maanantai 25. kesäkuuta 2012

Maanantai. James Hirvisaari. Anonyymi. Ym.

Tuttuun ja totuttuun tapaan, Seinäjokihan se aamusta kutsui.
Täyttä työtä oli päivä taas kerran, no aika kului ainakin joutuisasti.

Sää on tänäänkin ollut mitä parhain, pilviä on mennyt ja on näyttänyt, että sade tulisi. Ei tullut.
Aurinko paistaa nytkin klo: 20:54.

James Hirvisaaren blogi kommentit siitä, saako ihminen arvostella omaa tuomiotaan julkisesti, on taasen lehtien otsikoissa.
Kyllä on maailma mennyt kummalliseksi, jos omaa tuomiotaan ei saa enään arvostella.
Ihmisellä, olkoon tavallinen tallaaja tai korkeammin koulutettu, kuuluu Suomen lain mukaan sananvapaus ja etenkin kun kyse on omasta tuomiosta. On täysin järjetöntä, ettei tuomiota saisi arvostella henkilökohtaisella palstalla / muualla.

Hirvisaari kertoo, että Perussuomalaisuudella olisi tekemistä asian kanssa.
Siitä en tiedä, mutta " kaikki" tietävät, että negatiivisen kuvan antava kirjoitus Perussuomalaisista on estetty.
Niin telkkarissa kuin lehdissäkin.
Negatiivinen tarkoittaa todellisia asioita kentältä ympäri suomea.
Näitä tietoja eivät lehdet/ telkkari saa julkaista.

Täysin käsittämätöntä ja ENEMPI KÄSITTÄMÄTÖNTÄ ON, ETTÄ LEHDET / TELKKARI TOTTELEVAT KÄSKYJÄ.

Liekö Perussuomalaisilla enemmistö "komiteassa" joka päättää mitä julkaistaan ja mitä ei ?
Siltä vahvasti vaikuttaa.
Perussuomalaisten säännöt ovat Suomen lain vastaiset, mutta niin on luultavasti haluttukin.
Harva lähtee oikeuksiaan peräämään Suomen lain mukaisesti, vaikka hänellä on siihen täysi oikeus.

Tiedä sitten kuka Perussuomalaisten säännöt on keksinyt, mutta ihmisen arvostus ja kunnioitus on niistä unohtunut totaalisesti.

-----------------------------------
ANONYYMI on ottanut kantaa eiliseen kirjoitukseeni. Tässä, olkaa hyvät:

------------------
Anonyymi on lisännyt kommentin tekstiisi "Lauantai.Juhannuspäivä. Sunnuntai. Miesten Eturauh...":

Onpa mahtava homma että meille miehille miehisiin vaivoihin on saatu apua. Tiedän, että ravinnolla on suuri merkitys. Hyvä Eija.

Julkaise
Poista
Merkitse roskapostiksi

Valvo tämän blogin kommentteja.

Lähettänyt Anonyymi blogiin Eija Kiviharju-Ketola 24. kesäkuuta 2012 21.54 


----------------------------------
Anonyymille toteaisin:  Kiitos kiittämisestä, mutta todellisuus on todellisuutta. 

On paljon miehiä joilla eturauhanen vaivaa syystä tai toisesta, yksi tärkeimmistä syistä on väärä / puutteellinen ruoka-aineiden saanti.
Tunnettu tosi asia on, ettemme me Suomalaiset niin miehet kuin naisetkin syö terveellisesti nykyään.

Katsotaan vaikka sota-ajan henkilöitä jotka nyt ovat vanhuksia.
Kova elämä ja kova ruokavalio.
Ruoka perustui pelkästään omasta maasta saataviin tuotteisiin. Ei valmisruokiin, ei pitsoihin, ei eineksiin Ym, Ym,
vain oman maan satoon.

Lisäravinto joka ei sisällä mitään haitallisia ainesosia vain luonnosta saatavat tarvikkeet on nykyihmiselle välttämättömyys.
Onneksi ihmiset ovat nykyään heränneet huomaamaan lisäravinnon tarpeellisuuden ja tärkeyden.

Kuten eilen kirjoitin, olen onnellinen kun ihminen saa avun lisäravinnosta.
Onnellinen on pissasuihkusta jota ei ole aikoihin tullut. Nyt tulee. Kiitos lisäravinnon.

---------------------------------------------------------------

Siinähän sitä taas tälle päivälle.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen

Ps. Teini aloitti tänään kesätyöt. Jee. Eipä notku kotona. Heh

Ei kommentteja: