maanantai 9. marraskuuta 2009

Maanantai, oikein teit Sami Yli-Rahnasto, ym. asiaa.

Lumet on melkein hävinneet. Lämpöasteita mittari näyttää ulkona olevan.
Vaasan "kersa" ja Kisu tulivat aamusta kyläilemään. Elämä alkaa "kersalla" voittamaan taudin jälkeen.
Teinikin oli tänään koulussa viikon poissaolon jälkeen.

Ylihärmässä oli yhdestä 20 oppilaasta luokasta, tänään koulussa 9 oppilasta, muut taudissa kotona.
Onko sikainfluenssaa sitä ei tiedetä, mutta luultavasti oireiden mukaan.

Sami Yli-Rahnasto teki miehen työn.
Hän siirtyi keskustalaisissa tänään Perussuomalaisiin Kauhajoella.
Niinä seitsenänä vuotena jotka istuimme Kauhajoen hallituksessa ennen kirjojeni muuttamista Ylihärmään opin tuntemaan Samin "läpikotaisin".

Huomasin jo silloin, että Samille puolue tai sen kuri ei ollut tärkeintä, vaan kuntalaisten asioiden eteenpäin ajaminen.
Usein Sami sekä monet muutkin keskustalaiset esittivät eriävän mielipiteensä niin hallituksessa kuin valtuustossakin, pelkäämättä keskustan ryhmäkuria.

Heille kuntalaisten asioiden ajaminen oli ja on tärkeämpää kuin alistuminen muiden mielipiteeseen.

Ilmankos henkilöitä jotka ajavat pyytettömästi ihmisten asioita ei ryhmäkuri sido.
Ei uskalla yksikään puolue heittää porukasta pois kansalaisten/ kuntalaisten arvostamaa henkilöä.

Samilla on vankka kannatus Suupohjan alueella ja laajemmallakin, hän on tehnyt ja tulee tekemään kaikkensa maaseudun olojen parantamiseen.

Olen todella "ylpeä" ihmisestä joka ilmaisee oman mielipiteensä ja halunsa toimia kansalaisten/ kuntalaisten hyväksi jopa puoluetta vaihtamalla.

Uskoisin, että puolueen vaihtaminen ei ollut helppo päätös, mutta ihmisten etu meni valinnassa edelle.
Perussuomalaiset oli varmasti luonnollisin vaihtoehto, ajammehan maaseudun asukkaiden asioita voimakkaasti eteenpäin.

Vistbacka on tehnyt eduskunnassa lukuisia aloitteita maaseudun olojen turvaamiseksi ja aina esitykset poikii tulosta sekä huomiota siitä missä nykypäivänä mennään.

Tapio Pihlaja on esimerkillään näyttänyt myös Perussuomalaisten tavoitteen vaikuttaa kuntalaisten/ kansalaisten hyväksi, niin maaseuduilla kuin kaupungeissa.
Pihlaja on esimerkillisesti toiminut niin, että kaikki ymmärtävät Perussuomalaisten halun auttaa kansalaisia/kuntalaisia.

Huomisessa lehdessä on asiasta tiedoitus, mutta tässä etukäteen:
-------------------------------------------------------------------

Kauhajoen kaupunginvaltuuston pitkäaikainen jäsen Sami Yli-Rahnasto (kesk.) vaihtaa puoluetta. Tänään iltapäivällä pitämässään tiedotustilaisuudessa hän kertoi siirtyvänsä perussuomalaisiin. Yli-Rahnasto on erityisen tyytymätön keskustan nykyiseen maatalouspolitiikkaan.

Ennen tiedotustilaisuutta siirtymisestä tiesivät vain Yli-Rahnasto ja perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Tapio Pihlaja. Siirtyminen pudottaa keskustan valtuuston koon 17:stä 16:een. Perussuomalaisten paikkamäärä nousee viidestä kuuteen,

Yli-Rahnasto on valtuuston toinen varapuheenjohtaja sekä elinkeinotoimen kuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja.

---------------------------------------------------------------
Tervetuloa Sami Perussuomalaisiin.

Jaaha, kello on paljon ja saunassa tuli jo oltua joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: