Ehdotus on käsittämätön.
Niin kauan kuin olemme EU:ssa rahamme on euro. Emme voita mitään ottaessamme käyttöön markat. Vain eroamalla EU:sta voimme itse määrätä oman rahamme käytöstä.
Oli meillä markka käytössä tai ei, EU:n jäsenenä maksamme edelleen järkyttäviä summia avustuksia muille maille sekä ylimääräisiä tullimaksuja ja itse kärjistelemme köyhyydessä.
Uusi puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo taitaa pitää meitä Suomen kansalaisia erittäin tyhminä ja harhaan johdettavina.
Markka ja ero eurosta eivät nosta Suomen kansaa ylös suosta, johon on vajottu ja syvälle.
Taitaa olla perussuomalaisilla keinot vähissä nostaa puolueen kannatusta, kun lähdetään leikkimään meidän kansalaisten tulevaisuudella.
Ainut pelastus on ero EU:sta, mutta tätähän perussuomalaiset eivät halua. Itsenäisyyspuolue haluaa eroon EU:sta ja oman rahan käyttöön. Ensinnä ero, sitten oma raha.
Eija Kiviharju-Ketola
Itsenäisyyspuolue
Ylihärmä

-------------------------------------