lauantai 30. kesäkuuta 2012

Perjantai ja Lauantai

PERJANTAI

On se nyt ihmeellistä kun blogia ei ehdi päivittämään joka päivä.
Seinäjokihan se aamusta tietenkin kutsui.
Päivä koostui normaalista toiminnasta ja naapuriliikkeiden kanssa hauskasta ajankulusta. 
Oli taasen mitä ihanin sää tänään.
Iltasella, kun kotia ehdin nostin jalat terassilla ylös ja nautin ihanasta paisteesta.

Vaasan kersa lähti tänään Ruotsiin lentokoneella Vaasasta.
Taasen oli yksi lento josta kuului kommentti: En koskaan enään mene koneeseen.
Oli tärissyt ja tutissut kone melkoisesti, mutta perille pääsivät vävyn kanssa.
Autonhakumatkalle lähtivät.

Saunottua tuli ja tavattua kesän ensimmäiset 3 hyttystä. Ei muita sen jälkeen näkynytkään.
Huomiseen.
------------------------------------------

LAUANTAI

Todella mahtavan sateinen sää. Lämpömittari näyttää + 13 astetta lämpöä ulkosalla.
Ei ihme, että asuntoa piti pikkuisen lämmittää ja unohtaa kasvimaan perkaus.
Syyskuussa tapaa olla vastaavia ilmoja, ei kesäkuun viimeisenä päivänä.

Kersa ja vävy saapuivat tänään illalla takaisin Suomeen.
"UUSI" auto tuli nopeasti hankittua.
Uumajasta tulivat laivalla Vaasaan ja paatti oli kallistellut todella paljon merenkäynnin seurauksena.
Nyt kotona onnellisesti.

Harvinaisen rauhallinen päivä.
Tänään kulutin tosin osan päivästä lisäravinteiden tilaamiseen.
Ihmiset ovat huomanneet kuinka elämänlaatu paranee lisäravinteiden ansiosta.
Syöpähoidon alkuvaiheessa kun kaiken pitää olla tasapainossa ihmisellä lisäravinteista on ollut suuri apu.

Välttyäksemme pahoilta ongelmilta ja saadaksemme energiaa päivän tarpeisiin tarvitsemme lisäravintoa.
Onneksi monet ovat todenneet henkilökohtaisesti lisäravinnon tärkeyden, jopa huippu- urheilijoita myöten.

Laitan kuvan näin synkeänä iltana muistuttamaan kesästä. joka meillä kuitenkin on menossa.


Lumipallot saavuttivat todella ison kukinnan.
Ilman tuholaistorjuntaa kukat olisivat jääneet todella pieniksi.

Teini lähti illalla kaverinsa luoksen sateen välissä. Kuivana oli päässyt perille.

Saunottua tuli ja kuunneltua saunan terassilla sateen ropinaa.

Huomiseen.


torstai 28. kesäkuuta 2012

Keskiviikko. Lisäravinto. Ym. Torstai, saunottua tuli. Ym

KESKIVIIKKO

Seinäjokihan se aamusta kutsui. Aika viileä oli sää tänään.
Lappiin on luvattu jopa lunta, eikä ihme vaikka sataisi täälläkin.

Iltasella meillä oli Lisäravintoilta.
Onneksi ehdin hommista ottamaan iltaan osaa.

Kaikki tuolit olivat sohvia myöten käytössä. Väkeä oli kylältä, Ylihärmästä ja Alahärmästä.
Alahärmästä paikalla oli mies joka oli kävelevä tietosanakirja.
Mahtavaa kun iltaan osallistuu henkilö joka on tietoinen terveyteen liittyvistä asioista.
Ilta oli mukava, huumori lensi ja asiaa puhuttiin ja urheiluakin seurattiin.

Nappiin osunut ilta. Kiitos osallistuneille.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

TORSTAI

Seinäjoki edelleen.
Lapissa oli satanut yöllä lunta. Ei kuulemma mitenkään outoa, näin väittivät sääihmiset.

Tänään oli ihan mukava sää, aurinko näyttäytyi ja helli meitä iltaan asti.

Ei mitään erikoista näin torstaina. Viikonloppua odotellaan ja sen tuomaa lepoa. Heh.
Työtä vuorotta, kun perkaa peruna- ja kasvimaan.

Saunottua tuli, eli: Huomiseen.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Tiistai. Tervetuloa huomenna keskiviikkona meille. Ym

Seinäjokihan se aamusta kutsui.
Nyt olen saavuttanut ruuhkassa ns, normaalin tason.
Eli, pikkuisen ehtii hengähtämään.

Huomenna keskivikkona kaikki te lukijat olette Tervetulleita meille illalla klo:18:00.

Paikalla on henkilöitä kertomassa lisäravinteista ja niiden käytöstä.
Mukana myös henkilö joka on saanut apua lisäravinteista mm. syövän aiheuttamassa voimattomuudesta Ym.

Oli onglemasi mikä tahansa, iho, hormoonit, lihavuus, laihuus, väsyneisyys, ahdistuneisuus, unettomuus, levottomuus, hiiva, ym, ym,ym
Apu löytyy lisäravinnosta.

(Kyseessä ei ole luontaistuote,)

Sadetta ja aurinkoa on tähän päivään mahtunut.
Onneksi sade pysyi poissa kun hommista tullessani poikkesin kyläseuran Kesä Kaffiossa.
Väkeä oli taasen paljon ja uusiakin kävijöitä paikalle saapui.
Kesä Kaffila on lunastanut paikkansa kyläläisten sydämessä.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

Ja muistakaa:  TERVETULOA meille huomenna hankkimaan parempaa ja jaksavampaa elämää.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Maanantai. James Hirvisaari. Anonyymi. Ym.

Tuttuun ja totuttuun tapaan, Seinäjokihan se aamusta kutsui.
Täyttä työtä oli päivä taas kerran, no aika kului ainakin joutuisasti.

Sää on tänäänkin ollut mitä parhain, pilviä on mennyt ja on näyttänyt, että sade tulisi. Ei tullut.
Aurinko paistaa nytkin klo: 20:54.

James Hirvisaaren blogi kommentit siitä, saako ihminen arvostella omaa tuomiotaan julkisesti, on taasen lehtien otsikoissa.
Kyllä on maailma mennyt kummalliseksi, jos omaa tuomiotaan ei saa enään arvostella.
Ihmisellä, olkoon tavallinen tallaaja tai korkeammin koulutettu, kuuluu Suomen lain mukaan sananvapaus ja etenkin kun kyse on omasta tuomiosta. On täysin järjetöntä, ettei tuomiota saisi arvostella henkilökohtaisella palstalla / muualla.

Hirvisaari kertoo, että Perussuomalaisuudella olisi tekemistä asian kanssa.
Siitä en tiedä, mutta " kaikki" tietävät, että negatiivisen kuvan antava kirjoitus Perussuomalaisista on estetty.
Niin telkkarissa kuin lehdissäkin.
Negatiivinen tarkoittaa todellisia asioita kentältä ympäri suomea.
Näitä tietoja eivät lehdet/ telkkari saa julkaista.

Täysin käsittämätöntä ja ENEMPI KÄSITTÄMÄTÖNTÄ ON, ETTÄ LEHDET / TELKKARI TOTTELEVAT KÄSKYJÄ.

Liekö Perussuomalaisilla enemmistö "komiteassa" joka päättää mitä julkaistaan ja mitä ei ?
Siltä vahvasti vaikuttaa.
Perussuomalaisten säännöt ovat Suomen lain vastaiset, mutta niin on luultavasti haluttukin.
Harva lähtee oikeuksiaan peräämään Suomen lain mukaisesti, vaikka hänellä on siihen täysi oikeus.

Tiedä sitten kuka Perussuomalaisten säännöt on keksinyt, mutta ihmisen arvostus ja kunnioitus on niistä unohtunut totaalisesti.

-----------------------------------
ANONYYMI on ottanut kantaa eiliseen kirjoitukseeni. Tässä, olkaa hyvät:

------------------
Anonyymi on lisännyt kommentin tekstiisi "Lauantai.Juhannuspäivä. Sunnuntai. Miesten Eturauh...":

Onpa mahtava homma että meille miehille miehisiin vaivoihin on saatu apua. Tiedän, että ravinnolla on suuri merkitys. Hyvä Eija.

Julkaise
Poista
Merkitse roskapostiksi

Valvo tämän blogin kommentteja.

Lähettänyt Anonyymi blogiin Eija Kiviharju-Ketola 24. kesäkuuta 2012 21.54 


----------------------------------
Anonyymille toteaisin:  Kiitos kiittämisestä, mutta todellisuus on todellisuutta. 

On paljon miehiä joilla eturauhanen vaivaa syystä tai toisesta, yksi tärkeimmistä syistä on väärä / puutteellinen ruoka-aineiden saanti.
Tunnettu tosi asia on, ettemme me Suomalaiset niin miehet kuin naisetkin syö terveellisesti nykyään.

Katsotaan vaikka sota-ajan henkilöitä jotka nyt ovat vanhuksia.
Kova elämä ja kova ruokavalio.
Ruoka perustui pelkästään omasta maasta saataviin tuotteisiin. Ei valmisruokiin, ei pitsoihin, ei eineksiin Ym, Ym,
vain oman maan satoon.

Lisäravinto joka ei sisällä mitään haitallisia ainesosia vain luonnosta saatavat tarvikkeet on nykyihmiselle välttämättömyys.
Onneksi ihmiset ovat nykyään heränneet huomaamaan lisäravinnon tarpeellisuuden ja tärkeyden.

Kuten eilen kirjoitin, olen onnellinen kun ihminen saa avun lisäravinnosta.
Onnellinen on pissasuihkusta jota ei ole aikoihin tullut. Nyt tulee. Kiitos lisäravinnon.

---------------------------------------------------------------

Siinähän sitä taas tälle päivälle.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen

Ps. Teini aloitti tänään kesätyöt. Jee. Eipä notku kotona. Heh

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Lauantai.Juhannuspäivä. Sunnuntai. Miesten Eturauhasongelmat. Ym

LAUANTAI

Täydellisen ihana Juhannuspäivän sää.

Ulkosalla tuli oltua koko päivä.
Ei vieläkään hyttysiä riesana. Jee.

Päivällä saapuivat Kauhajoen vieraat. Vihtoja tehtiin ja saunassa niistä nautittiin.
Vanhan sanonnan mukaan, ensimmäinen vihta saunassa ja ensimmäinen lehti joka jää ihoosi kiinni kertoo kuinka monta "vihollista" sinulla on.
(Siis montako reikää on vihdanlehdessä kertoo "vihollisten" määrän.)
Siinä sitten tutkittiin kolmen akan selkämystä vihdonnan jälkeen. No, ei löytynyt meikäläiseltä kuin yksi  "vihollinen". Tosin reikä oli aika suuri, joten olisiko kyseessä iso "vihainen" henkilö?
Uskokoon ken tahtoo, mutta vanhankansan taikoja on mukava testata.

Grilli oli kuumana ja lihat sekä makkarat ym, tekivät hyvin kauppansa.

Saunottua siis tuli, joten: Huomiseen

-------------------------------------------

SUNNUNTAI

Edelleen hyvä sää, pilviä on pikkuisen kerääntynyt taivaalle ja jokunen olematon piskokin iltasella näyttäytyi.
Päivän paras uutinen oli erään eturauhasvaivaa kärsivän miehen tiedote.
Vein hänelle tässä paripäivää sitten eturauhasvaivaan tarkoitettuja ravintolisiä.( En siis mitään luontaistuotteita )


Tänään hän ilmoitti minulle onnellisena, että pissa oli tullut kunnolla pitkästä, pitkästä aikaa.
Se on hyvä asia.
Eipähän pissa pakkaudu virtsarakkoon ja aiheita valtavaa painonnousua.
Pissa joka ei tule ulos saattaa saada painon nousemaan todella paljon ja pahemmassa tapauksessa virtsarakko voi haljeta. Siinä ei sitten paljon enää lääkärit auta. Myrkytys on valmis.

Olen onnellinen ko. henkilön puolesta. Pissa kulkee jatkossakin hyvin ja ongelmat vähenee.

No, tämä miesten eturauhasongelmista.

Kauhajoen vieraat lähtivät jo aamupäivästä. Kiitos kun poikkesitte.

Iltasella käväisin "naapurissa" pikaisen vierailun.
Ehti sitä maailmaa parantaa siinäkin ajassa. Heh.

Tänään ei saunottu, mutta pakkaseen tehtiin vihtoja joulua- ja uutta vuotta varten.
Joten: Huomiseen.

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Perjantai. Hyvää Juhannusta kaikille. Mahtava sää. Ym.

Todella mahtava oli sää tänä Juhannusaattona.
Tyyntä, aurinkoista, ei hyttysiä, ei paarmoja. Täydellinen sää.
Lämpömittari näytti klo: 19:00  37 astetta lämmintä auringossa.. JEE.

Päivä vierähti monenlaisissa hommissa ja kutsua odotellessa 60 vuotisjuhliin.

Tulihan siinä asunto siivoottua juhannuskuntoon niin sisältä kuin "ulkoakin".

Juhlat olivat siirtyneet toiselle päivälle, no kaikkea voi sattua ja tapahtua.
(Etenkin kun kyseessä olivat yllätysjuhlat.)

Hyvin on rauhallinen ollut tieosuus vain jokunen auto on matkaansa tehnyt.
Mies joutui iltasella hakemaan teinin kulkupelin Lapualta kotiin.
Takarengas oli hajonnut ja kulkupeli jäi tienvarteen.

Teini itse meni kaverinsa luokse Lapualle Juhannusta viettämään.
Miehen veli saapui iltasella ja makkarat grillissä olivat toiveena.
Nyt makkarat tirisevät ihanasti ja houkutteleva tuoksu leviää ympäristöön.

Tässä  kuva Juhannusaatosta.
Sinivalkoista pitää Juhannuksena olla:



Lisää kesäisiä kuvia, ainakin yksi kappale.


Suihkulähteen ihana solina rentouttaa mukavasti kun makoilee joko riippukeinussa tai nurmikolla.
Kesäinen nautinto, parhaimmasta päästä.

Makkarat ulkona näyttävät menevän kaupaksi. Pitäisiköhän ehtiä saamaan edes yksi itselleen?

Saunottua tuli, joten: Huomiseen ja HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE.

torstai 21. kesäkuuta 2012

Keskiviikko. Pörrön muistolle. Torstai. Kiitos Raimo Rintala. Ym

KESKIVIIKKO

Seinäjokihan se aamusta kutsui, totuttuun tapaan.
Täydellisen kiireinen päivä. Oikein piti tehdä "sotasuunnitelma" itsekseen, miten kaikesta selviää?
Selvittiin ja osa kiireistä jäi huomen aamulle.

Kotia kohti tullessani käväisin viemässä tavaralähetyksen Taipaleen kylään.
Aikaahan siinä meni, maailmaa kun piti tietenkin parantaa.

Kauvan en ehtinyt olla kotona kun Pörrö, meille majoittautunut kissa tuli pihaan kolmella tassulla hyppien.
Näytti siltä, että etutassu on poikki.
Soitto päivystävälle eläinlääkärille. Ei vastausta, vain tiedoitus: En pääse nyt puhelimeen ym.
Kaiken huipuksi päivystys oli Evijärvellä.

(Luoja, auta eläimiä etteivät ne  illalla tai yöllä tarvitse lääkärin apua.)

Soitin lähimmälle päivystävälle eläinlääkärille ja hän suostui ottamaan vastaan sillä ehdolla, ettei oman alueen apua tarvitsevia eläimiä tule vastaanotolle.
Ei onneksi tullut ja Pörrö sai piikin kissojen taivaaseen.

KIITOS SINULLE KUN VÄLITIT PÖRRÖSTÄ JA OTIT VASTAAN.

Pelkkä jalka ei ollut poikki, vaan koko oikean puolen etummaisen jalan luut ylös asti olivat täysin rikki.
Ei voitu laittaa kipsiä, parempi oli Pörrö lähettää kaveriensa luokse taivaaseen.

Pörrö haudattiin meidän pihalle koivun alle.
Tässä kuva Pörrön muistolle. Pörrö oli kukkanen joka kuihtui pois.



Kello oli siis paljon kunnes hautajaiset olivat ohitse, eli: Saunottu ei, joten: Huomiseen.


TORSTAI

Seinäjoki edelleen. Vauhti senkuin kiihtyi aamupäivästä, onneksi iltapäivällä vähäsen hiljeni.
Ehdin jopa pikkuisen kohentamaan "hommien" ulkonaista olemusta.

Mitä ihanin sää oli tänään. Juhannusatto on huomenna ja sää kerrankin suopea.

Hommista tullessani poikkesin Kamarikirjastolla. Oli mukavaa tavata kyläläisiä ja viettää hetki heidän kanssaan.

Ilkassa oli Kuntayhtymä Kaksineuvoisen johtaja Raimo Rintala vastaus aiemmin julkaistuun kirjoitukseeni vanhuksien hoidosta sekä robotin käyttämisestä "hoitajana".
Vastaus taisi olla tosin eilisessä lehdessä, mutta lehdet ovat kiireessä jääneet lukematta.
Tahdon näin blogini välityksellä KIITTÄÄ Rintalaa ym. asiallisesta vastauksessa.

Tosi asia on kuitenkin, että Valvira tutkii E-P alueella tapahtuneita vanhuksien kuolemia.
Mielestäni on järkyttävää edes todeta potilaalle, saati omaisille nesteystyspussin hintaa ja sen tarpeellisuutta potilaalle.
Näin ei ole tapahtunut Kauhavan alueella, mutta läheltä liippaa.

Onneksi, lelut ovat leluja, mutta niitä leluja ei saisi ottaa edes koekäyttöön.
Koekäytöllä mahdollistetaan tuotannon käynnistäminen.
Yksikään hoitolaitos olkoon sitten minkä yrityksen alla tahansa ei saisi edes leikki ko, lelulla.

Teini ja "naapuri" olivat saunassa iltasella ja sen näköinen on kylpyhuone. YÖK.

Tuli siis käytyä saunassa itsekkin, eli: Huomiseen.

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Maanantai. Ilon päivä, heh. Tiistai. Onnea Pirkko Mattilalle. Ym

MAANANTAI

Seinäjokihan se aamusta kutsui. Kiirettä piisasi ihan omiksi ja muidenkin tarpeisiin.
"Pomokin" oli yrittänyt soittaa firmanpuhelimeen 3 kertaa ja lopuksi soitti omaani tiedustellen: olenko hengissä? Hengissä ollaa edelleen, mutta ruuhkanaikana ei puhelimeen vastata.
Hyvähän se on, että huolta pidetään.

ILON PÄIVÄ tämä maanantai oli siinä mielessä, että karvaiset "lapsenlapset" haettiin kotiin.
Tosin karvaisten mielestä asia ei ollut niin. Kumpikin katti hävisi kuin ohjukset nähdessään kuljetuslaatikon.
Tottahan "mummulassa" on aina mukavampaa kuin kotona. Heh.

Ei mitään erikoista, maailmaa tuli parannettua niin "hommissa" kuin kotonakin.
Saunottu ei, joten: Huomiseen.

TIISTAI

Ensiksi:

Onnittelut Hallintovaliokunnan uudelle puheenjohtajalle Pirkko Mattilalle.
Pätevä ja asiantunteva henkilö tuli valittua juuri hänelle sopivaan virkaan.

Seinäjokihan se aamusta kutsui.
Päivä oli poikkeuksillinen monessakin suhteessa.
Ensin, oli tietenkin työntäyteinen päivä, mutta aikahan kului nopeasti hommia tehden.
Toiseksi, luonani käväisi ihminen joka mullisti vähäksi aikaa koko liikekeskuksen.
Ei, pahassa vaan hyvässä mielessä.

On se ihmeellistä kuinka paljon yhden ihmisen käynti vaikuttaa koko keskuksen toimintaan, siis positiivisesti.

Kotiintulo matkalla poikkesin Kotiseututalo Keskikankaalla kyläseuran Kesä Kaffilassa.
Nam, täytekakkua ym, herkkuja oli tarjolla.
Vesisade viipyi hetken paikalla, mutta hävisi sitten näkymättömiin.

Iltasella käväisi vieraita ja maailmaa taas parannettiin.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Sunnuntai. Sekoilulle jatkoa. Kisun seikkailut. Ym

Aamu oli pilvinen, mutta päivä ja ilta aurinkoisia.

Teini lähti Lapualle veljensä syntymäpäiville ja päätettiin mieheni kanssa lähteä Onnelaan teatterin ensi-iltaan.
Ajateltiin, että nostetaan rahaa automaatista vasta Alahärmässä lippuja varten.

No, automaattista oli rahat loppu. Jonossa oli muitakin jotka olisivat rahaa tarvinneet.
Samalla selvisi, että näytelmän jota olimme menossa katsomaan ensi-ilta oli sittenkin ollut eilen.
Aviisin tiedote aikatauluista sai meidät kyllä ihan sekaisin ja ehkä muutkin katsojat.

Ylihärmää ja sen automaattia kohti lähti Alahärmästä aika moni auto.

Aika nolo juttu, että automaatista on rahat loppu kun samana päivänä oli toinen näytelmä, ravit ja tietenkin huvipuisto auki.
Kaikkiin ei kortti kelpaa, vain raha.

Kisu oli viime yön ulkona seikkailemassa, kotiutui vasta aamusella.
Ei tainnut olla Kisulla kovin ihanan yö, nyt seuraa kaikkia joka paikkaan ja pihalla ei suostu olemaan yksinään.

Oppia ikä kaikki, kissallekkin.

Näytelmän mentyä ohitse ja rahojen säilyttyä automaatissa, mieheni kotiin päästyämme alkoi puhdistaa tontin rajoja trimmelillä.
Nyt on siistiä ja hienon näköistä.

Teinikin on kotitunut synttäreiltä ja kaikki 4 kattia ovat valmiina nukkumaan. Heh.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Lauantai.Sekoilua. Heh. Mikkelistä kotiin. Anonyymi. ym.

Todella mahtavan kesäinen päivä oli tämä lauantai.
Sekoilua oli ja "pahemmasta" päästä tänään.

Yöllä oli saapunut tekstiviesti, että tämän lauantai porukkareisu onkin seuraavana lauantaina, eli Juhannuspäivänä.
Taitaa jäädä väliin meikäläiseltä, on pikkuisen muita suunnitelmia Juhannukselle.
Juhannuksen vietto on jo sovittu sukulaisten parissa.

Sekoilu jatkui edelleen. Olin jo ilmoittanut Kauhajoen suuntaan olevani ko. kesätapahtumassa ja heillä oli muitakin menoja tälle päivälle, joten en halunnut sekoittaa "pakkaa" edelleen.

Aikani mietittyäni mitä tehdä, tuli mieleeni kesäteatteri Onnelan ensi-ilta, joka alkaisi klo: 14:00.
Soitin "naapurille" ja ehdotin ko teatterikäyntiä.
"Naapurinkanssa" tuli puhetta lippujen hinnoista ja ilmoitin tarkistavani tiedon Aviisista.
Hintoja ei ollut näkyvissä, mutta ensi-ilta onkin vasta huomenna.
Onneksi tuli tarkistettua. Olisi siinä ihmetelty Onnelan pihalla kun ketään ei näy eikä kuulu.

Päädyin siis lomareissun ja teatterin sijasta perkaamaan marjapensaiden alustoja puhtaaksi rikkaruohoista.
Tulipahan tuokin homma tehtyä.

Mies ja teini kotiutuivat tänään Mikkelistä.
Hyvin oli teini ampunut, kisoissa oli maajoukkueampujia Virosta sekä Suomesta, 573 oli tuloksena ilmakiväärissä yleisessä sarjassa.

ANONYYMI on ottanut kantaa eiliseen kirjoitukseeni, eli tässä näin:
--------------------------------------------------


Anonyymi on lisännyt kommentin tekstiisi "Perjantai. Ihana sää. Y,":

Hei Eija! Millaisella prosentilla nuo sinun "rikosilmoituksesi" menevät syyttäjälle? Vakituisena lukijana olen laskenut, että olet tehnyt useamman kymmentä rikosilmoitusta; Hongistostakin ainakin kaksi. Kauhavan kaupungin talousjohtajastakin taisit aikoinaan rikosilmoituksen tehdä, koska hän ei osallistunut järjestämääsi tapahtumaan...

Julkaise
Poista
Merkitse roskapostiksi

Valvo tämän blogin kommentteja.

Lähettänyt Anonyymi blogiin Eija Kiviharju-Ketola 15. kesäkuuta 2012 23.26 

-------------------------------------------------------------------------------------

 Rikosilmoitukset päätyvät syyttäjälle niiden vakavuuden vuoksi. Hongistosta olin pakotettu tekemään toisen ilmotuksen hänen käytöksensä takia julkisessa tapahtumassa.

(Hongiston  asia on käsittelyssä Pirkanmaan ja Espoon poliisilla. )

Kansanedustajan ja talousjohtajan vakanssi on todellakin erilainen.

Kansanedustajan pitää ja täytyy pystyä tilanteessa kuin tilanteessa esiintymään asemansa mukaisesta, talousjohtajan ei tarvitse.

Talousjohtajasta ei rikosilmoitusta ole tehty syystä, ettei olisi osallistunut johonkin tapahtumaan.

Tapahtumaan osallistuttamuus ei ole syytteen alainen asia, eikä sellaista ole koskaan poliisille esitetty tutkittavaksi..

 

Jokaisella kansalaisella on oikeus viedä asia tutkintaan jos häntä on kohdeltu lain vastaisesti.

 

----------------------------------------------------------------------------------------

 

Sain Ystävältäni lahjan, johon on käytetty aikaa ja taiteellisuutta todella paljon.

Olen ylpeä erikoisesta, mutta katseet kiinnittävästä lahjasta.

Lahjasta mihinkä ihastuin heti.

Tässä kuva:



 Todella hieno ja taiteellinen asetelma.

 

Saunottua tuli, joten: Huomiseen

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Perjantai. Ihana sää. Y,

Seinäjokihan se aamusta kutsui. Täyttä vipinää sisälsi päivä.
Onneksi kaikesta taas selvittiin.

Aamulla meinasi mennä kaffi vääräänkurkkuun, kun luin lehdestä että Hongistosta on kaavailtu Halla-Ahon seuraajaa.
Halla-Aho ei tietääkseni ole käynyt kenenkään "kimppuun" sanallisesti. On vain hiljaa ilmaissut mielipiteitänsä
eri kirjoituksilla.
Seuraajaksi kaavailtu henkilö on käynyt ihmisen "kimppuun" julkisesti.

Tällä julkisella tarkoitan itseäni.
Hongisto ilmoitti minulle sunnuntaina10.6.12 kovaan äänensävyyn taidenäyttelyn avajaisissa,( jonka kaikki kuulivat) ettei tervehdi minua kädestä, (eikä vissiin muutenkaan.)
Maailmassa on Hongiston mukaan kaksi henkilöä joita hän ei suostu tervehtimään ja toinen olen minä.
En siinä "panniikissa" huomannut kysyä, kuka tuo toinen on?

On eri asia kirjoittaa mielipiteitänsä saatikka tuode niitä esiin julkisesti.
Valitettavasti jouduin tekemään Hongiston käytöksestä poliisille ilmoituksen.
Kansanedustajan pitää kayttäytyä asemansa mukaisesti, eikä julkisesti haukkua toista ihmistä.

No, se siitä.
Aika näyttää kaiken.

Lumipallot ovat ihanasti kukassa. Tässä otos:


Otin jokunen päivä sitten kuvan myös karvaisista "lapsenlapsista":





Huomatkaa Nellan viekoitteleva ilme.

Ilta vierähti mukavasti "naapuria" käväisi kylässä ja tietsikkaa selattiin.

Saunottu ei, joten: Huomiseen

torstai 14. kesäkuuta 2012

Torstai. Asiointia, Halla-Ahon "seuraaja". Ym

Kaunis päivä oli tämä torstai. Tosin iltasella tuli pari pientä n. 2min kestäviä sadekuuroja.
Seinäjoki kutsui tänään muusta syystä kuin hommien.
Käväisin parantamassa maailmaa Fallesmannin tiloissa ja teini käväisi ostoksilla sillä aikaa.
Hommapaikassa kyllä tavattiin toisemme. Oikein pelästyin kun soitin hänelle olevani hommapaikassa ja hän ilmaantui paikalle noin minuutissa.
Hyvin oli teini aikansa käyttänyt ja ostanut järkeviä ( halpoja) vaatteita itselleen.

Iltasella käväisi ystävä Ylihärmästä vierailulla. Maailmaa tuli parannettua myös hänen kanssaan.
Tällä parantamisella ainakin meidän omat maailmat ovat kunnossa, tiedä sitten koko maailmasta.

Halla-Ahon "seuraaja" piti valita tänään Perussuomalaisten kokouksessa.
Eerola olisi ollut hyvä ja selvä valinta. Tiedä sitten miksei häntä valittu vielä tänään?
Hänhän on ilmoittanut julkisesti luopuvansa "Sisun"  porukoista.

Halla-Ahon "seuraajalla" pitää olla puhdas tausta.
Ei voida olettaa saati kuvitella, että pestin "perisi" joku joka voi aiheuttaa samantyylisen, mutta erilaisen kohun Perussuomalaisten jäsenenä pj virassa.

Eerolalla on kova kannatus Perussuomalaisten jäsenistössä virkaan, mistä Halla-Aho luopui todella heppoisin perustein.

No, päätös jää nähtäväksi, samoin jää nähtäväksi valitaanko toimeen todella asiansa osaava henkilö, kuten Eerola on.

Ei siis mitään ihmeempiä tänään. Taivas näyttää mustalta, joten sadetta taitaa olla yöllä luvassa.
Saunottu ei, joten: Huomiseen.


keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Keskiviikko. Tuuliviirikö? Maakunnassa matkalla. Ym

Ihanan lämmin päivä.
Seinäjoki ei tänään kutsunut vaan muut menot.
Lapua oli nro 1 ja Alahärmä nro 2.
 Päivä meni Lapualla ja iltapäivä Alahärmässä kahdessakin eri paikassa.
Onnistuneita käyntejä olivat kaikki.

Tämä oli sitä oikeaa maakuntamatkailua. Outoja, mutta nyt tuttuja paikkoja joihin tuli tutustuttua.

Ihmettelen suuresti perussuomalaisen pj Timo Soinin kannanottoja ja lausuntoja lehdistölle ja niiden poikkeavuutta todellisuudesta.
Tulee mieleen laulu: Tuuliviiri yllä talon katon jne.
Onko Soinista tullut tuuliviiri, joka käytetään hyväksi ?
Valitettavasti nyt tuntuu siltä, että tuuliviirinimitys on sopivin nimitys tällä hetkellä.
Eilen oli lehdissä Soinin lausunto Halla-Ahosta ja hänen tuomiostaan.
Soini ilmoitti, ettei tuomio vaikuta Halla-Ahon asemaan, kannanotto kun on tapahtunut ennen Hallintovaliokuntaan ym, hyväksymistä.

Tänään Halla-Aho ilmoitti eroavansa Hallintovaliokunnan pj toimesta.

Oudoksi Halla-Ahon eroamisilmoituksen tekee sen, että täällä "maalla" tiedettiin jo ennen virallista julkaisua asioiden oikea laita.
Halla-Ahon eroaminen ei tainnut tapahtua ihan "puhtain" paperein.
Mitenkä tieto erosta on tiedossa täällä"maalla" ennen kuin se julkaistaan. Etenkin kun julkaisijana oli Halla-Aho ?
Käsittämätöntä?

Soini olisi voinut pitää Halla-Ahon puolia samaten kuin hän viljelee perussoinismeja eduskunnassa.

Alla ote lehdestä. Lukekaa ja miettikää, toimiko Soini oikean pj tavoin niin Halla-Ahon kuin eduskunnan istunnossa. Haukkumalla muita puolueita ja keksimällä niille uusia lempinimiä, osoittaako Soini todellista johtajuutta? Minun mielestäni ei.

Tässä ote lehdestä:
------------------------------------

Eduskunta pui parhaillaan jälleen kerran Euroopan tilannetta ja talouskriisiä, kun istuntosalissa keskustellaan perussuomalaisten jättämästä välikysymyksestä.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) laskujen mukaan kyseessä on jo seisemäs kerta tällä vaalikaudella, kun eduskunta pui samaa asiaa joko pääministeron ilmoituksen, tiedonannon tai välikysymyksen muodossa.
- Espanjan pankkien romahtamisella olisi erittäin vakavia seurauksia, jotka saattaisivat aiheuttaa koko Euroopan laajuisen rahoituskriisin, Urpilainen puolusteli aloituspuheessaan Espanjan pankkitukea.
- Tämä voisi pahimmillaan johtaa myös Suomessa jopa suurempiin taloudellisiin tappioihin , kuin mitä koettiin finanssikriisin ensimmäisessä vaiheessa 2008-2009.
Urpilainen toivoi puheensa päätteeksi kuulevansa keskustelussa "vakavia ja tarkkaan harkittuja puheenvuoroja"
- Huulta heittämällä tauti ei nimittäin parane.
-----------------------------------------------------------------
Pitkä puhe
Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja, perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei lähes 20 minuutin puheessaan Urpilaisen toivetta kunnioittanut, vaan heitteli perussoinismeja joka suuntaan.
- Piikki on auki, vaikka baari on kiinni!
- Ei tämä tulipalo puhaltelemalla sammu!
Soini kertoi varoittaneensa Espanjan tilanteesta jo vuosi sitten "maailmankuulussa" talouslehti Wall Street Journalissa.
- Eurosta ei ole ollut kiistatonta hyötyä, Soini toisti näkemyksensä.
Yhtä hyödyttömänä Soini sanoi pitävänsä Suomen Kreikka-vakuuksia.
- Mitä ovat nämä vakuudet? Saadaanko täytetty pingviini?
"Pankkiliitto"
Soini jaksoi taas kerran kurmuuttaa myös lempivihollisiaan vihreitä ja vasemmistoliittoa.
- Vihreitä kiinnostaa vain eutanasia. Vasemmistoliitto on puolestaan muuttunut pankkiyhdistykseksi, jonka uudeksi nimeksi käy pankkiliitto, ja tunnukseksi sadan miljardin euron seteli.
Välikysymyskeskustelu euroalueen talouskriisistä jatkuu tänään pitkälle iltaan, jo ennen ryhmäpuheenvuoroja kansanedustajat olivat pyytäneet yli 70 puheenvuoroa. Päivän kohukansanedustaja Jussi Halla-aho (ps) ei kuitenkaan keskusteluun osallistu, sillä kuumeinen kansanedustaja lähti kotiin kesken istunnon.
TOMMI PARKKONEN
tommi.parkkonen@iltalehti.fi
EDUSKUNTA
----------------------------------------------------------------------------------

No, jokainen taplaa tyylillään, mutta tuuliviirinä oleminen ei sovi puolueen puheenjohtajalle.
Lehdissä yhtenä päivänä tietoa asioista Soinin sanomana, toisena päivänä uutta tietoa josta Soini ei muka tiedä mitään. Voi, mitä teatteria.


No, siinäpä ajateltavaa. Pitääkö puolueen johtajan olla sanansa mittainen vaiko heilua kuin tuuliviiri ?

Saunottu ei, mutta ihanasta ilmasta nautittiin. Joten: Huomiseen

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Tiistai. Kesäkaffila Keskikankaalla. Ym

Seinäjokihan se aamusta kutsui.
Tavaraa sisään tuli ovista ja ikkunoista. Onneksi kaikesta selvittiin ja onneksi asiakkaat malttoivat odottaa 5-10 min, että saivat hakemansa tuotteen ulos.

Kotimatkalla poikkesin Kotiseututalo Keskikankaalla.
Kyläseuralla oli ja on joka tiistai kesäkaffila ko. paikassa.
Tarjolla oli lettuja, kahvia, jäätelöä, piirakkaa, ym, ym.
Olin paikalla ensimmäisenä odottamassa lettujen valmistumista ja kahvia.
Väkeä oli todella paljon ja letut menivät kuin kuumillekiville.
Ostin 0,50 € maksavia lättyjä myös kotiin. Lätyt, tunnelma, kyläläisten kohtaaminen/ iloisuus olivat raskaan työpäivän jälkeen tervetullutta henkireikää.
Nautin todella paljon niin lätyistä, kahvista kuin lämpöisestä tunnelmastakin.
Samoin kukkivat ja tuoksuvat erilaiset pensaat antoivat todellisen kuvan kesästä.

Ensiviikon tiistaina Kaffila on taasen auki klo: 18:00 - 20:00.

Täytyypä poiketa katsomaan mitä kaffilalla on silloin tarjota väsyneelle työläiselle.

Meillä on aurinko paistanut koko päivän. Seinäjoelle vettä satoi todella kovaa.
Olisiko kyseessä ollut ukkoskuuro?

Iltapäivästä selkeni Seinäjoellakin.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Maanantai.Oikaisu Hongiston blogikirjoitukseen. Markus Myllymäki/ kommentoija. Ym

Seinäjokihan se aamusta kutsui.
"Hommia" oli niin paljon kuin tekemään ehti. Kuluihan siinä aika mukavasti ja joutuisasti.

Illalla poikkesin "naapurissa" ennen kotiin menoa ja hetken aikaa parannettiin maailmaa.
Vettä oli päivällä satanut oikein kunnolla ja ukkonenkin oli muistutellut olemassaolostaan.

Kansanedustaja Hongisto markkinoi taidenäyttelyä kankaalla näin:

Näyttelyn "raamit" ovat sanalla sanoen mykistävät. Näyttely on Yli-Härmän Kankaankylän kylätalossa, joka on rakennettu jo 1700 luvulla. Hirret ovat paksut ja ajan patinoimat.

Oikaisu Hongiston tiedotteeseen taidenäyttelyn paikasta.
Kyseessä on tietenkin Kotiseututalo Keskikangas Ylihärmän kankaankylässä.( Kylätalo sijaitsee koulun lähistöllä..) 


Ilkka lehti on julkaissut mielipidekirjoitukseni eutanasia- ja Robotti asiasta.

Alla kirjoitukseni

----------------------------------------------------------------

Etelä-Pohjanmaan alueella epäillään tapahtuneen niin sanottuja eutanasia-tapauksia pienissä hoitolaitoksissa.
Eutanasia-tapaukset ovat sattuneet yksinkertaisesti sillä, että vanhuksen nesteytyksestä on luovuttu. Varsinaisesta eutanasiasta ei ole kysymys, mutta eräänlaisesta "armomurhasta" kylläkin.
Vanhuksella on oikeus yksityisyyteen ja oman elämänsä hallintaan myös "laitoksissa". Yksityisyys on unohdettu monissa hoitokodeissa, ja vanhuksia kohdellaan sen mukaisesti. Vanhuus ei merkitse sitä, ettei ihmisellä ole haluja tai toiveita kumppanin löytämiseen.
Nykyisessä systeemissä vanhus on vain vanhus eli ihminen, jolla ei ole omia toiveita. Valvira on luvannut tutkia alueen vanhuksien kuolemat sekä nykyisen hoidon.
Robotti, mitä virkaa sillä on vanhusten hoidossa? Tätä en käsitä. Robottia valvotaan kameran välityksellä. Miksi? Miksi henkilö, joka valvoo robotin vetämää voimistelu- ym. jaksoa, ei vedä sitä itse, vaan istuu tietokoneella.
Mitä järkeä on hankkia kallis robotti hoitamaan dementikkojen voimistelua. Jos robotti kelpaa vetämään vanhuksille ohjelmia, kaipa se kelpaa myös lastentarhaan lukemaan satuja. Kummassakin tapauksessa ovien pitää olla lukossa ja kameraa seuraavan henkilön olla äkkiä paikan päällä häiriön sattuessa. Häiriö voi olla vaikka, kipu, kouristus liikkeen takia tai mitä tahansa muuta, mutta Robotti ei näitä asioita pysty ymmärtämään. Robotti ei ymmärrä itkevää lasta tai vanhusta. Se vain jatkaa litaniaansa.
Robotin hankkimiseen menneet rahat voisi käyttää paremminkin. Palkata oikeita ihmisiä vetämään erilaisia virkistysohjelmia vanhuksille ja lapsille, jos robotin sallittaisiin mennä lastentarhaan tuuraamaa oikeaa ihmistä.
Olettaisin kyllä, etteivät vanhemmat veisi lapsiaan päiväkotiin, jossa kylmä ja tunteeton robotti hoitaa satutunnin.Miksi robotti sallitaan siis vanhuksille? Kuka pitää heidän puoliaan? Kuntayhtymä Kaksineuvoinen voi halutessaan vastata minua ja muita kiinnostavaan kysymykseen, mitä hyötyä Robotista on.
Eija Kiviharju-Ketola
Ylihärmä
--------------------------------------------------------------------

MARKUS MYLLYMÄKI on kommentoinut kirjoitustani ja mielestäni aika lapsellisella tavalla.
Kommentointi on luettavissa Ilkan nettisivuilta.
Laitan vastaukseni MARKUS MYLLYMÄEN kirjoitukseen punaisella.
Tässä Myllymäen kommentti kirjoitukseeni:
---------------------------------------------------------------------


Passiivinen eutanasia on ihan normaalia eli luovutaan aktiivisesta hengissä pitämisestä, jos ihminen ei enää elä, niin kuin minä elämisen ymmärrän.
Kyse oli nesteytyksen lopettamisesta muuten terveellä ihmisellä, paitsi että ikää on paljon. Se ei ole hallinnassa. Muutenhan meistä suurin osa kuolisi teho-osatolla laitteisiin ja letkuihin kytkettyinä. / Kirjoittaja antaa ymmärtää, että sellaistenkin hoito lopetetaan, jotka voivat hoidon avulla parantua vaikkapa uuden kumppanin hakijaksi. Tällaista pelottelua ei pitäisi harrastaa.
Kyse ei ole pelottelusta vaan todellisuudesta. Valvira tutkiin kuolemaan johtaneiden tapahtumien seuraukset. / Saattohoito – Valtakunnallisen terveydenhuollon eettisen neuvottelukunnan muistio: "4.3 Hoidon aloittamatta jättäminen ja aloitetun hoidon lopettaminen Potilalla on oikeus kieltäytyä kaikesta hoidosta. Potilaalla on myös oikeus vaatia hoitonsa lopettamista. Kuolemansairaan potilaan hoidosta ei ole voimassa olevaa oikeudellista sääntelyä. Aikoinaan lääkintöhallitus otti kantaa potilaan itsemääräämisoikeuden puolesta 1970- ja 1980-luvuilla useissa ohje- ja yleiskirjeissä. Vuonna 1982 lääkintöhallitus antoi ohjeet potilaan terminaalihoidosta. Niiden mukaan terminaalihoidon perustana on potilaan mahdollisuus elää arvokkaasti loppuelämänsä ja kuolla ilman kipua sekä muita vaikeita oireita, läheisten lähellä ja haluamassaan ympäristössä. Lääkintöhallituksen lakkauttamiseen liittyen ohjeet kumottiin 1990, vaikka periaatteet ovat edelleen sovellettavissa käytäntöön. Potilaslain säännökset potilaan oikeudesta hyvään hoitoon koskevat myös kuolevia potilaita. Valtakunnallisen terveydenhuollon eettisen neuvottelukunnan julkaisussa ”Kuolemaan liittyvät eettiset kysymykset terveydenhuollossa” vuodelta 2002 käsitellään saattohoidon aluetta. Käsitteellä hoidon lopettaminen viitataan parantavista hoitotoimista luopumista tilanteissa, jolloin hoito ei enää olisi potilaan edun mukaista. Tämä on osa hyvää hoitokäytäntöä. Potilas ei jää ilman hoitoa. Potilaan ihmisarvon mukainen kohtelu kuoleman lähestyessä merkitsee sitä, että potilaan kärsimyksiä pitkittävistä hoidoista luovutaan. Kun potilas ei itse enää pysty päättämään ja arvioimaan tilannetta, hoitopäätökset ovat lääkärin harkinnassa. Heps, kaunista, mutta harhaanjohtavaa tekstiä. Hoitopäätös ei koskaan ole lääkärin vallassa.Vai, oletko sitä mieltä, että lääkäri saa lopettaa tiputuksen antamisen politaalle ja näin kuivattaa hänet? Käsittämätöntä Kun lääkäri arvioi, ettei hoidon jatkaminen ole potilaan henkilökohtaisen edun mukaista hoito lopetetaan, vaikka suostumuksenantajan asemassa oleva henkilö vaatisi hoidon jatkamista." /
Kannatat siis sitä, että potilas voidaan poistaa kuvioista lääkärin toimesta. Kyseessä on kuitenkin ihminen joka tuntee ja tietää asioista, eli potilas. Potilas joka niin täynnä mömmöjä ettei itse ymmärrä missä mennään. Siirto toiseen sairaalaan saa potilaan kuntoon, nesteytys pelaa ja potilas virkistyy. Kunnes hän palaa sairaalaan mistä lähti. Nesteytystä ei enään laiteta, potilas on liian vanha siihen. Ainakin sinun mielestäsi. Onneksi on olemassa Valvira joka tutkii ns, oudot kuoleman tapaukset.Meillä on tekoäly runsaasti ympärillämme. Sitä on liikkuvissa laitteissa ja paikallaan olevissa. Suurissa ja pienissä. / Robotti voi olla paljon tehokkaampi kuin ihminen. Sille ei tarvitse maksaa palkkaa eikä antaa lomaa. Se ei valita yö- eikä pyhätöistä. Se on hyvin vaatimaton ihmiseen verrattua. Se ei äksyile. Sille riittää, kun ihminen pitää hyvää huolta siitä. Ihmisen malliset robotit herättävät tunteina. Robotti sopii tehtäviin, joita tehdään paljon jatkuvasti samanlaisina. Ihminen kokee sellaiset hommat yksitoikkoisina. / Olen nähnyt lapsilla käveleviä ja haukkuvia leikkikoiria tai käveleviä ja äänteleviä dinosauruksia. Olen nähnyt siivousrobotin, joka liikkuu pitkin ja poikin huoneistossa. Ei se varpaille aja. Se ei ole ihmisen näköinen. Esitelty hoitorobotti oli kokeiluversio.
Näihän se on. Maailma on leluja täynnä. On eri asia sopiiko lelu vanhusten ja lasten kaitsemiseen.Massatuotanto pudottaa hoitorobottien hinnan kymmenesosaan. Tietysti robottille pitää ohjelmoida sen tehtävät. Kyllä sille virkaa löytyy. / Kannatan yleensä tietotekniikan lisäämistä vanhuspalveluissa, koska hoivaajatkin eläköityvät nopeasti ja siirtyvät ehkä hoivattaviksi. Kuntaliiton mukaan nuoria ei kiinnosta riittävästi kunnan työt. Toivotaan ulkomaalaisista apua. Mikäs sen parempi, että saisin tästä tietokoneelta kuva- ja ääniyhteyden hoivaajiin, sitten kun sitä mahdollisesti tulen tarvitsemaan.
Olettaen, että pystyt itse toimimaan ja osaat silloin käyttää tietokonetta.Samalla tekniikalla voi pitää yhteyttä ystäviin ja vaikka Australiassa asuviin lapsiin ja lapsenlapsiin. Se lisää erityisesti liikuntarajoitteisen ihmisen sosiaalista kanssakäymistä. Yksinäisyyshän vaivaa monia vanhuksia. Voi olla yhteydessä ruokapalveluun. Voi lähettää hätäkutsun myös automaattisesti. Ei ehdi olla viikkoja kuolleena. / Jo vuosia sitten tuli ohjelma Samsungin tehtaalta Etelä-Koreasta. Siitä jäi mieleeni se, että yksi kehitysidea oli eräänlainen terveydenvalvontatuoli. Siihen kun istui, niin se tarkisti ja mittasi peruselintoiminojen tilan. Tietysti ne voi lähettää terveyasemalle internetin kautta. On esitelty myös turva-asuntoa, jossa esim. lattioissa oli tuntoanturit. Jos ihminen kaatuu, niin niin tietokone antaa hälytyksen sen perusteella, että lattian kohdistuu painetta suuremmalta alueelta kuin kävellessä tai seisoessa. Ihminen joutuu tekemään valinnan yksityisyyden ja turvallisuuden välillä.
Ei sinusta hyvä ihminen ole laitoshoidossa ottamaan yhteyttä Australiaan, ilman hoitohenkilökunnan apua ja epäilen ettei ystäväsi Robotti osaa sinua siinä auttaa.
Tietokone / terveyttä valvova tuoli ( olettaen, että vanhus muistaa mennä siihen istumaan) sekä lattia joka antaa hälytyksen ovat keinoja joilla vanhuksella annetaan mahdollisuus oleskella kotona viimeiseen asti.
Laitoksessa hän haluaa elää sen jälkeen omaa elämäänsä, mihinkä ei todellakaan kuulu mainitsemasi tietokoneyhteys maailmalle, syystä ettei osaa sitä enään itse käyttää.
Ymmärrätkö eron laitoshoidon ja kotona asuvan vanhuksen kohdalla?
 Laitoshoidossa oleva vanhus ansaitsee arvokkaan kohtelun, kohtelun joka mahdollistaa inhimillisen elämän, hänen elämänsä loppumetreillä.
Ehkä joskus, kaukanan kaukana tulevaisuudessa on vanhuksia hoitolaituksissa otten tietokoneella yhteyttä ympäri maailmaa, muttei vielä nykyisin.

Kirjoittanut: Markus Myllymäki, 10 kesäkuu 2012 11:37

Ja Eija vastannut punaisella. 

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Sunnuntai. Sateinen päivä. Taidenäyttelyn avajaiset. Ym.

Kovin oli sateinen päivä. Aamusta alkaen satoi pientä tihkua, iltapäivästä runsaampaa ja illasta paistoi aurinko.

Päivällä olin Kotiseututalo Keskikankaalla taidenäyttelyn avajaisissa.
Mahtavia latomaisemia oli taiteilija kuviinsa löytänyt. Katoavaa perinnettä ovat ladot.

Musiikkipuoli oli todella erikoinen, soittimien suhteen.
Kaikki putket, johdot, lusikat, ym, soivat hienosti. Ei uskoisi kuinka musiikkia saa syntymään mitä erikoisimmista välineistä.

Olin ainoa kyläläinen joka oli vieraana ko. avajaisissa.
Sade varmasti masensi ihmisiä ja kotona oli kivempi olla.
Meinasin kyllä poistua paikalta ihan alussa, mutta jäin kuitenkin.
Alku kun ei oikein lupaavalta kohdallani näyttänyt.
Avajaispuheen pitäjä onnistui pilaamaan tunnelman.

Ihanat ladot ja musiikki olivat mahtavia nähdä ja kohdata, alusta huolimatta.

Iltapäivän käytin asioimiseen "naapurista", "naapuriin" ja lopuksi Ylihärmään.

Tärkeitä asioita jotka piti tänään hoitaa.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Launantai. Kukkienvaihtoa ym, Tempauksella. Outokone. ym

Kesäinen päivä oli tänään.
Päiväseltä kävin viemässä "naapurin" kukkataimet Tempaukselle.
Siellä oli kaikenlaista ohjelmaa. Ponilla ajelua, pussin heittoa, tuunaustupa jossa tehtiin mm. kalanperkaamisvälineitä sekä saunatuoksupusseja. Kanttiini oli tietenkin  myös paikalla.
Väkeä oli käynyt todella paljon. Ilmahan oli tapahtumalle suotuisa.

Itse olin paikalle jo ennen alkua ja lopusta. Välin käytimme mieheni kanssa perunoiden maahanlaittamiseen sekä porkkanoiden, punajuurien ja sipulin istuttamiseen.

Siinä mukavasti aikaa vierähti.

Huomenna on kansanedustaja Reijo Hongisto Kotiseututalo Keskikankaalla klo: 14:00 alkaen.
Hongisto avaa taidenäyttelyn Keskikankaan tiloissa.
Tulkaahan kaikki ihailemaan taidetta ja keskustelemaan Hongiston kanssa päivän polttavista asioista.
Kaippa siellä kahvitarjoilukin on, näin oletan.

Vähän on hankaluuksia tämän oudon koneen kanssa, omaa kun osaa kirjoittaa melkein silmät kiinni.
Olemme koko sakki Vaasa sektorilla. Kersa käväisi autolla hakemassa ja maailmaa on parannettu.
Puhelimet on kaikilla äänettömänä syystä, että minulla oli tänään ns. puhelinpäivä.

Melkein kasvoi puhelin korvaan kiinni perunoiden ym, istutuksien aikana.
No, sujuihan tuo istuttaminen yhdelläkin kädellä. Heh.

Olemme lyöneet vetoa siitä, kuinka monta puhelua on tullut n, 5 h aikana puhelimeeni.
Katsotaan sitten tilannetta kun kotiin vievä auto starttaa.
Saunottua tuli ja hyvät oli löylyt.

Ei siis ihmeempiä. Maailmaa on tullut parannettua illalla oikein urakalla. Huomiseen.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Torstai ja Perjantai. Kotiseututalo Keskikankaan löhöily- ja kökkäpäivät. Anoppi 91 .v.Ym

TORSTAI

Oiken piti miettiä miten torstai kului.
Seinäjoki ei ainakaan kutsunut, vaan rikkaruohojen poisto mm, mansikkamaasta.
Viisaan "naapurini" tiedon perusteella, mm, voikukat lähtevät nyt juurineen irti hyvin halposti.
Kasvien voima ei ole juurissa, vaan kukinnossa.
Todella helppoa oli kitkeä kaikki rikkakasvit irti maasta. Voikukka vie paljon ravintoa muilta kasveilta, joten katsoin mansikkamaan ensimmäiseksi kohteeksi.

 Iltasella käväisin "naapurissa" parantamassa maailmaa. Eli, katsomassa uusia istutuksia ajallansa.

Rauhallinen päivä lukuunottamatta puhelimen jatkuvaa soimista.
Ei siinä mitään, asiaa oli kaikissa ja asioista keskusteltiin.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen
---------------------------------------------------
PERJANTAI

Vapaata edelleen. Tosin käväisin "hommissa" pikkuisen siistimässä päiväseltä
Aamupäivästä käväisin "naapurin" kanssa asioilla Ylihärmässä.
Pienen, pieni sadekuuro käväisi yllämme, päivä ja ilta olivatkin ihanan selkeitä ja tuulettomia.

Anoppi täytti tänään 91 vuotta. Kunnioitettava ikä.
Onnittelukortteja on saapunut kaikista läheisimmiltä ja tärkeimmiltä ihmisiltä ihan mukavasti.
Tottahan piti syntymäpäivillä käväistä ja huomenna lauantaina ajateltiin juhlimista jatkaa.

Merikaarron "lapsenlapset" saapuivat iltasella "mummulaan". Eli, Kisu ja  Nella saapuivat Miukun ja Pörrin vieraiksi.

Meillehän ei kylän tapahtumista ole tullut mitään tietoa postilaatikkoon jostain kumman syystä.
Nettiä en ehdi käyttämään tapahtumien osalta ja kaiken lisäksi pitäisi käydä jokainen yhdistys lävitse tietojen saamiseksi.
Postilaatikko viestit tavoittavat monet kyläläiset joilla nettiä ei ole ja meikäläisen joka ei ehdi tonkia kaikkia yhdistyksiä lävitse netissä.

Kuulin tänään ihan ihmiseltä, ihmiselle, että Kotiseututalo Keskikankaalla on KESÄPÄIVÄT, KAIKEN PÄIVÄÄ 12.6 ja 10.7 sekä 14.8. 2012. Jokainen päivä on tiistai ja päivät jatkuvat aamusta iltaan.
Päivien tarkoituksena on, että tulet paikalle joko riippumaton kanssa ja makoilet siinä päivän tai teet jotain kökkätyötä.
Tärkeintä on, että saavut paikalle nauttimaan ihanasta rauhasta.
 Keskikankaalla on mahtavat rentoutumisalueet ja kökkätöihin inspiroivat haasteet.

Kökkätyötä, riippumattoa = se on ihanaa kesää.

Siinähän sitä taasen tärkeämpiä asioita. Puhelin on ollut päivän sana tänään.

Saunottu ei, juhlittiin kyllä 91 vuotiasta, joten: Huomiseen.






keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Tiistai, Mielipidekirjoitus lehtiin.Keskiviikko, Puhelinpäivä, ym.

TIISTAI
 Seinäjokihan se aamusta kutsui. Aika hyvä sää oli koko päivän.
Aika kului "hommissa" kuin siivillä. Hyvä kun ehti kaiken tarvittavan tehdä.

Ilta vierähti huomaamatta, puhelin kun soi melkein jatkuvasti. Blogikin jäi kirjoittamatta kun piti ehtiä kirjoittamaan Ilkan ja Pohjalaisen mielipidepalstalle kirjoitus.

Tässä kirjoitukseni:
--------------------------

Nesteytys pois = eutanasia. Robotti = mitä virkaa sillä on?

Etelä-Pohjanmaan alueella epäillään tapahtuneen ns. Eutanasia tapauksia, ( pienemmissä hoitolaitoksissa).
Eutanasia tapaukset ovat tapahtuneet yksinkertaisesti sillä, että
vanhuksen nesteytyksestä on luovuttu.
Varsinaisesta Eutanasiasta ei ole kysymys, mutta eräänlaisesta "armomurhasta" kylläkin.
Vanhuksella on oikeus yksityisyyteen ja oman elämänsä hallintaan myös "laitoksissa".
Yksityisyys on unohdettu monissa hoitokodeissa ja vanhuksia kohdellaan sen mukaisesti.
Vanhuus ei merkitse sitä, ettei ihmisellä ole haluja tai toiveita kumppanin löytämiseen.
Nykyisessä systeemissä vanhus on vain vanhus. Eli, ihminen jolla ei ole omia toiveita.
Valvira on luvannut tutkia alueen vanhuksien kuolemat sekä nykyisen hoidon.

Robotti, mitä virkaa sillä on vanhusten hoidossa?
Tätä en käsitä. Robottia valvotaan kameranvälityksellä, miksi?
Miksi henkilö joka valvoo robotin vetämää voimistelu ym, jaksoa ei vedä sitä itse vaan
istuu tietokoneella valvoen Robotin toimintaa.
Ei järki sano, mitä järkeä on hankkia kallis Robotti hoitamaan mm. dementikkojen voimistelua, kun palkattu
hoitaja valvoo sen toimintaa.
Jos Robotti kelpaa vetämään vanhuksille ohjelmia, kaippa se kelpaa myös lastentarhaan lukemaan satuja.
Kummassakin tapauksessa ovien pitää olla lukossa ja kameraa seuraavan henkilön olla äkkiä paikanpäällä
häiriön sattuessa. Häiriö voi olla vaikka, kipu, kouristus liikkeen seurauksena, tai mitä tahansa muuta, mutta Robotti ei
näitä asioita pysty ymmärtämään. Robotti ei ymmärrä itkevää lasta tai vanhusta se vain jatkaa litaniaansa.

Robotin hankkimiseen menneet rahat voisi käyttää paremminkin.
Palkata oikeita ihmisiä vetämään erilaisia virkistysohjelmia vanhuksille ja lapsille, jos Robotin sallittaisiin
menne lastentarhaan tuuraamaa oikeaa ihmistä.
Olettaisin kyllä, ettei vanhemmat veisi lapsiaan päiväkotiin, missä kylmä ja tunteeton Robotti hoitaa satutunnin.
Miksi Robotti sallitaan siis vanhuksille ? Kuka pitää heidän puoliaan ?
Kuntayhtymä kaksineuvoinen voi halutessaan vastata minua ja muita kiinnostavaan kysymykseen, mitä hyötyä Robotista on?

Eija Kiviharju-Ketola

Ylihärmä
------------------------------------

Saunottua tuli ja suihkualtaan ympäristöä siivottua, joten: Huomiseen.

KESKIVIIKKO

Seinäjoki edelleen oli määränpääni aamusta.
Aika mukavan vaihtelevaa oli matkanteko sään takia. Aurinkoa ja sumua vuorotellen.
Päivällä satoi pieni sadekuuro ja aurinko paistoi sen jälkeen.

Aika "hommissa" meinasi loppua kesken ja siirtyä ylitöiden puolelle.
Tosin, tein kahden yrityksen hommia yhtäaikaa.
Kaikki onnistuu kun sen mahdollistaa.

Nyt on todella väsynyt olo. Päivystäminen kahdessa eri kohteessa on kuitenkin aika rankkaa.
Silmät pitää olla myös takana ja omatkin hommat pitää saada tehtyä.
Hyvin päivä kuitenkin sujui.

Teinille tuli kaveri yöksi ja äänistä päätellen hauskaa piisaa.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Maanantai. Täysikuu. Ym.

Seinäjokihan se aamusta kutsui.
Hommia piisasi, on niin hyvä tarjous menossa, ettei paremmasta väliä.
Sähköposti on saavuttanut kanta-asiakkaat ja lehti tavoittaa tällä viikolla muut.

Kyllä huomaa, että on täydenkuun aika.
Ei sadetta. Olisipa viikonloppuna ollut täysikuu niin ei olisi vettä satanut kuin saavista.

Rauhallinen, sateeton ja tuuleton oli tämä maanantai.

Ei erikoista. "Naapurissa" poikkesin hommista tullessani ja vein hänelle hommia kotiinsa.
Yhteistyöllä kaikki sujuu.

Mies ja teini kävivät iltasella harjoittelemassa ampumista.
Teini oli ampunut 80  laukausta ja kaikki melkein samasta reiästä.
Huh, mikä suoritus.

Saunottu ei, joten: Huomiseen



sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Lauantai. Surkea sää. Sunnuntai. Vähän kaikkea.

LAUANTAI

Seinäjokihan se aamusta kutsui.
Ihan mukiin menevä "homma"päivä,sää kun ei sisällä haitannut.

Valmistautumisjuhiin sää vaikutti varmasti paljon. Vettä ja tuulta kun piisasi.
Jos jotain positiivistä voisi myrskyävästä säästä löytää, niin yksi löytyy.

Valmistujaisjuhlassa kaikkien oli pakko olla sisätiloissa ja mikäs sen parempaa sukulais- ystävyyssuhteiden hoitoa olisi. Aremmatkin vieraat saivat nauttia läheistensä seurasta ilman, että olisivat yksin ulkosalla.
Ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.

Teini sai tänään todistuksen 9 luokalta. Hyvin oli koulu sujunut ja jatko-opinnot ovat syksyllä edessä.

Kersa tuli aikalailla nopeasti minun jälkeeni meille.
Saunassa käytiin ( siis oltiin n. 1 h ) ja parannettiin maailmaa.
Oikeasti käytiin syvällinen keskustelu elämästä ja sen tuomista haasteista ihmisille.

Loppuilta kuluikin tekstaillessa vävyn kanssa kersan elämän haasteista.

SAUNOTTUA TULI, joten: Huomiseen.


SUNNUNTAI

Tuulinen, mutta sateeton sää.

Pyyhkeet kuivat narulla silmissä. Vaakataso kun oli niiden asento melkein koko ajan.

Illalla aurinko helli meitä säteillänsä ja tuulikin tyyntyi.

Ei mitään erikoista näin sunnuntaina.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Perjantai. Ei sadetta vielä. Kersa saunassa. Onnea kaikille valmistuneille.Ym.

Seinäjokihan se aamusta kutsui. Oli oikeastaan mukava päivä.
Asiakkaat olivat "rennolla"päällä ja huumori lensi.

Vieläkään ei sitä ns, kaatosadetta ole tullut.
Toivottavasti ei tulekkaan. Huominen päivä joka sisältää monenlaisia juhlia ei sadetta kaipaisi.

Onnea kaikille valmistuneille.

Iltasella oltiin kersan kanssa yhtäaikaa meidän pihassa.
Saunottiin kersan kanssa kunnolla, eli löylyissä, vilvottelemassa, löylyissä jne,

Saa nähdä jääkö kersa yöksi ?
Teinin kanssa syövät keittiössä suklaata kilpaa. Vesi on varmasti kova sana syönnin jälkeen.
Heh.

Tuli pikkaisen tuhlattua tänään, tai ei oikestaan tuhlattua  Karitas Fashionissa on oikea superale.
Liikehän sijaitsee Lehtisen liiketalossa Seinäjoella ja halvalla lähtee ihania vaatteita, kenkiä, nahkatakkeja, ym mukaan, kunhan käväisee liikkeessä katsomassa.

Saunottu siis on, joten: Huomiseen