torstai 24. lokakuuta 2013

Torstai. Soinin kommetti lehdistölle. Vielä Lastensuojelusta. Ym.

Seinäjokihan se aamusta kutsui, iltaan saakka.
Kyllä oli surkea ajokeli, vettä tihrutti, musta asfatti, ym mukavaa.
Näkyvyys oli nollan luokkaa. Muistakaa laittaa heijastimet, kun lähdette ulos iltasella.

Timo Soini on antanut aika rehvakkaan lausunnon lehdistölle.
Tässä, olkaa hyvät:
----------------------

- Perussuomalaiset olivat oikeassa. Totuus on siitä mielenkiintoinen asia, että se murtautuu aina lopulta esiin, hautasi sen kuinka  syvälle hyvänsä.
-------------------------

Lausunto on hyvä, Soini ja muut puoluehallituksenjäsenet varmasti odottavat mielenkiinnolla koska totuus tulee heistä esille.

Uskomaton määrä perussuomalaisia on erotettu puolueesta ilman syyn kertomista.
Tämän mahdollistaa perussuomalaisten säännöt ja puoluehallitus siunaa erottamiset.
Erotetut henkilöt ovat olleet omilla aivoillaan ajattelevia ihmisiä, ihmisiä jotka ovat halunneet ottaa huomioon niin Suomen kansan, kuin puoluetoverinsa.

Mukaillen Soinin lausuntoa lehdistölle:
Totuus erottamisien syistä tulee varmasti aikanaan esille, hautasi sen kuinka syvälle tahansa.
--------------------------

Vielä Lastensuojelusta.

Olen viime päivinä saanut lukuisia yhteydenottoja nuorisolta lastensuojelusta, sen tarpeellisuudesta ja pelkotiloista, koskien lastensuojelua eri kunnissa.
Kaksi yhdistävä tekijä nuorilla on: kokemus lastensuojelusta ja pelko.

Moni heistä olisi kipeästi avun tarpeessa, mutta pelko lastensuojeluviranomaisia kohtaan estää
avun pyytämisen.
He ovat aikoinaan olleet lastensuojelunpiirissä ja kokeneet valtavaa ahdistusta.
Ahdistuksen on tuonut erottaminen omaisista, kännykän pois ottaminen, ei samanlaisia syntymäpäiväjuhlia kuin "kavereilla", ei lupaa omaan elämään.

Nuorella jota ei ole otettu huostaan on "normaalit" syntymäpäivät, Joulu- ja Uuden Vuoden aatot, ym
kaverien ja perheen kesken.
Töpättyä tulee varmasti, mutta se opettaa elämään.

Nämä nuoret vaikka heidän elämänsä on suoranaista helvettiä kotona, eivät uskalla ilmaista tuskaansa lastensuojelulle.

Onko todellakin oikein, että huostaanotetut eristetään niin sukulaisista, kuin normaalista elämästä ?

Mitä lastensuojelu saavuttaa sillä, ettei apua tarvitsevia kuunnella.
Kuuntelun puute oli kolmas yhdistävä tekijä.

Lastensuojelun sopisi miettiä: miksi apua tarvitsevat pelkäävät heitä?
Lastensuojelun tarkoituksena ei luultavasti ollut herättää pelkoa apua tarvitsevien keskuudessa,
mutta tähän on päädytty.

Olen luvannut jokaiselle nuorelle, etten anna heitä ilmi lastensuojeluviranomaisille.

Minä kuuntelen ja kiroan mielessäni lastensuojelun, joka on vajonnut todella alas syvään suohon.

Jaaha, se siitä

Saunottua tuli, joten: huomiseen.







Ei kommentteja: