perjantai 31. joulukuuta 2010

Perjantai, Uuden Vuoden aatto

Vuosi on kohta vaihtumassa.

Päivä kului minulta, edelleen verhojen teon parissa. Mies oli jo aamulla aikaisteen ehtinyt kolata pihan puhtaaksi, eilisen lumisateen jäljiltä.

Teinille saapui Lapualta kaveri Uutta Vuotta vastaanottamaan.
Laskin juuri, että 5 tuntia heillä riitti ammuksia juhlistamaan vuoden vaihtumista.

Minä ja mieheni sentään ehdimme käväistä mummulassa Uuden Vuoden saunassa ja katsoa ykköseltä telkkarista vanha kunnon komedia: Illallinen Yhdelle.
Joka vuosi yhtä hyvä.

Vaasan porukka oli saapunut sillä välin. Karvaiset "lapset" mukanaan.
Kissat toki, myös meidän Miuku pelkäsivät ammunnan ääniä. Ainut rohkea oli Nella-neiti joka lasista katseli kun teinit ulkona ampuivat.
Vaasan porukalla oli omat ilotulitteet mukanaan. Pikkuisen isommat kuin teinien.

Perinteinen Uuden Vuoden ateria syötiin iltasella ja tinaakin valettiin.

Vaasan "kersa" oli saanut tänään tiedon, että pääsee töihin: Wärtsilään, Ship Poweriin.
Työtehtäviin kuuluvat mm. ulkomailta erilaisten osien ja tavaroiden tilaaminen, sekä tilausten tarkka seuraaminen.
Työt kestävät ensialkuun muutaman kuukauden ja jatkuvat kesällä.
Opiskelu jää nyt vähäksi aikaa vähemmälle, mutta työstä on täysi hyöty opiskelulle.

Siinähän sitä näin 2010 vuoden viimeiselle päivälle.


HYVÄÄ JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2011.


torstai 30. joulukuuta 2010

Torstai, Lumisadetta, Kirjasto, ym.

Päivä oli hieno ja tuuleton. Iltapäivästä alkoi lumisade, hyvin rauhallisesti alas leijuvia hiutaleita.
Aamulla saadaan varmasti ensimmäiseksi suorittaa pihan kolaus.
No, saadaan hyvää hyötyliikuntaa minä ja mieheni.
(Mittarissa on nyt - 8.4 astetta pakkasta.)

Tänään siivosimme yhdessä asuntoa joulun jäljiltä.
Nopeasti se kahdestaan kävi.

Itse kulutin päivän Punttikellarin verhojen leikkaamiseen ja ompelemiseen.
Verhot tulevat tekijänsä näköiset. En ole ammattiompelija ja sen kyllä huomaa.
Jos jotain vaivaa pienet mokat verhoissa, tehköön uudet.
Vielä jäi huomiselle osa verhoista tehtäväksi. Toivottavasti ompelu sujuu joutuisammin ja paremmin.

Illalla oli työvuorossa kirjastolla. Tavanomaista rauhallisempi ilta.
Ehti hyvin muovittamaan uusia kirjoja. Muovittamalla säilyvät kannet paremmin eheinä.

Vaasan "kersa" ei eilen jäänytkään yöksi. Lähti myöhemmin karvaisten "lapsenlapsien" kanssa kohti kotiansa.

Huomenna on Uuden Vuoden aatto. Pommit räiskyy ja eläimet pelkää.
Toivottavasti nuoriso muistaa säännöt ampumisen aikojen suhteen. ( Miksei aikuisetkin)

Päivä siis kului minulta punttikellarin ja kirjaston merkeissä.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Keskiviikko, Jalasjärvi, Kankaanpää, Suomen lait.

Aamusella mies ja teini suunnistivat kohti Jalasjärveä. Teinillä oli siellä nuorten leiri ammunnassa. Takalan Maria ohjasi kivääriampujia, ja kokeneena ampujana hän kyllä veti hienosti ko. leirin, kiitos vielä siitä hänelle. Leirin jälkeen ammuttiin Jalasjärven välipäiväkisat. teini ampui oman ennätyksensä kiväärissä, 380. Hieno tulos, onneksi olkoon teinille.

Minä ja Vaasan "kersa" lähdettiin perästäpäin, Jalasjärvi ohitettiin ja jatkettiin Kankaanpäähän.
Tarkemmin sanoen Niinisaloa ja mummulaa kohti.

Mummulasta vierähti aika nopeasti ja tarjoilu oli hyvä, kuten aina.

Niinisalosta menimme Kankaanpäähän tapaamaan toista "kersaa" hänen työpaikalleen.
Vähäsen tuli "kallis" tapaaminen kun piti naapuriliikkeestä sortua ostamaan Pentikin myymiä koristeita.
No, sallittakoon joskus pieni törsäily, kunhan ei toistu. Heh.

Takaisin kotona olimme melkein yhtä aikaa. Mies ja teini voittivat n. 5 min kotiin ehtimisen.

Iltasella kylässä käväisi henkilö joka halusi tietoja aselain muutoksista ja sen seurauksista.

Muutos on täysin järjetön sen voin todeta, seurauksista ei tiedä kukaan.
Henkilö joka haluaa tappaa toisen ei liity mihinkään seuraan saadakseen aikeensa toteutetuksi.
Hän hankkii aseen ns. pimeiltämarkkinoilta, näin halutessaan.
Tai katsoo netistä ohjeet kuinka ase (laiton) tai muu esine muutetaan tappatarkoitukseen soveltuvaksi.

En tiedä tilastoista, mutta lehdistä saa lukea kovin usein, että itsemurha tai murha suoritettiin luvattomalla aseella.
Ei oltu ampumaseuranjäseniä, vain aseen laittomasti omistavia.

Ampumaseuroihin kohdistuva lainmuutos ei poista todellista ongelmaa huonosti voivilta kansalaisilta.
Olen 100 varma, että lainmuutoksen myötä samat lehtikirjoitukset jatkuvat, elleivät jopa lisäänny.

Jos verrataan aselakia ja sitä ettei tähtisadetikkuja saa myydä elle 18 v. voi vain todeta: Laki on tehty täysin ajattelematta seurauksia.

Lailla ajetaan ampumaharrastajat, etenkin nuoriso lopettamaan harrastuksensa.
Harrastuksen missä opetetaan aseen oikeaa käyttöä ja ihmisten kunnioitusta.

Tähtisädetikkujen myyminen alle 18 v. opastaa etsimään netistä ohjeet niiden tekoon.
Tämä on jo nyt luettavissa nuorten palstoilta.
Itse tehdyt tähtisädetikut ovat mielestäni paljon vaarallisempia kuin kaupasta ostetut.

En ole kyllä 50 v, aikana kuullut vielä kertaakaan, että tähtisadetikut olisivat olleet vaarallisia.

Kysynkin: Missä on JÄRKI ihmisiltä jotka moisia lakeja päättävät.
Lakeja, jotka ajavat etenkin nuorison luopumaan harrastuksestaan ja ohjaavat osan nuorisosta netin sivuistoille pommien rakentamiseen?

KYSEESSÄ ON LAKI, JOSSA EI TODELLISIA SEURAUKSIA OLE AJATELTU LOPPUUN SAAKKA.
LAIN TAAKSE ON HELPPO MENNÄ PIILOON, MUTTA ONGELMIA LAKI EI POISTA NE PYSYVÄT.

Siinähän sitä taas. Saunottu ei, "kersa" jäi yöksi karvaisten kanssa, eli: Huomiseen.

tiistai 28. joulukuuta 2010

Tiistai, Seinäjoki, Teinin ajelu

Aamusta pienen pakkasen kera kutsui Seinäjoki.

Päivä meni että heilahti.

Muu porukka onkin joululomalla ja nauttivat ansaitusta vapaasta.

Mies ja teini olivat käyneet ostamassa teinin ajoneuvoon talvirenkaat.
Teinihän kokeili niitä heti. Seinäjoelta kotiutuessani niin mies kuin teinikin olivat kyläilemässä mummulassa. Kumpikin omalla kulkuneuvollaan.

Vaasan "kersa" saapui iltasella mukanaan karvaiset "lapsenlapset". Kersa jää yöksi, aamusta on suunnitelmia huomisen päivän suhteen.

Niistä tarkemmin huomenna.
Muut saunoivat, minä en. Huomiseen.

maanantai 27. joulukuuta 2010

Maanantai, Teinille lupa ajella, Punttikellarille verhot, Päivän paras, Ylistarolaiset. ym.

Pienen pieni lumikerros oli yön aikana satanut maahan. Päivälläkin satoi todella hentoa lunta, mutta antoi aiheen hyödyntävään ulkoiluun.

Mittari pysytteli koko päivän -7 asteessa, nyt näyttää -10 astetta pakkasta. Aamuksi on luvattu kovempaa pakkasta, no katsotaan sitä aamusella.

Teini sai tänään luvan ajaa mopoa, traktoria sekä moottorikelkkaa. Hyvin oli testit lävitse menneet. ONNEA teinille.
Harmi vain, että on lumiset tiet. Pitää varmaan ostaa nastarenkaat ajopeliin.

Kävin tänään katsastamassa Punttikellarille verhoja. Päädyin kolmeen eri väriin ja kahteen eri pituuteen. Näin oli "naapurin" kanssa tuumattu.
Vielä kun saadaan ne ja peilit paikoilleen hyvä on.

Rehellisesti täytyy todeta, Ylistarolaisten tempaus mummulan postilaatikolle oli päivän paras.

Valitettavasti meillä ei ole mitään salattavaa keskenämme, joten olin jo eilen vienyt mummulaan näytille kirjoitukseni blogiini teidän käynnistänne siellä.
Minulla oli tosin kumpikin kuva Miukusta kopioituna, teillä vain yksi.
Miuku, otti vähän nokkiinsa kun hänen toinen kuvansa oli sensuroitu.

Ainut positiivinen asia voisi olla, että kopiointinne oli suoritettu isommalla tekstillä.
Minulla oli vain normaali kopio kirjoituksestani.
Halvemmaksi olisi tosin tullut lähettää postissa ko. kirjoitus teidän osaltanne.

Vaasan "kersa" ihmettelee myös, kuinka te kehtaatte mennä huutamaan vanhalle ihmiselle hänen asioistaan. Asioista jotka eivät kuulu teille mitenkään.

Tiedätte kyllä mitä olitte mummulle sanoneet mesoamisenne paljastuksesta minulle / meille.
"Kiristämällä" ei suhteita pidetä yllä, näin se valitettavasti on.
Minä / me emme hyväksy, että vanhan ihmisen luokse mennään huutamaan asioista jotka eivät teille Ylistarolaiset mitenkään kuulu.

TIEDOKSI TEILLE: Olen käynyt jo mummulassa kertomassa mitä blogiini tänään kirjoitan.

Kuten aiemmin totesin, me emme salaa mitään toisiltamme, emme uhkaile, emme hauku, meillä ei ole mitään tarvetta arvostella toisten ihmisten elämää tai saunassa käymistä.

Meillä ei ole tarvetta elää muiden elämää. Oma elämämme se riittää meille, sekä hyvät suhteet omaisiin. Omaisiin jotka ovat kaikista tärkeimmät henkilöt ihmisen elämän taipaleella.

Se siitä.

Illalla käväisi entinen "kyläläinen" teiniä tapaamassa. Suunnitelmat kevättä ja sulia teitä ajatellen kävivät kuumana. Saapi nähdä, tapaako teiniä kotona kesällä lainkaan?
No, bensarahaa ehkä hakemassa ainakin.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Tapaninpäivä, eli sunnuntai.

Lunta ei meillä ole toistaiseksi satanut. Tuuli on käynyt kovana ja kinoksia irtolumesta on ajotielle kasautunut.

Lämpömittari on koko päivän näyttänyt tasaisesti - 7 astetta pakkasta ulkona.

Kovin rauhallinen oli tämä Tapaninpäivä. Autoja toki oli kulussa enempi kuin eilen.
Teimme perheenkesken kaikenlaista kivaa ja nautimme olotilastamme.

Iltasella kävimme mieheni kanssa hänen äitinsä luona, iltakahvilla.
Maailmaa parannettiin porukalla ja naurettiin menneille asioille.

Maailmaan mahtuu kaikenlaisia vipeltäjiä, jopa sellaisia jotka näkevät vaivaa toisten ihmisen mm. saunomisesta "naapurissa" ja mummulassa.

Pienet, kovin pienet ympyrät on ihmisillä jos saunominen ystävien luona pilaa heidän elämänsä.

Onneksi, ystävä ja tuttava piiriini ei moisia henkilöitä kuulu, jos kuuluisi nauraisin heidät alempaan suohon.
Tervettähän toisten ihmisten saunomisien vahtiminen ei ole.

Asiasta toiseen. Teini on käyttänyt osan päivästä valmistaumiseen mopo- traktori- ym. korttia varten. Rauhallinen Tapaninpäivä oli oikein soveliasta käyttää opiskeluun.

Huomenna arki koittaa ja sen myötä Punttikellarin avajaisten suunnittelu.
Kaikki muu on valmista vain verhot ja peilit puuttuvat paikoiltaan.
Jos mahdollista, avajaiset voisi pitää Nuuttina. No, katsotaan ehdimme saada kaikki valmiiksi siihen mennessä.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

Ai niin. Alla on Vaasan kattien kommentti Miukusta, mukamas.
Taisi olla karvaisten lastenlapsien "äiti" joka kommentin kirjoitti.
Eli, tässä kommentti:
Kisu ja Nella kirjoitti...

Ompas ruma kissa.

------------------------------------------
Joopa joo, meidän Miuku on kylän kaunein katti. ( minun mielestäni, tosin "naapurit" ovat eri mieltä) Vaasan "kersan" sopisi katsoa meidän Miukun ylvästä ja valokuvauksellista asentoa. Teidän Nellaahan ei saatu edes valokuvaan. HEH, HEH, HEH.

lauantai 25. joulukuuta 2010

Lauantai, Joulupäivä. Ylistarolaiset

Ihan mukava oli sää tänään, Joulupäivänä. Yhtään ei tuullut ja mittari päivällä sekä nytkin näyttää - 14 pakkasta ulkona.

Mies ja teini olivat melkein 4 tuntia ampumaharjoituksissa päivällä. Aika oli kuulemma vierähtänyt ihan siivillä ja hauskaa oli ollut.
Itse sain sillä aikaa tehtyä vihdoinkin sukkia valmiiksi. No, melkein valmiiksi odotan vain ohjeita viimeistelyyn. Kaikki on pitänyt opetella alusta loppuun, mutta lopussa kiitos seisoo.

Ylistarolaiset, mieheni tytär ja ns, vävy olivat pitkästä pitkästä aikaa käyneet tänään mummulassa, Hyvää Joulua toivottamassa.

Eli, kumpikin aikuinen oli huutanut ja haukkunut mm, minua ja miestäni lastensa kuullen vanhalle ihmiselle.

Ns, vävy oli huutanut mm, Vaasan "kersan" halustaan saada lainaamansa 500.00 ekun arvoinen sänkynsä takaisin lainasta Seinäjoella asuvalta mieheni tyttäreltä.
"Kersa" olisi sen saanutkin takaisin viranomaistietä, mutta luopui fiksuna ihmisenä ja osti uuden.
Mitä Ylistaron ns. vävylle kuuluu "kersan sänky asiat" ja vielä vähemmän hänellä on oikeutta mennä asiasta huutamaan vanhalle ihmiselle.
Asia sängystä ei kuulu Ylistaron ns. vävylle, sen paremmin kuin mummullekkaan.
Eiköhän asia kuulu asianomaisille.

Samoin Ylistaron ns. vävy oli sanonut mummulle, että olen mielenvikainen kun kirjoitan blogiani.
Hänen lapsensa oli ollut samaa mieltä.

Mieheni tytär oli arvostellut myös blogi kirjoituksiani ja huutanut niistä mummulle.

Ensinnäkin toteaisin : Varmasti mummu tykkäsi hyvää käynnistänne joka oli pelkkää huutamista ja haukkumista.
Varmasti hänelle tuli hyvä Joulumieli.

Toiseksi: Minä kirjoitan elämästäni mitä haluan. Se mitä kirjoitan ei kuulu teille pätkän vertaa.
Omasta elämästään saa kirjoittaa mitä haluaa ja te ette sitä määrää.

Jos itse aiheutatte itsellenne ongelmia käymällä haukkumassa minua ja miestäni mummulle, niin vastatkaa itse seurauksista.
Blogiani ei ole pakko lukea, jos käsittää asioita väärin.
Ehkä soittaminen ja puhelinnumeron salaamatta jättäminen mummulta voisi parantaa elämänne laatua.
Nyt, elämänne tuntuu kulkevan hyvin suppeassa piirissä.

Minä elän omaa elämääni, eläkää tekin.

Kirjoituksiani blogiin ei määrää muut kuin minä itse.
Hankkikaa oma onnellinen elämä, ettei tarvitse käydä muiden tykönä haukkumassa jos ette uskalla tulla itse paikanpäälle sanomaan jos jokin asia vaivaa.

No niin, siinä sitä taasen ajateltavaa, niin Ylistaroon, Seinäjoelle kuin Hesaankin. ( ns.Ylistaron vävyn kommetteihin perustuva kommentti)

Vihdoinkin meidän Miuku-neitistä saatiin jouluisia kuvia.
Tässä niistä kaksi.




Saunottu ei, joten: Huomiseen.

perjantai 24. joulukuuta 2010

Perjantai, Jouluaatto. Hyvää Joulua.

Tänään on sitten ollut jouluaatto. Ilma oli mitä parhain, ei tuulta ja vain - 24 astetta pakkasta päivällä. Nyt mittari näyttää - 28 astetta pakkasta.

Aamusella saapui Vaasan "kersa" ja vävy.
Perinteinen joulupuuro lisukkeiden kera syötiin meillä. Poikkeus tänä aattona oli, että annoin "luvan" ottaa kinkkua jo puuron yhteydessä. Syynä: 9 kg kinkussa on syötävää pataljoonalle.
Tuli vähän isompi kinkku kaupasta, kuin oletimme.

Vaasalaiset lähtivät iltapäivästä karvaisten "lapsiensa" kanssa kohti Pietarsaarta.
"Lapset" tapaavat pitkästä aikaa kaksi todella isoa koiraa, jotka ovat saapuneet lomalle Pietarsaareen. Ei ole toistaiseksi kuulunut, kuinka kohtaaminen on sujunut, luultavasti hyvin.
Ainakin kissat ja koirat ovat hengissä.

Heidän lähdettyään menimme mummolaan ottamaan aatoa vastaan ja samalla kävimme joulusaunassa.
Hauskaa oli ja lahjoja vaihdettiin.

(Päivällä mies kävi viemässä muistokynttilöitä hautausmaalle.)

Meillä kotona pukki oli heittänyt lahjat kuusen alle.
Jaoimme ne illalla ja kaikkea tarpeellista tuli lahjaksi. Teinille eniten paketteja, oli pukki laittanut kuusen alle.

Päivällä otimme jouluisia kuvia. Tässä niistä jokunen:



Eli, minä ja Vaasan "kersa".
Sekä Kisu joulupallojen ja tonttulakin kanssa päiväunilla.

Hyvää Joulua kaikille. Huomiseen.

Ai niin. Outo juttu sattui ruokailun yhteydessä täällä kotona. Meidän Miuku-neiti (kissa) halusi maksalaatikkoa pöydästä lautaselleen. Laitoin itsetehtyä ja kaupan maksalaatikkoa Miukulle.
Kaupan maksalaatikkoon Miuku ei koskenut, haistoi muttei syönyt. Itsetehtyä piti laittaa lisää tarjolle neidille.
On se hyvä kun kissakin osaa arvostaa kotonatehtyä.

torstai 23. joulukuuta 2010

Torstai, aatonaatto, pakkanen - 29 astetta. ym.

Joulun aatonaatto on tänään ja kaupoissa sen kyllä huomasi.
Käväisin tänään joululahjaostoksilla Ylihärmässä ja ihmisiä oli liikkeellä todella paljon.

Mittari on sitkeästi näyttänyt koko päivän - 26 ja -30 astetta pakkasta ulkona. Onneksi ei ole tuullut, muuten lukemat vastaisivat - 40 astetta jopa ylikin.

Joulua on tehty kotiinkin ja karvaisia "lapsenlapsia" yritetty saada jouluiseen kuvaan.
Vain Kisu oli armollisella päällä ja suostui kameran eteen. Nella ja Miuku ottivat heti ritolat, kun kameran näkivät.

Ei siis ihmeempiä näin aatonottona.
Hyvää Joulua sinulle.

Tässä kuvaukseen "vastentahtoisesti" suostunut Kisu joulutunnelmissa.


Saunottu tänään ei, vasta huomenna joulusaunaan.
Huomiseen.

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Keskiviikko. Seinäjoki. Talvipäivänseisaus, ym.

Aamusta kutsui totuttuun tapaan Seinäjoki.
Mittari näytti aamusta - 17 pakkasta. Illalla kotiin tullessani mittari näytti -27 ja - 31,5 miinusastetta.
Riippuen missä kohtaa matkaa taitoin. Nyt ulkona on - 27 astetta pakkasta.
Yksi lohtu tässä kylmässä päivässä on, huomisesta alkaen päivä pitenee.
Kukon harppauksin valoa kohti, sanoo sananlasku.

Seinäjoella aika vierähti nopeasti, ihmiset olivat jouluisella mielellä ja onnellisen oloisia.

Huomenna minulla pitäisi olla vapaata, ostokset kutsuvat ja nimenomaan Ylihärmässä.
Haluan kannattaa Ylihärmän kauppiaita ostaessani niin lahjoja kuin ruokiakin jouluksi.

Siinäpä sitä, päivän saldoa. Joten: Huomiseen.

tiistai 21. joulukuuta 2010

Tiistai. Seinäjoki, ym.

Tänään piti olla vapaata "hommista", eipä ollut.

Ehdittiin jo Vaasan "kersan" kanssa lähteä matkalle Pietarsaarta kohti.
Laukkuni oli auton takaosassa joten en kuullut puheluita ja viestejä.
Pysähdyimme eräälle taukopaikalle ja kaivoin puhelimeni esiin.
Monta puhelua ja viestiä oli ehtinyt tulla.
Sairastumiselle ei kukaan voi mitään, joten käänsimme auton osoittamaan Seinäjokea.

Pikkuisen menimme ylinopeuden puolelle, mutta olimme hyvissä ajoissa Seinäjoella.

Päivä vierähti ihan mukavasti ja aikakin kului joutuisasti.

Mies ja teini käväisivät hakemassa minut kotiin n, 17:30 aikoihin.

Teini on lujaa opiskellut liikennemerkkejä ym, tulevaa koetta varten.
Teini kun täytti 15- vuotta niin lupa ajaa erilaisia kulkuneuvoja on suoritettava katsastusasemalla.

Pikaista paranemista työkaverille.

Eipä siis ihmeempiä tänään, joten: Huomiseen.

maanantai 20. joulukuuta 2010

Maanantai, Seinäjoki, pöllyävä lumi, ym.

Seinäjoki kutsui jälleen aamusta.
Pöllyävä lumi ns, Sinisellä tiellä oli todella karmeaa.
Rekkoja kun tuli vastaan niin piti pitää ohjauspyörä vain suorassa tietäen, että tie on suora.
Mitään ei nähnyt, vain luminen "seinä" oli edessä.
Onneksi selvisin ehjinnahoin.

Loppumatka Seinäjoelle sujuikin paremmin, lumi ei pöllynnyt ja näkyvyys oli hyvä.

Päivä vierähti nopeasti, "naapuritkin" poikkesivat jouluostoksilla ollessaan.
Kaikki ihmiset olivat hyvällä ja jouluisella tuulella.
On joululla ihmeellinen vaikutus ihmisiin.

Pakkasta ei tänään paljoa ollut -12 astetta oli huippulukema.

Illalla kotiuduin "hommista" n, 19:30, joten ei erikoisempaa kirjoitettavaa päivän tapahtumista täältä kotonurkilta.

Katsotaan olisiko huomenna enempi asiaa.
Joten: Huomiseen

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Sunnuntai, teinin synttärit, ym.

Tänään, teinin syntymäpäivänä tuuli aika kovaa. Mittari on koko päivän ollut - 14 pakkasasteessa.
Tuulen myötä vastaa ehkä n,- 20 astetta.

Tämän huomasimme kun illalla käväisimme kävelyllä ja poikkesimme samalla punttikellarille.

Päivällä päätimme teinin synttärien kunniaksi ruokailla muualla kuin kotona.
Paikaksi valitsimme Alahärmän S-marketin tiloissa toimivan yrityksen.
Ruoka oli hyvää, siihen kuului mm, kermaperunat, lihapullakastike, kanankoipia, hodareita, salaattia jos jonkinlaista, sekä pitsaa ja kaikkia sai syödä niin paljon kuin halusi.
Jälkiruuaksi tietenkin kahvia, teetä tai kuumaa glögiä.
Suosittelemme.

Kyllä oli helppoa mennä ostoksille ruokailun jälkeen, ei ollut enään nälkä.

Syntymäpäivävieraita Vaasasta oli saapunut sillä välin.
Onneksi heillä oli avain ja pääsivät sisälle.
Muistimme toki ostaa valmiita kakkuja vieraita varten.

Teini saikin tänään paljon onnitteluita "Naamakirjan" kautta ja tekstiviestinä puhelimeen.
Hänen äitinsä soitti myös aamusta onnittelupuhelun.
(Eilen, teini saikin jo lahjan mummulasta etukäteen.)

Päivä siis meni teiniä juhliessa sekä perunalaatikoiden (perunat olivat hyvin imeltyneet yön aikana) ja lanttulaatikoiden teossa.

Laatikot on nyt tehty niin itselle, kuin mummulaan ja Vaasan "kersallekkin".

Kiitokset teinin puolesta kaikille häntä muistaneille. Teitte teinin päivästä onnellisen.

Saunaan ei ehditty, joten: Huomiseen

lauantai 18. joulukuuta 2010

Lauantai, laatikoita, teinin synttärit, ym.

Aamusella Seinäjoki kutsui. Mittari näytti - 17 astetta pakkasta kuten nytkin.
Hyvät oli ajokelit, ei liukasta vaan melkein puhtaat tiet lumesta ja jäästä.

Kotiin takaisin "hommista" ehdittyäni aloitin maksa- ja porkkanalaatikoiden teon.

Maksalaatikoita tuli kaksi "uunisatsia", niiden kypsyessä tein valmiiksi porkkanalaatikoiden ainekset ja kuorin perunoita imellyllyttämistä varten.

Maksalaatikoiden valmistuttua kävimme kyläilemässä mummulassa.
Samalla reissulla myös käväisimme saunassa.
Juttua olisi riittänyt pitempäänkin, mutta porkkanalaatikot odottivat paistamista ja perunat keittämistä.
Nyt on kaikki saatu tehtyä, eli huomenna on vuorossa peruna- ja lanttulaatikoiden teko.

Pikkuisen piti kiirettä, mutta nyt voi ottaa levon kannalta.

Teinillä on huomenna syntymäpäivä. 15- v, tulee täyteen.
Mopo- traktori- moottorikelkkakortti siintää silmissä.
Ensi viikolla olisi tarkoitus teinin käväistä tenttimässä katsastusasemalla kortin saamista.

Teini ihmetteli tänään, oliko tietokonepeliin ilmestynyt hahmo oikeasti lahja Seinäjoen siskolta.
Köppäinen lahja, totesi teini jos näin oli.
Katsotaan nyt huomiseen, tuleeko teinille lahjoja siskoiltaan ja etenkin kahdelta siskoltaan, jotka ovat kummitätiä.

Toinen kummitädeistä asuu Ylistarossa ( ei ole muistanut teiniä kahteen vuoteen) toinen Seinäjoella. (On muistanut tähän asti)

Kolmas sisko Hesasta lähetti onnittelut 10 päivää ennen syntymäpäivää.
Tokihan se hyvä on ajoissa onnitella, mutta 10 päivää ennen osoittaa piittamattomuutta veljensä syntymäpäivää kohtaan.

Voi vain toivoa, että teini kestää näitä pettymyksiä jatkuvalla syötöllä.
Koville se ottaa, sen huomaa.

No, ketään ei voi määrätä pitämään veljeensä yhteyttä, osoittamaan rakkautta ja hyväksyntää häntä kohtaan.
Teinillä on oma käsitys yhteydenpidosta läheisten kesken.
Se sisältää huomioimisen muutenkin kuin "kylmän" onnittelun tietsikalla.

Kortti ei paljoa maksa, mutta olisi teinille paljon tärkeämpi kuin viesti koneella.
Korttia voi pitää kädessä ja lukea vaikka sängyssä. Viestiä tietokoneelta ei voi käsissään pitää.

Eipä sille mitään voi, jos velipoika ei siskoja/ kummitätejä kiinnosta.

Saunassa siis tuli oltua ja maailmaa parannettua mummulassa.
Joten: Huomiseen.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Perjantai, Seinäjoki, Teini tehoryhmään, ym.

Aamusta piti jälleen suunnistaa Seinäjokea kohden.
Samalla vein linja-autosta jääneen teinin kouluunsa.
Ei ollut ensimmäinen eikä varmasti viimeinen kerta, kun teini näkee auton perävalot ovesta ulos mennessään.

On se ihme juttu, kun pitää niin viime tipassa lähteä, että jää ainoasta kuljetuksesta kouluun.
Mur, Mur, sanon minä.

Itselläni päivä kului joutuisasti ja "hommia" riitti tasaisesti koko päivälle.
Kotiin lähtiessäni käväisin ostamassa lanttulaatikon ja maksalaatikon tykötarpeet.
Perunalaatikon ja porkkanalaatikon ainekset löytyvät kotoa.

Anopille, joka täyttää ensi vuonna 90- vuotta ajattelin lähinnä laatikoita valmistaa.
Kaupastakin niitä voi toki ostaa, mutta itsetehty on itsetehty.

Tosin aamusta kutsuu Seinäjoki, mutta "hommien" jälkeen voisi laatikoita valmistaa.

Teini sai tänään tiedon, että on valittu tehoryhmään harrastuksessaan ilmakivääriammunnassa.
Tehoryhmätoiminta tarkoittaa enempi sitoutumista harrastukseen, eli halua tulla todella kilpaurheilijaksi. Se on kova päätös, mutta tehtiin selväksi jo valintaleirillä, jossa nyt valittu oli jo aiemmin. Onneksi olkoon. Hyvä valinta on tehty, puolin ja toisin. Katsotaan eteenpäin, mitä tuleman pitää.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

torstai 16. joulukuuta 2010

Torstai, Hammaslääkäri," Lapsenlapset" kotiinsa. ym.

Ei ole enää eilisen valokuvan näköisiä puita pihassa. Tuuli on tehtävänsä tehnyt.
Koko päivän tuuli on koventunut hiljalleen. Mittarissa on - 3,4 astetta pakkasta, mutta kylmemmältä tuntuu.

Aamupäivästä käväisin hammaslääkärillä, tai oikeastaan vain hammaskivenpoistossa.
Kuulun ihmisiin joille hammaskiveä muodostuu muita enemmän. Nyt on taas puhdas suu ja ehjät hampaat.

"Lapsenlapset" ne karvaiset haettiin tänään kotiinsa Vaasaan.
Meidän Miuku-kissamme iloitsi heidän lähdöstään suunnattomasti. No, ehkä yhtyi minun ilooni.
Heh,Heh.

Illalla olin päivystysvuorossa kirjastolla. Aika kului kuin siivillä ja mukavaa oli asiakkaiden kanssa keskustella tapahtumista kylässämme.
Lisää lapsia on kylälle tulossa, uusia perheitä on muuttanut, mitä muuta voisi elävä kylä enään toivoa?
Meillä on toimiva ja aktiivinen kyläseura, kirjasto, kohta punttikellari, ym,ym.

Katsotaan huomenna aamusta kutsuuko lumityöt, eli onko tuuli tehnyt kinoksia pihaan.

Ns, puhelinpäivä oli tänään. Aamusta alkaen.

Ei saunottu, joten: Huomiseen.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Keskiviikko. Seinäjoki, ym.

Aamusta kutsui jälleen Seinäjoki. Mittari ulkona näytti - 22 astetta ja autohan käyttäytyi sen mukaisesti. Kankea kuin mikäkin.

Illalla kotiuduttuani "hommista" käväisimme mummolassa kylässä ja saunassa.
Kiitos vain makoisista löylyistä ja hyvästä seurasta. Maailmaa tuli parannettua aika paljon.

Ei siis ihmeempiä päivänä jolloin ei kotona ole ehtinyt edes olemaan.

Laitan tähän pari kuvaa huurteisista puista.
Huomenna sää lauhtuu, mutta tuuli tulee Siperiasta.
Huurteiset puut katoavat tuulen myötä.

Huomiseen.


tiistai 14. joulukuuta 2010

Tiistai, Seinäjoki. Teinin lääkäri. Ihanat puut ulkona.

Aamusta meikäläistä kutsui Seinäjoki. Hommat odottivat.

Itselläni päivä sujui hyvin ja joutuisasti.

Toista meinasi olla teinillä. Ei liiennyt siskolta ja hänen avomieheltään teinille kahtatuntia elämästä tänään.
Heillä, kahdella työttömällä oli asioita joita piti hoitaa koko päivän.
Vaasan "kersa" sitten lähti Pietarsaaresta päätäpahkaa hoitamaan teinin lääkärikäynnin.
Taksia yritettiin eilen illalla saada kiinni, siinä onnistumatta.

Kaikki kiitos Vaasan "kersalle" joka auttoi teinin lääkärin puheille, ym testeihin.
Ilman "kersaa" aika olisi jouduttu perumaan.

Näköjään, joskus ei sukulainen auttaa enempi kuin sukulainen ja teini kyllä tiedostaa asian.

Todella hienoina ja upeina olivat puut tänään.
Ihmiset kävivät ottamassa kuvia, harvinaisen kauniista puista.
Kesällä vihreä "vaate", talvella ihanan valkoinen "hääpuku" on monilla puilla.

Päivä siis sujui hyvin, kun apua teinille saatiin ulkopuolisen henkilön toimesta.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Maanantai, Kauhajoki, Kirjasto, Teinin eiliset kisat, ym.

Todella ihana sää oli tänään. Lukuunottamatta toisin paikoin vahvaakin sumu esiintymää.
Tämän saimme "naapurin" kanssa huomata kun aamupäivästä lähdimme käymään pikaisesti Kauhajoella.
Oli sankkaa sumua, heikompaa sumua ja aurigon paistetta matkan aikana.
Pakkanen heikentyi eilen silmissä ja koko päivän, sekä nytkin mittari näyttää - 10.5 astetta pakkasta ulkona. Ei paha, kun ei edelleenkään tuule yhtään.

Kävimme hakemassa Lasi Kolmion punttikellarille lahjoittamat peilit.
Paikalle ei toki vielä asennettu, mutta suunnitelma on selvillä.
Lämmin Kiitos lahjoittajille.

Pikkuhiljaa valmista tulee ja avajaiset lähestyy.

Iltasella käväisin kirjastolla ja opin samalla kuinka hieno tähti ikkunaan tai kattoon saadaan aikaiseksi.
Eräs nuori kirjastokävijä sen opetti ja hyvä niin. Saadaan meillekkin uusia koristeita.
(Jos muistan kaikki osiot oikein)

Teinin eilistä kisoista Turussa: Palkintopallipaikka saavutettin eriomaisella tuloksella 371, siis kolmas sija, kovatasoisessa kisassa, joka oli EM/SM näyttökisa.


Saunottu ei, joten: Huomiseen.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Sunnuntai, mies ja teini Turussa, Pakkasta - 20.

Koko päivän pakkanen oleskeli - 20 asteessa. Nyt on vähän lauhempaa, mittari näyttää - 14.6 astetta.

Mies ja teini lähtivät aamusta kohti Turkua.
Teinillä oli ampumiskisa Turussa. Ihan hyvin oli vissiin mennyt, kun piti jäädä odottamaan palkintojen jakoa.
Tästä lisää huomenna, kunhan asianosaiset ensin kotiutuvat.

Itselläni oli erittäin rauhallinen päivä.

Pikkuisen leivoin jouluksi pipareita ja kudoin ensimmäistä sukkaa elämässäni valmiiksi.
No, on se vähän sen näköinenkin. En halua purkaa "töppejä" ne jääköön muistuttamaan virheistä.
Kantapään kautta kaikki pitää oppia, etenkin sukkaa kutoessa.
Tärkeintä on, että kaikki silmukat ovat tallessa.

Siinähän tämä rauhallinen pakkaspäivä. Kissatkin ovat olleet oudon rauhallisia, nukkuvat vain.
Toivottavasti nukkuvat yölläkin.

Huomiseen.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Launantai. Teinillä kisat, ym,ym.

Yöllä oli satanut pieni ohkainen lumikerros pihaan. Todella vähäinen.
Mies kuitenkin päätti kolata pihan ihan puhtaaksi.
Saipahan aamusta samalla ulkoilun ja kuntoilun, ihan kotipihassa.

Päivällä lähdimme Ylihärmää kohti. Teinillä oli ampumakisat Ylihärmässä, kyseessä kinkkukisat, jossa arvotaan joulukinkku kaikkien osallistujien kesken. Ammunta sujui ihan hienosti, odotellaan tuloksia, toivotaan että arvonta suosii, tietenkin kaikkia osallistujia tasapuolisesti.

Kävisin myös kisapaikalla ostamassa arpoja ja näin tukemassa HSA:n ampujia.
Voitinkin ihan asiallisia palkintoja.

Itse käväisin sillä välin asioilla kaupoissa. Vaasan porukka saapui meille samaan aikaan ja noukkivat minut kyyttiinsä Ylihärmästä.

Ihan mukavasti sujui lauantai-ilta lottoa odotellen, joka osoittautui yhtä huonoksi sijoitukseksi kuin ennenkin.

Vaasan porukka lähti kotiansa kohden illalla ja "lapsenlapset" ne karvaiset jäivät meille hoitoon.
No, onko se nyt onni tai autuus, että "lapsenlapset" ovat taasen mummun "hellässä" hoidossa ?

"Mummun" puolesta ei autuus, "lastenlapsien" kannalta, ehkä autuus.
No, katsotaan tilannetta viikon kuluttua. Kenellä autuus oli ? HEH, HEH.

Päivä sujui ihan mukavasti ja hauskaa oli.

Mittari näyttää nyt - 15 astetta pakkasta, käväisi jopa 19.9 asteessa illan aikana.

Teinillä on ongelmia ensiviikolla lääkärissä käynnin suhteen. Hän on pyytänyt siskonsa apuun, että pääsisi lääkärin vastaanotolle.
Vaikeata on ilman mitään ajokorttia päästä vastaanotolle, kun isä ja minä olemme kumpikin estyneitä kuljettamaan.
Onneksi on sisko Seinäjoella, jolta teini voi apua ongelmaansa pyytää.

Osa väestä kävi saunassa, osa ei. Joten: Huomiseen.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Perjantai, Seinäjoki, Teinin kummastus.

Aamusella kun lähdin Seinäjokea kohti pakkasta oli n, -12 astetta. Illalla palatessani mittari näytti , - 19 astetta. Ei kyllä tuntunut kylmältä, tuuli kun ei käynyt lainkaan.

Päivä Seinäjoella vierähti jälleen nopeasti. Hyvä niin.

Teini oli tänään kuunnellut kuinka eräs vanha ihminen oli purkanut hänelle tuntemuksiaan ihmisiä kohtaan, jotka salaavat häneltä puhelinnumeronsa.
Eihän teini ollut osannut asiaan kantaa ottaa, eikä tarvinnutkaan.
Kyseessä ei todellakaan ole häiriköivä ihminen vaan oikeasti omaisiaan kaipaava vanhus.

Ajatellen ihmisiä jotka sulkevat omaiset pois salaamalla numeronsa, ei voi kuin ihmetellä.

Numeron salaaminen ei osoita aikuisuutta saatikka vastuun kantamista omaisista.
Salaaminen on mielestäni pakenemista.
Ollaan kuin jänikset, pää pensaaseen ja kaikki on hyvin.

On hyvin helppoa sulkeutua omaan mielikuvituselämäänsä ja olla MUKAMAS välittämättä omaisista.

Eteen se tulee kuitenkin joskus. Ihminen joka sulkee omaisensa pois ja aiheuttaa näin kärsimystä hänelle ei ajattele elämää loppuun asti.

Tulee aika, jolloin yhtettä nyt tarvitseva ei sitä enään tarvitse. Haudasta kun ei enään soitella.
Helppoa ei tule olemaan elämä, kun tietää tekonsa seuraukset.

Teini ihmetteli asiaa ja parhaamme mukaan yritimme selittä hänelle, että maailmassa oikeasti on itsekkäitä ihmisiä jotka eivät läheisiään ajattele.
Mutta, edestänsä löytävät. Näin totesi myös vanha omaisiaan kaipaava henkilö teinille.

On tuo järkyttävää tuollainen elämä, onneksi minulla ei ole tuttavissani saati sukulaisissani yhtään noin "outoa" henkilöä.

Maailmaan ja Suomeen näitä henkilöitä kyllä mahtuu. Radiosta satuin kuulemaan samaa asiaa käsittelevän ohjelman, eikä lopputulos ollut hyvä.

Eipä sitten paljon muuta näin työntäyteisenä päivänä.
Joten: Huomiseen.

torstai 9. joulukuuta 2010

Torstai, Seinäjoki, ym.

Aamusta meikäläistä kutsui Seinäjoki. "Hommia" riitti tauotta 8½ tuntia.
Aika tosin kului nopeasti ja kuntokin kesti moisen urakan.
Urakan mikä on aika harvinasta, mutta tervetullutta.
Ei ainakaan tarvitse peukaloitaan pyöritellä, se olisi vielä pahempaa.

Kotiin ehdittyäni mies oli tehnyt kaikki kotiaskareet.
Jos ei olisi tehnyt, ei olisi kunniankukko hänelle laulanut. Heh,Heh.

Onneksi on mies joka ymmärtää myös "hommissa" käyvän väsymyksen. Mies kun on töistänsä kotona n. 4 tuntia ennen minua.

Ei siis ilmellisempää tänään torstaina.
Tuuli käy ulkona ja mittari näyttää - 5.9 pakkasastetta.

Saunottu on, joten: Huomiseen.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Keskiviikko, Seinäjoki, Kari Tapio. ym, ym

Aamusta kolasin pienen pienen lumikerroksen pois pihasta. Oikein oli mukavaa alla pihalla, aurinko kun näyttäytyi pitkästä aikaa.
Tosin yhtä mukavaa ei ollut kun lähdin Seinäjokea kohti, aurinko kun paistoi suoraan silmiin matkalla.

Piti vain käväistä Seinäjoella, mutta asiat vaativat pidemmän oleskelun.
Kotiin ehdin vasta n. 19:20.
Mies ja teini olivat illasta lähteneet ampumisharjoituksiin, joten kotona ei ollut muita kuin Miuku- neiti.
Meidän ihana kissamme.

Hyödynsin toki käyntiäni Seinäjoella ja käväisin tutustumassa läheiseen kuntosaliin.
Ensimmäiseksi silmiini osui biljardipöytä.
Ajankulua ja viihdettä nuorisolle. Todella hyvä ajatus ja huomionosoitus tulevia kuntosalin käyttäjiä kohtaan.

Ulkona näyttää nyt olevan - 13 pakkas astetta.
Ihan hyvä talvinen sää.

Laulaja Kari Tapio siirtyi eilen yllättäen enkelien kuoroon.
Hänen maallinen taivalluksensa päättyi kivuttomasti ja nopeasti.

Yhtä nopeasti hän nousi ylös enkelien kuoroon.
Hänen laulunsa: Olen kuullut on kaupunki tuolla, on yksi toivotuimpia lauluja.
Usko Jeesukseen tulee selkeästi ilmi kun kuuntelee laulun esitystä.
Kari Tapion omaisille haluan todeta:

Älkää surko, hän ei ole mennyt luotanne pois.
Taivaasta käsin mahdotonta ole ei, seurata elämäänne
päällä maan ja auttaa aina kun apua tarvitaan.
Jokaisella määrätty aika maanpäällä on, näin lauloi Kari Tapio eläessään.
Rukoilevaa ihmistä taivaassa hyljätä ei, kaiken rakkauden osakseen sai kun taivaan sineen
astua sai.

Osanottoni Kari Tapion omaisille.

Elämä päättyy ja jatkuu. Näin se täällä maanpäällä menee.

Joten: Huomiseen.

tiistai 7. joulukuuta 2010

Tiistai, Punttikellari, ym.

Aamusta, ennen asunnon siivousta kolasin pihan puhtaaksi pienestä lumikerroksesta.
Sama on edessä huomenna, pienen pieni kerros lunta on pihaan leijaillut.
Asuntoakin tuli siivottua, tosin osa jäi huomiselle.

Iltapäivästä menimme Punttikellarille kokoamaan viimeisenkin laitteen.
Olikin kaikista viheliäisin koottava. Osia ei ollut paljon, mutta sitäkin hankalampi koottava.

Teiniä ei meinattu saada kotio lähtemään, oli niin intoutunut polttamaan kaloreita eräällä laitteella.
Moni laite näyttää sydämensykkeen, poltetut kalorit, ym, ym.

Kyseessä ovat huippuluokan laitteet, eivät mitkään "lelut".

"Naapurin" kanssa käväisimme kirjastolla laittamassa pari "esittely hyllyä" paikoilleen.
Kyllä pienikin muutos / lisäys saa ihmeitä aikaan viihtyvyydessä.

Siinähän tuo päivä kului, siivotessa, lunta luodessa, Punttikellarilla, ym, asioilla.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

maanantai 6. joulukuuta 2010

Maanantai, Itsenäisyyspäivä, ym, ym.

Todella vähäsen on lunta tullut meidän alueella.
Ilma oli koko päivän täysin tyyni ja hyvin heikkoa lumisadetta satoi iltapäivästä.
Kolalla kun puhdistaa niin nurmikko tulee vielä näkyviin määrätyistä paikoista.

Mies oli tänään töissä, joten Itsenäisyyspäivää ei erikoisemmin juhlittu.
Lippu oli toki esillä, mutta muuten normaali maanantain vietto.

Iltapäivästä kävimme kokoamassa Punttikellarilla laitteita. Vain yksi odottaa vielä kokoamista.
Katsotaan huomenna saadaanko viimeinenkin laite käyttökuntoiseksi.
Jykevää ja vahvaa on laitteiden osat ja niin pitää ollakkin. Kuntosalilaitteet kun on kysymyksessä.
Onneksi eräissä laitteissa on pyörät siirtelyn helpottamiseksi. Tosin laite pitää nostaa määrättyyn asentoon, että pyöriä voi käyttää avuksi siirrossa.

"Naapurin" kanssa olimme illalla kirjastolla. Laitoimme ylös kirjaan sekä hyllyihin uudet kirjalahjoitukset kirjastolle.
Kirjasto on pienen ajan sisällä saanut lukuisia uusia kirjoja lahjoituksena. KIITOKSET lahjoittajalle.

Vain teini ehti saunaan tänään, joten: Huomiseen.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Sunnuntai, Tuomarikurssi, Punttikellari ja vierailu.

Melkein nollassa on pakkanen ulkona. Tietää varmasti ainakin pientä lumisadetta.

Mies ja teini lähtivät aamusta Lapualle tuomarikurssille. Kurssi sisälsi 4 tuntia teoriaa ammunnan eri osa-alueilta, jonka jälkeen parinkymmenen kysymyksen koe. Kokeen hyväksyttävästi suorittaneet saavat toimia tuomareina ammuntakisoissa.

Heidän kotiuduttuaan ehdimme käväistä Punttikellarilla kokoamasta erästä laitetta alustavasti, ennen vierailulle lähtöä.

Mukava oli kyläillä ja tarjoilu oli erinomasta.
Vierailukutsu saapua myös meille esitettiin. Tarjoilu ei tosin taida olla yhtä hienoa, meillä kun ei asu ammattitaitoista kokkia.

Siinä sitä oli askaretta päivälle.

Huomenna on ITSENÄISYYSPÄIVÄ.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille lukijoille.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

lauantai 4. joulukuuta 2010

Launtai, Seinäjoki, Lehtimäki, YO-juhlat, ym

Aika kiireinen oli tämä lauantai.

Itselläni aamusta kutsui Seinäjoki ja "hommat" siellä. Mies ja teini lähtivät samaa matkaa ampumakisoihin Lehtimäelle.

Kotiin ehdittiin n. klo: 15:30.
Minulla ja "naapurilla" oli jo kiire Ylioppilasjuhliin, mies ja teini jäivät kotimiehiksi.

Onneksi ehdittiin, vaikka tiukkaa tekikin.

Lämpimät Onnittelut Ylioppilaalle ja Kiitos hyvästä hirvikeitosta.

Juhlissa ollessamme, Vaasan "kersa" ja vävy olivat ilmaantuneet meille.
Kiitos syntymäpäivälahjoista ja kiitos kun veitte karvaiset "lapsenlapset" kotiinsa. Heh.

Työtä, ampumista ja juhlintaa siitä koostui tämä päivä.
Päivä, josta ei löydy moitteen sanaa.

Pakkanen on pikkuisen kiristänyt aamusta otettaan. Mittari näyttää nyt -10.8 pakkasastetta ulkona. ( Ei paha, ei ollenkaan.)

Osa väestä kävi saunassa, itse en ehtinyt. Huomiseen.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Perjantai, Syntymäpäivä, toinen laite koottu punttikellarille ym.

Tänään oli syntymäpäiväni. Lämmin Kiitos kaikille onnittelijoille.
Ei ole sähköpostiin tullut ennen niin isoa määrää onnitteluita kuin tänään.
Samoin aamusta alkaen tekstiviestionnitteluita tuli tiuhaan tahtiin.
Korttejakin tuli, lahjojen kera.

Lämpimät Synttärionnittelut vävylle Vaasaan ja pikkuveljelle Kankaanpäähän.

Ihan mukava oli sää tänään, mittarissa on edelleen -8 astetta pakkasta ulkona.
Ei tuulta, ei lumisadetta.

Iltapäivästä olimme punttikellarilla kokoamassa toista laitetta. Eilenhän yksi saatiin jo kootuksi.
Nyt on kaksi valmiina odottamassa, että lisää laitteita saadaan asennettua valmiiksi.

Käväisin samalla Tempauksella ostamassa arpoja etukäteen, paikalla sattui olemaan arpoja huomenna myyvä henkilö.
Itse en valitettavasti huomenna ehdi tapahtumaan osallistua, harmillista.

Kyläseuralla on huomenna Tempauksella jouluinen tapahtuma. Arpoja myydään ja samoin erilaisia tuotteita kyläläisille/ kävijöille.
Kannattaa poiketa tekemässä löytöjä.

Synttäreitä siis juhlittiin kuntosalilaitteiden asentamisen kera.
Ihan hyvät synttärit näinkin.
Kiitos "naapurille" käynnistä ja lahjasta.

Mies ja teini olivat illalla ampumaharjoituksissa Kauhavalla. Ihan oli hyvin ampuminen teiniltä sujunut.

Jaaha, saunassa ei tullut oltua, joten: Huomiseen.

torstai 2. joulukuuta 2010

Torstai, laitteet saapuivat Saksasta, ym.

Ihan mukava sää oli tänään, ei tuulta ja mittari näytti päivällä -6 astetta ulkona.
Nyt on pikkuisen viileämpää, eli mittarissa on -9,5 pakkasastetta.

Aamupäivästä klo: 10:00 aikoihin saapui Saksasta kuorma kuntosalilaitteita.
"Naapurin" kanssa mentiin paikalle tarkistamaan kuorma ja lähetysten kunto.
Kaikki oli kunnossa.

Illemmalla, kunhan työt lakkasivat "häiritsemästä" harrastuksia menimme porukalla hinaamaan painavia laitteita sisälle.
Osa oli todella painavia, joissa miehilläkin oli täysi työ saada ne edes punttikellariin sisälle.

Yksi ainut saatiin illan aikana koottua edes silmänlumeeksi.

Kyllä riittää työtä ennen kuin laitteet on saatu kasattua ja avajaisia voidaan edes suunnitella.

Hyvin oli firma Saksassa muistanut meitä tilauksen johdosta. Yksi laatikollinen sisälsi ei tilattua, mutta tarpeellista tavaraa. Lämmin Kiitos, kaikkien puolesta.

Päivä siis vierähti laitteiden kera. No, mikäs sen mukavampaa kuin edistää kyläläisten kuntoilua ja tietenkin omaakin kuntoa.
Katsotaan kuinka meikäläisen kävely onnistuu kun ensimmäisen kerran laitteisiin uppoutuu.
Jalat on varmasti "tönköt" oudoksesta, mutta se on terveellistä "tönkköilyä".

Kyllähän sitä varmasti muutakin mahtui tähän päivään, mutta suurimman osan vei Punttikellari.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Keskiviikko, Komiat lehden kommentti, Anonyymille. ym.

Pakkanen oli aamulla reippaasti laskenut eilisestä. Aamulla mittari näytti -8 astetta.
Nyt pikkuisen kylmempää - 14 astetta. Ei paha pakkaslukema sekään.
Lunta ei ole tänään satanut, vain mukava joulukuun ensimmäisen päivän sää.

Joulu lähestyy hiljakseen, tosin loppujen lopuksi aika kuluu nopeasti.

Huomenna pitäisi tulla Saksasta Punttikellarille laitteita, ilmoittavat tarkemman kellonajan vielä huomenna aamusta.
Siinä sitä on työsarkaa kylän miehille ja naisille, meinaten useiden laitteiden sisään saaminen ja asentaminen on jo suoritus sinänsä.
Onneksi meillä on ammatti-ihminen johtamassa asennusta.
Työtä piisaa silti kyläläisille aika lailla.

Itselläni olisi huomenna ollut kirjastovuoro, mutta vaihdoimme erään henkilön kanssa vuoroja.
Syystä, että ehdin olla paikalla kun laitteita aletaan purkamaan laatikoista sekä asentamaan paikoilleen.

Soitin tänään Komiat lehden päätoimittajalle ja kysäisin syytä, miksi Lukijoilta palstalla ei kirjoituksiani julkaista?
Vastaus : Näin on harkittu.

Harkittu ? Ei tekosyytä, ettei lehteen mahtunut vaan suorasukainen ja varmasti todenperäinen kommentti päätoimittajalta.

Soitin myös Ilkka lehteen ko, asiasta. He eivät halua puuttua asiaan. Mikä on täysin ymmärrettävää.

Sen toin julki Ilkan päätoimittajalle, että kun näkee Komiat lehden päätoimittajan niin kehoittaa häntä olemaan päätoimittaja joka ei sekoita henkilökohtaisia asioita lehden sisältöön.
Henkilökohtaisesta tässä on oltava kyse, näin käsitän Komiat lehden päätoimittajan vastauksen.
Syystä? Se on minulle arvoitus.

Anonyymille, jonka viesti on luettavissa tiistain blogikirjoitukseni alta:

Kiitos, Siunattua Joulun aikaa myös Sinulle.

Siinähän tuo päivä vierähti, monen laisissa askareissa ym.
Saunottua tuli, joten: Huomiseen.