tiistai 8. lokakuuta 2013

Tiistai. Hirvisaari. Anonyymi ??. Ym.

Seinäjokihan se taasen aamusta kutsui.
Päivä oli mitä aurinkoisin, mutta iltapäivästä ja illasta alkoi vesisade.

Hommat sujui aika joutuisasti, kiitos ihanien asiakkaiden.

James Hirvisaari ei sitten perustanutkaan yhden miehen ryhmää Eduskuntaan.
Olen aika pettynyt Hirvisaaren päätökseen liittyä valmiiseen ryhmään.
Ryhmään, mikä ei vaaleissa saanut paikkaa Eduskunnassa.
Olisin odottanut, että Hirvisaari tekee kaikkensa kunniottaakseen entisen puolueensa arvoja, vaikka
yhden miehen ryhmässä.
Onko Muutos 2011 puolueella samat arvot kuin perussuomalaisilla?
Onhan se nyt helppoa olla tärkein ihminen uudessa puolueessa, mutta onko se oikein?

Oikein olisi ollut perustaa yhden miehen puolue.
Yhden miehen puolue olisi ollut hyvä, mutta jotenkin koen, ettei uuden puolueen valinta ollut nappiin osunut
Hirvisaarelta.
Liian nopea päätös kertoo, katkeruudesta perussuomalaisia kohtaan ja näyttämisen halusta.

Kukapa noita syitä tietää nopeaan päätökseen, mutta sitä voi joutua katumaan ja kauan.
---------------------------------

Anonyymi, joka ei olekkaan Anonyymi on ottanut kantaa eiliseen kirjoitukseeni:

-------------------
Anonyymi (noreply-comment@blogger.com)
7.10.2013
Vast.ott.: e.kiviharju@hotmail.com
Yhteyshenkilön Anonyymi kuva
Anonyymi on lisännyt kommentin tekstiisi "Maanantai. Puhelinpäivä. Kuntayhtymä kaksineuvoine...":

Ole Eija ylpeä saamastasi huomiosta. Mitä tulee saamasi uhkaukseen, voit myös siltäkin osin olla huoleta. Kirjeen tarkoitus oli mitä ilmeisemmin pelotella sinua ja saada sinut vaikenemaan.

Tässä kohtaa voisin tiedustella Perkkalaiselta, kun hän näyttää tuntevan rikoslain näin hyvin, että mihin rikokseen Eija on syyllistynyt?
Samalla tahtoisin lähettää terveiset Perkkalaiselle, kun hän mitä ilmeisemmin tätä blogia lukee, että olisiko nyt syytä pysyä lestissään ja pyrkiä hoitamaan se tehtäväalue kunnolla? Siinäkin on toivomisen varaa. Suotavaa olisi myös ottaa selvää, mitkä tehtäväalueet kuuluu Kuntajohtajalle. Tämä siitä syystä, että jatkuva käsienpesu ei tee iholle hyvää.

Ystävällisesti
Carita Laaksonen

Julkaise
Poista
Merkitse roskapostiksi

Valvo tämän blogin kommentteja.

Lähettänyt Anonyymi blogiin Eija Kiviharju-Ketola 7. lokakuuta 2013 22.29 
-------------------------------------------------
 
Hyvä Anonyymi. Kiitos kannanotostasi.
 
Puhelimeni soi hommissa tiuhaan tahtiin, mutta laitoin kaikille viestin: hommissa.
Iltasella alkoi varsinainen puhelinrumpa, jopa oudot ihmiset soittivat ja kehoittivat minua olemaan
välittämättä Kuntayhtymä kaksineuvoisen eilen minulle lähettämästä kirjeestä.
 
Osa soittajista totesi:
 kirje on pelotteluyritys ja näin toimitaan kun koetaan olevansa heikoilla.
Heikoilla oleminen kuulemma tarkoittaa sitä, että salailuun on syytä.
 
Tiedustelet mihin rikokseen olen syyllistynyt?
 
Eiköhän se selvinnyt eilen Kuntayhtymä kaksineuvoisen lähettämän kirjeen ensimmäisestä lauseesta:
 
Olemme huolestuneina joutuneet kiinnittämään huomiota lastensuojeluasioihin liittyvään toimintaasi julkisuudessa.
 
Olen kirjoittanut nimelläni lehtiin Kuntayhtymä kaksineuvoisen lastensuojelun puutteellisesta asioiden 
 hoidosta.
Onko siis väärin, olla huolissaan lastensuojeluviranomaisten toiminnasta?
Ei pitäisi olla.  
 
Kuntayhtymä kaksineuvoisen mukaan se on väärin.
Valitettavasti.
 
 Moni huostaanottettu ja lastensuojelun piirissä oleva henkilö toivoisi kuitenkin.
että heidän kohtelunsa Kuntayhtymä kaksineuvoisen alueella tulisi julkiseen tietoon.
Valitettavasti, etenkin Terhi Järvi on ollut "kyvytön" kuuntelemaan  lastensuojelun piirissä olevia nuoria.
Heidän omia näkemyksiään, heidän omasta elämästään. 
Tämä kannanotto perustuu todellisuuteen ja Järven "kykyyn" ammatti-ihmisenä ymmärtää lastensuojelun piirissä olevia lapsia.
 
No, se siitä.
 
Päivä meni hyvin ja nyt nukkumatti kutsuu.
 
Saunottua tuli, joten: huomiseen 

Ei kommentteja: