sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Sunnuntai, Kauneimmat Joululaulut, Ilkan yleisönosastolta

Kyllä osasi tänään olla kylmä tuuli ja pakkanen kiristyi vauhdilla. Nyt on noin - 11 astetta.

Päivä sujui mukavan rauhallisesti, eikä matkaväsymys ainakaan vielä iskenyt.

Illalla olimme Ylihärmän kirkossa laulamassa Kauneimpia Joululauluja.
Ihanan kokemus, taas kerran.

ANONYYMI, on ottanut kantaa kirjoituksiini.

Hyvä niin. Tämän päivän Ilkassa oli yleisönosastolla runo joka puhutteli minua paljon.
Runo, sopii monen Anonyymin kommenttiin.

Olen kopionut runon Ilkasta ja toivon, että luette sen rauhassa.

Runo antaa aihetta ajattelemiseen, monessa, monessa perheessä.

Yleisöltä

Pienen tytön hätähuuto!

sunnuntai 13.12.2009

Olen syntynyt maailmaan omaksi itsekseni ja

olen arvokas sellaisena kuin olen.

Minulla on lupa siihen.

Minulla on oikeus epäonnistua ja

kokea pettymyksiä.

Saan iloita,itkeä ja vihata.

Kaikki tunteet ovat minulle sallittuja.

Sinä aikuisena laitat minulle rajat,

joiden sisällä minun on hyvä olla.

Mutta älkää kontroloiko,tarkkailko ja

tukahduttako minua liikaa.

Antakaa minun puhua,minua itseäni kiinnostavistani asioista

ja luottaa teihin,antamiinne lupauksiin.

Älkää eläkö elämäänne minun kauttani,

älkääkä puhuko aikuisten ihmisten asioista minun kuulteni.

Olen vielä lapsi ja aikuisen ihmisten asiat,

eivät kuulu minulle.

En ole myöskään terapeutti,lääkäri enkä avioliittoneuvoja.

Jos teillä on ongelmia,hakekaa apua niihin.

Mutta älkää vaivatko minun päätäni,

teidän ongelmillanne.

Olen lapsi ja minulle kuuluu vain lapsen asiat.

Kun menen kouluun, niin toivon,että elämäni jatkuu

turvallisten aikuisten ja turvallisen koulupolun saattelemana.

Kaikki ihmiset,joita kohtaan matkallani,toimivat minulle peileinä.

Siis olkaa läsnä minun elämässäni.

Olen arvokas, ainutlaatuinen yksilö

ja tälläistä ei ole toista,samanmoista!

Rakastakaa,kunnioittakaa ja ymmärtäkää minua,

omana persoonana.

Älkääkä tehkö minusta,oman itsenne näköistä "irvikuvaa!"

------------------------------------------------------------------------

Todella puhutteleva runo, vai kuinka?

Jaaha, sauna kutsuu: Huomiseen.

Meinasi unohtua, teini oli Ylihärmässä Kinkkukisoissa.
Tässä tuloksia:

Omassa VT14 sarjassa:

1. Mika Ketola 283
2. Emmi Haukkala 272
3. Jonna Mäki-Ikola 272 ...suorituksia yhteensä 9

Ja Y16 sarjassa:

1. Mika Ketola 366
2. Jussi Rajamäki 365
3. Joni Laksola 357 ...suorituksia yhteensä 6

---------------------------------------------
On siinä sihti kunnossa teinillä, vai kuinka?

Ei kommentteja: