maanantai 30. heinäkuuta 2012

Maanantai. Merikaarto. Ym

Hiostava oli tämäkin päivä, vasta iltasella tuli pienoinen sadekuuro.

Päivällä asioitiin "hengettären" kanssa Ylihärmässä.
Asiointi sujui jouhevasti ja nopeasti.

"Hengetär" ehti pesaista aamupäivästä meidän kaikkien pyyhkeet, haisivat kuulemma hielle.
Hielle? Sanoisinko, että hiki niistä oli kaukana, mutta pesu oli tarpeen. HEH.

Iltapäivästä lähdimme "hengettären" kanssa kahdestaan käymään Merikaarrossa kersan, vävyn ja karvaisten "lastenlapsien" luona.
Vietiin heille mansikoita ja mansikkahilloa pakastimeen.
Meidät tuntien, ehdotimme keikkaa Vaasan suuntaan. Sehän sopi heille.
Hikisinä, mutta onnellisina palasimme Merikaartoon n, 1 ½ tunnin päästä.

"Lapsenlapset" olivat onnesta soikeita, kun "mummu" poikkesi heitä halimassa.
"Kersa" saa jo lakata nauramasta, blogiani kun kuitenkin lukee. Kaikki on totisinta totta.
Kisu, vanhempi karvainen olisi lähtenyt mukaan onnesta soikeana.
Valitettavasti mukaan ei nyt mahtunut, mutta katsotaan asiaa tarkemmin viikonloppuna.

Saunaan ei tänään ehditty, asioita kun riitti pitkälle iltaan asti.

Joten: Huomiseen.


sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Sunnuntai. Mahtava sää. Ym.

Mahtava sää oli tänään. Pienoinen tuuli kävi ja lämpömittari näytti varjossa + 27,5 astetta lämmintä.
Ukkosta, saati sadetta ei tänään meille päin saapunut.

Päivällä mies laittoi  kosteudenpoistajan päälle lämpöpuhaltimeen.
Vesi suorastaan juoksi ulos altaaseen ja asunto viileni ihanasti.
Kukkaset saivat samalla hyvää kasteluvettä.

Merikaarrossa oli yöllä n. klo: 03:00 ukkonen riehunut hetken päällä.
Kersa ilmoitti tänään yöllisestä metelistä. Kisu, toinen karvaisista "lapsenlapsista" oli pelännyt ukkosen jyrinää, mutta Nella, rohkea karvainen "lapsenlapsi" oli istunut pöydällä ja ihaillut salamointia ja jyrinää.
On siinä kateissa iso ero. Nella on selvästi tullut Ylihärmän "mummuunsa". Heh.

Mitään erikoista ei tänään tehty. Ilma oli painostava ja hiostava.
Mansikat sentään noukittiin maasta pois ja osasta tehtiin hilloa kersalle.

Miuku neiti, "kylän kaunein" vietti päivällä aikaa varjoisessa paikassa.






Kersan luota mukaani vuonna 2011 ottamani kukkasentaimi on alkanut ihanasti kukoistamaan.





Kukan nimeä en tiedä, mutta ihana se on.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Lauantai. Kankaanpää. Karvia. Ym.

Oikein hellepäivä oli tänään.
Lähdimme aamusta "kotihengettären" kanssa kohti Kankaanpäätä ja siellä olevia makkarajuhlia.
Makkarat tilaisuuteen oli antanut Ilmajoen Makkaramestarit. Aurinko paahtoi täysillä koko ajan, eli "hengettärella" ja minulla on aikamoiset rusketusraidat.
 Mies jäi kotiin jännittämään kisoja ja teini lähti uudestaan Vauhtiajoihin.
Takaisin tullessa pysähdyimme "hengettären" kanssa kuuntelemaan Vauhtiajojen musikkia.


Tässä jokunen kuva makkarajuhlista. Tässä tosin mieskuorolaisia ensin.


"Kotihengetär" hommissa ja arpapöytä.


Pääsihän sitä meikäläinen kuvaan, kun serkkupoika aloitti grillaamisen.
Paikalla oli yli 100 kyläläistä. Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille.


Karviassa oli mahtavia ihmishahmoja tienvarrella.





Kuten huomaatte keskellä kuvaa on "hengetär" joka suorastaan rakastui urheilullisiin "miehiin".

Kiivastahtinen päivä, mutta sitäkin antoisampi.

Saunassa ehdittiin käydä ja nauttia ihanista muistoista päivän varrelta.
Joten: Huomiseen

Ps, kuvien pitäisi isontua kun niitä klikkaa.



perjantai 27. heinäkuuta 2012

Perjantai. Ei sekoilua, vain "kauneuden" hoitamista. Ym.

Ihana sää oli tänään.

"Kotihengettären" kanssa hoidimme asioita Ylihärmässä.
Joskus ottaa koville saada asiat luistamaan, mutta aikansa kutakin.

Tänään ei meikäläinen sekoillut kuin kerran. Oltiin "hengettären" kanssa lähdössä asioille kun totesin:
Puhelin taisi jäädä taas pöydälle. Samalla huomasin, että puhelin olikin kädessäni.

Teini lähti Seinäjoelle Vauhtiajoihin, eli kuuntelemaan esiintyjiä.
Onneksi lippu on voimassa vielä huomennakin ja teini kaverin kanssa saa jatkaa musiikin nautinnosta.

Iltasella noukimme mansikat maasta parempaan talteen ja veimme satsin mummulaan.
Illalla hoidimme kauneutta.
Eli, laitoimme naamaamme kosteuttavan naamion.
Tästä emme uskaltaneet laittaa kuvaa näkyville, olimme kuin kummitukset. HUI.

Päivä sujui siis kaikenlaisissa askareissa ja kauneutta parantaen.
Kauniitahan meistä tuli. Se on vissi totuus.

Mies oli päivällä hakenut "hengettären" kylmille jaloille ensiapua.
Eli, konjakkia.
Katsotaan aamulla tehosiko hoito, eli 4 cl "hengettären" kylmiin jalkoihin ?

Saunottua tuli ja kunnolla. Joten, huomiseen.

torstai 26. heinäkuuta 2012

Torstai. Kommelluksien päivä.

Mitä ihanin sää oli tänään ja posti toi odottamani liput Vauhtiojoihin. Kiitos.

Aamupäivästä käväisimme asiolla Ylihärmässä ja iltapäivästä lahdimme "hengettären" kanssa asioimaan Seinäjoelle.
"Hommissa" tuli poikettua ja vietyä pari Vauhtiajolippua "pomolle".

Oli se hyvä, että "hengetär" oli mukanani.
Ensinnä huomasin, että puhelin oli jäänyt kotiin.
Seuraavaksi huomasin ettei minulla ole autonavaimia.
Ovet lukossa seisoi auto parkkipaikalla, mutta missä avaimet.
Aikamme tuumittiin asiaa. Olinko laittanut ajatuksissani ovet lukkoon ja heittänyt avaimen sisälle autoon?
Kurkittiin auton sisälle, mutta avaimia ei näkynyt.

Päätettiin siis lähteä tutkimaan paikkoja joissa olimme käyneet.
Luojan Kiitos avaimet löytyivät ensimmäisestä paikasta jossa poikkesimme.

Ehdittiin siinä jo soittaa miehelleni "hengettären" kännykällä, että lähtee Seinäjoella vara-avaimen kanssa.
Onneksi avaimet löydettiin ajoissa, eikä mieheni ehtinyt lähteä suorittamaan pelastusoperaatiota.

"Hengetär" lupasi miehelleni vahtia minua ja katsoa, etteivät avaimet enään huku.

Kotiin päästyämme katsoin kotiin jäänyttä puhelintani ja luin tekstin:
SIM-kortin asennus epäonnistunut.
Käsittämätöntä. Puhelin jäi keittiön sivupöydälle ja SIM- kortti oli jostain syystä liikahtanut.

No, nyt puhelin taas pelittää ja kotiin päästiin kunnialla.
"Hengetär" kun vahti minua kunnolla. Heh.

Saunottua tuli taasen jaa maailmaa parannettua, näin sekopäisen/ kommelluksien päivänä.

Eli, huomiseen.


keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Keskiviikko. Menoa täynnä. Pankki, Ilmajoki, Seinäjoki. Alajärven TK-vuodeosasto. Ym.

Koko päivä oli menoa täynnä.
Aamupäivästä lähdimme "kotihengettären" kanssa pankkiasioille Ylihärmään.
Mies ja mummu lähtivät myös asioille Ylihärmään, mutta omia polkujaan.

Päiväseltä lähdimme "hengettären" kanssa kohti Ilmajokea.
Haimme Ilmajoen Makkaramestareilta makkarat Niinisalon/ Taulunkylän perinteiseen vuositapahtumaan.
Ilmajoen Makkaramestarit saivat äsköttäin laatupalkinnon makkaroistansa.

Takaisin tullessa poikkesimme Seinäjoella asioimassa ja ostoksilla.
Silmiini osui eräässä kaupassa kunnon lämpömittari. Mittarin valaisee aurinkokenno.
Samalla ostimme "hengettären" kanssa itsellemme puutarhakalusteita.
Minä vain vaivaiset 2 tuolia ja pöydän, hän osti kokonaisen setin itselleen.

Tässä kuva mittarista

 Ja seuraava kuva on otettu uuden "kaluston" kanssa saunan vieressä.

Mahtavaa pikkulauantain viettoa, kovan päivän jälkeen.
-----------------------------------------

Alajärven TK-Vuodeosastolta kuuluu kummia.
Sain tänään puhelun, jossa kerrottin Alajärven TK:n vuodeosaston huonosta toiminnasta. Ihmisen perusturva ja oikeus hyvään hoitoon näyttää olen Alajärvellä retuperällä.
Potilas oli pyytänyt useaan otteeseen, että hänet pestäisiin ja kutinat iholta poistettaisiin.
Sivullinen oli havainnut potilaan kurjan olon ja puuttunut asiaan.
Pesu ei ollut hoitajien mukaan mahdollista, koska aika ei riittänyt siihen.
TÖRKEÄÄ.
Sivullinen oli kuitenkin pyytänyt uudestaan potilaalle pesua, joka helpottaa makaamista sängyssä.
Lopulta pesu oli suoritettu.
Oletettavasti yhden potilaan pesu oli pois toisen potilaan mm. ruokinnasta.
Tiedä häntä, mutta Valviralla olisi asiaa Alajärven TK-Vuodeosastolle.
Ihmisellä on lain mukaan oikeus saada häntä kunnioittava ja hänelle sopiva hoito.

En todellakaan haluaisi kuulla vastaavia todellisuuteen perustuvia potilaan oikeuksia luokkaavia tietoja.
Tietoja, jotka kertovat kuinka polilaaseen asennoidutaan.

Sivullinen oli kysynyt myös, miksi ette valita siitä ettette pysty hoitamaan potilaita laissa määrätyllä tavalla?
Vastaus oli ollut ; ei saa valittaa.

Omaiset, ottakaa ohjat omiin käsiinne.
Menkää ja hoitakaa läheisiänne terveyskeskuksissa, missä hoitajia uhkaa lopputili jos potilaista välittää.

No, jokainen miettiköön hengessään miten haluaa tulla vanhana kohdelluksi.
------------------------------------------

Saunottua siis tuli ja "naapurikin" poikkesi iltasella "hengettären" juttusilla.
Eli, huomiseen.





tiistai 24. heinäkuuta 2012

Tiistai. Ihme sää. Ym

Ihme sää oli tänään tiistaina. Aurinkoa, pientä vesisadetta, pilvisyyttä vuoron perään.
Ilta oli tosin aurinkoinen.
Ja siitähän me "kotihengettären" kanssa nautimme.
Istuimme saunassa ja vilvoittelemassa kuin tatit, ainakin tunnin.

"Hengetär" oli jo aamusella käväissyt noukkimassa mansikat maasta parempaan talteen.
Minä, mieheni ja teini heräilimme vasta klo: 10:00 tienoilla.

On se hyvä kun edes yksi herää ajoissa ja keittelee aamukahvit valmiiksi. HEH.

Ei siis mitään erikoista tänäänkään, rauhallinen lomapäivä.
"Naapuri" käväisi kylässä ja "naapurissa" käväistiin.

Huomenna on tiedossa paljon, paljon enempää toimintaa sisältävä päivä.
Hyvä siis levätä ja nauttia lomasta.

Huomiseen, näin saunapuhtaina.

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Maanantai. Pilvinen päivä. Hyacinth Bucketin parhaat.Ym.

Kyllä oli synkeä päivä tänään. Pilvet roikkuivat koko päivän aika matalalla ja sää oli viileähkö.
Mietimme "kotihengettären" kanssa, mitä tekisimme päivän aikana?
Miettiessähän tuo päivä nopeasti kuluikin. Heh.

Iltapäivässä käväisimme "naapurilla" kylässä ja maailmaa parannettiin.

Iltasella poikkesi väkeä "naapurista" kyläilemässä ja yksi "naapureista" päätti lähteä kotiaan kohden, meillä aikansa "majailtuaan".

Saunottua tuli ja kunnolla. Mahtavat löylyt otettiin "hengettären" kanssa ja maailmaa tietenkin taasen parannettiin.

Ei siis mitään erikoista näin pilvisenä päivänä.
Huomenna on parempi sää, onneksi.

Osui lehdessä silmiini Hyacinth Bucketin parhaat kommentit.


Bucket'n residenssi, talon lady puhelimessa!
(Kenelle tahansa, joka soittaa.)
Sisareni Violet soittaa! Hän on se, jolla on iso talo, Mercedes, uima-allas, sauna ja tilaa ponille.
(Kenelle tahansa, joka on läsnä.)
Minun on parasta vastata: se on todennäköisesti joku todella tärkeä.
(Kun puhelin ylipäätään soi)
Sukunimeni on Bouquet (kukkakimppu)! Ei bucket (ämpäri)!
(Kaikille, jotka eivät lausu nimeä ranskalaisittain)
Arvostaisin kovin, jos hyväksyisit kutsuni kynttiläillalliselleni.
(Silmäätekevälle, jonka kanssa Hyacint haluaa kaveerata)
Kahville kymmenen minuutin päästä, Elizabeth! Tuo Emmet!
(Heikkohermoiselle naapurille, joka aina vieraillessaan läikyttää tai pudottaa posliinisen kahvikupin.)
Käske Onslow'ta pukemaan paita päälleen.
(Sisarelleen Daisylle, jonka puoliso ronski Onslow on.)
Rose, helmasi on aivan liian lyhyt.
(Iloluonteiselle sisarelleen.)
Varo jalkakäytävällä kulkevia ihmisiä!
(Miehelleen Richardille, joka ajaa normaalisti autoa.)

Huomiseen.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Sunnuntai. Pietarsaari, ym.

Aamulla nukuttiin pitkään, tai siis minä ja teini nukuttiin. Mies oli jo pannullisen juonut kahvia odotellen meidän nousemista.
No, mihinkäs tässä lomalla kiire olisi. Siis LOMALLA. Jee.

Pilvinen päivä on tämä sunnuntai ollut. Vettä ei onneksi vielä ole satanut. Onneksi syystä, että saatiin mansikat noukittua maasta pois.

Päivällä lähdimme mieheni kanssa kohti Pietarsaarta.
Käväisimme hakemassa "kotihengettären" meille.

Tulomatkalla poikkesimme Pietarsaaren Prismassa.
Alennuksia oli esillä valtavasti. Onneksi "hengetär" sai minut olemaan hypistelemättä kaikkea mahdollista alennustavaraa.
Ruokaakin kun piti ostaa.

Ihan mukava ja antoisa reissu.

Meidän, Muiku (kylän kaunein kissa) oli onnesta soikeana kun "kaveri" saapui takaisin.

Mansikkamaalla apuna oli "hengetär" ja mansikat veimme "naapurille".
Oma pakastin kun on ääriään myöten täynnä.

Nyt alkoi pienoinen sade.

Ilkka julkaisi tänään mielipidekirjoitukseni. Kiitos, Ilkka.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Perjantai ja Lauantai

PERJANTAI

Seinäjokihan se aamusta kutsui. Takamus oli sen varran kunnossa, että "hommia" pystyi hoitamaan.
Päivä vierähti todella nopeasti ja erilaisia asioita tuli päivän mittaan suoritettua.
Kotiin ehdittyäni minua ja miestäni kutsui mansikkamaa.
Melkein ämpärilllinen tuli noukittua pienestä maasta.
Perkauksen jälkeen vein mansikat mummulle pakastimeen laitettavaksi.
Oma pakastin kun on ääriään myöten jo täynnä.

Saunottua tuli, alkavan lomani kunniaksi. Huomiseen.

LAUANTAI

Todella mahtava sää. Tuuli kylläkin kävi pohjoisesta, mutta tuulettomassa paikassa oli ihanan lämmintä.
Päivä kului vähän kaikenlaisissa askareissa.
Autoni pesin niin sisältä kuin päältäkin. Jo oli aikakin.

Ei siis mitään erikoista." Naapuri" asuu edelleen meillä, eikä häntä kotiinsa kaivata.
Ei ainakaan ole "naapurin" perään kyselty saatikka tultu katsomaan. Surullinen kohtalo on "naapurilla", kukaan ei kaipaa, saatikka välitä hänestä todellisuudessa.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

PS. Miuku neitillä taitaa olla ikävä "kotihengetärtä".
On menny nukkumaan "hengettären" aamutakin alle.


torstai 19. heinäkuuta 2012

TIISTAI - TORSTAI. Kauhavan lastensuojelu. Paksusuolentutkimus. Ym

Kylläpä tuo aikaa rientää niin ettei perässä pysy.

Tiistai oli "homma"päivä Seinäjoella.
Ilta meni mansikoita noukkien ja pakastaen." Kotihengettären" hyvällä avustuksella tietenkin.
Tiistai oli myös mielenkiintoinen päivä "hommissa"
Aamulla piti ottaa paksusuolentyhjennys liuos.
Alkoihan tuo liuos vaikuttamaan noin tunnin kuluttua. Vessa oli aika tuttu paikka hetken aikaa.
Onneksi asiakkaita ei tullut sinä aikana. Nekin asiakkaat jotka kävivät osuivat hyvään saumaan, ei meikäläisen vessähätään.
Ruokailu oli vain nestettä. Karmeaa, kun kotona iltasella söivät herkkuja nenäni edessä. Heh.Kosto elää.

  KESKIVIIKKO:

 Keskiviikkona meikäläisellä oli vapaata ja paksusuolentähysoperaatio odotti.
Itse operaatio ei ollut oikein mitään, mutta kun hirtettiin lopuksi 4 peräpukamaa, niin jo oli hauska päivä ja ilta tiedossa.
Soitinkin "hommiin", että pidän torstain vielä vapaata. Oli tuo takamus sen verran kipeä, ettei ajatus "hommista" mahtunut aivoihin. Onneksi asia järjestyi hyvin ja sain nuolla haavojani kotona vielä torstaina.
"Kotihengetär" onneksi oli olemassa ja hoiti asioita minunkin puolestani.
Tosin kaikki muut nauttivat saunasta useaankin otteeseen, mutta meikäläinen ei uskaltanut mennä kipeiden hirtettyjen pukamiensa kanssa kuin alalauteille.
Paistaa se päivä vielä risukasaankin. Heh.

TORSTAI:

Parantelu päivä. Onneksi Burana auttaa ja "hommista" sain levätä.
Verta tulee pikkuisen hirtetyistä pukamista, mutta sehän on normaalia.

"Kotihengetär" lähti tänään kotiinsa. Hänelle tulee rakkaita vieraita.
Omaiset, ne ovat tärkeitä kaikille ihmisille.

Kauhavan Lastensuojelusta olen meinannut kirjoittaa jo pitkän aikaa, mutta aina on jäänyt kirjoittamatta.
Nyt otan asian esille.

Nuori tyttö, joka on ollut lastensuojelunasiakas jo kauan meni käymään viranomaisten puheilla.
Tyttö oli rehellisesti kertonut elämästään kaikille tuntemilleen ihmisille myös lastensuojeluviarnomaisille.

Tyttö kertoi, että hänen tapaamisaikansa meni siihen, että keskusteltiin hänen vanhemmistaan, ei hänestä ja hänen elämästään. Elämästä joka pitäisi saada oikeille raiteille.

Vanhemmista toinen oli soittanut lastensuojeluviranomaisille ja kertonut tytön valehtelevan kaikista asioista.
Minkälainen lastensuojeluviranomainen uskoo vanhempia, eikä tyttöä/ lasta.

Vanhemmat tukevat toistensa kertomuksia.
Kuka tukee tytön/lapsen esittämää todellisuutta elämästänsä?
Ei kukaan. Lastensuojeluviranomaiset etenkään Kauhavalla eivät kuuntele tyttöä/lasta, vaan vanhempia.

Tulee mieleen oikeussali. Lastensuojelun viranomainen on puolustamassa lapsen asemaa. Syyttäjä kertoo, että hänellä on kahden tai kolmen henkilön todistus lapsen syyllisyydestä. Viranomainen uskoo heti syyttäjää ja hylkää hänen työhönsä kuuluvan henkilön puolustamisen.

On järkyttävää ajatella, jos lapsi ilmoittaisi vaikka hyväksikäytöstä, niin Kauhavan lastensuojelun viranomaisten mukaan vanhempien sana menisi lapsen ilmoituksen edelle.

Olemme itse kokeneet Kauhavan lastensuojelussa erään johtavan ihmisen kommentin eräästä apua tarvinneesta pojasta.
Ilmoitimme viranomaisille, että meillä on henkilö joka tarvitsee heidän apuaan.
Kyseessä oli talvi ja sen mukaiset kylmät ilmat.
Takaisin tuli lastensuojelun eräältä johtavalta henkilöltä ilmoitus:

On teidän asianne jos pidätte lasta siellä, laittakaa ulos.

No, emme tietenkään laittaneet alle 18 vuotiasta talvella ulos, vaan annoimme turvapaikan.
Onneksi Lappajärveltä saapui lastensuojeluhenkilö, joka puuttui lapsen kannalta oikeudenmukaiseen ratkaisuun. Kauhava kehoitti heittämään lapsen pakkaseen, mutta onneksi löytyi asiansa osaava virkailija.

Kauhavan lastensuojelussa on puutteita. Etenkin eräältä henkilöltä puuttuu uskoa hänen työhönsä kuuluvia lapsia. Hän uskoo vanhempia, mutta ei asiakastaan.
Eikö lastensuojeluviranomaisella soi mitkään kellot päässä jos vanhemmat aina vain antavat negatiivista palautetta lapsestaan, ei koskaan mitään hyvää.
Miksi vanhemmat haukkuvat lastaan, miksi he eivät toivo hänelle hyvää elämää.

Ehkä siksi, ettei lapsi ole koskaan ollut kotona arvostettu.

Kauhavan lastensuojeluviranomaisille haluan todeta:
Uskokaa asiakastanne. Asiakkaanne ei ole turhaan joutunut luoksenne.
Jos elämä kotona on hyvää ja arvostettua, eikä perustu vanhempien valheille lapsi ei ole asiakkaanne.
Kyseessä ei siis ole huumetyttö, vaan kotonaan hyljeksitty ihminen.

No, se siitä. Joillakin viranomaisilla on lukutieto, muttei käytännön ymmärrystä ja tämä on vaarallinen yhdistelmä lapsien kannalta.

Saunottua tuli.

Ei siis mitään ihmeempiä: Huomiseen.






maanantai 16. heinäkuuta 2012

Sunnuntai ja Maanantai

Kylläpäs tuo aika vierähti nopeasti.

SUNNUNTAI:

Oikein piti miettiä, mitä eilen tapahtui?
Aika meni kuin siivillä ja blogin kirjoittaminenkin unohtui.

Mies asensi uuden saunankiukaan paikoilleen ja poltteli siitä rasvoja pois.
Minä ja "kotihengetär" poimimme mansikoita karmean sääskilauman ympäröiminä. Huh.
Poimittua tuli kuitenkin ja "naapurille" päätyivät kovan työn takana olleet mansikat.

Iltasella minä saunoin, mies ja muu porukka saunoivat uudella kiukaalla jo iltapäivästä.
Mahtavat olivat löylyt, kyllä uusi kiuas ja kivet ovat mahtava asia.

Ilma oli mitä parhaimmasta päästä ja riippumatto ulkona kovassa käytössä.
Teini ja "naapuri" nukkuivat jo toisen yön asuntoautossa.

Huomiseen.
---------------------------------

MAANANTAI

Seinäjokin se vieläkin kutsui. Aika meni taasen kuin siivillä.
"Hommista" tullessani poikkesin "naapurissa" asioilla.
Mies ja "kotihengetär" olivat hoitaneet asioita koko päivän eri paikoissa.
Kaikki on siis järjestyksessä ja hyvällä mallilla.
 
Hyvä sää on ollut nyt vieraanamme koko päivän.
Teini ja "naapuri" käväisivät iltasella Vallamilla paistamassa makkaraa.
Uimaan eivät olleet uskaltautuneet, vain makkaran paistamiseen. HEH, MITÄ MAMIKSIA.

No, en taitaisi uskaltaa minäkään mennä kylmään veteen uimaan.

Kaikenlaista uutta on kotona tapahtunut "hommissa" ollessani.
Kiitos "Kotihengettären".

Katsotaan, mitä lomailijat huomiselle keksivät.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.


lauantai 14. heinäkuuta 2012

Lauantai. Ukkoskuuroja, aurinkoa ja Pietarsaari. Ym.

Aamu valkeni sateettomana ja aurinkoisena.
" Naapuri" saapui heti aamusta kahville. Onneksi olimme itsekkin jo hereillä.

Aamupäivästä mies ja hänen veljensä lähtivät ostosmatkalle Seinäjoelle.
Mukaan miehelle oli tarttunut uusi saunankiuas ja  telkkari.
Kumpikin edelleen paketissa, ehkä huomenna kutsuvat asennushommat.

Minä ja "kotihengetär" lähdimme aamupäivästä kohti Pietarsaarta.
"Hengettärellä" oli tiedossa ihana hetki lapsenlapsensa kanssa.
Neiti on n. 3 kk vanha ja todella terhakka lapsi.

Mittariin tuli tänään 330 km ajoa. Jokainen kilometri oli tosin hauska ja mukava.
Ukkoskuurot yllättivät meidät matkalla n. 3 kertaa. Vettä tuli menomatkalla taivaan täydeltä, mutta onneksi lyhkäisiä kuuroja.

Iltasella kotiuduimme "hengettären" kanssa meille.
Mansikat, joita tulee nyt todella runsaasti perkasimme ja laitoimme pakastimeen.

Aika paljon mansikkaa on pakastettu ja pakko on  myöntää, että viimevuotisiakin mansikoita vielä pakastimesta löytyy.
Nyt mansikat ovat paljon isompia kuin aikaisemmin melkein tomaatin kokoisia, ihme juttu.

Saunaan ei ehditty, mutta Pietarsaaren liikenne/ kadut tulivat todella tutuiksi.
Erkin Hallissa tuli tietenkin käytyä ja ostettua tarpeellista / tarpeetontakin tavaraa. Halvalla kun sai. Heh.

Iltapäivä ja ilta olivatkin ihanan aurinkoisia. Eli, huomiseen.

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Perjantai. "Kotihengettären" seikkailut.Tangoalueella ei kuulutuksia. ym.

Edelleen oli Seinäjoki määränpäänä aamusta.
Vettä satoi kaatamalla matkalla, mutta loppui perille päästessäni.

Päivä vierähti mukavasti, vain yksi asia jäi kaihertamaan.
Eräs tangovieras käväisi asioimassa ja lupasi palata asiaan ennen hommien loppumista.
Odotin ½ h ylimääräistä, että ko. henkilö saapuisi paikalle. Ei näkynyt, ei kuulunut.

Kotiin ehdittyäni soitin kaikki mahdolliset puhelinnumerot lävitse, että ko. henkilölle voitaisiin esim, kuulutuksilla kertoa huomisen poikkeavasta palvelusta.
Vastaus oli aina sama. Tangoalueella ei ole käytössä kuulutus-systeemiä.
Outo juttu. Paikalla on perheitä lapsiensa kanssa ja mitäs teet jos lapsi katoaa?
Alueella ei kuuluteta saamieni tietojen mukaan mitään. ISO PUUTE TANGOALUEELLA.
Tärkeistä- ja vakavista asioista pitäisi kuulutukseen olla mahdollisuus.

"KOTIHENGETÄR", voi mikä salama on koko ihminen.
Pyykkiä oli pesty ja asuntoa taasen siivottu viimeisen päälle.
Tästä kaikesta huolimatta "hengetär" oli ehtinyt tehdä kahden eri "naapurin" kanssa matkoja eri kauppoihin.
Käsittämättömän toimelias ihminen.

Tahdon KIITTÄÄ "kotihengetärtä" ihanista lahjoista.
Niin minä kuin miehenikin saimme ihanat tuliaiset ensimmäiseltä kierrokselta ensimmäisen"naapurin" kanssa.

Ilta oli mahtava. Aurinko helli meitä ja saunottua tuli. Eli, huomiseen.



keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Keskiviikko. Maakuntamatkailua. Ym.

Seinäjokihan se aamusta kutsui.
Kovin oli vaihtelevaa säätä tänään. Välillä vettä, välillä selkeää. No, eikös sitä sanota, että vaihtelu virkistää.

Ehdittyäni kotiin, kersa ja vävy saapuivat hakemaan meitä maakuntamatkailulle.
Mahduimme kaikki kersan autoon, teini kun jäi kotiin.
("Kotihengetär" oli tietenkin mukana.)

Kävimme ihan uudessa paikassa, paikassa joka ei kovin kaukana meiltä ole mutta ei ole tullut ennestään  käytyä.

Mukavia ihmisiä ja rentoa toimintaa oli tarjolla.

Vauhdikas ja mukava päivä.
Saunottu ei, joten: Huomiseen.


tiistai 10. heinäkuuta 2012

Tiistai. Kyläilyä "naapureissa". ym.

Seinäjoki edelleen oli aamusta määränpäänä.
Vettä satoi todella rajusti Lapua sektorilla. Seinäjokea lähestyttäessä sade lakkasi.
Todella hiostava oli ilma tänään. Ilmankos iltasella pieni ukkoskuuro sivuutti meidät.
Kova oli salamointi ja jytinä, mutta päälle ukkonen ei saapunut.

"Hommissa" käväisi yllätysvieraita pikkuisen korkeammalta tasolta.
Maailmaa parannettiin ja hauskaa oli.

Iltasella käväisin "kotihengettären" kanssa kylässä "naapureissa".
Uusia tuttavuuksia hänelle syntyi ihan mukavasti.

Ilta olikin sitten aurinkoinen ja saunottua tuli.
Joten: Huomiseen.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Maanantai. Kasvimaa. Ähtäri. Ym

Seinäjokihan se aamusta taasen kutsui.
Kello meni niin ettei meinannut perässä pysyä.

Mies ja "kotihengetär" olivat lähteneet iltapäivästä käymään Ähtärissä.
"Kotihengettärellä" oli Ähtäriin jäänyt mm, tilitiedot ja laskut painoivat päälle.
Kaikki laskut eivät aina ole suoraveloituksessa.

Kotiin tullessani suunnittelin, että menen mansikkamaalle noukkimaan kypsät mansikat pois.
Eipä tarvinnut, "kotihengetär" oli hoitanut asian puolestani.

Päädyin siis kasvimaalle noukkimaan rikkaruohoja. No, tulipahan sekin tehtyä.

"Kotihengettären" reisu tänään Kauhavalle "naapurin" kanssa oli ollut ns. suunnittelumatka.
Huomenna kuulemma alkaa Lyyti kirjoittamaan, eli "luudat" heilumaan.

Työniloa vaan molemmille.

Iltapäivästä sade lakkasi, saunottu ei, joten: Huomiseen.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Sunnuntai. Ihana ilma. Riippukeinun lumoissa.Ym.

Ihana oli sää tänään.
"Kotihengetär" heräsi ensimmäisenä ja keitteli kahvit "naapurille" joka saapui aamuvierailulle. Heh.

Päivä sujui kaikenlaisissa askareissa, mutta lepohetkiäkin pidettiin.
Todiste:

Kuvassa "kotihengetär" ja minä nauttimassa riippukeinun hiljaisesta liikkeestä. Katselimme taivaalla olevia pilvenhattaroita ja yritimme löytää niistä erilaisia hahmoja. Totesimme ainakin, että pilvet kulkivat kahdessa eri kerroksessa.


Miehen aikoinaan istuttamat kukat ovat yltäneet loistavaan kukintoon.


Kuvassa "kylän kaunein" katti, eli meidän Miuku neiti

Miuku oli ennen kameraa istumassa ylväästi takana näkyvässä laatikossa.
Kameran huomattuaan poistui mukavasta piilostaan.

Illasta tuli pienoinen sadekuuro. Ukkonen ei toistaiseksi ole saapunut meidän alueella.

Päivä oli mitä ihanin, saunottu ei, joten: Huomiseen

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Sunnuntai - Lauantai

Kylläpäs aika on vierähtänyt.
On ollut niin paljon menoja ja" kotihengetär "saapui meille keskiviikkona.

Seinäjokihan se kutsui joka aamu. Kiirettä piisasi, mutta hommat hoidettiin.

Maanantaina poikkesin hommien jälkeen kirjastolla ja ilta meni ulkosalla työskennellessä.
Tiistai-ilta kului myös ulkosalla, ei siis mitään erikoista.
Keskiviikkona meille saapui " kotihengetär". Todellinen tehopakkaus.
Torstai ja perjantai kuluivat meikäläisellä Seinäjoella ja "kotihengetär" puunasi asunnon ja saunan putipuhtaaksi.
"Naapuri" oli perjantaina käynyt tapaamassa "kotihengetärtä" ja tuonut meille ihanan kukka-asetelman.
Lämmin Kiitos. Asetelma on todella upea.

Lauantaina mies ja hänen äitinsä olivat "naapurin" hautajaisissa".
Minä ja "kotihengetär" käväisimme asioilla Pietarsaaressa.
"Kotihengetär"oli saanut Pietarsaaren osoitteeseensa kutsuja kesän juhliin.
Hyvä kun tuli käytyä. Samalla mittasimme tapettien tarvetta asunnon uudelleen tapetointiin.
Todella mahtavalla paikalla sijaitsi hänen asuntonsa Pietarsaaressa.
Ihanan rauhallinen paikka ja asunto ei välttämättä vaatisi uutta tapeettia seinään.
Lasitettuparveke oli piste I päälle.

Iltasella saunoimme "kotihengettären" kanssa n, 2 h. Saunassa, ulkona parantamassa maailmaa, saunassa, ulkona ja saunassa. Mahtavaa.
Pienoista sadetta tuli samaan aikaan ja siitäkin me nautimme ulkosalla.
Kunnon rentoutuminen oli varmasti tarpeen molemmille.
On sen verran aiheuttanut stressiä väärä informaatio "ystävältä" "kotihengettärelle".

Todellisuus onneksi selvisi hänelle yhdellä puhelinsoitolla, joka häntä kehoitettiin tekemään "ystävän" suunnasta.

No, aikansa kutakin.

Viikko on siis mennyt siivillä ja puhdasta on tullut kun "kotihengetär" on laittanut hiansa heilumaan.

Tässä jokunen otos meidän kukkasista .

Kyseessä sn, Juhannusruusu

Ruusu vissiin tämäkin?
No, alimmainen ainakin on ruusu.


 Tässä otos tuttia imevistä iskästä ja pojasta.
Hauskaahan olla pitää, ainakin joskus.



Saunottua siis tuli ja kunnolla.

Huomiseen.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Sunnuntai. Kasvimaa, Kersan "uusi" auto. ym

Ei sadetta. jee.
Vihdoinkin pääsin iltapäivästä kasvimaan perkaamiseen.
Mies oli jo etukäteen ollut aloittamassa urakkaa.

Aikaa meni mukavasti kolmisen tuntia.

Päiväsellä saapuivat kersa ja vävy näyttämään kersan autoa.
Ruotsin kilvet oli vielä käytössä, huomenna saa tullista varakilvet.
Siisti auto, ei ruostetta missään, sisusta kuin uusi ja kulki hyvin.
Kannattava reisu oli hakea auto lahden toiselta puolen.

Teinikin saapui päivällä kaverinsa luota yökylästä.
Hyvin oli vierailu sujunut.

Väsy pukkaa meikäläisen päälle, kasvimaan perkaaminen vaatii veronsa.
Saunottu ei, joten; Huomiseen.