tiistai 25. kesäkuuta 2013

Tiistai. Seinäjoki. Perussuomalaiset / Soini: missä Eu siellä ongelma. Itsenäisyyspuolue: Eroon Eu:sta.

Seinäjokihan se aamusta kutsui ja täytyy rehellisesti todeta, ei työaika
riittänyt kaikkien hommien tekemiseen.
Ei vaikka meitä kaksi henkilöä hommista "raatoi".
Onhan se hyvä, että hommia piisaa. Heh.

Aamusella kun lähdin pihasta kaikki oli kuivaa, ei sateesta merkkiäkään.
Ajettuani n, 150 m oli tie likomärkä ja lätäköitä täynnä.
Läheltä on sadealue kulkenut.

Alla on Itsenäisyyspuolueen puheenjohtajan Antti Pesosen kirjoitus Perussuomalaisten
uhosta vaalien alla. (Timo Soinin )
Tunnetuin lause oli todellakin: missä Eu, siellä ongelma.
Lause upposi kansaan kuin häkä.
Lause ei ole sen pitemmälle johtanut.
Ei todellakaan ole perussuomalaisten haukkumista, jos perätään lauseelle tekoja.

Näitä tekoja Eu:sta eroamiseen ja ongelmien poistamiseen sen myötä ei Timo Soini
ole vaalien jälkeen jatkanut lainkaan.

Vitseillä on hyvä ottaa kansaan ote.
Kansa kaipaa hädässään huumoria ja valoa tulevaisuuteen.
Tämän lupauksen kansalle Timo Soini petti.
EU onkin nykyään hyvä asia Soinille, ehkä paikka maailmalla houkuttelee.

Itsenäisyyspuolue on ajanut  EROA EU:sta, ainoana puolueena..
Äänestysinto on ollut hyvä. Etenkin nuoriso on huomannut ettei Suomi tarjoa heille
enään mitään.
Perussuomalaiset / Timo Soini ei myöskään ole tehnyt mitään aloitetta EU:sta eroamiseen.

Timo Soinin tyhjät vaalilupaukset ja lauseet ovat tuuleen huudeltua hiekkaa.
Mikään ei pidä paikkaansa. Valitettavasti.

Tässä Pesosen kirjoitus, lukekaa ajatuksella ja miettikää miten Soini on "huutoihinsa"
vastannut SUOMEN KANSALLE:
-------------------------------------------


Perussuomalaiset kannattaa EU-jäsenyyttä ja euroa, mutta onko se uutinen?
 
Minulta aiotaan usein kysyä, että miksi aina haukut Perussuomalaisia.
Kysymykseen on helppo vastata. En ole haukkunut Perussuomalaisia. Ellei sitten
haukkumisena pidetä sitä, että asiat esitetään sellaisena kuin ne nähdään ja se
näkymä ei kaikkia miellytä. Kun kirjoitan Perussuomalaisista, tarkoitan
puoluetta, en siis yksittäisiä ihmisiä.
 
Mieluista olisi kirjoittaa vain oman puolueen tavoitteista, mutta aina se ei
riitä. Ainakin silloin, kun poliittisia kuplia syntyy, niitä on yritettävä
puhkoa. Kestävää tulevaisuutta voidaan nimittäin rakentaa vain tosiasioiden
perustalle. Kansalaisilla on oikeus tietää puolueiden todelliset kannat
keskeisiin kysymyksiin.
 
Perussuomalaisten eduskuntavaalien jytkyvoitto syntyi kasvaneesta politiikan
muutosvaatimuksesta. Suuri osa PS:n äänestäjistä äänesti puoluetta kuvitellen,
että Perussuomalaiset haluaa Suomen eroon EU:sta tai ainakin eurosta. Tällainen
käsitys oli ja on monelle syntynyt yhtäältä Perussuomalaisten ja erityisesti
puheenjohtaja Soinin taitavan sanankäytön ansiosta. ”Missä EU, siellä ongelma”
on lause, johon on helppo yhtyä. Se meni kansaan. Tuo lause ei kuitenkaan
sisällä mitään vaatimusta muutoksesta. Moni on kuvitellut, että lause jatkuu:
EU:sta pitää päästä eroon. Mutta se on kuvittelua. Sellaista vaatimusta ei
Perussuomalaiset ole esittänyt. Vääriä mielikuvia PS:n EU-kannoista on
vahvistettu ja vahvistetaan mediassa edelleen. Hiljattain Maaseudun tulevaisuus
-lehden päätoimittaja kirjoitti, että ”Perussuomalaisten yksinoikeus on
EU-vastaisuus”.
 
Perussuomalaisista on tullut nykyisen politiikan taustavoimien kannalta
ihanteellinen oppositio. Sinne voidaan ohjata muutospainetta kuin
paineventtiiliin. Paineet pääsevät purkautumaan ja entinen meno voi jatkua.
 
Perussuomalaisten tärkein tavoite on päästä seuraavaan hallitukseen. Ja sinne se
on kelvollinen, kun puolue hyväksyy nykyisen politiikan peruslinjan. Se
merkitsee euro- ja EU-jäsenyyttä. Ja myös  EU:n johtamaa talouspolitiikkaa sekä
ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
 
Nyt juuri ennen Perussuomalaisten puoluekokousta on uutisoitu, että puoluekokous
ei saa ottaa kantaa eurojäsenyyteen. Ps:n puoluehallitus on torjunut aloitteen,
jonka mukaan puoluekokouksen pitäisi ottaa selvä kanta euroon. Kyse ei siis ole
edes EU-jäsenyydestä vaan eurosta. Ja siihenkään ei tule selvää kantaa.
 
Perussuomalaiset ei vaadi Suomen eroa eurosta eikä EU:sta. Näin puolue kannattaa
Suomen EU-jäsenyyttä ja euroa. Onko tämä sitten uutinen? Monelle se voi olla.
Mutta kuten Mark Twain kirjoitti, ihmisiä on helpompi huijata, kuin
saada heidät uskomaan, että heitä on huijattu.
 
Suomen kuvalehden Heikki Ventoa lainaten: EU-jäsenyyden vastustajille tiedoksi.
Teillä ei ole omaa eduskuntapuoluetta.
 
On kohtuullista odottaa, että seuraavissa eduskuntavaaleissa tuo puute
korjautuu. Itsenäisyyspuolue on sitoutunut toimimaan sen puolesta, että Suomen
menetetty valtiollinen itsenäisyys palautetaan kansanvallan ja hyvinvoinnin
perustaksi. Suomalaisista n. 25-75 prosenttia – mittauksista riippuen -
kannattaa Suomen eroamista EU:sta.
 
EU:sta eroamisesta ja sen oletettavista vaikutuksista ei ole syntynyt vielä
kunnollista julkista keskustelua. Nyt olisi vielä hyvää aikaa keskustella. Suomi
on EU:n kyydissä sellaisella tiellä, että ennen pitkää keskustelun puute voi
johtaa yleiseen huutamiseen.
 
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
 
-----------------------------------
 
Aikansa sitä vitseilläkin maailmassa pärjää, mutta ei loputtomiin.
 
Puoluekokouksesta vielä:
Miksi puoluekokousväki ei saa ottaa kantaa perussuomalaisten mielipiteeseen mm eurosta?
Eikö valta olekkaan jäsenistöllä?
Ei valitettavasti. 

No, se siitä.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: