sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Sunnuntai. Kisun synttäreillä. Ym.

Aika pilvinen oli tämä sunnuntai. Onneksi ei sentään satanut.

Päiväsellä lähdin "hengettären " kanssa kohti Merikaartoa.
Kisulla kun oli 5- vuotis juhlat.

Teini ei lähtenyt mukaan, eikä mieskään.
Mieheni suunnisti "hengettären" asunnolle asentamaan vielä vesihanaa.

Päivänsankari odotti meitä juhla-asussa.

Kuten huomaatte, hieno punainen rusetti koristi sankaria.

Lahjaksi veimme kissanruokaa oravan, siilin ja etanan muodossa.

Kyllä kelpasi herkutella. Saihan siitä Nellakin maistaa.

Ei lähtenyt mukaan meidän Miuku neitikään, veteli vain unosia tyynyn sisällä.






Saatiin Merikaarrosta useita erilaisia maaleja "hengettären" asuntoon.
Huomenna olisi tarkoitus aloittaa maalaaminen. Huom, siis tarkoitus. HEH.

Kuulin tänään, että Perussuomalaisten Timo Soini tulee Kauhajoelle 20.10 tietämissä.
Kauhajoki saikin ainoana tällä alueella täyden listan kunnallisvaaleihin.
Lehdissä on tarkemmin tietoa ajankohdasta, kun aika vierailulle lähestyy.

Iltapäivä ja ilta sujuivat kokkauksen merkeissä.
Tein ensimmäisen kerran kaalikääryleitä. Yllätys, yllätys ne onnistuivat.

"Naapurikin" saapui sopivasti kuumille kääryleille ja perunamuusille.

Saunottu ei, joten: Huomiseen

PS. Kiitos Kisulle tarjoitusta.


Ei kommentteja: