lauantai 31. maaliskuuta 2012

Lauantai. Seinäjoki. Kari Hirvonen. Huomenna Aprillipäivä.Ym

Seinäjokin se aamusta meikäläistä kutsui.
Mahtavaa oli "hommissa" olla.
Tangokuningas Kari Hirvonen viihdytti niin minua kuin muitakin koko päivän.
Todella hyvä ääninen ja mahtava esiintyjä tämä Hirvonen. "Hommista" piti välillä pitää taukoa ja mennä oikein kunnolla kuuntelemaan Hirvosta.

Mies ja teini lähtivät päiväsellä kisoihin Ilmajoelle. Teini oli ampunut oman ennätyksensä.
Saapi sitten huomenna nähdä mikä oli sijoitus. Kisat kun jatkuvat vielä huomenna.

Perussuomalaisten kokous Härmän Kuntokeskuksessa oli mennyt nappiin.
Osanottajat olivat olleet tyytyväisiä päivän antiin.
Harmi kun olin "hommissa" enkä päässyt osallistumaan koulutukseen.
No, ei voi mitään. Kahdessa paikassa on vaikeata olla yhtäaikaa.

Muistakaan varoa, huomenna on aprillipäivä.
Eli, jokaiseen lankaan ei kannata heti mennä. Heh.

Tänään oli todella mahtava päivä, niin ilman kuin muunkin suhteen.

Mies ja teini ovat illalla viettäneet miesteniltaa.
Meikäläinen on yrittänyt pysytellä poissa "kuvioista". HEH, HEH.
Vaikeaahan se tosin on, mutta onneksi tilaa riittää miestenillalle.

Ei siis mitään erikoista.
Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

Ai niin, sammutimme tänään valot yhteisen hyväntahdon eleenä. Olisi mielenkiintoista tietää paljonko sähköyhtiö saavutti alueellansa säästöä? Ehkäpä Ilkka ja Pohjalainen kertovat summat.

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Perjantai. Klapi kävi päälle. Teini Kauhavalla, Kauhavan Ampujien kevätkokouksessa.. Ym.

Vapaata oli vielä tänään.
Huomenna työt kutsuu Seinäjoella. Perussuomalaisilla on huomenna koulutustilaisuus kuntokeskuksessa Ylihärmässä. Valitettavasti aika on sama kuin työaikanikin.

Ei sen puoleen ole mukavaa mennä "hommiinkaan" aamusella kun klapi kävi päälle.
Menin autotalliin tekemään klapeja hellanpesään, maassa kun oli ohut kerros lunta ja viileältä tuntui.
Klapi ei vissiin tykännyt meikäläisen iskusta kirveellä kun ampui saman tien takaisin.
Isku osui vasemmaan poskipäähään ja vertakin valui.
Nyt klapi on kostoksi poltettu ja poskipäässä on ihan mustelma sekä kohonnut iho.

Saapi nähdä minkäläinen iskun jäljestä muodostuu ?

Tuli päivällä mieleen perheväkivalta. Mies tai nainen lyö toistansa toistuvasti on mustelmia, murtumia, ym. Ja tätä kestetään.

Itselle pelkkä klapin isku on särkenyt koko päivän, miten perheväkivallan uhri kestää kipua joka on toistuvaa?
Minä en kestäisi, klapikin kun oli liikaa.

Teini ja isänsä olivat illalla Kauhavalla, Kauhavan Ampujien kevätkokouksessa.

Teini palkittiin ainoa henkilökohtaisena SM-Mitalistina tilaisuudessa.
Palkintona oli uniikki puukko. Toista samanlaista ei vastaan tule.

Kuvassa puukko, jossa on teinin nimi toisella puolen ja toisella puolella tekijän nimi.
Kuva isonee kun sitä klikkaa.



Viileä päivä oli tämä perjantai.
Saunottu ei, joten: Huomiseen.

torstai 29. maaliskuuta 2012

Torstai. Hieno sää. Pohjanmaa tulvii. ym

Edelleen vapaata. Kaikenlaista pientä sain tänään aikaiseksi, eli siivottua muutakin kuin asuntoa.

Iltapäivästä kävin kuvaamassa tulvia jotka ovat n. 300 m päässä meiltä Ylihärmään päin.

Tässä jokunen otos tulvasta:

Kyseessä on siis pellot eripuolella tietä ja metsäalue.
Näyttää hienolta järveltä, mutta on kaukana siittä.








Sattui siinä paikalle saapumaan kylän koomikot, alias "papparaiset".
Kuvasta voitte huomata kuinka pyöräilykypärä on kummankin koomikon päässä.
Tai, pikemminkin suljette silmänne ja kuvittelette heidän päähänsä turvallisuutta tuovan pyöräilykypärän.



Taito se on tuokin. Tosin vaarallinen.

Ei mitään erikoista tälle päivälle. Pajunkissoja hain maljakkoon, olivat niin ihanan "pulleita".
Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Keskiviikko. Vauhdikas päivä. Ym

Aurinkoinen, mutta kylmäntuulinen oli tämä vapaapäivä.

Aamusta kutsui Ylihärmä ja asiointi siellä.
Päivällä meikäläisen valtasi siivuospuuska. Kyllä oli keittiön lattia likainen. Yhdellä ämpärisellä pesuvettä ei keittiön lattia pudistunut.
Miten voi tulla niin paljon tomua ja likaa lattialle vaikka karvaiset "lapsenlapset" ovat Merikaarrossa.
Turha siis karvaisia syyttää. Heh.

Iltapäivästä kutsui Lapua asioimisineen.
Kellosepänliikkeestä aloitettiin "naapurin"kanssa ja Halpa-Halliin päädyttiin 3 h jälkeen.

Mahtavasti on vesi noussut taas täällä kankaalla. Joutsenet saapuvat iltaisin veden valtaamille pelloille. Saas nähdä nouseeko vesi tielle viikonloppuna.
Mahdollisuudet tähän kasvavat jos viikonlopun sääennuste pitää paikkaansa.

Palatakseni Kauhavan "saamaan" rahaan Lentosotakoulun loppumisen seurauksena, en voi kuin ihmetellä Jutta Urpilaisen maanantaina tuomaa ilosanomaa siirtoviemärirahoituksesta.

Kauhava ei ole hakenut rahaa mokomaan operaatioon ja raha ei edes siihen riittäisi.

Täysin käsittämätöntä, että rahaa myönnetään asiaan mitä ei ole haettu ja mihinkä raha ei edes riittäisi.

Kuten aiemmin totesin, Kauhavan päättäjinä en ottaisi rahaa vastaan ilman ettei käyttökohdetta saada itse valita.
Raha kelpaa aina, mutta eivätköhän Kauhavan päättäjät itse tiedä parhaitan, missä rahan tarve on suurin.

Lapsellista, näin totean.

Päivä oli siis todella vauhdikas ja siivuos myös.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Tiistai."Ihana" herätys. Seinäjoki. Ym.

Seinäjokihan se kutsui aamusta. Päivästä tuli mitä hienoin auringonpaisteineen.

Aamulla koin "ihanan" herätyksen, herätys tosin tapahtui jo ennen herätystä.
Putosin meinaten sängystä lattialle. Heh vaan.
Enkä pudonnut edes omalta puoleltani vaan mieheni puolelta joka oli noussut jo viiden aikoihin töihin.

Heräsin siihen, että nyt putoan mutta mitään en ehtinyt tehdä. Oikea puoli edellä jysähdettiin lattiaan ja vieläkin särkee ko. aluetta.

Sanoinkin kotona, jos vielä putoan niin leikkaan sängystä jalat poikki. Ei ainakaan satu niin lujaa kun lattialle jymähtää.

"Hommissa" huomasin rahapussin jääneen kotiin, no onneksi luotto pelasi päivän aikana.

Muuten päivä sujui mukavasti ja aikakin meni, että heilahti.

Teinin veli on muuten muuttanut Hangosta takaisin "kotiinsa".
Toivottavasti asiat järjestyvät ja elämä alkaa hymyilemään.

Ei siis ihmeempiä.
Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Maanantai. Seinäjoki. Kauhavalle rahaa Lentosotakoulun lakkauttamisen takia. Ym

Seinäjokihan se aamusta kutsui. Pikkuisen oli auton lasit huurteessa, muttei pahasti.
Päivä meni, että heilahti. Iltasella poikkesin Kamarikirjastolla maailmaa parantamassa ja ostin samalla kyläseuran / kamarikirjaston kylästä tekemän "muistelman".
Mielenkiintoisia juttuja ja edesmenneiden muisteluita, ym. oli muistelmiin koottu.
Käykäähän varaamassa itsellenne todella mahtava muistelma / huumorikirjanen.

Lehdessä luki, että Kauhava saa rahaa Lentosotakoulun lakkauttamisen johdosta.

Valtio elvyttää Kauhavan viemäriverkkoa 2 miljoonalla eurolla.
Raha on suunnattu siirtoviemärihankkeeseen ja elvytysraha maksetaan jo tällä viikolla.

Antakaa mun kaikki kestää.

Tämä raha ei lämmitä työpaikkansa menettäviä henkilöitä, ei sitten pätkääkään.

Raha ei myöskään lämmitä lapsia joiden elämässä voi olla tulossa yllättävä osoite uuteen kotipaikkaan.

Rahalla olisi voinut jatkaa Lentosotakoulun olemassaoloa Kauhavalla.

Kaksi miljoonaa euroa siirtoviemärihankkeeseen ? Ei mene jakeluun, ei sitten millään.
Etenkin jos Kauhava ottaa vastaan rahan se on osoitus, että myönnetään / hyväksytään Lentosotakoulun lakkauttaminen.

Kauhava antaa siis periksi ja taistelu on ollut turhaa.

Ei mitään ihmeempiä tänään. Mukavan rauhallinen ja antoisa päivä.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Sunnuntai. Kelloja siirrettiin 1 h eteenpäin, outo ilmiö. ym.

Yöllä oli sanut pieni lumikerros. Päivän aikana piha tuli taasen näkyviin, mutta tuuli oli koleahko.
Kesä ja talvi ne keskenänsä tappelee.

Päivällä kun sohjo oli tieltä jo hävinnyt auraauto saapui paikalle. Luultavasti aurauslevy rikkui kun lumetonta tietä aurataan. Ainakin auraus loppui aura-auton seistyä aikansa meidän kohdassa. Olisi kannattanut tulla auraamaan päivällä kun aurattavaa vielä tiellä oli.

Outo ilmiö tapahtui, kun kelloja siirrettiin tunnilla eteenpäin.
Päivä meinaten tuntui mahdottoman pitkältä. Olisi olettanut, että aika menee kuin siivillä, mutta ei.

Katsotaan nyt aamulla mitä elimistö sanoo siirrosta?
Nukuttaako vai eikö?

Ei mitään ihmeempiä tapahtunut tänään, rauhallista oli kuin huopatossutehtaassa. (Melkein, no ehkä Törnävällä on rauhallisempaa. Heh)

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Lauantai. Perussuomalaisten kokous Seinäjoella. Ym.

Pienen pieni lumikerros oli aamulla maassa kun herättiin.

No, päivällä kutsui kuitenkin Seinäjoki ja Perussuomalaisten kevätkokous kaupungintalolla.

Aika mielenkiintoinen ja mieleen painuva kokous jo ennen aloitusta.

Mies miettii vieläkin puheenjohtaja Vistbacan esittämää "lämmintä" tervetulotoivotusta" hänelle.

Tervetulleeksi toivotus sai mieheni poistumaan paikalta jo ennen kokouksen alkua.

Järkevinä ihmisinä katsoimme, ettei Ylihärmän osaston jäseniä kaivata paikalle.

Menimme siis nauttimaan hyvästä ruasta Kreikkalaiseen ravintolaan Lehtisen liiketaloon.
Osa annoksesta piti tuoda kotio, maha kun ei niin isoa annosta jaksanut ottaa vastaan.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Perjantai. Mahtava sää. Ym.

Ei kutsunut tänään Seinäjoki vaan asunnon siivous aamusta.
Kyllä oli jo aikakin, karvaisten "lapsenlapsien" sekä meidän Miuku neidin karvoja oli todella paljon, etenkin keittiön lattialla.
Karvaiset olivat päivällä pihalla "mummun" siivouksen ajan. Heh.
Mahto olla järkytys kateille tulla sisälle puhtaaseen asuntoon ?

Siivousoperaation ollessa ohitse lähdimme asioimaan "maailmalle". Aikaahan siinä vierähti, mutta ei se mitään.
Mukavaa oli asioida kun lämpömittari näytti auringossa + 20 lämpöastetta. JEE.

"Naapuri" poikkesi iltasella kylässä, no kuten arvaatte: Maailmaa parannettiin.

Harmittavinta päivässä oli, että ollessamme "maailmalla" asioita hoitamassa Kauhajoelta olisi tullut vieraita kahville.
Ei voinut mitään asialle, koti kun ei ollut lähiajan suunnitelmissa.
Toisella kertaa sitten ja pikkuisen aikaisempi tiedoitus vierailusta KIITOS. HEH.

Saunottua tuli ja ihanasta rauhasta saunassa nautittua. Edes saunatontuttuja ei näkynyt tunnelmaa häiritsemässä.

Eli, huomiseen.

torstai 22. maaliskuuta 2012

Torstai. Ihana sää. Kreikkalainen ruokapaikka Seinäjoella. Ym.

Todella ihana oli sää tänään. Mittari näytti päivällä + 9 lämpöastetta.

Seinäjokihan se aamuselta kutsui, tosin kotiin pääsin lähtemään n, klo: 14:00. Vuoronvaihto oli kyseessä.

Lehtisen Liikekeskukseen : Puskantie 1, on avattu Kreikkalainen ruokapaikka.
Päivällä noutopöydästä saa hakea haluamaansa ruokaa niin paljon kuin maha kestää.

Tätä käytäntöä noudatimme työkaverin kanssa, ennen vaihtoa.

Kyllä oli hyvää. Suosittelen. Käykäähän testaamassa ja kotiin annoksia saa myös.
Voin todeta: Todella isoja annoksia.

Ei ole tarvinnut klo: 12:30 jälkeen ruokaa edes ajatella. Kiitos hyvän ja täyttävän ruoan.

Ei mitään ihmeempiä tänään ole tapahtunut. Tyyntä ja rauhaisaa on ollut.

Ai niin, Vaasan kersa oli tänään muuttanut autonsa etanolilla kulkevaksi.
Hevosvoimia oli kuulemma tullut lisää autoon ja tavallinenkin bensa käy polttoaineeksi.

Pikkuisen meni meikäläinen sekaisin kersan selostuksesta autonsa suhteen.
No, ehkä aika opettaa meikäläistä. Heh.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

PS, "Lapsenlapset" ne karvaiset viettivät iltapäivän ulkona, nauttien ihanasta ilmasta.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Keskiviikko. Pohjalainen, Ilkka ja Komiat lehti. Ym

Seinäjokihan se aamusta kutsui. Yöllä oli satanut pieni kerros lunta.
Hävisi tosin aika nopeasti, päivällä kun oli ihana auringonpaiste.

Mieli teki ottaa tuoli pihalle ja ottaa rennosti. Valitettavasti näin ei voinut tehdä kuin mielikuvituksessa. Heh.

Päivä meni todella joutuisasti ja täydessä työn touhussa.

Olen lähettänyt Pohjalaiseen, Ilkkaan ja Komiat lehteen mielipidekirjoituksen nimelläni.

Komiat lehteen lähetin kirjoitukseni hyvissä ajoin. Ei ollut tänään 21.3-12 julkaistuna.
Nimimerkkikirjoituksia lehdessä kyllä oli, mutta nimellä kirjoitettu ei mennyt lävitse.

Kyseessä on kuitenkin mielestäni kirjoitus jossa pohditaan Lentosotakoulun lopettamiseen liittyviä muitakin ongelmia, kuin vain lopetus.

Lämmin Kiitos Pohjalaiselle joka kirjoitukseni julkaisi. ( Myös edellisen)

Tässä on Pohjalaisen julkaisema kirjoitukseni:

Ihmisillä leikkimistä

keskiviikko 21.03.2012 Kommentia

Varuskuntien uudelleen järjestely on ihmisten kustannuksella leikkimistä.

Stefan Wallin (r.) on alkanut hiljakseen tuoda totuutta esiin laukkauttamisista. On järjetöntä, että monien varuskuntien henkilökunnat joutuisivat siirtymään perheineen uuteen ja tuntemattomaan paikkaan. Sadat lapset revittäisiin turvallisesta ja tutusta ympäristöstä.

Voiko varuskuntien, kuten Kauhavan lentosotakoulun, lakkauttamista mitata rahassa? Ei todellakaan! Laskelmissa ei ole otettu huomioon perheitä.

Kuinka monta elämää siirtyminen tuhoaisi? Kuinka monta lasta syrjäytyisi?

Suomella pitää olla varuskuntia riittävän lähellä toisiaan ja palvelukseen astuvia sotilaita. Nuorella pitää olla moraali puolustaa Suomea. Moraalia ei synny, jos armeija on tuntematon ja kaukainen käsite. Armeijan keskeyttäneiden määrä on jo suuri. Millainen se on, jos armeija on hevon kuusessa?

Toivotaan, että mielenosoitukset ja Kauhavan kaupungin vastineet tuovat toivotun tuloksen ja lentosotakoulu pysyy Kauhavalla.

Eija Kiviharju-Ketola

puheenjohtaja Ylihärmän Perussuomalaiset

------------------------------------------------------

Lapsissa on tulevaisuus, samoin perheet pitäisi pitää yhdessä.
Lentosotakoulun ym, varuskuntien siirrot / lopetukset tietävät todellisa ongelmia niin parisuhteessa kuin lapsillekkin.
Tämä asia on unohdettu totaalisesti säästöjä etsittäessä.

Tiedä sitten kuinka paljon säästöä tuo n. 5 eri varuskunnan henkilöiden siirtäminen paikasta toiseen. Lapset mukana.

Säästöt valuvat hukkaan nuorten kärsiessä kun revitään juuriltaan, avioerojen myötä tulevat ongelmat ym. ym monet, monet ongelmat.

KIITOS POHJALAISELLE.
---------------------------------------------

Saunassa tuli tänään käytyä. Tosin aika hankalaa oli meikäläisen pääsy ylälauteille "lapsenlapsi" Kisu kun retkotti siellä olostansa nauttien.
Kumma katti.

Ei siis ihmeempiä, joten: Huomiseen.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Maanantai, A-Sudio, Tiistai, yllätyksiä täynnä. Ym

MAANANTAI:

Seinäjokihan se aamusta kutsui. Hyvin vierähti aika, hommia kun piisasi.
Iltasella oli todella väsynyt olo, ei jaksanut edes blogia kirjoittaa.
Kersa oli päässyt lomamatkaltansa turvallisesti töihin, tosin hyvin lyhyiden yöunien jälkeen.

Illalla telkkarista tuli A-Sudio. Ohjelmassa käsiteltiin mm. lentosotakoulun lakkauttamisuhkaa.
Tässä on kuva mielenosoituksessa paikalla olleista "hoilaajista". Heh.



Meikäläisellä on sininen huivi, muut varmasti tunnettekin.

TIISTAI:

Seinäjoki edelleen.
Hommiin päästyäni viereisen paikan asiakkaat totesivat vuorotellen minut ohittaessaan:
Olit sitten eilen telkkarissa.
No, eipä tullut itse katsottua ko. ohjelmaa kuin tänään netistä.

Hyvin oli tunnettu ympäri suomen maata. Tänään on puheluita ja viestejä tulvinut asian tiimoilta.

Illalla poikkesin Kylätalo Tempauksella, tosin vähän myöhästyneenä.
Klo: 18:00 oli alkanut diaesitys Namibiasta ja työstä siellä eräiden kyläläisten hyväntekeväisyystyönä.

Voi kuinka yksinkertaisia taloja kuvissa näkyi, mutta joissakin talossa saattoi olla lautasantenni.
Heillä oli siis muihin asukkaisiin verrattuna vettä ja sähköä.
Vesi ja sähkö ovat todella harvinaisia ko. alueella.
Naiset hakevat vettä n. kilometrin päässä olevasta kaivosta ja ruoka valmistetaan niin kotitarpeisiin, häihin, hautajaisiin ja kastejuhliin kolmen kiven päällä sijaitsevilla astioilla, joita tuli lämmittää.

Alkeellisuudesta huolimatta koulutus pelaa ja ihmiset tekevät mitä tahansa saatavilla olevaa työtä rahan eteen. Sosiaalihuoltoa kun ei tunneta.

Kaikilla on mahdollisuus auttaa ko. maan lapsia ja aikuisia ostamalla esim, nettikaupasta heidän valmistamiaan tuotteita.
Kylässä on kolme ompelukonetta joilla asusteita valmistetaan sekä koruja joita on tehty mm. siemenistä, lehdistä ym, kaikesta mahdollisesta materiaalista.

Osoite auttamiseen on:

AFRIKAN RISTI RY

www.okumona.fi

Ostoksille kaikki halukkaat. Kiitos.

Tulipa sitä itsekkin katsottua eilinen A-Sudio netistä. No, jaa.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

PS. Tänään tiistaina on kevätpäivän tasaus, eli päivä ja yö ovat yhtä pitkiä ja valoisempaan päin ollaan vauhdilla menossa.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Sunnuntai. Teini SM-kisoissa Härmän kylpylässä"", Kersa Saksassa.

Ihanan aurinkoinen, mutta kylmän tuulinen päivä.
Lämpömittari näytti päivällä auringossa + 20 lämpöastetta.
Tuuli teki päivästä kylmän oloisen.

Teini oli tänään Härmän Kylpylässä Joukkue- SM 2012 kisoissa.
Ei siis kylpylässä kuitenkaan, vaan kisoja varten tehdyllä alueella.

Hyvin oli ampumakisat menny, ilmakiväärissä joukkue Y18, Kauhavan Ampujat sai kultamitalin.
Pojat ampuivat hyvin, mutta joukkueen ainoa nainen/ tyttö petasi homman kotiin.
Onnea koko joukkueelle ja eri toten Sara Lauttamukselle.

Kuvaa mitalista teinin kaulalla oli vaikea saada, heijastus takaisin oli kova.
Mutta, tässä yksi kuva:




Kersa on palaamassa matkoiltaan. Soitteli juuri, että odottaa Saksassa lentoa Suomeen.
Aika lailla oli matkalla ollut ns. ilmakuoppia. Inhottavia, mutta vaarattomia.

Kersan pitäisi olla Suomessa 00:30 aikoihin.

Saunottu ei, joten; Huomiseen.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Lauantai. Kokkola kutsui. Ym

Tänään lauantaina kutsui Kokkola, ei Seinäjoki.

Kokkolassa olin koulutuksessa tulevaa "työtäni" varten.
Koulutuspaikka oli Nuorisokeskus Villa Elba, Kokkola.

Oli nytkin näin keväällä mahtava paikka, mitä onkaan kesällä kun meri pääsee esittämään ominaisuuksiaan.

Päivä siis vierähti todella antoisassa koulutuksessa. Vetäjänä toimi henkilö joka todella osasi asiansa. Kiitos Porin suuntaan todella hyvästä koulutuksesta.

Illalla on puhelin soinut koskien lastensuojelua Kauhavalla / Ylihärmässä.
Onneksi nyt on tulossa uusi järjestelmä avun saamiseksi lapsille/ nuorille ym. apua tarvitseville.
Uusi järjestelmä on tervetullut ja toivoa sopii, ettei lasta unohdeta paikkaan mistä on turvaa hakenut.
Näin valitettavasti tapahtui Kauhavan / Ylihärmän lastensuojelussa. Apua tarvitseva lapsi ei saanut yhteydenottoa lastensuojeluviranomaisilta kuin yhden. Viestissä todettiin:
Pitäisi keskustella asioista.
Tämä on karrikoitu versio, mutta täyttä totta.
Lapsi jäi ilman lastensuojelun tukea ollessaan "turvapaikassa" johonka hakeutui.

Karmeaa, mutta totta. Lapsi odotti noin 3 vuorokautta apua lastensuojelulta, mitä hän ei saanut.

Jaaha, saunottua tuli. Eli, huomiseen.



Ei siis ihmeempiä, päivä kului hyvässä ja mukavassa seurassa.

Saunottua tuli vihdoinkin, joten: Huomiseen.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Perjantai. Mielenosoitus Kauhavalla. Härmäin Vapaaseurakunta. Ym

Aika hieno oli sää tänään. Lumet laskivat silmissä ja aurinko lämmitti päivällä mukavasti.

Onneksi tänään ei Seinäjoki kutsunut, vaan mielenosoitus Kauhavan kaupungintalon edustalla.
Mielenosoitus oli Lentosotakoulun lakkauttamista vastaan.

Lauloimme TV-kameran edessä laulun: LENTOSOTAKOULULLE.
(Oli siinä kyllä vaikea olla kun kamera tuotiin melkein naamaan kiinni. Heh.)

Saas nähdä millainen pätkä siitä tulee ulos, luultavasti maanantaina.
Laulajina olivat Korvenkoski ja Vesa, sekä meikäläinen toisen naisen kanssa.

Toivottavasti laulun tärkein viesti, eli tämä tulee kuulluksi ympäri maata:

Ei äänivallin murtaminen tuskaa tuottanut,
kun lentäjä on taitoihinsa aina luottanut.

Nyt Stefan Wallin kipua ja tuskaa aiheuttaa,
kun myrkkymaljan Kauhavalle näin hän tarjoaa.

Jokainen voi kokeilla laulamista Rosvo-Roopen sävelenkera.

Näyttää siltä, että päätöksiä aletaan tarkistamaan, mikä on aivan oikein.
Lapselliset selitykset mm, että melutason laskeminen koneissa mahdollistaa siirron on täysin utopistinen.

Onneksi tänään oli paikalla väkeä Lentosotakoulua puolustamassa, vaikka monet tuntuivat antaneen periksi.
SUOMI24:n sivuilla mielenosoitukseen ei enää suhtauduttu myönteisesti. Valitettavasti.

Periksi ei pidä koskaan antaa kun kyse on oman alueen ihmisten tulevaisuudesta.
Perussuomalaiset ovat olleet koko ajan asialla, ettei Lentosotakoulua Kauhavalla lakkauteta.

Päivä meni siivotessa ja katsellessa "kersan" lomaltansa lähettämiä kuvia joissa on ilmoituksensa mukaan kuin pieni punainen possu. Eli iho on palanut auringossa.
Sen siitä saa kun lähtee lämpimään. Heh.

Illalla kävin teinin ja "naapurin" kanssa Härmäin Vapaaseurakunnassa Ylihärmässä.
Teini ja "naapuri" oli kutsuttu paikalle henkilökohtaisesti.
Tilaisuudessa Härmän Äijät lauloivat useita kappaleita.

Todella mahtava tilaisuus ja laulut, niitä ei voi sanoin kuvata.
Uskomatonta mutta totta: Härmän Äijien laulutaito ja esiintyminen oli huippuluokkaa.
Kiitos todella hienosta illasta.

Itse en saunaan ehtinyt, muut kylläkin.
Eli, huomiseen.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Torstai. Seinäjoki. Ym.

Kyllä on meikäläinen ollut tämän viikon ihan päivissä sekaisin.
"Hommiin" Seinäjoellle ehdittyäni olin keskiviikossa. Tulihan siinä pienoinen kiire kun tajusin, että torstaita eletään. ( Torstaille oli sovittuna eräitä asioita, heh)

Kersa seurueineen on onnellisesti perillä Genevessä. Hyvä asia.

Illalla kotiin tullessani poimin "naapurin" kävelyltänsä kyytiini. Kahvit keitettiin ja "naapuri" saunotettiin.

Ei mitään ihmeempiä näin julkisesti kirjoitettavaksi, mutta perästä kuuluu.

Saunottua siis tuli ja huomenna kutsuu asunnon siivous, ei Seinäjoki.
Eli, huomiseen.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Keskiviikko. Kersa matkaan. Ym.

Seinäjoella päivä vierähti ihan mukavasti.

Kersa aloitti tänään matkansa autonäyttelyyn Geneveen.

Ongelmia tuli lähdöstä lentsikalla Vaasasta Helsinkiin.
Lennon piti lähteä klo: 19:15 mutta lento olikin peruttu ja lento noin, klo: 20:00 oli mahdollinen.
Lento sujui hyvin ja kersa seurueineen oli Hesassa klo: 20:55 aikoihin.

Huomenna matka jatkuu kohti määränpäätä, lentäen tietenkin.

Kisu ja Nella nauttivat olostansa mummulassa. Miuku voi olla eri mieltä vierailevista lajitovereistaan.

Maanantain sekasotkut lastensuojelun toiminnasta eivät ole tänään saaneet yhtään kirkastusta toilailuun. Valitettavasti.

Ilma on taasen kylmentynyt, liukasta on luvassa ns. sivuteille. Mittari näyttää nyt - 3 pakkasastetta.

Eiköhän tuo sää viikonlopuksi lämpiä, toivottavasti.

Saunottu ei, mutta maailmaa tuli päivän aikana parannettua todella paljon, joten:
Huomiseen.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Maanantai ja Tiistai.

Maanantai oli vapaapäivä.
Lumet laski vauhdilla ja Ylihärmässä käväisin "naapurin" kanssa asioilla.

Ilta ja sen tapahtumat jäivät mieleeni lähtemättömästi.
Kauhavan lastensuojelu menetteli totaalisen väärin lastensuojelutilanteessa.
Käsittämätöntä toimintaa lastensuojelulta.

Jos päivystävä lastensuojeluviranomainen saa tiedon lapsen ongelmista ja välittää sen lastensuojeluviranomaisille Kauhavalle, niin he eivät toimi lapsen edun mukaisesti.
Tässä tapauksessa apua tarvitseva nuori unohdettiin totaalisesti.

Palataan asiaan, kunhan tilanne selviää paremmin.

Sekainen, todella sekainen ja uskomaton mutta oikea tapahtuma viikonloppuna.

Iloisempiin asioihin:
Saunassa ei käyty. Heh.
-----------------------------------------------

TIISTAI

Seinäjokihan se taasen kutsui. Palmu oli tuonut uusia tauluja näyttelyynsä.
Olivat muuten todella upeita, etenkin Isontalon Antti ja Rannanjärvi maalaus oli mahtava.

Arvatkaas muuten ketkä tulivat lomalle "mummulaan" ?
Oikein. Karvaiset "lapsenlapset" Kisu ja Nella.
" Vanhemmat" kun lähtevät Sveitsiin, Geneveen, autonäyttelyyn kuolaamaan.
Onneksi vain kuolaamaan.

Maanantain tilanne Kauhavan lastensuojeluviranomaisten toiminnasta jatkuu.
Selvitystä avun pyynnön tekijän unohtamisen suhteen laaditaan.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Lauantai ja Sunnuntai

LAUANTAI:

Seinäjokin se aamusta kutsui. Juhani Palmun taidenäyttely veti ihmisiä paikalle. Valitettavasti Palmu ei itse päässyt lauantaina paikalle, mutta sunnuntaina ja maanantaina on tavattavissa.

Päivästä muodostui todella mieleenkiintoinen ja iltaa kohden "parani".
Iltapäivällä käväisin "naapurissa ja naapurissa". Toisesta hain itselleni ihanan lämpöiset säärystimet ym. itse kudottua. Toisessa vain käväisin sisällä.

Päätimme kerrankin mieheni kanssa käydä jossakin riennoissa ja päädymme kuntsariin.

Lähtö viivästyi syystä, että apuamme tarvittiin hätätilanteessa.

Päästiin aika myöhään lähtemään ja lupasin miehelleni, että maksan taksin.
No, kuntsarille päädyttiin ja meikäläinen totesi:
Ei pankkikorttia mukana rahapussissa, oli jäänyt työasun taskuun.
Mies sai siis kiltisti kaivaa oman korttinsa esiin ja maksaa kyydin. HEH.

Alkuillan tilanteen vuoksi viivyimme kuntsarilla vain yhden tunnin ja lähdimme kotiin. Mies sai edelleen maksaa kyydin eikä huomannut, että olisin voinut kotopihassa hakea pankkikortin sisältä. Vielä ISOMPI: HEH.

--------------------------------------------
SUNNUNTAI:

Rauhallinen päivä.
Tosin eilisen tapahtumat seuraavat vieläkin.

Päivällä käväisi kylässä henkilö joka siunasi minut ja "naapurin".
Siunausta tarvitsee jokainen joskus ja hädässä se on kultaakin arvokkaampi.

Ei siis mitään erikoista tai kummallista tapahtunut tänään, normaalia elämää toisten auttamiseksi.

Teini vietti viikonlopun Lapualla kaverinsa luona. Hauskaa oli ollut ja uusia juttuja puhelimen käyttöön oli löydetty.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Perjantai. Seinäjoki. Ym.

Seinäjoki kutsui "pitkästä" aikaa ja hyvä oli kun kutsui.
Sai mennä "hermojansa" lepuuttamaan "hommiin". Heh.

Kylmä tuuli kävi koko päivän ja liukasta oli ns. sivuteillä. Ajakaahan varovasti.

Ilta oli todella rauhallinen. Teini oli Lapualla kaverinsa luona kylässä ja kersakin saapui vasta saunaan.

Pikkuisen tuli päivällä törsättyä, eli ostin muodin mukaiset korvikset ym.

Kauhajoelta käväisi "hommissa" vieras tapaamassa. Kahvit keitettin ja maailmaa parannettiin.

Ei siis mitään ihmeempiä omassa elämässä.
Ihmeellisyyksiä riittää median tietojen mukaan jokaisessa laitoksessa ja sektorissa.

Saunottua siis tuli, joten: Huomiseen.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Torstai. Hyvää Naistenpäivää. Ym.

Ei se aurinko tänäänkään vielä ehtinyt kunnolla lämmittämään.
No, lämpöasteita on luvassa, odotellaan.

Hyvää Naistenpäivää kaikille naisille.
Näiden ihanien kukkien myötä :



Päivä sujui aika joutuisasti ja iltasella käväisin Kamarikirjastolla.
Hermoja lepuuttava käynti. Heh.

Ei siis ihmeempiä tänään, saunottu ei, joten: Huomiseen.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Keskiviikko. Ylihärmä, Kukat, Väritys. Suomi24:n kommentit. Ym.

Ei päässyt aurinko vielä tänäänkään sulattamaan lunta pois. Tuuli oli viileä, ehkä pohjoisesta?

Päiväseltä käväisin Ylihärmässä "naapurien" kanssa asioilla. Mukavasti vierähti aika.

Vihdoinkin sain tänään jotain aikaiseksi.
Kukat saivat uuden mullan ja pääni uuden värityksen.
Tiedä sitten kuinka kumpikin onnistui, lopputulosta odotellaan. Heh.

Sain iltasella puhelun jossa kerrottiin Suomi24:n kommenteista.
Joku oli laittanut sinne oikein nimellä, että koska meikäläinen erotetaan Perussuomalaisista?
Hongiston meikäläiseltä kopioimaansa ja muuttamaansa blogikirjoitustani oli myös kommentoitu.

Itse en ole vaivautunut asiaa tarkistamaan.
Ko. kirjoitus niin omani kuin Hongistonkin, on kopioitu ja välitetty eteenpäin sähköisesti.

Todellisuus on aikoja sitten välitetty eteenpäin.

Toivoisin Hongiston puolesta, ettei häntä Suomi24:n sivuilla mainittaisi saati asetettaisi kiusalliseen asemaan.
Omasta puolestani voin todeta;
Puoluehallituksella ei ole mitään syytä erottaa meikäläistä.

Minulla on puhtaat jauhot pussissa, toivottavasti myös Suomi24: kommentoijalla.
Saisin ko. kirjoitukset poistettua ilmoittamalla asiattomasta viestissä, olisin saanut aikoja sitten, mutta jokainen taplakkoon tyylillään.

Toivottavasti asia tuli selväksi Suomi24:n kommentoijalle.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Tiistai. Mahtava sää. Ym

Aurinko helli meitä koko päivän, mutta näkyvää sulamista lumelle ei tapahtunut.
Onneksi viikonloppuna on luvattu plussa- asteita joten eiköhän tuo etupiha tule muutenkin esiin kuin 2 metrin matkalta.

Päivä meni niin, että heilahti. Iltasella käväisin "naapurissa" maailmaa parantamassa ja sain itselleni uudet kaiuttimet tietsikkaan. Hyvin pelaavat.

Eipä ihmeempiä. Naistenpäivää odotellaan. Heh.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Maanantai. Ihana ilma. Kamarikirjasto. Satuhäät telkkarissa. Ym.

Todella ihana ilma oli tänään, mutta lämpöä auringosta ei riittänyt sulattamiseen.

Vapaalla ollaan edelleen ja iltasella käväisin Kamarikirjastolla ottamassa osaa listakeräykseen.
Listoja on tällä hetkellä kolme ja kaikkiin saa ottaa osaa niin halutessaan.

Illalla tuli Satuhäät Nurmosta TV 2:lta
.
En ole ennemmin ohjelmaa katsonut, mutta nyt kun sulhanen ja sulhasen vanhemmat ovat tuttuja, katsoin jakson.
Nauraa sai mahansa kipeäksi hauskoista kommenteista joita niin sulhanen kuin hänen vanhempansa laukoivat.
Todella lämpimät häät, joista ei huumoria puuttunut.

Kohta pitäisi sään lämmetä ja paljon. Lumet saavat äkkilähdön. Onneksi.

Kansanedustaja Hongisto ei ole vielä vastannut Anonyymin kysymykseen.
No, aikaa on ja kysymyshän esitettiin eilen jolloin kansanedustaja oli vielä luultavasti kotona.
Maanantaikin on vapaapäivä, joten aikaa vastaamiseen luulisi olevan.

Odotellaan, ottaako kansanedustaja kantaa kysymykseen ?

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Sunnuntai. Teinin mitali. Anonyymi. Ym

Aurinkoinen päivä oli tämä päivä, mutta lämpöä ei riittänyt lumen sulattamiseen.

Päivä oli kaikin tavoin rauhallinen ja mukava.

Iltapäivästä kävimme mummulassa nauttimassa teinin mitalikahvit.
On se kova suoritus 16 vuotiaalta ampua pronssia 18 vuotiaiden sarjassa.
Teinihän edustaa Kauhavan Ampujia.

Tässä kuva mitalista teinin rinnuksilla mummulassa otettuna:



Hieno mitali.


ANONYYMI on ottanut kantaa häntä askarruttavaan kysymyksen kera:


Anonyymi on lisännyt kommentin tekstiisi "Lauantai. Vaasa, Teini kolmas ilmakiväärin SM- KIS...":

Ähtärin valtuutettuna ihmettelen, miksi Kansanedustaja Reijo Hongisto vieraili salaa Ähtärissä kenenkään Perussuomalaisen valtuutetun tietämättä. Olisiko ollut pelkona se, että kysytään muistakin asioista kuin "metsästyksestä"?

Julkaise
Poista
Merkitse roskapostiksi

Valvo tämän blogin kommentteja.

Lähettänyt Anonyymi blogiin Eija Kiviharju-Ketola 4. maaliskuuta 2012 21.13

---------------------------------------------------------------

Valitettavasti en ole lehdistä lukenut Hongiston vierailusta Ähtärissä, mutta heitän pallon Hongistolle ja pyydän häntä kommentoimaan ko. väitettä.
Tiedän Hongiston lukevan sivujani, hänhän on jopa kopioinut niitä omille sivuillensa.
Eli, oletko hyvä ja vastaat Anonyymin tekemään kysymykseen. Näin saamme oikean ja selkeän kuvan Ähtärin vierailustasi. ( kuulemma)
--------------------------------------------------------------

Hiussävy on vieläkin laittamatta hiuksiin, mutta jos huomenna yrittäisi "nuorentua". Heh

Päivä meni juhliessa, saunassa ei käyty, joten: Huomiseen

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Lauantai. Vaasa, Teini kolmas ilmakiväärin SM- KISOISSA. Ym.

Todella ihana sää oli tänään. Aamusta laitoin petivaatteet pesuun ja illalla takaisin sänkyihin mankelin kautta. Ihanan puhdas ja raikas tuoksu.

Päivällä petivaatteiden kuivuessa käväisin Vaasassa "kersan" kanssa ostoksilla.
" Tärkein" ostokseni oli hiusväri. Heh.
On ollut paineita niin, että hiuksetkin vaativat sävyä peittääkseen harmaat.

Teini ja mies kotiutuivat illalla Turusta.
Kyseessä oli Nuorten ja ikäsarjojen SM-kilpailut. Teini osallistui sarjaan Y18 ilmakiväärissä ja tuloksena oli hieno pronssimitalisijoitus, eli 3.

Mitalikahvit juodaan huomenna, oli suoritus sen arvoinen.

Saunottua tuli, joten : Huomiseen.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Perjantai. Kesä ja talvi "tappelee". Ym.

Vapaata "hommista" edelleen. Jee.

Aamulla kun katsoin lasista ulos, tuli mieleen vanha sanonta:
Kesä ja talvi tappelee.

Eilen oli oikein keväinen päivä ja tänään aamusta tuli tuulen kanssa pienen pieniä lumihiukkasia.
Kesä sai otteen taas puolenpäivän aikoihin ja aurinko lämmitti mukavasti sekä sulatti aamullisen pienen lumikerroksen.

Päivä sujui kaikenlaisissa askareissa.
Kauhajoen vieras paistoi vohveleita ennen lähtöänsä ja nautimme niitä porukalla mansikkahillon kera. Nam, olivat hyviä.

Nyt meitä on siis kolme naista taloa vahtimassa, ennen miesten paluuta reisustaan.

Saunaa ei jaksettu / viitsitty/ ehditty lämmittämään tänään. Laiskoja koko sakki. Heh.

Ei siis mitään ihmeempää, pikkuisen oli outo päivä tänään aika monessakin suhteessa mutta eiköhän asiat normalisoidu huomiseksi.

Joten: Huomiseen.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Torstai. Kevät jatkuu. Siivousta. Ym.

Kevään tulo jatkuu. Päivällä oli varjossa + 7 lämpöastetta.
Pihasta lumet lähti päivällä joutuiseen tahtiin, nyt sataa vettä ja mittari näyttää + 4 länpöastetta ulkona. Aamusta voi olla liukasta, olkaahan varovaisia.

Seinäjoki ei tänään kutsunut vaan siivous.

Mies ja teini lähtivät hiitolomareisuun aamusta. Ensin Nokia sitten Turku.

Kauhajoen vieras heräili kun olin saanut asunnon siivottua, no tekeehän se hyvää nukkua joskus pitempää univajetta pois.

Iltapäivästä käytiin Kauhajoen vieraan kanssa asioilla niin Ala- kuin Ylihärmässäkin.
Iltasella käväistiin "mummulassa" sekä Kamarikirjastolla.
Kirjastolla käynnistä tulikin pitempi ja hauskempi kuin ensin meinasimme.

Nyt meitä on täällä neljä naista pitämässä huustollia ja taloa kunnossa.

Saunaa ei lämmitetty, joten: Huomiseen.