tiistai 17. marraskuuta 2009

Maanantai, veroprosentit 2010. Tiistai, Ilkan mielipidepalsta.

Maanantaita kävimme "naapurin" kanssa asioilla Ylihärmässä.
Antoisa käynti joka poiki pitemmälle menevän "keissin."

Päivällä sain tiedon, että Perussuomalaisten valtuutetuista toinen on sairastunut, eli kutsu saapua paikalle tuli minulle.

Mielenkiintoinen ja pitkä kokous. Kotona olin n. 23:10.

Valtuuston käsittelyssä oli veroprosentit vuodelle 2010.
Olin eri mieltä toisen Perussuomalaisen valtuutetun kanssa niin tuloveroprosentin kuin kiinteistöveroprosentinkin noususta.

Minä kannatin korkeampaa verotusta sekä ettei kiinteistöveroon kosketa.
Ei mennyt lävitse. Vaikka korkeammalla tuloveron nostolla olisi säilytetty niin työpaikkoja kuin koulujakin.
Maanlaajuinen kehoitus lamasta selvitäksemme on tuloveron nostaminen jopa 25 %:iin, yhdyin muiden esittämään joko 20 tai 22 tuloveroprosenttiin, taataksemme työpaikkojen ja koulujen säilymisen, ei mennyt läpi.

Tulevan tuloveron ja kiinteistöveron liian pieni nosto todelliseen rahan tarpeeseen pakottaa Kauhavan Kaupungin ottamaan lisää velkaa.

Köyhiä ollaan kuin "kirkon rotat" mutta esittää pitää ja velkaa lisätä.

Siltaa ja tietä vain tekemään Kangas- Annala välille, näytetään vielä rikkaammilta.
Voi tautinen sentään.

Olihan siellä toki esillä myös Ylihärmän lääkäritilanne. Kuntaliitossopimuksessa lukee että Ylihärmässä on kaksi lääkäriä joka torstai, tämä ei ole toteutunut.

Tästä otin keskustelun ja asia eteni Kuntayhtymä kaksineuvoiselle nopeasti päättäväksi.
Sopimus, on sopimus.

Vanhuksien kuljetuspalvelun lopettaminen 1.7.09 oli esillä kuntalaisaloitteenani.
Aloitteen olen tehnyt huhtikuussa ja nyt elämme marraskuussa.
Asiasta virisi mielenkiintoinen keskustelu mm. hintojen suhteen.

Siirrytäämpä TIISTAILLE:

Vaasan "kersa" tuli aamusta tekemään edelleen keskeneräisiä tehtäviä.
Possutauti lievänä kun haittaa normaalia vireystasoa.

Ilkan mielipidepalstalla oli tänään kirjoitus tekstistäni Ilkkaan 13.11.09.
Lukija oli ehkä pikkuisen käsittänyt väärin kirjoitukseni.
Olen välittänyt hänelle oikaisun, toivottavasti Ilkka julkaisee.
Eli, tässä kirjoitukseni:
--------------------------------------------------------------------------

Olen pahoillani, että sait kirjoituksestani terveydenhoitoalan henkilökuntaa halventavan käsityksen.
En maininnut kirjoituksessani hoitajista sanallakaan, koska uskon heidän toimivan jo nyt ylikuormitettuina.
Ko. kirjoituksessani tarkoitin lääkäreitä joiden työpäivä päättyy vaikka klo:17:00 ja viikonloput ovat vapaat.
(Heitä löytyy Etelä-Pohjanmaaltakin useita.)
Lääkäripula on karua todellisuutta, mutta yhteistyöllä pandemian tai pahemman taudin valloittaessa Suomen, myös lääkäri voi uhrautua ns.humaritaariseen työhön.
--------------------------------------------------------------------------------

Sain tänään postikortin samasta kirjoituksestani, lähettäjä oli ymmärtänyt kirjoitukseni oikein.
Tosin, hän teki oikein kun korjasi minulle eräitä laboratorioon liityviä termejä.
Lämmin Kiitos Sinulle joka kortin lähetit ja opetit minulle mitä eroa on laborantilla ja laboratoriohoitajilla.

Jaaha, sauna kutsuu: Huomiseen

Ei kommentteja: