sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Sunnuntai. Pilvistä, mutta sateetonta. SININEN PAPRIKA. ITSENÄISYYSPUOLUE.Ym.

Pilvinen oli sää tänään. Pienen pieniä vesitippoja satoi iltasella olemattoman vähän.

Itse olen tänään huomannut, että minulla on lihaksia joiden olemassaoloa en muistanutkaan . Kova siivous urakka antoi aiheen muistutukselle.
No, muistutus on tervettä muistutusta.

Mansikoita tuli taasen pakastettua.

Seinäjoella: Kauppakeskus Lehtisen liiketalossa ( Puskantie 1) on avattu uusi ruokapaikka.
Ruokapaikan nimi on:  SININEN PAPRIKA.
Ruokapaikka on saanut runsaasti kehuja keskustelupalstoilla.
Täytyy huomenna käväistä uudessa paikassa testaamassa makujen maailmaa.

Keskustelupalstoilla ja myös muualla netissä käydään kovaa keskustelua, eurosta, EU:sta ja sen kestävyydestä. Suomen kansa alkaa olla täynnä olemattomia sääntöjä, sääntöjä joilla vaikeutetaan
kansalaisten elinkeinonharjoittamista.
Rahaa ei tipu senttiäkään Suomen tukemiseen, muualle kyllä.

Onneksi on YKSI PUOLUE JOKA AJAA SUOMEN KANSANETUJA:

ITSENÄISYYSPUOLUE.

Perussuomalaiset AIKOINAAN  olivat samalla linjalla, mutta nyt on Eurooppa ja
EU ovat saaneet Timo Soinin toisiin aatoksiin.
Jos, puolueen puheenjohtaja kääntää kelkkansa niin tekee koko puolue.
Soinin tunnuslause: missä EU, siellä ongelma on historiaa perussuomalaisille.

Itsenäisyyspuolueelle se ei ole historiaa vaan nykypäivää.
Itsenäisyyspuolue näkee ja kuulee Suomen kansan ahdingon.

Olemme todella syvässä suossa. Meiltä on viety yrittäjyys, vanhempien ihmisten kunnioittaminen
(laitetaan vain ulkomaalaiseen laitokseen, joka ottaa vanhukselta viimeisenkin sentin ja talon. Eipä tarvitse perikunnan tapella jäämistöstä, se kun jo ulkomaalaisessa omistuksessa.) nuorten työllisyys on olematonta samoin koko kansan.

Meillä ei ole itsemääräämisoikeutta edes maatalouden suhteen.
Olemmeko me Suomalaiset EU:n mielestä niin tyhmiä, ettemme osaa hoitaa sikoja, lehmiä, kanoja, peltoja ym, joita olemme hoitaneet kautta aikojen ?

Tiestö on kohta kuin ennen sotia.
Autoilla niitä ei voi ajaa, pitänee hommata hevonen ja kiesit.

No, se siitä.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.


Ei kommentteja: