torstai 31. joulukuuta 2009

Uuden Vuoden aatto, SUOMI24:n aloitus

Torstai, Uuden Vuoden aatto.
Huomenna on vuosi 2010.
Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille lukijoille.

Päivä vierähti mukavasti pientä siivousta tehden.
Iltapäivästä tulivat Vaasalaiset rakettiensa kanssa meille Uutta Vuotta vastaanottamaan.
Kauhajoen vieraat tulivat illalla ja toivat mukanansa nuorelle parille astioita ym.tavaroita alkuun pääsemisen auttamiseksi.

Iltasella kävimme nuorenparin luona viemässä tavarat ja toivottamassa heillekkin Hyvää ja Onnellista vuotta 2010.

Nuoriso lähettää jo raketteja ilmaan, varustettuina suojalaseilla ja aikuisen mukana ollessa.
Samalla kun kirjoitan tätä näen ikkunasta todella hienoja välähdyksiä erilaisissa raketeista.
-------------------------------------------------------------------

SUOMI24:n sivuille oli joku tehnyt allaolevan aloituksen.

Kirjoitus on sama mitä blogiini on lähetty.

Aloitus on valhetta täynnä, alla kommenttini.
---------------------------------------------------

Eli, olkaa hyvät:
----------------------------------------------------







Tuttavaperheeni on joutunut keski-ikäisen mielenhäiriöistä kärsivän naisen vainoamisen ja häiriköinnin kohteeksi, hän kyttää perheen autoa kauppojen ja huolto-asemien pihoilta ja pyyhältää "tervehtimään", käy asunnolla pyrkien sisään, soittelee ja tekstailee kaikkien kännyköihin.
Erityisen kiinnostunut tämä nainen on perheen 16-v pojasta jota tuntuu kovasti rakastavan ja haluavan "auttaa", lahjomalla häntä mm. karkeilla ja limsalla herättääkseen luottamusta, heikolla menestyksellä tosin mutta sehän ei tätä tätiä haittaa vaan hän jatkaa vainoamistaan ja julkista haukkumistaan niin turuilla kuin toreillakin.

Olen ihmetellyt perheen pitkämielisyyttä tilannetta kohtaan sillä eikö tämä jo täytä häirinnän tunnusmerkit ja lähestymiskielto olisi paikallaan ??
Mitä muuta voisi asian suhteen tehdä ?

VASTAUKSIA VIESTIIN SUOMI24:N SIVUILLA:

-------------------------------------------------------------------------------
Ähtärin häirikön
Jotkut typerät pyssyheput ampui!!
00
Ampua!
Tapa se sika!
----------------------------------------------------------------

TODELLA mukavaa eikö vain?

Olen eilen 30.12.2009 tehnyt Lapuan poliisille tutkintapyynnön viestin aloittajasta Suomi24:n sivuille sekä vastauksista.

Rajansa kaikella valheellisuudella.
__________________________________________________

No, siitä huolimatta: Hyvää Uutta Vuotta 2010.
Huomiseen.

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Keskiviiko, edelleen auttamassa muutopuuhassa.

Tämän päivän onnellinen saldo, oli:
Nuoripari on onnellisesti muuttanut omaan asuntoonsa.
KIITOS, teille kaikille kyläläisille jotka annoitte apuanne nuorenparin oman elämän alkuun saattamiseksi.

Siinähän meikäläisen ja mieheni päivä vierähtikin, illalla vietiin vielä verhot heille ja mieheni asensi ns.näkösuojan mm. makuuhuoneeseen.
Kyseessä ei ole sälekaihdin vaan samantapainen systeemi, mutta umpinaisempi.

Oma huusholli ja sen siisteys on nyt vähän koetuksella.
Eiköhän sitä huomenna aamusta saada omakin asunto kuntoon, pääasiassa vain keittiö kaipaa raivausta.

Anonyymit ovat olleet taas vauhdissa. Vastaukseni heille on luettavissa kommenttien jälkeen.
Tässä ANONYYMINEN kommentit:

ENSIMMÄINEN:
Anonyymi Anonyymi sanoi...

Kuules ny Eija,mitäs jos siivoaisit ensin sen oman takapihasi eli laittaisit oman perheesi asiat kuntoon ennenkuin alat puhua korttitaloista ja huostaanotoista yhtään mitään, me kaikki kyläläiset kyllä tiedämme asioitten oikean laidan eli sun valehtelu ja venkoilu ei auta yhtään mitään.

30. joulukuuta 2009 9.32

VASTAUKSENI:

Meillä ei valitettavasti ole ongelmia perheen sisällä. Teini saa tehdä päätöksiä kuten 14.v. kuuluukin, kunhan ne ovat järkeviä ja nehän ovat järkeviä.
Vastuun opettaminen ja seurauksien kantaminen tulee tiedostaa jo nuoresta.

Valitettavasti en tiedä mitä tarkoitat "omalla takapihallani", siellä ei ongelmia ole.
En ainakaan ole saanut mistään lukea, että meillä olisi ongelmia.
Kaikki kyläläiset taitaa olla puppua.
Kyläläiset ainakin auttoivat nuorenparin muutossa, KIITOS heille siitä.
-------------------------------------------------------------------------------

TOINEN:
Poista
Anonyymi Anonyymi sanoi...

Miten muut ysiluokkalaiset pystyvät käymään koulunsa kotoa, mutta "Laku" ei?
Katso peiliin.

30. joulukuuta 2009 13.49

VASTAUKSENI.
Tämä nyt oli kaiken huippu.
Vaikka kuinka katson peiliin en näe syytä "Lakun" pystymisestä koulunkäyntiin kotoansa.

Jos olisin "Lakun" vanhempien asemassa niin lapseni ei olisi yhdenkään ihmisen takia siirtynyt kotoa pois.
Minä olisin vanhempana nostanut syytteet ja kovat, jos todellisuudessa asiat olisivat noin.

Valitettavasti todellisuus on erilainen.
Niiden kriteerien nojalla joita vanhemmat esittävät syyksi "Lakun" väliaikaisen huostaanoton
takia ei valitettavasti ole todellisuus pohjaa.

Jos olisin "Lakun" vanhemmat, olisin nostanut jo aikoja sitten syytteen, ikkunoiden takana kyyläämisestä, kyttäämisestä autolla Ylihärmän keskustassa sekä ilmoitetuista lukuisista viesteistä ja puhelin soitoista, jotka häiritsevät.

Minä en todellakaan olisi hiljaa tai kirjoittelisi tänne kommentteja minä vaatisin ihmisen vastuuseen teoistaan enkä todellakaan antaisi lapseni lähteä kotoa pois kenenkään ulkopuolisen ihmisen takia.

Lastensuojeluviranomaisetkaan eivät varmasti hyväksyisi lapsen siirtoa muualle kenenkään ihmisen takia. Kyllä siinä poliisit saisivat ensin tutkia ns.häirikön, mutta lapsi pysyisi kotona.

"Lakun" tapauksessa kaikki on käänteistä.

Miksi? Kysymys mihin vain vanhemmat tietävät vastauksen.

Jaaha, sauna jäi tänään väliin.
Otetaan huomenna takaisin, eli: Huomiseen.


Poista

tiistai 29. joulukuuta 2009

Tiistai, kiirettä täynnä

Anonyymi

Tänään, tiistaina kiirettä piisasi.
Kauhajokilaiset lähtivät päivällä poikkeamaan kotonansa, tulevat uudelleen Uuden Vuoden aatoksi.

Loppupäivä menikin sitten muuton tekemisessä.
Lapuan pariskunta kun sai asunnon Ylihärmästä ja hienon asunnon saivatkin.

Ovat tosin vielä meillä, eihän sitä hetkessä kaikkia tavaroita saa kuljetettua.
Apuna oli "naapurin" Hannu S, ison autonsa kanssa. Kiitos avusta se tuli tarpeeseen.

Syömään ehdimme vasta noin klo:18:00. No, työtä tehdään kun on sen aika.

Huomenna muutto jatkuu ja onnelliset asukkaat voivat muuttaa omilleen pois meidän "nurkista"

ANONYYMEILTÄ oli tullut kaksi kommenttia.
Ensimmäinen ilmoitti olevansa eilisen ensimmäinen ja teksti oli melkein samaa joten sitä en julkaise.
TOINEN ANONYYMI sen sijaan ansaitsee tulla julkaistuksi.

TODELLA HÄIRIINTYNYTTÄ KIRJOITUSTA, JOKA KUITENKIN KUVASTAA SELVÄSTI "LAKUN" PERHEEN SANOMISIA MUILLE IHMISILLE.

LUULOSAIRAUTTA VAIKO PAKKOMIELLETTÄ?

Tässä ANONYYMIN kommentti:

-------------------------------------------------------------------

Anonyymi sanoi...

Aivan turhaan yrität venkoilla siellä että kyse olisi vain Lakun kaverin halusta tavata.

Pitkin syksyä olemme saaneet lukea SINUN itse kirjoittamaa tekstiä kuinka SINÄ olet jahdannut heitä pitkin Ylihärmää autolla, käynyt molemmilla asunnoilla,hyppinyt ovien ja ikkunoiden alla, soittanut ja tekstaillut.


Jos ei tuollainen vainoaminen täytä häirinnän tunnusmerkkejä niin mikä sitten ?

Ja oletko tullut ajatelleeksi että tämä perhe ja etenkin lapset pelkäävät sinua, sillä käytöksesi ei ole normaalia.

Lähestymiskielto sinulle pitää saada !!!

....ja vielä lisäksi, kun sinulla tuntuu olevan niin tärkeää se kuka kirjoittaa niin tiedoksi, en ole perhettä mutta sitä mieltä olen että sinun on aika lopettaa toisten kiusaaminen ja keskittyä taas vaikka politikoimaan, vai onko niin että persut on kieltäneet sua kirjoittelemasta enää lehtiin puolueen nimissä ??

29. joulukuuta 2009 16.38

-----------------------------------------------------------

EI IHME ETTEIVÄT LAPSET VOI HYVIN.

PELKKÄÄ MIELIKUVITUKSEN TUOTETTA, OLEN PAHOILLANI NÄIN HÄIRIINTYNEESTÄ KÄSITYKSESTÄ PERHEESSÄNNE.

Toki, ymmärrän kun on valehdeltu niin itselle kuin muillekkin 10 kk. niin alkaahan niihin mielikuvituksiin uskomaan itsekkin.

Kuten eilen totesin: Kulissit ovat löyhässä ja korttitalo uhkaa sortua.

Samoin olen ennemmin todennut: Yhtäkään lasta ei oteta väliaikaiseen huostaan yhdenkään naapurin tai kyläläisen takia. Aina syy huostaanottoon löytyy perheestä.

Vakavampia tapauksia lapsen kannalta ovat vanhemmat jotka eivät todellisuutta myönnä.

He saattavat jopa estää lapsiensa normaalin kanssakäymisen muiden ikäistensä kanssa.

Ihan pelkän luulosairauden takia.

Mielenkiinnolla odotan ANONYYMILTÄ tarkempia tietoja mm. Autolla jahtaamisesta, ikkunoiden ja ovien takana hyppimisestä sekä soittelut ja tekstailut ilman asiaa.

Itsellä kun ei ole mielikuvaa kenenkään takaa-ajosta tai ikkunan/ovien takana hyppimisestä puhumattakaan asiattomista puheluista tai viesteistä.

Ole hyvä ja valaise minullekkin asioita, joita olet kokenut näköjään toimestani.

No, se taas siitä aiheesta.

Lunta on tullut koko päivän ja kola on ollut ahkerassa käytössä.

Saunassa tuli jo käytyä, eli: Huomiseen.

ps."Persut" eivät kiellä ketään ilmaisemasta mielipiteitään. Meillä kun on oikeus omiin mielipiteisiin.

Huomasin, että ANONYYMI oli vastannut viestiini, joten tässä ANONYYMIN viesti:

Anonyymi Anonyymi sanoi...

Enisinnäkin tiedoksi lasta ei ole otettu huostaan,sillä jos olisi otettu ei hän pääsisi kotiin viikonloppuisin lomalle joten sitä asiaa on enää turha levitellä kun se ei pidä paikkaansa.
Tiedän että lapsi on siellä omasta halustaan, missä onkin.
Toiseksi älä enää viitsi kirjoitella, puhua ja ottaa yhteyttä perheeseen kun he kerran eivät sitä halua.
Anna heidän olla rauhassa ja keskity omaan elämään.
Tämä on kaikille paras ratkaisu.
Ja edelleen katsotaan pystytkö olla perheestä erossa.Nyt se sitten nähdään.

29. joulukuuta 2009 22.25

------------------------------------------------------------------------

ENSINNÄKIN: Olen käyttänyt viranomaisten sanontaa: väliaikainen huostaanotto.

Huostaanotossakin lapsi pääsee kotiin lomalle jos perheen asiat ovat kunnossa. Perhekodit pyritään tyhjentämään asukkaista jouluksi ja loma-ajoiksi.

Tässä tapauksessa lasta oltiin pykkäämässä takaisin perhekotiin ennen joulua, vanhempien toimesta. Outoa ja kummallista.

Harva lapsi haluaa omasta tahdostaan olla muualla kuin kotona.

Toki jos kotiolot eivät ole hänelle hyvät, ymmärrän hänen valintansa.

Edelleen korostan samaa asiaa: Lapsen paikka on kotona.

Syyt miksi lapsi ei voi olla kotona ovat harvojen tiedossa, mutta koskaan ei alaikäistä sijoiteta muualle asumaan ilman pätevää syytä.

Mielenkiintoista on tieto, että lapsi on kotona joka viikonloppu, kaverit kun eivät häntä ole nähneet kuukausiin, eli missä lapsi viettää viikonloppunsa?

Kotonako, valvonnassa? Vai ikäistensä parissa luistelemassa ym. tekemässä

Täyttä utopiaa koko ANONYYMIN kirjoitus, eli valehtelua joka ei johda mihinkään.

Ainoastaan tuhoamaan niin ANONYYMIN kuin muidenkin perheenjäsenten elämän.

No, tämä taas tästä. Uudelleen huomiseen.

OTETAAN VIELÄ KERRAN UUSIKSI. ELI ANONYYMI HALUAA KOMMENTOIDA:

Anonyymi Anonyymi sanoi...

Sehän ei kuulu meille kenellekkään perheen ulkopuoliselle missä lapsi on viikonloppuisin.
Ei aina tarvi syy olla kotona jos lapsi haluaa käydä koulunsa muualla.
Antaa nyt vaan lapsen käydä koulunsa rauhassa siellä missä haluaa ja viettäköön viikonloppunsa siellä missä perhe ja lapsi haluaa se ei kuulu meille muille.
Onneksi lapsi on saanut hyviä kavereita ja viihtyy hyvin koulussaan. Ollaan siitä iloisia.

29. joulukuuta 2009 23.39

---------------------------------------------------------------
Mielenkiintoinen ja sekainen kommentti.
Jos lapsen kaverit kaipaavat ko.henkilöä eivätkä ole häntä nähneet, onko se mielestäsi outoa tai kummallista?
Kummallista on se, etteivät kaverit eivät näe ko.henkilöa viikonloppuisin.
Eihän se todellakaan kenellekkään kuulu, miksi lapsi ( 15-16.v) ei saa elää normaalia elämää ikäistensä kanssa, se ihmetyttää hänen kavereitaan. Samaten sosiaaliviranomaisia ihan varmasti.

Koulun hän olisi voinut käydä ihan normaalisti kotoapäin. Valitettavasti olosuhteet kokona eivät olleet suotuisat ja lapsen edun mukaiset.

Pelkästä koulunkäynnistä ei nyt ole kyse.
Miten muut ysiluokkalaiset pystyvät käymään koulunsa kotoa, mutta "Laku" ei?

"Laku" on sopimukset pitävä ja toiset huomioon ottava henkilö, sekö on teille liikaa?

Kommenttisi kuvastaa samaa valheellisuuden verkkoa kuin edellisetkin kommenttisi.
Samoin katkeruus on ylimpänä sinun mielessäsi, ei muiden onnellisuus vain sinun uhrautumisesi ja katkeruutesi kun et saa toteuttaa itseäsi.

Katkeruutta ja turhaantumista on turha laittaa muiden syyksi ja etenkin "Lakun" sijoituksen syyksi.

Onneksi lapsella on hyvin asiat ja hän on onnellisempi sijaiskodissa kuin kotonansa.

Onnellisuus ja tyytyväisyys ovat parhainta lapselle. Toki isällä ja äidilläkin on merkitystä, mutta vapaa ehtoinen valinta poistua kotoa, kertoo kaiken tarpeellisen.


maanantai 28. joulukuuta 2009

Maanantai, lisää vieraita.

Lunta satoi iltapäivään asti, nyt illalla on lämmintä plus 1,1 astetta eikä sada lunta tai vettäkään.
Mahtavat hankikelit tulossa, kunhan pakkanen ilmoittaa taas tulostaan.
Tämän vuoden alussa teimme "naapurin" kanssa lukuisia hankikävelyitä, meillä oli tosi hauskaa ja kunto nousi. Varaudu "naapuri", kohta kävelyt taas alkaa. Vai kuinka?
Voisi vahingossa jopa kuntokin nausta, mitäs luulet?
Kävimme iltapäivästä Kauhajoen vieraiden kanssa Lapualla asioimassa ja samalla odottelimme junaa Hesasta saapuvaksi.
Sieltähän se juna tulla "jyskytti" tuoden mukanaan uuden vieraan.

Illalla kävimme kamarikirjastolla ns.naisporukassa. (Miehiä ei otettu mukaan.)
Keksejä ja karamelleja lähtee myyntiin Kauhajoelle, myyntitykki kun asuu siellä.


Vaasan "kersa" ja vävy tulivat illalla hakemaan Kisua hoidosta kotiin. Outo juttu, että Kisu oli kehrännyt koko matkan Vaasaan ja osoittanut näin onnellisuutensa. No, ehtihän Kisu "kiusata" meidän Miukua monta päivää. Miuku kehrää luultavasti enempi kuin Kisu, kun kuuli Kisun lähteneen kotiinsa. HEH, HEH.

Näinhän se päivä mukavasti vierähtikin. Sähköpostiini oli tullut kaksi kommenttia ANONYYMEILTÄ. Oletan kyseessä olevan saman perheen jäsenten kirjoitukset. Kirjoitukset kuvastavat heillä vallitsevaa tilannetta.
Tässä kommentit, vastaukseni kommettien alla:
---------------------------------------------------

Anonyymi sanoi...

Ihmetyttää miksi teidän pitää kokoajan yrittää ottaa yhteyttä "Lakuun" ja hänen perheeseen.
Jos joku haluaa elää omaa elämää eikä halua olla teidän kanssa tekemisissä niin miksi se on teille niin kova paikka?
Antakaa heidän olla. Vai onko teillä tarve ärsyttää, sillä siltä se alkaa tuntua.
Jos minun kanssa joku ei halua olla tekemisissä niin en todellakaan yritä väkipakolla pitää yhteyttä.

28. joulukuuta 2009 0.53

----------------------------------------------

Poista
Anonyymi Anonyymi sanoi...

Kyllä tuo sun vainoamisesi alkaa näin ulkopuolisestakin jo tuntua aika pahalta, kun kerran perhe on pyytänyt että jätä heidät rauhaan niin kunnioita heidän toivomustan ja lopeta jo tuollainen päsmäily.

Jos kyseessä olisi keski-ikäinen mies joka lahjoisi ja vainoaisi noin nuorta tyttöä niin tekijä olisi jo telkien takana bedofiliasta epäiltynä, että kannattaa miettiä vähän käytöstään myös tältä kantilta, alat vaikuttaa tosi epäilyttävältä vai onko niin että olet päättänyt pilata tämän perheen elämän tavalla tai toisella, keinoja kaihtamatta ??

28. joulukuuta 2009 16.28

---------------------------------------------------------------
Kirjottajat ovat joko yksi henkilö tai kaksi henkilöä "Lakun" perheestä.

Kummassakin kirjoituksessa tuodaan julki perheen halu elää omaa elämäänsä, kukaan ei ole halunnut perheen elämää häiritä, eikä ole häirinnyt.

On käsittääkseni täysin normaalia jouluna, että lahjoja viedään ja saadaan.

Kirjottaja/kirjottajat unohtavat kirjoituksissaan kaikista tärkeimmän asian
:
Ei heitä ole haluttu tavoittaa.
"Lakun" ystävä Kauhajoelta olisi vain halunnut itse toivottaa "Lakulle" hyvät joulut.

Olette kirjoituksissa unohtaneet myös tärkeimmän asian teinin maailmassa, eli ystävät ja kaverit.

Ei vanhempien tai sisarusten tarvitse olla mustasukkaisia jos joku haluaa "Lakua" jouluna muistaa.

Todellisuus on kaukana kannanotoistanne, vain oma "elämä ja napa" ovat teille tärkeitä.
Sekin valitettavasti näytelmää jonka kulissit juuri ja juuri pysyvät pystyssä.

Jos "Lakun" ystävän toive tavata "Laku" on teidän mielestänne lähes bedofiliaa olen todella pahoillani teidän puolestanne.
Ensimmäisen kerran luen vartauksen bedofiilin ja joululahjan yhteydestä.
Vertaus on täysin käsittämätön ja toivon ettei pienet lapsenne asiaa kuule, lahjojen antaminen kaverille ja ystävälle on teidän mielestä sairasta ja verrattavissa bedofiaan.

En voi käsittää edellä mainittujen asioiden yhteyttä,olen täysin ulkona.

Tämä on valitettavasti totuus.
Joulu on lahjojen antamisen ja saamisen aikaa, jos teille ei sovi että "Lakua" jouluna muistetaan niin ilmoittakaa asiasta.
Kiitos.

Käsittämätöntä on ns.sairasajattelu, jossa todellisuus on sysätty syrjään ja valheiden verkko kiristää jokaista perheenjäsentä.

"Lakulle" toivon voimia jaksaa, kaikesta huolimatta. Ystävät eivät sinua hylkää, muista tämä.
Myös taivaanisä pitää sinusta huolta siihen voit luottaa joka tilanteessa.

No, se siitä.

Saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen.

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Sunnuntai, vieraat ja entinen naapuri

Päivä vierähti monenlaisissa askareissa.

Aamulla mies ja teini lähtivät ampumakisoihin Jalasjärvelle. Tulos selviää vasta keskiviikkona.
Tuloksella tosin ei ole merkitystä vain sillä, että teini kokee osallistumisen iloa kisoissa.

Päivällä lähdimme Kauhajoen vieraiden kanssa Ylihärmään asioimaan ja samalla toinen vieraista halusi viedä myöhästyneen lahjan parhaalle kaverilleen, eli entiselle naapurille, "Lakulle".

"Lakun" isähän oli haukkunut heidät "pystyyn" puhelimessa jokin aika sitten, eli kynnnys oli kova lahjan viemiselle.
Totesin heille: Emme ole tehneet mitään pahaa, joten lahjan vientiin vain kotiovelle.
Näin tehtiin. "Lakun" äiti avasi oven ja totesi "Lakun" olevan hakemassa luistimiansa.
Emme kyselleet enempää vaan vieras jätti "Lakun" lahjan äidille, Hyvän Joulun toivotuksin.

Hoidimme asioita Ylihärmässä ja kotia kohti tultuamme totesin: Haetaan kamarikirjaston avain samalla, kello kun näytti jo 15:30 ja eilen ilmoitin olevani kirjastolla klo:16:00.

Ajoimme "Lakun" "entisen" talon ohitse ja hänen isänsä teki pihalla lumitöitä.
Meillä meni ehkä noin 3-4 min. kunnes tulimme takaisin päin.
Vieras halusi sanoa "Lakulle" henkilökohtaisesti terveisensä ja tiedon tuomastaan lahjasta.
Oletimme, että "Laku" on isänsä kanssa luistimia hakemassa täältä kankaalta.

Vieras ajoi autonsa tiensivuun ja minä menin toisen vieraan kanssa "Lakun" ovelle.
Ovikello ei toiminut ja isä oli ehtinyt jo sisälle joten koputimme oveen ja oven lasiin.

Autossa istuneet huomasivat kuinka "Lakun" siskot asunnon yläkerrasta katsoivat ikkunasta ulos.
He näkivät auton ja tiesivät kuka haluaa "Lakun" tavata.
Odotimme n.5 min, että ovi aukaistaisiin. Ei aukaistu.

Meillä ei ole vieläkään tietoa oliko "Laku" paikalla vai ei!

Toivon sydämenipohjasta, ettei isän mukana ollut kuin aikuisia henkilöitä, eli lapsiansa jotka päättävät jo itse asioistaan.

Kahden pienemmän olisi varmasti vaikea käsittää, miksi pitää piileskellä ja miksei ovea voi aukaista tutuille henkilöille.

Henkilöille jotka "Lakun" luona ovat olleet niin jouluna kuin uutena vuotenakin ja muulloinkin.
Samat henkilöt ovat"Lakun" vanhemmien ja sisarusten kanssa olleet meillä samoissa merkeissä, eli tuttuja ja turvallisia ihmisiä.

No, se siitä kaverin kohtaamisen toiveista.

Menin kamarikirjastolle klo:16:00 toisen vieraan kanssa.
Aloitin kirjojen, niin suomen- kuin ruotsinkielistenkin kirjojen luetteloinnin.
Aikaa vierähti mukavasti ja uusi kirjalahjoitus tuotiin kirjastolle.
Pitempäänkin olisi töitä riittänyt kuin klo:18:00:n, mutta vieraatkin piti ottaa huomioon.

Kotiasioihin:

Kyllä oli hauskaa ns.nuorisolla kun saivat tuhota piparkakkutalon illalla.
Tosin on kyseenalaista syökö kukaan piparkakkutalon "raunioita".
Siinä sitä päivän tapahtumia, taas kerran.


Jaaha, saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen

lauantai 26. joulukuuta 2009

Lauantai, Tapaninpäivä, Kamarikirjasto huomenna.

Onnea kaikille Tapani nimisille.
Päivä on sujunut rauhallisesti ja vieraita odotellen.

Päivällä lähdimme mieheni kanssa kauppaan Ylihärmään, K-Market kun oli auki.
Piti hakea teinille ruokaa kun laatikot ym.tarjoilut eivät oikein maistuneet. Kinkku kyllä kelpasi.

Yllätyimme kun pääsimme kotiin, odottamaton vieras tervehti meitä ovellamme.
Oli päässyt oman vieraansa kyydissä meille, onnistuen yllättämään meidät 100%:sti.

Illalla tulivat vieraat Kauhajoelta.
Toivat mukanansa Ruotsista toimitetun kirjalähetyksen.
Ajattelin huomenna mennä laittamaan kirjat ylös kamarikirjastolle, eli jos näette valot kirjastolla niin:
TERVELULOA KÄYMÄÄN JA LAINAAMAAN KIRJOJA.
Kellon ajaksi olen suunnitellut noin 16:00- 18.00 välistä aikaa.

Nyt täytyy kyllä miettiä, mihinkä kaikki sijoitetaan nukkumaan?
Onhan meillä huoneita ja sänkyjä, mutta joskus tila loppuu.
Ei muuta kuin lattialle ainakin yhden peti niin eiköhän sekin jo auta.
(Laskelmat tilojen käytöstä ovat vielä kesken.)

"Naapurille" eikös ne joulunpyhät ole kohta ohitse?
Eli, koskas tulet kahville? Kyselee utelias "naapurisi".

Saunaa ei tänään ehditty lämmittämään, otetaan huomenna takaisin ja saunotaan lauantainkin edestä.

Eli: Huomiseen.

perjantai 25. joulukuuta 2009

Perjantai, Joulupäivä

Tänään oli mahtava sää, ei tuulta, pakkaskeli, aurinkokin yritti näkyviin.

Vieraiden kanssa vietimme rauhallisen päivän kotona syöden jouluruokia.
Iltapäivästä menimme koko porukka mummulaan juomaan hyvät kahvit ja limpsat joulun kunniaksi.

Tuli siinä puhetta lahjoista kun puolin ja toisin niistä kiiteltiin.
Joku kysäisi teiniltä: Mitä sait kummilta lahjaksi?

Vasta nyt huomasimme ettei Ylistaron kummi joka on teinin sisko ei ollut muistanut teiniä mitenkään niin syntymäpäivänä 19.12 kuin jouluaattonakaan 24.12.

Toinen kummi Seinäjoelta muisti kyllä kummankin tapahtuman.
Ehkä Ylistaron kummilla on syynsä, ettei edes korttia lähettänyt veljelleen ja kummilapselleen.
Maailma on ihmeellinen ja ihmisten ajatusmaailma vielä ihmeellisempi.

No, eihän teinin maailma tuohon kaadu, vaikka muistamattomuus vähän sattuisikin.
Teini on vahvaa tekoa ja ymmärtää asioita.

Seinäjokilaiset lähtivät iltapuolesta kotiinsa ja Vaasan porukka Pietarsaaresta tuli vastaavasti tilalle.
Lähtivät Vaasan "kersa" ja vävykin yöksi kotiinsa ja Kisu jäi meille hoitoon.

"Kersa" ja vävy suunnittelivat "Turun" reisua joten Kisu jäi meille Miukun seuraksi.
Tällä hetkellä Kisu ja Miuku nukkuvat rinnakkain sängyssä, kumpikin syvässä unessa.

Eipä sitä kummempia näin joulupäivänä, on syöty ja herkuteltu. Ihan liikaakin.

Saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen.

torstai 24. joulukuuta 2009

Torstai, Jouluaatto

Hyvää Joulua kaikille lukijoille.

Aatto vierähti aika nopeasti, aamusta tuli Vaasan porukka riisipuurolle.
Mitä tosin saivat tunnin odottaa ei ollut valmiiksi tehtynä kuin kiisseli.
"Kersa" ja minä käytiin päivällä joulusaunassa, aurinko paistoi ikkunasta hienosti sisälle saunaan ja lumi marjapensaissa näytti hienolta.

Vaasan porukka lähti päivällä kohti Pietarsaarta, meidän jäädessä odottelemaan toisia vieraita.

Ehdimme mieheni kanssa käväistä pienellä kävelylenkilläkin syönnin jälkeen.
Kyllä oli rauhallinen kylä, vain jokunen auto oli liikenteessä ei muita kävelijöitä.
Nyt voisi olla enempi kinkunsulattelijoita liikenteessä jos uudestaan lähtisi lenkille.

Iltapuolella tulivat sitten Seinäjoen porukka sekä mummeli.
Nöpö ja Nuppu tulivat myös "mummulaan" joulunviettoon.

Joulupukki käväisi myös tuomassa lahjat kuusen alle, jotka olemme jo jakaneet ja avanneetkin.

Tänä jouluna joulupukki toi tarpeellista tavaraa, sekä tietenkin suklaarasioita ja muita karamelleja.

Iltasella käväisin toisen kerran saunassa, että säilyy oikea rytmi. Heh.

Hyvää Joulua teille ja huomiseen.

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Keskiviikko, Muistakaa yksinäisiä ihmisiä.

Niin se aika vierähtää,huomenna on Jouluaatto.

Vihdoinkin saimme myös meillä tuntumaan, että joulu olisi tulossa.

Onneksi tein laatikot jo etukäteen pakastimeen joista osa on tänään toimitettu edelleen ja osa lähtee matkaan huomenna.

Kovin isoa siivousta emme tehneet vain normaalin viikkosiivon ja se saa riittää.
Huomenna on tulossa n.7:n henkilöä aterioimaan, tällä hetkellä meidän 4:n lisäksi.
Kunhan joulupukki on poikennut on ihan sama siivositko vai et.
Ihmiset kun jättää elämisen jäljet ja 11:sta henkilöä tekee sen varmasti.

"Naapurin" perhe järjesti iloisen yllätyksen saapumalla tonttulakki/ kiemuratonttulakki päässänsä meille illalla.
Valokuva piti ottaa niin jouluisesta näkymästä kuin ikinä.

Kiitos, kun kävitte. Alkoi siinä itselläkin joulumieli väkisinkin nostaa päätänsä kun teidät näki.

Toivottavasti kaikilla on huomenna hyvä mieli ja muistakaa yksinäisiä ihmisiä, kutsukaa vaikka syömään tai menkää käymään.
Aattona ei kenenkään pitäisi olla yksin, jouluhan on ns.perhejuhla, mutta se voi olla myös lähimmäisten juhla.

Asuessani Kauhajoella kutsuin usein jouluaattona yksinäisiä ihmisiä meille joulunviettoon.
Kutsu otettiin vastaan ja henkilöt saapuivat meille kutsutun ajankohdan mukaisesti, eli ruokailemaan sovittuna aikana.
Kaikilla oli hyvä mieli niin minulla kuin yksinäisilläkin henkilöillä jotka useasti olivat miespuolisia ilman perhettä.
Auttaminen ja huomioon ottaminen ei katso sukupuolta siinä kaikki ovat yhdenvertaisia.

Saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen.

tiistai 22. joulukuuta 2009

Tiistai, Vaasan reisu, Kauniit ja Rohkeat

Aamupäivästä lähdimme mieheni kanssa kohti Vaasaa.
Tarkoituksemme oli vierailla "kersan" ja vävyn luona sekä käydä vähän katsastamassa Vaasan kauppoja.

Perille päästyämme, kelissä mikä ei ollut todellakaan hyvä saimme kuulla "kersan" tilanneen ajan päivystävälle lääkärille.
Päätin siinä, että lähden "kersan" kanssa lääkärikäynnille ja mieheni saa kulkea vävyn kanssa "omia"polkujaan.

Aikaahan päivystyksessä vierähti. Keli oli mitä surkein ja Ambulanssit toivat jatkuvasti uusia potilaita lääkärin tarkastukseen. On toki ymmärrettävää että ensin otetaan kiirrellisimmät potilaat ja sitten vasta muut.

Tuli siinä n. kolmentunnin odottelun aikana katsottua Kauniit ja Rohkeat n. 10-vuoden tauon jälkeen.
Näyttelijät olivat osittain outoja mutta juoni oli sama kuin ennenkin.
Juonittelua, kuka menee naimisiin ja kenenkä kanssa.

Valitettavasti kaikille sarjan faneille on pakko todeta:
10-vuoden aikana homma ei ollut edennyt mihinkään, samaa kaksinaamaisuutta ja valheidenverkkoa kuin ennenkin.

No, pääsimme vihdoinkin "kersan" kanssa lähtemään päivystyksestä pois ja kuinka ollakkaan.
Taasen oli sattunut kolari ja jouduimme kiertämään aikamoisen lenkin päästäksemme alueelta pois.

Onneksi kolareissa ei tullut pahempia vammoja, näin uutiset kertoivat, vain peltiä lyttyyn ja ihmisiä tarkastukseen lääkäriin.

Siinähän päivä vierähtikin.
Joskohan huomenna saisi tehtyä joulua vähän meillekkin?

No, eihän joulu tule lahjoilla tai joulukuusella, se tulee sydämellä.

Eipä tässä kummempia, totesimme muiden lääkäriin odottajien kanssa, että tämä se vasta jouluun rauhoittaa.

Sauna jäi tänään väliin "nyyh," joten: Huomiseen.

maanantai 21. joulukuuta 2009

Maanantai, "Lakun" yllätys tapaaminen, kamarikirjasto.

Aamupäivästä lähdimme mieheni kanssa Ylihärmään asioimaan.
Mieheni meinasi hakea kaasupullon Teboililta asuntoauton lämmitämiseen, vanha kun pääsi loppumaan.

Ajaessamme huoltoaseman pihaan, huomasin "Lakun" eräässä autossa joka oli pysäköity tankkaukselle.
Yllätykseni oli suuri. Menimme mieheni kanssa juttelemaan ja tervehtimään "Lakua".
Siinä jutellessamme huoltoaseman sisältä tuli ulos auton kuljettaja, joka olikin tuttu henkilö.

Saimme annettua "Lakulle" niin omat kuin muidenkin lahjat ja toivotettua halauksin Hyvää Joulua hänelle.
Toki, toivotimme Hyvät Joulut myös kuljettajalle.

Menimme niin onnesta sekaisin kun vihdoinkin saimme autossa matkanneet lahjat luovuttaa niiden omistajalle, että unohdimme koko kaasupullon.

Muistimme kaasun vasta kotona, no asiaa oli vielä Lapualle joten ei hätää vaikka unohtuikin.

Lapualla ollessamme oli Vaasan porukka jo ehtinyt meille kylään, onneksi talo ei ollut tyhjillään että pääsivät sisälle, väkeä oli paikalla.

Illalla olin työvuorossa kamarikirjastolla. Ilta kului nopeasti, keksejä käytiin ostamassa ja lainaajiakin poikkesi.
Onneksi Vaasan "kersa" oli mukana niin ehdin kirjoittaa saapuneita lahjoituskirjoja ylös niin käsin kuin tietokoneellekkin.
Taasen kerran olemme ajantasalla kirjojen päivityksen suhteen.
"Naapuri" avusti myös kamarikirjastolla viemällä kirjoja niiden oikeisiin paikkoihin.
On aina hyvä mieli kun saa asiat järjestykseen niin kirjastolla kuin kotonakin.

Vaasalaiset lähtivät kotiansa kohden ja sauna kutsuu Eijaa, joten: Huomiseen.

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Sunnuntai, ostoksilla, Lakun tavoittamista, huomenna kamarikirjastolle ostoksille.

Ajattelin kun olin saanut "sakin" ruokittua, että lähdempä Ylihärmään katselemaan mitä lahjoja voisi vielä jouluksi ostaa.
Yllätys oli, että ruokakauppojen lisäksi vain kultasepänliike oli auki.
Onneksi oli, tein hyvät ja onnistuneet ostokset.( Siis, omasta mielestäni)
Oletin, että kaikki ns.erikoisliikkeet olisivat auki näin ennen joulua, no oletus ei ole tiedon väärti.

Eilen illalla yritin tavoittaa Lakua ( entisen naapurin teiniä) Soitin Lakun kännykkään, hänen isänsä ja äitinsä kännykkään, saamatta heitä vastaamaan puhelimeen.
Lakun puhelin hälyytti 2 kertaa ja suljettiin, äidin puhelin hälyytti koko ajan ja isän puhelin meni vastaajaan hälyytyksen jälkeen.
Ilmoitin isän puhelimeen, että soittaisiko Laku minulle 10 min.sisällä kiitos.
Soittoa ei tullut joten laitoin viestin Lakulle, että Vaasan porukka olisi poikennut tuomassa hänelle joulupaketin jos hänet olisi tavoitettu.

Tänään Lakun puhelin oli suljettu, yhteyttä häneen ei saanut mitenkään.

Täysin käsittämätöntä toimintaa Lakun vanhemmilta, estää teiniä saamasta joululahjaa jonka antaja haluaisi saada perille.

Lakun vanhemmilta olisi riittänyt pelkkä ilmoitus, tuo ovelle.

Mutta täydellinen hiljaisuus asian tietäen, ei kuulosta hyvältä saatikka normaalilta käytökseltä.

Jos itse saisin tiedon, että lapseni/ teini saisi joululahjan jostain ottaisin yhteyttä edes jotenkin ko.henkilöön.

No, kaikkea ei voi käsittää, ei edes näin joulunalla.

Huomenna sitten joukolla keksi- ja karkkiostoksille kamarikirjastolle.
Näin tuette uusia kirjahankintojamme ja saatte joulupaketteihin makoisaa tarjottavaa.

Saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen.

lauantai 19. joulukuuta 2009

Lauantai, teinin synttärit ja kamarikirjastolle kuuluu hyvää.

Lotto on jo tullut, mutta tarkistanut omaani en ole. Luultavasti sama tulos kuin ennenkin, eli ei mitään.
Olisihan se hienoa kun saisi rahaa jota voisi jakaa mm.sukulaisille ja näin tuoda hyvää miltä heille.
No, unelmaa joka ehkä joskus toteutuu.

Teinillä oli tänään synttärit. Lahjoja tuli mukavasti vaikka teini ei halunnut isommin juhlia "vanhenemistansa". Teiniä kuitenkin muistettiin. Kiitos teille kaikille jotka teitte teinin synttäreistä mahtavat.
Vaasan "kersa" ja vävy toivat teinille Kiroilevan Siilikalenterin varustettuna tekijän onnentoivotusilla ym. mukavaa.
"Naapurissa" oli tänään myös synttärit, onnea myös sinne päin.

Kamarikirjaston johtokunnalla oli tänään palaveri, jossa käsiteltiin monia asioita.
Kaikista tärkeimmäksi asiaksi nousi kamarikirjaston pj. Pirkko Katteluksen ilmoitus saavutetusta toisesta sijasta Maaseudun Tulevaisuuden järjestämässä kisassa.

Eli Kankaan kamarikirjasto sai toisen palkinnon Vuoden kylätekokilpailussa.
Palkinto oli poikkeuksellinen siinä mielessä, että sen sai "yhteisö" eikä yksi henkilö.
Kiitos palkinnon saamisesta kuuluu pj.Kattelukselle joka ko.kilpailun huomasi.

Sijoitus toiseksi koko Suomessa on todella kova saavutus, niin pj:lta kuin koko porukalta.

Juhlia varmaan pitäisi, kyseessä on niin arvokas sijoitus johonka ilman puheenjohtajan aktiivisuutta emme olisi yltäneet.

Kiitokset Pirkolle, hyvin suoritetusta työstä. Tähän yhtyvät varmasti koko kamarikirjaston "sakki".

Saunassa tuli jo oltua ja puhelin on soinut useampaan otteeseen, joten: Huomiseen.

perjantai 18. joulukuuta 2009

Perjantai, kiitos Kauhava

Tänään oli aika mukava ilma, pakkanen oli laskenut ja pikkuisen on lunta maassa.
Juuri ja juuri tarpeeksi valaisemaan maisemaa.

Vaasan "kersa" tuli jo ennen yhdeksää aamulla ,no sai keittää meille aamukahvit.

Päivä vierähti mukavasti kamarikirjaston asioita hoitamassa niin "kersan"kuin "naapurin" kanssa.

Kauhavan kaupunki osallistui kamarikirjaston tukemiseen tänään todella mallikkaasti.
Kiitos, Mattila ja Lehtiniemi mukavasta ja rattoisasta keskustelutuokiosta.

Eipä sitä näin tavallisena perjantaina ole isompia kuulumisia kerrottavaksi.

Saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen.

torstai 17. joulukuuta 2009

Torstai, toivoa täynnä

Torstai toivoa täynnä on vanha sanonta. Mistähän lie peräisin?
Toivoa siinä mielessä, että kaikilla tämä joulunalus ja tietenkin joulu menisi hyvin.

Ilmassa olisi rakkautta, läheisyyttä, lämpöä, ym,ym, kaikkia ihmisiä kohtaan.
Yksinäiset saisivat kutsun tulla vierailulle ja jouluaterialle, riippumatta ovatko sukulaisia vai tuttavia.
Pullonkorkki pysyisi kiinni ja kenenkään ei tarvitsisi turvautua esim. turvakotiin jouluna.
Valitettavasti joka joulu turvakotiin päätyy vuosi vuodelta enempi äitejä ja lapsia.

Tuntuu, että joulun perimmäinen tarkoitus on monelta unohtunut. Jouluaatto ei ole ryyppyjuhla vaan Jeesuksen syntymäjuhla.
Ryyppäämään ehtii joulupäivinäkin, jos tarve vaatii.

No, tämä tästä aiheesta.

Aamulla heitin pyyhkeet koneeseen ja vein ulos jäätymään.
Kyllä tuli mahtavan puhdas tuoksu.

Kamarikirjastolla tuli illalla käväistyä. Pakkasesta huolimatta koolla oli useita kyläläisiä.
Myytävistä pipareista saatiin esittelyrasioista maistella tuotteiden herättämiä makunautinto elämyksiä.
Hyviä olivat, muuta ei voi todeta.

Sauna jäi tänään väliin, joten: Huomiseen.

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Keskiviikko, laatikoita, laatikoita

Aamusta aloin tekemään imellettyjä perunalaatikoita ja täytyy rehellisesti todeta:
Kerrankin imellytys onnistui. Maitoa ei tarvittu kuin kaksi desilitraa yleensä on mennyt litra ja ylikin.
Mausta ei tosin ole vielä tietoa, kukaan ei ole maistiaisia ottanut.
Eiköhän viimeistään aattona selviä tuliko hyvää perunalaatikkoa vai ei.

Siinähän päivä paistellessa mukavasti vierähtikin.
Vieraamme ovat edelleen kipeitä, pitää huomenna ottaa uudelleen lääkäriin yhteyttä jos muutosta parempaan ei tapahdu.
Saattaa olla mahdollista, ettei lääkekuuri tehoa ko.tautiin.
Onneksi ruoka sentään on heille maistunut tosin pakon sanelemana.
Nälkä on, mutta nielu pistää vastaan kun yrittää niellä muutakin kuin sosetta.

Iltasella kävisin "naapurien" luona poikkeamassa. Ei sitä kauaa kylässä voi olla näin joulun edellä, kunhan nyt muutama sana vaihdettiin.

Vaasan "kersa" soitteli iltasella ja kysäisi: Onko meillä lunta?
No, onhan meillä sellainen olematon kerros, toistaiseksi.
Vaasassa kun oli tullut yli 30 senttiä.
Katsotaan huomenna tilannetta täällä meillä päin, jos vaikka yöllä sataisi.



Jaaha saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen

tiistai 15. joulukuuta 2009

Tiistai, pikkuisen rauhallisempi päivä. Kamarikirjastolla myynnissä herkkuja.

Tänään oli pikkuisen rauhallisempi päivä töiden suhteen kuin eilinen.

Illasta keitin perunoita imeltymään huomista varten.
Tykkään enempi imelletystä perunalaatikosta kuin tavallisesta. Makuasia, josta ei voi kiistellä.

Kamarikirjastolle tuli päivällä satsi makeisia ja ihania pipareita. Osa on tilattuja, mutta myytäviäkin löytyy.
Kaikki halukkaat hakemaan pukinkonttiin jotain muutakin kuin jokavuotisia suklaarasioita.

Illalla poikkesivat myös Vaasan "kersa", vävy ja Kisu.
Saunassa käväisivät ja lähtivät kotia kohden. Kisu sai jäädä "mummun" hellään hoivaan.
No, Kisu voi olla asiasta eri mieltä.

ILKASTA POIMITTU:


Kauhavalle tiukka talousarvio

Julkaistu: 15.12.2009 07:46
(Päivitetty: 15.12.2009 07:59)

Työttömyyden lisääntyminen ja sitä myöten verotulojen väheneminen Kauhavan kaupungissa pakotti kaupungin laatimaan tiukan talousarvion.

Tavoiteltuun kahden miljoonan ylijäämään ei ole toivoa päästä, mutta puolta siitä yritetään.

Kauhavan työttömyysaste oli tämän vuoden lokakuussa 8,3 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli vain 4,2 prosenttia.

------------------------------------------------------------------------


SIITÄ VAIN SILTAA TEKEMÄÄN.

EI VOI MUUTA TODETA.

Järkeäkin voisi päätöksissä käyttää, mutta jos ylpeys menee järjen edelle mitä jää jäljelle?

Konkurssi.

Ylihärmähän on taas ilman lääkäriä vuodenvaihteen, tasantarkkaan toisin päin kuin kuntaliitossopimuksessa lukee.

Siltaa ja tietä, joka on kuntaliitossopimukseen merkitty, kunnioitetaan pilkuntarkasti.

Miksi yhtä tarkasti ei noudateta ja kunnioiteta muita päätöksiä liitoksessa?

Ei voi kuin ihmetellä, tätä järjen köyhyyttä ja sitä, että Ylihärmä ja sen asukkaat ovat kärsijän roolissa koko ajan.

No, se siitä.

Saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen.





maanantai 14. joulukuuta 2009

Maanantai, laatikoiden tekoa ja kamarikirjasto.

Aamusta kutsui laboratorio, vieraalla on tauti päällä ja halusimme sulkea mahdollisen tulehduksen pois.
Hän on ollut sairas siitä asti kun Karttusenrannan omistajat pyysivät häneltä avaimen pois, ilman syytä ja poliisien läsnäollessa.
Vesisateessa noin 5 tuntia ei tehnyt hänelle hyvää, no ei tee kenellekkään ilman asiamukaisia varusteita ja ne häneltä puuttuivat.
Ko. kohteluun palataan kun henkilön terveys on parempi.
(Laitontahan on käskeä antamaan avaimet pois ilman syytä.)

Muuten päivä sujui laatikoiden teossa, eli maksa-, lanttu- ja porkkanalaatikot tuli tänään tehtyä.
Vaasan "kersa" tuli jo aamusta avuksi.

Illalla käväisin Kamarikirjastolla. Niin hauskaa ei ole ollut aikoihin kuin nyt oli.
Huumori lensi kävijöiden kesken ja nauru oli kaikilla herkässä.
Kyllä siinä lanttulaatikot meinasivat palaa uuniin, kun ei malttanut kotiin lähteä.

Kirjalahjoituksia tuli lisää, Kiitos Lahjoittajille.
Kirjoista osa oli harvinaisia, ainakin minulle ja uskon että monelle muulle myös.

Kiitos myös teille kaikille jotka Onnittelitte minua Sarin YO-juhlien johdosta.

Saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Sunnuntai, Kauneimmat Joululaulut, Ilkan yleisönosastolta

Kyllä osasi tänään olla kylmä tuuli ja pakkanen kiristyi vauhdilla. Nyt on noin - 11 astetta.

Päivä sujui mukavan rauhallisesti, eikä matkaväsymys ainakaan vielä iskenyt.

Illalla olimme Ylihärmän kirkossa laulamassa Kauneimpia Joululauluja.
Ihanan kokemus, taas kerran.

ANONYYMI, on ottanut kantaa kirjoituksiini.

Hyvä niin. Tämän päivän Ilkassa oli yleisönosastolla runo joka puhutteli minua paljon.
Runo, sopii monen Anonyymin kommenttiin.

Olen kopionut runon Ilkasta ja toivon, että luette sen rauhassa.

Runo antaa aihetta ajattelemiseen, monessa, monessa perheessä.

Yleisöltä

Pienen tytön hätähuuto!

sunnuntai 13.12.2009

Olen syntynyt maailmaan omaksi itsekseni ja

olen arvokas sellaisena kuin olen.

Minulla on lupa siihen.

Minulla on oikeus epäonnistua ja

kokea pettymyksiä.

Saan iloita,itkeä ja vihata.

Kaikki tunteet ovat minulle sallittuja.

Sinä aikuisena laitat minulle rajat,

joiden sisällä minun on hyvä olla.

Mutta älkää kontroloiko,tarkkailko ja

tukahduttako minua liikaa.

Antakaa minun puhua,minua itseäni kiinnostavistani asioista

ja luottaa teihin,antamiinne lupauksiin.

Älkää eläkö elämäänne minun kauttani,

älkääkä puhuko aikuisten ihmisten asioista minun kuulteni.

Olen vielä lapsi ja aikuisen ihmisten asiat,

eivät kuulu minulle.

En ole myöskään terapeutti,lääkäri enkä avioliittoneuvoja.

Jos teillä on ongelmia,hakekaa apua niihin.

Mutta älkää vaivatko minun päätäni,

teidän ongelmillanne.

Olen lapsi ja minulle kuuluu vain lapsen asiat.

Kun menen kouluun, niin toivon,että elämäni jatkuu

turvallisten aikuisten ja turvallisen koulupolun saattelemana.

Kaikki ihmiset,joita kohtaan matkallani,toimivat minulle peileinä.

Siis olkaa läsnä minun elämässäni.

Olen arvokas, ainutlaatuinen yksilö

ja tälläistä ei ole toista,samanmoista!

Rakastakaa,kunnioittakaa ja ymmärtäkää minua,

omana persoonana.

Älkääkä tehkö minusta,oman itsenne näköistä "irvikuvaa!"

------------------------------------------------------------------------

Todella puhutteleva runo, vai kuinka?

Jaaha, sauna kutsuu: Huomiseen.

Meinasi unohtua, teini oli Ylihärmässä Kinkkukisoissa.
Tässä tuloksia:

Omassa VT14 sarjassa:

1. Mika Ketola 283
2. Emmi Haukkala 272
3. Jonna Mäki-Ikola 272 ...suorituksia yhteensä 9

Ja Y16 sarjassa:

1. Mika Ketola 366
2. Jussi Rajamäki 365
3. Joni Laksola 357 ...suorituksia yhteensä 6

---------------------------------------------
On siinä sihti kunnossa teinillä, vai kuinka?

lauantai 12. joulukuuta 2009

Perjantai ja Lauantai

Eilen, perjantaina lähdimme aamusella Niinisaloa kohti. Matka sujui hyvin ja nopeasti.
Perillä odottelivat jo Vaasan "kersa" ja vävy. Kisu kun oli meidän matkassamme.
Nopeasti saimme paikan juhlakuntoon ja vieraiden odottelu alkoi.
Kuten ylleensäkin vieraat tulivat ns.ryhmänä.
Käytäntö on tosi hyvä, väliajalla ehtii juttelemaan muiden vieraiden kanssa.
Juhlat sujuivat odotuksiemme mukaisesti ja siivouksen jälkeen suunnistimme kohti kotia ja "kersa" porukoineen kohti Vaasaa.

Tänään lauantaina ei ole ihmeemmin ollut väsymystä vaikka yöllä myöhään olimme vasta kotona.
Toivottavasti ei huomennakaan.
Päivä on vierähtänyt normaaleissa askareissa, eli niissä jotka ovat jääneet vähemmälle juhlien leipomisen takia.

Luin ANONYYMIN kommentin jo perjantai aamuna, mutta en ehtinyt kommentoimaan.
KOMMENTTI:
-------------------------------------------------

Anonyymi kirjoitti...

jos olisin sun lapsi tai joku muu sukulainen niin kyllä jumalauta mä häpeisin sua..eikö sun kersat ja mies häpeä sua.kuinka sä kehtaat kulkea edes kaupas enää näin pienellä paikkakunnalla..niin monet tietää mikä paska sä oot

--------------------------------------------------
MINUN VASTAUKSENI ANONYYMILLE:

Sanoisin, että raivossa kirjoitettua tekstiä. Tekstiä johon on purettu omaa tuskaa ja ahdistusta.
Ehkä siksi, että ilmoitin rehellisesti: Tietokoneen saa surutta viedä tutkittavaksi, minulla ei ole hätää asian suhteen.
Tai, että oma reissu meni pieleen kotiolojen takia?

Kysyisin kuitenkin Anonyymiltä:
Miksi lapseni, mieheni, sukulaisten pitäisi hävetä minua?
Miksi minun pitäisi hävetä kaupassakäyntiä?
Ei totuudessa ole hävettävää.

Hävettävää on tietysti kulkea kaupassa jos ei ole puhtaita jauhoja pussissa itsellä.

Koitahan nyt rauhoittua ja ajatella asioita niin kuin ne ovat.
Asioiden myöntäminen helpottaa elämää ja antaa mahdollisuuksia elämässä eteenpäin.
Katkeruudella pilaa oman elämänsä, se ei hyödytä.
Nauti omasta elämästäsi, niin minäkin teen.
----------------------------------------------------------

Jaaha, sauna kutsuu: Huomiseen.

Palataan vielä lauantaihin, ANONYYMI haluaa kommentoida vastaustani.
-------------------------------------

Anonyymi Anonyymi sanoi...

Onko se pääsi umpipuuta, kun et tunnu ymmärtävän missä jamassa asiasi ovat olleet jo pidemmän aikaa?

12. joulukuuta 2009 20.57

---------------------------------------
Pääni voi olla umpiluuta, mutta asiani eivät ole missään jamassa. Ei minun eikä perheeni puhumattakaan sukulaisista, ystävistä"yhteisistä",tai kenestäkään tuttaviini kuuluvista.
Mielestäni heidän kuten oman perheeni ja itseni asiat ovat hyvin.

Ottaa varmasti koville kun pitää perua reisuja esim. mustasukkaisuuden takia joka ilmenee ihan muissa kuin sinussa.
Ota nyt kuitenkin oma elämä OMIIN käsiisi, kukaan muu ei voi sitä tehdä.
Elämäsi voidaan yrittää tuhota.
Itsenäisyytesi ja oma arvostuksesi eri asioihin ovat SINUN ASIOITASI.
Kukaan muu, kuin SINÄ ei voi elää SINUN elämääsi.
Tiedän kuinka vaikeata on elää valheiden ja katkeruuden verkossa.

Älä anna valtaa katkeruudelle, älä kuuntele muita, vain itseäsi.
Suunnittele omaa elämääsi ja elä sitä.
Vaikeaa tosin on monille alle kaksikymppisille, joilla on liian manipuloivat vanhemmat alkaa elämään omaa elämää.
Poikaystävät ja tyttöystävät ovat todella hakusessa silloin. Niitä kun ei pääse oikein hakemaan kun valvonta kotona on kudottu valheellisuuden/aivopesun verkkoon.

Toivon SINULLE voimia ajatella ja toimia ihan itse.

torstai 10. joulukuuta 2009

Torstai, työtä täynnä, Kamarikirjastolla illalla esittely ja arvonta.

Koska Vaasan "kersa" oli meillä yötä saimme jo aamusta alkaa tekemään puuttuvia loppusilauksia huomisiin YO-juhliin Niinisalossa.
Talo ei todellakaan jää tyhjäksi, tiedoksi voroille.
Onneksi vieraamme jäävät taloa vahtimaan illaksi.

kamarikirjastolla oli tänään EVELACE alusasujen esittely tilaisuus.
Mukavasti kävi ostajia.
Arvoimme samalla myös myymiämme arpoja. Pääpalkinto meni meidän "naapurille".
Onnittelut kaikille arvonnassa voittaneille.

Kyllä on ANONYYMIT olleet tänään kirjoitusintoisia.
En kopioi niitä tähän koska osa on pitkiä ja osa lyhyitä. Käykäähän itse lukemassa.
Vastaan joihinkin kommentteihin tässä lyhyesti, osaatte kyllä yhdistää vastaukseni oikeaan ANONYYMIIN.

------------------------------------------------------------------------------------------------------

Rauhallista Joulunodotusaikaa toivoen "tiedät kyllä kuka"

9. joulukuuta 2009 23.58

ENSIMMÄINEN:
Kirjoituksesi oli pitkä ja kuitenkin mitään sanomaton, siitä huolimatta:
Hyvää Joulua myös Sinulle ja perheellesi.

--------------------------------------------------------------------------------------------------

Blokin kirjoittajalle, anteeksipyyntö, että olen kysynyt asiasta ja samalla aiheuttanut harmia perheellesi, MUTTA.

10. joulukuuta 2009 13.12

TOINEN

Anonyymi pyytää anteeksi totuudesta kirjoittamistansa. Ei tarvitse pyydellä totuutta anteeksi.

Et ole aiheuttanut meille mielipahaa, päinvastoin on hyvä huomata kuinka todellisuus tulee aina esiin joko ennemim tai myöhemmin.

Minulle on kyllä kerrottu aika monelta taholta jopa yhteisten tuttavien toimesta mitä ko.perhe kotonansa mm.vieraille puhuu. Ei ole kaunista kuunneltavaa, kaukana siitä.

----------------------------------------------------------------------------------------------------


Täytyy harkita lahjalistaasi uudelleen. T: Joulupukki

KOLMAS

Joulupukki harkitsee vaan kaikessa rauhassa. Joulupukki voi vaikka heti hakea koneeni ja viedä tutkittavaksi.

Minulla ei ole hätäpäivää asian kanssa, ehkä joillain muilla olisi.

Olisi toki mielenkiintoista selvittää asia, joten oikeastaan kannatan esitystäsi tietsikan tarkistamisesta.

Kiitos hyvästä vinkistä, joulupukki.

---------------------------------------------------------------------------------------------------

AnonyymiAnonyymi sanoi...
Eija kirjoittaa täälä näköjään myös anonyyminä vaikka on kehunut että kirjoittaa aina omalla nimellä.

10. joulukuuta 2009 16.27

NELJÄS

Viitaten edelliseen vastaukseeni, en todellakaan kirjoita ANONYYMINÄ itselleni.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Yrittäkää saada selvää tuosta sekasopasta.
Eija menee nyt saunaan rentoutumaan, joten: Huomiseen.
Poista




keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Keskiviiko, työtä täynnä.

Vaasan "kersa" tuli jo aamusta, taas kerran.
Ensitöikseen hän teki pari pellilistä kinkkupiirakkaa ja sitten oli makoisten leivonnaisten vuoro.
Itse tein perunalaatikoita tuliaisiksi Niinisaloon.
Kyllä riitti keittiössä lämpöä kun uuni oli päällä aamusta iltaan.
Kävimme toki päivällä vähän isommalla porukalla Ylihärmässä asioimassa. Oli antoisa ja toivottavasti tulevaisuudessa hyvin "poikiva" käynti.

ANONYYMEJÄ, on tänään ollut vähän useampi.

Tässä ensimmäinen:
Anonyymi sanoi...

Ö????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????? eikö sinulla ole muuta tekemistä ?

9. joulukuuta 2009 9.21

--------------------------------------------------------------
TOINEN:
Anonyymi Anonyymi sanoi...

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan

9. joulukuuta 2009 17.07

--------------------------------------------------------------------
-------------------------------------------------------------------------
KOLMAS:
Anonyymi sanoi...

Olettaisi, että aikuinen ja fiksu ihminen pidättäytyisi retostelemasta toisen perheen ongelmilla. Pienellä paikkakunnalla on helppo tunnistaa ihmiset keksittyjen nimimerkkien takaa.

9. joulukuuta 2009 18.20

-----------------------------------------------------------------------------
NELJÄS:
Anonyymi Anonyymi sanoi...

Varsinkin kun itse huutelee ja syyttelee kylillä

9. joulukuuta 2009 18.49

--------------------------------------------------------------------------
ANONYYMI, kolmannelle vastaan:

Kyllä mitta tulee kaikille joskus täyteen, riippumatta kuinka aikuinen tai fiksu ihminen on.
Minä olen nyt niellyt pelkkiä valheita n. 10 kk. asianosaisten taholta.
Ei kenenkää tarvitse kärsiä perättömistä puheista joita tahallisesti levitetään.
En usko, että sinäkään nielisit 10 kk pitempään jos olisit joutunut kestämään saman kuin minä. Puhumattakaan Lakusta.
-----------------------------------------------------------------------

ANONYYMI, neljännelle toteaisin:

Nyt kyllä en ymmärtänyt kommenttiasi.
Minä en onneksi ole "kylillä" huudellut tai syytellyt ketään.
Mahdoitko kommentillasi tarkoittaa Lakun vanhempia jotka siihen ovat ryhtyneet.
----------------------------------------------------------------------------
Saunassa tuli jo oltua "kersan" kanssa. Jäi meille yöksi, että saa aamusta alkaa tekemään loppusilausta tarjoilulleen Niinisalossa.
Eli: Huomiseen.

tiistai 8. joulukuuta 2009

Tiistai, leipomista ja työkeikka Evijärvelle

Tänään teimme Vaasan "kersan" kanssa uusia tarjottavia viikonlopun juhliin.
Joulun odotuksen tunnetta ei ole yhtään. Liekö syynä plus asteet ja lumeton maa, vaiko kiireet muuten.
Illalla olin ns.työkeikalla Evijärvellä. Hyvin sujui ja asiat tulivat kuntoon.

ANONYYMIT:

Ensimmäinen toteaa:
------------------------------------------------------------
Anonyymi Anonyymi sanoi...

Sä se täs oot joka totuutta muuntelet!

8. joulukuuta 2009 17:05

Toinen toteaa:
-------------------------------------------------------------

Anonyymi Anonyymi sanoi...

Kerro sitten oma versiosi anonyymi

8. joulukuuta 2009 18:42

----------------------------------------------------------
MINUN VASTAUKSENI:

Olen samaa mieltä toisen anonyymin kanssa, oman version voi anonyyminä kertoa.
Minun kirjoitukselleni Lakusta on olemassa kaikki todisteet.

Mieleen tuli vielä kuinka Laku tuli yllättäen keväällä meille polkupyörällä, lauantaina.
Oli tullut ikävä vanhoja kavereita ja ystäviä. Mikä on luonnollista.

Laku oli "naapurissa" kun hänen kummitätinsä oli soittanut ja meltonnut meillä olemisesta.
Laku ei ollut sanonut missä on vain: joo, joo ,joo.
"Naapuri" oli ollut Lakun vieressä ja kuullut kommentit.

Tuli siinä sitten ilta ja Lakun olisi pitänyt lähteä kotiinsa, ei lähtenyt. Oli varmasti ollut hauskaa kavereiden luona ja halusi ehkä nauttia siitä vielä.

Lakun vanhemmat eivät soittaneet meille, eivät edes kysyneet onko Laku meillä?

Aamulla tuli sitten ongelma.
Laku ei uskaltanut mennä kotiinsa, pelkäsi vastaanottoa.
Mietin mitä tehdä, ettei Lakulle tulisi kotona ongelmia kaverien tapaamisesta?
Keskustelimme koko porukka Lakun kanssa mikä olisi paras keino.
Päädyimme poliisi kyytiin.

Soitin tutulle poliisille tarkoituksenani kysäistä, miten saa partioon yhteyden ilman soittoa hätäkeskukseen.
Hän sattui olemaan työvuorossa itse. Selitin hänelle Lakun tilanteen ja kerroin myös, että on Lakun syntymäpäivä.
Hän keskusteli Lakun kanssa pitkään puhelimessa.
Laku toi puhelinta minulle keskustelun loputtua ja kuulin, että partio tulee kun ehtii meille.
Jäimme siis odottamaan. Partio tuli n. 5.tunnin kuluttua.

Heillä oli mukanaan suklaalevy Lakulle syntymäpäivän kunniaksi.
Poliisit ja Laku keskustelivat noin tunnin suljettujen ovien takana, lopuksi poliisi ilmoitti vievänsä Lakun kotiin.
Pyörä laitettiin ns.mustaanmaijaan ja itkevä Laku autoon.
Poliisit toistivat Lakulle sanoja: Ei ole mitään hätää, me viemme sinut kotiin ja juttelemme vanhempiesi kanssa.

Näin he tekivätkin ja olivat vielä saaneet Lakun synttärikahvitkin juodakseen.

Toivon todellakin, että Anonyymi klo: 17:05 kertoo oman näkemyksensä, yhtä pitävien todisteiden valossa kuin minäkin.

Minä en muuntele totuutta vaan kerron niin kuin se on.
Jään mielenkiinnolla odottamaan vastaustasi.

Jaaha, en ehtinyt tänään saunaan, taikka oikeasti en jaksanut mennä.
Joten: Huomiseen.

maanantai 7. joulukuuta 2009

Maanantai, ANONYYMILLE

Tämä päivä meni ihan mukavasti. Valitettavasti Kamarikirjastolla pidettävä alusasunäyttely jouduttiin perumaan sairastapauksen vuoksi.
No, ensi maanantaina uusiksi jos mahdollista.

Rumpukurssia on myös siirretty vetäjän pyynnöstä.
Rumpukurssi uusitaan, ehkä keväällä. Osallistujille olen asiasta tiedottanut.
------------------------------------------------------------------------------
ANONYYMILLE, joka on kirjoittanut blogiini 7. joulukuuta 2009 19:25
---------------------------------
Kirjoituksesi on pitkä ja asiallinen. En kopioi sitä tähän vaan toivon, että lukijat katsovat ANONYYMIN kommentin ko.ajalta.

Lähdetäämpä alusta.

Meillä oli naapurit joiden poika(nykyisin 16.v) oleskeli meillä noin kaksi vuotta.
Kutsukaamme häntä vaikka Lakuksi.
Kouluaikana Laku tuli meille suoraan koulusta ja kello 21:00 lähetin Lakun aina kotiinsa.
Viikonloput ja lomat hän oleili meillä.

Laku oli joskus katkera kun hänen vanhempansa suunnistivat Lakulle rakkaiden ihmisten luo ilmoittamatta siitä Lakulle.
Lakun huomauttaessa asiasta vanhemmilleen, he vain totesit: Et ollu kotona.
Lakulla oli kuitenkin puhelin mihin vanhemmat olisivat voineet soittaa niin halutessaan.
Soittoja ei koskaan tullut.


Laku kertoi kysyneensä kotona vanhemmiltaan: Mitä vasten minut on tehty?
Vanhempien vastaus Lakulle, oli: Varalle jos jompi kumpi isoistasiskoista sattuu kuolemaan hän on varalla.
Yritin Lakulle selittää etteivät vanhemmat varmasti tarkoittaneet sitä mitä sanoivat.
Ei mennyt Lakulle selitys perille, hän tiesi totuuden.

Keväällä 2009 Lakun vanhempiin iski jokin kriisi.
Perhe muutti pois ja syyksi laitettiin Lakun meillä oleminen.
Kesä meni, mutta Laku ei saanut kutsua parasta kaveriansa perheen lomanviettopaikkaan.
Pojat olivat sopineet keskenänsä yhteisestä viikonlopusta kesällä, mutta Lakun vanhempien toimesta tämä estettiin.

Syyslomalta Laku sijoitettiin väliaikaisesti toiseen "paikkaan" koulunkäynnin ajaksi.
Sosiaaliviranomainen kertoi, että he ajattelivat myös Lakun pysyvän kotona kun asuu muualla.
Laku ei pysynyt.
Hän oleskeli koulun jälkeen kylillä kauppojen sulkemisaikaan asti.
Hän soitti minulle jopa 20-30 kertaa päivässä kunnes vastasin tai soitin takaisin kysyäkseni mikä hätänä?
Usein kyseessä oli koulussa sattunut tapaturma tai muuten huono ja kuumeinen olotila.
Neuvoin häntä parhaani mukaan.

No, näin Lakun kun hän oli lomalla kotonansa sijoituspaikasta.
Laku kertoi kuinka kaikki kaverit luulevat, että hän on törnävällä.
Syy moiseen oletukseen oli Lakun pikkuveljen toteamus Lakun kavereille heidän tiedustellessaan. Missä Laku on:
Veljen vastaus: Laku on viety piiloon.
Laku kertoi minulle että häntä ja muita lapsia on ehdottomasti kielletty kertomassa missä tai miksi hän on jossain.
Pelko Lakulla vanhempiansa kohtaan oli suurempi kuin kertoa kavereille totuus.
Laku ilmoitti myös, että hänen puhelimensa on äidillä ja äiti vahtii kuka siihen soittaa ja eritoten soitanko minä. Käsittämätöntä.

Samoin hän sanoi, että äiti ja isä olivat halunneet merkittäväksi sijoituspaikan papereihin että jos minä tai mieheni soitamme Lakua ei haeta puhelimeen.
Lakun äitiin törmäsin sen jälkeen kaupassa ja kysyin häneltä: Miksi moinen merkintä?
Vastaus oli kovaäänistä huutamista kassajonossa.
Kerroin Lakun äidille, ettei meistä ole mitään merkintää Lakun papereissa sosiaalihuollossa.
Äidin vastaus: Pitää sitten heti mennä saattamaan paperit ajantasalle.
Onneksi kaupan ovet ehtivät aueta hänen pyyhältäessään ulos.

Tästä voisi kirjoittaa vaikka kuinka pitkälti, mutta lopuksi totean:
Lakun isän soittaminen sivullisille henkilöille ja kätyreiksi haukkuminen ei ollut aikuisen hankilön käytöstä. Soittaessaan hän oli esittänyt ns.muunnettua totuutta.
Ystäväni oli saanut hänet hiljaiseksi kysymällä mm. Eikö Lakusta saa edes kysyä mitään, eikö lapsesi merkitse sinulle mitään?

Laku tuntuu olevan kielletty ja unohdettu puheenaihe omassa perheessänsä.

Olen kerran ollut poliisiasemalla Lakun vanhempien toimesta. Poliisi ei ottanut asiaa käsittelyyn.
He olivat toimittaneet asemalle mm. lähettäni viestin Lakulle: Menetkö Mikan kanssa Antin työ?( suurin piirtein)
Kyse oli hiitolomaviikosta ja siitä kuinka pojat olivat sopineet käynnin kuntosalille.

On kyllä niin sekainen soppa, ettei tosikaan.
Syyllistä sijoitukseen haetaan jostain muista kuin itsestään, samoin mustasukkaisuus vaikeuttaa perheen elämää.

Lakun isä oli eilen soittaessaan todennut: On meidän yksityisasia mitä me lapsillemme teemme.

Yksityiasia varmasti, mutta perheessä on kaksi alaikäistä lasta joihin vanhempien "valta" riittää.
Alistettuina ihmisinä kolmen yli 16- vuotiaan henkilön osalta vanhempien valta taitaa jatkua oli kaksikymppiseksi.

Putosit varmasti kärryiltä, minä olen pudonnut aikoja sitten.
Laku on kuitenkin minulle yhtä tärkeä kuin omat tai muut "lapset".

Saunassa tuli oltua, joten: Huomiseen.

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Sunnuntai, ITSENÄISYYS päivä.

Anonyymi
Tänään on juhlittu Suomen itsenäisyyttä.
Se on hieno asia vaikka nykyään on kyseenalainen tuo itsenäisyys.
Nykyiset veteraanit antoivat kaikkensa, että Suomi säilyisi itsenäisenä.
Paljon kaatui miehiä rintamalla taistellen meidän puolesta.
Nyt, meitä paapoo EU:n säännöt. Itsenäisyydestä ei oikeasti ole mitään muuta jäljellä kuin lippu ja nimi.
Veteraanit, joita on todella vähän elossa eivät saa kaipaamaansa arvostusta.
Itsenäisyydellä oli kova hinta, velkaa pitäisi pystyä maksaman veteraaneille jotenkin muuten kuin kansalaiskeräyksillä.

Sitä ihmettä taitaa olla turha odottaa.

Itsenäysyyspäivän juhlinta sujui meillä ihan hyvin.
Kauhajoen apurit lähtivät päivällä kohti kotiansa ja teini käväisi jo aamusta ampumassa Lehtimäellä, hyvin meni taas kerran, tasaisen varmaa toimintaa.

Pikkuisen on ollut väsy kovan ruljanssin jälkeen, no vedetään henkeä nyt ja valmistaudutaan ensi viikonloppuun.
Viikonloppuna on toiset YO-pirskeet Kankaanpäässä

ANONYYMILLE:

Kirjoituksesi ole hyvä:
---------------------------------------------------------------
Anonyymi sanoi...

joo..ei tuan kommentin tarvi tarkoittaa sitä et kirjoittaja olis katkera yms..hyvä vaan ku joku kommentoi suorasanaisesti.onhan nää jutut täälä blogis aika masentavia,kun koko ajan solvataaan muita.eikö ole hyvä kun joku sen huomaa ja kommentoi.

6. joulukuuta 2009 1:03

-------------------------------------------------------------
Ensinnäkin ystävä hyvä, maailma on kova, elämä on kovaa ja ihmiset ovat kovia.
Tämä on valitettavasti nykypäivän totuus.
Toisten huomioon ottaminen ja pyyteetön auttaminen on nykyään monelle tuntematon käsite.
Kirjoitat, että jutut täällä blogis on masentavia ja solvaavia.

Valitettavasti pitää todeta:
Kyseessä eivät ole " jutut" vaan todellinen elämä. Ihminen kantaa itse vastuunsa niin hyvissä kuin pahoissakin teoissa.
Jos sinulle tuottaa ongelmia kohdata elämän todellisuus, niin raakaa kuin se onkin niin älä hyvä ystävä lue näitä sivuja.

Minä kirjoitan todellisesta elämästä ja elämän tapahtumista.
Elämä on elämistä varten. Elämässä myös aina sattuu ja tapahtuu. Elämässä on myös ongelmia.
Mutta todellisen elämän kieltäminen ei ole tervettä.
Ei ole häpeä jos lapsi sijoitetaan väliaikaisesti jonnekkin, häpeä on jos syistä pitää valehdella.
Elämä ei ole silloin kohdallansa.
Aika myöhään sinäkin blogiani innostuit lukemaan, toivottavasti unesi ei häiriintynyt.
--------------------------------------------------------------------

No, se siitä.
Saunassa tuli jo oltua ja linnan juhlia vähäsen katsottua, eli HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ.
Huomiseen.
--------------------------------------------------------------------
Puhelinsoitto ilmoitti, että kommenttiini on vastattu.
Eli tässä ANONYYMIN kommentti:
-----------------------------------------------------------------------

Anonyymi Anonyymi sanoi...

Okein. Maailma,elämä ja ihmiset ovat kovia. Ja kuten sanoit "Toisten huomioon ottaminen ja pyyteetön auttaminen on nykyään monelle tuntematon käsite." Jos et ole vielä huomannut, lukeudut itse juuri näihin "moniin". Sotkeudut toisten asioihin, mikä on hyvä asia vain siinä tapauksessa että syynä on vilpitön tahto auttaa ja keinot ovat korrekteja. Ennenkaikkea on tärkeää, että jos puuttuu toisten asioihin sen tekee rakentavassa hengessä, asianosaisia kunnioittaen. Sinä et kuitenkaan ole näin toiminut.

Onko mielestäsi rakentavaa mustanmaalata ja kritisoida muita julkisesti blogissa, sen sijaan että voisi keskustella rakentavasti asianosaisten kanssa? Miten luulet asioiden ja tilanteen muuttuvan saatika sitten parantuvan jos kirjoittelet negatiiviseen ja arvostelevaan sävyyn blogissasi asioista, joista et tiedä koko totuutta ja jotka eivät sinulle varsinaisesti kuulu. Tällä tavoin annat itsestäsi hyvin lapsellisen vaikutelman ja saat korkeintaan vihamiehiä. Jos olet tilanteesta huolissasi ja tahdot asialle tehdä jotain, paljon tehokkaampi keino vaikuttaa olisi keskustella asiasta asianomaisten kanssa RAKENTAVAAN sävyyn ja kysyä heidän näkökantaansa, ilman että tarvitsisi heti ruveta syyttelemään täysin perättömistä asioista.

Internet voi olla hyvä julkinen kanava pyrittäessä vaikuttamaan asiohin, mutta netissäkin asiat täytyisi osata esittää hienovaraisesti ja totuudenmukaisesti.

Ja vielä lopuksi kuten totesit jokainen on vastuussa omista teoistaan, mutta onko muiden tehtävä tuomita toisia vääristä teoista? Me teemme kaikki virheitä ja usein syytämme muita samoista virheistä joita itsekin teemme. Olisikin tärkeää muistaa myös antaa anteeksi, sen sijaan että katkeroituisi ja pyrkisi aiheuttamaan toisille mahdollisimman paljon pahaa.

6. joulukuuta 2009 21:27

----------------------------------------------------------------------------
Todella hyvä ja pitkä kirjoitus, valitettavasti asiat eivät ole niin yksinkertaisia.

Sijoitetun lapsen isä soitti tänään 20:25 ns. haukkumapuhelun henkilölle joka oli kertonut kohtaamastaan todellisuudesta "isän" kanssa muille ihmisille.
Kaikki me teemme virheitä, siinä olet oikeassa.

Ihmettelen kommenttiasi, miksi minun pitäisi keskustella joidenkin henkilöiden kanssa.
Minulla ei ole mitään tarvetta keskustella henkilöiden kanssa jotka eivät sitä itse halua.

Kuten aikaisemmin kirjoitin, ihminen vastaa itse omista teoistaan.

Kirjoitukseni ovat kuitenkin totuuden mukaisia, joten en ymmärrä kehoitustasi keskusteluun.
Ihminen toimikoon sen mukaisesti ettei tarvitse soitella ja haukkua muita ihmisiä omista virheistään, ihminen vastatkoon itse tekemistään mokista.
Niin minäkin teen.
---------------------------------------------------------------------------
Jaaha, nukkumaan.

lauantai 5. joulukuuta 2009

Lauantai, Juhlapäivä

Tänään vietimme Vaasan "kersan" YO-juhlia täällä meillä.
Tasaiseen tahtiin vieraita kävi, hyvin riitti tarjottavat.

Lämmin KIITOS kaikille "kersaa" muistaneille sekä juhliin osallistuneille.
Teitte päivästä täydellisen.


Surullista oli lukea ANONYYMIN kommenttia:

Anonyymi Anonyymi sanoi...

voi vittu mitä paskaa täälä blogis saa nykyään lukee..kyl on joillaki elämä hukas ja päin persettä.näköjään muillaki ku blogin kirjoittajalla.eikö ihmiset nykyään osaa elää omaa elämää ja nauttia siitä.pitääkö aina takertua muiden elämään..no..kaipa,jos omas elämäs ei tapahdu enää mitää.sääliksi käy.

5. joulukuuta 2009 0:00

----------------------------------------------------------------------------------------
En tiedä mitä kirjoittaja ajaa takaa , että elämä on hukas ja päin peetä näköjään muillakin kuin "minulla".
Meillä riittää tekemistä koko loppuvuodeksi.
On uudet YO-juhlat, teinin synttärit, joulu- ja Uuden Vuoden valmistelut sekä kihlajaiset jossain välissä.

Meillä ainakin nautitaan omasta elämästä ja tapahtumista.
Anonyymi vaikuttaa jotenkin katkeralta ja elämään pettyneeltä.

Kirjoitus pursuaa katkeruutta ja pahaa oloa.
-------------------------------------------------------------------------------------------

Jaaha, päivä on kulunut juhliessa, sauna kutsuu Kauhajoen apurin kanssa.
Huomiseen.

perjantai 4. joulukuuta 2009

Perjantai, YO-juhla Vaasassa, työtä, työtä muuten

Aamusella lähdimme "naapurin" kanssa kohti Vaasaa.
Vaasan "kersa" sai tänään valkolakkinsa Vaasan kirkossa.
Oli juhlallinen tilaisuus jossa huomioitiin myös sotaveteraanien merkitys Suomen itsenäisyydelle.
Koulun johtaja toi juhlapuheessansa esille miten esim. lukiolla on sodassa kaatuneiden oppilaiden muistotaulu.

Todella hieno ja juhlallinen tilaisuus.

Kotiin saavuttuamme oli Kauhajoen "apurit" jo saapuneet meille.

Iltapäivä iltaan asti oli pelkkää työtä, huomisen juhlien eteen.

Eipä päivään mahtunut muuta kuin "kersan" juhlinta ja loppusilauksen teko juhlille.

ANONYYMILLE:

Pitkään piti kelata asiota kirjoituksesi johdosta.
Oikein piti ottaa puhelin käteen ja tiedustella asianosaisilta, mitä tarkoitat kirjoituksellasi?

Selvisihän tuokin asia.

Ensikisikin, ko. nyrkin puija ja hänen tyttärensä eivät ole ystäviäni.( Omasta tahdostaan.)

Kyseessä olivat entiset naapurit jotka olivat olleet entisen talonsa pihalla.
Heillä on käsittääkseni hyvät välit vieraisiini.

Minulta lopuu kyllä ymmärrys isän käytöksen johdosta, en voi sitä käsittää.
Olisiko hermot kireällä tai muuta vastaavaa.
Tyttären käytös ei niinkään ollut yllätys, olen useinkin havainnut samanlaisen tilanteen.
Jopa nuorin tyttäristä on pyytänyt lupaa tervehtiä.

Nyrkin puiminen vierailleni jotka erehtyivät menemään ko.henkilöiden juttusille ei ollut todellakaan asianmukaista käytöstä, aikuiselta ihmiseltä.

Tottahan ystävä kysyy, mitä ystävälle kuuluu.
Ei siihen nyrkkiä tarvitse heiluttaa, ihan pelkkä: Kiitos hyvää, olisi riittänyt.

Näköjään koko poika on perheessä kielletty puheenaihe, muuten en voi heidän käytöstään serkullesi käsittää.

Totean kuitenkin: Minun ystäväni eivät pui nyrkkiä kenellekkään, he ovat tasapainoisia ja asiallisia ihmisiä.

Saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen.

torstai 3. joulukuuta 2009

Torstai, synttärit ja Jos vastustat siltahanketta, käy allekirjoittamassa nettiadressi osoitteessa: http://www.adressit.com/annalakangas

Niin se vierähti tämäkin päivä.
Meillä on edelleen "karkoitetut" henkilöt asumaan sijoitettuna.

Tänään oli myös syntymäpäiväni, samoin kuin Vaasan vävyn ja velipojan.

Eipä tuota ehditty pahemmin juhlia, mutta "kersa", mies ja "naapuri" muistivat lahjalla.
Onnitteluita sateli tosi paljon, niin kamarikirjaston kuin feisbookin kauttakin.

Kiitos, teille kaikille.
Lämmitti huomata kuinka moni huomioitti päiväni.

Otsikossa on silta-ja tiehanketta vastustava adressi, jos haluat ottaa asiaan kantaa, laita nimesi.

Jos vastustat siltahanketta, käy allekirjoittamassa nettiadressi osoitteessa:

http://www.adressit.com/annalakangas

Hyvin normaali päivä oli tämä torstai, verrattuna alkuviikonpäiviin.
Eiköhän se tästä kun "karkotetut" saavat asunnon Lapualta.
Luulisi sosiaalihuollon laittavan vauhtia "hommaan". ettei ihmisten tarvitse toisten "nurkissa lojua"

Jaaha, saunassa ehdin jo käväistä, eli: Huomiseen.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Keskiviiko,

Tänään oli todella mahtava ilma. Aurinko helli meitä ja pikkuisen oli pakkasen puolella mittari.

Vaasan "kersa" tuli jo aamusta. Käväisimme kaupassa ja otimme mukaan myös vieraamme Lapualta.

Joitain pieniä leipomuksia teimme vielä tänään, huomiselle jäi siivouspuoli asunnossa.

Eiköhän tämä tästä kun rauhallisesti yrittää ottaa, otti sen yrittäminen sitten miten koville tahansa. ( ja koville ottaa)



Soitin tänään johtavalle sosiaali-ihmiselle, Lapualle ko.tapauksesta ja hänen kertomansa mukaan toinen Karttusenrannan omistajista oli perjantain palaverissä kertonut, että kyseessä on lääninhallituksen kanta asiaan.

Kuitenkin, lääninhallituksesta maanantaina minulle ilmoitettiin ettei heiltä löydy henkilöä joka olisi kyseisessä asiassa neuvonut tai ottanut kantaa.



No, se siitä. Saunassa tuli jo oltua ja elämää mietittyä, joten: Huomiseen.

tiistai 1. joulukuuta 2009

Tiistai, melkein kopio eilisestä

Vaasan "kersa" tuli jo aamusta ja teimme lisää tarjottavaa YO-juhliin.

Lapualaiset ovat edelleen meillä asunnottomina, mutta huomenna on luvattu soittaa poliisin sosiaaliviranomaisen puolelta.
Katsotaan tilannetta huomenna.
Lisää valheita paljastui tänään, koskien toista omistajaa Karttusenrannassa.

Illalla tuli yllätysvieraita Seinäjoelta, ihan mukaa kun käväisivät.
Vaasan Kisu ja meidän Miuku makaan lukien meillä oli 4 kissaa koolla ja yleisin ääni mitä kuuli oli siih, siih, mur, ym. Mutta lopulta sopu syntyi ja kissat olivat "melkein" ystäviä.

Kello on paljon, saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen

Ai niin, käväisihän "naapurikin" meillä kun paikalle kutsuin. Naapuri saa kunnian tulla Vaasaan perjantaina kuvaamaan videolle "kersan" YO-juhlat.

Vielä lisäys, ANONYYMILLE:

On tarkoitus todellakin järjestää kihlajaiset kunhan nyt selvitään näistä muista kekkereistä.

maanantai 30. marraskuuta 2009

Maanantai,

Siivoaminen keskeytyi tänään totaalisesti ja muuttui puhelinrumbaksi.


Tyttö on muuttanut Lapualle noin pariviikkoa sitten, hän muutti kihlattunsa asuntoon siksi aikaa, että saa hommattua oman asunnon.
Onhan selvää, että myös mies lähti tytön mukana ulos asunnostansa, jossa hänellä olisi ollut vielä kuukauden asumisoikeus. Hän on irtisanonut asuntonsa jo aiemmin.
Omistajat olivat pyytäneet mieheltä avaimen pois.

Saatuani tiedon asiasta, soitin poliisille ja kysyin syytä mokomaan operaatioon:
Poliisi ei oikein ollut selvillä, mikä oli syynä ja millä perustein apua tytön ulosheittämiseen asunnosta oli pyydetty.

Selvisi myös, että toinen omistajista oli valehdellut myös minulle asioista ja sotkenut mukaan myös Lääninhallituksen, heidän sitä tietämättään.



Pariskunta oleili ulkona n. 4-5 tuntia, ennen kuin pääsimme lähtemään Lapualle.

Kävimme poliisiasemalla sekä poliisin sosiaalityöntekijän puheilla.

Kummastakin varmistettiin, että he voivat meille majoittautua.


Ei ihmisiä voi kadulle jättää,.
Tosin poliisi ei samaa mieltä ollut.


Pariskunta kävi sosiaalipuolella kysymässä hätämajoitusta, ei löytynyt.

Asia on nyt saatettu poliisille sekä kaikille mahdollisille tahoille.
Omistajista toinen ei vastaa puhelimeen, yritin soittaa viimeksi poliisiasemalta.

Odotellaan nyt ja katsotaan, mitä tapahtuu.
On niin sekalaatuinen soppa ettei tosikaan.

Huomenna pitäisi "kersan" tulla Vaasasta avuksi, toki majoitettavatkin ovat luvanneet auttaa mutta antaisin heidän mieluummin nyt vetää henkeä.
Riittää, että itsellä on käydä pilvissä yhden ainoan henkilön valheiden takia.

Siinäpä nämä riemukkaat päivän tapahtumat.

Jaaha, pitää mennä saunaan lepuuttamaan hermojansa.
Huomiseen.

PS. Lapuan sosiaalipuoli varmasti korvaa aiheutuneet kustannuksen koko operaatiosta, koskien kaikkea mahdollisia menoja, puhumattakaan hengisestä paineesta koskien koko meidän perhettä.

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Sunnuntai, vihdoinkin helpottaa.

AnonyymiAamusta nukuimme pitkään, kunnes kahvihammasta alkoi pakottamaan niin paljon, että oli pakko nousta ylös ja keittää sumpit.
Kauhajoen apurit tai oikeastaan toinen heistä tekaisi eilen tekemästänsä piparitaikinasta piparit hetkessä.
Homma käy kun sen osaa.
Voiton puolella tosiaan ollaa leipomisessa ym. asioissa liittyen "kersan" juhliin.

Apurit suunnistivat päivällä Kauhajokea kohti, KIITOS AVUSTA.

"Kersa" ja vävy tulivat myös päivällä hakemaan Kisua kotiin.
"Kersa" aloitti samalla myös asunnon siistimisen leipomisen jäljiltä.

Harmittaa kun ei ehtinyt edes Tempaukselle, joululaulutilaisuuteen.
No, en ehtinyt myöskään perjantaina pikkujouluihin joissa olisi ollut ilmainen ateria ja teatteriesitys Seinäjoella.

Pakon sanelemaa tinkimistä omista menoistansa, mutta kyllä tämä tästä lutviutuu, näin se on.

ANONYYMILLE:

Anonyymi sanoi...

Hah Hah nyt ei Eija kerkeä anonyyminä kirjoittamaan.

29. marraskuuta 2009 18:40

VASTAUKSENI:

Miksi pitäisi ehtiä?
Anonyyminä minulla ei ole tarvetta kirjoittaa yhtään mitään.
Laitan nimeni alle jos kirjoitettavaa asiaa löytyy ja siksi toiseksi, jos ehdin kirjoittamaan blogiani niin miksen ehtisi kirjoittaa anonyyminäkin?
Tosin, sitähän en tee.

Saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen.

lauantai 28. marraskuuta 2009

Lauantai= kopio eilisestä ja Onnea Ylistaroon.

Kopio sanaa voisi käyttää leipomisen osalta, jatkui edelleen ja jatkuu vielä huomennakin.
Reippaat "apulaiseni" Kauhajoelta päättivät tehdä vielä piparitaikinan huomista varten.
Kolmatta päivää "apulaiset" ovat työtä tehneet joten voitonpuolella ollaan leipomisen osalta.

Eipä sitä näin juhlien alla päivään muuta mahdu kuin leipomista.
Jos kaikki tulevat juhlat pidettäisiin, niin lista olisi seuraava:
3.12 minun ja vävyn synttärit. 5.12 "kersan" lakkiaisjuhla. 11.12 "kersan" toiset juhlat Kankaanpäässä, 19.12 teinin synttärit, jouluaatto ja Uusi Vuosi.

Sekä kaikkia muita mahdollisia taphtumia vielä väliin.

Esim 4.12 rumpukurssi Kamarikirjastolla, 7.12 alusvaate-esittelty samaten Kamarikirjastolla.

Huomenna on Tempauksella joululaulutilaisuus, järjestäjänä Kyläseura Tempaus.

YM.YM.

Olen unohtanut vallan tässä tohinassa:

ONNEA YLISTAROON 1- VUOTIAALLE NEIDILLE

"Iso" mumma muistaakseni lähetti onnittelukortin, muisti minua paremmin, että lapsen, lapsen, lapsi täyttää vuosia.

Sauna näyttää kutsuvan, joten: Huomiseen.

perjantai 27. marraskuuta 2009

Perjantai, , leivontaa ja leivontaa. Joulunavaus.

Täytyy rehellisesti todeta: Kyllä piisaa stressiä, ei leipomisesta vaan muista asioista.

Olen pakosta joutunut seuraamaan hyvin läheltä erään Lapualla sijaitsevan yksityisen kuntoutumis- ja asumispalvelukodin toimintaa .
Heillä on ns. itsenäiseen elämään siirtymisessä tiedotteet sivuillansa.
Heidän toimintaansa seuraa mm. Lääninhallitus.

Nyt on käynyt ilmi hyvin vakavia asioita koskien ko.palvelumuotoa.
Suoranaista valehtelua toisen omistajan taholta, niin asukkaalle kuin hänen läheisilleenkin.

Tätä on vaikea selittää ilman nimiä, mutta riittäköön tällä kertaa tieto, että:
Valheella ei ole pitkiä jälkiä. Todellisuus paljastuu aina, joko ennemmin tai myöhemmin.
Asukkaan kohdalla valheellisuus toisen omistajan puheista paljastui heti.

Taitaa olla aika laittaa ko. asumispalvelukoti todelliseen tarkastukseen.

Sekainenhan tuo kirjoitus on, mutta täyttä totta kuitenkin.

Aamusella aikaa meni soittaessa Lääninhallitukseen sekä odottaen soittopyyntöön vastausta.
Vastauksen tultua lähdimme Ylihärmään ostoksille.
Ylihärmässä oli joulunavaus ja käväisimme samalla osuuspankin edessä olleella makkaranpaistopaikalla.
Naureskelimme makkaroita paistaessamme nuotiolla ja joululaulujen soidessa:
Ei tunnu joululta, ei sitten yhtään. Lämpöä ulkona oli + 6 astetta ja vettä tuhuutti.
Mutta, makkara oli hyvää.

Kotiin päästyämme alkoi varsinainen leivontaoperaatio.
Voiton puolella aletaan leipomisessa olla, siivous vielä kutsuu ja kova sellainen ennen lauantaita.

Vaasan "kersa", vävy ja Kisu tulivat iltasella käymään ja Kisu sai jäädä "mummulaan" yöksi.
Samalla selvisi, että:
Vaasassa Ylioppilaat lakitetaan perjantaina kirkossa klo: 13:00.

Vähän outo käytäntö, mutta eihän sillä todellisuudessa ole väliä koska ja missä lakitus tapahtuu.

On kyllä niin väsy olo ettei ole tosikaan.
Saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen

torstai 26. marraskuuta 2009

Keskiviikko, Vaasa. Torstai Kamarikirjasto ja leivontaa, leivontaa.

Keskiviikkona lähdin aamusta Vaasaan. Menimme Vaasan "kersan" kanssa etsimään sopivaa juhlahametta hänen YO-juhliinsa.
Löysimme todella hyvän kaupan, hintataso oli sopiva ja asusteet ns.uniikkeja.
Käykäähän katsomassa ko.liikkeessä jos juhla-asujen tarvetta ilmenee.
Liike sijaitsee Koulukatu 32:n varrella.

Vaasan "kersa" ja Kisu tulivat mukanani meille ja vävy tuli "uudella" autollansa heitä illalla hakemaan. No, Kisu jäi meille yöksi. "Äiti" kun tulee aamusta takaisin.

TORSTAI:

Aamusta tuli Kauhajoelta ystävä auttamaan leipomisessa "kersan" juhlia varten.
Koko päivä leivottiin, "kersakin" osallistui leipomiseen ainakin hengessä.
Kutsuja kun kirjoitti niille henkilöille joita lehti-ilmoitus ei tavoita.

Illalla olin työvuorossa Kamarikirjastolla.
Ihan mukavasti kävi väkeä ja uusia kirjalahjoituksia tuli.
Kamarikirjastolla ei entisestään ollut yhtäkään samaa kirjaa.
Lämmin Kiitos Lahjoittajalle.

Lauantain tekstiini on tullut seitsemän (7) kommenttia.

Eniten ihmettelen mistä joku on saanut päähänsä kirjoittaa sinne ns.ottiksesta kommentin.

Itse en ole ottis nimitystä käyttänyt ko. väliaikaisen sijoituksen taikka teinin osalta.

No, joku haluaa tuoda esiin totuuden teinistä. Jokunen henkilö tietää kuka on ottis, muttei usea.

Jaaha, päivä oli pitkä ja työntäyteinen, joten: Huomiseen.
Ai niin, olin jo saunassa.

tiistai 24. marraskuuta 2009

Tiistai, kotona ei ehtinyt olla lainkaan.

Aamuselta lähdin Lapualle asioimaan.
Mielenkiintoista nähdä mikä soppa voidaan saada aikaiseksi jos rahanhimo ylittää auttamiskynnyksen.
Tähän palataan myöhemmin ja katsotaan tarkemmin eri tukiasuntojen tarkoituksen mukaisuutta.

Siinä vierähti koko päivä. Kiireesti kotiin, kahvikuppia ja voileipä pikaisesti ja suuntaa kohti Kauhavaa.
Kauhavalla hyppäys toisen henkilön autoon ja suunta kohti Evijärveä.
Meillä oli siellä eräs työtehtävä.

Ei ole kotona ehtinyt tänään kuin käväistä.

No, mukavaa vaihtelua normaaliin arkeen.
------------------------------------------------------------------------------
ANONYYMILLE:

Anonyymi Anonyymi sanoi...

Tässä joku päivä olit kirjoittanut jonkun entisen naapurisi lapsen huostaanotosta, juttu kolahti heti korvissani pahosti, mistä olet saanut tällaista tietoa haltuusi, sehän on salassapitoasioden julki tuomista, eihän liene rikosoikeudellinen juttu?

MINUN VASTAUKSENI:
Asianosainen, eli väliaikaiseen huostaan otettu henkilö kertoi itse asiasta.
Hän kertoi myös paljon muuta ja kuulemassa oli useampi henkilö kuin vain minä.

ANONYYMI, TOTEAA:

Eihän tuo viranomaistiedotteeksi väittämä teksti ole mikään viranomaistiedote vaan ote jostain aivan muusta jutusta, käsittääkseni sosiaaliviranomaiset eivät anna mitään viranomaistiedotteita, käsittääkseni poliisi ja muut pelastusviranomaiset julkaisevat viranomaistiedotteita, saatikaan julkisesti levitettäväksi, luvallista?

MINUN VASTUKSENI:
Valitettavasti kyseessä on aito vastaus lastensuojeluviranomaiselta.
Viranomaistiedote on eri asia, kuin henkilöiden maineen puhdistamiseen kohdistuva sähköpostiviesti.
Luvallisuutta ajatellen poistin viestistä teinin nimen, samoin jätin pois lähettäjän nimen ja osoitteen.
Jos haluat voin välittää sinulle koko viestin kunhan laitat pyynnön sähköpostiini.
ANONYYMI , TOTEAA:

Sinulla tuntuu olevan jokin ihmeen pakkomielle sekaantua sivullisten yksityishenkilöiden yksityisasiohin, laillistako, haluasitko että sinun ja perheesi asiat, hyvät tai huonot, leviteltäisiin ympäriinsä muiden ihmeteltäväksi, tuskin?

MINUN VASTAUKSENI:
Minullako pakkomielle? Olen ollut pakotettu selvittämään asiaa, etenkin teinin äidin esittämien valheiden takia.

ANONYYMI, TOTEAA:

Tunnut liikkuvan todella heikoilla jäillä. Heti jos joku kuten esim. jossain blogissa puhit samaisesta naapuristasi sanoen hänen syyttäneen teitä jostain, uhkasit heti viedä asiaa eteenpäin, entä jos nämä solvaamasi henkilöt päättävät tehdä samoin, taitaisit kohta asua käräjätuvalla.

MINUN VASTAUKSENI:
Teinin äiti ja isä tekivät jo keväällä poliisille minusta ilmoituksen. Tuli siinä istuttua asemalla parituntia vastaillessa poliisin kysymyksiin.
Lopputulos oli: Poliisi ilmoitti ettei ota asiaa edes käsittelyyn.
Voisitkohan päätellä tuosta jotain ihan itse.

ANONYYMI, TOTEAA:

Ei muuta kuin jatkoja, etsi itsellesi oma elämä kuten moni on sinulle aikaisemmin sanonut, vaihda nuo kiinnostuksesi kohteet vaikka poliitikoiksi tai pakolaisiksi tms., ole sittenkin kuitenkin varovainen sanomisissasi. T: Joulupukki

24. marraskuuta 2009 13:57

MINUN VASTAUKSENI:
Minulla on oma elämä, valitettavasti sitä ei entisillä naapureilla näytä olevan.
Olisin onnellinen jos asiat päätyisivät uudestaan poliisille, lakkaisi ainakin muiden ihmisten syyttäminen teinin sijoituksesta.
Kannanottosi perusteella ja sillä miten asian ilmaiset, kerrot itsestäsi hyvin paljon.
Tottakai kirjoittaa pitää, mutta oma ajattelukin on sallittua.
Hyvää Joulua myös Sinulle.

Saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen

maanantai 23. marraskuuta 2009

Maanantai, täyttä työtä, Ilkkaan lähettämäni kirjoitus.

Anonyymi
Täytä työtä oli tämä maanantai.
Vaasan "kersa" ja Kisu tulivat taasen jo aamusta. Käväisimme ostamassa leivontatarvikkeita "kersan" tuleviin YO-juhliin.
Tuli siinä pari ohjetta testattua ja hyviksi havoittua, parin mokan jälkeen.
No, oppia ikä kaikki.

Iltasella käväisin kamarikirjastolla ja yllätys, yllätys moni muukin oli päättänyt käväistä vaikka vettä satoikin.
Siinähän sitä maailmaa parannettiin, kotona uunissa oleva lihakin tuli todella kypsäksi.
Kokki kun vain istuu kamarikirjastolla ja unohtaa lihan uuniin.
Hyvää lihasta tuli vaikka vähän liian kauan uunissa olikin.

Viime perjantain tilaisuudesta kuntokeskuksella, koskien tie-ja siltasuunnitelman tiedottamista välille Kangas-Annala.
Tulihan siinä oltua kuten olen kirjoittanut, mutta Ilkka lehteen olen lähettänyt seuraavan kirjoituksen, koskien Salon käyttäytymistä normaaliin kysymykseen.
Tässä kirjoitukseni:

----------------------------------------------------------------------------------
Asiallisia vastauksia kiitos, myös kansanedustajalta


Ylihärmän/Kauhavan Kuntouskeskuksessa oli perjantaina 20.11.2009 tiedotustilaisuus silta-ja tiehankkeesta välille Kangas-Annala.
Keskustelu oli mukavan rönsyilevää koskien mm. Annalan suunnalta unohdettua tienpätkää kustannusarviossa, joka on keväisin tulvan vallassa.
Tämä "unohdettu" tienpätkä nostaa kustannusarviota paljon, samoin kuin liian kapea tie ja silta.
Silta nykyisellä suunnittelulla aiheuttaa keväisin ongelmia Lapualle, johtuen vesien tulvatilanteesta.

Esille tuotiin myös todellisuus, ns. rekkaliikenteen osalta ko. hankkeessa.

Ei mahdu rekat toisiansa tiellä kohtaamaan.
Puhumattakaan Annalan suunnalta tiedotustilaisuudessa olleista henkilöistä ja heidän esiin tuomistaa todellisista ongelmista.
Katselmuksen yhteydessä päättäjille oli esitetty oikein kongreettisesti kuinka edes kaksi traktoria ei mahdu tielle yhtäaikaa.

Laitetaan sinne vielä ne vaivaiset viisi täysperävaunullista rekkaa kohtaamaan ja katsotaan kumpiko peruuttaa koko matkan?

Tilaisuus eteni oikein hyvin ja kannanottoja tuli puolesta ja vastaa, seuraavaan episodiin asti.

Tilaisuudessa oli mm. Kansanedustaja, rakennustoimikunnan pj. Petri Salo vastaamassa kuntaisten kysymyksiin.

Yksi, kysymykseni Salolle kuului:
Mistä olette päätyneet tulokseen, että rekkaliikenteelle tarjoitettua siltaa/tietä käyttää noin 4-5 rekkaa päivässä, sekä miksi päädyitte tulokseen, että tien leveydeksi riittää 5.5 metriä?

Sain eteeni jonkinlaisen laskelman tilaisuuden sihteerin, Rengon heittäessäni sen eteeni, laskelman jonka oli joku tehnyt.
Totesin: Saisinko suullisen vastauksen koska silmälaseja ei ole mukana.

Petri Salon vastaus koskien liikennettä ja tien leveyttä, oli seuraava:

Menkää nyt hyvät ihmiset katsomaan Eijan kirjoituksia, niin blogissa kuin Suomi24: sivuilla. Eijahan on kirjoittanut kaikkiin valtakunnallisiin medioihin asioista, joten kannattaa käydä katsomassa kirjoituksia.

Todella hyvä vastaus Kansanedustajalta kysymykseen, miksi tien leveys on 5.5 metriä ja sitä käyttää vaivaiset 4-5 rekkaa.
Tähän olisin voinut kysyä, mutta jätin kysymättä, noin lapsellisen vastauksen saadessani: Onko oman järjen käyttö kiellettyä suunnittelussa? Sutta tehdään ja siihen ei ole varaa.

Totesin, että mitään totuudenmukaisia lukuja ei ollut kuntalaisille esittää. Samoin puuttuvan tieosuuden olisi pitänyt näkyä laskelmissa selkeästi oikeat tiedot kustannuksista, jonka Kauhavan kaupugin asukkaat maksavat ihan omasta pussistaan.
Mitään tukea hanke ei saa miltään suunnalta, näin Petri Salo totesi tilaisuudessa. Eli me kuntalaiset, niin Ylihärmäläiset, Kortesjärveläiset, Alahärmäläiset sekä kantakauhavalaiset maksamme tämän sillan ja tien, jota koskeviin kysymyksiin rakennustoimikunnan pj. vastasi meitä kaikkia loukkaavalla tavalla, oli sitten kyse kannattajista tai vastustajista hankkeen suhteen.

Eija Kiviharju-Ketola Ylihärmä

Katsotaan julkaiseeko Ilkka kirjoituksen jonka jokainen sana on täyttä totta.
-------------------------------------------------------------------------------------

ANONYYMILLE:

Kuka sitten lienetkin, olet selvästi itse tunnistanut itsesi.
Se on hyvä asia koska se kertoo, että kalikka on johonkin kolahtanut.
---------------------------------------------------------------------------------------
Anonyymi sanoi...

Kuulin että tänne on laitettu minun nimikirjaimet (tietenkin jollain muullakin voi olla samat kirjaimet). Ota ensin selvää ennenkuin alat syyttämään! Ensinnäkään minä en ole tuota anonyymin tekstiä kirjoittanut. Pitää olla varma ennenkuin alkaa syyttämään. T. S.R

23. marraskuuta 2009 20:37

--------------------------------------------------------------------------------------

Kuka lienetkin tunnistit itsesi, muuten ei ko.kommenttia lähetetä.
Vain yksi kommentti Suomen tuhansista S.R alkukirjaimista, kertoo paljon.
Toivottavasti nyt tiedät totuuden asioista.


Saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen