sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Sunnuntai. Vistbacka saa tutaa lehdissä. Hengetär onnellisena.

Aika harmaa oli sää tänäänkin.
Vettä ei onneksi satanut, mutta pimeä oli päivä. Raskaat pilvet tekivät tehtävänsä.

Hengetär palasi tänään matkoiltaan.
Mukana oli sauna. Ei onnellisempaa ihmistä nyt löydy kuin hän.
Mahtaa istua koko yön saunassa.

Raimo Vistbacka sai tänään tutaa lehdissä ja aivan oikeista syistä.
Alla mielipiteeni perussuomalaisten nykyisestä menosta, menosta joka voi johtaa tuhoon.
Yhden tai kahden ihmisen "nuoleskelu" ilman omaa päätäntäkykyä on vaarallinen.

----------------------
Mielenkiintoista oli lukea tämän päivän Ilkkaa ja Pohjalaista.
Vitsbacka sai kunnon arvostelut toiminnastaan E-P piiritoimikunnan puheenjohtajana.

Olen samaa mieltä kannanottajien kanssa Vistbackan toiminnasta alueella.
Ajatellaan tilannetta, jossa kuvioista on pois niin Vitsbacka kuin Soinikin niin, mikä on puolueen tulevaisuus.

E-P:n alueella totaalinen kaaos.
Jytkyyn osallistuneet heivattiin mäkeen Vistbacka toimesta ja paikkoja jaettiin Vistbackan manttelinperijää Hongistoa vaaleissa auttaneille. Tuntemattomille henkilöille, mutta perussuomalaisten jäsenille. Sama jako jatkui viikonloppuna.

Kiitollisuuden velka Hongiston tukemisesta pitää maksaa.
Ihan sama onko henkilö pätevä toimeensa, pääasia oli velanmaksu. Puolue, minkä päätäntävalta perustuu palkintoihin, ei tietämykseen, ei ole pitkäntähtäimenpuolue.

Saapi nähdä saavatko rehellisen mielipiteensä esiin tuoneet jäsenet potkut puolueen mustamaalamista, toivottavasti eivät.
Puolueen ja ehdokkaan mustamaalamisen aloitti Vistbacka, joten erotus sinne mihin se ensinnä kuuluisi.
Tosin, säännöt eivät taida olla samat jäsenille ja Vistbackalle.
-------------------------------
No, se näistä valinnoista. Aika näyttää.
----------------------------------
Aamulla 07:45 saapui läheiselle kutsu taivaisiin.
Sinulle hyvää matkaa tahdon toivottaa.
Taivaassa sinua ilo odottaa. 
Eija
---------------------------------
Saunottua tuli, joten: Huomiseen

Ei kommentteja: