perjantai 31. elokuuta 2012

Torstai ja Perjantai.

TORSTAI

Syksyinen, mutta satamaton päivä.
Seinäjoki ei tänään kutsunut, vaan Komiat lehden ja Kauhavan kaupungin järjestämä tapahtuma Ylihärmän torilla.
Hyvää oli makkara ja kahvi ja sitähän piisasi koko ajan. Kiitos naisille, jotka mahdollistivat tapahtuman onnistumisen.
Kaupungin johtajaa ei tosin tapahtumassa näkynyt.
Ihmiset kyselivät, missä Mattila viipyy?
Kaupungin edustaja totesi, että poikkeaa varmasti kotimatkalla, ohitse kun menee.
No, ei näkynyt eikä kuulunut. Turhaan Ylihärmän asukkaat Mattilaa odottelivat Kauhavan kaupungin järjestämään tilaisuuteen.

Olisihan se ollut asiallista kaupunginjohtajalta poikea kaupungin itse järjestämään tilaisuuteen.

Illalla kävin Kamarikirjastolla opettelemassa Kaksisuuntaista koukkuamista, eli lapasten tekoa.
Ei meinannut ensin mennä perille, ei sitten millään miten jatkuvasti vaihdettavasta suunnasta voi saada lapasen aikaiseksi.
Loppujen lopuksi, hyvin yksinkertainen ja toimiva koukkuaminen.
Käsityöpiiriä jatketaan taasen syyskuussa.

Tosin, toivoisin piirin kokoontuvan useammin kuin kerran kuussa, näin lapanen voisi jopa tulla valmiiksi.
Meikäläiselle kun pitää melkein rautalangasta vääntää koukkuamisen eteneminen.

Saunottua tuli.

--------------------------------------------------------

PERJANTAI

Seinäjoki kutsui tänään.
Päivä vierähti nopeasti ja hauskaa oli. Kiitos rentojen asiakkaiden.

Ilta vierähtikin puhelimessa.
Soitot sisälsivät niin hauskoja juttuja, että mahalihakset ovat olleet kovilla.

Tänään oli pilvinen, mutta sateeton päivä.
Saunottua tuli, joten : Huomiseen.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Keskiviikko. Ei erikoista.

Vapaata oli tänäänkin ja muistin hoitaa eiliselle määrättyjä asioitakin.
Esim, Keskusvaalilautakunnan kokouksen pöytäkirjantarkistus piti tehdä eilen, mutta muistin sen vasta illalla.
No, tänään tuli pöytäkirjatarkistettua ja allekirjoitettua.
Lahopäisyys, no se on sukuvika. HEH.

Tänään ei satanut, mutta ilma oli synkeä ja aurinko pysyi piilossa.

Iltasella sain puhelinsoiton Ylihärmän suunnalta ja tätä soittoa mietin vieläkin.
Soitto oli pikkuisen yllätys meikäläiselle, tosin mukava yllätys.
Asiaa tarkennetaan huomenna soittajan kanssa "nokatusten".

Kisu, karvainen "lapsenlapsi" haettiin iltasella kotiinsa Merikaartoon. Nyyh.

Saunottua tuli. Kersa, vävy ja Kisu käväisivät myös lauteilla.
Kovimmat löylyt oli ottanut Kisu.

Ei siis ihmeempiä, näin synkkänä päivänä. Huomiseen.

tiistai 28. elokuuta 2012

Tiistai. Vapaata ja kokous. Ym.

Seinäjoki ei tänään kutsunut, vaan laiskottelu kotona.

Tarkoitukseni oli kyllä vähän siivoskella asuntoa, mutta laiskuus iski.
Pikkuisen järjestelin tavaroita ja pesin satsin pyykkiä.
Sää aiheutti pieni ongelmia pyykin kuivattamisen suhteen.
Välillä satoi ja välillä oli melkein aurinkoista. Päädyin siis terassi kuivatukseen pyykkitelineessä.

Illalla olin Alahärmässä Sivistyslautakunnan kokouksessa.
Säästöjä, säästöjen perään pitäisi saada aikaiseksi.
Melkein mahdoton tilanne.
Säästöjä ei niin vain heti tehdä. Säästöjä suunniteltaessa iskee vastaan kustannukset.
Kustannuksia syntyy jokaisesta ajatellusta säästökohteesta ja loppujen lopuksi säästö voi osoittautua pitkällä aikavälillä isoksi menokohteeksi.

Ei mikään mieltä ylentävä asia, tämä säästöt.
Rahaa Suomesta paasataan ulkomaille jatkuvalla syötöllä ja meillä myös lapset saavat siitä kärsiä.
On se niin väärin, kuin olla voi.

No, siinä sitä taasen ajatuksiani.

Kisu, oli muuten tänään aamulla ihan vauva.
Seurasi perässä ja jutteli koko ajan. Ymmärryksen puutetta meillä oli vähän keskenämme.
Minulla kun tuo kissojen kieli on pikkuisen huonosti tullut opeteltua. Heh.

Saunottu ei, joten: Huomiseen.


maanantai 27. elokuuta 2012

Maanantai. Vesisadetta. Ym.

Seinäjokihan se aamusta kutsui.
Päivä meni hyvin ja olin jopa pikkuisen ylpeä itsestäni, erään homman kohdalla. JEE, MINÄ.
Kukas sen kissan hännän nostaisi, jos ei kissa itse.

Päivällä vettä satoi hillitysti, iltapäivällä alkoi kunnon kaatosade.

Kotiin tullessani sade jatkui erittäin kovana iltaan asti.
Illalla oli mahtavat sävyt ulkona, sateesta riippumatta.

"Lapsenlapsi" Kisulla oli paljon asiaa kun saavuin kotiin.
Ikävä "mummoa" oli luultavasti ollut.

Mies osti tänään klapisirkkelin, ja sillähän sahaushommat hoituu nopeasti.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Sunnuntai. Sadetta ja aurinkoa. Vanhoillislestadiolainen liike. Ym

Sadetta ja aurinkoa saatiin tänään vuorotellen.
Päivästä muodostui ns, puhelinpäivä.
Kersa, vävy ja karvaiset saapuivat päiväsellä ja toivat minulle uuden puhelimen.
Osais vaan käyttää on ongelmana.
Ehkä monien, monien töppäyksien myötä hallitsen puhelimen käytön.
Turhaa on kersan nauraa, kukaan ei ole seppä syntyessään. HEKO, HEKO.

Toinen karvaisista, eli Kisu jäi "mummun" hellään hoitoon. Eli kovaan kuriin.
Onnelliseltahan Kisu vaikuttaa, makaa selällänsä ja kone käy, eli kehrätään täysillä.

Päivä vierähti ihan mukavasti. Kersa teki ruan ja hyvää tekikin.

Aamulehdessä oli tänään alla oleva kirjoitus.
Kirjoituksesta näin äkkiseltään selviää ahdistus ja vaikeneminen seurakunnan sisällä.
Lukekaa itse ja miettikää, miksi kuuden lapsen äidin pahaa oloa seurakunnassa halutaan salata ja pitää seurakunnan sisäisenä.
Sisäisenä asiana hoito / ymmärtäminen/ kuuleminen/ huoliin osaaottava hoito on epäonnistunut 100 %.
Onneksi vanhoillislestadiolaisina on nykyään nuoria, joilla on terve näkemys omaan uskontoonsa.

--------------------------------------------------------------------

Lempäälän rauhanyhdistyksessä on paljastanut vakava, vuosia kestänyt kiusaamistapaus. Sen raskaimmassa vaiheessa kuuden lapsen äiti päätyi itsemurhan partaalle.
Nyt perheenäiti on tehnyt jotain ainutlaatuista koko liikkeen historiassa. Hän jätti elokuun puolivälissä Lempäälän poliisille rikosilmoituksen rauhanyhdistyksen toiminnasta itseään vastaan.
Tapauksen kulisseissa kuhisee. Rikosilmoitus nostaa tietyissä piireissä äläkän. Osa vanhoillislestadiolaisen liikkeen uudistusvoimista on sen sijaan hyvillään, että viimeinkin viranomainen määrittelee sen, onko jotakin liikkeen jäsentä kohdeltu lain vastaisesti.
Kiusaajiksi väitetyt vaikenevat ja vetoavat yhdistyksen sisäisiin asioihin.
Lue lisää Aamulehden Sunnuntai-lehdestä.

--------------------------------------------------------------------------------------

Seurakunta ei voi olla terve, jos jäsen/ jäsenet ajautuvat itsemurhan partaalle.

No, taivaassa tämäkin asia selvitetään puolin ja toisin.
Ilmoituksen tekijälle toivon voimmia taistella oman mielenterveytensä puolesta. 
Äläkästä ei tarvitse välittää, sehän kertoo vain, että osui ja pahasti.

Ilta on sujunut rauhallisesti ja saunottua tuli, joten: Huomiseen.

lauantai 25. elokuuta 2012

Perjantai, S:joki. Lauantai, Anonyymi, Kisun seikkailut. Ym

PERJANTAI

Seinäjokihan se aamusta kutsui.
Lämminvesiputki oli jossain päin Seinäjokea vahingossa katkaistu, joten ongelmia syntyi etenkin Parturi-Kampaamoille. Useat tilaukset piti perua.
Hommista lähtiessäni n, 17:30 ei lämmintävettä vielä tullut ainakaan meidän paikan yrityksille.

Muuten päivä meni ihan mukavasti ja kotona nautin tulevasta vapaasta. JEE.
 Teini lähti yö-kylään kaverinsa luokse ja Venetsialaisten vietosta puhuivat.
Tosin, mökkikauden päättäjäiset ovat vasta huomenna lauantaina. HEH.

Ei erikoisempaa ja saunottua tuli.

LAUANTAI

Ihanan lämmin sää.

Ja sehän innosti nurmikon leikkaamiseen.
Mies ajoi ensin oman etupihan ja lähti sitten mummolaan leikkaajan kanssa.
Itse ajoin pikkukoneella mm, puidenaluksia, marjapensaiden välejä, ym, ym.
Hiki tuli, mutta nyt on hommat hoidettu.

Päivällä käväistiin miehen kanssa ostamassa teinille pari rakettia mökkikauden päättäjäisiin.
Taitaa jäädä raketit uuteen vuoteen, teini kun on menossa koko ajan.

Kisu, karvainen "lapsenlapseni" oli tänään ottanut kotoaan ritolat.
Oli omilla teillään n, 8-9 tuntia. Aika pässi koko katti. Heh.

ANONYYMI on muistanut minua kommentillaan.
Julkaisen ko. kommentin sen huvittavuuden takia.

Eli, tässä:

-----------------------------------------------------

Anonyymi on lisännyt kommentin tekstiisi "Torstai. Ei erikoista.":

Usko joulupukkiin ja hyvään haltijaan. Jätä politiikka muille.

Julkaise
Poista
Merkitse roskapostiksi

Valvo tämän blogin kommentteja.

Lähettänyt Anonyymi blogiin Eija Kiviharju-Ketola 25. elokuuta 2012 17.02 


----------------------------------------------------------------------------------------

Joulupukista en tiedä, mutta hyvä haltija, saunatonttu, metsätonttu, riihitonttu, maahinen,
ym, oudot ilmiöt ovat olleet uskottuja historissa.
Mitäs pahaa niihin uskomisessa olisi?

Uskon oikeasti Jumalaan, Jeesukseen ja enkeleihin, enkä näe estettä politiikalle uskomukseni takia.

Jokaisella on oikeus uskoa mihinkä haluaa.
Olkoon nyt kyseessä vaikka riihitonttu jolle ruokaa vietiin tai  saunatonttu jolle varmistettiin hyvät jälkilöylyt 
niin ne eivät polikiikkaa sotke sen enempää kuin Katainen ja kumppanit.

Jos näet hyvän haltijan, niin kerro terveisiä minulta.

Jaaha, siinä sitä taasen.

Saunottua tuli, Kisu palasi kotiinsa ja teini on edelleen menossa.
Joten: Huomiseen.
 


torstai 23. elokuuta 2012

Torstai. Ei erikoista.

Seinäjokihan se aamusta kutsui.
Sumua oli ihan kiitettävästi matkalla. Onneksi huomasin kokeilla aurinkolaseja ja nehän helpottivat näkyvyyttä heti.
Aurinkolaiseilla on näköjään taipumus terävöittää näkyvyyttä sumussa.

Päivä sujui ihan mukavasti ja asiakkaita oli kiitettävästi.

Iltasella poikkesin kahdessa eri "naapurissa" asioimassa, joten kirjastokäynti jäi tänään väliin.

Puhelin soi tässä kirjoittamiseni välillä ja ei erikoista päivä muuttuikin erikoiseksi.

Kyse oli kunnallisvaaliehdokkuudesta vaaleissa.
Tosin, minun pitäisi tehdä erilaisia muutoksia elämäni suhteen jos hyväksyisin ehdotetun asian.
Mielenkiintoinen tarjous ja harkitsemisen arvoinen. Katsotaan.

Saunottu ei, joten : Huomiseen.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Keskiviikko. 60-luvun kampauspöytä. Timo Soinin ällistyttävä mainos.

Seinäjokihan se tänään kutsui.
Päivä vierähti ihan mukavasti ja maailmaa tuli parannettua asiakkaiden kera.

Hommista päästyäni ajoin Ylistaroon ja hain itselleni aidon 60- luvun kampauspöydän.
Voi kun se näyttää hassulta nykyaikaan verraten, mutta hieno se on.

Kersa Merikaarrosta totesikin, että ehkä minäkin näytän kauniilta 60-luvun kampauspöydän ääressä.
Heh, heh. Varmasti näytänkin, ainakin mielikuvituksessa.

Useissa lehdissä. ilmaisjakelua myöten on ollut Timo Soinin ( ps) mainos.

Tässä kuva joka on otettu yhdestä lehdestä:





Olen saanut lukuisia yhteydenottoja koskien mainoksen sanomaa.

Eläkeläiset ja työttömät ovat olleet ihmeissään, kun heitä ei tekstissä mainita.

Näinhän se on. Jos aletaan kutsumaan apuun ihmisiä auttamaan Soinia kunnallisvaaleissa ja erotellaan mainoksessa ihmisiä aika radikaalisti, niin se loukkaa useita henkilöitä.

Pelkkä kuntalaiset sana ei  kerro eläkeläisille / työttömille mitään.

Ilmoituksesta joka on julkaistu monessa lehdessä kuvastuu hätä.
Hätä johonka ei työttömiä ja eläkeläisiä kuitenkaan haluta auttamaan.

Soinina en oli antanut ko, ilmoitusta lehtiin jaettavaksi. Liian tarkoituksenhakuinen ja sana Soini tarvitsee Sinut ei kuvasta Timoa.
Liian selkeä julistus, että hätä on suuri. Mistä saada kunnallisvaaliehdokkaita?
En ole toistaiseksi nähnyt muiden puolueiden ilmoituksia lehdessä ehdokkaiden saamiseksi.

No, se siitä.

Saunottua tuli vihdoinkin, joten: Huomiseen.

tiistai 21. elokuuta 2012

Maanantai ja Tiistai

MAANANTAI

Hommat alkoivat ja sanan täydellisessä merkityksessä.
Hyvä kun ehti kahvikupin nauttia.
Puhelinkin soi päivällä useasti ( siis omani), mutta ei voinut ajatellakkaan vastaamista.
Illalla soittelin kotoa takaisin soittajille. Kaikki ymmärsivät vastaamattomuuden syyni.

Onneksi ilma oli aurinkoinen, joten saatoin hommista tultuani nauttia ihanasta säästä vain ulkona istuen.
Tottahan poikkesin hommista tullessani Kamarikirjastolla. Täytyy palauttaa rutiinit joka suhteessa.

Olin niin poikki hommien jälkeen, ettei saunaan meno tullut mieleenikään.

----------------------------------------------------

TIISTAI

Hommissa edelleen.
Iltapäivästä ruuhka alkoi helpottamaan ja sain nauttia kupposen kahvia rauhassa.

Iltasella suunnistin hommista suoraan Kauhavalle Keskusvaalilautakunnan kokoukseen.

Muu väki oli saunonut "naapuria" myöden, mutta itselläni kellon ympärystän ylittänyt päivä vei innon saunaan.

 (Toivottavasti huomenna sauna lämpiää kun saavun hommista. Pieni vinkki siis kotona oleville.)

Ihan kuulas päivä oli tänään. Eli, syksyn tuntua oli pikkuisen ilmassa.

Huomiseen.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Sunnuntai. Sipulit maasta pois. Timo Soini, äänekäs ja vaitelias. Ym

Ihana sää oli tänäänkin. Aamu oli tosin pilvinen, mutta iltapäivällä aurinko näyttäytyi.
Sipulit, nekin kooltaan vaivaiset nostin tänään maasta pois kuivumaan.
No, yksikin sipuli on parempi kuin nolla.

Miehen päivä on kulunut teinin toista ajoneuvoa kunnostaen.
Hyvin on homma sujunut pienten vastoinkäymisten jälkeen.
Eihän koskaan homma mene kerralla putkeen, mutta lopussa kiitos seisoo.
----------------------------------

Timo Soini on osoittautunut henkilöksi joka on samalla äänekäs ja vaitelias.

Mediassa Soinilla riittää sanottavaa jopa huumorin myötä, mutta todellisuudessa hän ei ota kantaa oman puolueensa asioihin täällä ns. ruohonjuuritasolla.
Omien hylkääminen on täysin käsittämätön asia Soinilta.

Ihmisiä on erotettu ilman syytä puolueesta, säännöt kun sallivat sen.
Samoin ihmisiä on estetty pääsemästä ehdokkaiksi vaaleihin, jos naamataulu ei satu jotain miellyttämään.
Jotain, tarkoittaa ihmistä joka luulee olevansa parempi kuin muut ja kuuluu ns. Soinin ryhmään.

Itselleni erottaminen tuli täytenä yllätyksenä. Ei varoitusta tai huomautusta vaikka säännöt ne sallivat.
Aikaa on vierähtänyt kohta 5 kk ja vieläkään erottamiseni syy ei ole selvinnyt.
Puoluetoimisto kertoi erottamiseni aikoihin kun kyselin erottamiseni syyn perään, ettei heillä ole mitään tietoja mitä lähettää minulle.
Kysyin asiaa useampaan otteeseen, syytä ei löytynyt.

Ainut syy löytyy puoluehallituksen kokouksesta jossa oli läsnä mm, Soini ja Vistbacka sekä muut jäsenet.
Puoluetoimistolta  minulle kerrottiin, että Vistbacka oli ollut läsnä kun erottamistani oli käsitelty.
Hän oli osallistunut keskusteluun, mutta jäävännyt itsensä kun tuli päätöksen aika.

Oudointa tässä oli etteivät kokoukseen osallistuneet henkilöt tienneet mitään asiasta saati syystä.

Läpinäkyvää, etten pahemmin sanoisi.
No, olenhan minä arvostellut niin Vistbackan kuin Hongistonkin toimia mutta asiasta.
(Seison sanojeni takana, enkä piiloudu sääntöjen taakse.)

En ole ainoa joka on erotettu ilman syytä. Siis syytä erottamiseen ei löydy.

On käsittämätöntä kuinka Perusuomalaisten säännöt ovat voineet mennä lävitse mm, PR-hallituksessa.

Nyt näyttää ajojahti kohdistuneen Sandvikiin.
Avattu kirje on nostanut ison metelin.
Eiköhän tuo kirjeiden availu kuulu puoluesihteerin tehtäviin ?

Olen tosin jo keväällä kuullut, että Sandvikin tilalle on kaavailtu Seinäjokilaista naisvaltuutettua.

Ihmettelen, miksi Soini ei kerro "omalle" väelle erottamisen / ehdokkaaksi pyrkiville todellista syytä.

Puolueenjohtaja joka ei uskalla olla omiaan lähellä ja keskustella asioista ei voi olla "kypsä" hoitamaan Suomen asioita EU-sektorilla.

Niin kiirettä ei voi olla, ettei ehdi ohjeistamaan henkilökuntaansa vastaamaan Perussuomalaisia vaivaaviin kysymyksiin.

Minulle henkilökohtaisesti oli pettymys puolueen vastaamattomuus asioista.
Odotin ja luulin, että Perussuomalaiset seisovat omiensa takana tilanteessa kuin tilanteessa.

On, ehkä väärin käyttää puoluesanaa, mutta millainen pomo semmoisia ovat myös "alaiset".

En nyt kirjoita kansanedustajista vaan Soinista ja Vistbackasta ja heidän ihmeellisestä toiminnastaan puoluehallituksessa erottamiseni aikoihin.

Kunnioitukseni Soinia ja Vistbackaa kohtaan on kadonnut kuin tuhka tuuleen.
Sähköposti- tekstiviestit sekä puoluehallitukselle lähetetyt kirjatut kirjeet jäivät ilman vastauksia.

Soini ei voi väittää etteikö olisi ko.papereita ym, saanut. Lähetys kopiot ovat tallella.

Miten voi kunnioittaa ihmisiä, joille toinen/ toiset ihminen / ihmiset on nollan arvoisia. ?

Puolueessa on aktiivisia ja rehellisiä ihmisiä joille ihmisten hyvin vointi on tärkeintä.
Älkää ottako oppia edellä mainituista henkilöistä, vaan muistakaa ihmiset.
--------------------------

No, siinäpä sitä taas.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.






lauantai 18. elokuuta 2012

Perjantai ja Lauantai

PERJANTAI

Ihanan lämmin päivä.
Marjapensaissa tuli hikoiltua. Loppusuora marjojen mehustamisessa ja hilloamisessa häämöttää.

Iltapäivästä aloitin keittiön siivouksen, monen, monen mehumaijallisen jälkeen.
Puhdastahan siinä tuli ja maijan sain laittaa vuodeksi laatikkoon. Onneksi.

Mies ja teini lähtivät Tampereelle Blockfestiin, paras esiintyjä siellä oli ollut Petri Nygord. Mahtava oli ollut show hänellä, teini on nähnyt sen jo pariin kertaan tänä kesänä, mutta iskän kanssa oli vielä parempaa.


Yö oli pitkällä kun kotiutuivat "keikalta".

LAUANTAI

Edelleen mitä ihanin ilma.
Oikein tuli toimeton olo, kun marjojen kanssa ei tarvinnut enään sohoa.

Lehdessä oli tieto, että Sankelo lähtee ehdokkaaksi Kunnallisvaaleihin Kauhavalaisena.
Sankelo on todellinen ääniharava, sanokaa minun sanoneen.
Rehti ja asiallinen mies. Mies joka ansaitsee saada ääniä koko Kauhavan alueelta.

Eipä näin kauniina ja lämpöisenä päivänä kummempia.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

torstai 16. elokuuta 2012

Torstai. Vähän kaikkea.

Ihanan lämmin päivä oli tänäänkin, vain pieni sadekuuro varjosti hetken verran.

Tampere ei sitten tänään kutsunutkaan, vaan ihan muut kaupat.
No, rahat säästyi. Heh

Kersa, vävy ja karvaiset "lapsenlapset" saapuivat jo aamusella mummulaan.

Kauppojen jälkeen kutsuivat marjapensaat. Osan tein mehuksi ja osan hilloksi. Nam.

"Kotihengetär" on poistunut Kokkola sektorilta ja tuliaisina on todella outoja viestejä
Ähtärin suunnalta.
Viestit eivät voi olla ns, normaalin henkilön kirjoittamia. Niissä yhdistyy luulosairaus, toisen ihmisen halveksunta ja ankara tuomitseminen.

Eiköhän asia ole kuitenkin niin, että jokaisella on oikeus oman elämään.
Ähtärin suunta ei tiedä mitään "hengettären" elämästä, joten olisi parempi olla sitä arvostelematta.

On se outo asia tuo toisen tuomitseminen ilman todellisia tietoja ihmisestä.
Ns, hullutteluvalokuva voi laukaista omistushaluisen ihmisen tarpeen puuttua toisen ihmisen elämään.
Liekö kyseessä kateus? Näin oletan.
Itselleni ei tulisi mieleenkään puuttua kenenkään valokuviin joita blogeista löytyy.

No, meitä on moneen junaan ja osa jää asemalle.

Päivä on sujunut siis kaikilta hyvin, paitsi karvaisilta.
Karvaiset kun joutuivat lähtemään kotiinsa, ihanasta mummulasta.

Mies teki taasen pihan siistiksi, eli leikkasi nurmikon. Hyvä niin.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.


keskiviikko 15. elokuuta 2012

Sunnuntai - Keskiviikko. Kuntayhtymä Kaksineuvoisen vastaus. Aviisi tänään. Ym..

Sunnuntai, ihana sää oli seuranamme.
Päivä kului marjapensaissa, kuinkas muuten? Heh

Iltasella saapui vieras Ähtäri / Eura suunnalta.

Voi kun oli mukaavaa parantaa maailmaa vieraan kanssa.

Ei mitään erikoista ollut tänä sunnuntaina. Saunaan ei ehditty.

MAANANTAI

Vieras ja "kotihengetär" lähtivät päiväsellä tekemän kartoitusta "hengettären" ostaman asunnon suhteen.
Vieraalla on hyvä pätevyys mm, vanhan säilyttämiseen ym.
Iltapäivästä saimme kuulla loistavia ideoita eri toimenpiteistä asunnolla.
Pikkujuttuja kaikki.
Iltasella poikkesi "naapuri" Kosolasta kyläilemässä.
Todella mahtava ilta oli meillä kaikilla.
Jeesuksen voimasta puhuttiin ja anteeksiannosta ristillä.
Ihminen on ihminen, virheineen päivineen, mutta kaikki virheet on etukäteen sovitettu.

Saunottua tuli, vierasta myöten.

TIISTAI

Vieras lähti aamusella "heittämään hengetärtä" mustikoineen Kokkolaan.
"Hengettärellä" kun on siellä tärkeä asia hoidettavana.

Itselläni päivä kului taasen mehuja tehden.
Karviaiset ovat ihanasti merkanneet puskiin hyökänneen, eli meikäläisen.

Lämmin sää oli tänään ja saunottua tuli

KESKIVIIKKO

Täydellinen puhelinpäivä.
Kuntayhtymä Kaksineuvoisen vastaus meikäläiselle Kauhavan lastensuojelusta innoitti ihmisiä soittamaan minulle.
Aika mielenkiintoinen asia on, ettei oma kirjoitukseni vaan Kuntayhtymä Kaksineuvoisen vastaus sai ihmiset tarttumaan puhelimeen.
Olihan tuo vastaus kuin oppikirjan sivuilta, näin ovat lukuisat soittajat todenneet.
Eli, lastensuojelun pitäisi mennä kuten säännöissä sanotaan, mutta todellisuus on siitä kaukana tällä sektorilla.
Johanna Kärkkäinen on ilmoittanut meille selkeällä Suomen kielellä kieltäytymisen kuulla meitä jotka olemme turvanneet lapsen elämää vuosien ajan. ( Ei olla perhettä )
Samoin lapsen tukihenkilöksi oli valittu sosiaalityöntekijä ja syrjäytetty jo olemassa oleva tukihenkilö.
Kärkkäinen on myös todennut meille, että uskoo vanhempia.

Ympäri E-P aluetta ja Satakunnasta joka tekee yhteistyötä Kaksineuvoisen kanssa on soittoja tullut

Kauniita olivat Kuntayhtymä Kaksineuvoisen sanat vastauksessa, mutta ihmisille asia on päinvastoin.
Kauniit sanat on unohdettu ja oikeasti ihmisiä ei kuunnella / uskota.
Tiedän, että useat henkilöt ovat ottaneet yhteyttä Kauhavan alueen lastensuojelun ongelmista korkeammalle taholle. Näin pitääkin tehdä, jos lapset jäävät huomiotta. Lapsien etu tulisi olla A - O. Lapsien huostaanotto ilman todellista syytä on myös noussut esiin.
Lapset erotetaan sukulaisistaan, heitä eivät saa sukulaiset tavata.
Mitä tämä sukulaisten "hylkääminen" aiheuttaa lapselle?

Lapsen etua ajatellen olisi hyvä, että sukulaiset voisivat pitää yhteyttä lapseen.
Lapsella on "juuret" kuten meillä kaikilla, mutta "juurien" katkominen ilman todellista syytä on väärin lasta kohtaan.
Mistä tulee lapselle turva ja tuki elämää varten? Sukulaisista.
Tämän turvan ja tuen Kaksineuvoinen on estänyt ainakin Satankunnan alueella.

AVIISI

Aviisi julkaisi tänään mielipidekirjoitukseni.
Puhelin on soinut tänään myös kirjoitukseni osalta.
Moni on kertonut, että kirjoitan asian juuri niin kuin se on.
Lämmin Kiitos mielipiteistänne ja Kiitos soitoistanne.


Mitä mahtavin sää on ollut tänään.
Puhelinpäivästä huolimatta, päivä sujui mukavasti
Lapua kutsui päiväsellä ja aikaa meni iltaan asti.
"Mummu" halusi vierailla siskojensa luona ja aikaahan siinä meni, no aikaa oli olla kuskina.

Huomenna meikäläistä taitaa kutsua Ikea.
Jos kersan suunnitelmat pitävät kutinsa, lähdemme aamusta kohti Tamperetta.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.





lauantai 11. elokuuta 2012

Lauantai. Marjoja. Reserviläispyöräily Kauhavalla.

Aika vaihteleva, oli sää tänään.

Mies ja teini lähtivät aamusta reserviläispyöräilyyn Kauhavalle.
"Hengetär" puolestaan lähti mustikoita poimimaan ja minä poimin valkoisia- ja punaisia viinimarjoja.

Mustikka "saalis" oli hyvä ja mehuja keitettiin 4 maijallista.

Sade odotti kunnes kaikki hommat olivat ohitse.
Pieni saderintama puhdisti ilmaa ja illasta paistoi aurinko.

Tässä kartta Reserviläispyöräilystä.





Kuva isonee kun sitä klikkaa.

Mies totesi tosin, että  valtuutettu (ps) Puronvarsi oli pilannut tunnelman Sankarihaudalla.
Muut osallistujat yrittivät kuulla papin puhetta, mutta valtuutettu Puronvarsi oli höpissyt ääneen omia kommenttejaan puheen päälle.

Jokainen saa toki puhua itsekseen, mutta aika ja paikka pitäisi katsoa tarkkaan.

Valitettava tapahtuma Sankarihaudalla.

Saunottiin ja kunnolla, raskaan päivän jälkeen.
Eli, huomiseen.

perjantai 10. elokuuta 2012

Tiistai - Perjantai

TIISTAI

Sateinen päivä. "Hengettären" kanssa käväistiin Pietarsaaressa.
Ei oikein muuta erikoista, rauhallinen ja mukava päivä.

KESKIVIIKKO

Edelleen sadetta, mutta iltapäivästä poutaantui..

Teinillä alkoi koulu. Saa taasen käyttää intonsa opiskeluun. HEH.
Karvaiset ovat edelleen "mummun" hellässä hoivassa.
Ainakin Nella on varmasti tyytyväinen "mummun" hellään hoitoon kun saa lääkkeensä. ISOMPI, HEH.

Lähdettiin vähän isommalla porukalla "hengettären" ostamaa asuntoa katsomaan.
Mukana oli "naapuri" jolla tiedot erilaisista kasveista ja kukista on " selkäytimessä".
"Naapuri" löysi niin marja- kuin vattupensaita heinien keskeltä.
Pelastettiin marjapensaat leikurin tieltä ja kukkia otettiin talteen.

Vaude, mikä takka oli meitä vastassa "hengettären" asunnolla. Eli, tämä:





Lämpöä taatusti piisaa.

Saunottiin, joten: Huomiseen.

TORSTAI

Ihanan aurinkoinen sää ja lämmin.
Lähdettiin päivällä "hengettären" kanssa ottamaan vastaan rekkakulkuetta, joka oli matkalla Alahärmään kohti Power Truck Show"ta.
Mahtavia olivat rekkojen maalaukset ja mahtavia olivat autojen äänitorvien äänet, kun ohittivat meidät.
Mukava ja rento oli rekkamiesten/naisten tunnelmat.

Iltapäivä kuluikin marjapensaissa.
Niin mustat- kuin punaisetkin viinimarjat noukittiin osittain ja keitettiin mehuksi saman tien.

Mies oli tehnyt kotona kovan työn nurmikon kanssa. Kaikki alueet oli siistitty ja siivottu.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

PERJANTAI


Edelleen aurinkoista.

Satuin tänä aamuna pääsemään ylös muita aamuja aikaisemmin, joten suunnistimme "hengettären" kanssa mustikkaan.
Jaksoimme noukkia 1½ h. Sitten selkäni ilmoitti, että homma seis.
Olin koko ajan yhdessä paikassa ja polvillani, mutta selkä sanelee säännöt.

Iltapäivä kuluikin taasen marjapensaissa ja mehuja keittäen.

Mies oli päiväsellä tasannut meidän marja-aronia pensaat.
Nyt on hyvän- ja siistin näköinen aita.

Iltapäivästä saapuivat myös karvaisten "lastenlasten" "vanhemmat" hakemaan heitä kotiin.
Tuliaisina Pariista saatiin paitoja, kengät ja Eifel tornin pienois patsas.
Matka oli ollut ihana, mutta aikaa olisi pitänyt olla enemmän kaikille nähtävyyksille.

Kersa, vävy ja Kisu saunoivat kunnolla, eli viihtyivät saunassa ihan mukavasti.
Kaikki muutkin saunoivat, jopa teinikin kunhan ehti kylältä kotiin.

Mahtavia ilmoja on ollut nyt kaksi päivää ja töitä on piisannut.
Blogikin tuppaa kulkemaan jälkijunassa, kun ei meinaa ehtiä kirjoittamaan.

Saunottu siis on, joten:  Huomiseen.




maanantai 6. elokuuta 2012

Sunnuntai ja Maanantai

SUNNUNTAI

Sadetta, sitä piisasi edelleen.
Teini ja yövieraat olivat menneet nukkumaan 06.00 aamusta. No, herääminen tapahtui klo: 11:00.
Pakko opetella normaaliin elämään muidenkin, kuin teinin.
Teinillä on unirytmi kohdallaan, mutta joskus kaverit "sekoittavat" rytmiä.

Hyvin porukka nousi ylös klo: 11:00 ja iltaan asti odotti teinikin nukkumattia.
Päiväunia ei sallittu.

Päivällä poikkesivat oikein kunnon pikavisiitillä Kauhajoen, Ilmajoen ja oliskohan ollu Jurvan edustus.
Pikavisiitti tarkoitti n, 10 min.

Pariisissa oli tänään satanut vettä. Ihan niin kuin meilläkin.

Päivä meni sadetta "pidellessä". Iltasella onneksi selkeni.
"Kotihengetär" saapui junalla Lapualle klo: 22:50. Meikäläinen käväisi hakemassa väsyneen, mutta onnellisen "hengettären" asemalta meille.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

MAANANTAI

Vihdoinkin aurinkoinen sää.

Päivä kului mitä erilaisimmissa asioissa.

Mies ja teini kävivät ampumaharjoitttelussa.
Minä ja " hengetär" olimme omilla reisuillamme.

Pariisista kersa äsken soitteli, olivat menossa Eiffelin torniin, jota kutsutaan myös Pariisin rautarouvan sisuksiksi. Pitkä historia on nimen antanut.

1889 Eiffelin torni avattiin yleisölle.
1910 Tornin huipulla tehdyt mittaukset johtivat kosmisten säteiden löytämiseen.
1912 Itävaltalainen räätäli kuoli yrittäessään hyppyä omatekoisella varjolla ensimmäiseltä tasanteelta.
1914 Tornin radiolähetin häiritsi saksalaisten yhteyksiä ennen ensimmäistä Marnen taistelua.
1915 Vakooja Mata Hari saatiin kiinni tornin radiosähköttäjien sieppaamien viestien avulla.
1925 Huijari Lustig myi tornin kahdesti romumetalliksi.
1930 Eiffelin torni jäi kakkoseksi, kun Chrysler Buildingi rakennettiin Nyw Yorkiin.

Nykyaikaan.

2002 Tornissa on vieraillut 200 miljoonaa kävijää.
2008 Tornia koristaa 12 keltaista tähteä Ranskan EU- puheenjohtajuuden merkiksi.

Kolmannessa kerroksessa on shamppanjabaari, josta saa ostaa kuohuvaa ennen ylösmenoa.
Helpottaa varmasti jännitystä. Heh.

Saunottua tuli ja kunnolla.
"Hengetär" tosin joutui odottamaan lauteille pääsyä, kun karvainen "lapsenlapseni" Kisu valtasi lauteet.

Tulipahan soitettua hyvälle ystävälleni Alahärmän suuntaan ja parannettua maailmaa hänen kanssaan.
Kiitos, kun kuuntelit.

Saunottua siis tuli, joten: Huomiseen.




lauantai 4. elokuuta 2012

Perjantai. Lento Pariisiin. Ym. Lauantai. "Hengetär" "lomalle" Ym.

PERJANTAI

Pilvinen ja viileähkö päivä.
"Hengettären" kanssa käytiin asioilla mm, Ala-ja Ylihärmässä.
Onnistunut reissu. Samoin onnistunut oli miehen ja teinin reisu Lapualle.
Teini sai vihdoinkin uudet silmäläsit ja piilarit. Piilareihin pitääkin totutella enemmän kuin laseihin.

Ilta kului kersan viestejä lukien. Lento Pariisiin myöhästyi n. 25 min ja Pariisiin saavuttaessa tekninen vika esti ovien aukaisun. Ilmankos kersa taas kerran viestitti: En lennä enään ikinä.
Tuleekohan laivalla takaisin??? HEH.

Iltasella tilasimme netin kautta "hengettärelle" junaliput meno-paluumatkalle.
No, eipä tuo lippujen tulostaminen meinannut onnistua, vaikka kolme tulostinta oli käytössä.
Loppujen lopuksi, piti pyytää mies apuun ja heti onnistui.
Hyi, mikä häpeä naisille.

LAUANTAI

"Hengettären" vein aamusella Lapuan rautatieasemalle.
Kovin oli rauhallinnen Lapuan seutu aamusella.
Rautatieasemalla haistoin raiteiden tuoksun, lapsuus tuli mieleen.
Rautatie tuoksuu/ haisee edelleen samalta aamun hiljaisina hetkinä, kuin lapsuudessanikin.

Ajattelin sitten aamusella asemalta tultuani tehdä valkean uuniin ja poistaa pikkuisen sateen tuomaa kosteutta hellan avulla.
No, savut tuli kaikki sisälle. Palovaroittimet huusivat täysillä ja koko nukkuva väki heräsi.
Teinillä oli yö-vieras, mahtoi hän hämmästellä reipasta herätystä klo: 07:00 aikoihin.

Ei tullut mieleeni, että tuuli ei käy lainkaan ja on matalapaine. Uunia ei ollut aikoihin lämmitetty , joten odotettavissa oli todellinen savuoperaatio.

Kersa ja vävy olivat tänään Pariisissa n. 30 asteen lämmössä käyneet tutustumassa mm.
Notre dame, champ elysee ( riemukaari) louvre, seinen varrella mm. sillan kaide oli ollut täynnä kaiverrettuja lukkoja nimien kera merkkinä ikuisesta rakkaudesta. Avain heitetään Seineen.

Mielenkiintoisia kuulumisia.

Mielenkiintoisia kuulumisa riittää ihan meilläkin.
"Hengetär" on onnellisesti perillä ja nauttii olostaan.
Kisu, karvainen "lapsenlapsi" tuli kanssani tänään saunaan.
Teinillä on pari ystävää luonaan yö-kylässä.

Sateinen oli tämä lauantai, sovittuja asioita piti siirtää sateen takia.
Illalla vasta sade lakkasi ja ilma muuttui lämpöisemmäksi.

Saunottua siis tuli, joten: Huomiseen.

torstai 2. elokuuta 2012

Keskiviikko. "Hengetär" ostoksilla. Torstai. Seinäjoki. Sateinen päivä. Karvaiset . Ymt.

KESKIVIIKKO

Aamusta todella viileä sää.
Puimme melkein villapaidat päälle, kun lähdimme asioille Ylihärmään.
Onneksi emme pukeneet, ilma kun lämpeni aika nopeasti.Aamu oli vain viileä.

"Kotihengetär" sitten ostaa pläjäytti itselleen tänään rentouttavan "lomapaikan".
Onnea vain uudelle "lomapaikan" omistajalle.

Aikamoista pyöritystä oli tämä päivä.

Iltasella saunottiin ja parannettiin maailmaa.
Ei siis mitään ihmeempiä

TORSTAI

Sateinen oli sää iltapäivästä. Aamu ja päivä olivat sateettomia ja pyykit kuivuivat hetkessä narulla.
"Hengetär" kun oli jo aamusta laittanut pyykit koneeseen ja narullekkin oli jo ripustettu, ennen kuin meikäläinen edes heräili.

Päivä kuluikin sitten Seinäjoella paperitöissä.
"Hengettären" kun piti viedä määrättyjä papereita, että niihin saadaan lainvoima.

Teinikin kotiutui tänään Lapualta. Oli ollut mahtava reisu, näin totesi.
Poliisitkin olivat teinin pysäyttäneet ja puhalluttaneet.
Mikäs siinä, kaikki oli kunnossa niin teini kuin kulkupelikin.

Karvaiset "lapsenlapset" tulivat tänään "mummun" hellään hoitoon.
Hellään? Ensin piti antaa Kisulle matolääke, Nellalle muuta lääkettä ja meidän Miukulle myös matolääke.
Huh, mikä urakka. Nellan naama oli ihan punainen lääkkeen antamisen jälkeen. Lääke kun oli väriltään punainen. Menihän lääkkeestä osa suuhunkin, mutta loput sai nuolla turkistaan pois.

Kisu ei katso päällekkään ja murisee vain. Nella pakoilee ja samoin Miuku.

Voi tätä ihanaa "lapsenlapsien" ja Miukun lääkitsemisoperaatiota.

Kisun ja Nellan "vanhemmat" lähtevät huomenna Pariisiin, Ranskaan.
Paree tuoda hyvät tuliaiset, "mummu" kun alkaa olla kohta naarmuilla. Heh.

Teinille tuli illalla kavereita iltaa viettämään. Asialllisia ja kohteliaita nuoriamiehiä.

Saunottua tuli. Päivä oli vieläkin vauhdikkaampi kuin eilen, joten: Huomiseen.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Tiistai.Lääkärissä. Kontulan kommentti.Ym.





Aamu ja päivä olivat mitä parhainta kesää.
Iltasella tuli kaksikin sadekuuroa. Ei pitkiä, mutta voimakkaita

"Kotihengettären" kanssa asioitiin päivystävällä lääkärillä.
"Hengettären" jalan haava kun osoitti pahoja merkkejä tulehtumisesta ja näinhän se oli.
Lääkärikin pelästyi kuinka korkealla tulehdusarvot ovatkaan.
Onneksi korkeinta rajaa joka johtaa suoraan sairaalaan ei vielä ollut ylitetty.
Lääkkeitä tuli jokaiseen lähtöön ja tulehdus on rauhoittumaan päin.

Lehdessä oli aika sekava kannanotto lähisukulaisten seksuaaliseen kanssakäymiseen.
Kirjoittajana Kontula.
Olkaa hyvät ja lukekaa:
----------------------------------

Seksuaalipolitiikka on Kontulan mukaan laaja aihe ja seksuaalilainsäädäntö on "joiltakin osin hyvin epälooginen".
- Seksuaalikysymyksiä koskeva lainsäädäntö on syntynyt vuosikymmenten tai jopa vuosisatojen kuluessa pirstaleisesti, seksin politiikasta kirjoittanut Kontula toteaa.
Hän ottaa epäloogisuudesta esimerkiksi eläinpornon ja eläimiin sekaantumisen, joista ensimmäinen on kielletty, mutta jälkimmäistä ei.
Toinen esimerkki on seksin lähisukulaisen kanssa kieltävä laki.
- Tämän perusta tulee siltä ajalta, jolloin koko lainsäädännön ajatuksena oli jälkeläisten tuottaminen ja oli huomattu, että lähisukulaisten kanssakäymisestä syntyvillä jälkeläisillä on kohonnut riski saada erilaisia sairauksia. Koko seksin funktio on sen jälkeen muuttunut aika lailla erilaiseksi.
Kontula pitääkin kyseistä pykälää nykyään tarpeettomana, kun kyse on täysi-ikäisten välisestä seksuaalisesta kanssakäymisestä.
- Vaikka ymmärrän, että siihen liittyy moraalista pohdintaa ja vahvoja mielipiteitä, niin se ei ole asia, jota pitäisi säädellä lailla.
"Poliitikoilla naksahtaa"
Yleisesti Kontula on sitä mieltä, että jos asiasta ei voida puhua, ei siitä pitäisi myöskään säätää lakia. Hän on huomannut, että politiikassa seksistä puhuminen on äärimmäisen haastavaa, sillä poliitikot alkavat käyttäytyä enemmän omien kokemustensa ja käsitystensä ohjaamina, kuin itse asioiden.
- Poliitikoilla naksahtaa semmoinen rauhallinen, järkevä ja seurauksia tasapainoisesti punnitseva vaihde pois päältä ja tilalle tulee emotionaalinen reaktio, jossa mielikuvilla on isompi rooli kuin sillä mitä todella tapahtuu.
- Toivoisin, että jokainen joka pyrkii näillä alueilla keskustelemaan käy ensin kylmässä suihkussa, Kontula summaa.
---------------------------------------
Nykyisellä lailla on  lapsien/ muiden sukulaisten hyväksikäyttö kielletty.
Kontulan mukaan kyseinen pykälä laissa on tarpeeton, kun kyse on täysi-ikäisten seksuaalisesta kanssakäymisestä.

Voi tautinen sentään, lailla on estetty liian läheisten sukulaisten seksuaalinen kanssakäyminen.
Kanssakäyminen liian läheiseen sukulaiseen, johtaa ei terveisiin lapsiin.
Mitenkä lääketiede on muuttunut seksin funktion, jos kyseessä on 17 vuotiaiden sijaan 25 vuotiaat sukulaiset?
Aikajanoko tekee tehtävänsä ja sukulaiset eivät ole enään sukulaisia?
Oksettavaa ja suorastaan ällöttävää kirjoitusta ja toivon, että Kontula olisi itse käynyt kylmässä suihkussa ennen kirjoituksensa julkaisua.

Poliitikoilla varmasti naksahtaa jos ko, esitystä tuodaan esille.
Napsahtaminen kun tapahtuu ihan täällä ruohonjuuritasollakin.

Antakaa meidän kaikki kestää.

Saunottua tuli ja kunnolla, eli: Huomiseen