torstai 31. toukokuuta 2012

Torstai. Sairaanhoitopiirien laukkauttaminen. Ym

Ihan hyvä oli sää vielä tänään. Sateen "hajua" on ilmassa ja kersa kertoi, että Vaasassa merellä sataa jo lujaa.

Seinäjokihan se tänään kutsui. Päivä sujui hyvin, Lukuunottamatta pientä kommellusta.
"Pientä" ?
Miehen mielestä kommellus ei ollut pieni kun joutui tuomaan minulle vara-avaimet autoon Seinäjoelle.
Jotenkin onnistuin pudottamaan avaimet lattialle, enkä osannut koota niiden sisältöä oikein.

Siinä jäi "toisen" homman oppikurssi käymättä. Myöhässä kun olisin ollut ja reippaasti.

No, kotiin melkein ehdittyäni sain puhelun " naapurilta", kaupassa pitäisi käydä.

Eli, ensin kauppa, sitten toinen "naapuri" ja lopulta klo: 20:00 kotiin.

Oikein järkytyin kun kuulin radiosta ja luin lehdistä "nerokasta" suunnitelmaa lakkauttaa sairaanhoitopiirit ja sairaaloita rahoittaisivat kunnat ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta- alueet.
Rajan poistaminen aiheuttaa seuraavaa:

OJASTA ALLIKKOON MENNÄÄN JA PAHASTI.

Tässä ote päätöksestä:

Nykyiset sairaanhoitopiirit lakkautetaan ja nykyinen kolmiportainen malli muuttuu kaksiportaiseksi. Jatkossa Suomen sairaaloita rahoittavat kunnat ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueet.
Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.) sanoo, että sairaanhoitopiirien lakkauttamisella pyritään siihen, että raja perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä saataisiin poistettua.
Hallituspuolueet pääsivät sopuun sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisesta.
Käytännössä Etelä-Pohjanmaan ja Vaasan sairaanhoitopiirit lakkautettaisiin ja sairaanhoito jaettaisiin kahteen tasoon, erityisvastuualueisiin ja kuntien järjestämään hoitoon. Erityisvastuualueista vastaisivat nykyiset yliopistosairaala-alueet.
-Vielä on täysin auki, mikä tulee olemaan Ervojen (miljoonapiirit) rooli, Risikko korosta

----------------------------------------------------------
Miettikää itse mikä soppa asiasta syntyy ?
 Kunnilla ei ole varaa edes hammashoitoon, puhumattakaan muusta hoidosta.


Saunottu ei, joten: Huomiseen.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Keskiviikko. Vapaa joka muuttui "hommiksi".Kiitos Ilkka lehti. Tempaus.

Eilen siivosin koko asunnon ja ajattelin huilata tämän päivän.
Vapaata piti olla, mutta Seinäjoki kutsui n, klo: 12:00.
Aamusta tuli hälytys.

Hommia kyllä piisasi ja aika kului mukavasti, mutta lähtöaika töistä meni pitkäksi.
Paikalla oli (iso) pomo.

Ohitin Tempauksen n, klo: 19:15 ja totesin, autoja oli kuin merenmutaa parkissa ja näytelmä oli alkanut jo klo: 19:00.

Toivottavasti salin täyteen kerännyt näytelmä,  näytellään uudelleen, niin että me "mattimyöhäsetkin" pääsisimme näytelmää katsomaan.

Harmittaa, mutta eikös katsojia vetänyt näytelmä esitetä aina uudelleen.

Vapaa, kului töissä.
Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

Ps.

Ilkka julkaisi tänään kirjoitukseni, johonka kehoitin lukijoita lisäämään sanan RAKKAUS.

Tässä Ilkka lehden julkaisu:

Kunnioitus ja kuri sekä niiden puute


Nykyinen meno tässä maailmassa ja myös meillä Suomessa johtuu pahjolti kunnioituksen ja kurin puutteesta.
Muistan, kuinka poika tuli koulusta 12-vuotiaana (nyt yli 30-vuotias) ja kertoi onnellisena, ettei lapsia saa enää kurittaa. Laki oli astunut voimaan.
Ei ollut poikaa kuritettu ennen lakia eikä lain jälkeen, mutta tein selväksi, ettei laki päde meillä, jos teet virheitä elämässäsi. Perille meni. Poika tiesi, että rakkaudesta häneen rikon vaikka lakia ja kärsin seuraukset. Nykyinen nuoriso on tämän lain jälkeläisiä. Ei kotona saatikka koulussa kuria saa pitää. Oppilas voi poistua kesken tunnin, ja opettaja on voimaton.
Kunnioitus muita ihmisiä kohtaan on kadonnut kurin katoamisen myötä. Ei opeteta oikeaa ja väärää ja jos opetetaan, syytteen saavat joko vanhemmat tai opettajat.
Nuorison huonosta voimisesta syytetään nettiä, telkkarin ohjelmia, ym. kanavia. Syyttää saa ihan vapaasti, ainahan syntipukki on jostain löydettävä. Todellisuudessa syntipukkeja ovat päättäjät salliessaan lain, jolla estetään opettamasta toisen ihmisen kunnioittamista sekä vastuun kantamista teoista.
Koulussa tehdyt niin sanotut pikkurikokset eivät johda vastuuseen. Pikkurikoksilla tarkoitan opettajien haukkumista, aliarvioimista, tunneilta poistumista, haistattelua, kiusaamista. Pikkurikokset ilman kuria ja toisen ihmisen kunnioittamista, johtavat vääjäämättä isompiin rikoksiin.
Olisikohan kokeilumielessä aika palata taaksepäin koulumaailmassa. Laitetaan vaikka syyslukukausi malliin 1960. Ei pitkä aika, mutta tehokas aika.
Eija Kiviharju-Ketola
Ylihärmä

------------------------------------
Kiitos julkaisusta.


tiistai 29. toukokuuta 2012

Maanantai ja Tiistai.

MAANANTAI  kului Seinäjoella.
Kyllä tuli päivään mittaa, kun tein pikkuisen ylimääräistä hommissa.
Kotona oli n. 19:15 ja tähän aikaan sisältyi pikainen poikkeaminen Kamarikirjastolla.
Aika hommissa meni kuin siivillä. Tyytyväisenä, mutta väsyneenä iltasella kotoiduin.
Teini oli lähtenyt illalla Ylihärmään viemään kaverilleen polkupyöränrenkaan paikkaustarvikkeita.
Oli tosin ensin hakenut paikkausaineet kaverinsa kotoa. Ihmetteli kyllä, kun kotona oli kuljetuskalustoa valmiina auttamaan lasta, mutta apua sieltä hänelle ei löytynyt.
Teini teki oikein kun auttoi kaveriansa.

Hyvinkään tapahtumat saivat minut kirjoittamaan niin Ilkkaan kuin Pohjaiseen mielipidepalstalle
kirjoituksen.
Unohdin yhden tärkeimmistä asioita kirjoituksessani.
Unohdin RAKKAUDEN. Rakkauden lapsia kohtaan.
Kunhan lehdet julkaisevat kirjoitukseni ja luette sen niin lisätkää siihen ajatuksisanne sana RAKKAUS.

TIISTAI

Ei kutsunut tänään Seinäjoki, vaan Ylihärmä ja siivous sekä petivaatteiden pesu.

Päiväsellä lähdin "naapurin" kanssa asioille Ylihärmään.
Siinä vierähti tunti jos toinenkin. Samalla reissulla otettiin toinen "naapuri" kyyttiin Ylihärmän Terveysasemalta.
Kovin oli viileä sää tänään, verrattuna sunnuntaihin. Mittari näyttää nyt + 8 lämpöastetta ulkosalla.

Loppu päivän käytin siivoamalla asunnon. Petivaatteet kuivuivat ulkona silmissä.
Tuuli kun teki tehtävänsä.

Illan huipennus oli kun mankeloittin lakanoita ja tyynyliinoja, niin mies tuli kysymään mikä tuo ääni on?
Vastasin: mankelin ja totesin samalla, että olen tainnut tehdä liikaa töitä yksinäni kun mankelin ääni oli unohtunut.
Ei sen puoleen. Olin ulkona ja luulin mieheni laittaneen ruohonleikkurin käyntiin, ihmettelin kyllä outoa ääntä mutta näin oletin.
Hups heijaa. Tullessani sisälle mies piteli pyykkikonetta joka oli liian vajaana lähtenyt laukkaamaan paikoillaan.

Tasapeli. Minä en tunnistanut pyykkikoneen vauhkoontumis ääntä ja hän ei tunnistanut mankelin ääntä.

Asunto siis puhdas, saunassa ei käyty, suihku sai riittää tänään.
Joten: Huomiseen.

 Ps. Teini oli 2 päivää tettityössä Mäki-Ikolassa. Työ oli ollut antoisaa ja mielenkiintoista, etenkin ruokailu. Heh.




sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Sunnuntai. Mahtava ilma, edelleen. Vähän kaikenlaista on mahtunut tähän päivään.

Aurinko, se helli meitä koko päivän.
Aamusella päätettiin mieheni kanssa, että ollaan koko päivä pihalla ja näin tehtiin.
Viilenevää kun on luvattu.
Tulihan siinä poistettua kaikki rikkakasvit, ajettua nurmikot, ym. tähdellistä.

Teini ja kaveri vetivät unosia pitkälle päivään. Kaveri oli kyllä hereillä jo aamusta, mutta nukkui onneksi uudelleen kun meni petiin makoilemaan.

Miehen kanssa käytiin asioilla Lapualla.
Kyllä tuli kesäinen olo, kun hikoili autossa. Heh. Kylmäpuhallus olisi ollut mahdollinen, mutta kielsin käyttämästä sitä. Kesä on kesä.

Iltasella käväisin "naapureissa" asioilla ja soittelin kersan kuulumisia Merikaartoon.
Hyvinhän siellä oli päivä sujunut, tosin ilman ulkosalla oloa.
Oli muita kiireitä sisätiloissa.

Mittari näytti päivällä varjossa + 22,5 astetta lämpöä.

Moottoripyöriä, niitä on mennyt todella paljon ohitse. Eilen en ehtinyt laskemaan pyörien lukumäärää kun ohitse ajoivat, mutta olettaisin niitä olleen 60-70 klp.
Kaikista parhaiten näkyi motoristit joilla oli huomioliivit yllään. Nämä motoristit kiinnittivät huomion jo kauempaakin.
Halpa henkivakuutus, mutta tehokas.

Ihan mukavasti sujui tämä päivä.
Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

lauantai 26. toukokuuta 2012

Lauantai. Ihana päivä ja puhelinilta. Ym

Ihana sää jatkui tänäänkin.

Päivällä käytiin asioilla Lapuan suunnalla ja iltasella Ylihärmän puolella.

Päivä sinänsä kului ulkotöissä. Sisälläkin hommia piisaisi, mutta  sää veti ulkotöihin.

Odotellaan sadetta, että saadaan asuntokin kuntoon. Heh.

Puhelin, se aloitti soimisen n, 16:10 ja viimeisin puhelu loppui 23:40.
Eli puhelinilta oli kyseessä oikeasti.

Soittoja tuli ympäri maakuntaa ja tulevat kunnallisvaalit olivat päälimmäisenä asioina soittajilla.

Saunaan ei ehditty, mutta ihanasta ilmasta nautittiin ulkosalla.

Joten: Huomiseen.





perjantai 25. toukokuuta 2012

Perjantai. Ihan sää edelleen, illasta pieni sade. Asioilla koko päivän. ym.

Sää helli meitä tänään lämmöllänsä.
Iltasella saapui pieni sadekuuro joka virskisti luontoa huomattavasti.

Päivä kului kaikenlaisissa asioimisissa.

Aamusta olin lääkärillä ja halusin täydellisen tutkimuksen. Ihmisenhän pitäisi edes kerran vuodessa käydä ottattamassa kaikki mahdolliset kokeet itsestänsä.
No, eturauhaskoeta minusta ei otettu mutta muuten täydellinen tarkastus.
Tromposyyttikoe jätettiin vielä ottamatta, syystä ettei ottajalla ollut oikein tietoa mitenkä ongelma tromposyytit otetaan.
Ehtiihän tuon ottaa myöhemminkin.
Tromposyyttien takia olin Seinäjoella syöpäosastolla viikonverran.
Ahdistava kokemus. Etenkin kun vieressä oleva potilas eli elämänsä viimeisä hetkiä.
Kaiken lisäksi tunsin potilaan.

Muistan kuinka lääkäri aina totesi: et näytä siltä, että tromposiitit olisivat 65 luokkaa.

Uusien laitteiden myötä, verisoluistani muodostui ongelma.
Punaiset verisolut hylkivät laitteita joilla koe tehdään, vain "vanhanaikainen" koe kertoi totuuden.

Nyt odotellaan tuloksia muista kokeista.

Päivällä käväisin asioilla niin Lapualla kuin Seinäjoellakin.

Seinäjoella käväisin Karitas Fashionissa ostamassa pari uutta asustetta itselleni.
Jälleen löytyi meikäläiselle sopivia vaatteyhdistelmiä. Vaikeus oli vain valita parhaimmat.

Kyllähän asuste lopulta löytyi. Karitas Fashionissa on nyt mahtava alennusmyynti menossa.
Merkkivaatteita, laukkuja, kenkiä, nahkatakkeja ym. pilkkahintaan.

Suosittelen.

Iltapäivä kului Ylihärmässä asioiden.

Koko päivä aamusta iltaan, meni asioita hoitaen.
Mutta, nyt on kaikki hoidettu.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

torstai 24. toukokuuta 2012

Torstai. Kesä jatkui. Ylihärmässä. Teinin luokkaretken tarkennus. Ym.

Ihana sää jatkui edelleen.
Päiväsellä kävimme teinin ja "mummun" kanssa Ylihärmässä asioilla.
"Mummu" jätettiin hautausmaalle, siivoamaan talvenjälkiä pois omaistensa haudoilta.
Teinin kanssa jatkettiin matkaa terveyskeskukseen.
Kuumetta kun oli edelleen. Vilutus ja kuumeen nousu oli alkanut takaisintulo matkalla Hesasta.
Tulehdusarvot olivat korkella ja lääkäri määräsi keuhkoputken tulehdukseen antibioottikuurin.

Hyvä kun "mummu" ei ollut kuumuudessa itse kuukahtanut hautausmaalle.
Istui miehensä hautakiven päällä ja huilasi, kunnes ehdin paikalle auttamaan.
Penkkiä missä huilata ei ollut hautausmaalle vielä tuotu.
91 vuotta tulee kohta hänellä täyteen, mutta sitkeyttä riittää.

Teinin oli luokkaretkellään käynyt seuraavissa paikoissa:
Heureka, Elokuvissa, Eduskuntatalolla, Fazerin Makeistehtaalla, Linnanmäki ja Kiasma.
Yöt olivat kuluneet hotelli Presidentissä.
Ruokailtu oli mm, ABC- Hyvinkää, Forum Rax, UniCafe, hotelli, ym paikat.

Hyvä mieli oli luokkaretkestä jäänyt ja onneksi tauti iski vasta takaisintulo matkalla.

Iltasella poikkesin "naapurissa" ja Kamarikirjastolla.

Ei siis mitenkään erikoinen päivä. Puhelin on kiitettävästi soinut ja mahdollisuuksia elämään tarjottu.
Kiitos, yhteydenotoista.
Asiaan palataan kun aika on kypsä.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Keskiviikko. Ihana sää. Teini kotiutui. Kylänluuta. Ym.

Kesäinen ilma jatkui tänäänkin.
Seinäjoelta oli vapaata, mutta päivä oli täynnä menoja.

Oli toki mahtavaa herätä ilman, että oli kiirettä minnekkään.
Vasta päiväsellä menin "naapuriin" ja lähdin hänen kanssaan kohti Kauhavaa.
"Naapurilla" oli oma menonsa, joten käväisin kaupungintalolla.
Maailmaa tuli parannettua kahviossa monen naisen voimin.
Valitettavasti johtoporras oli muualla. Siitä huolimatta, hauskaa oli.

Kävin samalla asioimassa Kauhavan Käräjäoikeudessa. Hyvin asiantuntevaa ja hyvää palvelua tarjosi miespuolinen henkilö. Kiitokset hänelle.

Teini kotiutui illalla Hesan reissustaan.
Leipää oli ainakin tuliaisina.
Huomenna kunhan teini jaksaa kertoa reissusta, saamme kuulla tarkemman selityksen leipien ilmestymiselle.
Hyvin oli reisu mennyt. Arpapalkinnoilla saamaani 140:00 ekua ja sen käyttöä oppilaiden hyväksi matkalla ei vielä selvinnyt. Odotetaan huomiseen, että teini jaksaa kertoa reissusta kaiken.

Kylänluuta kirja saapui meille tänään. Kirja on kiertänyt kylää lokakuusta 2011 alkaen.
Jokainen talo kirjoittaa kirjaan mitä haluaa.
Mielenkiintoista luettavaa ja huomasin lukiessani, etten edes tunne kaikkia kirjoittajia kylältä.
Olisikohan aika koota uudet ja vanhat kyläläiset yhteen.
Naapurit tuntisivat naapurit.
Onhan meillä elinvoimainen ja iso kylä, mutta mukavaa olisi tuntea ihmiset myös nimeltä, eikä vain ulkonöältä.

Kuusi, joka sijaitsee takapihalla kukkii nyt upeasti.
Tässä kuva kuusen kukista:


Muissa kuusissa on valkoinen kukinto. Tämä kuusi on erilainen, sen oksisto on kokonaan alaspäin varresta roikkuen.

Teini oli ainut joka käväisi saunassa.
Eli, muut eivät saunoneet. Joten: Huomiseen.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Tiistai. Ihana sää jatkui.

Seinäjokihan se aamusta taasen kutsui.
Päivä meni nopeasti, hommia kun piisasi.

Iltasella käväisin kylässä "naapurissa" ja toinen "naapuri" saapui myös paikalle.
Aikaahan siinä vierähti, maailmaa kun parannettiin kukkien voimin.

Nyt on istutusaika kukkiville kukille, eli siirto "naapurista" voidaan suorittaa "naapureille" suotuisaan aikaan.
Kukkivilla kukilla on oma aikataulunsa, samoin kuin rikkaruohojen kitkemisellä, Ym.
Itse en osaa lukea kuuta ja aurinkoa ym, merkkejä jotka liittyvät ko, toimenpiteisiin, mutta paikkansa on ainakin pitänyt tieto, koska rikkakasvit lähtevät helpoiten juurineen irti maasta.

Ei siis mitään erikoista, aurinko paistoi ihanasti vielä iltasellakin.
Teinikin soitteli kotiin ensimmäisen kerran reissultansa.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Maanantai. Seinäjoki. Teini Hesaan. Niilo kissan muistolle. Ym.

Seinäjokihan se aamusta kutsui ja todella aamusta kutsuikin.
Teini lähti tänään luokkaretkelle Hesaan ja koululla oli oltava jo ennen kahdeksaa.
Ei siinä viitsinyt enään takaisin kotiin ajaa kääntymään vaan jatkoin suoraa "hommiin".

"Kalterit" aukaisin jo 08:10 ja kahvia keittelin kaikessa rauhassa, liike kun aukeaa 09:00.
Yllätys, yllätys, ensimmäinen asiakas tuli 08:34.
No, ei siinä mitään. Hyvin lähti päivä käyntiin.

Teinillä on varmasti hauskaa, kun ei ole vielä kotiin soittanut. Mitäs sitä nyt turhaan soittelee, kun kaikki on hyvin.

Iltasella poikkesin Kamarikirjastolla "maailmaa" parantamassa.
Teki hyvää täyden työpäivän jälkeen rentoutua ja nauttia vain olostansa.

"Naapurin" Niilo kissa siirtyi tänään kissojen taivaaseen.
Kevät on kovaa aikaa kissoille ja niiden vieteille näinkin liikennöidyn tien varressa.
Osanottomme, todella suloisen ja ihanan Niilon omaisille.

Mahtava oli sää tänään. Ihanan lämpöistä. Vielä nytkin mittari näyttää + 14 astetta ulkona.
Ihmiset kulkivat päivällä todella kesäisesti, eikä ihme. Koivut ovat ihanasti hiirenkorvilla ja nurmikko vihertää hienosti. Mies oli tänään ajanut ns. takapihan nurmikon. Kyllä on nyt siistiä.

"Naapurilla" oli tänään 64- vuotisjuhlat, mutta menemme vasta huomenna onnittelemaan päivänsankaria.
Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. Näin toteaa sananlasku.

Saunottu ei: Joten: Huomiseen.

PS.
Tämä päivä oli todellinen puhelinpäivä. Onneksi on oppinut  tekemään "hommia" vaikka on puhelimessa.
Ensimmäinen soitto tuli n, 07:30 ja viimeinen n. 19:20 ja väliin mahtuu soittoja todella paljon.
Kiitos, ystävät.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Sunnuntai. Aika hyvä sää. Ei erikoista.

Aika hyvä sää oli tänään, vain pienen pieniä piskoja yritti päivällä sadella.

"Kersa" kävi tänään hakemassa tavaroitaan. Karvaisia "lapsenlapsia" ei ollut otettu mukaan.
Vävyn uudella autolla oltiin matkassa.
Kävimme kersan kanssa sillä kaupassa Ylihärmässä. Hyvä oli kyyti.
Kuljettaja toiminut kersa osasi jotenkin sitä ajaa. Ainakin päästiin ehjinä takaisin kotiin. Heh.

Ei erikoista tänään sunnuntaina, kaatuneiden muistopäivänä.
Heille saamme olla kiitollisia siitä mitä nykyään olemme. Olemme SUOMALAISIA.

Yksi kersanpuolikas vietiin illalla majapaikkaansa ja toinen kersa lähtee huomenna aamusta Hesaan.

Mikä ihana rauha on luvassa huomiselle.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.


lauantai 19. toukokuuta 2012

Lauantai."Kersat". Mielipide. Ym

Seinäjokihan se tänäänkin kutsui. Ei yksin vaan kaksin.
"Kersoista" pääsi hiljalleen eroon päivän aikana. Ihanaa, mikä rauha.

Kuinka kauan rauhaa riittää, se on arvoitus. Kohta rauha on ohitse,
kotiintuliaika kun painaa aikakin yhdelle "kersalle" päälle. Heh

Tässä lehtiin lähettämäni mielipidekirjoitus.:
----------------------------------------

POTILAS SAAPUU, APUA

Laissa turvataan kuntalaisen oikeus saada yölläkin hammaslääkärin palvelua.
Kunnassa pitää olla öisin päivystävä hammaslääkäri tavoitettavissa.
Itselläni lohkesi hammas maaliskuussa 2012 ja ainut päivystävä oli proteesinkorjaukseen erikoistunut lääkäri Lapualla.
No, kyseessä ei ollut proteesi vaan ihan oikea hammas.
Siinä sitä piti sitten jännittää illalla, että alkaako sietämätön kipu vaiko siedettävä?
Onneksi siedettävä. Radiossa eräs henkilö kertoi syistä, miksi päivystävää hammaslääkäriä ei öisin ole töissä, laista huolimatta.
Olisi mennyt kahvi vääräänkurkuun jos olisin juuri hörpännyt, kun kuulin selityksen.
Voi olla, että päivystystä käytettäisiin vääriin. VÄÄRIN ??
Öisin päivystävät tuhannet eri alan ihmiset turvatakseen avun kun ihminen sitä tarvitsee.
Mitenkä hammaslääkärin öinen päivystys eroaa muusta päivystyksestä ?
En todellakaan usko, että ihminen lähtisi ajamaan vaikka 50-60 km yöllä huvikseen päivystävälle lääkärille.
Jos joku todellakin ajaisi huvikseen päivystävälle hammaslääkärille, mitä sitten?
Potilas maksaa käynnistä ja lääkäri tekee töitä palkkansa eteen.
Lakia voidaan kiertää monella syyllä, mutta potilaiden saapuminen palkkaa työstä saavan hammaslääkärin vastaanotolle yöllä, ei mene
minun oikeustajuuni.

Kummallisia selityksiä olen kuullut, miksi kunta ei lakia noudata, mutta tämä selitys veti pohjat.

Eija Kiviharju-Ketola

Ylihärmän Perussuomalaiset pj.
-------------------------------------------
Toivottavasti julkaistaan.
------------------------------------------

Päivän sää oli mitä erikoisin. Seinäjoella satoi vettä kaatamalla päivällä, meillä piskotteli ja nyt paistaa aurinko. Vaihtelevaa säätä. Koivut ovat pienellä hiirenkorvalla ja nurmikko kasvaa silmissä.
Mies oli leikannut nurmikon talon edustalta tänään ensimmäisen kerran talven jälkeen.

Siitä se lähtee, joka viikkoinen tai useamminkin suoritettava nurmikon leikkuu.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Seinäjoki. "Kersat". Ym.

Seinäjoki kutsui aamusta. Onneksi sää oli parempi kuin eilen.
"Kersat" oikein monikossa ovat saaneet pinnani aika kireälle illan mittaan.

Jotenkin tuntuu, että "kersoilta" on pari tai useampi ruuvi irronnut jostain pääntienoilta.

Motonetista haimme "hommien" jälkeen muurinpohjapannun ym. vempeleet.
Polttaminen, eli käyttöönotto vei oman aikansa, mutta vihdoinkin valmista tuli.

Iltasella mies grillasi aika määrään lihaa ja makkaraa nälkäisille "kersoille".

Ei siis mitään erikoista, lukuunottamatta ruuvinsa hukanneita "kersoja".

Saunottu ei, mutta hyvin syötiin.  Eli:  Huomiseen.

torstai 17. toukokuuta 2012

Helatorstai. Vettä satoi, illaksi selkeni. Anonyymille.

Ei paahtanut aurinko meillä päin.
Vettä satoi melkein koko päivän, illasta vasta selkeni.

Kovin oli rauhallinen päivä, puhelinkin oli yllättävän hiljaa verrattuna arkeen.

Ei mitään kovin ihmeellistä tänään tapahtunut. Rauhallista ja mukavaa.

Anonyymi on ottanut kantaa:
----------------------------

Anonyymi on lisännyt kommentin tekstiisi "Keskiviikko. Lämmintä. Yllätysvieraita. Ym":

Oletko eija koskaan miettinyt miten Kauhavan kaupungin päättäjien kanssa saisit parannettua maailmaa?Sinulla kun tuntuu usein olevan niin leppoisaa parantaessasi maailmaa vieraittesia kanssa tai käydessäsi Kamarikirjastolla.

Valvo tämän blogin kommentteja.

Lähettänyt Anonyymi blogiin Eija Kiviharju-Ketola 16. toukokuuta 2012 23.1 

--------------------------------------------

Hyvä Anonyymi.
Olen useasti käynyt parantamassa maailmaa Kauhavan kaupungintalolla Lehtiniemen ja Mattilan kanssa.
Hauskaa on ollut heidänkin kanssaan. Hyvää yhteistyötä on tehty.
Valitettavasti en aina kirjoita kaikkia asioita blogiini. Jääköön osa omaan tietooni.
--------------------------------------------

Toinen Anonyymi ei ymmärrä yhdistyslakia.
Olen jo aikaisemmin vastannut samaan kysymykseen, mutta sanottakoon vielä kerran:

OLEN YLIHÄRMÄN PERUSSUOMALAISTEN PUHEENJOHTAJA.
---------------------------------------------------------

Ylihärmän Perussuomalaisilla on nyt keväällä tekeillä mielenkiintoinen yllätys kuntalaisille, siis tapahtuman merkeissä.
Odottakaa rauhassa ja nauttikaa kunhan asia julkaistaan.

Saunottua tuli ja maailmaa käväisin parantamassa niin aamusta kuin illastakin "naapureissa".
Eli, huomiseen.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Keskiviikko. Lämmintä. Yllätysvieraita. Ym

Vapaata oli meikäläisellä tänään.
Vapaasta huolimatta en saanut oikein mitään "järkevää" aikaiseksi. Puhelimeen vastaaminen kun vei ajasta isomman osan.

Iltapäivällä käväisi "naapuri" kylässä ja maailmaa parantaessa, parannettiin ulkona olevien istutuksien elintilaa.

Lämmintä on ollut, oikeastaan aika painostava ilma. Sadetta ja ukkosta on luvattu. Katsotaan saadaanko niitä?

Iltasella kävi yllätysvieraita, Kauhajoki- Jurva sektorilta. Mukavaa oli ja naurua riitti.
"Omaakin" sakkia poikkesi, mutta se on eri asia. Heh. Maailmaa piti parantaa omankin sakin kesken.
Tai pikemminkin, syvällisiä keskusteluja käytiin asioista, kuin asioista.

Kesä tulee, sen kertovat kukatkin:


Ei mitään ihmeempiä, saunottu ei, joten: Huomiseen.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Tiistai. Lämpöisempää. Anonyymille. Ym.

Seinäjokihan se aamusta kutsui.
Päivällä oikein huomasi kuinka ilma alkoi lämpenemään.
Nyt lämpömittari näyttää ulkona vielä + 14 astetta.
Kyllä se kesä sieltä saapuu.

Anonyymi on ottanut kantaa mielipidekirjoituksiini lehdissä.
Eli, tässä:
-------------------------------
Anonyymi on lisännyt kommentin tekstiisi "Maanantai. Seinäjoki. Ilkka ja Pohjalainen. Myrsky...":

Miksi mielipidekirjoituksesi allekirjoituksessasi ei lue Ylihärmän Perussuomalaiset pj?

Valvo tämän blogin kommentteja.

Lähettänyt Anonyymi blogiin Eija Kiviharju-Ketola 14. toukokuuta 2012 22.37 

---------------------------------------------------

Sanoppas muuta ja jos huomasit olin toisessa lehdessä Kauhavalainen ja toisessa Ylihärmäläinen.
Samapa tuo. Pääasia on, että vanhukset saavat kunnon hoidon loppuelämäkseen.
Ihan sama lukeeko alla Ylihärmän Perussuomalaiset pj, vaiko Kauhava tai Ylihärmä.

(Jokainen lehtiä lukeva tietää, että olen Ylihärmän Perussuomalaisten pj ja asun Ylihärmässä. ) 

Ei siis mitään ihmeempiä tänään.
Saunassa tuli oltua, joten: Huomiseen.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Maanantai. Seinäjoki. Ilkka ja Pohjalainen. Myrskyinen ilma. Ym.

Seinäjokihan se aamusta kutsui. Päivä oli aurinkoinen, mutta tuulinen.
En tiedä estivätkö rakennukset Seinäjoella tuulen riehumisen, mutta nyt iltasella tuuli riehuu täysillä täällä kotona.
Kankaanpäässä, joka on tunnettu ns. pullonpohjana tuulee myös. No, eiköhän tuo kesä pääse kohta voitolle.

Kiitos Ilkalle ja Pohjalaiselle jotka julkaisivat tänään kirjoitukseni.
Puhelin on soinut ja kirjoitusta kiitelty.
Kiitos, kiittämisistä, mutta näin näen asian.

Tässä kopio niille, joille ko, lehdet eivät ilmesty:

Jokainen ihminen on arvokas

maanantai 14.05.2012 

Näitä Veikko Lavin laulunsanoja olen ennenkin käyttänyt kirjoituksessani. Lavi sanoo laulussaan sen, mikä pitäisi kaikkien huomata. Myös päättäjien, korkeimmalla "tasolla".
Laki vanhustenhoidosta astui voimaan ja mikä meteli nousi asiasta, ettei hoitajia ole tarpeeksi. Hoitajia on varmasti tarpeeksi, kunhan työttömyyskortistoa perataan. Rahaa löytyy palkaamiseen varmasti, senhän sanelee jo laki.
Jotenkin on muodostunut tunne, että nykyisin asioista päättävät eivät kuvittele tulevansa vanhoiksi. He luulevat olevansa "vallankahvassa" loputtomiin. Todellisuus on kivulias, vanhuus koittaa myös heille ja kuinkas suu sitten laitetaan?
Hakevatko he pankilta lainaa taloa tai osaketta vastaan, että saavat kunnon hoidon joko dementia- tai hoitolaitoksessa? Näinhän vanhuksia kehotetaan tekemään. Panttaamaan lapsiensa kodon turvatakseen hoidon laitoksessa.
Meillä Suomessa on vielä onneksi jäljellä isänmaan pelastaneita vanhuksia. Vanhuksia, jotka tekivät Suomen itsenäiseksi. Samalla he tietämättään antoivat tulevaisuudessa mahdollisuuden idioottimaisiin päätöksiin vanhuuden loppuelämän turvaamiseksi.
Ilman näitä miehiä ja naisia, jotka uhrasivat nuoruutensa ja terveytensä rintamalla itsenäisyyden puolesta, ei olisi myöskään päättäjiä joille asiat eivät mene perille. Suomi ja sen päättäjät ovat töpänneet jo siinä, että miljoonia, miljoonia Suomelle myönnettyjä rahoja ei ole käytetty asianmukaisiin tarkoituksiin.
Näitä miljoonia, miljoonia ei saada takaisin seuraavassa avustuserässä. Selittelyä piisaa kyllä, miksi rahoja ei käytetty. Selittelyt ovat selittelyjä, mutta jos Suomeen annetaan rahaa käytettäväksi eri tahoihin, miksi niitä ei niihin käytetä?
Käsittämätöntä, että miljoonia on unohdettu käyttää niiden ohjattuisiin kohteisiin.
Muistakaa hyvät päättäjät, ilman taistelua itsenäisyydestä te ette olisi asioista päättämässä. Vanhuksille eli Suomen itsenäisyyden puolesta taistelleille antakaa arvokas loppuelämä.
Eija Kiviharju-Ketola
Ylihärmä
---------------------------------------------------------------
 Valitettava totuus on, että 80 % vanhuksen eläkkeestä menee hoitokulujen kattamiseen.
Omaisuus huomioidaan myös vanhuksen hoidossa, jos eläke ei riitä kattamaan kuluja niin omaisuudesta otetaan hoidon maksu.
Tämä on täysin järjetöntä. Hyysätään kyllä kaikkia muita, mutta vanhuksilta viedäät tuhkatkin pesästä, säästö syistä. Huh, Huh.

Meinattiin saunoa, mutta ei saunottu. Joten: Huomiseen.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Sunnuntai.Äitienpäivä. Teinin leirikoulu muistelot. Ym

Ihan mukava sää oli tänään. Äidit saivat nauttia auringonpaisteesta, mutta tuulisesta ilmasta.
Tuulinen sää oli hyvä, kun teinin leirikoululla mukana olleet varusteet pestiin.

Kuvia reisusta teini oli ottanut n, 900 kpl.
Riittää siinä katsottavaa useammalle tunnille.
Liituvuoret olivat todella hienon näköisiä ja nimensä mukaisia. Teini toi muistoksi mm. kiviä liituvuorilta. Outoja kiviä, reikäisiä ja muutenkin erikoisia.
Käyty oli myös museossa. Kultaa, kultaa sitä piisasi niin kirkossa kuin museon huoneistoissakin.
Matkalla oli käyty myös Carlsbergin museossa.

Tässä teinin itsellensä muistoksi ostama t-paita.



Karkkia, sitä oli laivalta ostettu vuoden tarpeeseen. Heh.

Päivällä kävimme äitienpäivä ajelulla ja samalla kävimme onnittelemassa mummua, eli Mikon äitiä.
Kakkua ja muuta herkkua oli pöydässä, ihan riittämiin.
Lisääkin vieraita meinasi tulla Ylistaron suunnalta, mutta tekivät paniikki käännöksen pihassa, kun huomasivat, että paikalla oli muitakin.
Mummu oli paniikista pahoillaan, hän totesi: olisivat nyt vain tulleet sisälle, elonpäivistä ei kukaan tiedä etukäteen.

Eihän sille mitään voi, jos ei uskalla tulla sisään muiden läsnäollessa.
Raskasta on elämä jossa ihmisiä pitää vältellä.
Raskasta ja outoa, mutta kukin eläköön tyylillään.

Teini kävi iltasella onnittelemassa äitiään.
On hyvä, että teiniltä löytyy omaa järkeä ja tahtoa onnitella äitiä asianmukaisena päivänä.


Mahtava oli siis sää tänään.
Saunottu ei, joten: Huomiseen.


lauantai 12. toukokuuta 2012

Lauantai. HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE ÄIDEILLE.

Kovin oli syksyinen sää tänään, kova tuuli ja vettä satoi.
Onneksi illaksi tyyntyi.
Päivä vierähti Seinäjoella pitkälle iltapäivään.
Kotiin ehdittyäni totesin, että  kersa ja vävy olivat saapuneet meille etukäteis Äitienpäiville.
Äitienpäiväkakku ym, oli tuliaisina. KIITOS, HYVÄÄ OLI.
Kakkua syötiin jo tänään ja paras "lahja" oli, että karvaiset "lapsenlapset" lähtivät kotiansa kohden. Heh.

Teini saapuu tänään yöllä kotiin leirikoulusta Tanskasta.
Mielenkiinnolla odotamme huomista ja sitä että teini jaksaa kertoa kuinka hauskaa hänellä oli ja mitkä paikat / asiat jäivät matkasta parhaiten mieleen.
(Mieheni odottaa, että kello menee eteenpäin ja saa lähteä teiniä koululta hakemaan.)

Ei siis mitenkään erityinen lauantai. Saunottu ei, joten: Huomiseen.

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE ÄIDEILLE.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Perjantai. Seinäjoki. Ym.

Seinäjokihan se aamusta kutsui.
Onneksi oli aika mukava sää tänään, ainakin Seinäjoen suunnalla.
Illalla kotia kohti tullessani sateen ja sumun määrä kasvoi huomattavasti.

Sade on saanut puut vihervöimään. Monissa koivuissa on hiirenkorvat hyvin näkyvillä.
Nurmikko on myös alkanut vihertämään, eli kohta ruohonleikkuria tarvitaan.

Harmittaa jo etukäteen, etten ehdi huomenna Lapuan markkinoille tapaamaan kansanedustajia Tolppasta ja Hongistoa.
Olisi ollut ihan mukavaa tavata kumpainenkin ja "parantaa" maailmaa heidän kanssaan.

"Hommat" loppuvat klo: 14:00 ja toinen "homma" Seinäjoella alkaa klo: 15:00.

Markkinat on loppu lauantailta kunhan meikäläinen sinne ehtisi.
Harmittava asia, mutta ei voi mitään.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.


torstai 10. toukokuuta 2012

Torstai. Seinäjoki. Ym

Aika "masentava" sää oli tänään. Vettä satoi aamusta alkaen, illasta vasta poutaantui.

Seinäjokihan se aamusta kutsui. Nyt meitä oli kaksi "hommissa", joskus kun kiire painaa päälle ja tavaraa tulee ovista ja ikkunoista, niin yksi henkilö ei riitä kaiken pyörittämiseen.

Teinillä matka jatkuu, eli huomenna siirtyvät Ruotsiin ja yöpyvät siellä.
Olisi se ihan mukavaa itsellekkin tuollainen reisu.
Kaikki järjestetty ja hoidettu etukäteen.

Kankaalla niin kuin koko Kauhavan alueella oli tänään tienvarsien siivoustalkoot.
No, tullessani "hommista" ihmettelin kun en nähnyt muita siistijöitä kuin Mäentien päässä kaksi nuorta.
Asia selvisi kun saavuin Tempauksen tienoille.
Valtava kasa jätesäkkiä oli noukittu kuljetusta odottamaan.

Harmillista tämä "hommissa" käyminen, kun jää paitsi kaikesta kivasta.
Olen joka vuosi osallistunut siivuostalkoisiin, mutta nyt jäi väliin.
Onneksi myös sade teki välipään ja siivoaminen onnistui innokkaiden kyläläisten toimesta.

Ei mitään erikoista, karvaiset ovat vielä meillä. NYYH. HEH. Ottakaa selvää kumpi on oikein ?

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Keskiviikko. Saunassa Ylihärmän Palvelukeskuksessa. Ym

Aika hyvä ilma oli tänään, vasta illasta saapui pieni sadekuuro.

Käväisin tänään Ylihärmän Palvelukeskuksessa saunavierailulla.
Olisin siellä varmasti vieläkin, jos kiuasta ei olisi sammutettu. Heh.

Harvoin olen ollut niin mahtavissa löylyissä, kuin siellä.
Oli lämmintä, oli  happea ja ilma kiersi hyvin, eli siellä pystyi oikeasti nauttimaan löylyistä.

Palvelu on oikeasti tarkoitettu kuntalaisille joilla jostain syystä saunominen ja peseminen ei kotona onnistu.
Saunomisen ja pesemisen päälle asiakas saa vielä saunakahvit, leivän kera.

Pyykkiä tiloissa pestään myös. Pyykinpesun hintaa en tiedä, mutta sauna + pesu ja kahvi leipineen maksaa 5 €.

Suosittelen sydämestäni kaikille kuntalaisille ko. palvelua.

Todella vanhoja valokuvia oli nähtävissä käytävillä.
Paljon oli otoksia myös kankaan kylästä.

Teini viihtyy leirillä hyvin, hyvä kun ehtii puhua isänsä kanssa puhelimessa. Menoa kun piisaa.

Pohjalaisessa ja Ilkassa oli tänään kirjoitus Perussuomalaisista.
Otsikkona oli:

NURINA LEVIÄÄ PERUSSUOMALAISISSA.

No, se on totta, mutta jutussa nimettömänä esiintyvä henkilö mainitsi piirin oudosta köydenvedosta, että Sami Yli-Rahnasto olisi köyden toisessa päässä ja toisessa päässä MUITA.

Outo toteamus joka ei pidä paikkaansa.
Sami Yli-Rahnastolla ei ole mitään porukkaa piirihallituksessa.
Olisin odottanut nimettömältä lähteeltä, että hän olisi uskaltanut tuoda julki myös kuka on köyden toisessa päässä ?

Yksipuolinen kommentti kertoo aika paljon.
Syy halutaan vierittää Samin kontalle, eikä köyden toiseen päähän.

Vetäjiä köydenvetoon tarvitaan vähintään kaksi.

Jos ei pysty mainitsemaan köyden päässä olijoita, olisi parempi olla antamatta lehdille kommenttia.

Lisää sekaannusta saadaan aikaan "salaperäisillä" toteamuksilla.
Rehellisyys, se olisi paljon parempi reitti menestykseen.

Saunottua siis tuli. Kiitos, mahtavat oli löylyt.
Eli, Huomiseen.

tiistai 8. toukokuuta 2012

Tiistai. Siivoaminen jatkui. Hyvä minä. Ym.

Todella mahtava oli sää tänään.
Sää inspiroitti meikäläistä siivoamaan myös ulkosalla.
Tuli tonttia ja terassia siivottua oikein kunnolla, kyllä tulee merkintöjä INTOILLAAN passiin ruksattua.

Hyvä minä, voin todeta teinin palkinnoista eilen julkaisemani kuvan suhteen.
Kaikista isommat ja arvostetummat palkinnot olin saanut kuvasta pois.
Eli, tässä uusi otos teinin pytyistä ym. arsenaalista:


Onneksi teini on Tanskassa leirikoulussa eikä heti huomaa meikäläisen töppiä. Heh.

Ketkähän saapuivat illalla "mummulaan" kun asunto oli saatu juuri siivottua kaikesta ylimääräisestä pölystä?
No, tietenkin karvaiset "lapsenlapset". Voi tätä ihanuutta ???!!!!!

Saunottua tuli "karvaisten" äidin kanssa ja olihan siellä yksi karvainen lauteillakin, eli Kisu.
Työntäyteinen päivä, eli huomiseen.


maanantai 7. toukokuuta 2012

Maanantai. SIIVOUSTA JA SIIVOUSTA. Ym.

Tämä päivä meni siivouksen merkeissä.
Teinin huone tuli jynssättyä kuntoon pyttyjä myöten.
Mitalit jätin vielä rauhaan, katsotaan huomenna niitä.
Koko talo tuli siivottua ja illalla käytyä siivouksen lomassa kamarikirjastolla kahvilla.

Olin kokonaan unohtanut, että tänään alkoi INTOILU- kampanja.
Aisapari ja Katja Jaskari olivat kampanjan järjestäneet.

Käväisin kampanjassa joka päättyi saapuessani.
Olihan se kalenteriin merkitty, mutta siivousvimmassa asia unohtui.

En alkanut laskemaan teinin pyttyjä ym. palkintoja, enkä mitaleja, mutta tässä kuva jonka käväisin juuri nyt ottamassa. Mitalit eivät kuvassa näy.




Pytty poikinensa ja muita palkintoja.

Katsotaan riittääkö huomenna virtaa terassin siivoamiseen ?

Saunottu ei, suihku sai riittää. Joten: Huomiseen

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Sunnuntai. Kuonanpoistoa. Teini Tanskaan. Ym.

Tuuli oli tänään kova, mutta kuivuivathan pyyhkeet ja petivaatteet ihan silmissä ulkona.

Pyykiä viikonloppuna siunaantui. Heh.

Kauhajoen vieraat lähtivät päiväsellä kotiansa kohti ja teini Tanskaa kohti.
Teinillä on viikon kestävä leirikoulu Tanskassa. Varmasti mahtava kokemus.

Eilen lauantaina illalla tehtiin meillä vielä KOUNANPOISTOA elimistöstä.
Uskomatonta kuinka paljon ihmisistä lähti myrkkyjä ulos.

Tässä kuvasarjaa tapahtumasta.
Ensimmäisessä kuvassa etualalla olevan henkilön jalat ovat olleet vedessä 10 min kauemmin kuin takimmaisen.
Huomatkaa ero ja kuvien pitäisi isontua niitä klikkaamalla.


Toisessa kuvassa myös takimmaisen henkilön kuonat alkavat selvästi poistua kehosta:


Kolmas otos:

 Ja, lopullinen todellisuus.





Kirkkaasta vetestä muodostui mustanpuhuvaa "paskavettä."

Kuonanpoistoon osallistuneet kertoivat erilaisia kommentteja hoidon jälkeen.
Toisella jalat olivat kevyet kuin höyhen ja olo parempi, toisella aineenvaihdunta vilkastui ja olotilan muutoksen huomasi myöhemmin.
Jokainen ihminen kun on oma yksilönsä. Kaikki kokevat asiat omalla tavallaan.
Tyytyväisiä ja ihmetteleviä olivat muutkin kuin hoitoon osallistuneet.

Rauhallinen ilta on ollut nyt sunnintaina
Vain "vanhukset" ja katit kotona.

Huomiseen.

PS. Tässä valitettavaa todellisuutta Kauhavan tilanteesta.
------------------------------------------------------------------------
Maakunnat joutuvat maksamaan kalliisti siitä, että puolustusvoimat varmistaa kehitys- ja suorituskykynsä sekä tuloksellisuutensa lakkauttamalla varuskuntia ja joukko-osastoja.
Laskun suuruus on ollut arvailujen varassa. Kauhavalla laadittiin menetyksistä omat laskelmat. Eilen niiden lisäksi saatiin pääesikunnan laskelmat, joista puolustusvoimat jalkautui kertomaan tiedotustilaisuuksissaan eri puolille maata.
Etelä-Pohjanmaa menettää verotuloina yhteensä noin 2,5 miljoonaa euroa. Kulutukseen käytettävissä oleva tulo laskee peräti 11 miljoonalla eurolla. Maakunnasta häviää runsaat 460 henkilötyövuotta ja työttömyysaste syvenee puolella prosenttiyksiköllä.
Kauhava menettää kunnallisverotuloja miljoona euroa. Kerrannaisvaikutukset varuskunnan lakkautuksesta tuntuvat kaikissa kaupungin yrityksissä kulutuksen vähenemisenä.
Jos jonkun mielestä summat ovat vielä sietokyvyn rajoilla, on muistettava, että Kauhavalta ei lähde pelkästään puolustusvoimain palveluksessa olevia, vaan myös heidän perheitään.
Alle 14-vuotiaiden kauhavalaistenkin määrä laskee yli kuusi prosenttia. Kaupungin tulevaisuuden näkymät muuttuvat ratkaisevasti. Jopa urheiluseuroihin ja muuhun harrastustoimintaan varuskunnan lähtö jättää jälkensä.
Puolustusvoimat ei ole kaunistellut uudistuksen mukanaan tuomia alueellisia vaikutuksia. Imagotappio ainakin on kiistaton. Puolustusvoimien maine hyvänä työnantajana kärsii. Kun varusmiehet ja puolustusvoimain henkilökunta häviävät katukuvasta, monien mielissä puolustusvoimat lakkaa olemasta.
Lentosotakoulusta ovat maakunnan poliisi ja pelastuslaitos saaneet vuosien mittaan useamman kerran virka-apua. Jatkossa sellainen apu on unohdettava.

Lauantai. Lettukestit Ylihärmässä.Ilkka ja Pohjalainen. Ym

Lettukestit Ylihärmässä onnistuivat hyvin.
Sadetta saatiin pikkuisen, mutta onneksi oli Perussuomalaisten teltta.
Väkeä kävi todella paljon ja  10 litraa lättytaikinaa sekä 3 kg mansikkahilloa teki kauppansa nopeasti.
Arpoja meni kaupaksi ja hauskaa meillä oli.
Vitsit lentelivät ja maha on nauramisesta arka. Lihakset joiden olemassa oloa en muistanut, muistuttavat nyt olemassa olostaan.
Väkeä kävi mm. Lapuan suunnalta ja Maria Tolppasella oli kiire ehtiä jutella kaikkinen halukkaiden kanssa.

Onnistunut ja hyvä tapahtuma.
Tässä pari kuvaa tapahtumasta:

Kuvassa, lättymestari ja Maria Tolppanen.
Lättymestari paistoi 10 litran taikinan, ihan vain heittämällä.







 Pääsihän tuo mieskin kuvaan. Heh.


Valitettavasti en voi julkaista kuvia ihmismassasta, unohtui näet pyytää lupa kuvien julkaisuun.

Ilkka ja Pohjalainen olivat tehneet juttua päivän tapahtumasta ennakkoon lehteen.
Olihan se aika yllätys lukea aamulla lehdestä itseään koskevia kirjoituksia.
No, tottahan ne olivat. Tosin yllätyksiäkin jutuissa oli.

Kiitos vain lehdille totuuden esille nostamisesta ja sen julki tuomisesta.
 Kaiken kaikkiaan mahtava päivä ja kuten huomaatte, päivä jatkui sunnuntain puolelle.

Saunottua tuli, huomiseen.

perjantai 4. toukokuuta 2012

Perjantai. Seinäjoki. "Kokit" saapuivat, Ylihärmän tapahtumaan. Ym.

Seinäjokihan se aamusta kutsui.
Työntäyteinen oli päivä. Ilmankos illasta meni ylitöiden puolelle.

Huomisen lettutapahtuman "kokit" saapuivat meille tänään.
Onneksi. Itselläni kun kokkikoulutusta ei ole.

Asioita huomiselle on järjestelty ja aika mukavassa mallissa ovat.
Satoi tai ei, teltta on suojanamme.

Muistakaa mahtavat arpajaiset, eli varatkaa pikkurahaa mukaan.

Katsotaan huomenna kuinka tarjoilu onnistui ja kuinka paljon väkeä kävi Maria Tolppasta tapaamassa.

Saunottua tuli "kokin" kanssa, eli: Huomiseen

torstai 3. toukokuuta 2012

Torstai. Kylmä tuuli. Järjestyä tulevaa lauantaita varten. Ym.

Muuten mitä mahtavin sää oli tänään paitsi, että kylmä tuuli pilasi sen.

Päivän vietin järjestellen tulevan lauantain tapahtumaa.

Arpapalkintoja hankin lisää ja Kuntsari oli edelleen myötämielinen palkintojen suhteen.
Tosin, niin olivat muutkin paikat ja arvottavaa tuli kassikaupalla.

Perussuomalaisten teltan haimme mieheni kanssa kaiken varalta tapahtumaan.
Sää on kovin epävakaista, joten parempi varautua kunnolla.

Mansikkahilloa keitin aamusella n. 4 kilon verran. Luulisi piisaavan koko tilaisuuden ajan.

Lettu ja itsetehty mansikkahillo on parasta mitä tiedän ja samaa me Ylihärmän Perussuomalaiset tahdomme tarjota paikalle saapuvalle kansalle.
Moni on jo soittanut ja ilmoittanut tulevansa tapaamaan kansanedustaja Maria Tolppasta.
Asiaa hänelle on laidasta, laitaan.

Hyvä kun jo etukäteen ilmaistaan kiinnostusta kansanedustajan paikalle saapumisen johdosta.

Ei siis mitään ihmeempiä, saunottu ei, joten: Huomiseen.



keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Keskiviikko. Seinäjoen vapputori. Anonyymi. Ylihärmän Perussuomalaiset, Tolppanen ja lätyt.Ym

Vapaata oli tänään ja asioita tuli hoideltua sillä sun täällä, mutta hoidettua tuli.

Olen saanut tiedusteluita koskein Seinäjoen vapputoria ja sieltä puuttunutta Perussuomalaisten telttaa.
Valitettavasti en osaa/ tiedä vastausta kysymykseen: Miksi vapputorilla ei ollut Perussuomalaisten telttaa ?

Olettaisin, että piirin olisi pitänyt järjestää teltta paikalle asianmukaisine tykötarpeineen.
Puheenjohta ja sihteeri yleensä asiat järjestävät ja nyt jostain syystä Seinäjoen vapputori oli unohdettu.
Vastausta kysymyksiin, en siis valitettavasti tiedä

Anonyymi ei ollut tyytyväinen eiliseen vastaukseeni hänelle, joten otetaan uusiksi.

ANONYYMI:


Anonyymi on lisännyt kommentin tekstiisi "Tiistai. Vappupäivä.Anonyymille. Silta- ja tiehank...":

Vastauksesi Anonyymin kysymykseen on puuttellinen. Sehän on melkein kuin joku olisi sanonut jollekin joskus jotakin! Ole hyvä ja osoita kuntaliitossopimuksesta kohdan, jossa lukee, että sillan on oltava VALMIS 2012.

Valvo tämän blogin kommentteja.

Lähettänyt Anonyymi blogiin Eija Kiviharju-Ketola 1. toukokuuta 2012 22.57 

----------------------------------------------------------------------------------------

Hyvä Anonyymi. Sinulla on netti käytössäsi, joten ole hyvä ja mene Kauhavan kaupungin sivuille ja etsi sieltä:

HALLINNON JA PALVELUJEN JÄRJESTÄMISSOPIMUS
 OTA SIELTÄ ESIIN SIVU 10
ENNEN KOHTAA 11 , LUE KOHTA 10 LOPPUOSUUS. 
Siellä lukee selkeällä suomella koska silta - ja tienhanke ovat valmiit.
-----------------------------------------------------------------------------------

Tervetuloa kaikki Ylihärmään K-Market Pentintorin edustalle lauantaina 5.5.2012
klo: 14- 16:00 tapaamaan kansanedustaja Maria Tolppasta ja nauttimaan Ylihärmän Perussuomalaisten tarjoamista lätyistä, hillon kera.
 
 ---------------------------------------------
Ei mitään erikoista päivään mahtunut.
Saunottu ei, joten; Huomiseen.
 

tiistai 1. toukokuuta 2012

Tiistai. Vappupäivä.Anonyymille. Silta- ja tiehanke Annala-Kangas välille. Ym.

Kaunis, mutta tuulinen oli Vappupäivä.
Päivällä käväisin asioilla Seinäjoella ja matkanvarrella näin useita ns. vanhoja-autoja sekä mitä oudoimpia maantiehymyjä. Yksi maantiehymy tuli vastaan kapella tieosuudella ja oikein laittoi miettimään, kuinka kohtaaminen onnistuu? Hyvinhän se meni kun ajoin kunnolla tiensivuun.
Oli autolla leveyttä ja pituutta ja varmasti bensamittari laski silmissä alas.

Seinäjoella hain samalla meille kotiin vappupiknikin ruoat.
Poikkesin Lehtisen liiketalossa Kreikkalaisessa ruokalassa ja ostin mahdottoman riittoisat annokset kotiin.
Syöty on moneen otteeseen vielä illallakin, mutta vieläkin riittää.

Kuulin juttuja, kuinka Kangas- Annala välinen silta- ja tiehanke on vaikeuttanut kylien välistä yhteydenpitoa.
Tämähän ei pidä paikkaansa, Kankaalaisilla ei ole mitään Annalalaisia vastaan ja sama on toisinpäin.
Kankaalaisille on luvattu kuntaliitossopimuksessa, että silta- ja tiehanke on vamis 2012.
On täysin järjetöntä edes ajatella, että silta- ja tiehanke vaurioittaisi kylien välistä toimintaa, saati  vahingoittaisi ihmisten  kanssakäymisiä.

Tämä siis oli toiveajattelua. Todellisuudessa tilanne on toisin ja edellä kirjoitettu pitää nyt paikkaansa.

Jos, silta- ja tiehanke on päätynyt ko. tasolle niin hanke on vakavasti vaurioittanut kylien asukkaiden suhtautumista toisiinsa.

Näinkin vakavan asian edessä Kauhavan kaupunki saisi tehdä ratkaisun sillan- ja tien suhteen.

Petri Salo kertoi totuuden. Pystyykö kaupungin valtuusto kertomaan myös totuuden, ennen kuin kylien väliset ongelmat riistäytyvät käsistä.

Silta- ja tiehankkeella ei pitäisi olla merkitystä yksityisten ihmisten elämään eri kylissä, nyt valitettavasti kuuluu kummia?

Onko Kauhavan hallitus/ valtuusto ottanut asian huomioon?

Epäilen, ei ole.
----------------
------------------------------------------------------------
Anonyymi on lisännyt kommentin tekstiisi "Tiistai. Vappupäivä. Silta- ja tiehanke Annala-Kan...":

Eija hyvä. Rehellisenä ja totuutta arvostavana henkilönä pystyt varmaan näyttämään Kauhavan kuntaliitossopimuksesta kohdan, jossa lukee, että sillan on oltava VALMIS 2012. Emmehän me rehelliset ihmiset välittäisi vale... muunneltua totuutta blogin kautta?

Valvo tämän blogin kommentteja.

Lähettänyt Anonyymi blogiin Eija Kiviharju-Ketola 1. toukokuuta 2012 21.55
----------------------------------------------------------------------
 Löytyy netistä Kauhavan sivuilta, mutta nopeammin viime viikon Komiat lehdestä.
------------------------------------------------------
Vappu on siis takana ja arki kutsuu huomenna.
Saunottu ei, joten: Huomiseen.