maanantai 30. marraskuuta 2009

Maanantai,

Siivoaminen keskeytyi tänään totaalisesti ja muuttui puhelinrumbaksi.


Tyttö on muuttanut Lapualle noin pariviikkoa sitten, hän muutti kihlattunsa asuntoon siksi aikaa, että saa hommattua oman asunnon.
Onhan selvää, että myös mies lähti tytön mukana ulos asunnostansa, jossa hänellä olisi ollut vielä kuukauden asumisoikeus. Hän on irtisanonut asuntonsa jo aiemmin.
Omistajat olivat pyytäneet mieheltä avaimen pois.

Saatuani tiedon asiasta, soitin poliisille ja kysyin syytä mokomaan operaatioon:
Poliisi ei oikein ollut selvillä, mikä oli syynä ja millä perustein apua tytön ulosheittämiseen asunnosta oli pyydetty.

Selvisi myös, että toinen omistajista oli valehdellut myös minulle asioista ja sotkenut mukaan myös Lääninhallituksen, heidän sitä tietämättään.



Pariskunta oleili ulkona n. 4-5 tuntia, ennen kuin pääsimme lähtemään Lapualle.

Kävimme poliisiasemalla sekä poliisin sosiaalityöntekijän puheilla.

Kummastakin varmistettiin, että he voivat meille majoittautua.


Ei ihmisiä voi kadulle jättää,.
Tosin poliisi ei samaa mieltä ollut.


Pariskunta kävi sosiaalipuolella kysymässä hätämajoitusta, ei löytynyt.

Asia on nyt saatettu poliisille sekä kaikille mahdollisille tahoille.
Omistajista toinen ei vastaa puhelimeen, yritin soittaa viimeksi poliisiasemalta.

Odotellaan nyt ja katsotaan, mitä tapahtuu.
On niin sekalaatuinen soppa ettei tosikaan.

Huomenna pitäisi "kersan" tulla Vaasasta avuksi, toki majoitettavatkin ovat luvanneet auttaa mutta antaisin heidän mieluummin nyt vetää henkeä.
Riittää, että itsellä on käydä pilvissä yhden ainoan henkilön valheiden takia.

Siinäpä nämä riemukkaat päivän tapahtumat.

Jaaha, pitää mennä saunaan lepuuttamaan hermojansa.
Huomiseen.

PS. Lapuan sosiaalipuoli varmasti korvaa aiheutuneet kustannuksen koko operaatiosta, koskien kaikkea mahdollisia menoja, puhumattakaan hengisestä paineesta koskien koko meidän perhettä.

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Sunnuntai, vihdoinkin helpottaa.

AnonyymiAamusta nukuimme pitkään, kunnes kahvihammasta alkoi pakottamaan niin paljon, että oli pakko nousta ylös ja keittää sumpit.
Kauhajoen apurit tai oikeastaan toinen heistä tekaisi eilen tekemästänsä piparitaikinasta piparit hetkessä.
Homma käy kun sen osaa.
Voiton puolella tosiaan ollaa leipomisessa ym. asioissa liittyen "kersan" juhliin.

Apurit suunnistivat päivällä Kauhajokea kohti, KIITOS AVUSTA.

"Kersa" ja vävy tulivat myös päivällä hakemaan Kisua kotiin.
"Kersa" aloitti samalla myös asunnon siistimisen leipomisen jäljiltä.

Harmittaa kun ei ehtinyt edes Tempaukselle, joululaulutilaisuuteen.
No, en ehtinyt myöskään perjantaina pikkujouluihin joissa olisi ollut ilmainen ateria ja teatteriesitys Seinäjoella.

Pakon sanelemaa tinkimistä omista menoistansa, mutta kyllä tämä tästä lutviutuu, näin se on.

ANONYYMILLE:

Anonyymi sanoi...

Hah Hah nyt ei Eija kerkeä anonyyminä kirjoittamaan.

29. marraskuuta 2009 18:40

VASTAUKSENI:

Miksi pitäisi ehtiä?
Anonyyminä minulla ei ole tarvetta kirjoittaa yhtään mitään.
Laitan nimeni alle jos kirjoitettavaa asiaa löytyy ja siksi toiseksi, jos ehdin kirjoittamaan blogiani niin miksen ehtisi kirjoittaa anonyyminäkin?
Tosin, sitähän en tee.

Saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen.

lauantai 28. marraskuuta 2009

Lauantai= kopio eilisestä ja Onnea Ylistaroon.

Kopio sanaa voisi käyttää leipomisen osalta, jatkui edelleen ja jatkuu vielä huomennakin.
Reippaat "apulaiseni" Kauhajoelta päättivät tehdä vielä piparitaikinan huomista varten.
Kolmatta päivää "apulaiset" ovat työtä tehneet joten voitonpuolella ollaan leipomisen osalta.

Eipä sitä näin juhlien alla päivään muuta mahdu kuin leipomista.
Jos kaikki tulevat juhlat pidettäisiin, niin lista olisi seuraava:
3.12 minun ja vävyn synttärit. 5.12 "kersan" lakkiaisjuhla. 11.12 "kersan" toiset juhlat Kankaanpäässä, 19.12 teinin synttärit, jouluaatto ja Uusi Vuosi.

Sekä kaikkia muita mahdollisia taphtumia vielä väliin.

Esim 4.12 rumpukurssi Kamarikirjastolla, 7.12 alusvaate-esittelty samaten Kamarikirjastolla.

Huomenna on Tempauksella joululaulutilaisuus, järjestäjänä Kyläseura Tempaus.

YM.YM.

Olen unohtanut vallan tässä tohinassa:

ONNEA YLISTAROON 1- VUOTIAALLE NEIDILLE

"Iso" mumma muistaakseni lähetti onnittelukortin, muisti minua paremmin, että lapsen, lapsen, lapsi täyttää vuosia.

Sauna näyttää kutsuvan, joten: Huomiseen.

perjantai 27. marraskuuta 2009

Perjantai, , leivontaa ja leivontaa. Joulunavaus.

Täytyy rehellisesti todeta: Kyllä piisaa stressiä, ei leipomisesta vaan muista asioista.

Olen pakosta joutunut seuraamaan hyvin läheltä erään Lapualla sijaitsevan yksityisen kuntoutumis- ja asumispalvelukodin toimintaa .
Heillä on ns. itsenäiseen elämään siirtymisessä tiedotteet sivuillansa.
Heidän toimintaansa seuraa mm. Lääninhallitus.

Nyt on käynyt ilmi hyvin vakavia asioita koskien ko.palvelumuotoa.
Suoranaista valehtelua toisen omistajan taholta, niin asukkaalle kuin hänen läheisilleenkin.

Tätä on vaikea selittää ilman nimiä, mutta riittäköön tällä kertaa tieto, että:
Valheella ei ole pitkiä jälkiä. Todellisuus paljastuu aina, joko ennemmin tai myöhemmin.
Asukkaan kohdalla valheellisuus toisen omistajan puheista paljastui heti.

Taitaa olla aika laittaa ko. asumispalvelukoti todelliseen tarkastukseen.

Sekainenhan tuo kirjoitus on, mutta täyttä totta kuitenkin.

Aamusella aikaa meni soittaessa Lääninhallitukseen sekä odottaen soittopyyntöön vastausta.
Vastauksen tultua lähdimme Ylihärmään ostoksille.
Ylihärmässä oli joulunavaus ja käväisimme samalla osuuspankin edessä olleella makkaranpaistopaikalla.
Naureskelimme makkaroita paistaessamme nuotiolla ja joululaulujen soidessa:
Ei tunnu joululta, ei sitten yhtään. Lämpöä ulkona oli + 6 astetta ja vettä tuhuutti.
Mutta, makkara oli hyvää.

Kotiin päästyämme alkoi varsinainen leivontaoperaatio.
Voiton puolella aletaan leipomisessa olla, siivous vielä kutsuu ja kova sellainen ennen lauantaita.

Vaasan "kersa", vävy ja Kisu tulivat iltasella käymään ja Kisu sai jäädä "mummulaan" yöksi.
Samalla selvisi, että:
Vaasassa Ylioppilaat lakitetaan perjantaina kirkossa klo: 13:00.

Vähän outo käytäntö, mutta eihän sillä todellisuudessa ole väliä koska ja missä lakitus tapahtuu.

On kyllä niin väsy olo ettei ole tosikaan.
Saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen

torstai 26. marraskuuta 2009

Keskiviikko, Vaasa. Torstai Kamarikirjasto ja leivontaa, leivontaa.

Keskiviikkona lähdin aamusta Vaasaan. Menimme Vaasan "kersan" kanssa etsimään sopivaa juhlahametta hänen YO-juhliinsa.
Löysimme todella hyvän kaupan, hintataso oli sopiva ja asusteet ns.uniikkeja.
Käykäähän katsomassa ko.liikkeessä jos juhla-asujen tarvetta ilmenee.
Liike sijaitsee Koulukatu 32:n varrella.

Vaasan "kersa" ja Kisu tulivat mukanani meille ja vävy tuli "uudella" autollansa heitä illalla hakemaan. No, Kisu jäi meille yöksi. "Äiti" kun tulee aamusta takaisin.

TORSTAI:

Aamusta tuli Kauhajoelta ystävä auttamaan leipomisessa "kersan" juhlia varten.
Koko päivä leivottiin, "kersakin" osallistui leipomiseen ainakin hengessä.
Kutsuja kun kirjoitti niille henkilöille joita lehti-ilmoitus ei tavoita.

Illalla olin työvuorossa Kamarikirjastolla.
Ihan mukavasti kävi väkeä ja uusia kirjalahjoituksia tuli.
Kamarikirjastolla ei entisestään ollut yhtäkään samaa kirjaa.
Lämmin Kiitos Lahjoittajalle.

Lauantain tekstiini on tullut seitsemän (7) kommenttia.

Eniten ihmettelen mistä joku on saanut päähänsä kirjoittaa sinne ns.ottiksesta kommentin.

Itse en ole ottis nimitystä käyttänyt ko. väliaikaisen sijoituksen taikka teinin osalta.

No, joku haluaa tuoda esiin totuuden teinistä. Jokunen henkilö tietää kuka on ottis, muttei usea.

Jaaha, päivä oli pitkä ja työntäyteinen, joten: Huomiseen.
Ai niin, olin jo saunassa.

tiistai 24. marraskuuta 2009

Tiistai, kotona ei ehtinyt olla lainkaan.

Aamuselta lähdin Lapualle asioimaan.
Mielenkiintoista nähdä mikä soppa voidaan saada aikaiseksi jos rahanhimo ylittää auttamiskynnyksen.
Tähän palataan myöhemmin ja katsotaan tarkemmin eri tukiasuntojen tarkoituksen mukaisuutta.

Siinä vierähti koko päivä. Kiireesti kotiin, kahvikuppia ja voileipä pikaisesti ja suuntaa kohti Kauhavaa.
Kauhavalla hyppäys toisen henkilön autoon ja suunta kohti Evijärveä.
Meillä oli siellä eräs työtehtävä.

Ei ole kotona ehtinyt tänään kuin käväistä.

No, mukavaa vaihtelua normaaliin arkeen.
------------------------------------------------------------------------------
ANONYYMILLE:

Anonyymi Anonyymi sanoi...

Tässä joku päivä olit kirjoittanut jonkun entisen naapurisi lapsen huostaanotosta, juttu kolahti heti korvissani pahosti, mistä olet saanut tällaista tietoa haltuusi, sehän on salassapitoasioden julki tuomista, eihän liene rikosoikeudellinen juttu?

MINUN VASTAUKSENI:
Asianosainen, eli väliaikaiseen huostaan otettu henkilö kertoi itse asiasta.
Hän kertoi myös paljon muuta ja kuulemassa oli useampi henkilö kuin vain minä.

ANONYYMI, TOTEAA:

Eihän tuo viranomaistiedotteeksi väittämä teksti ole mikään viranomaistiedote vaan ote jostain aivan muusta jutusta, käsittääkseni sosiaaliviranomaiset eivät anna mitään viranomaistiedotteita, käsittääkseni poliisi ja muut pelastusviranomaiset julkaisevat viranomaistiedotteita, saatikaan julkisesti levitettäväksi, luvallista?

MINUN VASTUKSENI:
Valitettavasti kyseessä on aito vastaus lastensuojeluviranomaiselta.
Viranomaistiedote on eri asia, kuin henkilöiden maineen puhdistamiseen kohdistuva sähköpostiviesti.
Luvallisuutta ajatellen poistin viestistä teinin nimen, samoin jätin pois lähettäjän nimen ja osoitteen.
Jos haluat voin välittää sinulle koko viestin kunhan laitat pyynnön sähköpostiini.
ANONYYMI , TOTEAA:

Sinulla tuntuu olevan jokin ihmeen pakkomielle sekaantua sivullisten yksityishenkilöiden yksityisasiohin, laillistako, haluasitko että sinun ja perheesi asiat, hyvät tai huonot, leviteltäisiin ympäriinsä muiden ihmeteltäväksi, tuskin?

MINUN VASTAUKSENI:
Minullako pakkomielle? Olen ollut pakotettu selvittämään asiaa, etenkin teinin äidin esittämien valheiden takia.

ANONYYMI, TOTEAA:

Tunnut liikkuvan todella heikoilla jäillä. Heti jos joku kuten esim. jossain blogissa puhit samaisesta naapuristasi sanoen hänen syyttäneen teitä jostain, uhkasit heti viedä asiaa eteenpäin, entä jos nämä solvaamasi henkilöt päättävät tehdä samoin, taitaisit kohta asua käräjätuvalla.

MINUN VASTAUKSENI:
Teinin äiti ja isä tekivät jo keväällä poliisille minusta ilmoituksen. Tuli siinä istuttua asemalla parituntia vastaillessa poliisin kysymyksiin.
Lopputulos oli: Poliisi ilmoitti ettei ota asiaa edes käsittelyyn.
Voisitkohan päätellä tuosta jotain ihan itse.

ANONYYMI, TOTEAA:

Ei muuta kuin jatkoja, etsi itsellesi oma elämä kuten moni on sinulle aikaisemmin sanonut, vaihda nuo kiinnostuksesi kohteet vaikka poliitikoiksi tai pakolaisiksi tms., ole sittenkin kuitenkin varovainen sanomisissasi. T: Joulupukki

24. marraskuuta 2009 13:57

MINUN VASTAUKSENI:
Minulla on oma elämä, valitettavasti sitä ei entisillä naapureilla näytä olevan.
Olisin onnellinen jos asiat päätyisivät uudestaan poliisille, lakkaisi ainakin muiden ihmisten syyttäminen teinin sijoituksesta.
Kannanottosi perusteella ja sillä miten asian ilmaiset, kerrot itsestäsi hyvin paljon.
Tottakai kirjoittaa pitää, mutta oma ajattelukin on sallittua.
Hyvää Joulua myös Sinulle.

Saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen

maanantai 23. marraskuuta 2009

Maanantai, täyttä työtä, Ilkkaan lähettämäni kirjoitus.

Anonyymi
Täytä työtä oli tämä maanantai.
Vaasan "kersa" ja Kisu tulivat taasen jo aamusta. Käväisimme ostamassa leivontatarvikkeita "kersan" tuleviin YO-juhliin.
Tuli siinä pari ohjetta testattua ja hyviksi havoittua, parin mokan jälkeen.
No, oppia ikä kaikki.

Iltasella käväisin kamarikirjastolla ja yllätys, yllätys moni muukin oli päättänyt käväistä vaikka vettä satoikin.
Siinähän sitä maailmaa parannettiin, kotona uunissa oleva lihakin tuli todella kypsäksi.
Kokki kun vain istuu kamarikirjastolla ja unohtaa lihan uuniin.
Hyvää lihasta tuli vaikka vähän liian kauan uunissa olikin.

Viime perjantain tilaisuudesta kuntokeskuksella, koskien tie-ja siltasuunnitelman tiedottamista välille Kangas-Annala.
Tulihan siinä oltua kuten olen kirjoittanut, mutta Ilkka lehteen olen lähettänyt seuraavan kirjoituksen, koskien Salon käyttäytymistä normaaliin kysymykseen.
Tässä kirjoitukseni:

----------------------------------------------------------------------------------
Asiallisia vastauksia kiitos, myös kansanedustajalta


Ylihärmän/Kauhavan Kuntouskeskuksessa oli perjantaina 20.11.2009 tiedotustilaisuus silta-ja tiehankkeesta välille Kangas-Annala.
Keskustelu oli mukavan rönsyilevää koskien mm. Annalan suunnalta unohdettua tienpätkää kustannusarviossa, joka on keväisin tulvan vallassa.
Tämä "unohdettu" tienpätkä nostaa kustannusarviota paljon, samoin kuin liian kapea tie ja silta.
Silta nykyisellä suunnittelulla aiheuttaa keväisin ongelmia Lapualle, johtuen vesien tulvatilanteesta.

Esille tuotiin myös todellisuus, ns. rekkaliikenteen osalta ko. hankkeessa.

Ei mahdu rekat toisiansa tiellä kohtaamaan.
Puhumattakaan Annalan suunnalta tiedotustilaisuudessa olleista henkilöistä ja heidän esiin tuomistaa todellisista ongelmista.
Katselmuksen yhteydessä päättäjille oli esitetty oikein kongreettisesti kuinka edes kaksi traktoria ei mahdu tielle yhtäaikaa.

Laitetaan sinne vielä ne vaivaiset viisi täysperävaunullista rekkaa kohtaamaan ja katsotaan kumpiko peruuttaa koko matkan?

Tilaisuus eteni oikein hyvin ja kannanottoja tuli puolesta ja vastaa, seuraavaan episodiin asti.

Tilaisuudessa oli mm. Kansanedustaja, rakennustoimikunnan pj. Petri Salo vastaamassa kuntaisten kysymyksiin.

Yksi, kysymykseni Salolle kuului:
Mistä olette päätyneet tulokseen, että rekkaliikenteelle tarjoitettua siltaa/tietä käyttää noin 4-5 rekkaa päivässä, sekä miksi päädyitte tulokseen, että tien leveydeksi riittää 5.5 metriä?

Sain eteeni jonkinlaisen laskelman tilaisuuden sihteerin, Rengon heittäessäni sen eteeni, laskelman jonka oli joku tehnyt.
Totesin: Saisinko suullisen vastauksen koska silmälaseja ei ole mukana.

Petri Salon vastaus koskien liikennettä ja tien leveyttä, oli seuraava:

Menkää nyt hyvät ihmiset katsomaan Eijan kirjoituksia, niin blogissa kuin Suomi24: sivuilla. Eijahan on kirjoittanut kaikkiin valtakunnallisiin medioihin asioista, joten kannattaa käydä katsomassa kirjoituksia.

Todella hyvä vastaus Kansanedustajalta kysymykseen, miksi tien leveys on 5.5 metriä ja sitä käyttää vaivaiset 4-5 rekkaa.
Tähän olisin voinut kysyä, mutta jätin kysymättä, noin lapsellisen vastauksen saadessani: Onko oman järjen käyttö kiellettyä suunnittelussa? Sutta tehdään ja siihen ei ole varaa.

Totesin, että mitään totuudenmukaisia lukuja ei ollut kuntalaisille esittää. Samoin puuttuvan tieosuuden olisi pitänyt näkyä laskelmissa selkeästi oikeat tiedot kustannuksista, jonka Kauhavan kaupugin asukkaat maksavat ihan omasta pussistaan.
Mitään tukea hanke ei saa miltään suunnalta, näin Petri Salo totesi tilaisuudessa. Eli me kuntalaiset, niin Ylihärmäläiset, Kortesjärveläiset, Alahärmäläiset sekä kantakauhavalaiset maksamme tämän sillan ja tien, jota koskeviin kysymyksiin rakennustoimikunnan pj. vastasi meitä kaikkia loukkaavalla tavalla, oli sitten kyse kannattajista tai vastustajista hankkeen suhteen.

Eija Kiviharju-Ketola Ylihärmä

Katsotaan julkaiseeko Ilkka kirjoituksen jonka jokainen sana on täyttä totta.
-------------------------------------------------------------------------------------

ANONYYMILLE:

Kuka sitten lienetkin, olet selvästi itse tunnistanut itsesi.
Se on hyvä asia koska se kertoo, että kalikka on johonkin kolahtanut.
---------------------------------------------------------------------------------------
Anonyymi sanoi...

Kuulin että tänne on laitettu minun nimikirjaimet (tietenkin jollain muullakin voi olla samat kirjaimet). Ota ensin selvää ennenkuin alat syyttämään! Ensinnäkään minä en ole tuota anonyymin tekstiä kirjoittanut. Pitää olla varma ennenkuin alkaa syyttämään. T. S.R

23. marraskuuta 2009 20:37

--------------------------------------------------------------------------------------

Kuka lienetkin tunnistit itsesi, muuten ei ko.kommenttia lähetetä.
Vain yksi kommentti Suomen tuhansista S.R alkukirjaimista, kertoo paljon.
Toivottavasti nyt tiedät totuuden asioista.


Saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Sunnuntai, ampumakisat ja Anonyymeille.

Tänään tuli tehtyä edes jonkinlaista asunnon siivoamista. Vaihdoin keittiöön ns. jouluverhot sekä pesin muita verhoja tomusta ja pölystä pois.
Näyttävät ihan uusilta, kumma juttu.

Teini oli tänään isänsä kanssa ampumakisoissa Alavuudella.
Kakkossija tuli taas hyvällä tuloksella, palkinnoiksi mitali ja kaksi pakettia kahvia.
Ja ennen kaikkea hyvä mieli kun saa harrastaa, mistä todella teini nauttii.

Vaasan porukka poikkesi päivällä hakemassa Kisun kotiinsa. Vävy oli myynyt autonsa, mutta uusi on jo kiikarissa.

ANONYYMEILLE:

Kiitos kannanotoistanne.
On ihanaa huomata kuinka todellisuus tulee esiin, edes jossain muodossa.

Laitan tähän lastensuojenlun/sosiaaliviranomaisten lausunnon koskien meidän osuutta tilapäisessä huostaanotossa.
(Olin "pakotettu" pyytämään asioiden todellisen tilanteen viranomaisilta.)

Tämä lausunto kertoo todellisuuden, uskoisin kaikille.

Jouduin valitettavasti muuttamaan nimen pelkäksi lapseksi, mutta kolmas Anonyymi näkyy tietävän todellisuuden .
Eli, tässä viranomaislausunto:
--------------------------------------------------------------------------------------
Hei!

Sijoitukseen liittyvissä asiakirjoissa on kirjattuna sijoitukseen
johtaneet syyt. Sinun tai miehesi toiminta ei ole ollut syynä
sijoitukseen, eikä siitä näin ollen ole myöskään mainintaa
asiakirjoissa. Olen koko ajan ajatellut Teidän ajattelevan vain lapsen
parasta, enkä ole aikaisemmin tavannut henkilöitä, jotka ovat valmiita
uhraamaan näin paljon aikaansa ja vaivaa entisen naapurin perheen
asioihin.

Sosiaalityöntekijänä en voi olla vastuussa siitä, mitä asiakkaat kylillä
puhuvat. Se on henkilöiden keskenään selviteltävä asia. Olemme varmaan
kaikki kuitenkin yhtä mieltä siitä, että lapsen hyväksi on nyt tehty
kaikki mahdollinen.

Hyvää Jatkoa!
--------------------------------------------------------------------

Näinhän sen pitäisi mennä, lapsi on tärkein.
Niin vanhemmille, kuin läheisille ihmisille yleensäkin ja etenkin kummeille.
Jos lapsella ei ole muita henkilöitä keihin turvata kuin me, se kertoo paljon.

Jaaha, saunassa tuli oltua, joten: Huomiseen.

lauantai 21. marraskuuta 2009

Lauantai, Kankaan koulun oppilailaiden ja vanhempien joulumyyjäiset Tempauksella.

Kyllä oli mahtava sää tänään, aurinko paistoi ja mittari näytti plus 7 astetta.
Mies intoutui havaroimaan ja minä laitoin jokusen ulkovalon pihalle valaisemaan.

Vaasan "kersa", vävy ja Kisu tulivat päiväsellä meille.
Kävin "kersan" ja Kisun kanssa kävelemässä. Kumma katti, mennessä piti kantaa mutta takaisintullessa ei meinannut perässä pysyä.
Iltaan asti viihtyivät ja Kisu jäi meille huomiseen asti hoitoon.

Kankaan koulun vanhemmilla oli tänään joulumyyjäiset oppilaiden luokkaretken hyväksi.
Tapahtuma oli menestys. Itse menin paikalle n.tunti alkamisesta ja arvat ym. tuotteet, lukuunottamatta puuroa ja kiisseliä olivat melkein loppuunmyytyjä.
Ostin kaksi arpaa ja kummallakin tuli voitto, seuraavaksi myyjät ilmoittivat ettei ole enään arvottavaa.
Kumma asia, että minäkin jotain voitin yleensä menee aina vierestä.

Kannatin oppilaiden luokkaretkeä ostamalla mm.porkkana sämpylöitä sekä itse tehtyä sinappia kolme purkillista joulua ja kinkkua varten.

ANONYYMILLE: Kirjoitat seuraavaa:

Anonyymi Anonyymi sanoi...

kuullostaa sairaalta tuo "entinen naapuri"

21. marraskuuta 2009 19:48

VASTAAN:

Niinhän se kuulostaakin, sillä ei tuo aivan tervejärkisten touhua ole.
-------------------------------------------------------------------------------

Siinähän päivä vierähti, kaikkea mukavaa tehden ja osallistuen lasten luokkaretken tukemiseen täällä Kankaalla.

Saunassa tuli jo käytyä, joten: Huomiseen.

perjantai 20. marraskuuta 2009

Perjantai, tie- ja siltahankkeen tiedotustilaisuus sekä entiselle naapurille.

Koko päivän satoi vettä. On pimeää ja ulkona on plus 6 astetta lämmintä.
Kyllä lumi antaisi hienoa näkyvyyttä ihan kaikille kulkijoille.

Tänään oli tiedotustilaisuus silta-ja tiehankkeesta välille Kangas- Annala.
Petri Salo aloitti tilaisuuden todeten mm. Laki vaatii pitämään määrätyn määrän kuntalaisille tilaisuuksia ennen hankkeen hylkäämistä tai hyväksymistä.

Tiedotustilaisuus, no se oli yhtä tyhjän kanssa.
En oikein usko, että tiedotustilaisuudella kuntalaisille tarkoitetaan sitä, että:

Oikeita kustannussummia ei tiedetä, vain mutu tuntumia.

Huomioon ei ole otettu niin Suomen kuin maailmanlaajuisen
eri organisaatioden määrittelemiä luonnonsuojelualueen kriteereitä ko. alueelle.

Samoin laskelmista puuttui Kauhavan puolella olevan tien kustannukset.
Vesi nousee siellä tielle keväin ja syksyin.
Monta euroa uppoaa tähän laskelmista unohdettuun tiehen.

Tietä markkinoidaan rekkaliikennettä helpottavana tekijänä, ironista kyllä tie olisi vain 5 ja ½ metriä leveä.
Ei mahdu kahta rekkaa kohtaamaan, ohittaminen kun on mahdotonta.

Silta on suunniteltu siten, totesi asioista tietävä, että se aiheuttaa Lapualle ongelmia keväisin.

Helsingin Sanomissa oli tänään iso kirjoitus aiheesta ja etenkin siitä kuinka päättäjät Kauhavalla eivät tiedä mitä hanke tulee kokonaisuudessaan maksamaan.

Se tuli kyllä esiin, noin huteroilla, puutteellisilla ja olemattomilla tiedoilla ei kannattaisi vaivata ihmisiä saapumaan paikalle.

No, se siitä. Rahaa kun ei ole edes siltaa ja tietä tehdä, esittyjen asioiden perusteella
Kuntalaiset maksaa sillan, näin totesi myös Petri Salo.
Teatteria koko touhu.
---------------------------------------------------------------------------------------

Toiseen asiaan, eli ENTISELLE NAAPURILLE:

Näin sinut tänään kaupassa ja sain puheestasi (jonka suoritit isoon ääneen) käsityksen, että minä ja mieheni olemme jotenkin "syyllisiä" lapsesi väliaikaiseen sijoitukseen muualle.

Olet jopa asettanut meidät huonoon valoon lapsesi sijoituspaikassa ilmoittaessasi ettei meidän soittaessamme lastasi haeta puhelimeen.
Olemme siis mielestäsi vanhingollisia ihmisiä lapsellesi.

Ostin kuitenkin lapsellesi talvitakin, kun hän sitä pyysi.

Olen jo aiemmin kuullut vastaa tietoa tarinoistasi yhteisiltä tutuilta, mutta en arvannut ihan näin vakavaksi asiaa, ennen kuin kuulin sen sinulta itseltä.

Olettaisin kyllä ettei yksikään ihminen usko, että lapsi otetaan pois kotoansa muiden ihmisten tähden.
Kyllä syyt ovat ihan muualla kuin minussa tai meissä.

On todella törkeätä syyttää henkilöitä joilla ei ole mitään mahdollisuuksia edes vaikuttaa lapsen kotona olemiseen saatikka sijoittamiseen.

Onhan se helppoa esittää tarinaa ja kuvitella ihmisten vielä uskovan sen.

Haluan sanoa sinulle:
LOPETA VALHEET, OTA VASTUU LAPSESTASI, NÄE OMAT VIRHEESI, YM,YM.

Lasta ei todellakaan viedä kotoa hepposin perustein, ei edes entisten naapurien toimesta.

Meistä ei muuten löydy merkintää lastensuojelun/ sosiaaliviranomaisten papereissa.

Jos jatkat valheiden levittämistä lapsesi väliaikaisen sijoituksen johdosta vien asian eteenpäin.

Siinä sinulle purtavaa, mutta totta joka sana.
-----------------------------------------------------------------------------

Saunassa ehdin jo käydä, eli: Huomiseen

torstai 19. marraskuuta 2009

Torstai, toimintaa täynnä.

Herättyämme lähdimme "kersan" kanssa käymään Vaasassa.
Pikainen reisu ja takaisin meille.
Nyt on kaikki asiat kondiksessa ja "kersan" ylioppilasjuhlat ovat sitten 05.12.2009.

Siinähän päivä mukavasti vierähtikin, vävy tuli myös iltasella ja innostui pesemään autoja.

Itse käväisin kamarikirjastolla, ihan vain huvikseni ja mielenkiinnosta.

Lapuan "kersa" tuli meille tänään vierailulle. Mukavaa vaihtelua niin hänelle kuin meillekkin.

Vaasalaiset lähtivät saunan jälkeen kotiansa kohden ja saunassa olin jo minäkin.
Huomiseen, siis hyvät lukijat.

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Keskiviikko, ns, puhelinpäivä

Vaasan "kersa" tuli jo aamusta ja on vieläkin meillä, luultavasti jää yöksi.
Sukuhistoria on melken valmis ei puutu enään kuin kaksi pientä selvitystä.

Tänään oli taas ns.puhelinpäivä. Yhden puhelun loppuessa toinen tuli heti perään.
Siinähän päivä mukavasti vierähtikin, osa oli työpuheluita ja osa taas ns.yksityispuheluita.

Lehdistä seurasin heidän kirjoittamiaan artikkeleita maanantai valtuuston kokouksesta.
Kovin oli suppea heidän tarjontansa kansalaisille kokouksen kulusta.

Edes Komiat lehti ei reagoinut keskusteluun Ylihärmän lääkäritilanteesta eikä koko Uutta Kauhavaa koskevasta vanhuksien kuljetuspalvelun lopettamisesta.

Pelkkä kirjoitus prosenttien nostosta ei anna oikeaa kuvaa valtuustossa käsitellyistä asioista.

Ihmettelen miksi mm. Komiat lehti ei ottanut kantaa ko.valtuustoaloitteisiin, joista virisi keskustelu.

Liian yksioikoinen on lehtien tiedoitus valtuustossa päätettävistä asioista.
Kyllä kuntalaisilla tulee olla oikeus tietää myös muut käsiteltynä olleet/olevat asiat kuin vain yksi.

Kauhavan kaupungin vaikeavammaisten kuljetuksien menoista ja tuloista olen tehnyt tänään kyselyn Kuntayhtymä Kaksineuvoiselle.

Maanantaina valtuustossa esittämääni kysymykseen ei osattu vastata.

No, siinähän tämä keskiviikko. "Kersan" kanssa tuli jo oltua saunassa, joten: Huomiseen.

tiistai 17. marraskuuta 2009

Maanantai, veroprosentit 2010. Tiistai, Ilkan mielipidepalsta.

Maanantaita kävimme "naapurin" kanssa asioilla Ylihärmässä.
Antoisa käynti joka poiki pitemmälle menevän "keissin."

Päivällä sain tiedon, että Perussuomalaisten valtuutetuista toinen on sairastunut, eli kutsu saapua paikalle tuli minulle.

Mielenkiintoinen ja pitkä kokous. Kotona olin n. 23:10.

Valtuuston käsittelyssä oli veroprosentit vuodelle 2010.
Olin eri mieltä toisen Perussuomalaisen valtuutetun kanssa niin tuloveroprosentin kuin kiinteistöveroprosentinkin noususta.

Minä kannatin korkeampaa verotusta sekä ettei kiinteistöveroon kosketa.
Ei mennyt lävitse. Vaikka korkeammalla tuloveron nostolla olisi säilytetty niin työpaikkoja kuin koulujakin.
Maanlaajuinen kehoitus lamasta selvitäksemme on tuloveron nostaminen jopa 25 %:iin, yhdyin muiden esittämään joko 20 tai 22 tuloveroprosenttiin, taataksemme työpaikkojen ja koulujen säilymisen, ei mennyt läpi.

Tulevan tuloveron ja kiinteistöveron liian pieni nosto todelliseen rahan tarpeeseen pakottaa Kauhavan Kaupungin ottamaan lisää velkaa.

Köyhiä ollaan kuin "kirkon rotat" mutta esittää pitää ja velkaa lisätä.

Siltaa ja tietä vain tekemään Kangas- Annala välille, näytetään vielä rikkaammilta.
Voi tautinen sentään.

Olihan siellä toki esillä myös Ylihärmän lääkäritilanne. Kuntaliitossopimuksessa lukee että Ylihärmässä on kaksi lääkäriä joka torstai, tämä ei ole toteutunut.

Tästä otin keskustelun ja asia eteni Kuntayhtymä kaksineuvoiselle nopeasti päättäväksi.
Sopimus, on sopimus.

Vanhuksien kuljetuspalvelun lopettaminen 1.7.09 oli esillä kuntalaisaloitteenani.
Aloitteen olen tehnyt huhtikuussa ja nyt elämme marraskuussa.
Asiasta virisi mielenkiintoinen keskustelu mm. hintojen suhteen.

Siirrytäämpä TIISTAILLE:

Vaasan "kersa" tuli aamusta tekemään edelleen keskeneräisiä tehtäviä.
Possutauti lievänä kun haittaa normaalia vireystasoa.

Ilkan mielipidepalstalla oli tänään kirjoitus tekstistäni Ilkkaan 13.11.09.
Lukija oli ehkä pikkuisen käsittänyt väärin kirjoitukseni.
Olen välittänyt hänelle oikaisun, toivottavasti Ilkka julkaisee.
Eli, tässä kirjoitukseni:
--------------------------------------------------------------------------

Olen pahoillani, että sait kirjoituksestani terveydenhoitoalan henkilökuntaa halventavan käsityksen.
En maininnut kirjoituksessani hoitajista sanallakaan, koska uskon heidän toimivan jo nyt ylikuormitettuina.
Ko. kirjoituksessani tarkoitin lääkäreitä joiden työpäivä päättyy vaikka klo:17:00 ja viikonloput ovat vapaat.
(Heitä löytyy Etelä-Pohjanmaaltakin useita.)
Lääkäripula on karua todellisuutta, mutta yhteistyöllä pandemian tai pahemman taudin valloittaessa Suomen, myös lääkäri voi uhrautua ns.humaritaariseen työhön.
--------------------------------------------------------------------------------

Sain tänään postikortin samasta kirjoituksestani, lähettäjä oli ymmärtänyt kirjoitukseni oikein.
Tosin, hän teki oikein kun korjasi minulle eräitä laboratorioon liityviä termejä.
Lämmin Kiitos Sinulle joka kortin lähetit ja opetit minulle mitä eroa on laborantilla ja laboratoriohoitajilla.

Jaaha, sauna kutsuu: Huomiseen

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Sunnuntai, erilaisia askareita.

Heti aamusta kutsui Kauhava. Teinillä oli ampumakilpailut koulukeskuksessa, kakkossija tuli.
Kotiin tuotiin taas palkintoja jo aiemmin käydyistä kisoista ja tietenkin tämä nyt voitettu. Kaikista paras minun mielestäni, oli Kauhajoelta tullut Akin ammuntojen ykkössija palkinto.
Hieno laatta johonka oli merkitty myös tulos, jolla palkinto irtosi.

Vettä on satanut melkein koko päivän, illasta taukosi.
Kävimme mieheni kanssa pienellä lenkillä ja totesimme, pimeyden olevan sitä luokkaa, että valot ulos pitää laittaa kiireenvilkkaa.

Itse tein koko päivän erilaisia jouluun liittyviä asioita.
Ei masentanut sade ulkona, kun urakalla teki töitä.

Eipä sitä ihmeempiä, näin sateisena päivänä.
Saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen

lauantai 14. marraskuuta 2009

Lauantai, H1N1: rokotus ym. asioita

Näin se lauantaikin meni että heilahti. Lotossa normaali määrä oikeita numeroita, eli ei voittoja.

Mies ahersi päivän asunto-auton kanssa, talviteloille valmistelussa vierähti hänen lauantainsa.

"Naapurin" kanssa jouduimme perumaan tämän päivän Kauhavan reisun, siirsimme huomiseen.

Iltalehdissä on ollut useita kirjoituksia sikainfluenssa rokotteesta.

Ihmiset ovat miettineet samaa asiaa kuin minäkin, eli:
Miksi usea riskiryhmään kuuluva on kuollut saatuan piikin noin viikkoa ennen kuolemaansa.
Rokotettahan ei ole testattu kuin vasta nyt, meillä ihmisillä.

Lääkäri Markku Kuusisto toteaa lehdessä, että: Pienelle osalle väestöstä sikainfluenssa tulee päälle tai samankaltaisia oireita ilmaantuu rokotettaessa.
Hän toteaa myös: Rokote suojaa vain noin 90 % väestöstä eikä sekään ole varmaa.

Väkisinkin tulee mieleen, olisivatko nämä todella heikot ihmiset selvinneet ilman rokotetta hengissä.

Sanotaan, ettei rokotteessa ole sikainfluenssaa aiheuttavia tekijöitä.
No, jos ei ole: Mistä oireet ihmisille tulee rokotuksen jälkeen ja miksi se pitää ottaa jos siinä ei ole virusta joka kehittää vastustuskykyä?
Ei järki käsitä tätä sekalaista tiedottamista asioista.

Vaikea sanoa, mutta rokotetta testataan täydellä vauhdilla meillä ihmisillä, lukuun ottamatta maamme hallitusta ym. päättäviä elimiä eduskunnassa.

Koen jotenkin oudoksi ettei Suomen johto ota rokotetta, mutta kaikille muille "ammatinharjoittajille" sitä jaetaan.
Oudoksi koen asian koska: Jos Suomen hallitus, presidenttiä myöten sairastuisivat, niin: Kuka johtaa maata?

Tapanani on sanoa rehellisesti, kun jokin asia haisee ja nyt haisee todella pahasti.

Jos sikainfluenssa olisi todella vaarallinen, kyllä päättäjien olisi pitänyt rokote ottaa ensimmäisinä. Ehkä se ettei rokotteesta ja sen haittatekijöistä tiedetä mitään, vaikuttaa haluttomuuteen ottaa rokote.

Katsotaan mitä aika tuo tullessaan, toivottavasti ei huonoja uutisia vaan hyviä.

Saunassa tuli jo käytyä, eli: Huomiseen.

perjantai 13. marraskuuta 2009

Perjantai, Suomi24:n kirjoitukset ym.

Vaasan "kersa" tuli jo aamusta. Vieläkin piti tehdä ns.sukuselvitystä.
Siinähän se päivä vierähtikin, tutkien kaikkia mahdollisia kanavia suotuisaan lopputulokseen.
Vävykin saapui iltasella auttamaan asioiden saattamista oikeaan muotoonsa ja hyvään lopputulokseen.
Illalla lähtivät Vaasaa kohden, kumpikin omalla autollansa peräjulkkaa kuin köyhän talon porsaat.( Vanha sananlasku.)

Sain puhelinsoiton, että Suomi24:n sivuilla käydään kiivasta keskustelua Ilkkaan kirjoittamastani yleisönosasto kirjoituksesta.
No, kävin katsomassa. Rehellisesti sanoen, en tiedä mitä ajatella kirjoituksista.
Siellä oli sekaisin tie-ja silta asiaa sekä H1N1 epidemiaa koskevia kannanottoja.

Ensinnäkin toteaisin silta- ja tie asiassa:
Niin kauan kun kouluja lopetetaan säästösyistä ( myös kankaan koulu) ja lapsi joutuu ns.odottamisen piiriin, eli odota kunnes kuljetus kotiin lähtee.
Samoin aamusta, voit joutua odottamaan oman tuntisi aloittamista.
Lapsi joutuu säästösyistä isoon luokkaan, joka aiheuttaa aina sen että jotkin oppilaat eivät saa tarvitsemaansa tukiopetusta, he hukkuvat massaan.
Sekä, niin kauan kuin ruokakuljetuksia aitoaan muuttaa, eli ruoka tehdään entistä kauempana ja perunoihin lisätään lisää säilöntäaineita kuljetuksen ja säilyvyyden takia en siltaa ja tietä kannata.

Lasten terveys sekä mielekäs koulunkäynti joka ehkäisee mm. itsemurhia on minulle tärkeämpi kuin silta ja tie.

Jos koulut säilyvät ja ruoka muuttuu syömäkelpoiseksi, niin tervetuloa silta ja tie.
Mutta lasten ja heidän terveytensä en halua rakennuskustannuksista kärsivän.

Kirjoitukseni Ilkkaan H1N1 rokotuksesta olivat myös innostaneet ihmisä/ ihmistä kommentoimaan.

En paljon anna arvoa kirjoituksille, niissä ei kannettu huolta ystävistä, tuttavista, lapsista tai vanhemmista.
Huolta kannettiin vain siitä, että kirjoittaja oli Perussuomalainen, eli persu.

Puolueeseen ei tule katsoa kun hätä on kyseessä, kommentit Suomi24:n sivuilla ovat ala-arvoisimpia kertoen siitä miksi toinen ihminen ei välitä toisesta ihmisestä.
Minä välitän ja haluan tuoda sen julki.
Sanokoon Suomi24: kommentoija mitä lystää ja kirjoittakoon nimellänsä jos uskaltaa. ( epäilen kyllä suuresti, ettei tätä ihmettä tapahdu. Parempi huudella puskasta kuin jänis)

Jaaha, sitten anonyymiin.
Tässä hänen kommenttinsa:
Anonyymi sanoi...

Kuule, kun tiedän missä asut, olen tässä kulkenut ohitsesi muutaman kerran. Eräässä kohdassa on postilaatikko joka on teipattu kiinni. Onko tällä omistajalla tarkoitus kutsua pitkäkyntiset luoksensa ja sitten saada vakuutus korvaamaan omaisuuttaansa? Tavallisesti lappu "ei mainoksia" on riittänyt ettei tule ei toivottua postia. Voisitko, jos tunnet tämän omistajan, ilmoittaa hänelle vaarasta joka uhkaa omaisuuttansa vai onko tarkoitus hänellä tahallinen?

13. marraskuuta 2009 18:55

-------------------------------------------------------------------------------
Pitkään mietin mitä tarkoitat, kiinni teipatulla postilaatikolla.
Tähän ongelmaan sain apua "naapurilta" hänen soittaessa huomisesta menosta Kauhavalle.
Oikein piti udella, tiedätkö mikä postilaatikko ja missä on teipattu kiinni.
"Naapuri" tiesi.
Ihmettelen kyllä suuresti miksi postilaatikko on teipattu kiinni?
Se on todellakin kuin kutsu varkaille: Emme asu täällä.
Uskoisin kyllä ettei talossa ole mitään arvokasta varastettavaa jos huomioon ei oteta Tupperwaren ja Partyliten tuotteita.
Tosin, ajattelisin myös, ettei mikään vakuutus korvaa varkautta, jos itse omalla toiminnallaan sen aiheuttaa.
Postilaatikon kiinni teippaaminen kuuluu itseaiheutettuun toimintaan kutsua varkaat kylään.

Kiitos huomiostasi. Kerron rakennuksen omistajille asiasta kun satun näkemään heitä.

Näihän tämä menee tosin tiedoksi myös heille, vakuutusyhtiölle, poliisille sekä rosvoille tietona, tyhjästä on paha nyhjästä.

Jaaha, saunassa tuli jo oltua kersan kanssa, joten: Huomiseen.

torstai 12. marraskuuta 2009

Torstai, ei kummempaa

Arvatkaas ketkä tuli jo aamusta.
Oikein, Vaasan "kersa" ja Kisu. Vielä piti täydentää eilisen kirjoituksia.
"Kersa" lähti iltapäivästä kotiinsa ja kokeisiin, mutta Kisu jäi "mummulaan" hoitoon.

Tämä merkitsee sitä, että "kersa" tulee huomenna jo aamusta.
Pitää laittaa itsensä uudestaan petiin kun "kersa" tulee ja huudella: Voisitko keittää aamukahvia ja kattaa pöydän?

Hyvin oli rauhallinen päivä. Aurinko näyttäyttyi pitkästä aikaa, heti tuli energisempi olo.

Iltasella käväisin Kamarikirjastolla.
Uusia kirjalahjoituksia tuli taasen. Todella hyviä ja uusia kirjoja joista on iloa monelle.
Etenkin lasten katselukirjat olivat hyvä asia. Mekin aikuiset ihmiset tutkimme kirjaa josta sai raottaa sivulla olevaa kuvaa ja sieltä tuli esiin mitä ihmeellisimpiä asioita.
Kiitos lahjoittajalle.

Siinähän tämä torstai vierähti.
Saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen.

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Keskiviikko, Ilkka lehti, ym.

Tasaisen harmaa oli tämäkin päivä. Kovin on synkkä jakso menossa, ei pääse aurinko voitolle.
Toivotaan, että tilanne paranee kylmenemisen myötä.

Vaasan "kersa" ja Kisu tulivat jo aamusta. "Kersan" piti tehdä vielä joitain tehtäviä mm. sukuhistoriasta.
Tehtyä tuli ja Vaasa kutsui kumpaakin jo iltapäivästä.

Ei ihmeempiä ole mahtunut tähänkään päivään, puhelin tosin on soinut tasaisin väli-ajoin koskien Kauhajokelaisen Yli-Rahnaston siirtymistä meihin Perussuomalaisiin.
Puhelut ovat olleet kaikki positiivisia ja soittajat ovat iloinneet Yli-Rahnaston päätöksen puolesta.
Perussuomalaisia soittajat eivät olleet, mutta toivat ilonsa ja toiveensa julki.

Ilkka lehdessä oli tänään kirjoittamani yleisönosasto kirjoitus todella lyhennettynä.
Sitä ei ymmärrä jos ei tiedä alkuperäistä tekstiä.
Tässä kirjoitus jonka Ilkan piti julkaista:
-------------------------------------------------------------------

1958 luvulta nykyaikaan Lapuanjoen silta-asiassa.

Ensiksikin, olen iloinen rakennustoimikunnan pj:n Petri Salon toteamuksesta (Komiat lehti 4.11.09), että tiestä tulee leveä ja asiat sillan ja tien rakentamisessa etenevät kuntaliitossopimuksen mukaisesti.
Näin pitääkin. Kuntaliitossopimukseen on kirjattu ylös myös milloin silta ja tie ovat valmiita. Sopimusrikkoa he eivät varmasti halua tehdä.
Ihmettelen mistä ne kaksi rekkaa tielle tulevat? Marraskuussa 2006 tehdyn kyselyn mukaan jo yksinomaan Ala-Talkkarilla käy viikoittain yli 60 rekkaa.
Kankaan kylän tiellä kulkee viikossa yli 200 rekkaa ja muut autot päälle. Liikenne on nykyään moninkertaistunut 2006 vuodesta.
Liinamaa muistelee todella vanhoja asioita. Ajat ovat muuttuneet ja ihmiset ovat oppineet todellakin käymään muualla ostoksilla, kuin Kauhavalla.
Kiitos silloisille päättäjille.
Samoin valtuutettu Kankaanpää (Ilkassa 10.11.09) muistelee kovin vanhoja asioita.
Eikös sitä sanota, että AIKA KULTAA MUISTOT.
Näin on tainnut todellakin tapahtua eräille päättäjille.
Liinamaa toteaa myös, että Kangas on Kauhavan ainoa pussinperä. Ei minun mielestäni, emme koe olevamme missään pussissa, mutta niin ala-arvoisia toimenpiteitä kuin vanhan käytöstä poistetun sillan ajatteleminen ja julki tuominen loukkaa asukkaita joen kummallakin puolin.
Vanhat käytöstä poistetut sillat ei täysperävaunullisia rekkoja kestä, silta olisi myös kapea eli liikennevalot pitäisi saada näyttämään koska voi ylittää, ettei kohtaa toista autoa keskellä siltaa. Peruuta siinä sitten ja aikataulut menee sekaisin. Kiitosta ei tulisi kuljettajille.
Herrat ihmettelevät myös miksi ei kuntaliitossopimusta tehtäessä otettu esille vastustusta sillan-ja tien osalta.
Sitä kankaalaisetkin ihmettelevät, samoin tärkeän paperin pois jääntiä, kun papereita Kauhavalle Ylihärmästä siirrettiin.
Paperista käy selkeästi ilmi mitä kankaan ja ikolan kylän asukkaat haluavat.
Paperi on myöhemmin toimitettu Harri Mattilalle joka lupasi viedä sen hallituksen käsittelyyn. Ei ole kokouslistoilla näkynyt.
Hankkeen hinnasta pitäisi olla jo tietoa myös rakennustoimikunnassa. Tielaitos on laskelmansa tehnyt ja se ylittää reippaasti Kauhavan varaaman määrärahan.
Urakkatarjoukset eivät paljon vaikuta todellisiin kustannuksiin niin sillan kuin tienkin osalta.

Eija Kiviharju-Ketola Ylihärmä PS.
-------------------------------------------------------------------

Valitettavasti yli puolet oli jätetty pois.
Onneksi KOMIAT lehti julkaisi samantyyppisen kirjoitukseni kokonaisuudessaan.

Siinä, harmaan päivän saldo.
Saunassa ehdin jo käydä, joten: Huomiseen.

tiistai 10. marraskuuta 2009

Tiistai, H1N1 ja D-VITAMIINI ym.

Sumuinen, harmaa ja vesisateinen päivä. Auringolamppu piti käyttöön ottaa ja nauttia sen käpyrauhasille tuomasta lisävoimasta.

Eipä ollut erikoinen päivä. Ihan normaali ja kaiken lisäksi rauhallinen.

Iltasella Vaasan "kersa", vävy ja Kisu kävivät hakemassa, meillä seisseen "kersan" auton Vaasaan.

Seura-lehti kirjoitti numerossaan 45 kuinka D-vitamiini voi parantaa elimistön vastustuskykyä niin sikainfluenssaa kuin tavallistakin influenssaa vastaan.
Tutkimuksessa oli todettu, että niillä joilla oli D-vitamiinin puutosta, todettiin 1,6-kertainen riski sairastua hengitystieinfektioihin. Sikainfluenssa saattaa aiheuttaa juuri voimakkaan hengitysteiden infektion.

Tutkimuksen mukaan D-vitamiini parantaa ihmisen immuniteettia H1N1 virusta vastaan.

Teorian valossa sikainfluenssa-epidemian alku RIIPPUU D-VITAMIININ TASON LASKEMISESTA.

Me emme saa D-vitamiinia tarpeeksi näin syksyllä ja talvella.
Aurinko ei sitä meille anna ja ruasta ei tule tarpeeksi.

Luettuani ko.kirjoituksen hain apteekista D-vitamiinia. Pikkuisen oli ylempi arvo vitamiinilla kuin suosituksessa muttei hätää, D-vitamiini ei varastoidu.

Rehellisesti täytyy todeta, olo muuttui kummasti jo ensimmäisen pillerin jälkeen, noin parintunnin kuluttua.
Tuli jotenkin voimakkaampi olotila.
Sama on jatkunut edelleen, olo paranee huomattavasti kun pillerin ottaa.
Liekö luulosairautta?
Ei väliä kunhan elimistö itse ilmoittaa voivansa paremmin pillerin jälkeen.

Kaikkia Suomalaisia olisi pitänyt kehoittaa aloittamaan D-vitamiinin syönti ehkäisynä influenssoille. Eipä tuosta olisi haittaakaan ollut, mutta tepsiä se olisi voinut ja voi tietenkin tepsiä edelleenkin.

Apteekissa totesivat, D-vitamiinia on nyt ostettu todella paljon. Varmasti kaikki lukijat kävivät ostamassa ko. tuotetta.

Ei todellakaan mitään erikoista näin synkeänä päivänä.
Saunassa ehdin jo käydä, eli: Huomiseen.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Maanantai, oikein teit Sami Yli-Rahnasto, ym. asiaa.

Lumet on melkein hävinneet. Lämpöasteita mittari näyttää ulkona olevan.
Vaasan "kersa" ja Kisu tulivat aamusta kyläilemään. Elämä alkaa "kersalla" voittamaan taudin jälkeen.
Teinikin oli tänään koulussa viikon poissaolon jälkeen.

Ylihärmässä oli yhdestä 20 oppilaasta luokasta, tänään koulussa 9 oppilasta, muut taudissa kotona.
Onko sikainfluenssaa sitä ei tiedetä, mutta luultavasti oireiden mukaan.

Sami Yli-Rahnasto teki miehen työn.
Hän siirtyi keskustalaisissa tänään Perussuomalaisiin Kauhajoella.
Niinä seitsenänä vuotena jotka istuimme Kauhajoen hallituksessa ennen kirjojeni muuttamista Ylihärmään opin tuntemaan Samin "läpikotaisin".

Huomasin jo silloin, että Samille puolue tai sen kuri ei ollut tärkeintä, vaan kuntalaisten asioiden eteenpäin ajaminen.
Usein Sami sekä monet muutkin keskustalaiset esittivät eriävän mielipiteensä niin hallituksessa kuin valtuustossakin, pelkäämättä keskustan ryhmäkuria.

Heille kuntalaisten asioiden ajaminen oli ja on tärkeämpää kuin alistuminen muiden mielipiteeseen.

Ilmankos henkilöitä jotka ajavat pyytettömästi ihmisten asioita ei ryhmäkuri sido.
Ei uskalla yksikään puolue heittää porukasta pois kansalaisten/ kuntalaisten arvostamaa henkilöä.

Samilla on vankka kannatus Suupohjan alueella ja laajemmallakin, hän on tehnyt ja tulee tekemään kaikkensa maaseudun olojen parantamiseen.

Olen todella "ylpeä" ihmisestä joka ilmaisee oman mielipiteensä ja halunsa toimia kansalaisten/ kuntalaisten hyväksi jopa puoluetta vaihtamalla.

Uskoisin, että puolueen vaihtaminen ei ollut helppo päätös, mutta ihmisten etu meni valinnassa edelle.
Perussuomalaiset oli varmasti luonnollisin vaihtoehto, ajammehan maaseudun asukkaiden asioita voimakkaasti eteenpäin.

Vistbacka on tehnyt eduskunnassa lukuisia aloitteita maaseudun olojen turvaamiseksi ja aina esitykset poikii tulosta sekä huomiota siitä missä nykypäivänä mennään.

Tapio Pihlaja on esimerkillään näyttänyt myös Perussuomalaisten tavoitteen vaikuttaa kuntalaisten/ kansalaisten hyväksi, niin maaseuduilla kuin kaupungeissa.
Pihlaja on esimerkillisesti toiminut niin, että kaikki ymmärtävät Perussuomalaisten halun auttaa kansalaisia/kuntalaisia.

Huomisessa lehdessä on asiasta tiedoitus, mutta tässä etukäteen:
-------------------------------------------------------------------

Kauhajoen kaupunginvaltuuston pitkäaikainen jäsen Sami Yli-Rahnasto (kesk.) vaihtaa puoluetta. Tänään iltapäivällä pitämässään tiedotustilaisuudessa hän kertoi siirtyvänsä perussuomalaisiin. Yli-Rahnasto on erityisen tyytymätön keskustan nykyiseen maatalouspolitiikkaan.

Ennen tiedotustilaisuutta siirtymisestä tiesivät vain Yli-Rahnasto ja perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Tapio Pihlaja. Siirtyminen pudottaa keskustan valtuuston koon 17:stä 16:een. Perussuomalaisten paikkamäärä nousee viidestä kuuteen,

Yli-Rahnasto on valtuuston toinen varapuheenjohtaja sekä elinkeinotoimen kuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja.

---------------------------------------------------------------
Tervetuloa Sami Perussuomalaisiin.

Jaaha, kello on paljon ja saunassa tuli jo oltua joten: Huomiseen.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Sunnuntai, Isänpäivä, ampumakisat ym.mukavaa

Lumet sulaa vauhdilla pois. Surku sinänsä koska lumi tuo valoisuutta ulos.

Tänään oli Isänpäivä, emme mitenkään erikoisesti päivää juhlineet.
Mieheni halusi ruaksi itse tehtyä hernekeittoa ja siihen hirvenlihasta tehtyä säilykettä. Oli ostanut tutultaan hirvelihasäilykkeitä joissa on mukana myös possua.
Täytyy rehellisesti todeta, makunautinto yllätti positiivisesti.
Onneksi tein niin paljon että riitti mummulaankin, saavat hekin kokea saman nautinnon.
Onnitteluita mieheni toki sai, vain yksi jäi uupumaan onnittelijoista, mutta hänet korvasi varmasti ns. isäpuolelle tulleet onnittelut.

Mieheni ja teini olivat tänään päivällä Lapualla ampumakisoissa. Teini tuli kolmanneksi.
Ihme kyllä, ei ole vieläkään täysin terve, joten suoritus oli huippuluokkaa.

Vaasan "kersa" on ollut tänään paremmassa kunnossa, eli elämä voittaa.

Päivällä kun oli aikaa ja rauhallista tein kirjoituksen Komiat lehteen, koskien silta- ja tie katselmusta ym. Komiat lehdessä olleita kommentteja päättäjiltä.

Tässä kopio, toivottavasti Komiat lehti julkaisee kirjoitukseni:
-------------------------------------------------------------------

Tie-ja silta katselmuksesta.

Ensiksikin, olen iloinen rakennustoimikunnan pj:n Petri Salon toteamuksesta, että tiestä tulee leveä ja asiat sillan ja tien rakentamisessa etenevät kuntaliitossopimuksen mukaisesti.
Näin pitääkin. Kuntaliitossopimukseen on kirjattu ylös myös milloin silta ja tie ovat valmiita. Sopimusrikkoa he eivät varmasti halua tehdä.
Ihmettelen mistä ne kaksi rekkaa tielle tulevat? Marraskuussa 2006 tehdyn kyselyn mukaan jo yksinomaan Ala-Talkkarilla käy viikoittain yli 60 rekkaa.
Kankaan kylän tiellä kulkee viikossa yli 200 rekkaa ja muut autot päälle. Liikenne on nykyään moninkertaistunut 2006 vuodesta.
Liinamaa muistelee todella vanhoja asioita. Ajat ovat muuttuneet ja ihmiset ovat oppineet todellakin käymään muualla ostoksilla, kuin Kauhavalla.
Kiitos silloisille päättäjille.
Liinamaa toteaa, että Kangas on Kauhavan ainoa pussinperä. Ei minun mielestäni, emme koe olevamme missään pussissa, mutta niin ala-arvoisia toimenpiteitä kuin vanhan käytöstä poistetun sillan ajatteleminen ja julki tuominen loukkaa asukkaita joen kummallakin puolin.
Vanhat käytöstä poistetut sillat ei täysperävaunullisia rekkoja kestä, silta olisi myös kapea eli liikennevalot pitäisi saada näyttämään koska voi ylittää, ettei kohtaa toista autoa keskellä siltaa. Peruuta siinä sitten ja aikataulut menee sekaisin. Kiitosta ei tulisi kuljettajille.
Herrat ihmettelevät myös miksi ei kuntaliitossopimusta tehtäessä otettu esille vastustusta sillan-ja tien osalta.
Sitä kankaalaisetkin ihmettelevät, samoin tärkeän paperin pois jääntiä, kun papereita Kauhavalle Ylihärmästä siirrettiin.
Paperista käy selkeästi ilmi mitä kankaan ja ikolan kylän asukkaat haluavat.
Paperi on myöhemmin toimitettu Harri Mattilalle joka lupasi viedä sen hallituksen käsittelyyn. Ei ole kokouslistoilla näkynyt.
Hankkeen hinnasta pitäisi olla jo tietoa myös rakennustoimikunnassa. Tielaitos on laskelmansa tehnyt ja se ylittää reippaasti Kauhavan varaaman määrärahan.
Urakkatarjoukset eivät paljon vaikuta todellisiin kustannuksiin niin sillan kuin tienkin osalta.

Eija Kiviharju-Ketola Ylihärmä

-------------------------------------------------------
Siinähän sitä taas tälle päivälle.
Saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen.

lauantai 7. marraskuuta 2009

Lauantai, sikainfluenssa, ym.

Aamusta saimme herätä siihen, että lunta oli yöllä satanut.
Mies kolasi lumet pois pihasta.
Nyt tosin näyttää, että lumi sulaa pois. Ulkona on lämpöasteita ja vesi valuu ränneistä.

Vaasan "kersa" tuli vävyn ja Kisun kanssa tänään käymään.
Ei ollut "kersan" olo helpottunut.

No, otin käyttöön ns. Japanilaisen sekä Eestiläisen menetelmän.
Japanilaisessa akupisteitä hoidetaan kuumentamalla ko. sairasta kohtaa koko elimistössä.
Eestiläisessä taasen raakaa viinaa laitetaan iholle ja sukkiin.
Tiedä tehosiko, mutta "kersa" nukkuu Vaasassa hyvää unta vaikka kello on vasta 21:27.
Vävy tiedotti asiasta.

Sikainfluenssa on saanut lisää vauhtia etenemiseensä.
Kirjoitinkin lehtiin alla olevan kirjoituksen sillä ajatuksella, että:
Jos tauti on niin paha kuin sanotaan, miksei lääkärit ja laborantit paina töitä vaikka vuorokauden ympäri.
Kummastakin ammatista löytyy työttömiä ihmisiä auttamaan kansalaisia.
Rahasta ei voi olla kyse, sitä löytyy kyllä kaikenlaisiin kissanristiäisiin ym. olemattomiin menoihin.
Etenkin ihmettelen miksi Peruspalveluministeri ei ole asiaan puuttunut?

Tässä kirjoitukseni, olkaa hyvät:
-------------------------------------------------
Sikainfluenssasta, vielä vähäsen.

Paniikki on vallannut Suomen kansan, sikainfluenssan levitessä.
Kansalaiset eivät tiedä miten toimia kun tauti osuu omalle kohdalle.
Tietoa on jaettu jokaisesta mahdollisesta "tuutista", mutta se ei riitä kansalaisille.
Tieto on ollut mahdottoman ristiriitaista, ei siinä tavallinen ihminen kärryillä meinaa pysyä.
Suomen kansalaisilla pitää olla oikeus saada pätevän lääkärin tutkimuksen ja hoidon.
Ns. Yleislääkärit ovat kaikonneet päivystyksessä heidän perustaessaan oman yksityisen vastaanottonsa.
Osalle heistä olisi alentavaa palata takaisin päivystykseen ja valvoa yönsä vastaanottaen potilaita.
Sikainfluenssa on kuitenkin tauti, mihinkä ihmisillä on oikeus saada lääkärin tutkimus.
Ei ole alentavaa ammattietiikalle jos lääkärit alentuvat töihin eri terveyskeskuksiin oman työnsä jälkeen, päin vastoin. Lääkärin arvostus nousee potilaan silmissä.

Suomen järjestelmä potilaan ja lääkärin kohtaamisesta pitäisi unohtaa nykyisessä tilanteessa.
Lääkäri ei pääse potilasta tutkimaan ajoissa, välissä ovat sairaanhoitajat joilla on oikeus kirjoittaa mm. sairaslomaa sekä Suomen kankea pyrogratia.
Yksityislääkäri ei voi rokotetta tautia vastaan antaa, terveyskeskuksissa ym. hän toteuttaisi parhaiten lääkärinvalaansa, auttaa ihmisiä.
Auttamisen voi tehdä varmasti ihan ilmaiseksi, eli tilipussia ei tule muttet ole silloin alentunut päivystykseenkään vaan teet humaritääristä työtä.
Pitääkö aina tulla käsky korkeammalta taholta, kuinka auttaa kansalaisia hädässä?
Pelkän maalaisjärjen myös lääkäreillä pitäisi pelata nykyisessä tilanteessa.
Kaikki kokeneet lääkärit ottamaan vastaan potilaita vaikka sitten yöllä ja viikonloppuna kun yksityisvastaanotto ei ole auki.
Mutta yhtäkään potilasta ei saa enään käännyttää pois hänen hakiessaan apua olotilaansa.
"Kökkätyö" tällaisen pandemian kohdalla olisi lääkärienkin osalta vain heidän arvoaan lisää nostattamassa.

Samoin työttömät laborantit töihin vaikka yötä myöten, heille palkan voisi maksaa tarpeen niin vaatiessa.
Jos kyseessä olisi pahempi tauti Suomi olisi jo ajautunut hätätilaan.
Tulevaisuutta ajatellen, paremmin pitää asiat hoitaa kansalaisten hyvinvoinnin eteen, niin lääkärien, kuin peruspalveluministerinkin.
Ei sairastunutta auta ministerin sanonta: Ei aihetta paniikkiin.
Aihetta on kun ei pääse lääkärille tai kokeisiin.

Takapakkia on menty ja rajusti kansalaisten hyvinvoinnin turvaamisessa.

-------------------------------------------------------------------

Saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen.

PS. Hyvää Isäinpäivää, kaikille isille.

perjantai 6. marraskuuta 2009

Perjantai, Vaasan keikka, ensilumi ym.

Nyt voidaan virallisesti todeta, että ensilumi on tullut.
Lunta on yli sentin, ehkä kaksikin.
Rännit valuu vettä ja lunta sataa, ei taida olla pysyvää laatua tämä ensilumi.

Aamulla lähdin Vaasaa kohden, "kersalla" kun oli aamulla sydänfilminotto keskussairaalassa sekä joitakin verikokeita vielä otettiin uusiksi.

Hälyttävää ei löytynyt. Jälkitautina, ehkä possutaudista sydänlihastulehdus.

Rauhallisesti vain kunnes olo kohenee, niin elämä valkenee.

Täydet pisteet annan Vaasan sairaaloille "kersan" täydellisestä tutkimisesta, oireiden ollessa epämääräiset.

Possutauti rehoittaa nyt täällä Ylihärmä-Kauhava sektorilla.

Toivottavasti kaikki sairastuneet palautuvat nopeasti normaalikuntoisiksi.

"Kersa" tuli mukanani meille ja kävimme päivällä kamarikirjastolla laittamassa eilen luetteloimani kirjat hyllyyn.

Vävy saapui myös iltasella käymään.
Hauskaa meillä oli "kersan" kustannuksella. Valitettavasti !!!

No, he lähtivät Vaasaa kohden illalla.

Teini oli tänään vielä poissa koulusta, parempi ottaa rauhallisesti ettei tule jälkitauteja.

"Naapurit" käväisi ovella lenkille pyytämässä n. 300 metrin matkalle, mutten jaksanut lähteä.
Laiskuus no, näkyy vaivaavan. Jossain mielessä ainakin.

Saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen.

torstai 5. marraskuuta 2009

Torstai, kaikkea päivään mahtui

Vaasan "kersa" meni aamusta uudelleen lääkäriin.
Otettiin kaikkia mahdollisia kokeita mm. sydänfilmi jossa ilmeni jotain häikkää.
Lääkäri passitti "kersan" keskussairaalaan missä tehtiin lisää kokeita. Kaikki mahdolliset kokeet tehtiin, mutta syytä ei löytynyt sille miksi sydänfilmissä on poikkeamia ja tulehdusarvot vähäsen korkealla.
"Kersa" pääsi yöksi kotiin ja menee aamulla uudelleen sydänfilmiin ym.tutkimuksiin.

Possitaudin rehottaessa, "kersakin" pelkää pahinta.
Tiedotusvälineet kuten terveydenhuollon ammattilaisetkin antavat ko.taudista hyvin ristiriitaista kuvaa.

Pelko on normaali reagtio, kun syytä ei löydetä.
Pelko taas aiheuttaa monia asioita ihmiselle mm. mielikuvitus laukkaa ja kaikki näkyy hyvin, hyvin pahoina asioina vaikka oikeasti näin ei ole.

Toivottavasti huomenna asiat "kersan" kohdalla selviää.

Teini on edelleen poissa koulusta, tautia on vielä päällä.
Katsotaan miten asiat hänen kohdallaan etenee? Toivottavasti hyvin kuten "kersallakin".

Olin tänään Kamarikirjastolla "päivystysvuorossa".
Oli tullut taas uusi lahjoitus satsi.
Ehdin juuri ja juuri laittamaan ne ylös niin käsinkirjoitettuna paperille kuin tietokoneellekkin.
Kirjoja en ehtinyt paikoilleen viedä, saavat odottaa huomiseen. Totesin luetteloinnin tärkeämmäksi.

Asiakkaita kävi ihan mukavasti.
Nimiäkin jouduin kysymään pariin otteeseen, kun en ollut varma lainaajan nimestä.

Siinähän sitä päivän saldoa.
Saunassa ehdin jo olla, joten: Huomiseen

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Keskiviikko, H1N1, Kamarikirjasto

Harmaat päivät vain jatkuvat. Osaa masentaa todella hyvin.
Kuitenkin pitää muistaa, että valoisuus alkaa lisääntyä n. 7 viikon jälkeen ja aurinkoisiakin päiviä tähän 7 viikkoon mahtuu.
Joulukin tulee yhtä nopeasti kuin viikot kuluu.
Aika menee uskomattoman nopeasti eteenpäin.

H1N1, eli "possutauti". Mitä nyt olen lehdistä ja sairaanhoitopiirien tiedotteista asioita seurannut, niin olen tullut tulokseen:
Potilas saa pelkällä puhelinsoitolla sairaslomaa.
Kuumeen jatkuessa kehoitetaan syömään kuumetta alentavia tuotteita ja tarkkailemaan oloansa.

Tämä ei ole oikein.
Moni ihminen jättää menemättä lääkärin tai hoitajan vastaanotolle, saadessaan ohjeen vain levätä.

Polilas ei voi itse tehdä diagnoosia omasta tilastansa.
Keuhkokuumeen, sydänlihastulehduksen ym. kertovat oikeiksi mm. röntgenkuvaus ja sydänfilmi.

Lääkäriä, röntgenkuvaajia, sydänfilmin ottajia pitää lisätä tarpeen niin vaatiessa.

On tosin helppoa todeta, kun kuume huitelee 40 asteessa tai kuumettomilla 37.1 asteessa, lepää kotona.
Sinulla on joko "possutauti", influenssa tai pusutauti.

Kuitenkin potilaalla voi olla jälkitauti joka pahimmillaan johtaa kuolemaan.

Kehoittaisin kaikki sairastuneita vaatimaan kunnon tutkimuksen, jos oireet eivät helpota.
Ei mitään puhelinhoitoa tai sairasloman jatkoa potilasta näkemättä, vaan kunnollista tutkimusta ettei kyse ole vakavammasta sairaudesta.

"Possutaudin" ym.rehoittaessa on päädytty ihan vääriin hoitokeinoihin, uskoen että kaikki paranevat levolla.

No, se siitä aiheesta.

Illalla käväisin Kamarikirjastolla luetteloimassa vähän uusia kirjoja, niin käsinkirjoitettuna, kuin tietokoneellekkin laitettuna.
Olin oikein onnellinen kun kaikki oli taas kirjattu ylös, kunnes kuulin:
Erään "naapurin" autonperä on täynnä lahjoitettuja kirjoja.

Hyvä, että saatiin taas lisää ja KIITOKSET lahjoittajille.

Työtähän se Kamarikirjaston väelle tietää, mutta kyläläiset pääsevät nauttimaan ja sehän on tärkeintä.
Nuorisolle oli tänään kirjaamissani kirjoissa paljon luettavaa.
Huomenna olenkin päivystysvuorossa Kamarikirjastolla ja luetteloitavaa siis riittää.

Saunassa ehdin jo käväistä, joten: Huomiseen


PS. Meinasi unohtua tuo Lapinrummunkurssi Kamarikirjastolla 04.12.2009.
Tässä osoite, mistä voi käväistä katsomassa millaisista rummuista on kyse.
Toki jokainen tekee oman näköisensä rummun, nämä vain esimerkkejä.


http://www.kauhava.fi/files/1879/420/Lapinrummut_009.jpg

tiistai 3. marraskuuta 2009

Tiistai, Mammografia, possutauti sekä Suomi24:n sivu

Kyllä osasi olla harmaa päivä tämäkin.
Minulla oli tänään mammografia, eli "tissi"kuvaus Kortesjärvellä.

Empä ole ennen Kortesjärvelle eksynyt ja kuvauskin vähän jännitti kun en ole ennen ollut.
Vaikeuksia oli ensinnäkin löytää perille.
Kauhavalta tultaessa oli toki kyltti jossa luki: Kortesjärvi ja käännös vasempaan.
Aikani ajettua tuli ns. T-risteykseen. Melkein heitin kruunaa ja klaava kumpaan suuntaan pitäisi lähteä.
Lähdin vasemmalle ja oikein tein.
Seuraavaksi aloin katselemaan merkkiä Terveysasemasta, oletin että kyltti ja merkki on iso ja näkyvä.
Onneksi luin kaikki kyltit niin oikealla kuin vasemmalla puolella olevatkin.
Usean muun kyltin seasta huomasin pienen kyltin, Terveysasema.
Usko, että olen oikealla tiellä meinasi loppua kun tuli rivitaloalue. Ajoin kuitenkin päähän asti ja näin vasemmalla kauempana autoja parkissa rakennuksen pihalla, päätin käydä katsomassa mikä ko.laitos on?
Terveysasemahan se siinä jökötti.

Kauhavalaisia naisia oli ajanut edelläni ja kertoivat olleensa ihan sekaisin paikan sijainnista sekä olivat etsineet myös isompaa merkintää terveysasemasta.

Takaisin Kauhavan suuntaan lähtö oli myös erikoinen.
Tiesin mistä suunnasta olin tullut, mutta takaisinpäin mennessä Kauhavaa ei risteyksessä lukenut.
Oudoille kävijöille todella huonosti merkitty oli Terveysasema ym.merkinnät.

ANONYYMEILLE:

Teinin oireet muistuttivat possutautia. Terve ihminen kaatui sänkyyn iltapäivästä, oli kuumetta ja kurkkukipeänä.
Vaasan "kersa" kävi tänään lääkärissä illalla.
Kolme lääkäriä päivysti, mutta jonottaa sai kolmattatuntia.
"Kersalla" lääkäri epäili sydänpussitulehdusta ns. jälkitautina.
Olen myös itse sairastanut ko.tulehduksen.
Tämä on varmasti yleisin jälkitauti ihmisillä joille kuume ei nouse.
Ihminen ei tajua olla rasittamatta itseään ja sairaslomaakaan ei saa jossei lääkäri satu kuulumaan samaan ihmisryhmään.

Käväisin pitkästä aikaa Suomi24:n sivuilla.
Katos vaan, blogiani oli kopioitu ja joku epäili että olen itse kirjoittanut olemattomalla murteella kannanottoja.
Ensinnäkin: Murre on helppo kopioida 100 % oikeaksi, lukemalla murresanakirjaa tai lukemalla murteella kirjoitettuja blogeja.
Enpä ole viitsinyt moiseen urakkaan alkaa.
Murre on ihan erilaista Kauhajoelle, Kauhavalla, Jalasjärvellä ym.Etelä-Pohjanmaan kunnilla.

Muistan kun muutin Kauhajoelle ja töissä eräs rouva kertoi aina häjyn tytön tekemisistä.
Pitkän aikaa ajattelin: Ompas rehellinen ihminen ja kehtaa kertoa kaikille kuinka kauhea lapsi hänellä on.
Kyllähän se sitten selvisi, ei paha vaan nuorin.
Ylihärmään muutettuani ihmettelin kuinka ihmiset sanoivat johonkin menemisestä:
En nyt kehtaa lähteä tai en kehtaa lähteä.
Muistan kuinka kerrankin kysyin, mitä siinä on häpeemistä jos kaupassa käy?
Onhan sekin nyt selvinnyt, kyse ei ollut häpeemisestä vaan viitsimisestä.
Kirjan voisi melkein kirjoittaa kaikista oudoista tilanteista joissa ei ole ymmärtänyt lainkaan mistä puhutaan ym.mukavasta muistosta.

Tiedoksi Suomi24:n sivuille, minä kirjoitan nimelläni jos on asiaa Suomi24:n sivuille.

Siinäpä tuli taas vuodatettua.
Saunassakin ehdin jo olla, joten: Huomiseen.


PS. Sain lukuisia soittoja aiheesta, miksi en kommentoi "kyläläisen" ala-arvoisia kirjoituksia Suomi24:n sivuilla itsestäsi?

Todettakoon: Tiedän itse mikä olen ja missä mennään.
Suon kyseisen nautinnon "kyläläiselle". Hän saa siitä varmasti virtaa omaan elämäänsä.
Usein kun asiat eivät itsellä ole hyvin niistä pyritään pääsemään eroon jollain tavalla.
Negatiivinen arvostelu muita kohtaan saa ihmisen tuntemaan itsensä lähes täydelliseksi.
Oman elämän todellisuus ja kurjuus pyritään unohtaman muita arvostelemalla.
Kirjoittakoon "kyläläinen" mitä haluaa, jos hänen elämänlaatunsa siitä paranee.

Minulle riittää, että itse tiedän oman todellisuuteni ja tekoni.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Maanantai, H1N1, eli sikainfluenssa, eli possutauti

Tänään oli parempi sää kuin eilen. Aurinkokin päätti helliä meitä vaikka tuuli oli kylmähkö.

Vaasan "kersa" tuli n. 09.30 ja herätti minut ja teinin.
(Kumpikin possutaudissa, joten nukuttiin kuin pienet possut pitkälle aamuun)

"Kersalla" on selvä possutauti kuten nuoriso sikainfluenssaa kutsuu.
"Kersa" on potenut nyt tautia n. 4-5 päivää ja ajatteli olevansa paremmassa kunnossa.
Ei ollut. Vävy haki potilaan kotiinsa, ei ollut "kersasta" kuskiksi.

Itse käväisin päivällä Lapualla katsastamassa miehen auton.( Ei sitä töistä autoa lähdetä katsastamaan noin vain.)
Ilmoitin heti, että possutauti on päällä.
Ei haitannut katsastusmiestä, ilmoitti vain: Tulee jos on tullakseen.

Oireeni ovat lievemmät kuin nuorisolla, lihassärkyä, vilutusta ym.pientä vaivaa.

(Possutauti on nykyisen tiedon mukaan enempi "nuorten" tauti.)

Teinillä on paljon kovemmat oireet kuin minulla mutta saman tapaiset kuin kersalla tosin eri muodossa.
Erilaisia särkyjä, eri järjestyksessä.
Toisella silmäsärkyä ja kuumetta yli 38 astetta, toisella lihassärkyä ja lämpöä 37.1 astetta, mutta yhteistä on väsymys.

Teini toi koulusta torstaina lapun, saako antaa influenssarokotuksen?
Ei ehtinyt lappua palauttamaan kun tauti jo iski päälle.

Perjantaina oli jo puolet luokasta poissa koulusta possutaudin takia.

Possutauti on nyt valloittanut niin Lapuan, Kauhavan kuin Ylihärmänkin.

Harmittaa vain, ettei rokotusohjelma ehtinyt ajoissa Suomeen. Rokotteesta maksettiin isot rahat mutta tauti ehti ennen rokotetta.

Omasta mielestäni, jos ei kuulu riskiryhmään niin parempi sairastaa tauti.
Saa kunnollisen suojan seuraavaa aaltoa vastaan.

Muistakaa ottaa rauhallisesti jos oireita tulee. Kaikki itsensä rasittaminen pitää unohtaa ja ottaa levon kannalta.

Saunaan ei nyt tehnyt mieli, no katsotaan tilannetta huomenna.

Joten: Huomiseen

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Sunnuntai ja keskustan laivamatka.

Kyllä osasi olla tympeän harmaa päivä tänään.
Aurinko pilkahti vain pienen hetken näkyvissä päivällä.

Tein koko päivän lasitöitä, leikkausta, hiontaa sekä nauhoitusta. Tinaus jäi huomiselle.

Illalla "naapurit" tulivat saunaan, tosin vain yksi kävi löylyistä nauttimassa, toinen tykkäsi jutella maailman asioista.

Olen ajatellut tuota keskustan laivamatkaa ja sen tavoitetta.

Tavoitetta ongelmien hoitoon ei mielestäni saada aikaiseksi laivaristeilyllä, monien kannattajien saattelemana.

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon keskusta maksoi jäseniensä laivaristeilystä?
Halpa risteily varmasti oli, porukka-alennus oli huomattava.

Omasta mielestäni pidän täysin tyhmänä ja ajattelemattomana nykyisen laman aikana lähteä risteilylle miettimään keinoja mm. työllisyyden ym.parantamiseen.

Risteilyyn mennyt raha, maksoi sitten itse tai ei, juomineen sekä ruokineen noin isolla porukalla olisi turvannut monen vanhuksen aterian niin Helsingissä kuin muuallakin Suomessa.

Nykyisen laman vallitessa ja vanhuksien jäädessä ilman ruokaa sekä lasten kärsivän supistetusta opetuksesta.( Opettajiin kun rahaa ei ole.)
Olisin odottanut, että keskustalaiset laittavat risteilyrahat niitä oikeasti tarvitseville.

En ole muiden puolueiden huomanneen "hussaavan" rahaa näin olemattomaan kuin keskustan.

Tosin, jos ei "ruoki" kannattajiansa ei saa ääniäkään seuraavissa vaaleissa.
Ääniä ei tosin pidä kalastella vanhuksien ja lasten etujen menettämisellä.

Laivan kassaan upposi varmasti monta vanhuksien ateriaa ja lasten opettajien vuosipalkkoja.

No, kukin taplaa tyylillään. Isot lehtikirjoitukset reisusta ja niiden tuottama lisäansio olisi myös tervetullutta edellä mainittuihin menoihin.

Saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen