keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Keskiviikko. Kangas-Annala silta- ja tie.

Seinäjokihan se aamusta kutsui.
Totuttuun tapaansa.
Päivä meni ihan mukavasti ja SINISEN PAPRIKAN ruoka oli taivaallista.
Vielä parempaa oli jälkiruoka. NAM, NAM.

Kaikkeen muuhun olen ehtinyt ottamaan kantaa, mutta Kangas-Annala asiaan en.
Laitetaan siihen korjaus.
-------------------------------------


Ely- keskus teki päätöksensä Kangas-Annala silta- ja tien asian suhteen.
Päätös tehtiin tukimistulosten perusteella.
Suomi on sitoutunut suojelemaan luontoa ja ilmastoa.
Olettaakseni sitoutuminen koskee myös Kauhavan kaupunkia.
Ely-keskuksen päätöksessä mainitut poikkeusluvat rakentamiselle
ovat sellaisia, joita Kauhavan kaupungilla ei ole mahdollisuutta saada.
Hyvä niin, ilman luontoa ja eläimiä meillä ei olisi elämää.

Silta- ja tiehanke oli kuntaliitoksen perustuskivi.
Perustuskivi, jonka johdosta Kankaan kyläläisten liitoshakemus Lapuaan hylättiin.

Nyt, kun hanke on jäissä ja liitossopimuksen kestävyys on railoilla, kuin kevätjäät
ehdotan seuraavaa kaupunginhallitukselle:

Kauhavan kaupunginhallitus ( ylimpänä päättävä elimenä) turvaa Ylihärmäläisten
kuntaliitoksessa saamat rahat.
Rahat, joilla oli tarkoitus osittain maksaa silta- ja tiehanketta sekä Rannajärvi-
Kiitostolan välisen tieosuuden kunnostaminen.

Nämä rahat, joita ei vielä ole käytetty liitossopimuksen mukaisesti voisi sijoittaa Ylihärmäläisten nimissä vaikka korkeakorkoiselle tilille.
Tämä olkoon varatoimenpide, ottaen huomioon, että pysymme Kauhavalaisina.
Päätös pitää valtuustossa tehdä nopeasti.

01.01. 2014 meillä Ylihärmäläisillä ei ole nokankoputtamista kuntaliitoksen myötä
saatuihin rahoihin, ellei niitä meille Ylihärmäläisille valtuuston päätöksellä
julkisesti sijoiteta rahastoon.

Ylihärmäläisten liitosrahoista ei tule ottaa senttiäkään pois.
Kauhavan kaupunki on maksanut Kankaan kylän maanomistajille korvaukset maankäytöstä.
Tätä summaa ei pidä vähentää Ylihärmäläisten rahoista.
Maanomistajat ovat rahansa ansainneet, eikä ole heidän vikansa että maksetaan etukäteen.
Poliisi varoittaa useasti lehdissä:
Älkää laittako rahaa tuntemattomille, älkää maksako mitään etukäteen.

Kauhavan kaupunki maksoi etukäteen ilman, että lupia sillalle tai tielle Annalan puolelle olisi
vielä tullut.
Tämä tyhmyys ei ole Ylihärmäläisten syytä
Kauhavan kaupunki kärsiköön itse päätöksistään, päätöksistään ilman laivoimaisia päätöksiä.

Silta- ja tie tulkoon aikanaan, mutta kuntaliitosrahat Ylihärmäläisten osalta on turvattava.
Ylihärmäläisenä en halua, että rahamme valuvat kankkulan kaivoon.

------------------------------------------

Se, siitä.
Saunottua tuli, joten: huomiseen.

Ei kommentteja: