perjantai 3. heinäkuuta 2009

Tiistai- Perjantai

Tuli käytyä vähän reisussa, joten blogini kulkee pikkuisen jäljessä.

Minä, mieheni ja teini olimme matkalla, mutta talo ei jäänyt tyhjäksi.
Vaikka olen ostanut ns.turvalaitteet, eli jos asiaton yrittää sisälle niin meteliin herää koko kylä, mutta Miuku-neidin takia piti olla hoitajat kotona.
Ei kissaa voi heitteille jättää jos ei eläinten hoitolaan vie. Meidän Miuku ei hoitolassa viihtyisi, parempi hoitajat kotona. (onneksi "kersoja" piisaa vapaaehtoisiksi.)

Kävimme Kankaanpäässä. Koska olen kotoisin sieltä nautin tuttujen ja sukulaisten näkemisestä.
Torstaina olimme torilla ja nautimme Tapolan mustastamakkarasta, puolukkahillon kera.
Suoraan tehtaalta tuotu mustamakkara on ihan eri asia kuin kaupan vakuumipakkauksessa ostetut.

Torilla tapasin serkkuni ja hänen vaimonsa Helsingistä.
He ihmettelivät kuinka Hesari oli tehnyt kankaankylästä jutun lehteen?
Selitin, tilanteen ja ymmärtäminen alkoi heti. Kyseessä ei ollut ihan tavallinen kyläläisten perustama Kamarikirjasto vaan vähän isompi ja monimutkaisempi asia.

"Kersa" Kankaanpäässä muutti uuteen asuntoon ja mitäs muuta kuin, että äitee pesemään uutta asuntoa ja kantamaan tavaroita.

No, nyt on suurimmat tavarat viety ja asunto siivottu. Kelpaa "kersan" siellä nyt oleilla työnsä ohella.

Olimme myös Caravaanien-jäsenalueella Kuninkaanlähteellä parkissa.

Vuorokausi alueella maksoi 17€/perhe/vaunu/auto.
Hintaan sisältyi saunan, uima-altaan kaikkine vempeleineen käyttö sekä sähkö.

Saunassa oli uusin löylynheittosysteemi, eli narusta vedettiin ja vesi suihkusi kiukaille.
Sama systeemi on käytössä myös Niinisalon varuskunnan saunoissa.

Käytössä olivat mm. Tenniskenttä, Pienoisgolf, Biljardi, Pingis ym, harrastukset.

Todella edullista ja lapsille oli ohjelmaa jatkuvasti. Kaiuttimista kuului usein, koska mikäkin tapahtuma alkoi.
Todella siisti ja lapsiystävällinen paikka. Moitteen sanaa ei voi sanoa.

Anonyymeille sitä vastoin on moitteen sanat:
Anonyymi Anonyymi sanoi...

Kuulin vierestä erästä keskustelua liittyen blogissasi mainittuun rahan keräykseen, jäin itsekseni ihmettelemään että koska kerätyt rahat on viety johonkin tiettyyn liikkeeseen ( aika outo juttu )eikä lahjan saajalle vapaasti käytettäväksi, ainakin meilläpäin saaja saa itse päättää mihin rahat käyttää.

1. heinäkuuta 2009 9:50

Poista
Anonyymi Anonyymi sanoi...

Kumma juttu jos ei saa käyttää omia lahjarahoja itse.
Minäkin olen ollut tänä kesänä rippijuhlissa ja annoin lahjaksi rahaa kun lapsi halusi mopon. Mutta kyllä hän saa minun antamalla rahalla ostaa mitä haluaa ja jos mopon haluaa niin sieltä mistä haluaa ja koska haluaa.

1. heinäkuuta 2009 23:32


Teille, haluan todeta: Asia on sovittu ko.henkilön kanssa. Henkilöllä on omat syynsä miksi tämä käytäntö.

Kannanottonne kuvastaa täyttä tietämöttömyyttä asioista, minäkin haluaisin tietää, mihinkä liikkeeseen lahjarahat on viety?

"Aikuisten", kuten kirjoituksista tulee julki, on turha sekaantua teinin asioihin, olkoon toiveena rahoilla ostaa mitä tahansa.

Tärkeintä on lahjan saajan hyväksyntä asialle, hänelle rahat kuuluvat eivät muille.


Tässä muuten yksi kuva Kuninkaanlähteen maauimalasta.Poista



Aika rauhallista vielä, mutta meno alkoi heti klo: 10:00 jälkeen.

Saunassa tuli käytyä ja Miukun seuralaiset jäivät vielä yöksi, joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: