lauantai 29. syyskuuta 2012

Lauantai. Seinäjoki. Ilkka lehti. Ym.

Seinäjokihan se aamusta kutsui. Päivä sujui hyvin ja joutuisasti.

Ilta meni asioita hoidellessa ja maailmaa parantaessa. Heh.

Ilkka lehdessä oli tänään Kauhavan kaupunginjohtajan Harri Mattilan lausunto koskien Kangas-Annala tie- ja siltahanketta.
Lausunto oli täyttä asiaa ja perustui todellisuuteen.
Rahaa ei ole ko. hankkeeseen. Ei todellakaan.

Tätä olen lehtien mielipidepalstoilla koko ajan yrittänyt tuoda esiin.
Onneksi nyt kaupunginjohtajakin eräiden valtuuttujen lisäksi on huomannut todellisuuden.
Luojan Kiitos, ettei Ylihärmän rahat liitoksesta Kauhavaan valu viemäristä alas hankkeen myötä.

Aurinkoinen päivä oli tänään.
"Hengetär" oli pessyt pyykkiä ja hyvin olivat ulkona kuivuneet.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Perjantai. Vihdoinkin järkevää toimintaa Kangas-Annala tie- ja siltahankkeesta. Ym.

Seinäjokihan se aamusta kutsui. Päivä meni joutuisasti.
En kirjoita nyt omista menoistani / tapahtumista, koska vihdoinkin on otettu järkeä käteen Kangas-Annala tie- ja siltahankkeessa.

Kuka haluaa tulvanpeittämän soratien yksisuuntaisena ? En minä ainakaan.

Alla luettavaa ja lukekaa se ajatuksella. Kannatan 100 % Salon ja Mattilan esityksiä.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen

---------------------------------------------------------------------

Ehdotukseni Kangas-Annala tie- ja siltayhteyden jatkokäsittelylle/eriävä mielipide

Lähtötilanne rakennustoimikunnan asettamalle työlle on ollut uuden Kauhavan hallinnon- ja palvelujen järjestämissuunnitelma:

" Yhdistämisavustusten käytöstä sovitaan lisäksi että Ylihärmän Kankaan kylän ja Kauhavan Annalan kylän välinen tie- ja siltayhteys rakennetaan viimeistään vuonna 2012. Suunnittelu tulee aloittaa viimeistään 2009 ja nettorahoitus hoidetaan Kauhavan ja Ylihärmän osuudesta yhdistymisavustuksesta kuntien asukasluvun
(31.12.2008) mukaisessa suhteessa, kuitenkin enintään 50 % kyseisille kunnille
tulevista yhdistymisavustuksista. Loppuosa tie- ja siltahankkeen kuntarahaosuudesta rahoitetaan uuden kunnan investointivaroista. Hankkeelle haetaan myös valtionrahoitusta".


Tämän hetkinen tilanne tie- ja siltahankkeessa:

1. Siltasuunnitelmat ovat valmiit ja tämä tehty suunnitelma ja tiet ovat nyt kilpailutettu.
2. Palvelujen ja hallinnon järjestämissopimuksessa edellytetään, että silta on valmis kuluvan vuoden eli 2012 aikana. Tähän ei voida kuitenkaan mitenkään päästä, koska hanke ei ole lainvoimainen toteutettavaksi mm. seuraavista syistä:
- Hanke on ollut useita kertoja kaupunginhallituksessa. Näistä on valitettu tähän asti kaikissa eri vaiheissa jo useasti ja lainvoimaisuutta ei ole aivan lähiaikoina odotettavissa.
-  hankkeesta on tehty kantelu/ilmoitus kaupungin ympäristöviranomaisille ja sen käsittely on kesken. Viranomaiselle on annettu asiasta lausunto.
- hankkeesta on tehty myös hallintopakkovaatimus viranomaisille, jonka käsittely on vielä kesken. Tähän vaatimukseen vastataan mahdollisesti jo lähiaikoina.
- on enemmän kuin todennäköistä, että hallinto-oikeuden päätöksistä tullaan valittamaan edelleen eteenpäin Korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja niiden käsittely kestää vielä koko ensi vuoden. Valitusprosessi saattaa kestää osan seuraavakin vuotta.  
3. Hankkeen nettorahoitukseen on budjetoitu tällä hetkellä Kauhavan ja Ylihärmän yhdistymisavustuksia kuluvalle ja ensi vuodelle yhteensä 1.950.000 euroa.
4. Tämänhetkisiin suunnitelmiin ja muihin kustannuksiin on käytetty n. 100.000 euroa.
5. Loppuosan rahoittamiseksi tarvitaan vielä taloussuunnitelmassa olevan määrärahan lisäksi n, 1,500.000 euroa.
6. Valtion rahoitusosuutta tielle ei ole saatavissa.
7. Kankaan puoleiset maat ovat vielä yksityisten maanomistajien hallussa. Kh. on tehnyt asiassa esisopimuksen, mutta kauppoja ei ole lähdetty tekemään valituksen johdosta. Tulevistakin kaupoista on odotettavissa kunnallisvalitus.
8. Kaupunki on tehnyt tarjouksen Annalan tiehoitokunnalla tarjouksen tien korjaamisesta samantasoiseksi kuin uusi siltatiekin. Tiehoitokunta on halunnut asiasta suunnitelman, jota ollaan lähdössä valmistelemaan. Lunastushinnoista ei ole vielä neuvoteltu. Sopimukseen pääseminen on kuitenkin haasteellista, koska mukana maanomistajissa on aikaisempia valittajia, jotka vastustavat koko hanketta. Tien korjaus on kuitenkin aivan välttämätöntä, jotta silta - ja tieyhteys palvelisi oikeasti liikennettä vanhalle kantatielle asti.
9. Osa kuntalaisista vastustaa voimakkaasti hanketta, mutta jotkut pitävät sitä " Kauhavan kaupungin tärkeimpänä kehityshankkeena".
10. Nykyinen kaupunginvaltuusto ei ole käsitellyt koko hanketta yhtään kertaa. Kaupunginhallitus on sen sijaan käsitellyt asiaa jo lukuisia kertoja.


Johtopäätökseni edellisen pohjalta:

1. Palvelujen ja hallinnon järjestämissopimus raukeaa sillan osalta tämän vuoden päättyessä, koska silta ei ole valmis ja sen tekemistä ei päästä edes aloittamaan. Oletan, että valitukset ovat kaikissa oikeusasteissa käsitelty lainvoimaisesti vasta vuonna 2014 ja sillan rakentamiseen päästään vasta sen jälkeen. Viranomaiset edellyttävät, että silta- ja tieyhteyttä on käsiteltävä kokonaisuutena, joten teiden tekeminen rakentamattomalle sillalle ei ole perusteltua - varsinkin kun kaikkia suunnitelmia ei ole vielä tehty ja kaikkia teiden rakentamiseen tarvittavia maa-alueita ei ole rakentajan eli kaupungin hallussa.
2. Suunnitelman mukainen silta maksaa halvimman tarjouksen mukaan 2.120.000 euroa. Teiden rakentaminen Kankaalle 339.000 ja Annalaan 375.000 euroa. Tähän on lisättävä  vielä laskennallisen lisätyön osuus 141.700, tiedossa olevat Kankaan puoleiset maanlunastukset 90.000 euroa sekä rakennuttajan valvontakustannukset  60.000 euroa.
3. Kaupunginhallitus on tarjonnut, että myös nykyinen Annalan tien kunnostetaan samaan palvelutasoon ja tämä tie maksaa tehdyn arvion mukaan noin 327.000 euroa. Tällöin tien- ja siltakokonaisuuden kokonaiskustannukset ovat kaikkiaan noin 3.580.500 euroa.  
4. Tähän hintaan ei sisälly vielä tien asfaltointia/pikeämistä Tie olisi tällä erää hiekkapintainen ja se yhtyy vanhaan kantatiehen, josta käynti olisi valtatieltä 19 joko Pernaan tai Kleimolan kautta. Tie ei siten vielä tyydyttäisi kaikkia liikennetarpeita.
5. Edelleen on hyvin epäselvää, onko tie nykyisillä suunnitelmilla 100 %:sti liikennekelpoinen kaikkina vuoden aikoina, koska osa valittajista on sitä mieltä, että tien rakentaminen edellyttäisi nykyistä tehokkaampaa ja parempaa kuivatus- ja pumppausjärjestelmää.

Kauhavan kaupungin talous ja investointiohjelman haasteet:


1. Kauhavan kaupunki on valittu äkillisen rakennemuutoksen rahoituksen piiriin lentosotakoulun lakkautuksen ja satojen työpaikkojen menettämisen johdosta.
2. Verotulojen kehitys ei ole lähivuosina voimakkaassa kasvussa em. syiden ja eurooppalaisen talouskehityksen johdosta. Yritykset ja kuluttajat ovat nyt varovaisia. 
3. Valtiolla ei ole varaa lisätä lähivuosina kuntien valtionosuutta ja valtion painiessa suuren budjettivajeen kanssa, ne pienenevät edelleen. Kauhavan kaupungissa menetykset ovat tulevana vuonna satoja tuhansia euroja vuositasolla.
4. Tulevien vuosien aukkoa ei ole mahdollista täyttää verojen ja maksujen korotuksella.
5. Tämän vuoksi joudutaan tekemään rakenteellisia säästöjä sekä toiminnan uudelleenjärjestelyjä. Samalla on jatkettava investointiohjelman kriittistä tarkastelua peruspalvelujen turvaamisen näkökulmasta.
6. Kaupungin investointiohjelma on erittäin haastava. Vuodelle 2013 on budjetoitu välttämättömiä tarpeita jo 6.989.000 euron ja sitä seuraavalle vuodelle 8.820.000 euron edestä. Suurimmat menoerät muodostuvat mm. Nahkalan koulun, uuden pelastusaseman, uuden päiväkodin rakentamisesta sekä haja-asutusalueiden viemäröinnistä, Näihin hankkeisiin on jo alustavasti sitouduttu ja niiden valmistelu on pitkällä. Viemäröinnistäkään ei voida luopua, koska silloin menetettäisiin saatu 2 miljoonan euron valtionosuus. Pelastusasemaa aiotaan vielä tietojen mukaan suunnitelmissa suurentaa useilla sadoilla neliöillä, mikä tietää tämän investoinnin merkittävää kustannusten nousua.
7. Muut investoinnit muodostuvat välttämättömistä tieinvestoinneista kaavateihin sekä yhdyskuntatekniikan investoinneista. Riittäviin korvausinvestointeihin ei ole näissäkään laskelmissa vielä varauduttu. Tämän vuoksi rakennusten ja teiden kunto heikkenee.

 
Johtopäätökseni investointien osalta:


Kauhavan kaupungin vakiintunut investointikyky on ollut noin 3.500.000 euroa vuositasolla. Tämäkään ei ole valitettavasti riittänyt olemassa olevien tie- ja rakennuskannan korvausinvestointeihin. Mikäli Kangas- Annala tieyhteyden rahat vähennettäisiin kokonaan lähivuosien talousarvoista, jäisi vielä tämänkin jälkeen karsittavaa ensi vuodelle noin 2.000.000 euroa ja sitä seuraavalle vuodelle noin 3.800.000 euroa.

Kauhavan kaupungin investointiohjelma sisältää kuitenkin täysin välttämättömiä menoeriä kaupungin peruspalvelujen ja lakisääteisten tehtävien turvaamiseen kuten koulujen ja päiväkotien, viemärijärjestelmän uusimiseen sekä teiden ja kevyen liikenteen väylien rakentamiseen. En pysty käsi sydämellä sanomaan, että mikä näistä hankkeista olisi vähempiarvoinen kuin nyt suunnittelussa oleva silta- ja tieyhteys. Tieyhteydellä ei kuitenkaan luoda uusia pysyviä työpaikkoja ja sen liikennetarve on arvion mukaan vain runsaat sata ajoneuvoa päivässä.


Edellä olevan perusteella esitän kunnioittavasti, että kaupunginhallitus huomioi voimakkaasti muuttuneen taloustilanteen ja tarkastelee siltahanketta osana koko kaupungin investointiohjelmaa ja toteaa sen, että Kangas-Annala silta - ja tieyhteys maksaa alkuperäisten siltasuunnitelmien ja saatujen tarjousten perusteella + siihen tiedossa olevien välttämättömien menoerien jälkeen 3.580.000 euroa (Alv 0 %.)

Vaihtoehtoinen tarjous on noin 300.000 euroa tätä edullisempi, mutta sekin pitäisi erikseen ja tarkkaan tutkia. Tämäkin vaihtoehtoinenkin silta on on kuitenkin kustannuksiltaan merkittävästi enemmän kuin mitä on tällä hetkellä varattuna kaupungin taloussuunnitelmassa oleva varaus eli 1.950.000. euroa.

Lisäksi esitän, että kaupunginhallitus toteaa, että koska hankkeen kokonaiskustannukset muodostuvat saavutettavaan hyötyyn nähden liian suureksi, eikä Kauhavan kaupungilla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta lähteä sillan rakentamiseen lähivuosien aikana, niin kaikki saadut tarjoukset hylätään.

Hanke on merkittävä ja periaatteellinen tulevan taloussuunnittelun osalta ja valtuusto ei ole varannut siihen riittävästi rahaa. Hanke on ollut osa kaupungin hallinnon ja palvelujen järjestämissuunnitelmaa,

Tämän johdosta esitän, että kaupunginhallitus vie esityksen Kauhavan kaupunginvaltuuston arvioitavaksi. Valtuusto voi tarvittaessa arvioida ja päättää, että millä muulla tavalla kaupunki voi olla edesauttamassa em. kylien tulevia tiejärjestelyjä osana kaupungin investointiohjelmaa.   

Kauhavalla 26.09.2012

Petri Salo
Kangas-Annala rakennustoimikunnan pj.   
--------------------------------------------
Kaupunginjohtaja Mattilan tuleva esitys. Esitys johonka päättäjien pitää ottaa järki käteen.
Esitys on hyvä ja todellinen.
Päättäjät jotka vastustavat Mattilan esitystä eivät näe metsää puilta.
En usko, että yksikkään päättäjä omaa taloutta hoitaessaan päästäisi kotinsa konkurssiin.

Mattilan esitys:

Hankkeen toteutusta siirretään toistaiseksi.
Olisin kopioinut Mattilan esityksen, mutta kopioiminen kaupungin sivuilta koskien esityslistoja ym, ei onnistu. Outo asia sinänsä.






torstai 27. syyskuuta 2012

Torstai. Kaikenlaista. Ehdokasnumeroni Itsenäisyyspuolueessa on 4.Kokoomuksen ehdokas hyväksyttiin.


Tänään oli mielenkiintoinen sää. Aamusta ja päivästä sadetta. Iltapäivästä ihana aurinko

Aurinko ja kuiva maantie olivat hyviä asioita. "Hengetär" osti kolme isoa hyllykköä itselleen Ylihärmästä.
Kuljetusongelmahan siitä syntyi, mistä läytää sopivan pitkä auto ? Onneksi "naapurilla" oli asiaa Ylihärmään ja mieheni lähti nostoavuksi.
Nyt uudet hyllyköt ovat paikoillaan ja makuuhuone on saanut uuden ilmeen.

Maalattiin "hengettären" kanssa ja onnistuin jotenkin maalaamaan myös housuni.
No, rapatessa roiskuu. 

Kokoomuksen ehdokas onneksi hyväksyttiin kunnallisvaaleihin soveltuvaksi.
Olisihan se ollut aika soppa, jos järkeä ei olisi otettu käteen.

Järkeä saisi kyllä käyttää myös silta- tie hankkeessa.
Hanke maksaa melkein saman kuin Viemärö- Rannajärvitien oikaisu.

Rahaa on palanut ja paljon Viemärö- Rannanjärvitien oikaisun suunnittelun kustannuksiin.
Kokouksia, kokouksen perään oikaisusta on ollut. Puut metsässä on merkitty oikaisun suhteen.
Rahasummaa en tiedä, mutta paljon on maksanut saada selväksi tein oikaisu .
Lapuan kanssa on muistaakseni ollut sopimus kustannuksista, osa tiestähän on Lapuan puolella.

Miksi tehdä soratie väistämispaikkoineen Annalasta Kankaalle kun olemassa olevan tien voisi oikaista jo tehtyjen laskelmien ja mittausten mukaiseksi.

Oikaisu lyhentää matkaa Kauhavalle. Tie ja silta lyhentäisivät sitä vain olemattoman matkan verran.

Soratie, väistämis paikkoineen on ns, metsätie. Kaiken huipuksi tietä ei nosteta, joten tulvavesi estää käytön määrättyinä aikona vuodesta.

Ylihärmän terveysasema suljetaan tien- ja sillan myötä. Samoin Kankaan koulu siirtyy lähimpään kouluun.

Siltaa ja tietä pakkoneuroosissa ajavat eivät ota huomioon edellä mainittujen todellisten esteiden olemassa oloa.
Miten ylittää silta ja tie kun tulvavesi tai routa on tehnyt sen ajokunnottomaksi ?

Ei siinä lintutorni tai parkkipaikat tornin vieressä auta jos tie on kulkukelvoton.

Tuli mieleen eilinen kahtaaminen ( sdp) Markku Kankaanpään kanssa.
Hän kysyi minulta, miksi vastustan silta- ja tiehanketta?

Vastasin, etten vastusta jos siitä tulee sopimuksen mukainen. Eli, kaksi rekkaa pystyy ohittamaan toisensa.
Kankaanpää totesi, niin pystyykin.

Ihmettelin hänelle miksi siellä sitten tarvitaan ohituspaikat?

Tuntuu ettei edes tien rakenne ole selvillä päättäjillä.
Käsittämätöntä tietämättömyytää asiasta jota ajetaan "pässinä" eteenpäin.

EHDOKASNUMERONI KUNNALLISVAALEISSA ON  4.
JA PUOLUEHAN ON ITSENÄISYYSPUOLUE.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Keskiviikko. Maakuntamatkailua. Paneelissa Kauhavalla.

Aika synkkä oli sää tänään. Aamusella aurinko tosin vähän virkisti maisemaa ja ihmisiä.

Päivällä käväistiin "hengettären" kanssa maakuntamatkailulla.
Ensin Ylihärmä, sitten Kauhava ja lopuksi Lapua.

Lapualle meno tuli ylimääräisenä, teini kun oli kotiutettu koulusta.
Vähäsen lämpöä ja kova yskä. Toivottavasti menee nopeasti ohitse mokoma tauti.

Iltasella suunnistin uudelleen Kauhavalle.
Osallistuin  paneeliin jonka aiheena oli, Nuoriso ja nuorison hyvinvointi sekä työpajojen toiminta / jatkuminen.

Ihan asiallinen paneeli, tosin yksi kysymykseni, johon selkeää vastausta ei tullut, aiheutti keskustelun heilahtamisen väärille urille.
On se jännä juttu kuinka eräät eivät tajua, ettei sopimusrikossa tässä vaiheessa synny liitoksen purkua.

Kannattaisi eräiden päättäjien ( sdp ) ottaa selvää asioista eikä hakata päätänsä turhaan seinään.

"Hengetär" puolestaan oli viettänyt illan Kamarikirjastolla.
Hauskaa oli ollut ja aika oli vierähtänyt kuin siivillä.

Saunottu ei, joten: Huomiseen

tiistai 25. syyskuuta 2012

Tiistai. Epstori Seinäjoki. Ym.

Aamusta kutsui Seinäjoki ja Epstori.
Paikalle oli kutsuttu alueiden kunnallisvaaliehdokkaita.

Sain kunnian olla ensimmäinen haastateltava Yle Pohjanmaan suorassa lähetyksessä.

Meillä, eli Itsenäisyyspuolueella oli ilmainen arvonta, joka kiinnitti haastattelijan huomion.

Itsenäisyyspuolue oli parhaiten esillä ko. tilaisuudessa.

Kauhavan alueelta tilaisuuteen ottivat osaa Petri Salo (kok) ja minä. (Ipu).
Muiden puolueiden edustajia Kauhavalta, en paikalla havainnut.

Tokihan valtuuston pj Mäkinen oli paikalla, mutta valtuuston edustajille oli oma osionsa lähetyksessä

Haastattelija tuli toki uudestaan kysymään mitä mieltä olin Salon lausumasta koskien Kauhavan kaupungin hallitusta ja valtuustoa.

En halunnut viedä muiden ehdokkaiden aikaa olemalla toisen kerran äänessä, joten tyydyin vain toteamaan:
Salo on oikeassa valtuusto on ylin toimielin ei hallitus.
Kauhavalla, kun hallitus on ottanut liikaa valtaa valtuustolta.

Ei riittänyt aika kaikille ehdokkaille kuitenkaan. 2-3 ehdokasta haastateltiin suoran lähetyksen päätteeksi nauhalle.

Tilaisuus oli mitä mahtavin ja Itsenäisyyspuolue sai paljon huomiota kuntalaisten keskuudessa.
Antti Pesosta kehuttiin monessa pöydässä ja tämähän sydäntä lämmitti.

No, se minusta.

"Hengetär" vietti päivän talollansa ja saapui vasta iltasella saunomaan.
Hommia piisaa "hengettärellä".

Kokoomuksen kunnallisvaaliehdokasta Kauhavalla, yrittää Keskusta poistaa listoilta.
Yritys on turha ja kaatuu laki-ihmisen lausuntoon.
Ehdokkaita tippuisi kuin enoja veneestä, jos estellisyys olisi totta.

Toivottavasti ehdokkaista päättävät ymmärtävät hyväksyä ehdokkaan, ettei jouduttaisi uusiin vaaleihin.
Uudet vaalit ovat edessä, jos ehdokas hylätään ilman oikeaa syytä.

Siinähän sitä taas.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.


maanantai 24. syyskuuta 2012

Maanantai. Kauhavan Valtuuston kokous. Ym.

Aika hyvä oli sää tänään.
Merikaarron kersa saapui jo aamusta ja porukalla lähdettiin Lapualle asioille.
Siis, minä, kersa, hengetär ja kaksi "naapuria".

Hyvin meni reissu vaikka aikaa se ottikin.

Illalla olin Kauhavan kaupungin valtuustonkokouksessa, edustamassa Salonpäätä.

Kokous oli aika mielenkiintoisa ja, etten sanoisi, sai kummallisia piirteitä.

Kokousta johti vara pj. Liinamaa (kesk)

Kokous sujui aika nopeaan tahtiin. Lopuksi oli valtuustoalotteiden vuoro.
Yksi keskustan valtuustoaloitteista tuntui kovin tutulta minulle.

Kyseessä oli vanhukset ja heidän elämänsä loppuajan toiveet sekä niiden huomioon ottaminen.
Valtuustoaloite sisälsi paljon muutakin tekstiä, mutta oman lehtikirjoitukseni pohjan sieltä tunnistin.

Ennen kokouksen loppua valtuutettu Petri Salo (kok)  ilmoitti vielä haluavansa ottaa osaa valtuustoaloitteisiin.

Pj. Liinamaa ei myöntänyt Salolle puheenvuoroa aloitteiden osalta, vaan ilmoitti ettei enään puheenvuoroja ja kokous on päättynyt.
Salo ilmaisi selkeästi toiveensa puhua valtuustoaloitteista. Pj. Liinamaa huomasi kyllä valtuutettu Salon pyynnön, mutta ei myöntänyt lupaa.

Todella outoa käytöstä Pj. Liinamaalta.
Oliko kyseessä pikkumaisuus vai mikä ? Salolle olisi pitänyt antaa puheenvuoro, sekä tasapuolinen oikeus ottaa osaa aloitteisiin.

(Tosin, kuulin salissa, että Salo on voittanut jutun eräästä asiasta ja se otti pj: aa  pattiin. No, jos pj. on näin pikkusieluinen niin on väärässä hommassa tuuraamassa)

Kuulin myös salissa toisenkin mielenkiintoisen asian keskustan "touhuista".

Ketunhäntä kainalossa on haettu kunnallisvaaliehdokkaita.

Keskusta on ollut yksi innokkaimmista puolueista, jotka haluavat sulkea ns. pikkukoulut.

Nyt, keskusta on keksinyt nerokkaan idean.
Haetaan koulujen opettajia ehdokkaaksi ja jos pikkukoulun opettaja pääsee esim, valtuustoon niin hän on jäävi päättämään oman koulunsa asioista.
Päätäntävalta jää muille. Tunnetusti keskustan rivissä ei "kukkoilla" vaan totellaan muiden tekemiä päätöksiä.

Kaikilla tavoin sitä yritetään pikkukouluja saada suljetuksi.

Antakaa mun kaikki kestää.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Sunnuntai. Kisun synttäreillä. Ym.

Aika pilvinen oli tämä sunnuntai. Onneksi ei sentään satanut.

Päiväsellä lähdin "hengettären " kanssa kohti Merikaartoa.
Kisulla kun oli 5- vuotis juhlat.

Teini ei lähtenyt mukaan, eikä mieskään.
Mieheni suunnisti "hengettären" asunnolle asentamaan vielä vesihanaa.

Päivänsankari odotti meitä juhla-asussa.

Kuten huomaatte, hieno punainen rusetti koristi sankaria.

Lahjaksi veimme kissanruokaa oravan, siilin ja etanan muodossa.

Kyllä kelpasi herkutella. Saihan siitä Nellakin maistaa.

Ei lähtenyt mukaan meidän Miuku neitikään, veteli vain unosia tyynyn sisällä.






Saatiin Merikaarrosta useita erilaisia maaleja "hengettären" asuntoon.
Huomenna olisi tarkoitus aloittaa maalaaminen. Huom, siis tarkoitus. HEH.

Kuulin tänään, että Perussuomalaisten Timo Soini tulee Kauhajoelle 20.10 tietämissä.
Kauhajoki saikin ainoana tällä alueella täyden listan kunnallisvaaleihin.
Lehdissä on tarkemmin tietoa ajankohdasta, kun aika vierailulle lähestyy.

Iltapäivä ja ilta sujuivat kokkauksen merkeissä.
Tein ensimmäisen kerran kaalikääryleitä. Yllätys, yllätys ne onnistuivat.

"Naapurikin" saapui sopivasti kuumille kääryleille ja perunamuusille.

Saunottu ei, joten: Huomiseen

PS. Kiitos Kisulle tarjoitusta.


lauantai 22. syyskuuta 2012

Lauantai. "Hengettären" asunnolla. Ym

Pienen pientä sadetihkua oli tänään koko päivän.

"Hengetär" lähti jo aikaisin aamulla tulevaa asuntoansa kohti.
Päivän mittaan asunnolta palaili ja alettiin soittelemaan sähkömiestä paikalle.

No, homman aloittanut sähkömies ilmoitti, ettei tee töitä viikonloppuna.
Kyseessä oli kuitenkin hätätila ja sähkömies piti jostain saada.

Muistin hyvän ystäväni Ylihärmästä, joka on sähkömies ja soitin hänelle.
Meni tunti ja sähkömies oli paikalla.
Saatiin lämmitys pelaamaan ja syykin selvisi samalla.
Edellinen sähkömies ei tarkistanut pistorasioiden tilaa. Eli, maadoitettu vai ei ?
Nyt lämmitys pelaa ja homma on osaavissa käsissä.

On mahtavaa huomata kuinka löytyy auttavia ihmisiä, ihmisiä joille toisen ihmisen hätätila menee oman
edun edelle. Kiitos sähkömiehelle, otit huomioon ihmisen hädän.

Siinähän tuo päivä vierähtikin.

Iltasella poikkesi "naapuri" kylässä. Maailmaa parannettiin taas kerran.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

PS.

KISULLE  ONNITTELUT huomenna olevan SYNTYMÄPÄIVÄN JOHDOSTA.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Torstai ja perjantai.

TORSTAI.

Muuten kaunis päivä, mutta iltasella saapui ukkoskuuro.
Tosin vain yksi salama ja jyrinä, mutta osa kyläläisten tietokoneista teki topin.
Meillä on eri yhteys, joten kirjoittamatta jäänyt blogini eiliseltä ei johtunut ukkosesta vaan laiskuudesta.
Heh.

Päivä kului asuntoa siivotessa, eli järjestellen ylimääräisiä lehtiä ja tavaroita pois pöydiltä.
"Hengetär" vietti päivänsä Kauhavalla "naapurin" kanssa.
Tuliaisina oli luumuja ja omenoita. Itse oli "hengetär" ison satsin kumpiakin poiminut "naapurin" kanssa.
Kiitos, kyllä olivat luumut makeita ja hyviä syödä.

Itse käväisin illalla Kamarikirjastolla opettelemassa koukkuamisen alkeet.
Kiitos Merjan, koukkuaminen meni vihdoinkin "jakeluun".

Saunottu ei, ihme ja kumma.

PERJANTAI

Seinäjoki oli aamusta määränpääni.

Mies lähti aikaisemmin omiin hommiinsa ja joutui puhdistamaan lasit jäästä puhtaaksi.
Itselläni aurinko oli tehnyt tehtävänsä, joten sain vain pyyhkäistä veten pois laseista.

Päivä kului joutuisasti ja hauskaa oli. Kiitos ihanien asikkaiden.

"Hengetär" oli viettänyt koko päivän tulevassa kodissaan.
Valmista tulee koko ajan.

Puhelinpäivä oli tänään. Aamusta jo puhelimeen tuli viestejä ja päivä jatkui soitoilla.

Asiaa, sitä kaikki puhelut sisälsivät. Mutta, yhden puhelun soittajaa haluan KIITTÄÄ SYDÄMESTÄNI.
Annoit minulle voimaa tulevaisuutta ajatellen. KIITOS.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Keskiviikko. Valokuvaus,Itsenäisyyspuolue puuttui lehdestä. Ym.

Seinäjoki kutsui tänä aamuna.

Päivä oli pilvinen, mutta sateeton.

Päivään mahtui vähän kaikkea. Mutta illasta muodostui "kaamea".
"Kaamea" sana johtuu siitä, että piti ottaa valokuva ehdokasasetteluun.

Meikäläisen silmät ovat erittäin herkät mm, salamavalolle. Ei ole tietoa montako kuvaa otettiin, mutta monia, monia ja monia. Kaippa yhdessä kuvassa silmät olivat auki.
Näkee sen sitten lehdestä. Heh.

Merikaarron sakki, ilman karvaisia oli iltasella käymässä ja ohjeistamassa meikäläistä tietsikka ongelmissa.
Kiitos, avusta.

Komiat lehdestä puuttui tänään Itsenäisyyspuolueen ehdokkaat.
Toivottavasti seuraavassa lehdessä on myös meidän puolueen ehdokkaat.

Ilkka oli huomioinut hyvin "uudet" puolueet kunnallisvaaleissa, Kiitos, Ilkalle.

Ei siis mitään erikoista. Saunottu ei, joten : Huomiseen.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Tiistai. Ehdokaslistat. Ym

Aamu valkeni viime yön myrskyn jälkeen aurinkoisena.
Tosin puutarhakalusteita oli vähän siellä sun täällä, mutta ei pahoja vaurioita.

Päivä oli todella hieno, mutta illasta saapui saderintama. Toivottavasti loppuu aamuksi.

"Naapuri" tuli aamu yhdeksältä kyläilemään. Onneksi oli kahvit valmiina.

Päivä menikin sitten Kunnallisvaalien ehdokaslistojen viemisessä ja kaikkien asioiden tarkistamisessa.
Itsenäisyyspuolueella on nyt kaksi ehdokasta Kauhavan alueella.
Eli, minä ja Riitta Virtanen. Äänestää saa, jos niin oikeaksi kokee.

Päiväsellä haettiin "hengettären" asuntoon uusi vesimittari.

Mies ja " naapuri" kävivät iltasella asentamassa sen paikoilleen. Nyt tulee vesi pirttiin.
"Hengettären" koti on valmiina kaikin tavoin, muutoa ajatellen.
Sähkömies kun vielä käypi lisäämässä pistokkeita ulos ja sisälle,  niin  valmista on.

Saunottua tuli ja maailmaa parannettua. Joten: Huomiseen.

ps. Tänään 18.9.-12 mennessä kangas-annala tienrakentamiseen ei ollut tullut yhtään tarjousta urakoitsijoilta.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Maanantai. Rakas "naapuri" Ehdokaslistat. Ym

Pilvinen päivä. Iltapäivästä alkoi sade ja tuuli kovenee nyt koko ajan.
Olihan lehdessäkin varoitus kovasta tuulesta, mutta että yltää tänne asti oli yllätys.

Punajuuret laitettiin tänään säilytykseen jääkaappiin, odottamaan syöntiä.

Pikkuisen jäi punajuuria ylitse purkkien, joten hain porkkanoita lisää ja tein rosollia.
Nam, että on hyvää.

Huomenna on päivä jolloin kunnallisvaalien ehdokaslistat pitää viedä hyväksyttäväksi.
Itse olen Suomen Itsenäisyyspuolueen ehdokas tulevissa vaaleissa.
Mukaan mahtuu vielä. Soitto ennen klo: 12:00  tiistaina 18.09.12 saa autoni nokan kääntymään kohti ehdokasta. Numerohan oli 040 5754 366.

Ihmettelen pitkänlinjan poliitikon kirjoittamia tekstiviestejä eri lehtiin. ( S-L Lamminkoski )
Hän ilmoittaa jättävänsä politiikan ja menevänsä äänestämään vaaleissa tyhjällä lipulla.

Olettaisin, että henkilö joka on ollut vaikuttamassa kuntansa asioihin ymmärtää äänestämisen tärkeyden.
Ei ole järkeä jättää tyhjää äänestyslappua / kirkkoveneitä / Aku Ankkaa ym. lappuja.

Vain osallistumalla vaaleihin ja äänestämällä voit oikeasti vaikuttaa alueesi asioihin.
Olkoon puolue mikä tahansa, mutta 4 vuoden aikana kuntalaisten eteen tehdyt päätökset, pitäisi kertoa äänestäjille totuuden. Totuuden ketä kannattaa äänestää. Etenkin nyt kun "köyhyys" on kunnat tavoittanut.

Itsenäisyyspuolueella ei ennen ole ollut edustusta täällä, mutta nyt on.
Kaksi ehdokasta listalta löytyy.

Toinen ehdokkaista olen minä itse.
Perussuomalaiset Raimo Vistbacka ja kansanedustaja Reijo Hongisto kokivat minut liian "vaaralliseksi" joten potkut tuli ilman syytä.
Näinhän se on. Sano ja tuo ilmi totuus, niin saat erotuksen.
Meikäläisen tapauksessa, erottamisen olivat järjestäneet edellä mainitut henkilöt.
Vistbacka oli puoluehallituksen kokousessa läsnä, kun erottamistani käsiteltiin, hän oli kertonut syitä joiden perusteella meikäläinen pitäisi erottaa. Tosin ennen päätöstä Vistbacka oli jäävännyt itsensä.
Hongistohan ilmoitti blogissaan jo kahta kuukautta ennen uhkan erottamisestani.
Sinänsä mielenkiintoinen episodi. Puoluehallitus ei kykene lähettämään minulle todisteita erottamiseni syistä.
No, vaikeahan se on Vistbackan puhetta saada lähetetyksi todisteena.

Hongisto ja Vistbacka ovat kulkeneet erään tien loppuun.
Tien jossa tavallinen kansalainen haluaa oikeutta kuntalaisille, erotetaan puolueesta.
En ole ainut erotettu, meitä piisaa. Valitettavasti.

Suomen Itsenäisyyspuolueella on samat arvot ja näkemykset Suomen hyväksi kuin Perussuomalaisilla.
Vesa-Matti Saarakkala myönsi Itsenäisyyspuolueen pj. Pesosen näkemyksen EU-sta oikeaksi telkkarissa.
Samoilla linjoilla siis kuljetaan.
Ero tulee siinä, ettei ihmisiä "kuseteta" Ipussa mielivaltaisesti turvatakseen oman selustansa.

"NAAPURI."

Mitähän"naapurin" tempauksesta kirjoittaisi?

Sen tiedän, että mies, hengetär ja "naapurit" nauravat mahansa kipeiksi kepposen seurauksena, mutta minä en.

MUUR, MUR, MUUR, MUR.

Kirjoitan myöhemmin lisää, kunhan korvani eivät enää kuule jatkuvaa "kikatusta".

MUR, VIELÄ KERRAN.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.




sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Sunnuntai. Sadonkorjuuta.

Ihanan lämmin aurinko otti meidät aamusta vastaan.
Koko päivä oli aurinkoinen.

"Hengettären" kanssa käytiin päivällä nostamassa osa porkkanoista ja punajuurista ylös.

Neljä isoa kattilaa kypsensi punajuuria ja porkkanoita esikeitettiin pakastimeen.

Jouluna rosollia saa surutta syödä, ei lopu kesken.
Omasta maasta on kaikki ainekset rosolliin, sipulia myöten.


Alahärmäläiseltä ystävältäni kesällä saamani kukka, on innostunut kukkimaan uudestaan.

Tässä todiste. Pikkuisen tärähtänyt kuva, mutta kukat sentään näkyvät.


Päivä on siis kulunut keittohöyryjen keskellä. Antoisa päivä talvea ajatellen.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen


lauantai 15. syyskuuta 2012

7- 15.9 2012 Taas pelittää, vävyn firma


Taas kone pelittää. Joko ehditte luulla, että olen lopettanut blogini ?
Ei sentään. Nyt kun muistaisi yli viikon tapahtumat niin saisi "ajan" kiinni.

Eli, PERJANTAI 07.09.12

Lähdimme päiväsellä Kauhavalle markkinoille. Kauhavan Perussuomalaisilla oli siellä teltta ja ajattelimme ystäväni kanssa piipahtaa teltalla. No, teltta oli jo purettu, mutta väki vielä paikalla.
Kyllä siinä toriyleisö ja myyjät jäivät varmasti suut auki kun Perussuomalaisten Annala antoi tulla meikäläiselle tuutin täydeltä. Kuuli siinä osansa kansanedustaja Tolppanenkin vaikka ei ollut läsnä.
Ystäväni totesi jälkeen päin, ettei ole koskaan mokomaa käytöstä nähnyt.

Minun päiväni ei siitä pilalle mennyt, mutta Annalan päivä taisi mennä. Tärisi sen verran lujaa, että mahtoi paikat tulla kipeiksi.

Paikalla oli myös pari Lapuan Perussuomalaista jotka alkoivat vaatia selityksiä joskus maaliskuussa tapahtuneeseen kansanedustaja Hongiston vierailuun Pietarsaaressa.
Olen joskus kevättalvella kirjoittanut kuulemastani version vierailusta.
Oudosti utelu loppui kun ilmoitin, että ystäväni on Pietarsaaresta.
Odotin, että he olisivat heti tiedustelleet häneltä, oliko hän nähnyt ko. tapahtuman?
Mutta, ei tiedusteltu. Vaihdettiin vain puheenaihetta. OUTOA.

Pikkuisen vettä tihuutti koko päivän.
Muutoin ihan mukava päivä.


LAUANTAI:

Aika hyvä sää oli tänään. Vieraitakin käväisi ihan mukavasti.
Kyläilemässä olivat kansanedustaja Tolppanen ( ps) ja Itsenäisyyspuolueen pj. Pesonen.
Erikseen ja yhdessä. Maailmaa tuli parannettua kummankin kanssa.

Samalla liityin Suomen Itsenäisyyspuolueen jäseneksi sekä kunnallisvaaliehdokkaaksi.

Saunottua tuli.

SUNNUNTAI:

Kaunis ilma. Päivällä suunnistettiin Pietarsaareen kahdella eri autolla ja peräkärryllä.
Hengettären muuttokuormaa haettiin oikein porukalla.
Eivät mahtuneet kaikki tavarat kerralla. Uusi käynti pitää tehdä.
Kuorman purku oli nopeampi kuin lastaaminen.
Kiitos ihanien "naapureiden", että onnistuttiin saamaan muutettua edes suurin osa.

Ei erikoista. Rauhallista.

MAANANTAI:

Aamulla jalat olivat kuin puupölkyt. Eilinen ravaaminen toiseen kerrokseen ja takaisin teki tehtävänsä.

Onneksi Seinäjoki ei kutsunut. Huh.

Aamusta mentiin hengettären asunnolle, sähkömies kun oli tulossa paikalle.
Johtaja sähkömies pikkuisen uusii ja laittaa lisää pistorasioita.
Illalla kävimme " naapurien" kanssa katsastamassa vielä kerran mitä laittetaan uusiksi ja mitä ei.
On hyvä kun on asiantuntevia ja ystävällisiä naapureita. Kiitos naapurit.

Kiivastahtinen ja antoisa päivä.

TIISTAI:

 Ei sadetta, mutta pilvistä.

Hoidettiin hengettären kanssa asioita Ylihärmässä ja hyvinhän asiat sujuivat.

Iltapäivästä lähdimme hengettären kanssa kohti Seinäjokea.
Meillä oli aika varattuna kulmien - ja ripsien värjäykseen.
Oltiin vähän aikaa kuin kynityt kanat, eli luomet punottivat. Heh.

Illalla olimme Itsenäisyyspuolueen kokouksessa Seinäjoella.
Kokous sujui hyvin ja kotiin päästyämme menimme saunaan.

KESKIVIIKKO:

Paikat edelleen jumissa sunnuntaista, mutta onneksi oli hieroja.
Kyllä teki ihanaa kun lihakset saivat käsittelyä.

Mies, teini ja hengetär lähtivät iltapäivästä Pietarsaareen hakemaan loppuja tavaroita.
Mikäs oli mennessä, kun oli lainassa "naapurin" iso auto ja "naapurin" isot peräkärryt.

Vieläkin oli jäänyt pikkuisen isompaa tavaraa esim, potkukelkkoja ym. Ei montaa tavaraa, mutta kuitenkin.

Itse nautin rauhasta ja lämmitin saunan raatajille.

KIITOS TAASEN NAAPURIT.

TORSTAI:

Seinäjoki kutsui meikäläistä aamusta.
Aika vauhdikas päivä. Lähdin tosin vähän aikaisemmin pois töistä, toinenkin kun oli paikalla.
Käväisin Kauhavalla tapaamassa Itsenäisyyspuolueen jäseniä.

Samalla vauhdilla menin Kamarikirjastolle myöhästyneenä opettelemaan koukkuamista.
Tietäen etten ole mikään käsityöihminen putosin rattailta jo alussa.

Onneksi iltoja tulee lisää ja olen ehkä virkeämpi omaksumaan koukkuamisen.
Väkeä kyllä piisasi. Joillakin oli näyttää mahtavia ideoita erilaisista kutomisesta/ virkkaamisesta,
mutta minulle ne olivat kuin Kiinankielen opiskelua.

Enköhän minäkin opi koukkuamaan. Toivotaan. HEH.

Ihana sää oli tänään.

PERJANTAI:

Pilvinen ja sateinen sää.
Seinäjoki kutsui.

Aika rauhallinen oli päivä hommissa, tosin mukavat ja ystävälliset ihmiset poikkesivat toivottamaan hyvää viikonloppua.

Alla olevan Anonyymin kirjoitus sopii hyvin nykyisiin tapahtumiin.
Lastensuojelun tarvetta on ilmennyt ja yhteyttä asiasta on otettu moneen suuntaan ja useamman ihmisen toimesta.
Toivotaan, että lastensuojelu saisi päteviä ja osaavia henkilöitä riviinsä.
Nyt tilanne on valitettavasti sellainen ettei osaavia työntekijöitä ole.

Anonyymi:
----------------------------------------------------

Kauhavan lastensuojelu ei toimi. Apua tarvitsevia ei auteta ja sitten taas toisaalta, lapsia viedään kotoaan ilman kunnon syytä.

-------------------------------------------------------------------------

Saunottu ei.

LAUANTAI:

Seinäjoki edelleen. Hommien jälkeen käväisin siistimässä hiuksiani parturilla.

Aamulla oli puhallutusratsia aika jännässä paikassa, eli rampilla.
Loivan nousun jälkeen oli puhallutus. Ei varmana pääse karkuun rattijuopot kun liikenne on yksisuuntainen.

Hyvä kun poliisi näkyy ja kuuluu taasen kansan parissa.

Iltapäivä menikin puhelimessa. Soitin itse ja minulle soitettiin.

Hengetär oli koko päivän uudessa kodissaan sisustamassa.
Verhot, taulut, matot ym, tavarat löysivät paikkansa.
Takassa oli pitänyt pientä valkeeta ja nauttinut olostansa.

Vielä ei voi oikein kunnolla muuttaa, vesijohdot kun pitää uusia.

 Saunaan olemme menossa, joten: Huomiseen 

------------------------------------------------------------

Ps. Vävy on perustanut oman firman Mehtonen Consulting, joka suorittaa esimerkiksi kuntokartoituksia Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueilla.

"Tiesitkö että..?
Omakotitalon myyjänä olet vastuussa 5 vuotta piilovirheistä. Huoneistoa myytäessa olet vastuussa 2 vuotta. On myös myyjän kannalta hyvä että kuntokartoitus tehdään tarkasti."


Tutustu osoitteessa:  www.mehtonenconsulting.fi

torstai 6. syyskuuta 2012

Torstai. Seikkailua Ylihärmässä. Ym

Vapaata edelleen.
Meikäläinen veteli vielä unosia, kun kotihengetär oli jo vienyt narulle kuivumaan ensimmäisen lakanasatsin.

Justiinsa keittelin aamukahvia, kun saapui kersa Merikaarrosta.

Päivästä muodostui aika seikkailu Ylihärmässä.
Mentiin porukalla kauppaan ja jäin kauppaan yksin kuin nallikalliolle.
Olin puhelimessa koko kaupassa olo ajan joten kersa ja hengetär kyllästyivät odottamiseeni.
Etsin heitä aikani kaupan hyllyjen välistä ja lopulta menin ulos.
Istuivat autossa ja odottivat minua. MUR, MUR.
Tulihan halpa kauppareissu meikäläiselle ei tarvinnut itse ostoksia maksaa.

"Kostin" mokomille jättämisen ja kersan ollessa apteekissa häippäisin omille asioilleni.
Olivat etsineet minua aikansa ja lopulta soittivat puhelimeeni, missä olen.
No, olin maailmaa parantamassa aika lähellä, mutta näkymättömissä. HEKO, HEKO.

Kersa lähti iltapäivästä kotiinsa. Karvaiset "lapsenlapset" kun odottivat kotona.

Iltasella käväistiin hengettären kanssa "naapurissa" kyläilemässä.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Keskiviikko.Hengetär palasi. Ym

Seinäjokihan se aamusta taasen kutsui.
Sain seuraa hommiin, kun "kotihengetär" palasi reissultaan.

Päivä sujui ihan mukavasti. Vieraitakin käväisi meikäläistä hommissa tapaamassa ja puhelin soi aika vauhdilla.

No, arvata voitte mitä tapahtui kun pääsimme meille "hengettären" kanssa.
Eteisen matto lensi ensinnä ulos ja siivous käynnistyi. HUH. HUH

Onneksi sauna jonka hengetär itse lämmitti katkaisi siivousinnon. heh,heh.

Iltasella poikkesi "naapuri" pikaisesti kyläilemässä.

Ei siis ihmeempiä, vain aika menoa.

Saunottua siis tuli, joten: Huomiseen.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Maanantai. Melkein vapaata. Tiistai. Vähän kaikkea.

MAANANTAI,  oli melkein vapaapäivä.
Kutsu saapua paikalle tapahtui aamusta, joten aloitin hommat klo: 12:00 ja siinähän tuo päivä vierähti 17:30 saakka.

Ehdin siinä aamusella käväistä asioimassa Kauhavan kaupungintalolla ja maailmaa tuli parannettua myös kaupunginjohtaja Mattilan kanssa.
Kysäisin häneltä, miksi et poikennut Ylihärmän torilla kaupungin järjestämässä tapahtumassa ?
Paikalla ollut yksi kaupungin edustaja, kun oletti Mattilan saapuvan paikalle kotimatkallaan.
Kyseessä oli pelkkä tiedonkulunkatkos.
Mattila olisi saapunut Ylihärmän torille, mutta oli samana päivänä, no olisikohan ollut Kuopiossa, mutta kuitenkin kaukana Ylihärmästä.
Syy poissaoloon oli siis hyväksyttävä.

Päivä Seinäjoella vierähti nopeasti ja ilta vielä nopeammin.
Saunottua tuli ja kunnolla.

TIISTAI

Seinäjoki kutsui edelleen.

Tuleehan siinä päivälle mittaa kun  klo:8 lähtee ja klo:18.30 kotiin palailee.

Ei siis mitään ihmeempiä näin tiistaina.
No, Nella karvainen "lapsenlapseni" oli ottanut iltasella taasen 2-3 tunnin oman vapaansa.
Nyt onnellisesti kotona.

Amppelimansikka vai mikä lie, tekee edelleen mansikoita kovalla vauhdilla.
Tässä todiste:








Saunottu ei, joten: Huomiseen.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Sunnuntai. Toinen laiska päivä. Ilmaisjakelulehdet.

Tänään oli toinen laiska päivä. Normaalia puhditusta toki keittiölle tehtiin, mutta muuten oli vetämätön päivä.
Ehkä huomenna on vauhdikkaampi päivä. Näin ainakin oletan.

Teini kotiutui Lapualta iltapäivästä, eli juuri kun mieheni oli saanut grillattua lihat syötäviksi.
Hyvä ajoitus, se on teinillä aina ollut hallinnassa.

Nyt se on sitten oikein päätetty, etteivät ilmaisjakelulehdet ole mainoksia.
Eli, mainoskielto laatikkoon pitää laittaa niin Aviisi, Järviseudun Sanomat, Lapuat lehti ym, ilmaisjakelulehdet.

Tämä on hyvä asia. Moni ei tilaa mitään lehteä kotiinsa, eikä käytä edes tietokonetta.
Nyt ihmiset saavat varmasti tiedon kaikista kunnallisista ym,  tapahtumista.

Niin laiskoja oltiin, ettei saunassa edes käyty. Joten: Huomiseen.

lauantai 1. syyskuuta 2012

Lauantai. Rauhallinen päivä.

Todella rauhallinen oli tämä lauantai, suorastaan laiskojen päivä.
Purettiinhan me toki puukuorma porukalla ja käytiin miehen kanssa vierailulla Ylihärmässä.

Siinä ne uutiset. Heh.

Kiitos, sinulle Särkynyt sydän, joka olit kirjoittanut tämän päivän Ilkkaan terveisesi minulle.
Odotetaan, että eduskunnassa saadaan aikaiseksi  laki, jolla taataan lastensuojeluviranomaisten pätevyys. Kansanedustaja Tolppanen on tietoinen lain vajavuudesta ja lupasi asiaan paneutua.

Ei siis ihmeempiä. Lottokin jäi tekemättä ja teini lähti Lapualle yökylään.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

Ai, niin. Tärkeä osoite netissä. Käykää allekirjoittamassa ja ottakaa osaa lapsien hyvinvointiin.
(Tekijän kuva ja muut tiedot löytyvät suomeksi kirjoitettuna:  feisbuukistani.)

adressit.com

Yksikin 8-vuotias murhanuhri on liikaa

-----------------------------