torstai 29. huhtikuuta 2010

Torstai, munkkien paistoa, Kirjoitus Ilkkaan.

Harmaana ja sateisena päivänä päädyin sitten paistamaan munkkeja. Hyvin siinä parisentuntia meni hellan luona seistessä. Piti tehdä iso taikina, että riitti "naapurillekkin" munkkeja.

Iltapäivästä käväisimme "naapurin" kanssa asioilla Ylihärmässä ja Kauhavalla.
Valmistaudumme Vappu-myyjäisiin ja odottelemme myyjiä saapuvaksi paikalle.
Ensin meille ja Vappu-päivänä markkinoille.

Kirjoitin tänään Ilkkaan yleisönosastolle, seuraavan kirjoituksen:
---------------------


Kauhavan kaupunki/ sivistyslautakunta.


Kauhavan yritys nostaa mainettaan ja saada kuntaan uusia asukkaita, on livennyt harhapoluille.
Ns. Sivukylät eivät vedä asukkaita, kaikki palvelut kun on alas ajettu.
Vastaavasti monet haluaisit muuttaa "maalle", eivät kaupungin keskustaan.

Kauhavan sivistyslautakunta on lakkauttamassa kouluja, etenkin sivukylistä.
Tämä on vääränlaista toimintaa ajatellen toivottua muuttokasvua Kauhavan alueelle.

Ilmajoki on loistava esimerkki siitä miten toimitaan, kun asukkaita halutaan lisätä eikä vähentää.
Ilmajoki on tehnyt periaatepäätöksen : Yhtäkään koulua joissa on 23 oppilasta ei suljeta.
He haluavat, että uusia asukkaita muuttaa alueelle. Muuttajien ei tarvitse miettiä onko lapsille koulu kylässä vai eikö?
Samalla he haluavat lopettaa joka vuotisen kädenväännön aiheesta, suljetaanko vai ei?

Hieno ja kunnioitettava päätös.
Tästä voisi ottaa mallia moni muukin kunta kuin Kauhava.
Meillä Kankaalla on koulu myös sulkemisuhan alla, tosin meiltä on lyhyempi matka Hellanmaan kouluun kuin Ylihärmään.
Pienessä koulussa on lapsella turvallisemmat oltavat, kuin isossa.

Kärsijöinä, kun halutaan säästää, saisivat olla joskut muutkin tahot kuin eläkeläiset ja lapset.


Eija Kiviharju-Ketola Sivistyslautakunnan vara. Ps. Ylihärmä
---------------------------------

Toivottavasti julkaisevat mahdollisimman nopeasti. Asiat ovat nyt "tapeetilla".

Saunaan en tänään mene, outoa eikö totta?
Selkä kun meinaa taas kerran sanoa sopimuksen irti kanssani. Olen taas rehkinyt liikaa vaikka varovainen olen ollut.
Eli, Huomiseen.

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Keskiviikko, kukkapenkkien raivausta, HYVÄ KAUHAJOEN VANHEMMAT.

Tänään aurinkoisena, mutta viileänä päivänä jatkoin kukkapenkkien raivausta. Nyt ne on suurinpiirten kunnossa, vain multa ja kukat puuttuvat.Heh.

"Naapuri" käväisi asioimassa kaupoissa ja muisti ostaa minulle uuden sahan.( Maksoin toki itse)
En ehtinyt tänään sahaa Marja-Aroniaan kokeilemaan, mutta ehkä huomenna.
Tosin, munkkiakin pitäisi paistaa. No, riippuu säästä kuinka tehdään ja missä järjestyksessä.

Kauhajoen vanhempia haluan ONNITELLA.

Olette kuunnelleet lapsianne ja toteutatte heidän toiveitaan pienestä koulusta.

Lapset eivät halua isoon ja massiiviseen kouluun / luokkaan.

Teillä Kauhajoella päätettiin kovasta vastuksesta huolimatta lopettaa määrättyjä kouluja.

Teitte oikein kun siirrätte lapsenne lähimpään kouluun Teuvalle ja Kurikkaan.
Teuva ja Kurikka saavat pieniin kouluihinsa oppilaita ja mukavat avustukset oppilaiden myötä.

Lukumäärä ko. paikkakunnille saattaa vielä nousta kunhan asia tulee tietoisuuteen kaikille.

Lapsille menestystä hyvän ja yksilöllisen opetuksen parissa.

Saunassa tuli oltua, joten: Huomiseen.

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Tiistai, vähän kaikenlaista

Tähän päivään mahtui vähän kaikkea niin työn kuin säänkin puolesta.

Aamulla "naapuri" soitteli kauppa-asioissa.
Lähdettiin toisen "naapurin" kanssa polkupyörillä Hellanmaan kauppaan.
Tuli samalla suoritettua liikunta ja asiointi.

Päivällä jatkoin pajujen oksimista, nyt on homma hoidettu. Tosin "parturointi" pitää vielä suorittaa, mutta sen saa mies tehdä.

Kissat oli repineet makuuhuoneesta tapettia. Päivällä laitoin uuden tapetin revityn tilalle, onneksi oli tapettia ja liisteriä jäljellä.

Iltapäivästä olin tekemässä sovittelua. Hyvin meni.

Illalla käytiin "naapurin" kanssa jakamassa kutsuja sunnuntaina olevaan: Matonpesu tilaisuuteen. Lehtorinne vetää tilaisuuden jossa n. 100 x 60 cm matot pestään puhtaaksi HomCare pesuaineella.
Emme jakaneet jokaiseen laatikkoon, koska uskomme naapurien keskustelevan esitteestä.

Siinähän sitä päivän askareita.
Sää on ollut yhtä vaihtelevaa. Aamulla pieni sade, päivä pilvistä, iltapäivästä räntäsadetta ja ilta aurinkoinen.

Saunassa tuli oltua, joten: Huomiseen

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Maanantai, Sunnuntai ja Lauantai

Tänään, maanantaina oli hieno sää. Tuuli oli tosin aika voimakas.
Aamusta aloitin pajupuskien siistimisen. Kyllähän niitä leikkailee, mutta oksien kantaminen pois, huh, huh.
"Naapuri" tuli päivällä kunnon oksasaksien kanssa auttamaan.
Siinä saivat kyytiä, marjapensaiden, marja-aronian, kuusen-ja männyn kuolleet oksat.
Samalla tuli hyvä harvennus marjapensaille.

Kyllä puun ja pensaan ilme muuttuu kun sitä siistitään.

Koko maanantai meni oksien ja risujen kanssa, mutta kyllä se myös kannatti.

Illalla käväisin Kamarikirjastolla, ihan mukavasti väkeä käväisi paikalla.

--------------------------------------------
Sunnuntai ja Lauantai

Lauantaina lähdimme Seinäjoen rautatieasemalta kohti Oulua.
Junassa oli n.300 sovittelijaa, kaikki matkalla samaan paikkaan ja tapahtumaan, eli:
Valtakunnallinen Sovitteluseminaari 24-25.4.2010.

Hotelli johon majoituimme ja jossa seminaari pidettiin, oli: Radisson Blu.

Juna oli Ouluun saapuessa noin tunnin myöhässä. Takseja tilattiin rautatieasemalle kulun nopeuttamiseksi. Siitä huolimatta kaikki junassa olleet sovittelijat myöhästyivät noin kaksi tuntia seminaarin alusta.
Juna oli Bendolino ja joutui ajamaan tosi hiljaa Pohjanmaan rataosuuksilla. Routa tai mikä lie oli tehnyt kiskoille pahojansa.
Helsingistä matkustaneet kertoivat, että Seinäjoelle asti matka oli sujunut joutuisasti eikä vaunu heilahdellut siellä kuten teki Seinäjoen jälkeen.

Lauantaina olimme illalla Oulun kaupungin vastaanotolla. Kaupungintalolla.
Hyvät olivat tarjoilut.

Itse ehdin ennen vastaanottoa käväistä saunassa ja vastaanoton jälkeen menin uudelleen saunaan. Oli mahtavan pehmeät löylyt.

Sunnuntaina kotiuduttiin, kuka milläkin junalla tai autolla, kuten minä.

Vaasan "kersa" ja vävy käväisivät hakemassa. Noin vain. No, hyvällä autolla matka taittuu nopeasti, tosin nopeusrajoituksia noudattaen.

Sunnuntaina aloitin illalla kukkapenkkien kunnostuksen.
Oli mahtavaa laittaa lenkkarit jalkaan. Korkkarit kun olivat tehneet tehtävänsä, eli jalkoja särki ja pakotti.
Ennen nukkumaan menoa oli pakko nostaa jalat ylös seinälle ja antaa niiden "rauhoittua".

Siinä suurin piirtein lauantai ja sunnuntai.
-------------------------------

Saunassa tuli oltua, joten: Huomiseen.

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Perjantai, valmistautuminen Oulun reisuun, Kiitos Ilkka.

Tänään perjantaina valmistauduin huomista Ouluun menoa varten.
Kaikista eniten päänvaivaa aiheutti, mitä laittaa ylle Oulun kaupungin vastaanottotilaisuuteen illalla.
Aikani kun vaatehuonetta pengoin, löysin yllätys yllätys, sopivat vaatteet.

Miehellä ja teinillä on ihana vapaa viikonloppu, ilman minua.
Tosin Vaasan porukka tulee sopivasti piristämään heitä viikonloppuna.
Minä vain nautin tarjoiluista ja Ouluun tutustumisesta, kunhan aikaa seminaarilta jää.

Toki puhelin on soinut tänään ihan kiitettävästi ja erilaisia asioita on tullut selvitettyä.

Ilkka lehdelle kiitos, kun julkaisitte kirjoitukseni.
Eilinen kommentoija on varmasti saman huomannut.
Pikkuisen oli otsikkoa ym, muutettu mutta ei liikaa.
Asian ydin näkyi ja oli selkeästi lehdestä luettavissa.

Saunassa on käyty ja tavaroita pakattu Oulua varten, eli: Huomiseen

torstai 22. huhtikuuta 2010

Torstai, puutarhatyötä, jalkahoito, ym, ym. Komentti Ilkaan lähettämästäni kirjoituksesta.

Tänään jatkoin eilen keskenjäänyttä kukkapenkin raivausta. Jatkuu vielä huomennakin, on sen verran iso urakka.
Ylihärmässä tuli päivällä käytyä asioilla, vein muunmuassa pankkiin Yhteisvastuulistan saldon 185 €. Kiitos lahjoittajille.

Iltapäivästä olin Lapualla jalkahoidossa.
Voi kun olisi ollut laittaa kuva ennen ja jälkeen hoidon. Ei meinaa uskoa varpaita omiksensa kun niitä katselee. Hyvää teki jalkahoito, olo oli höyhenen kevyt jaloissa kun hoidosta poistuin.
(Turhan harvoin tulee itseään hemmoteltua, aina jokin muu asia menee edelle.)

ANONYYMI on ottanut kantaa eiliseen kirjoitukseeni, julkaiseeko Ilkka kirjoitukseni vai ei?

Tässä ANONYYMIN kannanotto:
-----------------------------------------------------------------------------

1 Responses (Leave a Comment):

Anonyymi kirjoitti...

Nyt olet väärässä.

Minkään lehden ei ole pakko julkaista yhtään mitään sinne lähetettyä kirjoitusta. Ei vaikka olisi nimi alla.

Jokainen lehti myös saa käsitellä, lyhentää, korjata ja muokata sinne lähetettyjä tekstejä aivan mielensä mukaan.

Eli lehtien ei "kuulu" julkaista lähetettyjä kirjoituksia.

(Maksetut ilmoitukset ovat toki erikseen, niiden julkaisustahan maksetaan.)

Asian voit tarkistaa vaikkapa Journalistiliitosta tai Julkisen sanan neuvostosta jos haluat oikeaa tietoa.

Vielä kerran: lehdillä ei ole mitään velvollisuutta julkaista niille lähetettyjä tekstejä. Lehti saa ihan itse päättää, mitä se julkaisee ja mitä ei.

-----------------------------------------------------------
MINUN kannanottoni kirjoitukseen:

En nyt lähde Journalistiliitosta tai Julkisen sanan neuvostolta asioita kyselemään.
Minulle, kuten kaikille kirjoituksestani tietäville riittää tieto: Ilkka ei julkaissut tai julkaisi.

Onhan toki näin, että nimellä kirjoitetut julkaistaan ennen nimimerkkikirjoituksia.

On lehden asia haluaako julkaista kuntalaisille muutakin tietoa kuin toimittajan kirjoittaman.
Jos ei julkaise lehti tekee hallaa vain itsellensä, ei minulle.

Päätös, kunnioittavatko tilaajat lehteä jää lehden toimituksen harteille.

Saunassa tuli oltua ja ihailtua varpaitansa, eli: Huomiseen.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Keskiviikko, puutarhatöitä ym.mukavaa.

Ihan mukava sää oli tänään.
Etenkin päivästä kun lämpötila nousi, alain puutarhatöihin, eli poistamaan vanhaa juurakkoa uuden tieltä.
Olen päättänyt ettei vanha kukinto enää nouse esiin, mutta siinäpä vasta työmaa.

Juuria menee pitkin poikin ja syvälle. No, ehkä edes 90 % vanhasta saan pois lapioitua.

"Naapurissa" jos toisessakin käväisin päiväsydännä.

Ilkkaan muuten lähetin tänään tiedustelun: Onko syytä olla julkaisematta kirjoitustani, kun ei näy eikä kuulu?
Kaikki on kunnossa, eli nimeni ja yhteystiedot näkyvillä.
Nimen esiintyessä kirjoitus kuuluu julkaista ja mieluiten sitä muuttamatta.

Kamarikirjastolla on nyt puhelin. Siihen voi kirjaston aukioloaikoina, eli maanantaisin ja torstaisin soittaa klo: 18-20:00 välillä.

Numero kirjastolle on: 046 58 24 462.

Eipä sitä ihmeempiä, saunassa tuli jo oltua: Huomiseen

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Tiistai, keksien perille toimittamista, ym.mukavaa.

Viileähkö oli ilma aamusta, iltaa kohden lämpötila nousi.

Päivä sujui rauhallisesti, pikkuisen siivoten ja puhelimeen vastaillen.
Oli, ns, puhelinpäivä taas kerran.
Sama ilmiö toki oli eilen illalla kun unohdin puhelimen kotiin yhteisvastuulistan kanssa kiertäessani talosta taloon. Puheluita oli tullut ja runsaasti.

Vaasan porukat tulivat iltapäivästä. "Kersa" teki ruoan, hyvää oli.
Kävimme "kersan" kanssa toimittamassa tilattuja keksejä ja karkkeja eri puolelle kylää ja vähän (sivullekkin.)

Onnellisia olivat tilaajat, palvelu kun pelasi kotiovelle asti.
Onnellisuus ja tyytyväisyys olivat molemmin puolisia. Saamme mahdollisuuden tilata uusia kirjoja.
KIITOS, kaikille kirjastoa tukeneille.

"Kersa" ja vävy lähtivät saunan jälkeen kohti Vaasaa.( eli saunottu on jo)
Lapsenlapset, ne karvaiset jäivät "mummulaan" lomalle.
Lomalle? Heh, työtä aiheuttavat "mummulle" näin on tosi.

Huomiseen siis.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Maanantai, Lauantain tilaisuus, mitä Ilkka ei kirjoittanut. ym.

Tänään aamusta ja aamupäivästä satoi räntää ja jääkiteitä.
Tiet olivat aamusta todella liukkaita yöllisen pakkasen takia.

Itse kävin "naapurin" ja toisen "naapurin" kanssa asioimassa Ylihärmässä.
Takaisin tullessa "naapuri" vaihtui toiseen " naapuriin", mielenkiintoisen sekaista, eikö vain?

Iltapäivästä sain Yhteisvastuulistan kierrettyä. Sain samalla kirjalahjoituksia Kamarikirjastolle. Lämmin Kiitos lahjoittajalle. Väsynyt, mutta tyytyväinen olo on nyt.

Vaasan porukat olivat käyneet Tervajoella koeajamassa jotain käyttetyä autoa ns. kauppakassiksi.
Koeajolta takaisin tullessa, auto oli hajonnut liikkeen pihassa moottorista totaalisesti.
Onneksi, näin päin.

Saunassa tuli jo oltua. Laitan alle koosteen lauantain tilaisuudesta sekä sen mitä Ilkasta ette voineet lukea. Huomiseen, siis.
------------------
17.4.2010. Annala- Kangas tiehankkeen tiedoitustilaisuus.
-----------------

Esa Annala totesi mm: Korvausasiat selvitettävä, tiehanke uusiksi samoin uusi tiemitoitus tehtävä. Vanha ei ole enään nykypäivänä voimassa oleva, eli ei vastaa todellisuutta.

Eero Paavola totesi mm: Kuntapäättäjän näkökulmasta totean, kuuntelen hyvin, käännynkö itseäni vastaan sotimaan, petturiko ? Ei helppoa.
Hanke on ylimitoitettu hyötyyn nähden.
Iso tie ja kunnon silta.
Vastuu asiasta on valtuustolla.

Seppo Takamaa totesi mm: Kuntaliitos auki. Taloudellinen tilanne huono, ei kattavaa kustannusarvioita. Liian savinen maa.
Luovutaan hankkeesta yksissä tuumin.

Seppo Ojala Luonnonsuojelupiiri:
Eurooppa, maisema sopimus vuonna 2000.
1.4.2006 Suomi allekirjoitti 18 artiklaa käsittävän paperin jossa todetaan mm:
Koskien kansallista maisemaa kansalaisia kannustetaan osallistumaan päätöksien tekoon sekä vaalimaan arvoja.

Pentti Sevola:
Länsi-Suomen vesioikeus on vanhentunut 1997.
3.9.2009 (LSU 2009-V-57) Tulvasuojajärjestelyjä ei saa vaarantaa.
Tomintaympäristö muuttunut.
Vesioikeudenlupa vanhentunut.
Silta vaatii vesilain mukaisen luvan.
Säädökset muuttuneet.
Tien oltava 3 m pellon pintaa ylempänä
Tulvasuojelua ei saa vaarantaa.
Tiepenkat tulee rakentaa ylivirtauksia kestäviksi.
Rumpuaukkoja tulee olla riittävästi.
Maakuntakaavan määräykset huomioitava.
Joen poikkileikkausta ei saa kaventaa, sillan pitää olla riittävän pitkä.

Hannu Sippola:

ELY:n siltalausunta ei ole lupa vaan kannanotto.
Sillan mitoituksessa lausunto tulee ottaa huomioon lupakäsittelyssä.

Veli Viitala: Huonoin rakennuspaikka mitä olen koskaan nähnyt, rahojen haaskausta.
Näin "typerään" hankkeeseen ei porkkanarahoja saisi käyttää.
Turun Myllysilta on suunnilleen saman kokoinen ja se maksaa 5 tuhatta euroa/neliö.
Tähän vielä tienkustannukset päälle. Huh.
Kuntaliitosta asiasta ei ole, vain "salainen" työryhmä joka päätti: Silta tehdään.
Jos , Kauhava haluaa lehtien ykkösuutiseksi se onnistuu kyllä.
Nykyisellä suunnitelmalla saveen tehdään tie ja silta.
Porkkanarahojen käyttö, tähän tarkoitukseen on hölmöläisten toutua.

Marketta Kangas:
Kulttuurimaisema on säilytettävä. Panostetaan alueen vetovoimaisuuteen muulla tavalla.

Helena Teräväinen: Outo suunnitelma, tie ja silta ovat pieniä ja näkymättömiä, kuitenkin siellä odotetaan olevan rekkaliikennettä. En ole moiseen ennen törmännyt. ( Toteamus, Virrankosken vastaukseen tiestä ja sillasta)

Varavaltuutettu, Mauno Kari otti myös kantaa silta- ja tiehankkeeseen.

Varavaltuutettu, Eija Kiviharju-Ketola:
Ihmetteli Kauhavan kaupungin halua tuhlata rahoja sillan- ja tiensuunnitteluun odottamatta Hallinto-Oikeuden päätöstä asiasta. Jokainen kokouspalkkio, ym kulut niitä ei saada takaisin jos oikeus päättää asian toisin kuin Kauhava ajattelee.
Samoin hän ihmetteli, Kauhavan vastausta Hallinto-Oikeudelle joka poikkesi täysin Petri Salon lausumasta kuntalaisille 2009.

Monia muitakin puheenvuoroja käytettiin, tässä osa niistä.
----------------------------------------------------------------------------------------

Ilkka oli unohtanut näköjään kysyä Rakennustoimikunnan puheenjohtaja Salolta syytä poissaoloon.
Muiden kootut selitykset saittekin lukea Ilkan sivuilta.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Sunnuntai, Kauhavalla syömässä, Kamarikirjastolla kahvilla ja tiehankkeen eilisestä kokouksesta

Kolea oli sää tänäänkin.

Mieheni kanssa lähdettiin Kauhavalle syömään, räntää satoi menomatkalla.
Kauhavan Perussuomalaiset järjestivät ruokailun Mäenpään kylätalolla.
Ruoka oli hyvää ja sitä oli varattu riittävästi.

Iltapäivästä olin Kamarikirjastolla kahvikesteillä. Tarjolla oli "naapurin" tekemää hyvää piirakkaa.
Meillä oli pieni juhlatilaisuus, ihan vain keskenämme.

Eilisestä Annala-Kangas tiehankkeen tiedoitustilaisuudesta:

Esa Annala totesi mm: Korvausasiat selvitettävä, tiehanke uusiksi samoin uusi tiemitoitus tehtävä. Vanha ei ole enään nykypäivänä voimassa oleva, eli ei vastaa todellisuutta.

Eero Paavola totesi mm: Kuntapäättäjän näkökulmasta totean, kuuntelen hyvin, käännynkö itseäni vastaan sotimaan, petturiko ? Ei helppoa.
Hanke on ylimitoitettu hyötyyn nähden.
Iso tie ja kunnon silta.
Vastuu asiasta on valtuustolla.

Seppo Takamaa totesi mm: Kuntaliitos auki. Taloudellinen tilanne huono, ei kattavaa kustannusarvioita. Liian savinen maa.
Luovutaan hankkeesta yksissä tuumin.

Seppo Ojala Luonnonsuojelupiiri:
Eurooppa, maisema sopimus vuonna 2000.
1.4.2006 Suomi allekirjoitti 18 artiklaa käsittävän paperin jossa todetaan mm:
Koskien kansallista maisemaa kansalaisia kannustetaan osallistumaan päätöksien tekoon sekä vaalimaan arvoja.

Pentti Sevola:
Länsi-Suomen vesioikeus on vanhentunut 1997.
3.9.2009 (LSU 2009-V-57) Tulvasuojajärjestelyjä ei saa vaarantaa.
Tomintaympäristö muuttunut.
Vesioikeudenlupa vanhentunut.
Silta vaatii vesilain mukaisen luvan.
Säädökset muuttuneet.
Tien oltava 3 m pellon pintaa ylempänä
Tiepenkat tulee rakentaa ylivirtauksia kestäviksi.
Rumpuaukkoja tulee olla riittävästi.

Hannu Sippola:

ELY:n siltalausunta ei ole lupa vaan kannanotto.
Sillan mitoituksessa lausunto tulee ottaa huomioon lupakäsittelyssä.

Jatketaampa huomenna. Eija menee nyt saunaan, huomiseen.

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Lauantai, Annala-Kangas tilaisuus

Kolea oli sää tänään, räntää satoi kun lähdimme Kauhavalta kotia kohden n. 17:45

Tilaisuus Annala-Kangas tiehankeesta oli pitkä, mutta mitä mielenkiintoisin.

Useita valtuutettuja oli läsnä ja Virrankoski rakennuslautakunnan edustajana vastaili kuntalaisten kysymyksiin.
Paikalla oli yli 80 kuntalaista kuulemassa asioista eri muodossa.

Huomenna kirjoitan pitemmän kirjoituksen tilaisuudesta, nyt kutsuu sauna.

Mutta, lyhyesti todettuna: Hyvä-, hieno-, lämmin-ja asiallinen tilaisuus.

KIITOS: JÄRJESTÄJILLE, VALTUUTETUILLE, RAKENNUSTOIMIKUNNAN EDUSTAJALLE SEKÄ ERI ALOJEN OSAAJILLE LOISTAVASTA JA ONNISTUNEESTA TILAISUUDESTA.

Huomiseen.

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Perjantai, Yhteisvastuukeräys, huominen Tiedoitustilaisuus Annala- Kangas tiehankkeesta.

Aika viileä ilma oli tänään.

Päivällä tein asuntoon pikkuisen siivousta, eli imurointi, pölyjen pyyhkiminen ja lattioiden pesu.

Toivottavasti Islannista ei laskeudu ihan järkyttävää määrää tuhkaa meille Suomeen tai muuallekkaan päin maailmaa.
Kova on tulivuoren purkauksen voima, kun pysäyttää lentoliikenteen kokonaisuudessaan.

Viikonloppuna pitäisi tuhkaa sataa alas, jos on sataakseen täällä meillä päin.

Tänään kiersin taas kylänluutana kylää, eli suoritin Yhteisvastuukeräystä.
Vielä jäi noin 10 taloutta käymättä, mutta ehtiihän tässä.
Voitonpuolella ollaan.

Huomenna, jos terveenä ollaan on tarkoitukseni mennä Annala-Kangas tiehankkeen tiedoitustilaisuuteen.

Keräyslenkillä kuulin kyllä, ettei päättäjiä olisi tulossa paikalle.

En voi oikein uskoa asiaa.
Päättäjä/päättäjät jotka jättävät tulematta ko.tilaisuuteen osoittavat silloin ettei heidän antamansa tiedot kustannuksista ole oikeita.

Jos on "puhtaat jauhot" pussissa, niin rakennustoimikunta kuin päättäjätkin ilmaantuvat paikalle.
Jos eivät ilmaannu, jokainen voi vetää siitä omat johtopäätöksensä.

No, huomenna se nähdään mitä jauhoja on kenenkin pussissa.

"Muuten:
Asiahan on vielä kesken Hallinto-Oikeudessa ja vaikuttaisi aika oudolta jos tilaisuuteen ei ilmaantuisi yhtäkään rakennustoimikunnan/ kaupungin edustaa.
Petri Salo ilmoitti kuntalaisille Härmän Kuntokeskuksessa, että niin monta tilaisuutta käydään lävitse kuin tarvitaan."

Nyt on kyseessä yksi niistä "tarvitaan" tilaisuuksista, eli toivottavasti huomenna näen rakennustoimikunnan edustajat tilaisuudessa.

Saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen.

torstai 15. huhtikuuta 2010

Torstai, vähän kaikkea.

Kaikenlaista mahtui tähän päivään.
Aamusella oli tarve tehdä tuli takkaan ja saada asuntoon "aitoa" lämpöä.
Päivä oli pilvinen ja tuuli koleahko.

Teini sai tänään silmälasit, näkee taas koulussa mitä taululle on kirjoitettu.
Toivottavasti näkee myös kotona tomupesät ja alkaa siivoamaan, tähän asti teini ei ole tomupesiin reagoinut.

Illalla olin "kylänluutana" ja huomenna ajattelin kierrosta jatkaa.
Asiasta tarkemmin kun urakka on ohi. Huh, huh.
Lopussa tosin kiitos seisoo, toteaa sananlasku.

Eipä siis ihmeempiä. Saunottu on, joten: Huomiseen.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Keskiviikko, teini silmälääkärillä ja hyvä tieto: Petri Salo on Suomessa.

Vähän viieämpi sää tänään kuin eilen, aurinko kyllä paistoi, mutta tuuli oli kylmähkö.

Päivällä olin teinin kanssa Lapualla silmälääkärissä, lasit tuli että heilahti.
Kaukonäkö teinillä oli huono, muuten hyvä.
Yllätys oli, että koulu maksoi silmälääkärin ja jos olisi tarvittu useampia käyntejä niin niihinkin oli koulun osuus laskettu mukaan.
(Teinihän on Lapualla yläasteella.)

Mukavia yllätyksiä, joista ei voi olla kuin kiitollinen.

Päivän hyvä tieto oli, että Petri Salo on Suomessa.

Nyt hän varmasti voi osallistua tulevana lauantaina 17.4.2010 silta- ja tiehanke tilaisuuteen.

Klo: 15.50- 16.20 tilaisuudessa kauhavan Yrittäjäopistolla on Kuntapäättäjien puheenvuorot.
Tottahan Salo ym, rakennustoimikunta tulee vastaamaan kuntalaisten kysymyksiin joiden osuus alkaa klo: 16.20.

Tulossa on mitä mielenkiintoisin tilaisuus. Kaikki paikalle kuulemaan asiantuntijoiden lausuntoja sekä rakennustoimikunnan lausuntoja samasta aiheesta, tosin eri hintaluokassa.
Kuntalaisten päätettäväksi jääkin, uskonko asiantuntijaa vaiko päättäjiä joilla asiantuntemusta ei ole?
Kimurantti soppa, etten sanoisi.

Muuten tänään kunhan ehdin tein vähäsen pihatöitä. Sormet kun syyhyäisi töihin, mutta maaperä pistää vielä hanttiin. Märkää, mikä märkää.

Saunassa tuli oltua, joten: Huomiseen.

PS:

Kankaanpäähän:

Lämmin Osanottoni isänne poismenon johdosta.

Isänne ja äitinne ovat nyt yhdessä.
Pitkään odotettu, mutta heille tärkein asia tapahtui viimeinkin.
Taivaassa kaksi onnellista kulkee, maallisen elämän taakseen sulkee.

Älkää itkekö isänne kuolemaa, äitinne opetti aikoinaan:
Ihminen on kuin käärme: Nahka jää, mutta käärme jatkaa kulkuaan.

Äitinne ja isänne jatkavat uutta elämää, jossa murheita tunneta ei.
Levollisina isänne äitinne viereen laskekaa, äitinne mukaan:
He jo yhdessä jatkavat taivaltaan, turha on itkeä päällä maan.

RAKKAUDELLA: Eija

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Tiistai, päivällä siivousta, illalla kasvot kevätkuntoon.

Sää oli mitä mahtavin tänään.
Aamupäivästä siivosin asuntoauton. Pölyä oli kertynyt hyllyjen päälle ja imurointikin oli tarpeen.
Vauhtiin kun pääsin niin laitoin vielä autotalliakin järjestykseen.
Melkein unohdin tehdä teinille sapuskaa kun koulusta kotiutui, olin näet luvannut tehdä hänen herkkuansa.
Tässä kuvia meidän tiestä, joka on tulvan takia puolitettu soralla.
Aika hurjan näköistä.


Illalla oli Kamarikirjastolla 13 muun henkilön tavoin HOMCARE- kasvohoitoillassa.
Tosin vain 5 teki itsellensä perusteellisen ihon puhdistuksen talven jäljiltä.
Mukavaahan se on tehdä itse ilmainen hoito, opastuksen kera.
Tässä kuva noin puolestavälistä.
Lopputulos näytetään myöhemmin.


Saunaan en tänään ehtinyt, joten: Huomiseen .

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Sunnuntai: Neulontaa kirjastolla, ym. Maanantai, "kersan" synttärit ja tulva.

Kiirettä on pitänyt. Blokikin on jäänyt päivittämättä, mutta nyt asia korjataan.
SUNNUNTAI:

Kauhajoen vieraat lähtivät iltapäivästä kotiansa kohti.
Meillä oli todella mahtava ns, naistenviikonloppu joka oli erittäin onnistunut monessakin asiassa.

Iltapäivästä alkoi Kamarikirjastolla Neulonta/ kudinilta johon tottakai osallistuin.
Hauskaa ainakin oli kun muisteltiin kuka mitäkin teki pääsiäisenä ja muutenkin.
Tulihan siinä samalla saatua hyviä neuvoja kutomisen suhteen sekä uusien monivärilankojen esittelyä. Mahtavia neuleita saadaan aikaiseksi ko.langoilla.Tulva täällä vain nousee. Jos olisi liikennelaskenta käynnissä, kukaan ei uskoisi tuloksia. Autoja meni koko päivän edes takaisin jatkuvalla syötöllä.
Vapaa päivä ja hyvä sää saivat ihmiset katselemaan tulvaa meidän tiellä.
Tässä pari kuvaa tulvasta.

Ylempi kuva on maantiestä ja alempi rikkoutuneesta tienraunasta.


Mies ja teini kotiutuivat klo:21:00 jälkeen.
Väsyneinä, mutta reisuun tyytyväisinä menivät nukkumaan.

MAANANTAI:
Aamusta lähdettiin "naapurin" kanssa katsomaan tulvaa. Paikalla oli montakin "naapuria" vesi meni kohisten yli tien ja yksi kaista tiestä oli autojen käytössä.
Tie mureni reunoista ja keskelläkin oli halkeama.

En tiedä keidenkä "loistava" ajatus oli illalla tehdä ns.tulvavallit toiselle kaistalle ajotietä.
Tämä aiheutti vastaavasti, että vesi lähti nousemaan lähintä taloa kohti sekä toisen talon ahdingon lisäämistä. Vesi kun siellä on jo saartanut ulkorakennuksia.
Tien toisen kaistan pitäminen ajokuntoisena aiheuttaa tällä hetkellä varmasti unettomia öitä "naapureille" jotka asuvat tulva-alueen vieressä.
Katsotaan tilannetta aamulla.
Kävimme itse Vaasassa illalla "kersan" synttäreillä.
Tarjoilu oli hyvää niin alkupaloineen, kuin itse kakkukin ym. tarjoilu.

ONNEA "KERSALLE" VIELÄ KERRAN JA KIITOS TARJOILUSTA.

Huomenna, tiistaina on Kamarikirjastolla HOMCARE-Kasvohoitoilta klo:18:00 alkaen.
Pitääpä muistaa mennä saamaan hyviä vinkkejä kuivan ja talven rasittaman ihon hoitoon.

Saunassa tuli oltua, joten: Huomiseen

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Perjantai, vieraat saapuivat, mies ja teini suunnistivat kohti Turkua. Lauantai.Ylihärmän Perussuomalaisten tapahtuma .

PERJANTAI:

Päivä sujui joutuisasti valmistellen huomista tapahtumaa Ylihärmässä.
Mies ja teini lähtivät asuntoautolla päivällä kohti Turkua. Teini osallistuu siellä ampumakisoihin, lauantaina henkilökohtainen ja sunnuntaina joukkuekisa.

Kauhajoen vieraat saapuivat iltapäivästä. Aika kului tavaroita pakatessa huomiseen tapahtumaan.
"Naapuri" oli ystävällinen ja saimme lastattua auton valmiiksi huomista varten. Samoin toinen "naapuri" auttoi ystävällisesti lastaamisessa ja antoi hyviä vinkkejä.

------------------------------------------------------------------

LAUANTAI:

Aamulla toisella Kauhajoen vieraalla oli hieronta Ylihärmässä K-Marketin vieressä.
Oli tykännyt todella paljon ja halusi uuden ajan.

Aamupäivästä saapui myös Vaasan "kersa" "lapsenlapsien" niiden karvaisten kera.
Vävy lähti kohti Pietarsaarta, oli tärkeää menoa.

Päivällä lähdimme koko porukka sekä "naapuri" kohti Ylihärmää ja K-Market Pentintoria.

Siellä sitä aika vierähtikin n. 5 tuntia paistettiin muurinpohjalettuja ja vohveleita.
En osaa edes arvioida kuinka monta litraa taikinaa tehtiin, mutta hyvä kun kelpasivat.
Arvat, joissa joka arpa voitti, tekivät myös hyvin kauppansa.

Paikalla oli myös Tapio Pihlaja Kauhajoelta, hän ei varmasti esittelyitä kaipaa.
Samoin hänen vaimonsa sekä Rajalan pariskunta.
Lapualta apuna oli Sanna Räsänen.

Hyvin oli asiat hallussa ja homma pelasi.

Härmän Kuntokeskuksen lahjakortin, pipariostoista voitti Rouva Ekolasta.
Ekolahan taitaa olla Alahärmässä päin.
Todella mahtava ja hauska päivä.

Kiitos vierailijoille, kökkäväelle sekä kaikille teille ihanille ihmisille jotka kannatitte Ylihärmän Perussuomalaisia arpoja ostamalla.

Tästä on hyvä jatkaa. Kohta taas tapaamme.

Kuva jonka laitan on arpojen myyjästä, muilta kun unohdin kysyä luvan julkaisuun.




Ylimääräiset karamellit sekä pinssit annoin Kauhavan Perussuomalaisille heidän tulevaa tapahtumaansa varten.

Onneksi sää suosi meitä, eikä satanut yhtään.

Saunassa olemme kaikki olleet ja tyytyväisinä kehräämme.
Huomiseen siis.

torstai 8. huhtikuuta 2010

Torstai, siivous ja lauantain valmistelua

Aamusta päätin taas kerran suorittaa asunnon siivouksen. En tosin perinpohjaisesti, eli "nyysien" kaikki mahdolliset paikat.
"Nyysiminen" odottakoon seuraavaa viikoa.

Siivouksen jälkeen aika menikin arpapalkintoja lisää hakiessa, tulevaa lauantaita varten sekä arpalistojen täyttämisessä.
Sen voin paljastaa, että joka arpa voittaa.

Eli, ei ihmeempiä vain valmistautumista lauantain Ylihärmän Perussuomalaisten tapahtumaan jossa lettu jakelu on ilmainen.

Tervetuloa, kaikki lettumaistiaisille K-Market Pentintorin edustalle lauantaina
10.4 klo: 13:00 alkaen.

Jaaha saunassa tuli jo oltua, eli: Huomiseen

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Keskiviikko, pikkuisen aurinkoa näkyvissä

Päivällä näkyi pikkuisen aurinkoa, heti mieli kirkastui.
On ihmeelllinen tuo auringon vaikutus meihin ihmisiin, kuten luontoonkin.
Kaikki luonnossa tapahtuu auringon näkyvyyden myötä.

Melkein koko päivä meni Ylihärmässä asioidessani.
Onnistunut päivä, kaiken kaikkiaan.

"Naapuri" poikkesi iltasella kylässä.
Suunnittelimme tulevia tapahtumia sekä niiden sisältöä.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eikös sananlasku näin totea?

Ei tälle keskiviikolle mitään ihmeellistä mahtunut, rauhallinen ja antoisa päivä.

Toivottavasti huomasitte Komiat lehdessä sekä Aviissa kutsun lauantaille?
Jos ette, niin menkäähän tarkistamaan lehdet.

Saunassa tuli jo oltua, eli: Huomiseen.

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Tiistai, tiedotteita 10.4 ja 17.4 tilaisuuksista.

Harmaa ja sateinen oli sää tänäänkin. Lumet on vauhdilla sulaneet.

Pääsiäikoristeet poistin tänään ja ompelin teinille "uudet" verhot.

Eli, mitään erityistä ei tänään tapahtunut.

TIEDOTTEISTA:

10.4 lauantaina on K-Market Pentintorin edustalla Ylihärmän Perussuomalaisten ilmainen vohveli ja lettu tarjoilu. Myynnissä arpoja sekä paikalle saapuvan edustajan toimesta pipareita, keksejä ja karkkeja. Edustaja on yksityinen henkilö joka edustaa omaa yhtiötänsä.

17.4 on mielenkiintoinen tilaisuus, tässä esityslista kokoukseen.


Kansallismaisema vai miljoonien tie- ja silta?

Tiedotustilaisuus Annala-Kangas tiehankkeesta

Kauhavan Yrittäjäopistossa (Kauppatie 109) lauantaina 17.4. klo 14.

14.00 Tilaisuuden avaus

14.05-14.20 Esa Annala, maanviljelijä: Tie- ja siltahankkeen historia, maatalous ja tulvajärjestelyt

14.20-14.35 Erkki Korpimäki, prof., Turun yliopisto: Kansallismaiseman, lakeuden, luonto- ja maisema-arvot

14.35-14.50 Pertti Sevola, ympäristöneuvos, Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus: Ympäristöviranomaisen näkökulma tie- ja siltahankkeeseen

14.50-15.05 Helena Teräväinen, Arkkitehtuurin läänintaiteilija, Pohjanmaan taidetoimikunta: Taiteen edustajan näkemys tie- ja siltahankkeesta

Kahvitauko

15.35-15.50 Veli Viitala, insinööri, Lemminkäinen Oy: Kuinka paljon tie ja silta maksaa?

15.50-16.20 Kuntapäättäjien puheenvuorot

16.20-17.30 Yleiskeskustelu

Vapaa pääsy. Kahvitarjoilu.

Ota kantaa: http://www.adressit.com/annalakangas


Saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen.




maanantai 5. huhtikuuta 2010

Maanantai, harmaa päivä.

Tänään oli todella harmaa ja pientä sadetihkua satava päivä.
Kävimme päivällä koko perhe Ylihärmässä, minä kaupassa, mies ja teini harjoittelemassa ammuntaa. Kaupan jälkeen menin itsekkin radalle kudin mukanani. Tuli kudottua vähän liikaakin, mutta saimpa työn valmiiksi. Jee, vihdoinkin.
(eikä työstäni kauhean montaa silmukkaa pudonnut, no ehkä 8 kpl.)

Illasta vein karkkeja kirjastolle, torstaita ajatellen. Nuoriso kun käy hakemassa namusia itsellensä.

ANONYYMI, on taasen ollut asialla.

----------------------------------------------
Anonyymi kirjoitti...

voi eija parka lue ensi kerralla ajatuksella ja ymmärryksellä, kyse oli kuntokirjan touhuista eikä kyläseuran, tiesitkö kuuluvasi siihen?

--------------------------------------------

EIJA TOTEAA:
Tarkoitatko Kankaan kirja ja kunto ry:ä? Kökkötyöhön osallistun kun tiedän sitä olevan.
Kamarikirjastolta oli kokolla 4 henkilöä, kökkätyön ollessa kyseessä myös 4 uupuvaa naista olisi varmasti tilaisuuteen osallistunut.
Nyt paikalla oli 2 naista ja 2 miestä.
Kyllähän minä tiedän kuuluvani Kankaan kirja ja kunto ry:n, hoidanhan sihteerin virkaa, eli kaikki asiat ovat selvillä ja pöytäkirjoista voi tarkistaa tarpeen niin vaatiessa.
-----------------------------------------

Jaaha, aika nopeasti aika tänään kului säästä huolimatta.

Eija menee nyt saunaan, eli: Huomiseen.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Lankalauntai, noitana kokolla. Sukkasunnuntai, vähän kaikenlaista.

Lankalauantai kului joutuisasti, tehtiin Vaasan "kersan" kanssa monenlaista tarjottavaa illaksi. Vävykin ehti sopivasti kokolle.
Itse olin siellä noitana.



Pienet lapset vähän pelkäsivät ja isommat naureskelivat.
Kokolla oli mahdollisuus paistaa makkaraa, ostaa karamellejä ja mehua sekä pelata ns.kettinginheittopeliä.
Todella hauska ja mukava ilta kokolla, Kiitos Kyläseura Tempaukselle.

Makkarat ja peli olivatkin suosituimmat tapahtumassa.

Anonyymi, joka on kirjoittanut alla olevan viestin ei taida olla asioista ihan perillä.
----------------------------------------------
Anonyymi Anonyymi sanoi...

hehee eija puhut hyvin kökkätyöstä mutta itse jätät aina ne hommat kesken niinkuin tänään kokolla... onneksi "naapuri" on hyväntahtoinen ja oli loppuun asti...

3. huhtikuuta 2010 22.46
----------------------------------------------

En tiennytkään, että olin noitana kökkätöissä. En kuulu kyläseuraan enkä sen toimintaan mitenkään.

Ainakin ns. mustanmaijan miehillä oli hauskaa kun lähdin kokolta puolentoistatuntia siellä oltuani. Kumpikin poliisi nauroi ja tervehti rempseästi "noitaa" joka taivalsi tietä pitkin kotiinsa.


SUKKASUNNUNTAI:

Tänään ei ollut yhtä hieno ilma kuin eilen. Pikkuisen sateli ja oli harmaata.
Muuten päivä vierähti seuraavan lauantain etukäteisaskareissa.

Ehkä huomenna on menevämpi päivä, toivotaan.

Saunassa tuli oltua, joten: Huomiseen

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Pitkäperjantai, nimensä mukainen päivä.Kokko huomenna.

Pitkäperjantai tuntuu joka vuosi aina yhtä pitkältä.
Pitkältä tuntui päivä varmasti myös Jeesuksesta, ei voi kuin kuvitella päivän pituutta hänelle.
Nykynuoriso ei arvosta päivää sen oikessa suhteessa, heille se on vapaapäivä muiden joukossa.

Päiväkodeissa ja kouluissa on ongelmia uskonnonopetuksen kanssa, saako opettaa vaiko ei?
Tämä näkyy nykynuorissa, ei kunnioitusta vanhempia, vanhuksia tai ketään kohtaan, vain minä itse.
En nyt tarkoita mitään kiihkouskonnon opetusta vaan normaalia toisen ihmisen kunnioittamista, auttamista ja huomioon ottamista.

Selkein esimerkki voisi olla vaikka kökkätyöt. Pyytetöntä toisen/toisten ihmisten auttamista ilman omaan napaan tuijottamista.
Katoava kansanperinne nykypäivänä, yksi syy katoamiseen on etteivät nuoret osaa arvostaa auttamista ilman rahaa.

Päivään mennäkseni:
Vaasan sakki tuli päivällä ja nautimme ihanasta lämmöstä pihalla, mittari kun näytti auringossa + 24 astetta.
Karvaiset "lapsenlapset" jäivät meille, vanhemmat kun tulevat aamusta takaisin.

Mieheni tutki erästä autoa asiantuntijoiden kanssa, surullista kuultavaa oli tuomio autolle: Remontti tulisi kalliimmaksi kuin toisen auton hankkiminen tilalle. Vikalista oli pitkä ja kallis.
Onneksi nykyään saa halpoja "kauppakasseja" ostettua halvalla. Ko. auton remontin hinnalla jopa 4-5 kappaletta.

Siinähän päivä vierähti auringosta nauttien ja saunoen.

Huomenna muistaakseni on Lankalauantai ja noidat liikkellä, eli: Huomiseen

PS. Huomenna täällä Kankaalla palaa Pääsiäiskokko klo: 19:00. Olen ajatellut mennä noidaksi ko.tapahtumaan ja myymään "naapurien" kanssa karkkeja tilaisuuteen.
Tervetuloa kokolle.

torstai 1. huhtikuuta 2010

Kiirastorstai, asiointia ym.

Lumet sulivat tänään hyvää vauhtia. Piha on melkein puhdas sohjosta vain lumipenkat kauempana muistuttavat, että lunta vielä on.

Mieheni kanssa lähdettiin päivällä asioille.
Ensin Ylihärmä, sitten Kauhava ja lopuksi Lapua.
Samalla kun hoidimme asioita haimme teinin koulusta klo:13.00.
Teini olikin tänään kaksi kertaa kirkossa. Ensin Lapualla koulusta ja illalla Ylihärmässä Kiirastortain messussa. "Mummu" oli mukana ja kirkon jälkeen veimme kynttilän "papan" haudalle.

Varustauduimme tänään noitia, eli trulleja varten hankkimalla heille "palkkaa työstänsä."
Lauantainahan he kulkevat, mutta parempi etukäteen ostaa kaupasta kuin huomenna kioskista tms.

"Mummu" istuskeli meillä vielä kirkkoreisun jälkeen hyvän tovin.
Parannettiin maailmaa, taas kerran.

Saunassa tuli oltua, joten: Huomiseen