sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Lauantai. Teuva. Raekuuro - Sunnuntai, Kaikenlaista

 LAUANTAI:
Lauantai aamusta lähdin kersan ja vävy ehdokkaan kanssa kohti Teuvaa
ja Teuvan markkinoita.
Kyllä oli väkeä torilla. Olin markkinoilla keräämässä nimiä kansalaisaloitteeseen:
Suomen eroamisesta Euroopan unionin jäsenyydestä.
Aloitteen viimeinen allekirjoituspäivä lähestyy
Osaa voi ottaa vielä osoitteessa

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11

Tai käydä paikkakunnan kirjastossa kysymässä voiko paperilomakkeen
täyttää siellä ?

Nimiä kertyi mukavaan tahtiin ja monenlaisia kommentteja EU:sta ja sen
toiminnasta kuulin. Kaikki asiaa.

Ongelma muodostui ainoastaan siinä, että ihmiset kuvittelivat Perussuomalaisten
olevan aloitteen takana. Eivät todellakaan ole. Timo Soini ei voi ratsastaa aloitteella
johon hänellä ei ole mitään sanavaltaa, vaikka niin haluaisikin.

Aloitteen tekijä Suomen asukkaiden olojen parantamiseksi on ITSENÄISYYSPUOLUE.

Yleisin oli turhautuneisuus nykyiseen menoon. Menoon, jossa Suomen kansalaiset
jäävät täysin hungningolle.

Erittäin paljon närästystä aiheuttivat EU:n uudet koulutussäännät.
Eräksin mies totesi, että ehkä minulle opetetaan kuinka sikoja pitää hieroa.
Olen 40- vuotta hoitanut sikoja ja osaan työni, mutta pakko mennä.

Samoin 30- vuotta ammatikseen autoillut henkilö kertoi, kuinka omat
lomat pitää käyttää EU säännösten naudattamiseen ja opiskella.

Todella pahalla päällä ovat ammattinsa 100 % osaavat. jotka
joutuvat taas kerran tottelemaan  EU:n  järjettömiä sääntöjä.

Totaalisen lapsellista touhua niin EU:lta kuin Suomen päättäjiltäkin.

(Ai niin, luultavasti nämäkin maksut menevät EU:n tilille. ) 



Meillä oli Teuvalla mitä mahtavin ilma.
Täällä päin oli satanut rakeita oikein kunnolla.
Ns, sininen tie oli täyttynyt rakeista kokonaan ja luikasta oli hetken.
Autot olivat pysähtyneet tien reunaan odottamaan jäisten kiteiden sulamista.
Eräs auto ei malttanut odottaa vaan liukui päin pysäköityä autoa.
Järkeäkin voisi joskus käyttää.

Päivä meni siis hyvin ja tuttuja tuli tavattua roppakaupalla.

Iltasella kotiuduimme. Kersa sekä kumppani suunnistivat vielä Vaasan kohti.
Teinin ystävä "Jeriko" saapui iltasella meille yökylään.
Hyvin olivat hiljaa vaikka valvoivatkin aamuyöhön.

Tässä yksi kuva Teuvan markkinoilta.
Minä siinä melkein palaneena keräämässä nimiä paperilomakkaisiin, itsenäisyyspuolueen edustajana.




SUNNUNTAI:

Aurinkoinen ja ihana sää jatkui tänäänkin.

Ajattelin tänään puhdistaa puiden alusia nokkosista ja näin teinkin.
Voi mikä ihana polte onkaan jaloissa ja käsissä. Heh.

Päivällä lähdin kauppaan "naapurin" kanssa ja pitihän sitä täytettä saada omaan jääkaappiin.
Valo oli melkein ainut kun jääkaapinoven aukaisi.

Ei siis mitään erikoista tälle päivälle.
"Jeriko" lähti iltasella kotiansa kohti ja me saunoimme.
Kisu siis saunoi minun kanssani.

Joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: