lauantai 31. joulukuuta 2011

Lauantai. HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2012

Päivällä alkoi lumisade, sade joka toi valoa pimeään maastoon.

Päivä kului ostoksilla iltaa varten. Ei nyt mitään ihmeempiä ostoksia mutta samalla tuli maailmaa parannettua.

Väkeä on ihan mukavasti riittänyt vuodenvaihdetta juhlimaan.
Osa on kierroksella lähisektorilla ja osa ampumassa ensimmäisiä raketteja.

Kauhajoelta olisi saapunut myös vieraita Uutta Vuotta vastaanottamaan meille, mutta kaikki petit olivat jo varattuina. Valitettavasti.
Pikkuisen aikaisemmin kuin illalla klo: 18:30 olisi saanut tiedon asiasta olisin voinut yrittää järjestää lisää nukkumapaikkoja.
(Naisten ilta on tulossa, joten Kauhajoen naiset ovat ykkösvieraat.)

Ei siis mitään ihmeempiä paitsi, että Kisu pelkää ammuntaa enempi kuin Nella ja meidän Miukua ei näy missään.

HYVÄÄ VUOTTA 2012 KAIKILLE



Uudenvuoden saunassa tuli käytyä, joten Huomiseen 01.01.2012

perjantai 30. joulukuuta 2011

Perjantai. Soinin vaalikamppanja. Ym.

Ei ole lunta vieläkään satanut. Pieni pakkasen yöllä tekemä huurrekerros oli aamulla nähtävissä.
Pakkasen puolella mennään edelleen mittari näyttää - 2,5 astetta ulkona, eli toiveita lumen tuomasta valoisuudesta on.

Mies ja teini lähtivät päivällä Jalasjärvelle ampumakisoihin.

Itse käytin päivän kyläilemällä "naapurissa" .

Otin päivällä yhteyttä Perussuomalaisten Timo Soiniin tekstiviestillä ja ehdotin, että hänelle avattaisiin Seinäjoelle oma "kahvituspaikka" piiritoimikunnan tiloihin edistämään presidentin vaalikappanjaa.

Uskon, että uudesta piiritoimikunnasta löytyy vapaaehtoisia henkilöitä päivystämään esim. klo: 15.00 - 19.00 välisenä aikana toimistolla ja jakamaan Soinin kamppanjamateriaalia.

Niinistöllä on kökkätöinä laitettu kahvila Lehtisen liikekeskukseen.

Emmehän me voi olla vastaamatta haasteeseen. Ihmettelen vain miksi Soinin mainostamiseen ja kamppanjointiin ei ole vielä lähdetty?

Miksi piiritoimikunnan jäsenet nukkuvat ?
Ei voi kuin ihmetellä, eikö yhdellekkään jäsenelle Soini ja hänen äänimääränsä merkitse mitään?

Odottelen vastausta "kahvilan" perustamiseen.

Teinille tuli kaveri yökylään, hauskaa kuuluu olevan.

Ai, niin. Unohdin eilen kertoa kuinka Kisu Merikaarrossa oli saanut talossa hälytyksen päälle.
Kersan ja vävyn talossa on hälytysjärjestelmä joka reakoi mm. painoon.
Kisu oli luultavasti hypännyt takanpäältä alas jonkin painavan istuimen päälle ja hälytys oli lähtenyt vartiointifirmalle.

Vartiointifirma soitti vävylle hälytyksestä ja kertoi kuvissa näkyvän vain kissan.
Heh. Kisu osaa kaiken, etenkin kun painaa tarpeeksi. VIELÄ ISOMPI HEH.

No, se siitä. Hauskaa ainakin oli Kisun kustannuksella. ( Kersa kyllä vetää herneet nenäänsä kun Kisulle nauretaan )

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

torstai 29. joulukuuta 2011

Keskiviikko. Siivousta, Merikaarto. Hammas lohkesi. Torstai. Hammaslääkärissä Kauhavalla. Ym. Ym.

KESKIVIIKKO:

Aamusta sain siivouskohtauksen. Mies lähti äitinsä kanssa asioille Ylihärmään, joten päätiin hyödyntää asioimisen ajan siivoukselle.
Ei paljoa jäänyt uupumaan siivouksesta miehen kotiutuessa reissusta. Heh.
Eipä pyörinyt turhaan jaloissa kun siivosin.

Iltapäivästä mietimme lähdemmekö yllätysvierailulle Merikaartoon.
No, lähdettiin. (Teini halusi jäädä kaveriensa kanssa ulos eikä näin ollen halunnut mukaamme.)
Merikaarrossa odottelimme n. 10 min, että talon väki saapui kotiinsa töistä.
Kahvit juotiin ja suunnistettiin porukalla Vaasaan ostoksille.

Kellohan vierähti, että heilahti alennusmyyntejä kollatessa.
Hyödyllistä tarttui mukaan.

Kotimatkalla otin pastillin suuhuni ja naps. Ylhäältä edestä irtosi puoli hammasta takaa pastillin mukana.
Mahtavaa, odotin alkaako kova särky? Ei onneksi alkanut, mutta syömään ei pystynyt kunnolla.
Pakollinen laihdutuskuuri siis.
Huomenna pitää tilata aika hammaslääkärillle.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

TORSTAI:

Pienen pieni lumisade oli yöllä ylittänyt kotimme. Niin olematon ettei sitä meinannut edes huomata.
Lämpöasteita on nytkin mittarissa + 2 astetta. Vesi on noussut pelloille eikä puutu kuin joutsenet.

Hammaslääkäriin sain ajan Kauhavalle.
Täyttelin siinä sitten kaavaketta, jossa kysytään kaikenlaisia asioita mm, sairauksista, lääkkeistä. ym.
Tiedä missä ajatukset olivat, mutta puolilappua täytin ennen kuin huomasin täyttäneeni väärin.
Näin kyllä selkeästi Kyllä ja Ei rivit, mutta rastit tein väärään riviin.
Onneksi huomasin kömmähdykseni itse ja ehdin korjaamaan tiedot.

Jännitystä oli varmasti ilmassa.
Operaatio hampaan korjaamiseksi kesti n, ½ tuntia.
Kyllä oli osaava ja pätevä hammaslääkäri kyseessä.
Alallensa oikein omistautunut ja asiakkaan huomioon ottava.
Valitettavasti lääkärin nimi jäi epäselväksi, muutoin kehuisin nimeltä ko. lääkäriä.
Samoin lääkärin apulaiselle haluan osoittaa Kiitokseni.
On hyvä kun löytää kohtalotoverin. Kiitos

Siinähän sitä päivän saldoa. Illalla käväisin Kamarikirjastolla maailmaa parantamassa.
Kuntosali oli käytössä, hyvä asia.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen

tiistai 27. joulukuuta 2011

Tiistai. Seinäjoki. Anonyymi. Ym.

Arkeen palattiin pyhien jälkeen. Aamusta kutsui siis Seinäjoki.
Päivä vierähti ihan mukavasti ja iltasella ajoin Ylihärmän kautta kotiini.

Meinasin tankata S- marketin luona olevasta automaatista, ei onnistunut.
Taulussa oli ilmoitus viasta. Hetken jo ajattelin toimiiko mikään automaatti, bensa kun veteli jo viimeisiä tippojaan. Onneksi tankattua sai muualla.

Jos kaikissa automaateissa olisi myrskystä johtuen ollut sama vika, mitä olisin tehnyt?

Ajanut kotia kohden toivoen, että bensa riittää.
Kauempaa matkalla oleville tilanne olisi ollut kaaosmainen.

Radiossa päivällä todettiin sama, kuinka kaikki pysähtyy kun sähköt katkeavat.
Luonto näyttää voimaansa ja siihen voimannäyttöön suomen pitää paremmin varustautua.

Anonyymi on jo ennen Joulua ottanut kantaa kirjoitukseeni joka koski kansanedustaja Hongiston esityksiä eduskunnassa. Vistbacka on tehnyt samat ehdotukset aikoinaan. Eikä kovin kauan sitten. ANONYYMILTÄ:
-------------------------------------------------


Arvo Passi on lisännyt kommentin tekstiisi "Torstai. Kansanedustaja Hongisto, Karvaiset kotiin...":

Ei kai se, että joku on jo aiksisemmin tehnyt aloitteen (kysymyksen) poista kyseistä ongelmaa, jos se on edelleen hoitamatta.

Julkaise
Poista
Merkitse roskapostiksi

Valvo tämän blogin kommentteja.

Lähettänyt Arvo Passi blogiin Eija Kiviharju-Ketola 23. joulukuuta 2011 21.53

-----------------------------------------------------------

Kommenttini:

Eihän siinä mitään, että kansanedustaja kopioi toisen aloitteita, mutta olisi asiallista ilmoittaa vaikka jatkavansa samaa työtä kuin Vistbacka.
Omina esityksinään kansanedustaja ei saa aikaan muuta kuin äänestäjien halveksunnan.
Näin kävi Kauhajoen (kesk) kansanedustajalle joka kopioitti liikaa muiden esityksiä.

Toivon sydämestäni, ettei Hongisto ota kirjoittamaani tekstiä pelastusköydekseen.
Jokaisella kansanedustajalla tulee olla omiakin mielipiteitä esittää, ei kopioituja.
----------------------------------------------------------------

No, se siitä.

Saunassa tuli käytyä ja vihreää nurmikkoa käveltyä, eli: Huomiseen

maanantai 26. joulukuuta 2011

Maanantai. Tapaninpäivä. Kova myrsky. Mummulassa. Ym.

Kyllä kävi kova tuuli koko päivän. Sähköt menivät pois n. minuutiksi aamusella.
Vahinkoja myrsky ei täällä kankaalla tainnut aiheuttaa, en ole ainakaan huomannut tai kuullut.

Säästyimme taas kerran pahemmalta tuulen raivoamiselta. Kiitos Yläkertaan, asioista päättävälle.

Päiväsellä kävimme mummulassa vierailulla.
Mummu oli laittanut hienon joulupöydän olohuonetta koristamaan.

Oletteko samaa mieltä, että hieno on ?



Hyvät oli tarjoilut ja Matin keittämä kahvi todella hyvää.
Kyllä ne miehet osaa kahvia keittää. Heh.

Teinillä on kavereita käymässä ja hauskaa kuuluu olevan.

Hiljainen ja rauhallinen päivä. Päivä jossa sielu oikein lepäsi.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Sunnuntai. Joulupäivä. Vähän kaikkea.

Joulupäivä on illassa ja mittari näyttää nyt + 2,5 lämpöastetta ulkona.
Tuuli on alkanut koventumaan, saa nähdä millainen myrsky sieltä tulee.

Tänään ei ollut vielä Tapaninpäivä, mutta ajelu tuli tehtyä etukäteen.

Aamusta saapui Merikaarron sakkia ja päivällä menimme itse Merikaartoon.
Sekaisin ajelimme, mutta tulipahan Tapaninpäivän ajelut suoritettua tänään.

Karvaiset "lapsenlapset" ovat jälleen kotonansa. HUH MIKÄ HELPOTUS. HEH.

Seinäjoen esimieheltä saamani kukkanen on saavuttanut ihanan kukinnon.


Upea, eikö totta.


Rauhallinen päivä, saunassa käytiin, joten: Huomiseen.

lauantai 24. joulukuuta 2011

Lauantai. Jouluaatto. Niinisalo, Ym

Aamupäivästä lähdettiin Niinisaloa kohti, kunhan Merikaarron sakki oli ensin herännyt ja vetänyt "luunsa" meille.

Mentiin samalla autolla ja takatila oli lastattuna joulurualla.
Vietiin joulupöydän tarjoilut mukanamme, kinkkua myöten.
Käytiin myös hautausmaalla viemässä kynttilöitä omaisten haudoille.
Useana vuotena olen vienyt kynttilät Ylihärmän hautausmaalle, muualle haudattujen muistokivelle

Serkku pojan asunto käytiin myös tarkistamassa, kyllä oli hieno ja tilaa löytyi kolmessa kerroksessa.
Vau.

Matka meni hyvin, mennen tullen.

Tässä kuva meikäläisestä ja kersasta mummulassa:


Kuten huomaatte, nurmikko vihertää taustalla.
Tässä pari kuvaa meidän etu - ja takapihasta jouluaattona 2011:


Onneksi Joulun tunnelma ei lunta tarvitse.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

perjantai 23. joulukuuta 2011

Perjantai. Hyvää Joulua kaikille.

Kovin on nurmikko vihreänä, orvokit kukkii ja mittari näyttää + 4 lämpöastetta ulkona.
Ei uskoisi että on jouluaaton aatto.

Ostoksilla käväistiin Ylihärmässä. Viimehetken lahjaostot tuli suoritettua.
K- Market Pentintorilta haettiin kinkun lisäksi Pentin itse valmistamaa "liharullaa".
Kaksi tuntia keitettiin ja nautittiin. Todella hyvän makuista ja sopivasti maustettua.
Suosittelen.

Ei näin aatonaattona muuta, kuin:

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE.



torstai 22. joulukuuta 2011

Torstai. Kansanedustaja Hongisto, Karvaiset kotiin. Arpojen myynti. Ym.

Ohuen ohut lumikerros on havaittavissa,

Mies ja mummeli lähtivät päivällä hautajaisiin.
Yhtä aikaa siunattiin ikiuneen ja taivaan matkalle pariskunta, joka oli elämänsä asunut kylässä.
Osanottoni suruun.

Itse lähdin päivällä Lapualle S-Markettia kohti.
Arpoja kauppasin 9 E luokkaretken tukemiseksi. Hyvin kauppa kävi, moni halusi tukea lasten retken onnistumista. Kiitos kaikille arvan ostaneille.

Lehdessä on ollut nyt useasti Kansanedustaja Hongiston eduskunnassa tekemistä aloitteista juttua.
Valitettavasti Raimo Vistbacka on samat aloitteet aikoinaan tehnyt.
Onhan se hyvä, että aloitteita tehdään mutta kopiointi on asia erikseen.

Olen kuullut useammaltakin taholta, kuinka Reijon tekemät aloiteet ovat Raimon ennestään tekemiä.
Tämä on valitettavaa.
Kyllä kansanedustajalta pitää löytyä omiakin aloitteita. Mantelinperintä ei tarkoittanut varmasti aloitteiden perintää.

No, Raimon tukijat muistavat tarkasti hänen tekemänsä aloitteet, joillakin ne ovat jopa ylöskirjattuina.
Toivottavasti kansanedustaja Hongistolta löytyy ihan omia aloitteita ajan myötä.

Iltasella karvaiset "lapsenlapset" haettiin kotiinsa. ( Luojan kiitos, heh)

Tässä pari kuvaa karvaisista.



Huomatkaa Kisun hellä ote Nellasta.


Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Keskiviikko. Joulukortit. Ym

Kesä / syksy jatkuu edelleen. Onneksi pieni pakkasen poikanen ilmoittaa tulostaan.

Päiväsellä käväisin Ylihärmässä asioilla ja toin "naapurin" samalla kotiinsa.
Rauhallinen päivä jonka käytin mm. piparien paistamiseen.

Iltasella "naapurit" poikkesivat kylässä. Onneksi oli jo kotona iltalenkin jälkeen.
Oli todella mahtava sää kävelyyn ja ihailemaan ihmisten jouluvaloja.

Joulukortteja on tullut tasaiseen tahtiin.
Tämä jouluna tuli ennätys Eduskunnasta saapuvien joulukorttien kanssa.
Kolme kappaletta on nyt saldo, kaksi minulle ja yksi miehelleni.
Kiitos, Kiitos.

Kohtahan se aatto on ja kiltit lapset sekä aikuiset saavat lahjoja.
Meillä kyllä lahjoista on pitkälti luovuttu, suvussa kun ei pieniä lahjojen odottajia ole.
Karvaisille ja Miukulle omat namipalat, siinä se isommat ostokset.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

tiistai 20. joulukuuta 2011

Maanantai. Seinäjoki. Ilkka, Pikkujouluruokailu. Ym. Tiistai. " Naapuria" kyyditsemässä. Ym.

MAANANTAI:

Kovin on lauhaa. Auton laseja ei tarvinnuta aamusta putsata jäästä, kun Seinäjoki kutsui.
Päivä sujui mukavasti ja yllätyksiäkin tuli.

ISO KIITOS ILKKA LEHDELLE. Me muuntumisleikkiin osallistujat saimme yllättäen Ilkka lehdeltä kaksi isoa kuvaa itsestämme sekä dvd- levyn, jossa jokaisen kohdalta kaikki näkyy kuvina alusta loppuun. Jokaisella on oma kansionsa jota myös muut pääsevät näkemään.
MAHTAVAA.

Illalla menimme "homma"kaverin kanssa ruokailemaan firman piikkiin erääseen aasialaisen ravintolaan. Kevätkääryleitä, oman valinnan mukainen ruoka ja kuorrutettua banaania jäätelön kera jälkiruaksi.
Mahat pumpuralla poistuttiin ja kotimatkat aloitettiin.
KIITOS MAKSAJALLE.

Kersa oli lähtenyt iltapäivästä jouluostoksille, no kengät itselle oli ainakin tarttunut mukaan.

Kyllä oli outo viime yö.
Mies ei saanut nukuttua lainkaan ja samoin kersa oli ollut uneton.
Minä olisin nukkunut jos mies ei olisi koko yötä höpöttänyt, ettei saa nukuttua.
Missähän asennossa tuo kuu mahtoikaan yöllä olla?
No, ehkä tulevana yönä nukutaan kuin possut.

Saunaan ei ehditty ja teini vietti syntymäpäiväänsä kaverinsa kanssa.
Onnea vielä kerran teinille.

TIISTAI:

Vapaata oli tänään, ainut asia oli "naapurin" kyyttiminen asioille niin Ylihärmään kuin Lapuallekkin.
Ylihärmästä kun kenkä- ja vaatekauppoja ei löydy, joten Lapua kutsuu siinä tapauksessa.

Aika hassu yhteensattuma oli, että mies ja kersa saivat kumpikin "tuliaisia" Venäjältä.
" " tarkoittaa maksettuja tuliaisia. Ainakin osittain. Heh.

On hyvä kun on työkavereita joilta saa tilata "tuliaisia".

Mittari näyttää + 1,2 lämpöastetta ulkona. Kuinkahan joulupukki pääsee kulkemaan, jos lunta ei kohta sada.

Saunaan ei ehditty ja melkein pystyynnukkuvia on asunnossa, eli: Huomiseen.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Sunnuntai. Edelleen pilvistä.Pohjalainen ja Perussuomalaisten miesvalta ym.

Kovin oli pimeää tänäänkin. Yöllä oli lunta satanut vähäsen, mutta sekin suli melkein pois päivän aikana. Valitettavasti.

Pohjalaisessa oli tänään 18.12.11 kirjoitus Perussuomalaisista joka on edelleen ns.miestenpuolue.
Miestenpuolue siinä mielessä, että vanhat edustajat haluavat edelleen toimia puolueen hyväksi.
Kyseessä ei ole siis varsinainen naisten sortaminen puolueessa, vaan halusta kunnioittaa vanhoja edustajia.
He ovat aikoinaan olleet miehiä jotka ovat pitäneet yllä puoluetta sen ollessa melkein "kuollut".
Naisia tässä sitkeässä taistossa ei valitettavasti ole ollut mukana.

Nämä miehet ovat taistelleet puolueen olemassaolosta ja maksaneet jäsenmaksuja, vaikka toimintaa ei ole alueilla ollut ja kaikki tämä puolueen hyväksi.
Ilman näitä sitkeitä sissejä moni paikkakunta olisi jäänyt ilman tietoa nykyisestä Perussuomalaisuudesta.

Naisille kuuluu toki paikkansa, mutta ilman näitä miehiä me emme olisi sitä, mitä nykyään olemme.

Soini on tehnyt loistavaa työtä Perussuomalaisten hyväksi, mutta kunnia kuuluu "veteraaneille".

Merikaarrosta saapui iltasella vieraita.
Kersa ja ne kuuluisat "lapsenlapset" saapuivat iltasella.
Nellalla oli ongelmia ihottumansa kanssa joka kutisi kotona, muttei meillä.
Meillä on ehkä pikkuisen viileämpää joten kutina ei ole niin paha.
Katsotaan nyt auttaako "mummulassa" lomailu kutinaan.
Lääkkeet on saatu ihottuman hoitoon, no, ehkä "mummun" komennossa ne tehoavat paremmin.
Heh.

Lämmintä piisaa edelleen + 1.8 on nytkin ulkona mittarissa.

Saunottua tuli koko sakki, paitsi ei Kisu.
Kisu joka on innokas saunoja, halusi jättää saunan tänään väliin.

Ei siis ihmeempiä, joten: Huomiseen.

lauantai 17. joulukuuta 2011

Lauantai. Arpoja myymässä, Kuva-arvotus. Ym

Aamupäivästä kunhan kunnolla heräsin lähdin Lapualle K-Supermarkettiin arpoja kauppaamaan.
Hyvin oli väkeä liikkeellä ja kauppakin kävi. KIITOS KAIKILLE, JOTKA TUITTE 9 E LUOKAN LUOKKARETKIRAHASTON KARTUTTAMISTA.

Kovin oli harmaa tämäkin päivä. Odotellaan lunta ja valoisuutta sen myötä.

Iltapäivällä kotiutuessani oli Merikaarron koko sakki saapunut kyläilemään.
Kisu ja Nellakin tulivat "mummelia" tapaamaa. Meidän Miuku ei kyllä oikein vierastansa välittänyt, pihalla vain oleili. Heh.

Anonyymi on lähettänyt vastauksensa kysymykseeni "pommin"rakentamisesta.
Metsään meni kuten suullisetkin arviot.

Anonyymi on kyllä lähellä arvauksessaan, mutta aine kuuluu lähinnä WC- käyttöön ja keittiöstä löytyy lisätarpeita. Minkäänlaista sytytintä ei käytetä, kemia hoitaa sytytyksen.

Lisää arvauksia. Kiitos.


Anonyymi on lisännyt kommentin tekstiisi "Perjantai. Kuva-arvoitus. Ym":

tulitikku ja astianpesukonetapletti pulloon, pullon korkki kiinni!

Julkaise
Poista
Merkitse roskapostiksi

Valvo tämän blogin kommentteja.

Lähettänyt Anonyymi blogiin Eija Kiviharju-Ketola 17. joulukuuta 2011 12.51


------------------------------------------------------

Siinähän sitä lauantai vierähti. Lottoa odotellaan ja voitosta haaveillaan/ uskotaan sen nyt tulevan ja mieluiten pikkuisen isompana.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

perjantai 16. joulukuuta 2011

Perjantai. Kuva-arvoitus. Ym

Lumet on menneet, nekin vähät.
Lämpöasteita on edelleen ulkona. Toivottavasti ennen joulua saadaan lumi maahan.
Nyt ei edes tunnu siltä, että joulu olisi tulossa.

Päivä meni kaikenlaisia askareita suorittaen.

Alla on kuva, johonka liittyy kuva-arvoitus.

Ensimmäinen joka arvaa oikein mitenkä ko. jälki on saatu aikaiseksi saa suklaarasian palkinnoksi.
Kisasta ulos on suljettu oma väki ja " naapuri" sukulaisineen. Heh, vain "naapurille".
Vinkkkinä: Uusin villitys nuorisolla ja aineet "pommiin" löytyvät jokaisesta talosta.



Eiliset ruusut tuli kuvattua vasta tänään.
Toinen on teinin saama ja toinen meikäläisen saama syystä, että olin paikalla.




Rauhallinen ja mukava päivä.
Mies ja teini olivat iltasella Kauhavalla ampumaharjoituksissa.
Saunottuakin tuli, joten: Huomiseen.

torstai 15. joulukuuta 2011

Torstai. Orvokit uudelleen kukkaan. Kauhavalla urheilukauden päätöstilaisuudessa.

Lämmintä sitä riittää vieläkin. Mittari näyttää + 3 lämpöastetta ulkona.
Orvokit ovat innostuneet uudelleen kukkimaan. Tässä kuva yhdestä orvokki ryhmästä.



Ei oikein tunnu, että jouluaatto on ensiviikolla.

Päivällä tein vähän kaikenlaista, pääasiassa ulkotöitä.
Pimeä oli kyllä koko päivän, pilvet olivat "raskaat" mutta satanut ei.

Illalla mentiin koko porukka Kauhavalle. Liikunta - ja urheilukauden päätöstilaisuuteen.
Tilaisuus oli juhlallinen ja monet olivat pukeutuneet tilaisuuden mukaisesti.
Valitettavasti paljon oli palkittavia jotka eivät tilaisuuteen päässeet.
Ruusuja jaettiin lopuksi naisille, jotka olivat paikalla.
Teini sai stipendin ja kunniakirjan sekä tietenkin ruusun.
Lämminhenkinen tilaisuus.

Miuku neitimme nauttii joulun tulosta, näin olettaisin.
Mukavin paikka kun on kynttelikön takana.

Miuku toivottaa Merikaarron kavereilleen Hyvää Joulua alla olevan kuvan kera.


Ei siis mitään ihmeellistä. Jos huomioon ei oteta kaikkia lehdissä olleita kirjoituksia niin joulujuhlan kieltämisestä kuin muistakin hömpötyksistä.
Hömpötyksistä joissa todellisuudentaju on kadonnut kokonaisuudessaan.

Lähin esimerkki löytyy Kauhavalta, silta- ja tiehankkeen osalta.
Rahaa ei todellisuudessa hankkeeseen ole kuten paperit kertovat, mutta periksi ei voida antaa.
Hankkeesta sen verran, että sen pitää täyttää kuntaliitoksessa mainitut kriteerit. Nyt kriteerit ovat kuntaliitossopimuksen vastaiset sillan- ja tien osalta.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Tiistai ja Keskiviikko. Stailauskisan voittaja. Ym.

TIISTAI:

Seinäjokihan se aamusta kutsui. Ei erikoisempaa mainittavaa "hommista".
Kuravesi vain aamulla lensi tuulilasiin päätiellä niin etteivät pyyhkijät meinanneet pysyä perässä. Rekkoja kun tuli vastaan lukematon määrä.
Sivutiet olivat sohjoisia ja jäisiä.

Päivällä sain tiedon Ilkka lehdestä, että olin tullut toiseksi stailauskisassa.

Voittaja IRMALLE nro: 2 Lämpimät Onnittelut.
IRMA oli saanut 55 % annetuista äänistä. Hyvä.

Toiseksi sijoittuneena sain palkinnoksi 50. 00 € lahjakortin KARITAS FASHIONIIN.
Tarkkaan pitää miettiä mitenkä ja mihinkä sen käyttää.
Katsotaan nyt, pyrkiikö kersa osingoille ? HEH.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

KESKIVIIKKO:

Lumet on vauhdilla sulaneet. Mittari näyttää + 3.3 lämpöastetta ulkona.
Lumi toi hetken valoa pimeyteen, toivottavasti kohta saadaan kunnon talvi ja talviset ajokelit.

Päivällä lähdin "naapurien" kanssa asioimaan Ylihärmään.
Ratkiriemukas reissu.

Iltasella laittelin arpapalkintoja järjestykseen. Aikeenani on mennä myymään arpoja lauantaina LAPUAN Yläasteen 9 E luokkalaisten luokkaretken rahoittamiseen.
Ai niin, tuli ne joulukortitkin kirjoitettua. Vihdoin ja viimein.

Nella neiti Merikaarrosta, oli ollut tänään eläinlääkärissä. Nella kun oli ollut allerginen edelliselle lääkkeelle, uusi käynti oli tarpeeseen.
Nellalle pikaista paranemista.

Rauhallista eloa, etten sanoisi näin joulun alla.

Saunottu ei: Huomiseen.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Maanantai. Alue-uutiset, Pohjanmaa. Ym

Seinäjokihan se aamusta kutsui. Pakkasta oli - 8 astetta ja ajokeli oli hyvä.
Pohjanmaan radion uutisissa kuulin kuinka Kauhavan kaupunki olisi saanut luvan sillan rakentamiseen.
Lupa saatu ja lupa evätty, eli luvan saanti Aluehallintovirastolta ei tarkoita heti rakentamista.
Valituksia lähtee matkaan kuten uutisissa todettiin.

Itse ihmettelen eniten kohtaa jonka olen eritellyt uutisoinnista.
Sain tänään Aluehallintovirastolta tiedoitteen ko. päätöksestä, mutta näköjään vajaana.
Kaikkea muuta luki, muttei sanaakaan arvokkaasta maisema-alueesta.

Mistä uutiset on saanut tiedon, jota ei ilmoiteta asiassa mukana olleille?
Käsittämätöntä.

Ote uutisista:

Kauhavan kaupunki on saanut luvan aloittaa sillan rakentamisen 
Kankaankylän ja kaupunkikeskuksen välille Lapuanjoen yli.
Valtakunnallisesti merkittävän kulttuurimaiseman, pohjalaisen
peltolakeuden ylittävä tiehanke on herättänyt myös paljon vastustusta.
Ainakin alueen maanomistajat aikovat valittaa luvasta.
Kauhavan kaupungin tarkoituksena on rakentaa Ämpin silta Lapuanjoen
yli. Sillan paikka on Alajoen pengerrysalueen alapäässä.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto myönsi luvan sillan
rakentamiseen tänään. Sillan rakentamispäätökseen vaikutti
tarpeellisen tieyhteyden järjestäminen Kankaankylästä
kaupunkikeskukseen.


Aluehallintoviraston mukaan silta soveltuu
valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen.


Siltasuunnitelmista jätettiin aikanaan 15 muistutusta, muun muassa
lähes tuhannen ihmisen allekirjoittama adressi jossa vastustettiin
hanketta. Museoviraston mukaan valtakunnallisesti arvokkaan alueen
maisema-arvot tulee tutkia kokonaisuutena ennen kuin hankkeelle
myönnetään ympäristölupa ja asia vaatii lisäselvityksiä.
Töiden aloittamisluvan kaupunki saa vasta, kun aluehallintoviraston
päätös on lainvoimainen. Päätökseen saa hakea muutosta tekemällä
valituksen Vaasan hallinto-oikeuteen. Ainakin alueen maanomistajat
valittavat päätöksestä. Valitusaikaa on tammikuun 12. päivään asti.
YLE Pohjanmaa
------------------------------------------
Onhan se aika riskialtista alkaa rakentamaan siltaa kun ei tiedetä Korkeimman Oikeuden päätöstä ko. asiasta.
No, rahaa voi hussata jos sitä hussaamiseen olisi.

Siinähän sitä päivän uutispommi.

Aluehallintovirastolta tulen pyytämään kopion lausunnosta: Arvokkaaseen maisema-alueeseen soveltuvasta sillasta.

Iltasella poikkesin kirjastolla maailmaa parantamassa.
Hauskaa oli vakavien asioiden rinnalla.
Suru ja ilo kun kulkevat käsikkäin.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

lauantai 10. joulukuuta 2011

Lauantai, Pohjalainen. Turku. Sunnuntai, Ihana päivä.

LAUANTAI:

Mies ja teini suunnistivat päivällä Turkua kohti. Teinille on siellä sunnuntaina kisat, joten hotelliin mentiin odottamaan tulevaa tapahtumaa.
Ajokeli ei ollut parhaimmasta päästä, mutta maltti ja valtti liikenteessä takasivat turvallisen menon.

Itse pidin ns. siivouspäivän.
Siinä sitä päivä mukavasti vierähti ja siistiä tuli.
Saavat mies ja teini huomenna ukaasin: SIIVON ON PYSYTTÄVÄ.

Pohjalaisessa oli tänään Maria Tolppasen kirjoitus.
Mieleeni tuli blogissani julkaistu Osmo Ristiluoman kirjoitus Pohjalaisen mielipidepalstalle.
Kirjoitus joka ihmettelin on kopioituna blogissani 07.12.11.
Ristiluoman kannattaisi tarkistaa mistä äänestetään ennen lehteen kirjoittamista. Mieleen tulee ajatus: Oliko hän ymmärtänyt väärin myös Hongiston äänestyskäyttäytymisen.
Sekaista soppaa, kun asiasta kirjoitetaan siitä tietämättä.

Alla ote Tolppasen kirjoituksesta Pohjalaisessa 10.12.11
----------------------------------------------

Tasa-arvoisuutta ja suvaitsevaisuutta kuuluttaisin myös adoptioasiassa. Olen todellakin sitä mieltä, että jokaisella lapsella on parempi olla Suomessa kahden tai yhden hengen perheeseen adoptoituna, kuin katulapsena Kabulissa. Ulkomaisten adoptioiden lapset ovat vanhempiensa hylkäämiä lastenkotilapsia, joilla ei ole minkäänlaista tulevaisuutta omassa maassaan.

Minä ajattelen tässä asiassa lapsen etua.

Eduskunnan adoptiolakiäänestyksessä äänestettiin siitä, tuleeko lakiin kirjaus, jonka mukaan lapsi voidaan adoptoida pääsääntöisesti vain perheeseen, jossa on isä ja äiti. Siinä ei siis äänestetty siitä, saavatko homoparit adoptoida lapsen vai eivät.

Äänin 139-34 lakiin ei kirjattu sanoja isä ja äiti. Hallituksen esityksen mukaan hyväksytty laki ei anna avopareille tai rekisteröidyille pareille adoptio-oikeutta, mutta kuka tahansa voi adoptoida lapsen yksin.

Perussuomalaisista kaksi äänesti hallituksen esityksen puolesta. Kolme perussuomalaista oli poissa äänestyksestä, ja minä olin yksi heistä. Loput äänestivät sen puolesta, että lakiin kirjataan sanat isä ja äiti.

Olen keskustellut adoptioasiasta ja yksinäisten ihmisten oikeudesta adoptioon paljonkin ihmisten kanssa ja kertonut heille kantani tässä asiassa. Tämä kuuluu niin sanottuihin omantunnon kysymyksiin, joissa meillä on oikeus äänestää niin kuin itse haluamme. Me jotka olimme poissa äänestyksestä ja ne jotka äänestivät toisin kuin ryhmä, kertoivat asiasta ryhmäkokouksessa ja asialle oli ryhmän hyväksyntä.

Maria Tolppanen (ps.)

kansanedustaja Vaasa

----------------------------------------

No, se siitä.

Päivä sujui muuten hyvin, mutta äidin ja kersan sairaalareissut huolestuttivat.

Illalla selvisi, kummallakin kaikki hyvin. Toisella Niinisalossa ja toisella Merikaarrossa.

Kersan lasiin oli pikkujoulujen jälkitunnelmissa laitettu silmätippoja.

Sairaalassa otettiin yleisimmät huumetestit niiden pois sulkemiseksi. Onneksi, jos näin voi sanoa kyseessä olivat vain silmätipat.

Saunonut en, suihku sai riittää.

SUNNUNTAI:


Voi miten ihana rauha ja hiljaisuus, puhumattakaan siisteydestä.

Päivän kulutin kolaamalla pihan, lunta kun sateli pienen kerroksen.

Käväisin myös "naapurissa" kyläilemässä ja hankkimassa ihania joulukoristeita.

Illalla mies ja teini kotiutuivat Turusta. Hyvin oli teinillä kisat sujuneet ja palkintopallille nousua oli jääty odottamaan.

Onnea teinille hyvästä tuloksesta ja sijoituksesta.

Sauntottua tuli, joten: Huomiseen.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Torstai, Seinäjoki ym. Perjantai Alavus, Tomi Metsäketo Ym.

TORSTAI:

Aamupäivästä kutsui Seinäjoki. Ensin käväisin Vallesmannin tiloissa maailmaa parantamassa n. tunnin ajan.
Loppupäivä menikin "hommissa". Rauhallinen, mutta työntäyteinen päivä.

Iltasella poikkesin Kamarikirjastolla. Maailmaa parannettiin sielläkin ja hauskaa oli.

Saunassa tuli käytyä, joten: Huomiseen.

PERJANTAI:

Aamupäivän aikana lähdin kohti Alavutta ja toista "hommaani" siellä.
Asiat sujuivat hyvin eikä ongelmia ilmaantunut.
Ainut ongelma olikin takaisintulomatka.
Lunta satoi täysillä ja tuuli tuppasi avoimilla paikoilla ottamaan otteen autosta.
Rukoilla piti, että kotiin ehjänä pääsee. Rukous kuultiin, joten kirjoitan nyt blogiani.

Radiosta tuli koko paluumatkan tietoja onnettomuuksista, suurin osa niistä johtui liian suuresta tilannenopeudesta sekä ohituksista sohjoisilla teillä.
Poliisi totesi haastattelussa: Älkää katsoko nopeusrajoituksia, vaan katsokaa maantietä ja sen keliolosuhteita.
Tämä viisaus tuntuu olevan aika monella kuljettajalla kateissa. Valitettavasti.

Luin lehdestä, että Tomi Metsäketo esiintyy Kauhavalla.

Metsäkedosta tuli mieleeni eräs tapahtuma jonka voin nyt kertoa.
Olimme erään valtuusto / hallitusryhmän kanssa vierailulla Helsingissä.
Yö-elämää käytiin katsastamassa. Eräässä ravintolassa oli vieraiden joukossa Tomi Metsäketo.
No, porukat halusivat nimmaria sekä kuvaa Metsäkedon kanssa. Kukaan ei uskaltanut ottaa ensimmäistä askelta, joten johdin porukan Metsäkedon luokse ja esitin pyynnön. Asia sopi hänelle hyvin.

Itse en ko. julkkista tuntenut, joten kysyin hänen seurassaan olleelta henkilöltä, tunteeko hän kuka julkkis on kyseessä ?
Vastaus: Joo, se on mun veli.
Vastaaja oli Annika Metsäketo.
Annikan kanssa keskustellessa asiat selvisivät ja niille jopa naurettiin.
Annika Metsäketo tunnisti minut myöhemmin mennessäni laivaristeilylle.

Niin sitä voi olla tietämätön kun ei seuraa maailmanmenoa musiikkipuolella.
Ompahan kuitenkin muistona kuva meikäläisestä ja Tomista, Annika vaati sen otettavaksi.

Joskus teitämättömyys voi koitua eduski.
Kysyin kerran Yö-yhtyeen laulajalta eräissä tupareissa: Vieläkö Yö-yhtye on olemassa?
Sattu olemaan listan ja lavojen ykkösenä esiintyjissä sillä hetkellä.
Laulaja oli otettu siitä, että löytyi henkilö joka ei heitä tuntenut ja tarjosi koko illan Tampereella eräässä ravintolassa.

No, näitä muistoja piisaa kyllä, mutta otetaan myöhemmin lisää esille.

Saunottu ei, tuuli on vähäsen tyyntynyt, joten: Huomiseen.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Tiistai, Itsenäisyyspäivä. Pohjalaisen mielipidepalsta. Keskiviikko , Leivontaa. Ym

Tiistai. Itsenäisyyspäivä. Lippu salkoon ja illalla kynttilät ikkunoille.
ITSENÄISYYS ?!?
Mitä se nykyään on? Ei mitään.

Itsenäisyyden synty löytyi taas kerran Tuntemattomasta sotilaasta.
Sotaan jäi paljon miehiä ja naisia, he eivät koskaan palanneet kotiin.
He eivät ole päätyneet edes kotimaansa multiin. Yksi enoistani kuoli nuorena puolustaessaan maatansa. Koskaan ei ole selvinnyt missä on jäännökset, saati missä elämä loppui.
Raakaa, mutta totisinta totta.
Tämän totuuden ovat päättäjät unohtaneet, niin itsenäisyyden kuin suomalaisten hyvinvoinninkin osalta.

Jotenkin näin Itsenäisyyttä juhlittaessa haluan julkaista Pohjalaisessa olleen mielipidekirjoituksen. Lukekaa ja ajatelkaa.

-------------------------------------

Pohjalainen.fi | Yleisöltä

Maria Tolppanen yksin matkassa?

tiistai 06.12.2011 Kommentit

Lauantain Pohjalaisessa oli uutinen kansanedustaja Maria Tolppasen menettelystä adoptiolakiin liittyvässä äänestyksessä eduskunnassa. Uutinen kertoo, että Tolppanen sanoo keskustelleensa asiasta myös oman maakunnan kanssa ja luvanneensa, ettei äänestä tässä asiassa eri tavalla kuin ryhmä.

Tolppanen oli 26.11. esiintymässä Teuvalla, ja siksi tästä saattaakin syntyä väärinkäsitys.

Teuvalla tätä asiaa ei ainakaan minun kuullen käsitelty lainkaan. Täten irtaudun tästä harhaanjohtavasta valistuksesta. Sitä vastoin esiintymisen jälkeen syntyneessä keskustelussa, tilanteessa jossa totesin eduskunnassa yleisenä käytössä olevan ryhmäkurin olevan perustuslain vastaista, hän vaikeni.

Kun tiedämme Maria Tolppasen äänestyskäyttäytymisen, on asia ymmärrettävissä niin, että hän vaatii ryhmäkuria muilta, mutta ei itseltään.

Sunnuntaisuomalaisessa 27.11. oli uutinen Tolppasen kannattajien matkasta eduskuntaan. Vaikkakin itsestäni riippumattomista syistä nimeäni ei tuossa uutisessa mainittu lainkaan, on todettava, että olin myös mukana tuolla matkalla. Myöskään tuolla matkalla, ei ainakaan minun kuullen, tästä asiasta ei keskusteltu. Olin tuolla matkalla oman käsitykseni mukaan siksi, että vaalien aikana olin vahvasti mukana vaalityössä niin, että jokaisella perussuomalaisella ehdokkaalla oli tasapuolinen kenttä käytettävissä. Emme muuten tällä hetkellä esiintyisi lähes valtakuntamme suurimpana puolueena. Sitä paitsi äänestyskäyttäytymiseni on salaisuus.

Ainoa kansanedustaja, jonka adoptiolakiin liittyvän uskonnollisen käsityksen olen kuullut hänen itsensä esille ottamana, on kansanedustaja Reijo Hongisto.

Oma mielipiteeni on ilmaistavissa sanoin: Olen Jumalan puollella, kunnes Hän antaa keskinäisen lisääntymislahjan niin naisille kuin miehille erikseen.

Uskoisin, että Maria Tolppasen kanssa samoin ajattelevien ryhmä meissä perussuomalaisissa on varsin suppea.

Osmo Ristiluoma

kunnanvaltuutettu (ps.) Teuva

--------------------------------------------


Voiko suurempia murheita olla, kuin ettei valtuutetulta ole asiasta henkilökohtaisesti kysytty?

Uskoisin, että niin Teuvalla kuin linja-autossakin oli useita ihmisiä.
Asiasta on varmasti keskusteltu, mutta valtuutettu Ristiluoma on saattanut olla kuulomatkan ulkopuolella. Linja-autossa ei kuule mitä edessä-, takana- tai keskellä keskustellaan.

JUMALA on meidät kaikki luonut niin sinut kuin minutkin.
Raamatussa todetaan: Älä tuomitse ettei sinua tuomita.

Tasapuoliseen kenttään haluan Ristiluomalle todeta:
Aika kultaa muistot, näköjään myös Teuvalla.

No, se siitä.
---------------------------------------------
Lähdimme mieheni kanssa vävyn synttäreille Merikaartoon päivällä. ( Hakemaan siis omatkin lahjani, heh).
Teini oli puolestaan vierailulla Lapualla.

Saunaan ei menty, joten: Huomiseen.

KESKIVIIKKO:

Pieni huurrekerros on osittain pihassa. Valaisee sekin vähäsen.

Tänään tein joulua ajatellen maksa-, porkkana- ja lanttulaatikoita valmiiksi pakkaseen.
Ongelmana on vain pakastimet, ne kun ovat täynnä mehuja ja marjoja.
Vietiinkin illalla mummulaan mehuja ym. pakasteita heidän käytettäväkseen.
Rauhallinen päivä, vain tikka hakkasi lyhtypylvästä ja äänteli siementä koloon tunkiessaan.

Saunottu ei vieläkään, joten: Huomiseen

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Sunnuntai, Synttärisekoilut, Konsertti Tempauksella, Anonyymille. Ym.

Nurmikko on vihreä ja pellot mustana. Lumesta ei toistaiseksi tietoakaan. Lämpöasteita näyttää mittarikin ulkona.

Pahimman luokan synttärisekoilut tapahtui tänään.
Minä odotin kersaa ja vävyä synttäreille, kersa ja vävy odottivat meitä synttäreille.
Täytyy tästä lähtien tarkistaa paremmin kuka menee kenenkin synttäreille.

Illalla oli Joulukonsertti Kylätalo Tempauksella.
Järjestäjänä Kangas-Ikola Kyläseura Tempaus. Esiintyjät olivat Kyläseuran alueelta.
Todella mahtava konsertti.
Unohtui siinä lauluja kuunnellessa niin aika, paikka kuin kellokin.

Monia konsertteja olen käynyt lävitse, mutta tämä konsertti esiintyjineen iski sydämeen.

Kiitos järjestäjille mahtavasta konsertista.

Anonyymi on ottanut tällä kertaa kantaa vaatetukseeni:
-------------------------------------------

Anonyymi on lisännyt kommentin tekstiisi "Lauantai. Seinäjoki. Pikkujoulu. Synttärit. Ym.":

Näin sinun ylläsi pikkujoulussa kauniin asusteen. Varsinkin sen yläosan. Saanko olla utelias ja kysyä, mistä olet sen ostanut?
Anteeksi jos tunkeilen, mutta haluaisin ostaa juuri tuontyylistä ylleni.

Julkaise
Poista
Merkitse roskapostiksi

Valvo tämän blogin kommentteja.

Lähettänyt Anonyymi blogiin Eija Kiviharju-Ketola 4. joulukuuta 2011 20.34

---------------------------------------------
Hyvä Anonyymi, ei ole tunkeilua kysyä asusta joka sinua miellyttää.
Ostin sen alennusmyynnistä Karitas Fashionista.
Siellä oli iso valikoima vaatteita jotka sopivat myös meikäläisen vartaloon.

Liike sijaitsee Kauppakeskus Lehtisen tiloissa. Puskantie 1. ( muistaakseni)
------------------------------------------------
Teinille saapui kaveri yöksi kylään. Hauskaa kuuluu olevan ja hyvä niin.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Lauantai. Seinäjoki. Pikkujoulu. Synttärit. Ym.

Aamusta meikäläistä kutsui Seinäjoki ja "hommat" siellä.
Tiet olivat jäisiä ja sulia. Päätiellä lensi kuravesi, suolattu kun oli.

Mies ja teini lähtivät puolestaan aamusta Lehtimäelle umpumakisoihin.
Teini olikin ampunut uuden enkan itsellensä. Hienoa.

Illalla meikäläistä ja miestä kutsui pikkujoulu Kuntsarilla. Kyseessä oli miehen osaston järjestämä juhla. Ruoka oli maittavaa ja porukkaa oli n. 300 henkeä.
Tässä kuva meikäläisestä lähdössä pippaloihin. Asianmukaisesti sonnustautuneena pikkujoulutunnelmaan. Heh.





Tuli siinä samalla syötyä Syntymäpäivän kunniaksi juhla - ateria.
Meikäläisellä, veljellä Kankaanpäässä ja vävyllä on tänään syntymäpäivä.
Onnea Kankaanpäähän ja Merikaartoon.

Tänään oli Ilkka lehdessä taasen kuvia stailauskisasta. Muistakaa äänestää, mielestänne parasta muuttujaa. Voitte voittaa itsellenne palkinnon.

Saunottu ei, maha on liian täysi. Eli, huomiseen.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Torstai.Pikkkujoulut. Perjantai, Kauhavan PS- kokous. Ym

TORSTAI:

Aamusella oli tiet jäässä. Pieni pakkanen oli hionut tienpinnat liukkaaseen kuntoon.
Päivällä alkoi lämpeneminen joka jatkui yöhön saakka. Kova tuuli oli illasta ja yöstä seuranamme.

Päivä kului mukavasti kotona asioita hoitaen.

Iltseäni kutsui pikkujoulut Seinäjoella Vallesmannin tiloissa.
Todella hyvin vartioitu paikka.
Vartionnista huolimatta hauskaa meillä oli.
Meikäläinen laittoi päähänsä pienet sarvet joissa on kulkunen sekä joululauluja soittavan solmion.
Soitin solmiota kun voitin arvonnassa palkinnon.

Ruoka oli hyvää ja maittavaa. Ensimmäinen jouluruokailu meikäläisellä v. 2011.

Vesisade ja kova tuuli olivat kotimatkalla seuranani. Lapuan keskusta oli täysin pimeänä, mitkään valot eivät toimineen.
Nuorisoa ajeli pimeillä pyörillä mustan ja pimeän kadun keskellä. Vaarallista.

PERJANTAI:

Ihmeen jäässä olivat tiet koko päivän.
Kotona leivoskelin ropsua niin itselle kuin "mummelillekkin". Mansikkahilloa tein myös ropsun kanssa nautittavaksi.
Pakastin mansikat kokonaisina ja sopivina annoksia hillon tekoon.

Aamusella aikaisin alkoi puhelin soida, syynä Ilkka lehdessä ollut mielipidekirjoitus. Kirjoittajana oli eräs Kauhavan Perussuomalaisten jäsen.
Hän suorastaan uhkailee Ilkka lehteä käräjillä, jos yhteistyö Ylihärmään jatkuu.
Meillä ei kylläkään ole ollut mitään yhteistyötä. Toimittaja kirjoittaa mitä haastateltavat sanovat.
Siitä ei parane toimittajaa syyttää vain haastateltavia.

Illalla olikin Kauhavan Perussuomalaisten syyskokouksessa.
Ihan mukava ja rento oli tunnelma kokouksessa.

Ainoa häiriö oli, kun sama henkilö joka huuteli Sunnuntaina Ilmajoella kokouksessa puhuessani, hän tarkisti puheenjohtajalta oliko kokous kaikille avoin?
Puheenjohtaja totesi asian näin olevan. Henkilö joka asiaa kysyi, on istunut vuosikausia vastaavissa kokouksissa, ihme juttu.
Alla otteet Ilkan pielipidepalstalta tänään 02.12.11
Jokainen voi lukea itse ja päätellä itse, missä mennään.


Ilkka.fi | Yleisöltä

Kannanotto Tyynismaan PS-kirjoitukseen

perjantai 02.12.2011

Jos Ilakka meinaa jatkos pysyä tunnustamanani ryhtiliikkeenä, eikä oo valamis enemphin käräjöönthi, on tua yhteestyä Ylihärmän suunthan syytä lopettaa.

Minä itte pualueen joka kokoontumisis paikalla olhena voin taas kerran vakuuttaa, että perussuamalaasten E-P:n piirin sisällä ei oo ollu eikä nykkään oo mitään muita kahtiajakoja, kun nua Kiviharju-Ketolan häirikkömiälipiteet vasthan muut.

Eikhän tua ny pyhän kokoukses mahtanu viimmeenkin kaikille valieta.

Sami Yli-Rahnastoa en olisi samoon äkkiseltän nuan huanoksi häviäjäksi luullu. Kyllä pitää kaikhen varautua, kun on kerran politiikhan lähteny.Saimma Raimo-vallesmannista kuiteskin parhaan maharollisen, tämän päivän tilantheshen (mm. tulos olevat kaharet vaalit) istuvan puheenjohtajan, enkä ainakaan itte häpee tippaakaan sitä, että olin tuata valintaa erittään voimakhastii viikkotolokulla valamistelemas samoonku Hongiston Reijon kevään eruskuntavaalien itulosta.

Martti Puronvarsi

kunnan ja seurakunnan valtuutettu (ps.) Kauhava

---------------------------------------------------------------------------------


Ilkka.fi | Yleisöltä

Muutama korjaus perussuomalaisten lausumiin

perjantai 02.12.2011

Ilmajoella piiritoimikunnan kokouksessa valittu uusi puheenjohtaja Raimo Vistbacka toteaa (Ilkka 30.11.) muun muassa:

"Piiri on ollut kesästä lähtien vailla vakituista puheenjohtajaa."

Haluan todeta: Piirillä oli loistava varapuheenjohtaja, joka hoiti tehtävänsä hyvin. Ilman varapuheenjohtaja Leiniötä meillä perussuomalaisilla ei olisi ollut paikkaa, missä kokoontua. Kaikki oli hoidettu hyvin alusta loppuun.

"Kokoustekniikassa piirillä riittää opettelemista."

Haluan todeta: Sali oli täynnä "vanhoja konkareita", "konkareita", jotka ovat osallistuneet kyseiseen tilaisuuteen Vistbacka mukaan lukien monia, monia kertoja.

"Valintoja ei ollut etukäteen valmisteltu."

Haluan todeta: Eri osastot lukivat ehdotuksensa piiritoimikuntaan paperilta, eli osastoilla oli selvät nimet, joita ehdottaa. Valinnat oli selkeästi tehty etukäteen ja hyvin valmisteltu. Vaikka paikkajakoa piti "mulkata", mitään hämminkiä ei syntynyt. Nimet luettiin edelleen listalta. Puheenjohtaja Pihlajan aikana pidettiin tarkka luku mies- ja naisedustajista, vaikka tasa-arvolaki ei puolueita koske.

Kauhavan osaston puheenjohtaja Risto Mattila on asiantunteva, työnsä hyvin hoitava ja vastuullinen. Risto Mattila haluaa rakentavaa ja hyvää yhteistyötä kaikkien osastojen kesken.

Yhteistyö puolueen eduksi on hyvä asia, johon kannattaa panostaa.

Eija Kiviharju-Ketola

perussuomalainen Ylihärmä.

-------------------------------------------------------------

Se siitä
Saunottua tuli vihdoinkin. Huomiseen.

PS. ONNEA 03.12.2011 JOHDOSTA VELJELLE JA VÄVYLLE.

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Keskiviikko. Seinäjoki. Ilkka lehti. Ym.

Lumet olivat yön aikana häipyneet.
Vesikeli ja pimeä maantie kutsui aamusta. Päivälle tulikin mittaa "hommissa" Seinäjoella.
Melkein eksyin illalla kun käväisin viemässä tavaraa oudolle sektorille. Löytyipä paikka kuitenkin.

Kyllä on tullut mainintoja Ilkka lehdessä olleista stailauskuvista. Kiitos, kiitos. Muistakaa äänestää omasta mielestänne parasta muuttujaa.

Ilkassa oli tänään kirjoitus Perussuomalaisten kokouksesta Ilmajoella.

Vähän oli "hassuja" tietoja kokouksesta antanut uusi puheenjohtaja Vistbacka.
Esim:
1. Piiri on ollut kesästä lähtien vailla vakituista puheenjohtajaa.

No, joo. Piirillä on ollut vara pj Leiniö hommissa koko ajan.
Eipä olisi meillä ollut kokouspaikkaa mihinkä sunnuntaina mennä, jos Leiniö ei olisi hommiaan hoitanut. Hyvin hoitikin. Kaikki oli kunnossa tarjoiluja myöten.

2. Valintoja piiritoimikuntaan ei ollut etukäteen valmisteltu.

Toinen, no, joo: Eri osastojen esittelijät lukivat papereista piiritoimikuntaan esitettävät henkilöt.
Homma jouduttiin uusimaan, mutta lapuista nimiä luettiin edelleen.
Kaikki oli siis valmisteltu etukäteen valmiiksi.
Muistaakseni S-L Lamminkoski kysyi naiskiintiöstä, mutta kysymystä ei noteerattu.
(Lamminkoski oli juuri valitusta puheenjohtajasta n. 2 metrin päässä.)

3. Kokoustekniikassa piirillä riittää opettelemista.

Kolmas, no, joo: Kaikki osanottajat olivat "vanhoja " tekijöitä ko. kokouksessa.
Mukaan lukien Vistbacka.

Todella outoja kommentteja uudelta puheenjohtajalta.

Onnea uudelle piiritoimikunnan puheenjohtajalle ja parempaa muistia vastaisuudessa kokouksista.

Kauhavan Perussuomalaisten puheenjohtaja Risto Mattilalle nostan hattua.
Mattila on osaava, taitava, luotettava ja yhteistyökykyinen puheenjohtaja.

Siinähän sitä taas.
Saunottu ei, joten: Huomiseen.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Tiistai. Lumi sulaa vauhdilla. PS- kokouksesta Ilmajoella. Ym

Lumi, sekin pieni kerros mikä satoi, tuntuu nyt sulavan vauhdilla pois. Lämpöasteita on mittarissa.

Päivä oli rauhallinen, eli olin kotosalla. "Naapuria" kyyditsin asiolle Ylihärmään iltapäivästä.
Kersa ja vävy poikkesivat myös illasta. Toivat meikäläiselle höyläpenkin.
Nyt on pakko opetella tekemään puutöitä. Heh.

Mies ja teini olivat illalla Kauhavalla harjoittelemassa ampumista.


Puhelin soi tänäänkin useasti. Eräs soitto oli mielenkiintoinen.
Soittaja oli saanut Piiritoimikunnan uuden kokoonpanon tiedokseen.
Selvisi, että varsinaisista jäsenistä 23 on miehiä ja 2 naisia.

Eipä siinä totaalisessa hässäkässä tullut mieleenkään pitää lukua nais- ja mieskiintiöstä.
Tasa-arvolaki ei tosin suoranaisesti koske puolueita, mutta Pihlajan ollessa pj. hän piti huolen lain toteuttamisesta.
Samoin keskustapuolue piti huolen, että paikat menivät tasan.

Meitähän on sanottu äijä puolueeksi, no 23 / 2 kertoo paljon.

Katsotaan nyt mitä uusi Pj tekee asian suhteen, vai tekeekö mitään? Odotellaan.

Tuli tänään mieleen eräs ihmeparantuminen PS kokouksessa Ilmajoella.
Eräs kansanedustaja Vimpelistä ei pystynyt puhumaan kunnolla kansanedustajien puheenvuoroissa.
N. 1 ½ h kuluttua hän meni uudelleen puhujapönttöön ja ääni kulki hienosta ja kovaa.
Kyseessä oli Raimoa kannattava puheenvuoro.
En tiedä huomasiko ko. henkilö itse parantumistaan, mutta useat paikalla olijat havaitsivat.

Osa porukasta kävi saunassa, minä en. Joten: Huomiseen.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Maanantai. Stailauskisa. Puhelinpäivä. Ym.

Pieni lumikerros pysyi päivän maassa. Lämpöasteita näyttää mittari ulkosalla.
Parempi vähän lunta valaisemaan maisemaa, kuin vesikelit.

Tämä päivä oli totaalinen puhelinpäivä.
Aamu kahdesta klo: 20.20 saakka puhelin on soinut tauotta.
Syynä Ilkan ja Pohjalaisen julkaisema tiedote eilisestä kokouksesta.

Jokainen puhelinsoitto on ollut Kiitos-soitto. Kiitos rohkeasta asioiden esiintuomisesta niiden oikeilla nimillä.
Alajärvi ja Vöyri, sieltä löytyivät innokkaammat soittajat.
Kiitos teille kaikille jotka soititte ja osoititte, että totuudessa kannattaa pysyä.

Stailauskisa on loppusuoralla.
Alla on linkki josta voitte mennä kuvia katselemaan.
Kunhan olette meikäläisen kohdalla lopettanut nauramisen niin äänestäkää mielestänne parasta muuttujaa.

http://yksityisille.ilkka.fi/ajankohtaista/aanesta-paras-muuttuja-ja-voita-lahjakortti-1.1098155



Kirjastolla käväisin iltasella ja parannettiin taasen maailmaa. Tosin osa ajasta meni puhelimessa.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Sunnuntai. PS-kokous Ilmajoella

Perussuomalaisten syyskokous oli tänään Ilmajoella.
Keskustelu oli aika kiivasta, niin puheenjohtajuuden kuin piiritoimikunnan jäsenistön suhteenkin.
Moni kuvasi kokousta sanalla: Junttaus.
No, vähän sellainen maku suuhun jäi itsellekkin.

Alla on huomenna Ilkassa ja Pohjalaisessa olevasta kirjoituksesta pieni osa:
------------------------------------------

Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin syyskokous sai ennalta arvaillun mustan hevosen piirihallituksen puheenjohtajavaaliin. Raimo Vistbacka antoi suostumuksensa tehtävään, mutta häntä ei huudettu kuninkaaksi, vaan tarvittiin äänestys.

Vistbacka sai kokouksessa kunnon haukut Ylihärmän perussuomalaisten Eija Kiviharju-Ketolalta. Vistbacka sanoi jättävänsä Kiviharju-Ketolan kommentit omaan arvoonsa.

Vistbacka lupasi olla inhottava ja vaativa puheenjohtaja
----------------------------------------

Kommenttina toin esiin lukuisat pyynnöt Vistbackalle osastojen hyvinvoinnin parantamiseksi, sekä avun pyynnön kaikumisen kuuroille korville.
Entinen pj Pihlaja erosi selkäänpuukottamisen vuoksi ennen pestin täyttymistä.


Totuus sattuu, tiedän kyllä. Samoin sattuu juuri valitun uuden puheenjohtajan kommentti:
Jättää kommenttini omaan arvoonsa.

Tarkoittanee siis sitä, ettei mikään muutu.

Osasto / osastot eivät voi voida hyvin, jos uusi puheenjohtaja ilmoittaa ensi sanoikseen suomeksi: Ei kiinnosta.

Kahdessa puheenvuorossa ehdotettiin, että muut ehdokkaat vetäytyisivät pois kisasta ja Vistbacka valittaisiin suoraan ilman äänestystä.
Älyttömän lapsellisia ja suorastaan naurettavia ehdotuksia.

Parempi kisata ja voittaa kunniallisesti.
Katsotaan nyt kuinka "homma" etenee uuden pj pestiä hoitaessa.

Ottaako hän huomioon osastot, vaiko vain piiripieni pyörii väkensä, joita valittiin piiritoimikuntaan.

Kaiken kaikkiaan koko kokous oli pettymys.
Ei ryhtiä, ei selkärankaa ajaa Perussuomalaisuutta, ajettiin vain omia etuja.
Omien etujen ajaminen ei ole puolueen edun mukaista, tulette huomaamaan.

Kauhavan Perussuomalaisten naisedustaja huuteli minulle puhuessani useaan otteeseen.
Mitä Kauhavan osaston jäsenelle kuuluu, mitä kukin puhuu? Käsittämätöntä ja ala-arvoista kokoustoimintaa.
Tämä asiaton huuteleminen kertoi paljon kokousväelle, toivottavasti myös uudelle pj.

Luminen keli oli kotia kohti tullessa. Nyt sulaa jo vauhdilla pois, mutta ensimmäinen talvinen kokemus.

Saunaan ei ehtinyt, joten: Huomiseen.

lauantai 26. marraskuuta 2011

Lauantai, Seinäjoki, Kuortane, Marketta Haapala. Ym.

Aamusta meikäläistä kutsui "hommat" Seinäjoella.
Miestä ja teiniä puolestaan kutsui Kuortane, ampujien teholeiri järjestettiin siellä.
Hienot oli olleet olosuhteet, ja harjoiteltu oli paljon. Tyytyväisinä palattiin kotiin. Huomenna taas uudestaan sama homma jatkuu.

Itselläni päivä vierähti ihan mukavasti ja tapasin Runotaitelijan Marketta Haapalan pitkästä aikaa.
Rehellisesti totean: Mahtava persoonaa.
Sairaudestaan huolimatta iloinen ja iloa kaikille jakava ihminen.
Suosittelen lämpimästi taiteilijaa, jos kaipaatte oikeaa esiintymistä runojen muodossa.

Toinen "homma" Seinäjoella kutsui iltapäivästä.
Hyvin sujui.
Olin kotona ennen miestä ja teiniä. Jee.

Iltasella sain tiedon, ettei Perussuomalaisten Naistenhallitukseen oltu valittu yhtäkään varsinaista edustajaa Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueelta.
Erään Vimpeliläisen kansanedustajan avustaja oli tuonut kokouksessa esiin, ettei alueen ainut ehdokas nauti puolueen luottamusta.

Enpä ole tähän mennessä kuullut, että ehdokkaan luottamus olisi asetettu Etelä- Pohjanmaan piirissä kyseenalaiseksi.

On todella surullista todeta, ettei edustusta Etelä-Pohjanmaalta ja Keski-Pohjanmaalta ole enään Perussuomalaisten Naistenhallituksesta.

Toivottavasti valheella on lyhkäiset jäljet.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen

perjantai 25. marraskuuta 2011

Perjantai. Seinäjoki. Karitas Fashion. Karvaiset. Ym

Seinäjokihan se taas päiväseltä kutsui.
"Hommia" oli tasaiseen tahtiin ja aika vierähti nopeasti.
Itse Joulupukki kävi meikäläistä tapaamassa. Oli kuulemma lähtenyt Korvatunturilta etukäteiskierrokselle tarkistamaan aikuisten ja lasten kiltteyttä.

Karitas Fashionissa joka sijaitsee Kauppakeskus Lehtisen liiketiloissa Seinäjoella kävin katsastamassa ihania vaatteita.
Karitas Fashionhan vaatetti meidät muuttujat kokonaisuudessaan.

Ihastuin mm. housuihin ja ostinkin ne omakseni.
Nyt kun on kunnon housut niin yläosia pitää löytää useampikin.
Yksillä housuilla jotka Karitas Fashionin omista minulle stailasi voin muuttaa ilmettä useita kertoja valitsemalla Karitas Fashionin omistajan avulla minulle sopivia yläosia.

Ihmeellistä kuinka edullisesti voi muuttaa asuansa.
Itse en tosin uskailtaisi valintoja tehdä, mutta luotan ammatti-ihmiseen Lehtisen Kauppakeskuksessa.

Näette sitten aikanaan muuttuneen tyylini.

Karvaiset olivat sitten tänään eläinlääkärissä. Kisu oli ollut todella pahana lääkärille, Nella oli ollut asiallinen ja joustava tutkimuksien suhteen.
Olisiko Kisua vaivannut ruan puute ? Syömättä kun piti kokeisiin mennä. Ahmatti mikä ahmatti.

Kersa soitteli Merikaarrosta, että olivat tänään hankkineet taloonsa Securitas hälytysjärjestelmän.
Varmasti toimiva järjestelmä. Saapi nähdä montako kertaa meikäläinen haetaan poliisin suojiin mennessäni taloon ilman, että omistajat ovat paikalla ? Heh.

Mies ja teini olivat lähteneet iltapäivästä heti töiden jälkeen Isoonkyröön 90v-kisoihin.
Hienosti oli mennyt, tulos 557. Onnea tietysti päivänsankariseuralle IMASILLE.


Ei siis ihmeempiä paitsi, että ulkona tuulee ja lämpömittari näyttää + 8 astetta ulkona.
Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

Ai niin kävin eilen Kamarikirjastolla ja töissä oli pitkästä aikaa yhdistyksen pj.
Juttua piisasi ja huumori lensi, tähän päivään saakka.
Kuulin pikkuisen korkeammalta taholta päivällä miten yhdistyksen pj oli puhunut ihan "lämpimikseen" asiat täysin väärinpäin koskien työsuhdettansa ja sen loppumista.
Totuudessa olisi hyvä pysyä.
Totuudella kun on taipumus tulla aina esiin, joko ennemmin tai myöhemmin.

torstai 24. marraskuuta 2011

Keskiviikko.Seinäjoki. Torstai. Siivousta. Ym.

KESKIVIIKKO:

Aamulla tiet olivat aika jäisiä. Onneksi illalla oli + 6 lämpöastetta ja vettä satoi kun kotiakohden vihdoinkin pääsin lähtemään.
Aamusta kutsui normaali "homma" Seinäjoella.
Iltasella kutsui Muuttumisleikin loppuosa.

Klo: 18:00 alkoi muuttuminen.
Kauneushoitola Päivä Raitanen kutsui taas. Meikin teki maikkarilla esiintyjiä meikannut henkilö.
Kauneushoitolasta siirryin Hairhousen tiloihin uudelleen hiuksieni kanssa.
Kun meikki ja kampaus oli tehty siirryimme Ilkan toimituksen tiloihin Seinäjoella.
( Toimittajat olivat mukana koko ajan )
Karitas Fashion oli toimittanut meille muuttujille vaatteet Ilkan konttoriin.
Vaatteiden vaihto ja kuvaukseen.

Arvatkaa jännittikö kuvaaminen?
Eihän tässä mitään huippumalleja olla ja tottuneita salamavalon räiskeeseen.

Hyvin kaikki kuitenkin sujui.
Karitas Fashionin omistaja nauratti meitä kuvausten aikana.
Hyvä juttu. Tunnelma tuli rennonmaksi ja me muuttujat rentoiduimme myös.

Kuvat ovat varmaan pian Ilkassa ja netissä, Ilkan sivuilla.
Tiedä sitten uskaltaako omaa kuvaansa katsoa, muiden muuttujien kyllä.

Hauska ja antoisa kokomus. KIITOS Karitas Fashion, Kauneushoitola Päivi Raitanen , Hairhouse ja Ilkka lehti. Te teitte meistä muuttujista, todellisia muuttujia.

Kotona olin myöhään illalla onnellisena, mutta väsyneenä.
-----------------------------------------------
TORSTAI:

Onneksi Seinäjoki ei tänään kutsunut vaan kutsui asunnon siivous.

Oli jo aikakin. Kummasti oli "virtaa" siivoukseen, vaikka eilen meni myöhälle.
Viime yönä kävi kova myrsky, valot välkkyivät ja tuuli tuiversi nurkissa.
Tuntuu kuin tuuli palaisi. Iltaa kohden tuuli on yltynyt huomattavasti ja mittari näyttää enään + 3 astetta.
Aamulla voi olla liukas keli, joten ollaan varovaisia liikenteessä.

Karvaiset "lapsenlapset" viedään huomenna täydelliseen lääkärintarkistukseen.
Saapi nähdä löytyykö kummastakaan mitään vikaa?
Kisusta voi löytyä geeni laiskuuteen. Heh.

Ei siis ihmeempiä näin torstaina.
Seuratkaa Ilkan ilmoituksia muuttumisleikistä ja Ilkan nettisivuja.
Nettisivuilla on paljon kuvia muuttumisleikistä.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Tiistai. Osio 3 Stailauskisasta . Ym.

Hyvä oli ajokeli tänään. Ei lentänyt loskaa tuulilasiin, tiet olivat yllättävän hyvässä kunnossa.
Pieni pakkanen -0.5 piti etenkin soratien ajettavassa kunnossa.

Stailauskisan 3 osio oli tänään, eli kasvohoito.
Täytyy rehellisesti todeta olinko muinaisjäännös vaiko mikä kasvohoidon suhteen.
Eipä ole tullut kasvohoidossa käytyä aikoihin joten ei ihme, että olin kuin avaruudessa uusien keksintöjen osalta.
Ennen vanhaan sai kasvohoidosta lähteä naama punaisena ja puristeltuna.

Nyt, lempeä kasvohoito sekä High tech lifting - erikoiskasvohoito.

Kyseessä on siis hoitomuoto joka jo ensimmäisellä kerralla kiinteyttää ihoa ja stimuloi kasvojen lihaksia. Syvällä olevat iholihakset jäntevöityvät ja ihosolujen toiminta aktivoituu.
Hydradermie Lift on kasvolle sama kuin kuntosaliharjoittelu vartalolle.

Olikin jo varmasti aika mennä kasvohoitoon. Pysyy edes jotenkin nykyajan tekniikan kehittymisessä mukana.
Iho on todellakin erilainen, yksikin kerta riitti hetkelliseen ihon kiinteytymiseen.
Useampi kerta toki tarvitaan pysyvään lopputulokseen.

Kaikkea sitä on keksitty 10 vuoden aikana. Heh.

Huomenna on viimeinen osio Stailauskisassa.

Siitä lisää huomenna, jos ehtii koneelle.
Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Maanantai, ei lunta. Ensimmäiset osiot stailauskisassa.

Ei ollut yöllä lunta satanut. Pakkasta kyllä oli ja tiet jäisiä.
Paitsi päätiet joita oli luultavasti suolattu.

Meikäläistä kutsui aamusta Seinäjoki ja Stailauskisan ensimmäiset osiot.
Melkein kolmatta tuntia vierähti parturin tuolissa.
Mahtava kokemus oli myös tuoli, joka hieroi, kun olin hiustenpesussa.
Tuloksena oli uudistetut hiukset sekä väri.
Toinen mokoma vierähti vaatteiden parissa.
Ei tässä ihan unelmavartoloa omisteta, joten sovituksessa käytiin lävitse useampikin vaihtoehto.
Löytyihän niitä useitakin malleja meikäläisen vartalolle.
Yksi niistä valittiin kuvaukseen.
Stailaus on asia, johonka tutustuin ensimmäisen kerran elämässäni ja totesin stailauksen todella hyväksi.
Ammatti-ihminen katsoo sinua ja valitsee sinulle sopivat vaatteet.
Uskomatonta oli kohdallani, etten uskonut löytyvän niin ihanaa ja minulle sopivaa asustetta kuin löytyi.

Ammattitaito se on tietenkin kaiken A ja O.

Siinäpä päivä vierähti.
Saunottu ei, joten: Huomiseen.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Sunnuntai. Merikaarto, Alavus. Ym

Ei ollut yöllä vielä lunta satanut. Pakkasta oli n. - 6 astetta. Aurinko sulatteli kuitenkin autojen lasit ennen ajamaan lähtöä.

Mies ja teini suunnistivat kohti Alavutta, jossa teinillä oli ampumakisat.
Kohtalaisesti oli teini kisasta suoriutunut ja "pytty" oli kotiin tuomisena.

Teini kyllä toivoo sydämestään, että muitakin palkintoja tulisi kuin "pyttyjä".
Onhan se ymmärrettävää, ikää kun tulee niin tavarapalkinnot olisivat parempia.
Teinillä toki on tavarapalkintoja , mutta toive olisi saada niitä lisää.

Meikäläistä kutsui Merikaarto ja jouluverhojen ompelu.
Hienot verhot n. 6 kpl olivat kersa ja vävy valinneet joulun tunnelmaa tuomaan olohuoneeseen ja keittiöön.
Lyhentää piti verhoja pikkuisen. Hyvät ja hienosti sisustukseen sopivat niistä tulivat.

Tärkeintä Merikaartoon menossa oli Nella.
Nellalla oli tänään syntymäpäivä. Kaksi vuotta tuli täyteen karvaisella "lapsenlapsella".
Onnea vielä kerran Nellalle.

Jokainen siis oli omalla tahollaan. Itse kotiuduin vasta klo: 19:15 aikoihin.
Mies oli ehtinyt tehdä ruoan ja hoitaa tiskit pois.

Saunaan en jaksanut mennä, muut kyllä saunoivat.
Katsotaan huomiseen.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Lauantai. Pakkasta.Kansanedustaja Tolppanen. Ym

Aamusta meikäläistä kutsui Seinäjoki ja hommat siellä.
Mies meni "mummelin" kanssa hautajaisiin.
Osanottoni omaisille.

Päivä vierähti todella nopeasti ja melkein meni ylitöiden puolelle.

Kotiin tullessa Seinäjoki - Lapua välillä satoi lunta, joka oli kuin suolaa olisi heitetty voimalla tuulilasiin.

"Kersa" soitteli Merikaarrosta päivällä siellä oli lunta satanut isoina tassuina.

Täällä ei lunta ole tullut missään muodossa. Pakkanen on lähtenyt kiristymään, lämpömittari näyttää nyt -2 astetta ulkona. Alempana on enemmän pakkasta ja tiet ovat jäätyneet. Olkaahan varovaisia liikenteessä.
Lunta on luvattu, joten aamulla tarkistus ikkunasta on tarpeen ennen liikenteeseen lähtöä.

Illalla sain puheluita Alajärven asioista. Soittajien toiveenaan oli tavoittaa kansanedustaja Maria Tolppanen.
Kehoitin soittamaan Tolppaselle ongelmista numeron kera, joihin apua haetaan kansanedustajalta.

Tolppanen koettiin ainoaksi kansanedustajaksi joka voi auttaa Alajärven asioissa.
Tämä on varmasti totta. Alueen "omaa" kansanedustajaa Perussuomalaisista ei haluttu asiaa selvittämään.
Aikoinaan pyydetty, mutta kun kyseessä ei ollut metsästykseen liityvä asia ko. kansanedustaja ei reagoinut avun pyyntöön.

Eipä sillä väliä minkä alueen kansanedustaja ongelmiin puuttuu, pääasia on puuttuminen ja Perussuomalaisuus.

Kansalaisten usko Tolppaseen avun saamisessa on ymmärrettävää.
Lehdissä lukuisia järkeviä kirjoituksia ja kannanottaja eri tilanteiseen.

"Oman " alueen kansanedustajalla kannanottoja lehdissä, kannanottoja jotka ovat kopioita jo olleista kirjoituksista.
Ei siis mitään omasta päästä kirjoitettua.

Kyllä ihmiset huomaavat lukevatko he jo lehdissä olleen kirjoituksen uudelleen kansanedustajan sanomana vaiko ihan oman kirjoituksen Suomen tilanteesta eri sektoreilla.

Siinäpä sitä.
Teinille tuli kaveri illalla vierailulle, huomenna kotiin.

Saunottua ei tullut, lottoa odotellen: Huomiseen.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Perjantai. Seinäjoki. Ym

Seinäjokihan se aamusta kutsui.
Sumua oli aikalailla ja kuravesi teistä lensi ihanasti tuulilasiin.

Päivä meni todella hyvin. Joulunavauksia kun suunnitellaan jokaisessa yrityksessä.
Ihania lahjavinkkejä on tarjolla.
Jättäkää lahjaostokset ammatti-ihmisen käsiin niin varmasti tulee ostettua saajalle mieluinen lahja.
Kunhan lempiväri on tiedossa loppu onkin helppoa.
Kokeilkaa, ette pety. Kyseessä tulee tietenkin olla arvostettu yritys missä omistaja "sitoutuu" kanssanne lahjan "ostamiseen".

Lehtisen liiketalossa näitä asiaan paneutuvia yrityksiä on useita.
Jokaisessa liikkeessä palvelu on asiantuntevaa.

Ei siis ihmeempiä näin perjantaina.
Kuravesi ei lentänyt aamun malliin illalla tuulilasiin ja valoihin, joten matka kotiin sujui hyvin.

Saunassa tuli käytyä, eli : Huomiseen.

torstai 17. marraskuuta 2011

Torstai. "Mummelin" kanssa reissussa. Ym.

Ihanan aurinkoinen päivä oli tänäänkin.
Päivällä lähdimme "mummelin" kanssa asioille.
Ensin Lapua sitten Kauhava ja lopuksi Ylihärmä.

Kauhavalla kävimme sairalassa tapaamassa "mummelin" hyvää ystävää.

Mieleeni sairaalassa tuli erään laulun sanat.
Sanat jotka sopivat nykyiseen maailmanmenoon paremmin kuin hyvin.

Onneksi "mummeli" ei kuulu laulussa kerrottavien ihmisten joukkoon.

Tässä laulu, joka alkoi mielessäni soimaan kun katselin kahden vanhan ihmisen kohtaamista sairasvuoteen äärellä:
--------------------------------


Älä myöhästy.

Jos muistaa et voi mua eläissäni,
älä kukkia tuo haudalleni.
Tuo ne käteeni aikanaan,
jos ehdit mua katsomaan.

Älä itke haudallani,
ota osaa jo eläissäni.
Lähdettyäni en tule milloinkaan,
silloin itkusi turhaa on vain.

Älä haudallein ristiä kanna,
ilman ristiä olla sen anna
Älä haudallein kumpua luo,
en oo siellä, on turhaa tuo.

Jos on kumpu välillämme
tasoita se jo eläissämme.
Lähdettyäin en tule milloinkaan
silloin itkusi turhaa on vain.

------------------------

Rankkaa tekstiä, mutta totta.
Kuinka moni luuleekaan, että ihminen elää ikuisesti ja jättää käymättä tai ottamatta yhteyttä omaisiinsa.

"Mummeli" oli tyytäväinen päivän antiin.
Ystävä tuli tavattua ja siunausta toivotettua.

Iltasella poikkesin Kamarikirjastolla ja mikä yllätys odottikaan.
Kuntokamarin jokainen laite oli varattuna. Hyvä.
On sitten tilaa joulukinkulle ja kunto kondiksessa.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Keskiviikko. Ihana ilma. Ym

Kesäinen sää jatkui vielä tänään.
Aurinko helli meitä näyttäytymällä ja käpyrauhaset saivat kaipaamaansa apua pimeyteen.

Päiväsellä käväisin "naapurin" kanssa asioilla Ylihärmässä.
Takaisin tullessa poikettiin meille juomaan pullakahvit.

Teini esitteli uutta laitettaan ja maailmaa parannettiin, eli hauskaa oli.

Iltasella poikkesin "naapurissa" kylässä. "Naapuri" oli osallistunut peittojen tekotalkoisiin omalla osuudellaan. Vien työt perjantaina henkilölle joka vastaa peittojen talkoista.
Itse en saanut aikaan lappuakaan ko. hankkeeseen. Syynä: Taidottomuus.

Ei siis mitään ihmeempiä näin keskiviikkona.
Saunottua tuli vihdoinkin, joten: Huomiseen.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Maanantai, Tiistai, Huumeet, Scatt, Ym

MAANATAINA , kutsui Seinäjoki.
Päiväsellä oli hiljaista, mutta iltapäivästä suoranainen ruuhka.
Hyvä kun ehti kahvikupillista nauttimaan.

Illalla kotiin tullessani poikkesin hakemassa "mummelin" kyytiin.
Käytiin Kamarikirjastolla ja tutustumassa Kuntokamariin.
"Mummelilla" oli hyvä käynti. Näki pitkästä aikaa kyläläisiä ja sai kuulla uutisia ystävästään.
Kuntolaitteisiin "mummeli" ei sentään uskaltautunut, pelkäsi niiden hajoavan.
Lieköhän ollut tekosyy. Heh.

Kamarikirjastolla "mummeli" sai lukuisia onnitteluita kesällä olleen syntymäpäivän johdosta.
"Mummeli" nauroikin, että koko kylän miehet olivat rivissä onnittelemassa.
Hyvä niin. Käynnistä jäi piristävä ja mukava muisto.

Saunassa en käynyt, joten: Huomiseen.

PS. Sain kotimatkalla puhelinsoiton, josta myöhemmin lisää. Mutta voin todeta: JEE.

TIISTAI.

Aamulla oli havaittavissa pienenpieni lumikerrostuma ulkona.
Samoin suihkulähteeseen jäänyt vesi oli jäässä. Eikä sulanut koko päivänä vaikka aurinko lämmitti mukavasti.

Päivä kului siivouksen merkeissä ja tehdessäni viimeinkin kunnon kotiruokaa.
Hyvääkö? Pitänee kysäistä mieheltä ja teiniltä. Heh.

Ilmajoen kunnantalo kutsui illalla.
Matkalla kokoukseen kuuntelin uutisia ja järkytyin.
Uutisissa haastateltiin Seinäjoen poliisia. Haastattelu koski yleistynyttä huumeiden käyttöä.
Poliisi totesi: Etelä-Pohjanmaalta ei löydy yhtäkään kylää jossa huumeita ei olisi jossain muodossa.
Uusimpia ovat taasen apteekista saatavien aineiden sekoittaminen, määrätyn sienen tatin kuivattaminen ja kaksi muutta uutta tulokasta Seinäjoen seudun markkinoille.
Pahimpana pidin huumetta jonka saa jo kosketuksesta paperiin missä sitä on.
Eli, jos kieltäydyt ja heität paperin menemään olet jo altistunut huumeelle.

Järkyttävää asiatietoa.
Tupakkia ja sytkiä laitetaan piiloon uudella lailla, mutta huumeet lisääntyvät räjähdysmäisesti.

Olisikon tupakki kuitenkin pienempi "huume" kuin kovat aineet. Itse tehtynä eräs tuote vastaa yli 100 % kokaiinia.

Poliisi kehoitti vanhempia valvomaan tuotteita joita nuoriso tilaa ulkomailta.
Nuoren käytös muuttuu ja entiset harrastukset, kaverit voivat jäädä pois kuvioista, siis VOIVAT.
Ei aina. Nuori osaa salata huumeet tai kaverit ovat alkaneet "harrastamaan" samaa.

Olkaamme siis valppaina.

Iloisempiin asioihin. Teini sai tänään SCATT laitteen.

Laiteella voi sisätiloissa harjoitella ammuntaa ilman panoksia ja tietokone näyttää erilaisia tuloksia ampumisesta sekä tietenkin osuman.
Harjoittelu tapahtuu täydessä varustuksessa, eli ampujan vaatteet ja kengät päällä.


Sauna jäi väliin tänäänkin, joten: Huomiseen

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Sunnuntai, Isänpäivä, Teini kisoissa Lapualla. Ym.

Viilenemään päin on sää. Mittari näyttää + 1 astetta lämmintä ulkona.
Maanpinnassa ollaan varmasti jo alle nollan.

Isänpäivää vietettiin rattoisasti. Kersan eilen tuomat ihanat tarjoilut syötiin tänään loppuun.
Omiakin tarjoiluita lahjojen kera toki oli.

Mies ja teini lähtivät päivällä Lapualle ampumakisoihin.
Hyvin oli teini ampunut, ykkös-sija oli tuloksena.

Meikäläinen kulutti aikaansa joulukuusenmattoa tehden ja puhelimessa.
Ns. puhelinpäivä alkoi iltasella.
Ihmisillä kun on ongelmia joihin pitäisi apua saada.
Parhaani yritän auttamisessa.
Aikaa voi viedä, mutta lopputulos on tärkeintä.

Siinäpä sitä tärkeimmät näin juhlapäivänä.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.

PS. Asensin ulkovaloja piristämään pimeyttä.
Hienot vaikka itse sanonkin.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Lauantai. 500 000 sähköpostiosoitetta julki. Onnea Isälle, Papalle, Vaarille. Ym.

Näin lauantai- iltana voi vain todeta, lämpötila ulkona näyttää taasen nousemisen merkkejä.
Eiköhän talven tuntua lähiaikoina pikkuisen saada.
Lumi tulee ja menee. Pysyvä lumi sapuu, ehkä joulu- ja tammikuun vaihteessa.
Toivottavasti.
Olisi paljon valoisampaa ja ajaminen valkoisella tiellä on mukavampaa kuin mustalla asfaltilla joka syö kaikki valot.

500 000 suomalaista sähköpostiosoitetta sisältänyt lista julkaistiin internetin keskustelupalstalla.
Salasana uhkaistaan julkaista myöhemmin.
Voipi olla pluffia, mutta paree vaihtaa salasana jos listalta löydät itsesi.

Kersa ja vävy jotka saapuivat tänään etukäteiselle Papan päiville, (Kisu ei ollut halunnut mukaan näyttämään kärventyneitä viiksiään. Heh.)

Kersa ja vävy tarkistivat löydymmekö 500 000 sähköpostiosoitteen listalta?

Ainut löytö, oli kersan sähköpostiosoite. Salasana meni varmuuden vuoksi vaihtoon heti.

Ihme juttu olin varma, että teini ainakin sivustuilta löytyy. Onneksi ei.


Muistakaa vaihtaa salasanat.

Huomenna on sitten Isien, Pappojen, Ukkien, Ym, oma päivä.
Meillä siis Papan päivää juhlittiin tänään. KIITOS LAHJOISTA KISULLE, NELLALLE JA KERSALLE.

ONNEA KAIKILLE TEILLE MIEHILLE JOILLA HUOMENNA ON AIHETTA JUHLIMISEEN.
JUHLANNE OLETTE VARMASTI ANSAINNEET.

Saunassa tuli käytyä, joten: Huomiseen.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Perjantai 11.11.11, oli outo päivä. Sananmukaisesti.

Seinäjokihan se aamusta kutsui.
Ensimmäinen outo tapahtuma oli todettavissa jo "hommapaikan" pihaan ajaessa.
Poliisi puhdisti katua harjalla kolarin jäljiltä.
Hommissa odotti seuraava ongelma. Enempää mainitsematta asialla oli miehet, jotka olivat omiin hommiin saapuneet etukäteen.

Kaikenlaista päivän aikana näki ja koki.
Jokainen ihminen saa toki olla mitä haluaa, mutta tänään se tuli esille voimakkaasti.

Kaiken huipuksi Kisu, karvainen lapsenlapsi oli tänään haistellut kynttilää liian läheltä.
Onneksi pahempaa ei sattunut, vain pari palanutta viiksikarvaa.
Kynttilöitä karvainen on katsellut 6 vuotta, mutta tänään ensimmäinen tapaturma.

Toivottavasti tänään häitänsä viettäneillä, oli ONNELLINEN PÄIVÄ.
ONNEA JOKAISELLE TÄNÄÄN AVIOLIITTOON MENNEELLE.

Sanoisin, tänään oli todella erikoinen ja outo päivä.
Päivä mihinkä mahtui kaikkea laidasta laitaan.

Ei siis ihmeempiä, olemme kaikki Luojan luoneita.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

torstai 10. marraskuuta 2011

Torstai. Aarteet hukassa Kamarikirjastolla. Ym.

Lämmintä, sitä piisaa edelleen.
Saa nähdä kuinka kauan vielä. Toisaalta lumi toisi valoa pimeyteen.
Laittakaahan ihmiset kirkasvaloja pihalle. Ne eivät ole jouluvaloja vaan piristystä pimeyteen tuovia valoja.

Päivä meni tehden vähän kaikenlaista, paitsi siivoten.
Siivous jääköön parempaa inspiraatiopäivään.

Illalla kävin Kamarikirjastolla hakemassa teinin puolesta vanhoja Aku Ankkoja.
Aku-Ankkoja jotka ovat olleet kansioissaan monia, monia vuosia.
Kansiot joissa arvokkaita Aku Ankkoja säilytettiin olivat paikollaan ainakin silloin kun muutin kylälle ja kirjasto oli Ylihärmän hallinnassa.
Nyt niitä kansioita ei löytynyt.

Aku Ankat oli laitettu sekaisin uusimpien lehtien sekaan.
Onneksi tunnistamisessa auttoi ettei niitä ollut vielä päällystetty eikä jatkosarjoja ollut koottu yhteen kirjaksi, kuten kaikki uusimmat.
Lopulta päädyin kuitenkin vain 15 vuotta vanhoihin Ankkoihin.
Aikaa käydä lävitse kaikki päällystättömät lehdet kun asiaan ei ollut osannut varautua oli riittämätön.

Moni vanha Aku Ankka joita useissa kansioissa oli tallennettuna on keräilijän aarre.

Työtä siis piisaa Ankkojen parissa, lajittelun, päällystämisen ja jatkosarjojen etsimisessä kuluu tovi jos toinenkin.

Kysäisin kirjaston vuorossa olevalta: Koska päätös harvinaisten Aku Ankkojen sekoittamisesta muiden sekaan on tehty.
Ei tiennyt vastausta.

No, niinhän sitä sanotaan, että toisen roska on toisen aarre.

Ei siis ihmeempiä. Saunottu ei, joten: Huomiseen.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Tiistai ja Keskiviikko. Kamarikirjaston aarteet. Ym

Tiistaina kutsui jälleen Seinäjoki. Tosin ihan eri muodossa kuin ennen.
Suoritin tutkinnon jonka avulla on oikeutettu arvostelemaan työsuorituksia.
Kokemusta löytyy aika laajalta sektorilta, onneksi.

Kersa saapui iltapäivästä asioita hoitamaan ja vävy iltasella.
Lähtivät yhdellä autolla kotia kohti, sumu kun oli todella paha.
KARVAISET menivät onneksi samalla kyydillä kotiinsa. Heh.

Saunottua tuli, huomiseen

KESKIVIIKKO:

Rauhallinen päivä kotosalla.
Teini tosin tuli koulusta melkein paniikissa kotiin.
Koulusta oli annettu Aku Ankan juhlavuoden kunniaksi etsiä määrätyn vuosikerran Aku Ankkoja.
Eipä hätää mitään.
Muistin, että Kamarikirjastolla on kyseisen vuosikerran koko historia, eli lehdet.
Kamarikirjastolla on erikseen laitettu arvokkaat Aku Ankat kansioihin. Myydähän niitä ei varmasti, vaikka ostajia piisaisi.
Kamarikirjaston aarteet pelastavat siis vaikealtakin tuntuneen tehtävän.
Huomenna pitää käydä teinille hakemassa kansio missä ko. vuosikertaa säilytetään, kuin pesämunaa.

Saunaan ei ehditty, joten: Huomiseen.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Maanantai. Seinäjoki. Ym.

Edelleen lämpöasteita mittarissa. Nyt klo: 22.21 ulkona on + 7 lämpöastetta.

Aamusta kutsui Seinäjoki. Samalla heitin linkasta jääneen teinin kouluun.
Päivä vierähti nopeasti monenlaisten tehtävien kanssa.
Illalla olin toisessa hommassa Seinäjoella. Aikaa siirtymiseen sekä työnkuvan vaihtoon oli 15 min.
Hyvin riitti ja hyvin sujui toinenkin homma. Kotona oli n. klo. 20:00.

Merikaarrosta oli saapunut vieraita. Kersa ja kaksi karvaista "lastenlasta".
Karvaiset jäävät "mummun" hellään hoitoon. Hellään ??!!. Heh.

Karvaiset eivät tosin kauaa ehdi "mummulassa" olla, "mummu" näet paluttaa ne kotiinsa viimeistään torstaina.


Ei siis ihmeempiä.
Saunottu ei, joten : Huomiseen.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Sunnuntai. Edelleen lämmintä. Merikaarto. Vierumäki. Ym.

Ei tietoakaan vielä talvesta. Kukat kukkii ja lämpömittari näytti päivällä + 10 astetta.

Iltapäivästä kävin Merikaarrossa kersan ja vävyn asunnolla. Remontti oli taasen edistynyt, keittiön ja olohuoneen katto oli saanut uuden ilmeen.
Hienon sellaisen. Katon väri sopi sisustukseen kuin "nyrkki silmään".

Kisun, karvaisen "lapsenlapseni" löysin makoilemasta saunasta. Odotti luultavasti saunan ihania löylyjä. Heh.
Nella, toinen karvaisista, oli sentään ulkoillut ja osoitti näin reippauttansa. Ilmakos painoero kateilla on aika iso. Heh, Heh.

Mies ja teini kotiutuivat tänään tehoryhmän leiriltä Vierumäeltä.
Kyseessä oli Suomen Ampumaurheiluliiton leiri.
Kova oli ollut treeni, mutta teini oli tyytyväinen leirin antiin.
Ampuminen oli lauantaina mennyt todella kymppiin, ihan sananmukaisesti.

Tässä yksi kuva teinistä


Tärkeintä on, että teini oli tyytyväinen leiriin.

Saunassa käytiin, joten: Huomiseen.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Perjantai ja Lauantai. Kesä jatkuu. Suomi24:n Yleistä Etelä-Pohjanmaa sivut. Ym.

PERJANTAI :

Seinäjokihan se aamusta kutsui.
Ilma oli kuin kesäkuulla, lämmin ja tyyni.
Ei uskoisi, että eletään marraskuun alkua.

Todella myöhäiseksi meni ennen kuin ehdin kotiin.
Piti käydä kaupassa, jossa oli mahtavat kassajonot ja poiketa vähän siellä sun täällä.

Ei siis kovin erikoista perjantaina.

LAUANTAI:

Kesäinen sää jatkuu edelleen.

Päivällä käväisin asioilla Lapualla ja Ylihärmässä.
Ylihärmässä vein hautausmaalle muistokynttilöitä, niin mieheni sukulaisille kuin omienikin.
Omani vein muualle haudattujen muistopaikalle.
On hienoa, että seurakunta on järjestänyt paikan mihinkä voi viedä kynttilän omaisten muistoksi jotka on haudattu muualle.

Iltasella käväisin kahdessa eri naapurissa. Ihan hauskaa oli ja maailmaa parannettiin, kuinkas muuten.

Sain tiedon, että "johdan" Suomi24:n Yleistä Etelä-Pohjanmaa palstalla olevaa keskustelua.
Käväin katsomassa ja totesin: Totta on.
Kahdeksan, ja osa jopa vanhoja kirjoituksia oli nostettu esiin.
Olipa yksi nimen muokkaus kirjoituskin.

Laitoin Kiitokseni palstalle.
Kaikkien kirjoitusten esiin nostava ja niihin kommeitoija on nähnyt kovan työn.
Kirjoituksiini joita esille oli laitettu, kommentoitiin n. 2-3 minuutin välein.
Kaikkia kirjoituksiani en edes itse muistanut, mutta totta ovat edelleen.

Jos joku ei ole meikäläistä Suomi24:n sivulla ole huomannut, nyt takuulla huomaa.

Kiitos ahkeralle henkilölle.

Eipä sitä mitään ihmeellistä, lottokin tulee vasta huomenna.
Saunottu ei, joten: Huomiseen.

torstai 3. marraskuuta 2011

Torstai. Kesän sää. Halloween Kauhavalla.Ym.

Kesäinen sää oli tänään. Auringossa lämpömittari näytti + 18 astetta.
Ei ihme, että luontokin jo sekoaa ja kukat ym. kasvit ovat heränneet "talviteloiltaan".
Saapa sitten keväällä todeta kuinka kävi, tuleeko kukintoja uudestaan vai ei ?

Päivä meni vähän kaikenlaisissa askareissa.

Iltasella kutsui kokous Kauhavan kaupungintalolla.
Melkein mahdottomalta tuntui päästä kaupungintalon pihaan päätieltä.
Lapsia, pukeutuneina mitä erilaisempiin asuihin oli kadun täydeltä.
Samoin autojono oli loputon.
Halloweeniä juhlittiin.
Onhan se hienoa, että lapsille järjestetään tapahtumia mutta aika on mielestäni väärä.
Lokakuun loppu on Halloweenin aikaa, ei marrskuu.
Eikä etenkään pyhäinpäivän aatonaatto.
Pyhäinpäivä on omistettu edesmenneille omaisille, tuttaville, ym, rakkaille ihmisille.

Kokouksen päätyttyä seisoskelin kaupungintalon pihassa katsellen monenlaisia hahmoja katukuvassa.
Tuli siinä paikalle myös paikallista nuorisoa "prätkineen".
Yksi joukosta keuli koko ajan. Ohittaessaan minut ajattelin, tuosta ei hyvää seuraa.
Eikä seurannut. Poika meni muiden mukana päätielle autojen sekaan jatkaen keulimista.

Onnea ja enkeleitä oli pojalla matkassa. Liikennevirta oli kova pojan menettäessä pyöränsä hallinnan.
Keskellä katua pimeässä makasi niin pyörä kuin poikakin.
Onneksi kaverit auttoivat eikä tainnut ainakaan heti sattua muuta kuin pyörään.
Käyntiin ei meinattu saada millään kulkupeliä, lopuksi onnistui ja poika näytti heti uudelleen keulimista. Tosin paljon, paljon säyseämmin, mutta kuitenkin.

Vanhemmille tiedoksi, jos poikanne "pyörä" on rikki ja kaatumisen jälkiä näkyy, niin pitäkää kunnon puhuttelu.
Puhuttelu oikeasta ajotyylistä voi säästää näyttämisen haluisen lapsenne hengen.

Siinäpä sitä päivän saldoa.

Muut saunoivat, minä en. Joten: Huomiseen.