torstai 30. kesäkuuta 2011

Torstai. Seinäjoki. Anonyymi. ym

Mahtava oli sää tänäänkin. Iltasella pieni pilviharso käväisi taivaalla, mutta nyt on taas selkeä taivas.
Seinäjokihan se meikäläistä taasen kutsui, tosin vasta puolestapäivästä alkaen.
Aika meni kuin siivillä ja kotiin ehti ihan hyvin nauttimaan kesäisestä illasta.

Vaasa "kersa" soitteli illalla. Olivat olleet mökillä ja jättäneet talviturkkinsa mereen. Kisu oli jättänyt osittaisen turkkinsa, eli oli kastellut vain jalkansa. Heh.

Tänään illasta tuli puheluita joissa kaikissa oli sama sanoma: Kaduttaa, että äänestin ???? vaaleissa. Ihmiset eivät ole tyhmiä, esitetään mitä esitetään, mutta lävitse se ei mene.

Anonyymi on lähettänyt kannanottonsa asioihin:
------------------------------------

aabee on lisännyt kommentin tekstiisi "Keskiviikko.Perussuomalaiset ja erikoisen eroavat ...":

Salaliitto perussuomalaisten ajamiseksi oppositioon: SDP:tä selvästi painostettiin hyväksymään Portugalin tuki toukokuussa sekä menemään hallitukseen kokoomuksen kanssa kesäkuussa.

13.6 YLEn radiouutisissa toimittaja Jarkko Juselius: "ja kenen kanssa Soini muodostaisi hallitusta?"

14.6.2011 Ilta-Sanomat väitti PS:a hallituskelvottomaksi, vaikka oli viikkoa aiemmin pääkirjoituksessaan pohtinut Timo Soinia mahdollisena valtiovarainministerinä. Lehdistön kannanotot seuraavat tarkoin poliitikkojen sen hetkisiä aikeita eikä niillä ole totuuden kanssa mitään tekemistä.

http://www.thoughts.com/aabee/ps
-----------------------------------

Asiaa, kunhan tarkemmin lukee.

Ei siis ihmeempiä, mansikkamaa kutsuu vielä.
Perkausta ja kypsien pois noukkimista.
Saunottu ei, joten: Huomiseen.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Keskiviikko, Seinäjoki. Saako eduskunnassa olla oma mielipide? Kauhava ja silta/ tiehanke?? Ym.

Todella kuuma päivä oli tänään ja ultraviotettisäteily sen mukaista. Lehdissä varoitettiin etenkin lapsia olemaan sisällä klo: 15:00 saakka.
Itse oli Seinäjoella hommissa klo: 14:00 asti.
Kyllä tämä säteily tuntui vielä klo: 17:00 aikoihin, vaikka sen ei pitäisi missään tuntua.
Liekö syynä aurinkoihottumani joka kertoi heti ettei ulos ole asiaa.
Tiedä häntä, mutta ihon reagointi säteilyyn oli kova.

Olen ihmetellyt eduskunnasta kantautuvia uutisia.
Markus Mustajärvi haluaa tuoda oman mielipiteensä julki hallituksentoiminnasta, eli hän esittää hallitukselle epäluottamusta äänestyksessä.

Samaan hengenvetoon hänen oma puolueensa vasemmistoliitto uhkaa häntä erottamisella.
Miksi pitää olla samaa mieltä kuin Katainen (kok). Tätä en käsitä.

Eikö kansa valinnut jokaisesta puolueesta omat edustajansa eduskuntaan?
Näin luulin. Mutta jos vasemmistoliitto uhkaa erottamisella henkilöä joka tuo oman mielipiteensä esiin, niin asiat eivät voi olla hyvin.
Kannustan, kuten moni muukin kansanedustajia pitämään kiinni oikeuksistaan kansan valitsemina edustajina.

Kataisen "nöyristely" ei Suomea palasta, sen tekevät Mustajärven tapaiset henkilöt joilla on resusseja tuoda oma mielipiteensä julki.
Seuraavissa vaaleissa nämä "sankarit" vaikka heidät erotettaisiin puolueen eduskuntaryhmästä oman mielipiteensä takia tulevat saamaan valtavan äänisaaliin.
Kansa ei unohda.

Muitakin ongelmia eduskunnassa näyttä olevan.
KD ei muistanut kirjata hallitusohjelmaan omia näkemyksiään Sukupuolineutraalin avioliittolain ja aborttilainsäädännöksistä.
Vakava virhe.
Tosin, Päivi Räsäselle täytyy todeta:
Älä tuomitse, ettei sinua tuomita.
Tämän vakavan lauseen raamatusta Räsänen tuntuu unohtaneen.
No, taivaanportilla asiaa viimeistään käsitellään.
Jokainen sinne aikoinaan menee ja maanpäälliset asiat nousevat siellä viimestään esiin.
Kaikkien pitäisi muistaa, ettei elä täällä ikuisesti.
Ehdota ja aja vaikka mitä päätöksiä lävitse, mutta vastaat niistä taivaanportilla.

Tulipas taas vuodatettua, mutta asiasta.
Saunassa käytiin, joten: Huomiseen.

Ai niin, Kauhavan siltahanke Annala-Kangas välille on kohta valmis.
Siltaa tehdään minkä ehditään, tosin vain elokuvaa varten. Heh.

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Tiistai. Pohjalainen, Ilta-Sanomat. Ym.

Helle, se palasi tänään. Tosin Seinäjoki kutsui meikäläistä aamusta, joten aurinkoa ei ehtinyt "palvomaan".
Päivä sujui yllättävän nopeasti ja jopa hauskasti. Tapasin vanhoja hyviä ystäviä yllättäen Kauhajoelta ja tarinaa piisasi.

Pohjalaisen mielipide palstalla oli tänään alla oleva kirjoitus:
----------------------------------------

Hämmästyneenä olen lukenut Pohjalaisesta Eija Kiviharju-Ketolan lausuntoja puoluekavereista. Itse olen ottanut kantaa kriittisesti julkisuudessa moniin asioihin.

Perussuomalaisten jytkyvaalitulos oli minusta kuitenkin sellainen, että nyt, Eija, meidän pitäisi kiittää perussuomalaisten Vaasan vaalipiirin toiminnassa mukana olleita.

Raimo Vistbacka oli pitkään perussuomalaisten ainut kansanedustaja. Puolue pysyi puoluerekisterissä. Tästä kuuluu kiitos Raimolle ja koko Vaasan vaalipiirin kenttäväelle.

Erityiskiitokset ansaitsevat Etelä-Pohjanmaalla piirin puheenjohtaja Tapio Pihlaja sekä taloudenhoitaja Orvo Hakala. Orvo pyöritti kauan Seinäjoella palkatta puolueen piiritoimistoa.

Viime puoluekokouksessa minusta valinnat tehtiin demokraattisesti. Eteläpohjalaisilla on minusta vieläkin hyvä edustus puolueessa. Jalasjärveltä on puoluesihteeri.

Lisäksi puolueen hallituksessa ja valtuustossa on edustajia Etelä-Pohjanmaalta, Pohjanmaalta ja Keski-Pohjanmaalta.

Ongelma kokouksessa tuli siitä, että halukkaita luottamustehtäviin oli paljon. Kaikkia halukkaita ei voitu valita. Valituiksi tulivat demokraattisissa vaaleissa eniten ääniä saaneet.

Vaikka politiikka on yhteisten asioiden hoitoa, joudutaan kaikissa puolueissa välillä selvittelemään henkilöiden välisiä valtataisteluita, joita ulkopuoliset mielellään haluavat hämmentää.

Tätä asiaa minusta hauskasti kuvattiin 1920-luvulla pilalehti Kurikassa: "Tapelkaa pojat, saatte tupakkia".

Asko Salo

Seinäjoki

-------------------------------------

JA VASTAUKSENI HÄNELLE:

--------------------------------------

ASKO SALOLLE

Kiitos kannanotostasi, minulle Pohjalaisen mielipidepalstalla.
Toki, olisit voinut soittaakkin.
Ensinnäkin olen kanssasi täysin samaa mieltä Pihlajasta ja Hakalasta.
Kumpikin ansaitsee täyden tunnustuksen piiriltä ja jäsenistöltä.

Lausuntoni puoluekavereista johtui vain ja ainoastaa Hongiston
ja Puronvarren toisistaan poikkeavista lausunnoista sekä Hongiston ilmoituksesta
lehdessä ettei piirissä tai muuallakaan mitään ongelmia ei ole.
Samassa jutussa oli Piirisihteerin eroilmoitus.
Eroilmoitus, joka kumosi täydellisesti Hongiston lehdelle antaman tiedotteen.
Minä haluan vain ja ainoastaan, että puolueen jäsenet voivat hyvin.
Se, että ongelmia piilotellaan tai laitetaan vaikkapa Putkosen syyksi, kuten tiistaina
saimme lukea Ilta-Sanomien sivuilta. On vastuutonta.
Putkonen, olkoon niin "ketku" kun tykkää ei ole syyllinen Etelä-Pohjanmaan sekasortoiseen tilanteeseen.
Ei piirisihteerin eroamiseen ei puheenjohtajan eramisen harkitsemiseen, ei lausuntoihin joita Hongisto antaa medialle.
Ei siis mihinkään.
Korostan myös sinulle kuten radiolle ja muillekkin tiedotusvälineille, Tampere ja tapahtumat
siellä laukaisivat/ katkaisivat kamelin selän.
Niin puheenjohtajan kuin jäsenestönkin suhteen.
Tampere siis toimi eräänlaisena "yhdistyksien" avunpyynnön laukaisualustana.

Hyvää kesää sinulle.

Eija Kiviharju-Ketola

Ylihärmän PS. PJ
---------------------------------------

Etsin kuitenkin Eniron palvelusta ko. kirjoittajan puhelinnumeron.

Aikamme asioista keskusteltuamme, hän totesi:
Jos olisin tiennyt totuuden, en olisi kirjoittanut lehteen.
Näinhän se menee, yksi valehtelee toiselle ja käyttää suoranaisesti "hyväkseen" ja toinen menee lankaan.
En nyt tarkoita Salon kannanottoa, mutta mistään asioista tietämätön henkilö ei yleensä ota kantaa ilman tietoa asioista.
Monimutkaistako? Varmasti.

Ilta-Sanomat uutisoi tänään kuinka, PUTKOSEN ASEMA REPII PUOLUETTA.
Ja kissan viikset.

Putkonen voi olla mitä on, mutta täysin syytön henkilö Etelä-Pohjanmaan osaston ym, osastojen ristiriitoihin.

En tiedä minäkään, kuten moni soittaja epäili:
Yritetäänkö tällä kirjoituksella pyyhkiä oikeat ongelmat kuvioista pois?
Mutta, outo oli kirjoitus Ilta-Sanomissa.
Toisaalta mitään sanomaton, mutta toisaalta jäsenistön herättävä.

Ei yksi mies, olkoon entinen Sdp:n jäsen v . 2010 saakka, niin hän ei ole kyennyt vaikuttamaan n. 2-4 vuoden takaisiin asioihin Perussuomalaisten osastojen toiminnassa.
Täysin järjetentöntä edes kuvitella saati antaa lehteen, että vuoden Perussuomalaisissa ollut mies olisi syyllinen kaikkeen.
Ei tässä tyhmiä olla, eivätkä ole lehtien lukijatkaan.

Putkonen on Putkonen, mutta Perussuomalaisten ongelmat ovat paljon syvemmällä kuin Putkosen "valtakausi".
En nyt puutu millään tavalla Tampereen tapahtumiin, vaan jäsenistössä huolta aiheuttavaan kirjoitukseen Ilta-Sanomissa.

Siinäpä sitä taas. Saunottu ei, joten: Huomiseen.


maanantai 27. kesäkuuta 2011

Maanantai. Ilta-Lehti ja Helsingin Sanomat. Karvaiset kotiin. Ym.

Todella ihana oli sää tänään. Yhtään pilveä ei näy nytkään taivaalla. Kesä palaa takaisin.

Karvaiset "lapsenlapset" haettiin illalla kotiin. Huh helpotusta, Heh.

Päivällä oli Ilta-Lehden nettiveriossa luettavissa olla oleva kirjoitus.

Kirjoituksen vuoksi käväisin ostamassa Helsingin Sanomat.

No, HS:n kirjoitus poikkesi pikkuisen alla olevasta.

HS:n kirjoituksessa todettiin mm:

Etelä-Pohjanmaan piirissä on jo muutaman vuoden ajan esiintynyt sisäisiä köydenvetoja. Vaalien alla tämä näkyi ehdokkaiden välisenä kiusantekona, kuten kehnona tiedonkulkuna ja esitteiden katoamisina.

Tästä Ilta-Lehti ei mainitse sanaakaan.

Eli, ILTA-LEHTI:

-----------------------------------

Perussuomalaisten sisäiset ristiriidat ovat nousseet jälleen pinnalle.

Maanantain Helsingin Sanomien mukaan viimeisin hässäkkä puolueen sisällä syntyi puoluekokouksessa Tampereella reilu viikko sitten.

Kriisi sai alkunsa, kun kutakin piiriä oli pyydetty toimittamaan etukäteen 2-3 ehdokasnimeä 50-henkisen puoluevaltuuston jäseniksi.

Kun Etelä-Pohjanmaan piiri toimitti puoluekokoukseen sen työvaliokunnan valmistelemat nimet, luovuttikin kansanedustaja Reijo Hongisto oman vaihtoehtoisen listansa. Hongiston menettely oli puolueen sääntöjen mukainen, mutta tapaus nostatti paheksuntaa: osa nimistä oli piirin muulle johdolle tuntemattomia Hongiston avustajia.

Helsingin Sanomien haastattelemat Etelä-Pohjanmaan piirin vaikuttajat kuvailevat tilannetta sekasortoiseksi.

Täyttä huutoa

Myös viime maanantain Ilkka kertoo Etelä-Pohjanmaan piirin Tampereen-kokouksesta. Lehden mukaan kokous oli mennyt "täydeksi huudoksi".

Maakunnan perussuomalaisten mukaan puolueen jäsenet toimivat "omavaltaisesti ja ylimielisesti selän takana".

Tilanne on kärjistynyt niin pahasti, että jotkut osastot harkitsevat seuraaviin vaaleihin lähtemistä sitoutumattomien listalta.

Ylihärmän perussuomalaisten puheenjohtaja Eija Kiviharju-Ketola sanoi Ilkassa, että piiri voi revetä.

- Minulle on sanottu, ettei lähdetä kuntavaaleihin ehdolle kuin sitoutumattomina perussuomalaisina, hän kertoi puolueen tilanteesta.

Kahdet juhlat

Perussuomalaisten jakautuminen on tullut esille aiemminkin. Iltalehti kertoi viime maanantaina, kuinka jakautuminen kahteen porukkaan näkyi puoluekokouksen iltajuhlissa.

Varsinaista iltajuhlaa isännöi puolueen puheenjohtaja Timo Soini ja siellä nautittiin vanhasta tanssimusiikista. Maahanmuuttopolitiikasta innostuneen Hommaforumin hommahenkinen väki kutsuttiin puolestaan omiin iltabileisiin Kahdet kasvot -olutravintolaan.

Käsirysy kokouksessa

Toukokuussa perussuomalaisten erimielisyydet kärjistyivät käsirysyksi saakka puolueen avoimessa paikalliskokouksessa Helsingissä. Osapuolina olivat Helsingin piirisihteeri Jussi Ristilä ja Kontulan perussuomalaisten puheenjohtaja Petri Haapanen.

Haapasen mukaan Ristilä häiriköi kokousta ja tämän vuoksi hänet jouduttiin poistamaan paikalta. Ristilän mukaan kokouksessa oli kireä tunnelma ja häneen käytiin lopulta kiinni takaapäin. Ristilä teki tapauksesta rikosilmoituksen.

-----------------------------------------

JA EIJA:

TODELLISUUDESSA vaalien alla vain 3-4 ehdokasta kieltäytyi yhteistyöstä muiden kanssa.

Yhteistyökyvyttömistä yksi pääsi eduskuntaan ja yhteistyötä tehneistä kaksi.

On väärin, että ehdokkaat leimataan kaikki kiusantekijöiksi, sitä harrastivat vain 3-4 ehdokasta ja 1 ehdokkaan tukijoukot.

Toivottavasti tämä soppa selviää ja ehdokkaat jotka kunnialla hoitivat työnsä, eivät tule kytketyiksi ei kunnialla toimineisiin ehdokkaisiin.

Ps. Sanomani oli Ylen radiouutisista ei Ilkasta.

Jaaha, siinä sitä taas.

Saunottu ei ja "karvaiset lapsenlapset" ovat kotonaan, joten: Huomiseen.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Sunnuntai, Virikehäkit. Kisun ja Nellan juhannus.ym.

Sateeton, mutta pikkuisen pilvinen oli tämä sunnuntai.

Vakavempiin asioihin ensin mennäkseni, eli tämä VIRIKEHÄKIT.

Uusi EU-direktiivi kieltää perinteisten häkkien käytön kanaloissa v 2012 alusta.

EU:n keksimässä laissa kanalla on A4- arkin verran lisää tilaa kanaa kohti ja munintapesä sekä orsia millä kanat voivat istua.

Virikehäkki on iso investointi.
Keskikokoiselle Suomalaisella munantuotantoketjulle ( 200 000-300 000) uudistuksesta koituu yli 40 miljoonan euron kulut.
Suomessa toivotaan, että siirtyminen virikehäkkeihin tapahtuisi ajoissa.

Itä- ja Etelä-Euroopan maat ovat pyytäneet EU:lta lisää siirtymäaikaa.

Suomihan ei näin tee, vaikka Suomen vajaasta 600 kanalasta arvioidaan 200 lopettavan tuotantonsa. Viriekekanalan lainan takaisin maksu kun veisi n. 15 vuotta.

Lapsuudesta muistan kuinka kanat istuivat orsilla kanalassa.
Voivat hyvin, olivat onnellisia ja munivat.
Mikä iesuksen keksintö EU:lta. Suomessa kanat ovat keikkuneet orsilla ilman jumalattoman kallista virikehäkkia.

Suomi, tottakai etunenässä ja jonossa, miettimättä seurauksia toteuttamassa EU:n hulluja ideoita.

Kehdataan sentään myöntää, että muut maat kuin Suomi ajattelevat myös tuottajia.
Kyllä olisi "kirveellä" töitä, jossain päin.
Ihan maalaisjärkeäkin voisi käyttää myös kanojen onnellisuudessa, eli paluu menneisyyteen edes joltain osin olisi 200 kanalan pelastus.

No, se siitä. Toivottavasti kanat ovat onnellisempia A4-arkin kokoisesta lisätilastansa ja muutamasta lisä orresta.

Vaasan sakki lähti aamusella Tamperetta kohti. Karvaiset "lapsenlapset" viettivät mummulassa mukavaa juhannuksen loppuaikaa.

Tässä Kisu. Kävin Kisun kanssa kävellen "naapurissa", siis kannoin tähän höyhenen "naapuriin", kotiin / mummulaan sentää tuli itse kävellen takaisin.
Kisu ja juhannusruusu.



Ja sitten toinen "karvaisista lapsenlapsistani", eli Nella.
Nella nautti juhannuksesta mummulan keinussa.



Ei siis kummempia, lukuunottamatta EU:n typeriä lakeja.
Saunottu ei, joten: Huomiseen.

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Lauantai, Juhannuspäivä. Ym.

Sateeton oli tämä juhannuspäivä.
Illasella parisen tippaa tuli taivaalta, täällä meidän kohdalla.

Kirjoitinko muuten eilen, että "karvaiset lapsenlapset" odottavat Vaasan sakkia ja teiniä kotiinlöhtöä ajatellen?
Kissan viikset. Kyllähän tämä ryhmä "rämä" ajoissa tuli meille, mutta "karvaiset lapsenlapset" jäivät mummun "hellään" huomaan. Heh, Hellään.

Vaasan sakki lähti kotiansa kohden n klo: 23:00 aikoihin. Ennen Vöyriä on pitkä suora jossa on kaiteet tien oikealla puolella ja koivikko.
Edellä ajanut auto törmäsi peuraan, joka oli yllättäen hypännyt kaiteen yliste tielle.
Auto sai vammoja ja peura menetti henkensä.

En kyllä itsekkään olisi odottanut, että ko. osuudella tielle hyppää ylipäänsä mitään. Pelkkää peltoa ja kaide.
Onneksi ihmisille ei käynyt kuinkaan.

Lähdettiin mieheni kanssa päivällä kersan ja vävyn talolle auttamaan hommissa.
Karvaisia emme ottaneet mukaan. Teini jäi kotiin vahtimaan "mokomia".

Iltasella vasta kotiuduimme ja "lapsenlapset" olivat olleet teinin hyvässä hoidossa.
Eli, sisällä, ulkona, sisällä, ulkona, jne.

Ennen lähtöä kersan ja vävyn luota saapui sinne sade. Ukkonen onneksi kiersi alueen ja meni suoraan Vaasaan.
Ylihärmään päästyämme totesimme, ei tietoakaan sateesta ja aamusella ulos viemäni pyykki oli valmis narulta pois otettavaksi.

Kaunis juhannuspäivän ilta on menossa, kun lasista katsoo ulos.

Saunassa tuli käytyä, hikisen "urakan" jäljiltä.
Karvaiset "lapsenlapset" ovat vielä ulkonan. ( onneksi, heh.)

Joten: Huomiseen.

PS. Olin kirjoittamassa blogiani kun kuulin takaani: Huuuummuuu, tai sinne päin.
Pitkä turhautumista kertova puhallus lähti Vaasan Kisun nenusta.
Katsoin taakseni ja näin Kisun kiivenneen toisen tietokonepöydän ylätasolle.
Tässä turhaanunut ja "veemäistä oloa poteva karvainen "lapsenlapsi".



perjantai 24. kesäkuuta 2011

Perjantai. Juhannusaatto. Hyvää Juhannusta kaikille.

Aamusta juhannusaaton sää näytti todella pahalta. Vettä satoi ja tuuli kävi.
Iltapäivällä sade ja tuuli lakkasivat ja aurinko paistoi täydeltä terältä.

Vaasan sakki karvaisine "lapsenlapsineen" saapui päiväseltä.

Mummulassa käytiin toivottamassa Hyvät Juhannukset ja kotiin mentiin grillaamaan ruokaa koko poppoolle.
Mikäs oli miehen grillatessa kun aurinko helli ja tuuli oli laantunut.

Illalla kersa, vävy ja teini lähtivät ajelulle Kauhavan suuntaan. Halusivat mennä kuuntelemaan lentonäytöksien koneiden ääntä lähempää.

Aika "kuiva" oli vierailevien lentäjien näytös. Muistan 2-3 vuoden takaa kunnon näytöksen.
Lentäjät osasivat vaikka mitä. Tehtiin mm. sydän taivaalle ja nuoli joka sydämen lävisti.
Se oli hienoa katseltavaa.

Pelkkä koneen meteli ei ole minun mielestäni mitään.
Se mitä pystytään taivaalla tekemään ja esittämään kertoo paljon lentäjien tasosta.
Tänä vuonna nähty 4 koneen ryhmälento ei poikennut lentoharjoituksista mitä keittiön lasista olen katsellut.
Toivottavasti vierailijoille ei tarvinnut maksaa samasta mitä täälläkin osataan.

Pilvetön taivas edelleen ja puhelin hiljennetty juhannuksen kunniaksi.

"Karvaiset lapsenlapset" odottavat meillä hakijoita kotiinsa Vaasaan.
( Kuten minäkin, HEH, HEH)

Hyvää Juhannusta kaikille lukijoille.

PS. Juhanussaunaan uskaltautui Vaasan porukasta vain Kisu.( Kunnon kissa siis.)

torstai 23. kesäkuuta 2011

Torstai. Tampereella E-P jäsenten kokous laitonko ? Ym.

Aika hyvä oli sää tänään, vasta iltasella alkoi sade.
Toivotaan, että huomenna juhannusaattona sää suosii, edes grillauksen ajan.

Päivä on kulunut puhelimessa.
Soittoja on tullut eteläisemmästä Suomesta pohjoiseen.

Kaikki soitot kannustavia ja hedelmällisiä keskusteluita sisältäviä.
On todella mahtaavaa ja hienoa, että täysin minulle oudot Perussuomalaiset haluavat kantaa kortensa kekoon meidän osaston puolesta. ( Samalla myös muiden osastojen, joilla samantapaisia ongelmia esiintyy)
ISO KIITOS teille kaikille soittajille vaikka välissä jo tuntui, että puhelin on kasvanut korvaan kiinni ja nimetkin jo alkoivat mennä meikäläiseltä sekaisin.

Mielenkiintoisin asia mikä tosin ei tullut esiin soittajien toimesta, vaan oman alueen miehen esiintuomana oli:
Oliko Tampereella pidetty kokous ehdokkaiden nimeämisestä puoluevaltuustoon laiton, eli täyttyivätkö laissa määrätyt kriteerit?

Eivät tosiaan tainneet täyttyä.
Tampereella ei pitänyt kokoustaa puoluevaltuustoon esitettävistä jäsenistä vaan ehdokkaasta
varapuheenjohtajakisaan.

Piirillä oli valmis lista ehdokkaista puoluevaltuustoon, mutta farssi oli valmis kun listaa ei eräs kansanedustaja hyväksynyt.
Hän teki oman listansa, jolla eräs osanottaja käski hänen pyhjetä "takalistonsa".
Väännettiin siis ehdokkaita puoluevaltuustoon ja unohdettiin miksi pitikään kokoontua?
(Kokouksen aihe selviää: Pohjalainen 17.6.11 lehdestä.)

Varapuheenjohtajakisaan ei ehdokasta ehditty miettimään syynä, liiallinen ( kiitos) eduskuntavaaleissa töitä tehneille valtuustoon.
Pahasti ehkä todettu, mutta pitää paikkansa.

Etelä-Pohjanmaan piirin jäsenistö ei saanut tietoa, että puoluevaltuuston ehdokkaat käsitelläänkin uusiksi Tampereella.
Tieto asiasta olisi pitänyt lähettää jokaiselle jäsenelle. Näin ei tapahtunut.
Kokous ja kokouksen aihe ilman että jäsenistö siitä tietää ei voi olla laillinen.

Ymmärrettävää olisi ollut ellei listaa ehdokkaista olisi ollut käytettävissä, mutta se oli.
Laillisesti valittuja ehdokkaita ei voida noin vain mennä muuttamaan ilman ilmoitusta jäsenille.

Jäsenille tietoa kokouksesta ei tullut.

Kokous Tampereella oli, ehkä kaiken lisäksi lainvastainen ja kokouksessa unohdettiin valita ehdokas varapuheenjohtajakisaan.

Täyttä töppäilyä, anteeksi vain.
Ihmettelenkin miksi Hongisto ja Vistbacka jotka "uutta kolmatta" listaa tekivät unohtivat tärkeimmän asian, eli varapuheenjohtajan esityksen kisaan?

Turha on itkeä, ettei Etelä-Pohjanmaalta saatu edustusta varapuheenjohtajistoon, unohdettiin näet käydä asia Tampereella lävitse.

Kyseessä taisikin olla lain vastainen kokous josta jäsenistöllä ei ollut mitään etukäteistietoa. Etukäteistieto oli, että Tampereella valitaan ehdokas varapuheenjohtajakisaan ja sitä varten kokoustetaan.

Kyllä on aika pahasti harhautettu jäseniä Etelä-Pohjanmaan osastossa.
Olisi ehkä aika käydä uudelleen lävitse ehdokkaat puoluevaltuustoon, koska Tampereella pidetty kokous ei täytä lain vaatimia sääntöjä.

Varmasti tuli useaankin otteeseen samaa asiaa, mutta ei tätä kummallista kokoustamista ilman jäsenistön tietoa ole helppoa selittää.

No, se siitä.
Odotellaan kutsua lain sanelemaan kokoukseen. Kokoukseen jossa valitaan uudet ehdokkaat puoluevaltuustoon.

Saunottu ei, joten: Huomiseen

ANONYYMEILTÄ oli tullut useitakin kommentteja kirjoitukseni jälkeen.
Sama sanoma toistui monissa viesteissä, tässä yksi monien joukosta:
------------------------------------

Anonyymi on lisännyt kommentin tekstiisi "Torstai. Tampereella E-P jäsenten kokous laitonko ...":

Hyvä kun joku uskaltaa ottaa asiat puheeksi. Eipäs meistä miehistä olekaan kuin hymistelemään.
Kalevassa oli juttua, että kaksi listaa oli TEHTAILTU. HELSINGISSÄ liet kolme listaa, mutta ei esitetty niin kokouksessa.
On emeritus lista, valittujen lista ja joilla pelataan. Sekaisin pakka on ja kun asioihin ei puuttuta vaan kuorrutetaan, hokemalla hyvin menee mutta menköön. Kupla paisuu ja puhkee sanotaan.Kun puolue kasvaa, ei loikkareita uusiin tehtäviin tulisi olla se noudatettava sääntö.
NIMIM: Kiitos totuudesta E-P !
---------------------------
Ole hyvä nimimerkki : Kiitos totuudesta E -P !

Rehellisyys ja toisten ihmisen kunniottaminen on kaiken A-ja O menestyksessä.
Ilman rehellisyyttä ei voida luoda toimivaa organisaatiota.
Jytkyllä ns, tavallisten Perussuomalaisten kanssa ei ole paljon tekemistä.
Jytky sanaa voidaan hokea kyllästymiseen asti, mutta miten Jytky auttaa sekasortoisia osastoja?
Ei sitten pätkänkään vertaa.

Kuten hyvin ilmaiset: Kupla paisuu ja puhkee,
Näin uskon, eivät nämä "päälliköt" korkeimmalla talolla ole vaivautuneet asioita edes kommentoimaan oikealle taholle.
Käsittääseni ongelmia Perussuomalaisten osastoissa ei ole Ilkan saati Pohjalaisen toimituksessa., joihin asiosta kirjoitellaan.

Miksi ei uskalleta ottaa yhteyttä alueen jäsenistöön, miksi sen pitää tapahtua median välityksellä?

Ei voi järki käsittää muutoin kuin kaukainen, todella kaukainen kannanotto lehdissä on pelkuruutta kohdata oman puolueen jäsenistöä.

No, se siitä.
Hyvää Juhannusta Sinulle ja monille muille Anonyymeille.
Eija

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Keskiviikko.Perussuomalaiset ja erikoisen eroavat tiedotteet asioiden kulusta. Ym.

Ei sitten tänään satanut, onneksi.
Nurmikon mies sai leikattua niin kotona kuin mummulassakin.

Meikäläisen päivä on vierähtänyt puhelimessa ja tietsikalla.
Eikä ihme. Ilkassa ja Pohjalaisessa oli tänään kansanedustaja Hongiston tiedote, kuinka piirissä ja osastossa asiat ovat hyvin.
Ilkan sivuilla oli samassa yhteydessä piirisihteerin eroilmoitus, koska asiat eivät ole hyvin.
Tosin niin Hongisto kuin Vistbacka käyttävät ilmaisua piirissä.
Piiri on sama kuin jäsenet ja jäsenet ovat sama kuin Perussuomalaisten puolue.

Ota tuosta nyt selvää, mutta Vistbackan ilmoitus radiossa, ettei ole tyytyväinen Kuusiston toimintaan ja odottaa paikalle pystyvää henkilöä, ei käy yksiin Kuusiston ilmoituksen kanssa.

Olisiko syynä ihan oikeasti Kuusiston ilmoittama syy. Kyllä siinä motivaatio katoaa kun "koplat" jyrää?
Jokainen miettiköön itse, miksi puhua, kirjoittaa ja antaa radioon sekä TV:n lausuntoja jos asiassa ei ole mitään epäselvyyksiä.

Itse otin kantaa yleisönosasto kirjoituksella Pohjalaiseen.( Toivottavasti julkaisevat)
Eli:
----------------------------------------
Mikähän olisi totuus ?

Pohjalaisessa kansanedustaja Hongisto ottaa kantaa Etelä-Pohjanmaan piirin likapyykin "pesuun".
Tai siiis ilmoittaa, ettei halua ottaa kantaa.
Hongisto ilmoittaa, että hänen piti saattaa loppuun Tampereella Pihlajan kesken jäänyt työ.
Mikähän työ?
Lista ehdokkaista oli luettavissa jo edellisenä perjantaina mm. Pohjalaisen sivuilta.
Kaikki oli siis valmiina ja jopa lehdistölle ilmoitettu.
Hongisto ilmoittaa myös, että: ÄÄNENTOISTO oli todella kovalla ja osalla kokousedustajilla on heikentynyt kuulo, joten
kehoitin kaikkia puhumaan kovaa ( Etelä-Pohjanmaan kokous Tampereella kun valintoja tehtiin uudelleen puoluevaltuustoon).
Ilkan mielipidepalstalla Puronvarsi ilmoittaa, ettei ko. kokouksessa edes puhuttu kovaa.
Ota tuosta nyt sitten selvää, puhuttiin kovaa ja ei puhuttu?
Ainut todellisuuteen perustuva tieto taitaa olla sunnuntain Pohjalaisessa ollut tieto, ettei lehdistöä päästetty ko. kokoukseen mukaan.
Miksei?
Hongiston mukaan mitään ristiriitoja ei piiritoimikunnassa eikä Etelä-Pohjanmaan osastoissa ole, kaikki on hyvin.
Piirisihteeri Kuusisto ilmoittaa niin Pohjalaisen kuin Ilkankin sivuilla eroavansa.
Syynä : Piirin ongelmat. Kuusisto pitää piirin tilannetta sekasortoisena. Yhteishenki on kadonnut ja joukkoon
on tullut ristiriitoja aiheuttavaa ja sooloilevaa väkeä. Pilalle tämä menee, toteaa Kuusisto.
Aika ristiriitaisia kirjoituksia.
Ongelmat piirin sisällä ovat jatkuneet jo kauan, ongelmista on Pihlaja useaan otteeseen ilmoittanut korkeimmalle taholle puolueessa.
Vastauksia asioiden parantamiseen ei ole tullut.
Tampere ja tapahtumat siellä, ne vain katkaisivat kamelin selän. EI SIIS PELKÄT SIELLÄ TAPAHTUNEET ASIAT.
Ai niin Hongisto ilmoittaa myös ettei lähde etsimään seuraajia Kuusistolle ja Pihlajalle.
Pihlajalle seuraajaa ei tietääkseni tarvitse kenenkään etsiä, en ole mistään lukenut, että Pihlaja olisi ilmoittanut eroavansa.

Eija Kiviharju-Ketola
Ylihärmän PS PJ.
-----------------------------

No, se siitä.
Alla on radio Pohjanmaan sivuilta kopioidut sanomiset niin minun kuin Vistbackankin suusta.
Tosin Vistbackan osuus tuli enempi lyhennettynä.
Illalla klo: 19:00 uutislähetyksessä Vistbacka ilmoittaa edelleen ettei ongelmia ole.
Samassa lähetyksessä kuten aikaisemmin radion uutisissa piirin PJ. vaatii kissaa nostettavaksi pöydälle ja asioita puhdistettavaksi.

On tämä niin sekaista touhua ja tiedotteita jotka poikkeavat 97% Perussuomalaisten jäsenistön mielipiteistä ja toiveista.
Aika monelta, mm itseltäni löytyy vuosien varrella lähettyjä sähköpostiviestejä mm, Vistbackalle osastojen tilanteista, avun pyynnön kera.
Ei ole reagoitu, tässä lopputulos.

Tässä Vistbackan osuus radion sivuilta:
-----------------------------

Perussuomalaisten puolueveteraani Raimo Vistbacka ihmettelee kovasti lehtien palstoilla syntynyttä kohua Tampereen puoluekokouksesta. Etelä-Pohjanmaan piirin ehdokkaiden valitseminen luottamuselimiin meni Vistbackan mukaan puolueen sääntöjen mukaisesti.

Maakuntalehdissä Ilkassa ja Pohjalaisessa piirin jäsenet ovat kritisoineet muun muassa piirin puheenjohtajaa huonosta valmistautumisesta puoluekokoukseen. Toisaalta puheenjohtaja Tapio Pihlajaa on tuettu ja syytetty muita selkään puukottamisesta.

Raimo Vistbacka korostaa, että perussuomalaisilla on käytössä suora jäsenyys ja näin kaikilla jäsenillä on puheoikeus. Puoluevaltuuston jäsenien valinta meni sääntöjen mukaisesti. Vistbacka myöntää, että varapuheenjohtajaksi vetäytyneen kurikkalaisen Vesa-Matti Saarakkalan tilalle ei kokouksessa esitetty ketään, koska tähän ei ollut valmistauduttu ennakkoon.

Vistbacka ihmettelee sitä, ettei piirin puheenjohtaja eikä piirisihteeri kumpikaan ollut järjestänyt niin, että edes toinen olisi päässyt osallistumaan puoluekokoukseen.

Puoluekokouksesta poissaolollaan loistanut Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Tapio Pihlaja nauttii kuitenkin Vistbackan luottamusta. - Tapio Pihlaja on ollut aktiivinen ja hänen johdollaan olemme saaneet hienoja vaalituloksia aikaan, sanoo Vistbacka.

Piirisihteeri puolestaa ei ihan saa Vistbackalta puhtaita papereita. Piirisihteeri Juha Kuusisto ilmoitti maanantaina eroavansa tehtävästään ongelmien takia. Tätä Vistbacka pitää suoraselkäisenä päätöksenä ja toivoo, että tilalle valitaan henkilö, jolla on aikaa hoitaa tehtävää kunnolla.

Vistbackan mielestä piirin toiminnassa ei muuten ole ongelmia, eikä häntä mielestään tarvita asioita selvittelemään.

----------------------------

Tässä, minun osuuteni:

Perussuomalaisten kentältä kantautuu, että Etelä-Pohjanmaan piirissä on ristiriitoja ja selkään puukottamista. Ongelma paljastui laajemmin viime viikonlopun puoluekokouksessa.

Ongelmista on kirjoitettu lehtien palstoilla Tampereen puoluekokouksen jälkeen. Muun muassa piirisihteeri on ilmoittanut eroavansa tehtävästään ristiriitojen takia.

Ylihärmän perussuomalaisten puheenjohtaja Eija Kiviharju-Ketola ehdottaa, että ongelmat myönnettäisiin ja kaikki jäsenet kutsuttaisiin koolle asioita selvittämään. Kiviharju-Ketolan mukaan kupla pitäisi puhkaista ja ryhtyä rakentamaan perusteita piirin toiminnalle.

- Ongelmat eivät suinkaan syntyneet Tampereen puoluekokouksessa, vaan jo kauan ennen sitä, sanoo Eija Kiviharju-Ketola Pohjanmaan uutisille.

Hänen mukaansa asiasta on yritetty kertoa myös Vistbackalle, mutta tämä ei ole ottanut asiaa tosissaan. - Rivit ovat jopa niin hajallaan, että jotkut osastot harkitsevat seuraaviin vaaleihin lähtemistä sitoutumattomien listalla, sanoo Kiviharju-Ketola.

YLE Pohjanmaa

----------------------------------------

Ristiriitoja siis on ja kuten piirisihteeri osuvasti ilmaisi:

Ristiriitoja ja sooloilevaa väkeä on ilmaantunut kuvioihin.

Kyllä se kuulkaa niin on, että lehdissä, radiossa ja TV:ä yritetyt paikkausyrityksen Etelä-Pohjanmaan perussuomalaisten johtajien maineen pelastamiseksi menevät kankkulan kaivoon.

Eivät lehtien lukijat ole tyhmiä, kyllä heillä on ihan omat aivot, millä ajatella ja yrittää ymmärtää tätä sekametelisoppaa.

Kuinka yksinkertaista olisi ollut todeta:

Ai, en tiennytkään mokomasta ongelmasta, mutta yritämme parhaamme asioiden korjaamiseksi.

Eikä kieltää kaikkea.

Tulipas pitkä, mutta pakon sanelemana.

Saunottiin, joten: Huomiseen.

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Tiistai, Perussuomalaisissa tapahtuu. Seinäjoki. Ym.

Sateeton oli tämä päivä. Aurinkokin pilkahteli välillä esille.
Seinäjoki kutsui aamusella. Päivä vierähti todella nopeasti.
Illalla olin edelleen Seinäjoelle, toisen työtehtävän parissa.
Sekin sujui hyvin ja asiallisesti.

Kotiin palatessani poikkesin "naapurin" luona, yhteisen harrastuksen merkeissä.

Eilisiin Ilkan ja Pohjalaisen kirjotuksiin oli tänään kommentoitu yleisönosasto palstoilla.
Kirjoitus oli tarkoitettu harhauttamaan pois todellisista ongelmista ja asioista.

Siinä esitettiin kuinka meillä Etelä-Pohjanmaan piirillä olisi ollut vain yksi lista ja kuinka toimittajat olisivat oleet tervetulleita kokoukseen.

Ihme on, että sunnuntain lehdessä annetaan selkeästi ymmärtää, että oli kaksi listaa.
Samoin toimittajat sanovat, että pääsy kokoukseen joka koski valintoja valtuustoon heiltä oli pääsy estetty.
En saata uskoa, että kukaan joka luki toimittajien kirjoituksia tilanteesta paikan päällä, uskoo versioon äänentoistolaitteista ja niiden melusta.
Eiköhän sekaan oli toimittajatkin mahtuneet.
Ehkä tämän päivän Pohjalaisessa ollut tiedoitus kertoo enempi kuin 1000 sanaa.

Eli, tämä:

------------------------------------------------------------

Perussuomalaisten piirisihteeri eroaa

Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin piirisihteeri Juha Kuusisto eroaa tehtävästään. Hän haluaa jättää tehtävän, koska pitää piirin tilannetta sekasortoisena. Hänen mukaansa toiminnasta on kadonnut yhteishenki ja joukkoon on ilmestynyt ristiriitoja aiheuttavaa väkeä.Kuusisto haluaa antaa tukensa piirin puheenjohtaja Tapio Pihlajalle.

- Häntä on puukotettu selkään. Se on ilkeää touhua.

Kuusisto aikoo jättää eroilmoituksensa seuraavassa piirikokouksessa. Piirisihteerin tehtävän jättämistä vauhdittivat myös oman yrityksen kiireet.

---------------------------------------------

Aika ristiriitainen verrattuna yleisönosasto kirjoitukseen.

Ristiriitainen, mutta totuuden mukainen.

"Korkein" taho ei ole ottanut kantaa saati yhteyttä edes Pihlajaan.

Tämä kertoo myös omaa kieltänsä asioiden oikeasta tilanteesta ja asioiden hoidon uupumisesta.


Siinähän sitä taas.

Pitkä, mutta antoisa oli päivä Seinäjoella.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Maanantai,Tampere ja Perussuomalaiset edelleen, Kommentteja valinnoista. Ym.

Aika sateeton päivä. Iltapäivästä satoi sen mitä satoi.
Ilta on ollut hieno ja aurinkoinen.

Päivä kului melkein totaalisesti puhelimessa.
(Iltasella ehdin käväistä kirjastolla suorittamassa lainauksen)
Soitot koskivat Pohjalaisen ja Ilkan tekemää juttua Tampereen tapahtumista, Etelä-Pohjanmaan Perussuomalaisten osastoa koskien.
Pohjalaisessa oli isompi ja laajempi kirjoitus, Pääkirjoitusta myöten.
Tolppasen ja minun lausunnoissa oli hienoisia eroja, mutta ei pahempia.
Pihlajan kohdalla kaikki oli mennyt oikein.

Onhan se näin, ettei kenttäväki saati kansa ole tyhmiä.
Tämä on luettavissa kansalaisten kirjoituksista ja kaiken lisäksi ne ovat aika lähellä totuutta.

Ei auta kiitellä Jytkystä, jos mitään ei tehdä osastojen toimintojen eteenpäin viemiseksi ja etenkin eheyttämiseksi.
Ei auta sanoa: Hiljaa lehdistölle. ONGELMAT eivät sillä katoa.

Ongelmista osastoissa on tiedoitettu korkeimpaa tahoa myöten useita vuosia. Ei ole mennyt perille, ei sitten millään.

Tosin ongelmat eivät katoa Pj:n vaihdollakaan.
Niin kauan kun puolueessa toimii "hyvä veli"- järjestelmä, toivoa paremmasta ei ole näkyvissä.

Jokainen kansalainen ymmärtää, ettei hiljaisuudella, kun osastot voivat huonosti, saavuteta yhtään mitään.
Alla pari näkemystä valinnoista Perussuomalaisten kokouksessa Tampereella:

-------------------------------------------
Sukulaissuhteet ovat tunnetusti kovaa valttia persuissa. Persunaisten puheenjohtaja Marja-Leena Leppänenkin on onnistunut junailemaan tyttärensä Meri Leppäsen "erityisavustajaksi" Timo Soinille. Jokainen ymmärtää, että Saksan suurlähetystössä aikaisemmin työskennellyt Marrun tytär ei ole suinkaan pikkurahalla siirtynyt eduskunta-avustajaksi. Meri Leppänen on Urpo Leppäsen tytärpuoli hänen toisesta avioliitostaan Marrun kanssa.

http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hkx3000.sh?EKR=ps

http://fi.linkedin.com/pub/meri-lepp%C3%A4nen/34/ab/626
--------------------------
JA SEURAAVA:
--------------------------
Ojennuksesta tehtiin varapuheenjohtaja. Pätevyys tuli siitä, että hänen tyttärensä on naimisissa Vistbackan pojan kanssa?
-------------------------

Näinkö arvostetaan valintoja?
Näköjään ja täysin oikeista syistä.

Kuten lehdessä mainitsin, tämä hyvä veli -järjestelmä on tullut tiensä päähän.

Jos rehellisyydellä ja toisten ihmisten arvostamisella ilman hyvä veli- järjestelmää ei ole mitään merkitystä, jo on kumma juttu.

Piiritoimikunnassa sillä, oletko kansanedustaja saatikka ministeri, ei ole mitään merkitystä.

Piiritoimikunnassa jokainen jäsen on saman arvoinen ja tittelit jäävät ulko-oven taakse.
Jos ko. edustajat eivät taivu samalle tasolle muiden kanssa, niin ulko-ovi aukeaa myös ulospäin.


Valitettavasti monessa piirissä on käynyt niin, että asema on vaikuttanut valintoihin ja tämä on täysin väärin.

Puolueen kokouksissa kaikkien jäsenien pitää olla saman arvoisia ja samalla viivalla.

Eilen muuten ihmettelin Hongiston käytöstä kokouksessa Tampereella.
Totesin myös, että millä valtuuksilla Hongisto alkoi uusia nimiä kerätä puoluevaltuustoon?

Valtuudet olisi ollut, Hongisto on vara. Pj. piiritoimikunnassa.
Valtuuksia ei olisi tarvinnut käyttää koska lista ehdokkaista oli Hongistolla tiedossa.
Kaksi listaa on tosi asia, näin voi lehdestäkin lukea.
Annettu lista ei miellyttänyt vaan piti tehdä/ kerätä uusi.

(En tosin tiedä koska tämä hyvä veli- operaatio on vara pj:n toimeen on suoritettu.)

Anteeksi tietämättömyyteni, mutta näin nopeissa ja mutkaissa päätöksissä ei kenttäväki pysy perässä saati ajan hermolla.

Siinähän sitä taas.
Mutta 100 % asiaa kenttäväen puolesta.

Saunattua tuli, joten: Huomiseen.

Ai niin, Ilkan sivuilta:

Perussuomalaisten piirisihteeri eroaa

20.06.2011 16:05 Kommentit0

Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin piirisihteeri Juha Kuusisto eroaa tehtävästään. Hän haluaa jättää tehtävän, koska pitää piirin tilannetta sekasortoisena. Hänen mukaansa toiminnasta on kadonnut yhteishenki ja joukkoon on ilmestynyt ristiriitoja aiheuttavaa väkeä.Kuusisto haluaa antaa tukensa piirin puheenjohtaja Tapio Pihlajalle.

- Häntä on puukotettu selkään. Se on ilkeää touhua.

Kuusisto aikoo jättää eroilmoituksensa seuraavassa piirikokouksessa. Piirisihteerin tehtävän jättämistä vauhdittivat myös oman yrityksen kiireet.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Sunnuntai.Perussuomalaisten kokouksessa Tampereella sählinkiä. Ym.

Ihan mukava oli tämän sunnuntain sää.
Vettä satoi vasta illalla ja vaivaiset 8 milliä. Näin kertoi sademittari.

Ei mitään ihmeempää näin sunnuntaina, jos ei oteta lukuun tämän päiväisen Pohjalaisen kirjoitusta Perussuomalaisten kokouksesta Tampereella.

Kansanedustaja Hongisto oli alkanut keräämään nimiä ehdokkaista puoluevaltuustoon," kesken" kokouksen.
Lista ehdokkaista, joka oli myös julkaistu lehdessä perjantaina oli tietokoneella toimitettu kokouspaikalle kuten oli sovittu.

Kansanedustaja ei tainnut muistaa, että oli saanut tiedon esityslistasta puhelimitse.
Kukaan ei odottanut että hän lähtisi eduskunnasta kokoukseen, vaan tyytyi saamaan tiedon puhelimitse.

Kyllä lehtiä etenkin omalta alueelta pitäisi seurata sen verran, että on tietoinen päätöksistä jos muuten ei puhelua muista.

Täysin käsittämätön farssi.

Kysynkin, millä oikeudella Hongisto alkoi kerätä omaa listaa?
Hän ei käsittääkseni ole Etelä-Pohjanmaan piiriin varapuheenjohtaja eikä varan vara.

Jos, oikeasti olisi ollut tilanne, ettei listaa olisi ollut valmiiksi tehtynä, vastuu ehdokkaista olisi ollut vara pj:ä jos PJ. oli estynyt paikalle saapumasta.

Ei tavallisella rivijäsenellä ole oikeutta ottaa hoidettavakseen puheenjohtajalle/ puheenjohtajille kuuluvia tehtäviä.
Rivijäsen on kansanedustaja piiritoimikunnassa, ei sen parempi kuin muutkaan.

Siinä sitä on ihmiset saaneet tänään naureskella ja lueskella ja ihan syyttä suotta.

Arvojärjestys, se pitää säilyttää. Mitä siitä olisi tullut jos kaikki olisivat alkaneet keräämään omaa listaa, kun esityslista oli käytettävissä.

Onneksi muut olivat asiallisia ja ehdottivat kahden listan välistä kompromissia.

Loppujen lopuksi, kaikki meni hyvin vaikka maine meni.

Saunottu ei edelleenkään, joten: Huomiseen.

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Lauantai. Onnittelut Kyläseuran pj:e. Suomen maanviljelijät, hakekaa turvapaikkaa Norjasta. Ym

Tänään lauantaina ei ollut mikään hellepäivä. Mittari jäi alle + 17 asteen ja pohjoistuuli teki sään kylmäksi.

Onneksi ei kuitenkaan satanut.
Vaasan "kersan" kanssa oli sovittu aikoja sitten, että noutaa minut lauantaina aamusta heille.
Näin en valitettavasti voinut osallistua pikaisesti tulleeseen tietoon kökkätöistä Kyläseura Tempauksen hyväksi.
Kökkäväkeä paikalla oli luultavasti ollut, koska todella upea aita oli ilmaantunut ns. Lakeusladon viereen.
Kiittäminen hienosta aidasta ja sen toteutuksesta menee Kyläseura Tempauksen puheenjohtajalle.
Hän oli asialla, kun asialla piti olla.
Käykäähän ajelemassa ja ihailemassa aitaa.

Mies ja teini tulivat päivällä perässä kersan ja vävyn asunnolle.
Hommia tehtiin ja vieläkin n. 6-7 tunnin jälkeen käsissäni on tunne, että nokkoset ovat juuri siihen pistäneet.
Vanhoja ja kiukkuisia nokkosia, näin toteaisin.

UUSI HALLITUS ON SITTEN PERUSTETTU.

Sirkka-Liisa Anttila kehoittaa suomalaisviljelijöitä hakemaan turvapaikkaa Norjasta.
Samoin moni muu ottaa kantaa verotuksen kiristymiseen.
Maaseudulta / vanhuksilta/ nuorilta, asuntovelkaisilta ja etenkin lapsilta karkkiveron myötä viedään tuhkatkin pesästä.

Eikö, juuri muodostetulle hallitukselle meni millään jakeluun asia, että:

OMAN MAAN ASIAT ENSINNÄ KUNTOON, SITTEN VASTA EU:n ASIAT.
SUOMESTA TAPETAAN OMAVARAINEN MAANVILJELYS SEKÄ YRITTÄJYYS KUMARTELEMALLA MUIDEN EU MAIDEN EHTOJA.

MUUT EU MAAT AJAVAT OMAN MAANSA ASIOITA, SUOMI EI.
HÄLYYTTÄVÄÄ.
Tässä ote lehdestä ja kirjoituksista joissa asiantuntijat ottavat kantaa uuden hallituksen esityksiin:


Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini moitti hallitusta säästöjen sysäämisestä kuntien harteille, tasaverotuksen edistämisestä valmisteveroilla ja eläkeläisten ja puolustusmenojen laiminlyönneistä.

Vielä erikseen haukut sai vasemmistoliitto, joka lähti mukaan EU-tukipaketit hyväksyvään hallitukseen.

– Siis kerta kaikkiaan tämä hallitus on kuin hyytelö: kun lyö pöytään ja vähän tärisyttää, se menee puolelta toiselle, niinkuin zumbassa, Soini revitteli.

Keskustan puheenjohtajan Mari Kiviniemen mukaan "Kataisen sosialistihallituksen" politiikan suurimmat väliinputoajat ovat työssäkäyvät asuntovelalliset lapsiperheet.

Kulutusverojen nousu, asuntolainojen korkojen vähennysoikeuden kaventuminen ja kuntapalveluihin kohdistuvat leikkaukset kirpaisevat tavallisia suomalaisia lapsiperheitä, Kiviniemi sanoi.

Väistyvä keskustalainen maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila löysi huomautettavaa maatalouspolitiikasta. Hän neuvoi suomalaisviljelijöitä hakemaan turvapaikkaa Norjasta, missä tuore tuloratkaisu tuo viljelijöille 10 prosentin lisätulot. Anttilan mukaan hallitusohjelman budjettileikkaukset ovat leikkaamassa suomalaisviljelijän tuloja 15 prosentilla.

Väistyvän kuntaministeri Tapani Töllin mukaan Kataisen hallitus vetäytyy kuntapolitiikassa vastuusta lisäämällä kuntien velvoitteita ja leikkaamalla kuntien rahoitusta.

Tölli pitää huonona, että käynnissä olevan kunta- ja palvelurakenneuudistus Paras-hanke keskeytetään ja kunnat joutuvat nyt odottamaan hallitukselta uusia linjauksia.
--------------------------------------

KARMEAA LUETTAVAA.
Jokainen äänestäjä saa itse miettiä, kuka toimii oikein kuka ei ?
...................................................................

Siinähän sitä taas verotusta ja verotusta, että voidaan tukea muita EU maita.
Suomesta ei tunnu uudelle hallitukselle olevan merkitystä.
Uuden hallituksen merkittävin asia tuntuu olevan Räsäsen salkku ja hänen asenteensa lespoihin ja homoihin.

Räsäsen pitäisi, ehkä lukea raamattu uudelleen, raamatussa todetaan:
Älä tuomitse muita, ettei sinua tuomita.
Mitä Räsäselle kuuluu onko ihminen onnellinen toisen naisen tai miehen kanssa ?

Oppitunti raamatun opista voisi olla Räsäselle paikallaan.
------------------------------

Tänään oli Tampereella Perussuomalaisten iso kokous.
Itse en katsonut todellakaan tarpeelliseksi mennä paikalle.
Kaikki asiat olivat etukäteen päätetty, mitä nyt puoluevaltuustoon vaihtui edustajia.

"Iso" kokous, vaivaiset 500 henkilöä oli saapunut paikalle.
Olisikohan syynä ollut etukäteen tehdyt päätökset ?
Miksi vaivaantua kaukaakin paikalle, kun asioista oli jo sovittu etukäteen.
Itseäni ei ainakaan kiinnostanut kokous, jossa asiat olivat jo selvillä ennen kokousta.

Jaaha, päivä vierähti monenlaisissa hommissa.
Saunaan ei ehditty, joten: Huomiseen.

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Perjantai. Nurmikon totaalinen siivous. Huominen Perussuomalaisten kokous Tampereelle. ym.

Tämän päivän kulutin kokonaisuudesaan pihan / suihkualtaan / saunan / puskien / puiden ym. putsaamiseen villikasvillisuudesta.
Aikaa hommassa vierähti n. 9 tuntia, mutta valmista tuli.
Voikukat lähtivät juuria myöten irti ja moni muu rikkaruoho.
Voima kasveissa ei taida olla nyt juurissa vaan muualla.

Teinin kanssa ajoimme nurmikkoa kahdella koneella.
Minä ns. pikkuisella lykättävällä ja teini päältä ajettavalla.

Huomenna on Tampereella Perussuomalaisten iso kokous.
Meinasin lähteä kokoukseen, mutta huomasin lehdestä kuinka Kauhavan- / Ylihärmän sekä Lapuan alueelta ei ollut asetettu ehdokasta puoluevaltuustoon.

Ossin ja Timon takia ei kannata lähteä, molemmat kun paikkansa ansaitsevat uudelleen.

Mutta se, että meidän alue jätetään ilman ehdokasta puoluevaltuustoon oli minulle "viimeinen" pisara.

Pikkuisen kunnioitusta meitä kohtaan, sitä olisin odottanut.

No, jokainen taplaa tyylillään.

ANONYYMI oli ottanut kantaa eiliseen kirjoitukseeni murkkuiästä.
En sitä viitsi julkaista koska aika on näköjään silottanut muistoja jo n, 6-7-vuoden takaa.
Ihmisen muisti, on se ihmeellinen.
Aika kultaa muistot sanotaan.
Mutta muistojen kultaantuminen alle 10 vuodessa on aika hyvä saavutus.
Heh ja suukkoja Anonyymille. Olet RAKAS, vaikka muistisi on huono.

Saunassa tuli käytyä ja ihailtua perusteellisesti siivottua / raivattua tonttia.
Eli, huomiseen.

torstai 16. kesäkuuta 2011

Torstai. Seinäjoki. Ym

Aamusta kutsui taasen Seinäjoki. Kutsumisen aika piti olla 3 tuntia.
Siinähän sitä vierähti aikaa yli 8 tuntia.

No, tulipahan raivattua n. kahdenpäivän urakka pois.
Nyt meitä oli kaksi henkilöä "hommissa", joten urakka oli helppo selvittää.

Teinillä taitaa pukata murrosikä päälle.
Sellaisen käsityksen saa kun teinin "toikkarointia, eli käytöstä " seuraa.

Murrosikä tulee kaikille, toisille lievempänä toisille voimakkaampana.
Tiedä sitten, mistä tuo ero käyttäytymiseen murrosikäisille tulee.
Tytöillä, etenkin hiljaisilla murrosikä on paljon pahempi kuin pojilla.
Näin on tieteellisesti todistettu.
Pitääköhän paikkaansa?

Omasta murrosiästäni ei muistikuvaa ole, kahden kersan murrosiästä on ja etenkin tytön kohdalla se oli pahempi.

Murrosikä, vaihdevuodet, ym. ihmisen elämään kuuluvat "tapahtumat" jotka on käytävä lävitse, ovat portti elämään.

Ilman näitä "ongelmia" ihminen ei voi elää täyttä elämää.
Kaikki pitää ottaa vastaan, vaikka sitten huumorin merkeissä.

Siinähän sitä taas maailmanparannusta.
Saunottu ei, joten: Huomiseen.

Ai niin, Vaasan kersa oli tänään merellisellä retkellä.
Ehkä kuulemme huomenna, kuinka retki oli mennyt.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Keskiviikko, Käsitöitä, heh. Ym. mukavaa.Verotus.

Onneksi sateeton oli tämä päivä. Pikkuisen uskalsi iltasella mennä ulos jo muutoinkin kuin takkipäällä.
Seinäjoki, se ei tänään kutsunut.

Kutsui käsityö kotona. Käsityö jota tein n. 7 tuntia eikä vieläkään valmista näy.
No, kaikilla ei ole syntymälahjana annettu taitoa käsityöntekemiseen ja kuuluun valitettavasti tähän ryhmään.
Koulussa sain aikoinaan käsityötunnilla valmiiksi ainoastaan kernisen sadatakin.
Valmiiksi sain, mutta liimapönttö joka kaatui sadetakin päälle tuhosi "tekeleeni".

Intoa ja kekseliäysyyttä piisaisi kunhan joku ammattilainen ne toteuttaisi.

Olen nyt kahtena iltana seurannut elokuvan tekemistä keittiön lasista.
Meillä on suora näköyhteys joelle, missä elokuvaan tehdään otoksia.
On näkynyt ihana paviljonki, kovia lieskoja, ym, mielenkiintoista.

Kuvauspaikalle ei ole ollut tarvetta mennä häiritsemään, kuten ei muillakaan kyläläisillä.
Erästä "naapuria" lainatakseni: Olemme niin tottuneet elokuvien tekemiseen, ettei kyläläisillä ole tarvetta häiritä kuvauksia.

Näinhän se on, lukuisia elokuvia/ elokuvanpätkiä on kylällä kuvattu, joten mikään uusi asia ei kuvausryhmä Kankaan kylällä ole.

Viimevuonna meidän etupihalla olevalla tiellä kuvattiin myös otoksia elokuvaan.
Elokuvaväen autoja oli parkissa meidän pihassa ja saikin olla.

Kaikki apu, häirintää lukuunottamatta on varmasti tervetullutta.

Jaaha, siinähän sitä taas vuodatusta.
Saunassa käyntiin vihdoinkin, joten: Huomiseen.

Ps. Iltalehdessä oli luettavissa hallitusneuvottelun tuloksista ainakin yksi, eli:

Hallitusneuvottelut: Alkoholin, polttoaineiden, tupakan ja makeisten veroja nostetaan



Mitähän tuohon voisi todeta näin Suomalaisena?

Niin kauan kuin tukia vaativissa maissa mellakoidaan siitä, että valtion asiat saataisiin kuntoon säästöillä on turhaa nostaa Suomessa etenkään polttoaineiden ja makeisten hintaa.

Äly hoi. Missä on äly poliitikoilta jotka jakavat rahaa maalle jossa kansalaiset ovat nousseet vastarintaan säästösuunnitelmien takia.
Miksi Suomessa pitää nostaa veroja ja miksi ne kohdistuvat työssä käyviin ja lapsiin ?
Ei voi ymmärtää tätä yhtälöä, ei sitten millään.

Olisiko parempi, että Suomen kansalaiset pystyisivät käymään töissä ilman huippukallista polttoainetta ja lapset voisivat ostaa pienillä viikkoansioillaan karkkinsa ?

Minun mielestäni olisi.
Oman maan kansalaiset eivät saa joutua kärsimään muiden maiden velkataakasta.
Ja, edustajat jotka ko. esitystä kannattavat saisivat katsoa peiliin.
Onko todellisuus mahtanut karata käsistä, ajatellen lapsia ja autoa pakosta tarvitsevia.

Järjetön päätös, muuta ei voi todeta.

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Tiistai, Seinäjoki ja "ankea" kotiin lähtö. Heh. Ym.

Seinäjokihan se aamusta kutsui. Päivä meni yllättävän nopeasti.

Kotiin lähdön aika koitti, no auton ovet eivät auenneet millään.
Pikainen käynti ostamassa uudet patterit oven kaukosäätimeen, ei auttanut.

Oven kyllä sai avaimella auki, mutta käynnistyksenesto kytkeytyi samalla päälle.

Soitto kotiin miehelle, että tuo vara-avaimen.

Siinähän sitä oli sitten aikaa käydä ostoksilla kangaskaupassa.
Tiedä sitten mitä ostamastani kankaasta väperrän.

Mies toi avaimen ja ovet aukesivat ns. normaalisti.

Aika seikkailu joka koetteli vastoinkäymisten hermosoluja.
Minä en tosin hermostunut, vaan otin rauhallisesti. Hermoilemalla asiat eivät parane eivätkä ainakaan nopeudu.
Tyydytään tilanteeseen ja ollaan tyytyväisiä, että kotiin päästiin.

Nyt "rikkinäinen" avain kaukosäädöllä on korjattu.

Kunhan sain ovet auki ja käynnistykseneston pois, käväisin "naapurin" pyynnöstä vielä asioilla.

Teini kipaisi illalla kaverinsa luokse, taitaa olla yökylässä.

Saunaan ei ehditty, joten: Huomiseen.

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Maanantai. Kersan ja vävyn remontista kertova osoite. Ym.

Sade saapui iltapäivästä, ei kovana vaan sopivan rauhallisena tihkusateena.
Eilisen + 28 lämpöasteen jäljiltä verrattuna tämän päivän + 9 lämpöasteeseen sai melkein villahousut kaivaa esiin.
Kyllä noin + 20 lämpöasteen pudotus muodosti aikamoisen pukeutumisongelman.
Takkia piti etsiä päälle, sukkia jalkaan, ym, vaatetusta lisätä.
Aikansa kutakin, ehkä kohta taas lämpiää. Toivottavasti.

Eilisen ja tämän päiväisen blogikirjoitukseni välissä on osoite kersan ja vävyn remonttiin "uudessa" talossaan.
Linkki blogiin on myös nähtävillä sivustoni oikeassa laidassa.

Seinäjoki ei siis tänään kutsunut, kutsui asunnon siivous taasen kerran.

Päivä meni asioilla käymisessä sekä siivotessa.

Ai niin kävinhän minä anopin luona aamusta, hän oli saanut vielä 90- vuotis onnittelukortin.
Anopilla tuli oikein kyyneleet silmiin kun luin kortin ääneen.
Kortissa oli pitkä kirjoitus muistoista anoppini luona ja kiitos kaikista ihanista muistoista.

Oli todella sydämestä kirjoitettua tekstiä. Teksti joka lähtee sydämestä, sen kyllä erottaa muista.
Jos ei muut niin vastaanottaja.
Olen onnellinen anoppini puolesta, että löytyi ihminen joka osasi laittaa kiitoksen lapsuudestaan oikeaan sanamuotoon.
Kiitos Turkuun, anopin puolesta.

Edelleen vettä sataa, nyt hiukan kovemmin kuin tihkuna.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

Ps. Tässä ihanat "lumipallot" täydessä kukassa ja loistossaan.


Remonttiblogi

Vaasan kersa ja vävy kirjoittavat blogia jossa voi seurata remontin edistymistä. Blogiin voi tutustua osoitteessa:

http://meidanremontti2011.blogspot.com/


sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Sunnuntai, Powerparkissa. Ym.

Todella hieno oli sää tänäänkin. Tuuli joka oli alkanut vienosti puhaltamaan viilensi mukavasti, kun vietimme päivän Powerparkissa, Groubin perinteisessä riehassa.
Mies ja teini kävivät erilaisissa laitteissa ja ajoivat karting autoilla ulkoradalla. Kuskit oli hyviä ja kierrosajatkin hienoja, hauskaa oli ollut.

Itse kävin vain kummitusjunassa ja Magnum Theatrerissa, jossa oli 5-d esityksiä
Tosin Magnum Theatrerissa olisi pitänyt valita takapenkki.
Tuolit kun heiluivat liian lujaa meikäläisen selälle. Piti siis mennä penkistä pois ja istua lattialla katsomassa esitystä.
Ei siis ihme, että valvoja tuli kysymään minulta: Onko kaikki hyvin ?

Esityksen jälkeen hän pahoitteli ettei tiennyt selästäni. Muutoin olisi ohjannut heti takapenkkiin.
Takimmaiset penkit eivät huoju ja heilu vaan pysyvät kiltisti paikoillaan.

No, empä selästä etukäteen kertonut, mutta tieto penkeistä ja niiden liikkuvuudesta tai liikkumattomuusesta voisi lukea isolla sisäänkäynnin kohdalla.
Osaisi meikäläinenkin ja muut selkäsairaat mennä oikeaan penkkiriviin.
Oppia ikä kaikki, tässäkin tapauksessa. HEH.
Ihan mukavaa esitystä oli lattialtakin seurata.

Käväisin aikani kuluksi ostoksilla.
Mukanani kun ei ollut pientä lasta, että olisi voinut mennä lastenvekottimiin. Siis, minulle sopiviin. HEH, HEH.

Löysin kaksi todella ihanaa nallea jotka ostin meidän sohvalle istumaan.
Eli, nämä söötit nallukat:




Groupin järjestämässä ruokailussa oli todella hyvä ja monipuolinen ruoka. Syötiin oikein kunnolla.

Iltapäivästä käväisin anopin luona.
Anoppi ehdotti, että käytäisiin hautausmaalla viemässä syntymäpäiväkukkia hänen miehensä haudalle.
Tottahan se sopi ja totesinkin anopille: Valitse kukat ja lähdetään kaymään hautausmaalla.
No joo samalla huomasin että olinkin matkassa polkupyörällä.
Ei muuta kuin kotiin vaihtamaan kulkuneuvoa.
Samalla mieskin lähti mukaamme. Aikaahan siellä meni, mutta hieno tuli anopin miehen haudan edustasta.

Takaisin tullessa poikkesimme meille ja istuimme pitkään ulkosalla.
Ilma alkoi selkeästi viiletä. Meillähän ei satanut yhtään eikä ukkostanut, mutta Jalasjärvellä oli satanut isoja rakeita ja lämpötila oli laskenut rajusti.

Todella riennokas ja ihana päivä, vaikka en laitteisiin uskaltanut mennä.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Lauantai. Kersan luona kylässä. Anonyymin kommentti. ym.

Todella helteinen oli tämä päivä. Aamusta mittari näytti jo + 29 astetta varjossa.

Käväistiin mieheni kanssa ( kun hän ensin saapui "naapurin" kanssa Ylihärmästä asioilta kotiin)
Kotiseututalo Keskikankaalla. Jotain maamoottoria oli tarkoitus yrittää käyntiin, mutta osaava joukko puuttui. En tiedä löytyikö osaavia henkilöitä 80- vuotisjuhlaan osallistujista. Juhlat pidettiin Keskikankaalla.
Olisinhan se mielenkiintoista osata käyttää entisajan työvälinettä.
Ehkä uusi opetuskierros kyläläisille olisi tarpeeseen.

Päivällä mies ja teini lähtivät istuttamaan perunoita mummulan markille ja itse lähdin kersan luokse käväisemään.
Onneksi autossa on jäähdytysjärjestelmä.
Jäähdytysjärjestelmää ei ollut kersan luona kun leikkasin nurmikkoa ja mittari näytti + 49 astetta auringossa.

Neljään otteeseen piti leikkuu ajoittaa, eli tauko, tauko, tauko ja tauko.
Hiki valui kuin olisi suihkussa ollut. Pieni pala jäi kersan leikattavaksi. ( tarkoituksella)
Vaasan kissa Nella otti pultit ruohonleikkurista ja kiipesi peloissaan kersan selkään.
Kersalle "ihana" kipu ja laastarin etsintä.

Kaikkea sattuu kun hommia tehdään.

ANONYYMI on lähettänyt viestin:
--------------

Anonyymi on lisännyt kommentin tekstiisi "Perjantai, S:joki. Kataisen uskottavuus = 0 % luok...":

mikset ole sanallakaan maininnut vastaukseen aviisissa?

-------------------------

Hyvä kysymys, mutta ajattelin vastata Aviisi lehden välityksellä.
Vastaus jonka sain oli toki asiallinen, mutta täysin erilainen kuin Komiat lehdessä ollut kirjoitus kuljetuksen käytön suhteen.
En tiedä nyt uskoakko enään mitään Komiat lehden kirjoituksia Kauhavan asioista koska vastaus ja Komiat lehden kirjoitus olivat toisistaan yhtä kaukana kuin kuu ja aurinko.

Jossain on nyt tapahtunut väärinkäsitys, mutta missä?

Asiaa pitää kysäistä varmasti niin Kaksineuvoiseltakin kuin Komiat lehdeltä, mutta noin isoa eroa todellisiin kuljetuspalveluihin ei lehdessä saa esiintyä

Saunassa tuli oltua ja hikoiltua lisää, mutta kyllä ilma tuntui viileältä + 80 asteen jälkeen.

Huomiseen.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Perjantai, S:joki. Kataisen uskottavuus = 0 % luokkaa. Ym.

Eipä ole outoa, että aamusta kutsui Seinäjoki.
Kuumaa piisasi, mutta ei saa valittaa.

Meikäläisellä ja monilla muilla ihmisillä joita olen kuunnellut, Kataisen uskottavuus on -100 % luokkaa.
Hallitusneuvottelija on epäonnistunut täydellisesti, mutta vieläkään Katainen ei tätä myönnä.
Olen itse alkanut epäilemään oliko kyseessä Suomen eduskuntavaalit vai EU:n tukijoiden vaalit?

Suomessa tehty ja suoritettu eduskuntavaali ja sen tulos pitäisi olla hallitusneuvottelijalle tärkein ohjenuora uutta hallitusta muodostettaessa.

Kataiselle EU:n asiat ovat tärkeimpiä kuin Suomen kansan tahto.

Yksikertaisesti sanottuna:

Eduskuntavaalit olivat Suomen vaalit.
Miksi, Katainen on tämän asian unohtanut?
Meillä sentään on vielä (onneksi) oma hallinto ja oma eduskunta.
Tai, ainakin näin luulisin.

Ehkä meitä määrätään jo muista EU-maista, muuten ei voi Kataisen "pakkomiellettä" käsittää.

Eipä sitä näin kuumana päivänä paljon ylimääräistä tullut tehtyä.
Saunaankaan ei menty, oli liian kuumaa. Joten: Huomiseen.

torstai 9. kesäkuuta 2011

Torstai, Juhlien jälkimaininkeja. Antti Kurviselle. Ym.

Ei mitään ihmeempää, Seinäjokihan se aamusta kutsui.
Kuumaa oli todella ja hikeä pukkasi pintaan.
Ei saisi valittaa, ei se -30 astetta talvella mukavaa ollut ja sunnuntaiksi on luvattu sadetta ukkosen kera.
On tuo ihminen kummallinen, koskaan ei ole kohden.

Juhlia anopin luona jatkettiin vielä tänään.
Vieraat olivat ilmoittaneet pääsevänsä vasta tänään juhlaan.
Kauhajoen vieras menikin taas aamusella anopin luokse auttamaan.

Hyvin oli juhlien jälkimainingit sujuneet.

Kauhajokilaiset olivat jo lähteneet kotiansa kohden ennen kuin itse saavuin kotiin.
Lämmin KIITOS AVUSTA, teille molemmille.

Käväisin illalla Antti Kurvisen blogisivuilla.
Ja mitä minä luinkaan, Antin kirjoittaneen?

Eli, tässä Antin kommentti Perussuomalaisista ja "jytkyhallituksesta:
-------------------------------------------------------

Aivan ensimmäisenä pitää unohtaa minkäänvärinen "jytkyhallitus". Perussuomalaiset ei hallitukseen mene, eikä pääse. Soinilaisten kynnyskysymys hallitukseen menolle on EU-politiikan täyskäännös. Suomen täytyy olla mukana euromaiden vakausratkaisuissa. Meillä ei ole varaa firmojen konkurssiaaltoon ja kotien pakkohuutokauppoihin, jotka olisivat edessä Euroopan laajuisen pankkikriisin iskiessä.
----------------------------

Uskomatonta, mutta totta on Antti Kurvisen kirjoitus blogissaan.
Kurvinen kirjoittaa myös kuinka 17.4.2011 vaalien jälkeen politiikka palasi politiikkaan.
Totta Antti hyvä, mutta minkä takia politiikka palasi?
Tähän et kantaa ota, mutta ei se keskustalaisten ansiota ollut, keskusta koki kovan tappion vaaleissa.
Haluan kuitenkin ONNITELLA Suomen Keskustaa joka ymmärsi, että historiallisen vaalitappion kärkistyään jäi suosiolla oppositioon.

Ihmettelen miksi kirjoita etteivät Perussuomalaiset hallitukseen mene, eikä pääse ?
Todella outoa kirjoitusta puolueesta joka peittosi vaaleissa keskustan.

Vielä "hullumpi" on kirjoituksesi Suomen firmojen ja kotien pakkohuutokaupoista , tosin myönnät samassa kirjoituksessasi, että kaikki tämä johtuisi Euroopan laajuisen pankkikriisin iskiessä.

Suomi on Suomi ja Suomen kansalaisella Suomen oikeudet.
Tämän olet Antti sinäkin unohtanut.
Rahat joita syydetään muille maille voisi todellakin käyttää estämään oman maan firmojen ja kotien pakkohuutokaupasta.

Miksi rahaa ei voida antaa suomalaisille suoraan ko. kohteiden tuentaa varten ?

Sano minulle maat jotka antaisivat apua Suomelle, tilanteen niin vaatiessa?
Aika lyhyt olisi luettelo, näin voi jo maalaisjärjellä ajatella.

Antti hyvä, ei Suomen pidä olla ensimmäisenä tukemassa muita maita.
Omassa maassakin riittäisi tuettavaa.

Otahan Antti ihan oma ajatusmaailma käyttöösi ja mieti asioita mistä kirjoitat.

Ihan Rakkaudella Eija.

No, se siitä "lemmenlurituksesta".

Saunaan en ehtinyt, ehkäpä huomenna. Joten: Huomiseen.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Keskiviikko. Anopin 90- vuotisjuhla. ym.

Aamusella menin Seinäjoelle hommiin.
Anopin syntymäpäiväjuhlien takia minulle tuli tuuraaja Vaasasta.
Vaihdoimme vuoroa n, klo: 12:00 aikoihin.
Todella pätevä ja asiansa osaava henkilö saapui paikalle ja saatoin hyvillä mielin jättää hommia hänen tehtäväkseen..
Lämmin Kiitos avustasi, että saatoin osallistua anoppini juhlaan.

Kauhajoen apuri / apurit olivat jo aamusta menneet anopin luo laittamaan juhlapöytää kuntoon.

Itselläni oli todella helpottunut olo, kun apuvoimia juhlaan oli saatavilla.

Juhlat olivat käynnistyneet klo: 12:00. Ensimmäinen vieras saapui tuolloin.
Klo: 14:00 jälkeen vieraita tuli solkenaan.
Juhlat kestivät n. klo: 19:30 asti.

Eräät vieraat toivat ruusun joka 10-vuotta kohden.
Tässä kuva 9 ruususta.




Ihanan lämminhenkinen tilaisuus, jossa sukulaiset, naapurit ja ystävät ottivat osaa juhlaan.

Onhan 90-vuotta aika saavutus.

Ym, taitaa olla tänään, että:
Saunottu ei, joten huomiseen.

JA LÄMMIN KIITOS KAIKILLE JOTKA MUISTITTE ANOPPIANI HÄNEN JUHLAPÄIVÄNÄÄN.

TE, TEITTE PÄIVÄSTÄ ONNELLISEN ANOPILLENI.

Eija

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Tiistai. Kauhajoelta apureita, anopin 90 vuotisjuhlaan. Ym.

Seinäjokihan se taas todella upeana kesäisenä päivänä kutsui.
Menihän se päivä siinä kuin muutkin.
Kauhajoelta saapui apujoukkoja huomisia anopin 90- vuotisjuhlia ajatellen.

Siinähän tuo aika on hyvin kulunut, juhlia valmistellen.

Ilkassa oli tänään iso ja hyvä kirjoitus anoppini elämästä.
Moni joka oli kirjoituksen lukenut totesi minulle Seinäjoella:
Mahdotonta edes kuvitella, että itse pystyisi samaan.
Samoin pitkäniän ja terveyden "salaisuudeksi" arveltiin sitkeyttä pitää perhe kunnossa ja koossa.
Tässä ei varmasti menty pahasti pieleen.
Aikana jolloin anopilla ei ollut muuta tukea kuin itsensä, pakko oli toimia itse.

Läheisten apu ja huomiointi on 90- vuotta täyttävälle anopille tärkeä asia.

Lapsenlapsenlapsista vain yksi huomiotti anoppini, eli heidän mummunsa äitienpäivänä.
Kävi oikein henkilökohtaisesti onnittelemassa mummuansa.

Itse olen tullut "kuvioihin" vasta myöhemmin, mutta autan kaikessa mahdollisessa.

Huomenna on odotettu juhlapäivä. Toivoisimme vieraiden saapuvan klo: 14-18:00 välillä.

Kauhajoen apurit ja minä "taiottiin" illalla täytekakut ym. tarjottavat anopille.
Tosin, aamuksi jäi vielä tehtäviä jotka Kauhajoen apurit suorittavat.

Kiirettä on pitänyt, mutta anopin onnellisuus on tärkeintä.

Tervetuloa Anopin 90- vuotispäiville huomenna.

Kaikki muut saunoivat, meikäläinen kävi vain suihkussa.
En yksinkertaisesti jaksanut istua saunassa.
Joten: Huomiseen.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Maanantai, Seinäjoki.Hellettä. Asunnon sumutus. Ym.

Tänään ihanan helteisenä päivänä kutsui Seinäjoki.
No, eipä ainakaan altistu ultraviolettisäteilylle muutoin kuin hetkellisesti.
Pitää yrittää löytää positiivisia puolia helteistäkin.

Poikkesin Kamarikirjastolla hommista tullessani ja siellä oli täysi touhu päällä.
Hienoa. Kyllä "kersat" yllättyvät.

Anonyymi on lähettänyt kysymyksen asunnon sumuttamisesta.
Itselläni ei ole tarkkaa tietoa asiasta, mutta vävyllä on.

Tässä Anonyymin kysymys:

Anonyymi on lisännyt kommentin tekstiisi "Keskiviikko. Anonyymin kannanotto Aviisissa ollees...":

Kysyisin että miksi taloa piti suihkuttaa? T. Taloa ostava

Ja tässä vävyn kannanotto asiaan:

Talon kuivasumutus ei ole pakollinen, mutta remontin yhteydessä järkevä. Purkuvaiheessa ilmaan levittyy mikrobeja pienistä vaurioista. Kuivasumutus desinfioi pinnat ja sisäilman, samalla kun se poistaa hajuja pinnoista.

Saunottu ei, suihku sai riittää.
Joten: Huomiseen.

Ps. Mielenkiintoinen tilanne hallitusneuvotteluissa.
Voittaako kansan tahto vai ei ?
Uskon, että voittaa.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Sunnuntai. Pyöräilykisa alkoi. Ei vastausta kysymykseeni Kamarikirjaston rahatilanteesta. Ym.

Aamulla kävi viileä tuuli, melkein tuli kylmä ulkona.
Iltaa kohden lämpötila ulkona nousi. Mukavaa oli siis istua pihalla päivän touhujen jälkeen.

Monta viikkoa on mennyt niin, että oma asunto on taas jäänyt siivoamisen ulkopuolelle.
Päivällä alettiin porukalla siivoamaan asuntoa.
Lehdet, joita oli kertynyt yli metrin pino lähtivät niille kuuluvaan keräyspaikkaan.

Hiki, se valui suoranansa otsalta niin silmille kuin pestävälle lattiallekkin.
Nyt on kuitenkin taas puhdasta ja villakoirat nurkista poissa.

Ihmettelin illalla, miksi Hellenmaalaiset ajavat koko ajan meidän ohitse.
Eräs pariskunta pysähtyi meidän kohdassa ja sain tiedusteltua:
Onko pyöräilykisa Hellanmaan ja Kankaan välillä jo alkanut ?
Oli, tänään minulle tiedotettiin.
Hellanmaassa oli joka talouteen jaettu tiedote kisan alkamisesta.
Meillä Kankaalla tiedoitetta ei ole vielä kisan alkamisesta laatikkoihin saapunut.
Inhimillinen moka luultavasti. Tapahtuman käynnistyminen oli liian lähellä koulujen loppumista ja ylioppilasjuhlia. Viikko lisäaikaa tapahtumalle olisi ollut kova sana.

Totesinkin Hellanmaalaisille, että saitte sitten etumatkaa kisaan jonka alkamisesta me emme tiedä mitään.

No, mokia sattuu kaikille ja uskon, että koulujen loppuminen sekä kisan alkamispäivä olivat liian lähellä toisiaan.

Eilen otin kantaa Kamarikirjaston velkaan pankille joka on n. 300 euron luokkaa.
Lähetin sähköpostiviestin kaikille muille paitsi kahdelle joiden osoitetta minulla ei ole.
Kysymykseni kuului: ( suurin piirtein näin)
Kuinka paljon olette saaneet kasaan rahaa ? Kysymykseni perustui rahastonhoitajan minulle lähettämään viestiin, jonka voitte lukea eilisestä blogini kirjoituksesta.

Ei ole vastauksia tullut, olettaisin pj. tietävän ainakin onko lainasumma koossa vai eikö ?
Tosin voihan olla, että huomenna tai ensiviikolla menevät pankkiin maksamaan velan pois.
Rahastonhoitajan mukaan rahaa on.
Pitäähän muidenkin jäsenten tietää missä mennään. Velka ja puuttuva sekä kerätty osuus ei voi olla vain yhden henkilön tiedossa.

Mieheni lähetti myös eilen illalla kysymyksen kirjaston väelle (6) ja yhdelle ulkopuoliselle:
Miksi vaimoni kysymykseen / viestiin ei vastata ?
No, eipä ole tullut hänellekkään mitään vastausta.

Täytyy nyt katsoa kunhan ehtii, pitääkö ottaa yhteyttä peräti pankinjohtajaan jos yhdelle velaalliselle ei vaivauduta vastaamaan, muuta kuin että rahaa on kerätty.
Olen kuitenkin "päävastuussa" velasta ja lupaukseni aion pitää, kunhan siihen annetaan lainsuoma mahdollisuus.

Päivä siis todella ihana iltapäivästä alkaen kului asunnon siivoamisessa.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Lauantai. Kersan ja vävyn uudella talolla. Helpotusta Kamarikirjaston velan maksamiseen takaisin pankille. Ym.

Aamupäivästä kunhan teini saapui kotiin koulun päättäjäistilaisuudesta lähdimme kersan ja vävyn ostamaa taloa kohti.
Teini muuten pääsi luokalta, eli yhdeksäsluokka on edessä syksyllä.

Päivä oli mitä ihanin, etenkin ulkotyöhön mitä kersan kanssa suoritettiin.
Miehillä riitti sisällä hommia niin kauan kuin jaksoivat tehdä.
Kersa grillasi meille nälkäisille sapuskaa, että jaksoimme puurtaa edelleen. Heh.
On se ihme juttu kuinka koko tontti muuttaa ulkonäköään, kun oksat ja risut poistetaan puskista ja pensaista.
Kersa oli myös leikannut nurmikon ja opetteli trimmerin käyttöä.
Oppia ikä kaikki, sanoo sananlasku.

Kersan ja vävyn puskassa ollessani tajusin, että Kamarikirjaston velka pankille saadaan kohta maksettua.
Rahaston/ taloudenhoitaja lähetti minulle seuraavan tiedon puuttuvan 300 euron suhteen.
Vuosikokouksen aikoihin puuttuva summa pankille oli n. 300 euroa. Eli, aikaa sitten.
Rahastonhoitajan tiedote:

Eija, me olemme keränneet aika paljon rahaa muutkin, me vain emme
pidä siitä niin suurta meteliä kuin sinä.


Metelistä en tiedä, mutta uskon rahojen olevan koossa.
Aika paljon rahaa täytyy olla lähempänä 300 euroa.

Odottelen rahastonhoitajan tiedotetta paljonko heidän keräämästään rahoista uupuu
300 eurosta vai menikö jo ylitse ?

Minä sain aika nopeasti kasaan 585 euroa, joten kyllähän kahdeksan henkilöä
pystyvät paljon isompaan ja parempaan suoritukseen.

Pankkilainan maksamisen jälkeen ( joka on kiireellinen) jää kiinnikurottavaksi
vielä kansankielellä tunnettu Kamarikirjaston tililtä otettu laina.

Sillä ei ole niin kiire, kuin pankkilainalla.
Mutta, helpotuksekseni ja onnekseni lainaan on saatu tukirahoja nykyisen johtokunnan
toimesta.
Hienoa, mahtavaa ja Kiitos.

Siinähän sitä taas.
Päivä kului toisia auttaen ja onnellisena tiedosta, että lainaan on saatu lisää
avustuksia.

Saunassa käytiin, totta kai.
Oltiin kyllä sellainen näky kaupassa, että oksat pois.
No, työstä jää työn jäljet.

Huomiseen.

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Perjantai. Seinäjoki. Kamarikirjasto edelleen. ONNITTELUT KAIKILLE VALMISTUNEILLE.Ym.

Aamusta kutsui taasen Seinäjoki. Pikkuisen oli takapuolenlihakset kipeät eilisestä "möyrimisestä" kersan ja vävyn luona.
Tiesipä jotain tehneensä, kun lihakset ilmoittivat olemassa olostaan.

Päivä oli todella kiireinen "hommissa", joten aikakin kului nopeasti.
Kotona oli tosin vasta n. 19:40 "naapurissa" kun poikkesin kotimatkalla.

Huomennahan on monia juhlia.
Lämpimät Onnittelut Ylioppilaille.
Ammattiin valmistuneille sekä koulunsa muuten selvittäneille.
Uurastus on ohitse ja kesäloma odottaa.

Kamarikirston maanantainen työntekijä ei edelleenkään ole esittänyt anteeksipyyntöä asiakkaalle, toisen asiakkaan aikana "mesoamisestaan".
Viestejä on toki tullut muilta Kamarikirjaston johtokuntalaisilta.
Ne ovat olleet asiallisia ja aiheellisia.

Tosin, viestissä esitettyä anteeksipyyntöä en hyväksyisi.
Anteeksipyynnön pitää tapahtua kasvotusten.

No, odotellaan. Anteeksipyynnön ei pitäisi olla vaikeaa. Ihminen joutuu joskus tilanteeseen, jossa ko. pyyntö pitäisi esittää.
Se ettei ihminen pysty pyytämään tai antamaan anteeksi kertoo hyvin paljon ihmisen elämästä.
(En nyt tarkoita kirjaston työntekijää vaan yleensä.)

Illalla poikkesi vieras Alahärmästä. Vatsalihakset saivat kyytiä naurun merkeissä.
Todella virkistävä vieras.
Maailmaa parannettiin ja huumori lensi.
Tervetuloa toistekkin, kunhan "emäntä" ei ole hommista totaalisen väsynyt.

Siinähän sitä taas.
Saunottu ei, joten: Huomiseen.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Torstai. Kersan ja vävyn luona. Maanantainen käynti Kamarikirjastolla. ym

Torstai, mutta pyhäpäivä oli tänään.

Aamupäivästä lähdin kersan ja vävyn luo tarkistamaan heidän ostamansa talon ja tontin kuntoa.
Heh. Vävyhän on ammattilainen kuntotarkastuksissa, joten siitä ei ollut huolta.
Keskityimme kersan kanssa siis ulkomaastoon.
Kaivoimme esiin kukkapenkistä kukkia, rikkaruohojen seasta.

Osaa puista ja pensaista emme tunnistaneet, mutta otan "naapurin" avuksia kunhan hän kiireiltänsä ehtii.
"Naapuri" kun on koulunsa käynyt henkilö kaikkeen luontoon ja kasveihin liityvään.
Ammatti-ihminen on joskus tarpeen, kun omat kyvyt eivät riitä kaikkien tunnistamiseen.

Nokkosen, sen minä tunnistin. Kersakin tunnisti kun laski ihostansa nokkosen pistämiä jälkiä.
Heh, näin me puutarhurit toimitaan, kunnes saadaan asiantuntija paikalle.

Maanantaiseen Kamarikirjastolla käyntiini :

Menin kirjastolle asiakkaana, suoraan töistä.
Tarkoitukseni oli ottaa osaa kylän ainoan ylioppilaan listaan.

Kirjastossa vuorossa ollut Yliluoma alkoi kuitenkin huutamaan ja haukkumaan meikäläistä.
Toinenkin asiakas tuli sisälle, no hänen tuloonsa vuorossa ollut henkilö ei pahemmin reagoinut.
Toinen asiakas ei oikein tiennyt mitä tekisi, häntä kun ei ollut olemassakaan.
Tunsin oloni todella vaivautuneeksi toisen asiakkaan vuoksi. Hän vain seisoi pöydän luona palauttamien kirjojensa kanssa, mutta ei saanut kirjastonhoitajan huomiota.

Päätin lähteä pois kun pyyntöni ettei asiakkaiden aikana raivota meni harakoille.
Samalla jäi valitettavasti kylän ainoan ylioppilaan muistaminen tekemättä.

Tänään torstaina kirjasto oli suljettu, joten minä menetin mahdollisuuteni osallistua listaan.
Menetin, koska katsoin paremmaksi poistua maanantaina paikalta.
Todella törkeää käytöstä asikkaita kohtaan. Näin on valitettavasti pakko todeta.

Odotin, kuten olen aikaisemmin kirjoittanut ko. henkilöä saapuvaksi meille.
Anteeksipyynnöt puolin ja toisin olisivat olleet asiaa.
Valitettavasti ko. kirjastonhoitaja ei halunnut tavata.
Anteeksipyynnöt jäivät tekemättä.

Toinen ihmityksen aihe on, että rahastonhoitaja kuvittelee ettei kuntosalilaitteisiin olisi pitänyt ottaa lainaa.

En tiedä mistä moinen utopistinen kuva hänelle on syntynyt.

Laitteitahan tilattiin kahteen kertaan, mutta jo ensimmäisessä tilauksessa jos tukihakemus Aisaparille olisi onnistunut, lainaa olisi pitänyt ottaa.

Toisessa hakemuksessa Aisaparille, joka meni lävitse laitteiden hinnat olivat nousseet ja osaa ei ollut enään saatavilla, eli piti tilata muuta tilalle.

Rahastonhoitajan päähän ei millään mahdu, että lupasin "kerjätä" erotuksen vanhojen ja uusien laitteiden hinnaneron kiinni.

Näin olen yrittänyt tehdä, eli pitää lupaukseni johtokunnalle.

Tosin, jos rehellisiä ollaan:
Nyt ei ole kiinnostanut pätkääkään saada velkaa maksetuksi ja ihan edellä mainitsemastani syystä.
Jos rahastonhoitaja ei käsitä, että lainaa olisi pakko ollut ottaa jo halvempaakin kalustoon ja että olen luvannut korvata erotuksen, niin olkoon.

Palatakseni maanantaihin ja kirjastoon:
On se kummallista tuo asiakkaan kohtelu kirjastolla, mutta kotiin ei uskalleta / haluta tulla anteeksipyytämään käytöstä.

No, se siitä.

Päivä meni kersan uudessa talossa, kukkapenkkejä tonkien.
Saunottu ei, joten: Huomiseen.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Keskiviikko. Anonyymin kannanotto Aviisissa olleeseen kirjoitukseeni. Hallitusneuvottelut. Ym

Ei voinut tänään meidän suunnalla hehkuttaa helteestä, ei tosin ukkosestakaan.
Viileä ja pilvinen oli tämä keskiviikko.

Ylihärmässä käväisin päivällä asioilla ja hain "naapurin" kotiinsa samalla reissulla.
Melkein pimeää oli ulkona kun saavuimme Kankaan kylään.
Ehdimme juuri ja juuri sisälle kun vesisade alkoi kaikin voimin.
Ukkonen jyrähti pari kertaa heti salaman jälkeen. Eli, lähellä oli.
Onneksi ukkonen ja ukkoskuuro menivät ohitse aika nopeasti. Parkanossa ja Porin seudulla ukkonen teki aika tuhoa tuulen kanssa.
Me ainakin toistaiseksi säästyimme pahimmalta.

Vaasan kersa ja vävy ostivat tänään omakotitalon.
Talo sijaitsee aika lähellä Vaasaa, eikä meillekkään ole pitkä matka.
Pitänee tehdä tarkistuskäynti. Olisin mennyt jo tänään jos ilma olisi ollut suotuisampi.
Ehtiihän noita tarkastuskäyntejä tehdä ennen muutoa.
Talo mm. desinfioidaan remontin jäljiltä ennen lopullista muuttoa.
Kyseisessä operaatiossa taloon sumutetaan ainetta joka "tappaa" kaikki bakteerit.
Taloon saa mennä sumutuksen jäljiltä aikaisintaan kolmen päivän päästä.
Kaikkea sitä on keksitty ja hyväksi havaittu.

ANONYYMI on ottanut kantaa tänään Aviisi lehdessä olleeseen kirjoitukseeni.
Eli tässä:

Anonyymi on lisännyt kommentin tekstiisi "Keskiviikko, Tuulista. Lehtikirjoitus Kuntayhtymä ...":

Näin kirjoituksesi aviisissa ja jäin miettimään, että jos sinulla on parempi ehdotus miten vanhusten asiointipalvelu voidaan hoitaa niin kannattaas varmaan se esittää, minusta tuokin malli on paree, vanhan kauhavan aikoihin tuollainen asiointi liikenne ainakin toimi! Ja mitä olen vanhuksia kuullut niin ei ole kovin mukavaa ollut koululaaskyydeessä kulkee, eikä koulutakseissa tahdo olla tilaa niille ostoksille!

Julkaise
Poista
Merkitse roskapostiksi

Valvo tämän blogin kommentteja.

Lähettänyt Anonyymi blogiin Eija Kiviharju-Ketola 1. kesäkuuta 2011 12.59


--------------------------------------

Kiitos kommentistasi.
Vanhan Kauhavan asiointiliikenteestä en tiedä mitään, valitettavasti.
Meillä Ylihärmässä oli toimiva kuljetuspalvelu vanhuksille kaksi kertaa viikossa.
Mummot ja pappat eivät koulukyydeissä kulkeneet, eivät linja-autoilla eivätkä koulutakseilla.
Suuressa viisaudessaan tämä palvelu vanhuksille lopettiin yhdistymisen myötä.
Syynä oli tasapuolisuus kaikille kuntalaisille.

Vanhukset, siis oikeasti apua tarvitsevat ihmiset jäivät heitteille.
Onneksi Suomessa on laki joka turvaa vanhalle ihmisille asiointipalvelun.
Asiointipalvelun jossa vanhus saa apua niin kaupassa kuin apteekissakin.
Tein valtuustossa esityksen, että selvitetään kuinka paljon kaupunki säästi lopettamalla vanhuksien kuljetuspalvelun?
Siitä on kohta kaksivuotta, mutta loppuselvitystä ei ole vieläkään tullut.

Parempaa ehdotusta en valitettavasti voi esittää. Parempi kuljetus on lainmukaisesti järjestetty ainakin Ylihärmän vanhuksille.
Alahärmäläiset haluavat myös säilyttää nykyisen kuljetuspalvelunsa.

Toivon sydämestäni, ettei yrittäjä ole hommannut kalustoa asiakkaisiin joita oikeasti ei ole olemassa.
Kuntayhtymä kaksineuvoinen unohti, että lopettaessaan vanhuksien kuljetuspalvelun teki karhunpalveluksen itselleen ja nyt yrittäjälle.
Ensinnäkin olisi pitänyt kartoittaa kuinka moni vanhus kykenee istumaan ja odottamaan ko. ajan kylällä?
Toiseksi, monellako on jo korvaava palvelu?

Eivät vanhukset ( joku voi tarvita apua jo kaksikymppisenä) lähde istumaan autoon joka kiertää ummet ja lammet, heillä kun kuljetus on jo kunnossa.

Lääkärissä käyntiä mainostettiin yhtenä ideana kuljetuspalveluun.
Yksi asukas reitin varrelta voisi tilata ajan, muut menisivät yliajalle.
Arvotaanko, kuka pääsee lääkäriin ?

Kuten totesin: Parempaa ehdotusta minulla ei ole, eikä onneksi tarvitse olla ainakaan Ylihärmäläisten osalta. Sääliksi käy vain yrittäjää. Onnea kuitenkin yritykselle.
Eikös Kauhavan kaupunki maksa asiakkaat yrittäjälle, asiakkaat joita ei ole ?

Valitettavasti, palvelu on "kuollut" jo syntyessään.
Palvelua ei enään tarvita no, ehkä alkoon on menijöitä.
Mutta meillä Ylihärmässä ei ole sitäkään.

-------------------------------------------


Hatun nosto ja ONNITTELUT VESEMMISTOLIITTO JA SDP
Teitte sen minkä uskoin teidän tekevän.
Jos arvostaa äänestäjiä yhtään toimii niin kuin te.

Katsotaan nyt lähteekö keskusta leikkiin mukaan.
Jos lähtee niin millä ehdoilla?

Perussuomalaiset voittaneena puolueena pitäisi kutsua neuvotteluihin ennen keskustaa.
Tosin meillä Perussuomalaisilla voi olla kovempi selkäranka seistä asioiden edessä ja takana, eli olisimme keskustaa kovempi haaste Kataiselle.
Kataiselle kun EU merkitsee enempi kuin Suomi ja suomalaisuus.

Siinähän sitä taas.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.