Vistbacka olisi halunnut, että Valtamäki olisi keskustellut piirin johdon kanssa ehdokkuudesta. Valtamäki ilmoittautui itse ehdolle. Nyt hän suree tilannetta, mutta ei luovu ehdokkuudestaan.
Puoluekokous on ensi viikonloppuna Joensuussa. Äänivaltaisia kokousedustajia odotetaan paikalle yli tuhat.
Asiasta lisää maanantain lehdessä.

Eija:
 Pidän todella omituisena Vistbackan "raivoa" Erkki Valtamäen osallistumisesta puoluesihteeriehdokkaaksi.
Vistbacka oli suoraan sanonut Valtamäelle, ettei voi noteerata tämän ehdokkuutta.
Perussuomalaiset monelta eri alueelta olivat pyytäneet Valtamäkeä lähtemään ehdokkaaksi.
Vistabackalla ei taida olla tietoa pyynnöistä?
Pyynnöistä joista tietää EX persu Eijakin.
Työmies Putkonen on Valtamäen ehdokkuuden hyväksynyt, hän on ehdokas muiden joukossa.

Oikein Putkonen. Jokaisella on oikeus pyrkiä avoinna olevaan toimeen.
Miksi E-P:n alueella olisi tarvittu Vistbackan hyväksyntä ehdokkaalle?
No, ehkä siksi, että Vistbackalla oli oma ehdokas alueelta valittuna, mutta Valtamäki ehti ensin.
Oman ehdokkaan menosta puoluetoimistoon kuulin jo perussuomalaisena ollessani, eli asiaa on petattu monia vuosia. Meni mönkään valitettavasti. Nopeat syövät hitaat.

Vistbacka arvioi myös. ettei Valtamäen kampanja vakuuta.
Omituinen väite.
Mieheni on perussuomalaisia ja täytyy rehellisesti todeta.
Kyllä on hiljaista markkinointi jäsenistölle.
Laulussa todetaan: hiljainen on kylätie. Laulu sopii ehdokkaisiin.
Valtamäki on ainut joka tällä alueella on kampanjoinut.

Outo on myös Vistbackan lausunto lehdistölle:
Piirimme ei anna suosituksia äänestyksiin.
Miksi sitten nostaa iso poru ja meteli Valtamäen ehdokkuudesta.

Olisikohan Raimo Vistbackan aika antaa jäsenenistön päättää puoluesihteeristä, ilman Vistbackan
"hillumista" lehdistössä ja mediassa.

Ehdokkaan haukkuminen ja lokaan asettaminen on mielestäni puolueen mustamaalaamista.
Vistbacka saisi katsoa peiliin ja miettiä, miksi mustamaalaa puoluetta erikoisilla lehtitiedotteilla.

Vistbacka on aikoinaan luvannut yhdelle henkilölle, että Ylihärmän osasto säilyy.
Kyseessä oli kiitollisuuden velka.
Mitä teki Viscbacka, unohti lupauksensa 2012.
Olisiko muistissa tarkistamisen varaa ?
Oletan, että olisi.

Etenkin puolueen- ja ehdokkaan mustamaalaaminen ei kuulu oikeaan politiikkaan.
Politiitikon pitää ja täytyy niellä todellisuus siitä, aika jättää ja uusia tulee tilalle.

Olen onnellinen, että Vistbacka hommasi potkut meikäläiselle puolueesta.
Potkut tuli kun uskalsin asettaa Vistbackan tekemiset suurennuslasin alle.
En todellakaan halua kuulua puolueeseen, missä ehdokkaat haukutaan lytyttyyn ennen valintaa
syystä, ettei oma ehdokas ehtinyt kisaan mukaan.

No, se siitä
Saunottu ei, joten: Huomiseen.