tiistai 31. maaliskuuta 2009

Tiistain toimet

Tänään oli vaihteleva sää. Välissä räntää n.2min. sitten aurinkoa, koko päivä samaa kiertokulkua, eli talvi ja kesä tappelee keskenään, kuten sanotaan.
Onneksi kesä näyttää pääsevän voitolle.
Lakkasin tänään kirjahyllyn lautoja, mutta lopetin kesken kun "kersa" Vaasasta soitti ja ilmoitti olevansa vävyn ja Kisun kanssa meillä määrättynä aikana.
Eihän siinä mitään, mutta tein lakkausta lattiatasolla enkä halunnut katin jälkiä siihen.

"Kersa" sai paattinsa myytyä ja myynti-/ostokahvit keitettiin.
Paatti sai hyvät omistajat.

Iltasella kävimme "naapurin" kanssa noin tunnin kävelylenkillä joka tosin pikkuisen venähti kun tapasimme toisen "naapurin" ja pitihän sitä vaihtaa sana ja toinenkin.

Moni Ylihärmäläinen mummo ja pappa sai tänään järkytyksen kun posti toi kirjeen Kuntayhtymä Kaksineuvoiselta.

Siinä todetaan: Sosiaalihuoltolain (SHL 20 § ja 21 § sekä SHA 9 § 2 mom) mukainen kuljetuspalveluavustus on kuntayhtymän harkinnanvarainen avustus, jota on myönnetty Kuntayhtymä Kaksineuvoisen määrärahojen puitteissa.

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen yhtymähallitus on päättänyt budjettikäsittelyn yhteydessä lopettaa sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetuspalvelut 01.07.2009.

Kylmää ja raakaa tekstiä vanhuksille, joille pykälät laista eivät kerro mitään.

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen ei ole osallistunut ko.kuljetukseen kuin tämän vuoden alusta joilloin liitos astui voimaan.
Palvelun vanhuksille on tarjonnut Ylihärmän entinen kunta.

On raukkamaista, että säästöjä tehdään vanhuksien ja lasten kustannuksilla.
He, ovat kuitenkin hiljaisimmat kuntalaiset joten heihin on helppo iskeä.

Tiedotteesta puuttui kuitenkin tärkein lakiin pohjautuva asia.
Vaikka kuljetukset loppuu Kuntayhtymä Kaksineuvoisen osalta niin kuljetusta voi silti anoa.
Ihmettelen suuresti, miksi tiedotteessa ei lukenut:
Jos kuulutte vaikea vammaisten piiriin, teillä on oikeus anoa kuljetusta kauppaan ym. taksilla ja se maksaa linja-auton lipun hinnan.
Vammaisuus on kyseenalainen asia ja lääkärintodistus riittää kuljetuksen saamiseen.

Kuljetus toimii useimmiten kuin nyt poistuva ja on henkilökohtainen.
Vaikka tilaisit taksin esim.klo: 13:00 ja naapuri samaan aikaan, niin kaksi taksia tulee paikalle.

Miksi ko.vaihtoehtoa ei tuotu kirjeessä esiin?
Onko mahdollisesti taustalla pelko, että löytyykin ko.kuljetuksen piiriin kuuluvia ihmisiä ja jopa ihmisiä jotka eivät ole tienneet tai ymmärtäneet mitä palveluja he voisivat saada.

Kylmä tiedote, totta tosiaan.
Näinkö on ajateltu, että päästään eroon vanhuksista?
Ei kaupassa käyntiä, ei sosiaalisi kontakteja eikä viikon piristystä.

Raakaa on toiminta nykyään, vanhukset kuolkoon nälkään jos ei ole ystäviä, sukulaisia, tuttavia tai ylipäänsä ketään joka auttaisi.
Eläkehän riittää juuri ja juuri lääkkeisiin ja ruokaan, ei taksilla ajamiseen ilman tukea.

Oli Ylihärmällä asiat hyvin ennen kuntaliitosta, nyt ei ole enää.
Koululaisten hammaslääkärikuljetukset on lopetettu, koulut on kiikunkaakan, palvelut on viety, lääkäriin ja hammaslääkäriin on mahdotonta päästä ja nyt loppuu vanhuksienkin kuljetus, vaikka Liinamaa lupasi: kaikki palvelut säilyy, mikään ei muutu.

Pitkään tuli kirjoitettua, mutta ottaa pattiin kun lapsilta ja vanhuksilta viedään saavutetut etuisuudet.

Saunassa olin jo, joten: Huomiseen

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Maanantain kuulumiset

Kuinkahan moni tänään sekoili kellonajassa? Tiedän ainakin yhden henkilön joka meni tuntia liian aikaisin määrättyyn paikkaan. Ei varmasti ollut ainoa, lisää löytyy.
Suomi saisi pysyä kokonaan ns.omassa ajassaan, etenkin kun todistettu ettei siitä ole hyötyä vain haittaa.

Vieraileva "kersa" Lapualta meni tänään kotiinsa, ehti auttaa monessa työssä. Kiitos siitä.

Päivällä lakkasin kotona seuraavan hyllykön lautoja, hankalampaa kuin puupiirissä.
Kotoa puuttuu sopivankokoiset työtasot, mutta onnistui kuitenkin.
Seuraavaksi niihin vedetään noin kolmeen kertaan väritön lakka, välillä kevyesti hioen.

Iltasella kävin "naapurin" kanssa noin puolentoistatunnin kävelymatkan.
Siinä mieli virkistyi ja aivot sai happea.
Ulkoilu, pienikin on parasta "huumetta" adrenaliini kun virtaa ihminen virkistyy ja saa voimia kaikkeen toimintaan. Uskomatonta, mutta totta.

Saunassa ehdin jo käydä, joten: Huomiseen.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Sunnuntai, elimistö sekaisin

Elimistö sekaisin tarkoittaa kellon siirtoa tunnilla eteenpäin. Ihminen vaatii sopeutumista kun aikaa siirretään.
Onhan todettu, että siirto aiheuttaa ensimmäisellä viikolla paljon sydänkohtauksia.
Kaiken huipuksi ajatus siirrosta on lähtenyt joskus vuonna banaani, kun kynttilöitä haluttiin säästää.
Meille Suomalaisille kellon siirto aiheuttaa etenkin viljelijöille harmia.
Näyttää kello mitä näyttää, mutta pellolle ei voi mennä ennekuin aamukaste on hävinnyt ja kastehan ei kelloa tunne, vain luonnon oman rytmin.
Aamulla kyllä otti pattiin kun katsoi ulos. Lunta oli yöllä satanut ja märkää sellaista.
Uskotaan vanhaa sananlaskua, uusi lumi on vanhan surma.
Paikkansa taitaa pitää, vesi valui koko päivän ränneistä eiköhän lumenkin pinta putoa vauhdilla.
Mies kolasi meidän pihan puhtaaksi ja vieraileva "kersa" kävi putsaamassa mummolansa pihan.
Hyötyliikuntaa saivat kumpikin.

Itse kävin tänään "naapurin" kanssa noin kahdentunnin kävelylenkillä.
Kyllä teki hyvää, muttei vastannut hankikävelyä oli paljon raskaanpaa kävellä asfaltilla.
No, eiköhän tästäkin toivuta. Saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen.

lauantai 28. maaliskuuta 2009

Lauantain kuulumiset

Aamusta käytiin miehen kanssa noin tunnin hankikävely, ennen kilpailuun lähtöä.
Kova oli tuuli kun lähdettiin, mutta antoi periksi noin puolessavälissä.
Ilmajoella oli nyt kevään viimeiset ammuntakisat "teinillä". Hyvin ampuikin hän, katotaan mihin riittää. Huomenna on tulokset nähtävillä.

Kankaanpäässä olisi ollut serkun 50-vuotisjuhlat, mutta oli pakko jättää väliin.
Aikataulu ei yksinkertaisesti riittänyt.

Halla-Ahoa ei sitten valittu EU-ehdokkaaksi, mikä oli odotettavissakin.
Miestä ei löydy edes Perussuomalaisten jäsenlistalta.
Kaiken järjen mukaan pitäisi edes kuulua puolueeseen, ennen kuin lähtee ehdolle isompiin ympyröihin.
Soini on parasta laatua, Saarakkalan kanssa kun ehdokkaita Perussuomalaisista ajatellaan.

"Kersa" Lapualta tuli kylään ja saunomaan. Vaihtelu virkistää, eikös sitä niin sanota?

Eipä tässä sitten kummempia, muistaakseni.
Ajatus tuntuu kulkevan klimpissä, näin ennen saunaa.
Joten, saunaan ja huomiseen.

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Perjantai ja kipeät jalat

Kipeät jalat tulee siitä kun "naapurin"kanssa lähdettiin hankikävelylle sauvojen kanssa n.klo:11:15.
Kiersimme peltoja pitkin joelle, jonka ylitimme ja matkasimme kohti Kauhavaa.
Emme toki menneet keskustaan, mutta aika matkan teimme ennen kuin saavuimme Lapuan puolelle. Oli jännittävää ylittää joki kaksi kertaa etenkin kun se: Plum, plum kuului selvästi.
Näimme monien eläimien jälkiä, osasta saatoimme vain päätellä, että joko todella iso koira tai muu eläin, oli tassunjäljet todella isot. Nämä jäljet olivat lähellä jokea ja eläimet olivat ylittänneet joen monesta paikasta.
Kotiin saavuimme n.13:45, eli matkaa tuli. Ainut pysähdys oli 20min, kahvi-teepaussi ja eväiden syönti.
Mahtava reissu, aurinko lämmitti, ei tuulta eikä yhtäkään pilveä taivaalla.
Eiköhän nuo jalatkin huomiseen mennessä anna periksi, venytelty on.

Tänään iltapäivä olikin taas ns. puhelinpäivä. Soi koko ajan, asiaa tosin soitettiin ja tulevaa suunniteltiin.

Näin se perjantai heilahti ulkoilun merkeissä, joka teki todella hyvää.

Anonyymille: Kyllähän valtuustossa on tärkeitäkin asioita ja valtuutettujen tekemiä aloitteita.
Yksi tärkeimmistä oli Petri Hietamäen tekemä aloite, toisen lääkärin saamiseksi Ylihärmään ennenkuin toinen palaa loppuun.
Papereihin on kirjattuna, että Ylihärmässä käy toinen lääkäri kerran viikossa auttamassa, mutta todellisuudessa ei käy kertaakaan.
Kun yhden lääkärin harteille lasketaan ihmisten hoitaminen, ei asiat voi olla hyvin.
Enkä kyllä tiedä on koko touhu lain mukaista, lääkäriin ei pääse ilman ambulanssia.
Ambulanssi takaa, että sinut tutkitaan ja hoidetaan.
Taitaa kohta olla kuntalaisten ainut keino saada apua vaivoihinsa.

Kyllä se nyt on niin, että sauna kutsuu lepuuttamaan jalkoja ja rentoutumaan.
Huomiseen.

torstai 26. maaliskuuta 2009

Torstain kävely.

Aamusella sain pyykit mankeloitua ja keittiön siivottua kun "naapurit" kehoittivat lähtemään kanssansa hankikävelylle.
Minähän menin, voi miten mahtavaa se olikaan tuli lapsuus mieleen.
Olimme kävelyllä n.1/½tuntia. Kävelimme myös joenjäällä ja ihailimme luonnon tekemiä taideteoksia. Oudointa oli jäällä kävely, määrätyissä kohdissa kun menimme joesta kuului: plum, plum. Vähän pelotti, pettääkö jää. Ei onneksi pettänyt, sitä on vain arka.

Huomenna hanki vielä varmasti kantaa, joten menkää kokeilemaan. Ette kadu.

Iltasella olin puupiirissä ja "naapurin" ystävällisellä avustuksella sain ensimmäisen hyllyn kotiin.
Laitan kuvan kun se on käytössä, eli tavaroilla lastattu.

Kommentoijille: Eihän siinä järkeä olekkaan, että lehdet tilattaisiin valtuutetuille vaikka vain puoleksivuodeksi.
Toiseksi: Uskon, että jokaiselle valtuutetulle tulee jo tilattuna lehti jonka kokevat omakseen.
Kyseessä oli kuitenkin valtuustoaloite, mutta läpimeno on eri asia.

Saunassa tuli jo oltua, joten Huomiseen.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Keskiviikon ihmettelyt.

Tänään on ollut montakin syytä ihmetellä lehtien tiedottamista asioista.
Komiat-lehdestä puuttui useita valtuustoaloitteita, yksi tärkeimmistä mikä Kauhavan kuntalaisten tietoon olisi pitänyt saattaa, oli valtuustoaloite: Kaupunki vaikka puoleksivuodeksi tilaisi valtuutetuille Komiat-lehden ja Järviseudun Sanomat.
Riippumatta siitä meneekö esitys lävitse kuntalaisilla on oikeus tietää kaikki tehdyt aloitteet.
Harva lähtee papereita tutkimaan vaan luottaa lehtien tiedottamiseen.
Esitys lehtien tilaamisesta olisi pitänyt ehdottomasti saattaa kuntalaisten tietoisuuteen.
Samaten ko.lehdessä ei ollut tarkkaa selvitystä tekemästäni kuntalaisaloitteesta, koskien Kankaan kylän kirjastoa/lainausasemaa. Pohjalaisessa oli.
Ilkasta en vielä tiedä, huomenna varmasti kun käyn lehden "naapurissa" lukaisemassa.

Pohjalaisessa ja Ilkassa oli ollut sama kirjoitus Lasse Hautalan kommentista aiheena, kaupunginjohtajan valintaa.
Soveltuvuustestien perusteella, hän olisi ollut paras niin kokonaisuudeltaan kuin yksityiskohdiltaan ja hän olettaa, että testin tehnyt yritys piti häntä parhaimpana.
Soveltuvuustesti ei kerro kaikkea, testi ottaa huomioon ihmisen käyttäytymisen ym.asiat.
Lassehan osaa käyttäytyä todella hyvin kun tarvetta ilmenee.
Muistaakseni kirjoitin aiemmin blogiini sekä kauhajoen Kunnallislehteen ihmettelyni, miksi yhtä parhaista ei lähetetty soveltuvuustesteihin.
Ilmaisin toki myös kantani, ei voitu, koska kyseinen hakija olisi ollut Hautalaa parempi testeissä.

No, niin tai näin. Kauhajokilaiset ovat tyytyväisiä valintaan ja sehän on tärkeintä.

Itse tein tänään lasitöitä ja otin verinäytteen neljästä sormesta, pikkuisen on hankala kirjoittaa kun on laastarit sormissa.
"Naapuri" poikkesi päivällä pikaisesti tuoden tilaamiani ostoksia.
Käytin aamun siivoamiseen ja pyykin pesuun, oli jo aikakin kummankin suhteen.

Kyllä se nyt on niin, että sauna kutsuu. Huomiseen.

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Tiistain askareet

Tänään on ollut taas ns.puhelinpäivä. Tasaiseen tahtiin on puheluita tullut.
Puhelut ovat koskeneet eilistä Kauhavan valtuuston kokousta sekä Kauhajoen kaupunginjohtajan valintaa, eli yllättävän lapsellista käytöstä kisan hävinneeltä Hautalalta.

Kauhajoen valtuuston kokouksen lopetti sitten varapuheenjohtaja Hakola.
Aika raskaasti otti Hautala, ettei häntä valittu kaupunginjohtajaksi.
Ei vienyt kokousta loppuun eikä onnitellut eniten ääniä saanutta.
Tämä käytös kertoo paljon, kaupunginjohtajalta vaaditaan stressinsietokykyä ja tilanteesta kuin tilanteesta tulee selvitä.

Valtuuston puheenjohtana hän saa palkan tekemästään työstä, kuinkahan moni ns.tavallinen työläinen voi poistua työmaalta kun asiat ei miellytä ilman seuraamuksia?
Ei siellä Brysselissäkään pärjätä pakenemalla tilanteita, eikä hymyilemällä.
No, aika näyttää mitä jatkossa seuraa.

Onneksi valtuusto valitsi oikein, Kauhajoki sai varmasti kaiken kestävän henkilön johtajakseen.

Koti asioihin: "naapuri" ilmaantui yllättäen päiväkylään. Tehtiin mahtavia suunnitelmia tulevan kesän istutuksia varten, hänellä oli hyviä ideoita, joita aion hyödyntää.

Iltapäivästä tulivat Vaasan kersa, vävy ja Kisu kylään.
Housuja piti lyhentää ja kersan hiukset värjätä kahteen eri kertaan, eli raidat viimeiseksi hiuksiin.
Kisu oli kyllä ihana, mutta hierontatuolista ei pitänyt kuten ei Miukukaan.

Eilen haettiin vieras Lapualta myöhään illalla vielä meille, nyt illalla viedään takaisin. Asiat tuli hoidettua.
Joskus pikaista apua tarvitaan ja sitä on mukava antaa.

Saunassa tuli oltua, joten: HUOMISEEN.

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Maanantai, Kauhajoki ja Kauhava

Kauhajoki siksi, että uusi kaupunginjohtaja on valittu ja hän on: Keijo Kuja-Lipasti.
Oikea mies (tässä tapauksessa sanan sananmukaisesti ) sai viran.
Soitin Keijolle heti kun sain tiedon ja onnittelin sydämeni pohjasta häntä.
Tietoa, taitoa ja viisautta häneltä löytyy.
Viisautta löytyi myös Kauhajoen valtuustolta kun asiasta äänestettiin.

Kauhava sitten: Tänään oli Kauhavan Valtuustolla kokous jossa yhtenä asiana oli Kankaan kirjasto/lainauspiste.
Ehdotusta ei hallitus ollut valtuustolle tehnyt, vain tiedoksi.
Onneksi osa valtuutetuista oli ajan tasalla kysyen, mikä on halvinta nykyisessä rahapulassa:
Säilyttää kirjasto, olemattomalla palkalla?
Vai tuleeko kirjastoauto halvemmaksi?

Asia menee selvitykseen. Ilmoittelen kun jotain kuuluu.

Minua häiritsi asia, ettei valtuuston puheenjohtaja puuttunut eräiden valtuutettujen puheenvuoroihin ko.asiaa käsiteltäessä.

Valtuutetut puhuivat mm. Laajakaistasta kylille ( on aika monessa jo ), Hymy-hankkeesta sekä Verenpaineen mittauksesta kirjastoautossa.
Kaikki hyviä asioita, mutta olisivat kuuluneet kohtaan: Muut asiat.
Kuten teki Hietamäki Petri, oli huolissaan kuinka nopeasti Ylihärmän ainut lääkäri palaa loppuun kun sopimuksessa olevan toisen lääkärin yksi päivä viikossa apuna ei toteudu?

Huolestuttava tilanne. Toivottavasti Hietamäen aloite poikii apua Ylihärmän ainoalle lääkärille.


Mitähän muuta tänään?
No, aamusta "naapurit" poikkesivat ja saimme viettää mukavan juttutuokion.

Saunassa käväisin pikaisesti, joten. Huomiseen.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Sunnuntain toimet

Aamusta mies ja teini lähtivät ampumakisoihin Vierumäelle, kyseessä SM-kisat, teini teki sarjassaan Y16 uuden ennätyksensä ja oli hienosti 19. Hyvin meni, ottaen huomioon että teini on 13v.

Kauhajoen vieras herätteli meikäläistä jo yhdeksänaikoihin kahville, oli keittänyt valmiiksi.
Kiitos vain, minä olisin kyllä vielä nukkunut mutta noustava oli.
Kyllähän ne silmät aukesi kun sai valmiiseen aamiaispöytään mennä kahvin kera.

Seuraava "järkytys" oli kun näin kuvani lehdissä.
Jos olisin tiennyt joutuvani lehtikuvaan olisin laittanut kerroksen tai pari "pakkelia" ja näyttänyt kauniilta.
No, kuva on mallinsa mukainen ja tuntevat ihmiset muutenkin kuin ennen saunaa.
Herrat, Soini, Vistbacka ja Mattila ovat onneksi eduksensa.

Päivä hurahti siivotessa kun vieras teki lasitöitänsä.
Vieras on jo Kauhajoella, mies ja teini myös kotona.

Heidän matkansa kotiinpäin oli sujunut hyvin.

Eipä tässä ihmeempiä, sauna kutsuu.
Huomiseen.

lauantai 21. maaliskuuta 2009

Torstai, Perjantai ja Lauantai

Jo, on ollut kiirettä kun ei ole kirjoittamaan ehtinyt.

Torstaina aamupäivä meni perjantai aamulla olevan tapaamisen papereiden kirjoittamiseen.
Oli siinä työtä, tarkkana piti vielä olla syntymäaikojen ja tapahtumien suhteen.

Illalla olin ensin kokouksessa Kauhavalla ja Ylihärmässä sekä vielä nopea käynti puupiirissä.

Perjantaina aamusta oli tapaaminen Ylihärmässä, siinä vierähti parituntia.

Kotiin ehdittyä piti siivota eilisenkin siivot pois.
Illalla tuli vieraita Kauhajoelta ja ilta vierähti erästä puhelin sotkua selvitellessä.
Numero joka on ollut teinin käytössä 2005-2006 alusta on yllättäen putkahtanut esille mitä erikoisemmassa tilanteessa.

Ajattelin selvittää annetaanko samaa R-kioski numeroa uudelleen käyttöön kun sitä ei ole 2-3 vuoteen käytetty, vaan vaihdettu uuteen numeroon.
Mielenkiintoinen ja ihan uusi asia jonka ajattelin selvittää ihan huvin vuoksi.

Lauantaina, eli tänään.
Aamusta kokoukseen Seinäjoelle. Oli Perussuomalaisten kevätkokous, Timo Soini oli myös paikalla ja piti loistavan puheen ( niin kuin aina), oli jopa laihtunut 7 kg.
Oli posket miehellä kaventuneet ja mies nuorentunut.

Kotiin ehdin vasta n.16:45. Onneksi mies oli tehnyt ruokaa ja sai syödä, nälkä oli hirmuinen.
Toinen Kauhajoen vieraista lähti tänään, toinen jäi huomiseen.

Kyllä tämä meidän tie, Viemerö-Rannanjärvi, on karmeassa kunnossa. Ajaa saa kuin umpikännissä, eli laidasta laitaan ( en kyllä ole ajanut, mutta näin kuvittelisin). Monttuja näet piisaa.
Eilen soraa laitettiin pahimpiin, mutta sekin työ tehtiin vain puolittain.
Eikö sitä työtä voisi tehdä kunnolla kun kerran tehdään?
Vaikkeihan se sora siellä montussa pysy kuin päivän, eli hukkaan heitettyä työtä ja rahaa.

"Naapuriin" terveisiä nyt on blogi päivitetty, joten "herra" on hyvä ja lukee vaan. HEKO, HEKO.

Sauna kutsuu, ei ole kahteen iltaan kunnolla ehtinyt löylyistä nauttimaankaan joten otetaan vahinko takaisin.
Joten, huomiseen.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Keskiviikkon "toilailut"

Aamusella lähdettiin "naapurin" kanssa Kauhavalle asioimaan.
Ilma oli mitä mahtavin, kevät tulee ja vauhdilla.

Siinä päivä mukavasti menikin, kotiin ehdin pikkuista ennemmin kuin mies tuli töistä.
Oli edes kahvi valmiina, itselläkin kun kahvihammasta pakotti.
Iltasella mies ja teini lähtivät ampumaharjoituksiin ja "naapuri" tuli kokeilemaan rentoustuspatjaa.
Ainakin aineenvaihdunta, eli kuona-aineet lähti kulkemaan kun vessa oli seuraavana vuorossa.
Taitaa sopia aika hyvin myös laihdutukseen, näin totesin kun itse rentoutin itseäni ja vessa kutsui kahdesti sen jälkeen.

Tänään ei sitten kauppa-auto tullut, tai oli pahasti myöhässä. Ns.vanhukset sitä odottivat kauan aikaa ja poistuivat pysäkiltä.
Syystä ei tietoa, mutta puhelin oli kuumana tutuille kun maito ym.tarvikkeet olivat loppu kotitaloudessa.

Ajokortiton vanha ihminen on hädissään kun ko.ongelma ilmenee, mistä nyt ruokaa?

Samoin tänään oli kirjastoauton kuljettaja ilmoittanut koululaisille, ettei tule kuukauteen.
Syynä, uuden auton tulo.
Ihmettelen kyllä miksi vanha ei voi vuorojansa ajaa?

Vaihdetaanko vanhasta moottori vai muuta tekniikkaa uuteen autoon, koska pelkkien kirjojen siirto nykyään voidaan tehdä vain kantamalla kirjat toiseen autoon.
Tekniikka on edistynyt (näin olettaisin myös Kauhavalla) siten, että kirjat voidaan etukäteen kirjoja itsejään liikuttamatta siirtää tietokoneelle ja näin varustaa uuden auton tiedot ajantasalle.
Itse kirjojen siirto on nopea ja yksinkertainen tehtävä, joka ei päivää enempää vaadi. (siis jos olemme nykyajassa Kauhavalla)

Vähän on takapajuista tuo asioiden hoito, samoin kuin tienkin.
Teini totesikin kun tulimme Ylihärmästä tänne Kankaalle, että: Neuvostoaikainen tie.
Näinhän se on, monttuja on niin ettei tiedä mistä ajaisi.
Kukahan maksaa autojen pallonivelet, aurauskulmat ym. rikkoontuneet osat tiellä jossa ei edes ole liikennemerkkiä montuista.
Montut on tosin liian lievä sana, kun tie on kokonaisuudessaan rikki kyse ei ole enää montuista vaan todellakin ajokelvottomasta tiestä.

Laskua vain tiepiirille joka täyttää tietä aineella joka lähtee päivässä pois, rahan haaskausta ja turhaa työtä.

Toki, saahan siinä kaksi henkilöä palkkaa kun tietä yrittävät parantaa ja soraa lapioivat, mutta niin tyhmää ettei voi tyhmempää rahan haaskausta olla.

Jaaha, tuli taas tekstiä.
Eija menee siis saunaan rentoutumaan.
Huomiseen.

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Tiistain pyrähdys.

Tiistai meni, että heilahti.
Tänään puhelin soi aamusta asti ja iltapäivällä oli meno haastatteluun.

Eilen muuten lähetin Mattilalle ja Lehtiniemelle (Kauhavankaupungin johtaja ja vt.johtaja)
viestiä, että pitäisi saada tulevaan valtuustokäsittelyyn kohta saammeko tilat vanhasta kirjastosta käyttöömme vai emmekö?
Jos emme kirjastoa takaisin saa, saammeko edes tyhjät tilat käyttöömme?
(Kauhavan kaupunki omistaa tyhjillään, mutta lämmityksessä olevan tilan.)
Nyt tehdään parhaillaan esityslistaa valtuustolle ja katsoin aiheelliseksi muistuttaa ko.asiasta.
Toivotaan parasta, Mattila ainakin vastasi ja kertoi yrittävänsä tehdä näin.
Perjantaina kun valtuuston esityslista tulee nähdään toimiko Mattila Kankaankylän kuntalaisten toiveiden mukaan.

Kommentoijalle: Juha-Anssille, lämmin kiitos kannanotosta.

Moni haluaisi kirjoittaa omalla nimellään, mutta ja iso mutta tulee ehkä siinä, että mitä naapurit ajattelee.
Naapurit ajattelee varmasti samoin monta kertaa, mutteivat tuo asiaa julki ja ovat kiitollisia kun joku tuo asian esiin niin kuin se on.

Ihminen toimii kummallisesti, etenkin Suomalainen.
Muualla maailmassa noustaan barrikaadeille ja taistellaan oikeuksien puolesta, ei meillä.
On hyvä, että ihmisiä on opetettu kunnioittamaan toisiaan, muttei sen saisi olla esteenä totuuden sanomiselle omalla nimellään.

Kauhajoen kaupunginjohtajanvalinta on niin täynnä farssia, ettei edes teatterista vastaa löydy.
Ihmettelen Hautalan välinpitämöttömyyttä hakea virkaa muualle?
Rehellisyyden nimissä täytyy todeta, että odotin Hautalan vetävän hakemuksensa pois ja näin pelastavansa maineensa ja puolueen maineen.
No, omapa on töppinsä.

Meille olet tervetullut kun työ tännepäin tuo.
Varmasti juttua piisaa, joten varaa aikaa.

Aamupäivästä käytin eilen ostamaamme rentoutuslaitetta.
Asetin sen sohvalle ja laitoin käyntiin. Miuku, meidän kissa oli toisella sohvalla ja sai melkein hepulin kun hurina alkoi, ei näkynyt kuin hännänpää kissan hävitessä toiseen huoneeseen.

Saunassa tuli jo oltua ja lehdestä olette lukeneet kommentteja kaikista sanomisista joita viikonloppuna puidaan Seinäjoella, eli tietoisia olette.
Eipä muuta kuin, huomiseen.

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Maanantai ja rentoutuspatja

Tänään tuli taas leikattua lasia valmiiksi hiontaa varten.
Vain yksi särkyi leikkausvaiheessa, piti ottaa uusiksi.

Tänään muutenkin ihmiset tuntuivat heränneen viikonlopun jäljiltä.
Puhelin on soinut ja tiedotuksia tullut niin Kauhajoelta kuin muualtakin.
Tiedotukset ovat koskeneet niin Kauhajokea kuin lausuntoja Perussuomalaisten rasismista lehdessä tänään.
Nähtäväksi jää mitä Soini päättää tehdä ko.lausunnon suhteen.
Perussuomalaiset ei ole rasisteja, mutta oman maan ja kansan tulevaisuus on tärkeintä.

Tänään ostettiin Marbel LIHASRENTOUTUSPATJA.
Siinä on 280-sarjan moottorit (9 kpl), joihin on integroitu laaja säätöalue.

Täytyy rehellisesti todeta, on hyvä tuote.
Kuona-aineiden poistuminen oli todella huomattavissa heti.
Vessa kutsui kaikkia testaajia.

Siinä on myös mukana johto auton tupakinsytyttäjään, eli voit ottaa mukaan kun matka on pitkä.

Tervetuloa vain "naapurit" kokeilemaan.

Kyllä Eijakin nyt rentoutuu muuallakin kuin saunassa, mutta saunaan ajattelin nyt mennä.
Huomiseen.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Sunnuntai, edelleen rauhallista

Aamusta "kääpänpuolikas" vietiin takaisin Lapualle.
Päivä hurahti katsellessa kun lumet pihasta sulaa vauhdilla.

Mummeli ilmestyi yllättäen kyläilemään ja yhtä yllättäen teini lähti kylään ottiksen luo.
No, kyllähän 13.vuotias on kypsä tekemään ratkaisunsa itse, haluaako käydä kylässä vai ei.
Olisi sekin karmeeta jos ei olisi omaa tahtoa ja alistettu muiden mielipiteille.

Niin kauan kun kaverit tiedetään ja on hyvillä poluilla niin päättäköön itse asioistaan.
Oppii siten tekemään ratkaisuja joita kohta vaaditaan ihan oikeasti häneltä itseltään.
Rippikoulu on niistä yksi, missä ja miten hän haluaa sen suorittaa. Lähteekö leirille vai mitä?
Valinnan joutuu tekemään itse koska silloin saavutetaan paras tulos viihtyvyyden kannalta.

Puhelin paria soittoa lukuunottamatta on ollut hiljaa.

Eija menee nyt saunaan ja rentoutuu siellä kunnolla. Huomiseen.

lauantai 14. maaliskuuta 2009

Lauantai ja Torstai

Unohtui torstai eilen kirjoittamatta kun oli se asemalla käynti.
Torstaina ei ihmeempiä tapahtunut, "naapurin" kanssa oltiin illalla puupiirissä.
Hylly alkaa valmistumaan.

Tänään on ollut kumman rauhallinen päivä puhelimien suhteen. Vain jokunen soitto, ei muuta.

Se vaan on harmittanut kun en eilen huomannut kysyä, kuka oli poliisi joka soitti ottiksen kännykkään Helmikuun lopulla ja huusi hänelle?

Olisi mukava tietää ja jutella ko.henkilön kanssa etenkin miksi hän oli niin hermostunut.
Ymmärrän toki, että tehtäviä on liikaa ja kaiken maailman turhat paperityöt mitä olemattomimmista asioista vie aina aikaa.

Ihmisillä kun on tapana viedä poliisille asioita jotka voitaisiin muutenkin selvittää, eikä lisätä heidän työtaakkaansa.
Sovittelu on nykyisin paljon käytetty keino johonka tutkinnanjohtaja antaa suostumuksensa.
Sovitteluakin tosin edeltää tämä poliisien työllistäminen, mutta muut asiat helpottuu sovittelun myötä.
Itse olen tehnyt sovitteluita ja pidän työstäni.

Aamulla ei seitsemää pitempää voinut nukkua kun täyskääpä ja puolikääpä "kikattivat".
Onhan se hyvä, että hauskaa on mutta kun olisi vielä nukuttanut niin makeasti.

Jaaha, Eija taitaa mennä saunaan miettimään lisää asioita.
Huomiseen.

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Perjantain menot

Aamupäivästä kävin "naapurin" kanssa Kauhavalla asioimassa.
Iltapäivästä kävin Lapuan Poliisiasemalla. Oli oikein mukava ja antoisa käynti.
Kahvia ei kyllä tarjoiltu vaikka kaksi tuntia olinkin, siitä pieni moite. (huumorilla)
Erään henkilön kadottama kännykkä tosin löytyi, aika kummallisessa tilanteessa ja etenkin miten se tuli esiin.
Henkilö on sitä etsinyt tosi kauan ja sitten sen olivat talteen ottaneet vanhemmat ilmoittamatta henkilölle mitään asiasta.
Melkein varkaus, kun toisen annetaan etsiä puhelinta vaikka itse ovat sen vieneet.
No, meitä on moneen junaan. Taas kerran.

Perussuomalaisten kannatus on nyt korkealla, eikä syyttä.
Olemme kansan puolella, Suomen kansa on tärkeintä tässä nykyisessä maailman menossa.
Kansalaisia ei pidä unohtaa edes laman keskellä.

Jaaha, kääpänpuolikas ja täyskääpä tulivat saunasta.
Puolikas haluaa tänne pukemaan, joten huomiseen.
Eija menee nyt saunaan.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Keskiviikko, melkein kopio eilisestä

Kopio siinä mielessä, että aamusta sai kolata pihaa ja illalla oli kokous.
Tosin nyt lähempänä, eli Seinäjoella.

Kauhajoella kuohuu ja syystä.
Kaupunginhallitus ei ottanut huomioon Sulkkoa kun henkilöitä persoonallisuustestiin valittiin.
Sulkko pudotettiin joukosta pois.
Ainut joka Sulkkoa hänen pätevyytensä ansiosta kannatti oli Tapio Pihlaja.
Valitettavasti kannatusta ei tullut, joten esitys raukesi.

Ihmettelen suuresti monia vuosia hallituksessa istuneena, miten yksi parhaista voidaan sulkea pois jo alkumetreillä?

Ainut selitys joka mieleeni tulee on, että Sulkko oli liian kova vastus Hautalalle testissä.
Ei pahalla muita hakijoita kohtaan, mutta Hautala osaa esiintymistaidon ja sillähän niitä pisteitä tulee.

Hallitus ei toiminut nyt tavalla jonka Kauhajoen kunnan asukkaat voisivat hyväksyä.

Kaukana oli puolueettomuus päätöstä tehdessä, oikein lävitse paistaa kuinka hommaa petataan yhdelle hakijoista.
Miksi ja miten muut puolueet paitsi perussuomalaiset on saatu tanssimaan Hautalan mukaan?

Rehellistä ja avointa toimintaa olisi ollut lähettä vaikka viisi henkilöä testeihin, näin on ennenkin toimittu mutta yhtä parhaista ei ole koskaan joukosta poistettu ennen testiä.

Täytyy rehellisesti sanoa, että ihmettelen ja suuresti hallituksen toimintaa.
Tapio Pihlajaa sen sijaan kunnioitan kun ei massan mukana suostunut kävelemään.

Jaaha, kello on paljon.
Katsotaan mitä huominen tuo tullessaan, saunassa ehdin jo käydä.

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Tiistain kokous

Aamusta sai vähän kolata pihaa, yöllä oli tullut ohut kerros lunta.
Päivä sujui mukavan rauhallisesti ja illalla oli kokous.
Löysin helposti perille, ohjeet olivat hyvät.

Monta uutta asiaa tuli tietoisuuteen sekä uusia ihmisiä tutuiksi ympäröiviltä alueilta.
Ensimmäiseksi me saimme luettavaksi, Lakeuden Jätelautakunnan Johtosäännöt.
Siinä opettelemista kaiken muun uuden lisäksi.

Olipa paikalla myös valtuutettu Kauhavalta ja otin puheeksi talousarviokäsittelyn.
Totesin hänelle, ette sitten käsitelleet talousarviota vaan hyväksyitte klimpissä?
Hän vastasi: Eihän siinä ollut mitään käsiteltävää.

Taas yksi valtuutettu jonka mielestä talousarvion hyväksynnässä ei käsitelty koulujen säilymisestä sivukylillä tai kirjaston säilymisestä Kankaalla.

Ei voi kuin ihmetellä.

Pikainen käynti saunassa, jonka kohta suoritan auttaa palautumaan ajamisesta.

Teini, muuten käväisi illalla "naapurissa" kun kaveri soitteli käymään.
Ei kauaa viihtynyt kun kaverin äiti ei ollut sanaakaan hänelle sanonut, ilmaa oli teini ollut.
Toinen käsittämätön asia.

No, meitä on moneen junaan.

Huomiseen.

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Maanantai ja auton siivous.

Tänään siivosin asunto-auton, matkaajien jäljiltä.
Eihän siellä sotkua ollut, mutta imurointi ja pintojen pyyhkimistä.

Muuten on vähän ollut "tautinen" olo, johtuu varmaan lauantaista kun sain kylmää Seinäjoella apua odotellessani.

Toivottavasti menee ohitse, huomenna on Lakeuden Jätelautakunnan ensimmäinen kokous uudella kokoonpanolla.
Katsotaan löydänkö kokouspaikan helposti, ajo-ohjeet olivat hyvät ja aina voi ottaa navigaattorin mukaansa, mutta joskus sekin temppuilee.

Päivä on sujunut rauhallisen ihanasti.
Kauhajoelta kuulin, että hakijoista osa lähetetään soveltuvuustesteihin. Se on hyvä asia, siellä akanat erottuu jyvistä ja kaupunki saa hyvän johtajan. ( Näin toivon)
Tänään oli neljä haastattelua ja huomenna kolme.

Saunaan pitää mennä aromeja kiukaalle heittämään ja tautia selättämään.
Huomiseen.

Maanantai ja auton siivous.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Lauantai ja Sunnuntai

Eilinen päivä, eli lauantai sujui todella mahtavasti ja opetti taas pitkäjänteisyyttä.
Aamusta lähdin Seinäjoelle kokoukseen, matka ja kokous sujuivat hyvin. Kokous kesti 12:00-15:00.
Käväisin vielä kaupassa ja menin autolle n.15.40. Hups, ovet eivät aukea vaikka kuinka näytän merkkivaloa.
Ensimmäinen ajatus, patterit tyhjät. Kauppaan takaisin ja ystävällinen myyjä vaihtoi patterit.
Ei aukea sittenkään, soitto miehelle Mikkeliin: Mikä voisi olla syynä kun patterit eivät olleet, no vaikeata on tietysti sieltä käsin asiaa todeta.
Aikamme mietittiin ja mieheni ehdotti, että vieraat toisivat vara-avaimen jos se auttaisi.

Soitin vieraille, että lähtevät tulemaan Seinäjoelle ja ottavat avaimen mukaan.
Sitten vain odottelemaan ja kiertelemään kauppaa.
Kyllä meni kello hitaasti odottaessa.

Vihdoin vieraat tulivat ja avain oli mukana. Ei auttanut, ovet edelleen lukossa.
Silloin minä huomasin sen miksi ovet ei aukea, akku oli mennyt tyhjäksi.
Minä onneton urvelo olin jättänyt valot päälle kun menin kokoukseen.
Yleensä summeri hälyttää jos näin käy, mutta nyt jostain syystä näin ei tapahtunut.

Kiertely pitkin parkkipaikkaa kysellen, onko kaapeleita oli turhaa.
Yhdelläkään ei ollut kaapeleita autossansa.
Vieras soitti sukulaiselleen joka asuu lähellä ja pyysi tulemaan paikalle kaapelien kanssa.

Ystävällinen herra saapui paikalle ja akkukin löydettiin takatilasta, sinne avaimella pääsi.
Vihdoin ja viimein kello: 17.40 pääsin lähtemään kotiin Seinäjoelta.
Ajoin parkeilla koko matkan ja vain yksi auto huomautti matkalla valoistani.
Menimme vieraiden kanssa illalla hyvin ansaittuun saunaan.

Kyllä siinä taas oppi odottamisen taidon ja sen ettei kannata hermostua.

Tänään sunnuntaina ei ole mitään näin hassua tapahtunut.
Kersa ja vävy Vaasasta poikkesivat kun kävivät paattiansa katsomassa.
Kersa esitteli tulevan kummilapsensa valokuvaa, olivat eilen käyneet Mikkelissä vauvaa katsomassa ja kummiehdotus oli tehty.

Mies ja teini ovat vieläkin Mikkelin reisussa, tosin jo kotimatkalla.

Vieraat lähtivät Kauhajokea kohden päivällä. Oli heillekkin vähän poikkeava vierailu meillä.

Nyt pitää lämmittää sauna reissumiehille, varmasti maittaa ottaa hyvät löylyt ajamisen päälle.

Huomiseen.

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Perjantai ja kersan sekä vävyn hulluttelu.

Tänään oli ihanan lämmin ja hieno ilma. Kevät etenee vauhdilla.

Mies ja teini lähtivät tänään Mikkeliin kisoihin asuntoautolla.
Matka oli sujunut hyvin ja sähköä oli löytynyt alueelta käyttöön.

Kauhajoelta tuli vastaavasti vieraita, lennossa vaihdettiin asukkeja.

Tänään ei ihmeempiä, jos ei oteta lukuun kersan ja vävyn hulluttelua.
Kersa soitti ja ilmoitti, että olevat Vaasassa ajelemassa ilman kattoa avoautolla.
Kehoitin ajamaan Huutoniemeen ja ilmoittautumaan sisälle, jos paikka on vielä olemassa.

Kersa on kersa, näin voi vain todeta.

Saunassa tuli oltua vieraiden kanssa ja otettua hyvät löylyt, joten huomiseen.

torstai 5. maaliskuuta 2009

Torstai ja siivous ym.

Tuli sitten taas siivottua asunto kerralla kuntoon.
Aloitin aamusta, että ehdin saada valmiiksi ennen iltaa.

Illalla käväisin "naapurissa" kinkereissä. Oli mukava tunnelma ja ihmisiä oli paikalla n. 39 kpl.
Rentottava ja mukava hetki näin iltasella.

Olen nyt miettinyt kuntaliitosta ja miten Ylihärmäläisiä johdettiin harhaan ennen ns. suuntaa antavaa kuntalaiskyselyä.

Ylihärmän johtavin organisaatio Tapio Liinamaan johdolla lupasi Ylihärmäläisille sekä Kankaankyläläisille, mikään ei muutu. Kaikki säilyy entisellään.


Lupaukset joita annettiin ennen kyselyä olivat kuntalaisia harhaan johtavia.

Moni äänesti kyselyssä Kauhavan puolesta, koska kaikki säilyy entisellään.

Nyt raaka todellisuus on tullut esiin, lupaaja Liinamaa ym.kumppanit ovatkin yksityishenkilöinä luvanneet katteettomia lupauksia Ylihärmäläisille palvelujen ym. säilymisen suhteen.

Näin törkeän sumutuksen jälkeen katsoisin, että ainut oikea tapa selvitä valheidenverkosta on järjestää uusi kuntalaiskysely, mutta vain Ylihärmäläisille.

Valitettavasti muille kuin Ylihärmäläisille ei ole tehty katteettomia lupauksia ennen kyselyä.

No, saunassa tuli jo käytyä, joten huomiseen.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Keskiviikko ja vävyn lepakkoauto

Ihan oikeasti tuli mieleen lepakkoauto, kun katsoin vävyn blogisivua.
Katsokaa tekin, löydät sen täältä.

Muuten on ollut mitä hienoin kevät sää. Rännit on koko päivän tippuneet vettä ja hietikko pihassa on näkyvissä.
Maaliskuu maata näyttää taitaa pitää paikkansa.

Anonyymille: Ei ole kaksineuvoisella rahaa jakaa lääkkeitä pitkin päivää tarvitsijoille.
Odotottele vaan kiltisti kylällä iltapäivään, että saat lääkkeesi.

Lääkäreitä ei saada, siinä olet oikeassa.
Lakeja tehtaillaan pilvinpimein, muttei anneta kunnille rahaa niiden toteuttamiseen.

Tuntuu kuin päättäjiltä, eli kansanedustajilta ja ministereiltä ( ei kaikilta) olisi todellisuus kadonnut, ehkä ovat olleet liian kauan hyvässä virassa hyvin palkattuina, näin todellisuus sumentuu.

Tai päähän on noussut jotain ainetta ja halutaan vain käyttää valtaa seuraamuksista piittaamatta.

Arkeen:
Sain tänään vihdoinkin valmiiksi ulvovan suden. Lasityö.
Kyllä otti koville, mutta valmista tuli.
Tiedoksi "naapurille", sormenpäät on muusina.

Saunassa tuli jo oltua, joten huomiseen.

tiistai 3. maaliskuuta 2009

Tiistai ja hoitajakäynti

Tänään käväisin sitten sairaanhoitajan vastaanotolla kun lääkärille ei aikaa saanut.
Kersaksi olen tullut, noin leikkimielisesti sanottuna.
Olit näet korva-, poskiontelo- ja kurkkutulehdus.

Muuten käynti meni ihan hyvin ja hoitaja teki tarkkaa työtä, mutta reseptissä tuli ongelma.
Hänellä ei ole oikeutta kirjoittaa lääkekuuria ja olisin joutunut odottamaan yli tunnin, että lääkäri sen kirjoittaa.

Totesin hänelle, onhan tässä nyt jo viruttu kauan, joten haetaan huomenna apteekista. Sinne se muutenkin olisi neljän jälkeen toimitettu.
Minulle jäi epäselväksi asia, että viedäänkö kaikkien asiakkaiden reseptit jotka käyvät hoitajalla päivän mittaan vasta neljän jälkeen apteekkiin.
Näin käsitin, mutta huomenna sekin asia selviää.

Anonyymille: Tämäkö on hyvää terveydenhoitoa. Ehkä sinun pitää itse tarkistaa asioita.
Terveydenhoitaja teki työnsä hyvin, mutta kuinka oli lopputulos sinun mielestäsi.

Kaksineuvoisen myötä meiltä meni lääkäripalvelut, se on valitettava todellisuus.
Yksi lääkäri jäi toistaiseksi, kunhan eläke koittaa ei taida olla yhtäkään.

Mahatauti virus velloo edelleen terveyskeskuksen ns. intervallihoidossa.
Aina kun tulee uusi asiakas tauti ilmaantuu taas. Nyt ei uusia potilaita saisi ottaa, kierre pitäisi katkaista. Huonokuntoiset ihmiset ovat heikossa asemassa ja kunnossa kun virus iskee.

Olisikohan tänään tapahtunut mitään muuta?

No, ei ihmeempiä.
Eija menee nyt saunaan, huomiseen.

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Sunnuntai ja maanantai

Eilinen päivä, eli sunnuntai vierähti niin ettei kirjoittamaan ehtinyt.

Päivällä aika meni koneella töitä tehden ja ilta kyläillessä.
Kävin paikassa jossa en ole ennen ollut ja tottakai ajoin väärään suuntaan ja harhailin aikani kunnes soitin ko.paikkaan, miten teille löytää.
Ylistaron puoli on aina ollut minulle hankala.
Navigaattoria en ottanut mukaan kun kuvittelin, että löydän helposti perille.
Helppo perille oli kyllä löytää kunhan sai uudet ohjeet.

Aikaa siinä vierähti sitten niin, ettei enää jaksanut kirjoittaa, hyvä kun kotiin takaisin osasi.

Ai niin, teini menestyi hienosti Lehtimäen kevätammuntakisoissa, oli omassa sarjassaan ennätystuloksellaan eka ja 16-sarjassakin toinen. Tulipa taas palkintokaappiin laitettavaa kaksin
verroin.

Tänään on ollut taas ns.puhelinpäivä. Soinut koko ajan ja eripuolilta aluetta on soitot tulleet.
Soitin toki itsekkin ja yhdestä soitosta totesin taas. kyllä olis "kirveellä" töitä.

Ajattelin tilata ajan lääkärille, pitkittyneen korvasäryn ym.takia.

Ja, mitäs minä kuulinkaan:
Lääkärille ei ole aikoja, mutta sairaanhoitaja ottaa vastaan.
Tänään olisi ollut samalle hoitajalle aika Alahärmään, mutta aika hankala ehtiä sinne 10 min.
Huomiselle oli aika Ylihärmään, sen varasin.

En toki epäile etteikö sairaanhoitaja osaa katsoa korvia, kurkunperää, tarkistaa laboratorio tuloksia, mutta lääkäri on lääkäri.

Tuntuu kuin ajassa olisi palattu taaksepäin ja tosi pitkälle. Ennen kuntaliitosta ja kuntayhtymä kaksineuvoista hommat hoitui.
Nyt sairaslomaa haetaan jopa neuvolasta. Näin joutui tekemään henkilö joka kovan kuumeen takia ei pystynyt ajamaan Alahärmään hoitajan vastaanotolle. Oli neuvottu neuvolasta hakemaan sairaslomalappu.
Toivottavasti ei tartu lapsiin jos sieltä monikin sairas joutuu sairaslomansa hakemaan.
Hoitotakuu nykyään on yhtä kaukana kuin kuu taivaalla ja kuka saa syytteen jos diaknoosi on väärä tai pahaa sairautta ei ajoissa huomata.
Laboratoriokokeet eivät kaikkea kerro.

Kerron huomenna kokemukseni käynnistäni hoitajan vastaanotolla sekä miten tutkimuksissa edetään jos selvää syytä ei näy.

Olettaisin, että hoitajalla on myös ultra käytössä kun lääkärin töitä tekee.

Rauhallinen ja mukava päivä muuten.

"Naapurilla" oli tänään kynttiläkutsut, mutta totesin hänelle: Ei jaksa näin tautisena ja parempi ettei muita tartuta. Säästyihän siinä tosin rahaa. Heh.

Kyllä se nyt on niin, että: Eija menee saunaan.