perjantai 21. kesäkuuta 2013

Perjantai. Juhannusaatto.

Todella mahtava oli sää tänään.
Aamupäivästä kyyditsin Lapuan poliisiasemalla erään henkilön.
Etsintäkutsu painoi jo hartioita, joten parempi mennä itse selvittämään asiansa.
Ihan mukiinmenevä ja onnistunut käynti ko, henkilöllä.
Ei hengitä "virkavalta" niskaan, ainakaan toistaiseksi.
Miehen ja naisen pitää pystyä kantamaan aihettamansa seuraukset.
Oli sitten itse syyllinen niihin tai ei.

Iltapäivästä leikattiin nurmikkoa porukalla. Meikäläinen leikkasi nurmikkoa parisen tuntia ja
hikoili kuin saunassa.

Teini lähti iltasella Lapualle kavereita tapaamaan.
Mies grillasi juhannusruokaa nam, hyvää oli. Liha oli todella mureaa.
Onnistunut grillaus siis.

Ei siis mitään ihmeempiä näin Juhannuspäivän aattona.

Saunottua tuli. Ai niin, yksi vihta olisi ollut vielä pakastimessa viime juhannukselta.
En muistanut ottaa sulamaan.

Samoin pakastimessa on musta- punainen- ja valkoinenviinimarja mehuna, karviaismehua ja kokonaisia mansikoita viimevuodelta.
Olisiko jollakin tarvetta ko, satsille. Hinta 0 euroa.

Huomiseen.

Ei kommentteja: