lauantai 1. kesäkuuta 2013

Lauantai. Onnea kaikille valmistuneille ja koulunsa päättäneille. Helsingin Sanonien PÄÄKIRJOITUS ??!! . Ym

Seinäjokihan se aamusta kutsui.
Päivälle tuli pituutta yli työajan.
Juhlia olisi tänään ollut joihin suunnistaa, mutta ei niihin ehtinyt.
Onnea kuitenkin kaikille Ylioppilaille, Valmistuneille, luokalta toiselle siirtyneille, ym.

On se outo juttu, että viikkokaupalla oli hellettä, mutta juhlapäivänä sataa ripotteli
Onneksi pieni sade ei varmasti juhlia haitannut.

Helsingin Sanomien pääkirjoitus eilen, 31.05-13 oli totaalinen pohjaneeraus ja
osoitus siitä, että pääkirjoituksen kirjoittaja ole ajan tasalla puolueista, eikä EU- kielteisyydestä.

Valitettavasti pääkirjoituksen tekijän nimeä ei lehdessä näy, mutta suosittelisin ensin tarkistamaan
mistä kirjoittaa ja kuinka kirjoittaa.

Epäpätevä pääkirjoituksentekijä on 0 arvoinen Helsingin Sanomille.

Kirjoittaja mainitsee puolueista ,että : EU- KIELTEISIN ON PERUSSUOMALAISET.

Kirjoittajalle ei tullut mieleen tarkistaa mikä puolue on kansalaisaloitteen takana:
Kansanäänestys Suomen eroamisesta Euroopan unioninjäsenyydestä.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11

ITSENÄISYYSPUOLUE  on kansanäänestyksen takana.

Perussuomalaiset nuoret ilmoittivat mediassa tukevansa kansalaisaloitetta,
eivät muut perussuomalaiset.

EU-KIELTEISIN PUOLUE ON ITSENÄISYYSPUOLUE.

Itsenäisyyspuolue haluaa töitä suomalaisille sekä säilyttää Suomen tehtaat ja työpaikat.
Perussuomalaisilla tätä linjaa ei ole.

Timo Soini marssii kyllä maailmalla homoliittoja vastaan, muttei kotimaansa asioiden
eteen.

Toivoisin, että ITSENÄISYYSPUOLUE mainittaisiin kun kyseessä on EU- kielteisyys.

Itsenäisyyspuolueen maininta osoittaa sen, että kirjoituksen tekijä on tietoinen nykyisestä
puolueiden tilanteesta ja tajuaa ottaa selvää asioista.

No, se siitä tietämättömyydestä.

"Naapuri" poikkesi iltasella kahville.
Saunottua tuli, joten: Huomiseen.




Ei kommentteja: