maanantai 29. kesäkuuta 2009

Maanantai, helteet jatkuu.

Onneksi tänään oli ns.normaali lämpötila. Tosin jos menit paikkaan, jossa ei tuullut, hiki tuli heti.
Vähän kaikenlaista tuli päivän aikana puuhattua, ei tosin mitään mainittavampaa.

Joonas,( kotoisin Laihialta) sai lopultakin hyvän korvauksen pahoinpitelystään.
Rahahan ei terveyttä tuo, mutta Joonaksen kohdalla tuo turvatumpaa elämää.
Joonaksesta, piti tulla lääkäri. Ylioppilastodistuskin oli huippuhyvä.
Muisti katosi pahoinpitelyn seurauksena. Kesti kauan oppia kaikki uudelleen, sekä muistaa etenkin äiti, isä, veli ym. sukulaiset ja tuttavat.

Kaikki opittu oli kerralla pois pyyhitty muistista, koulunsa parhaalta oppilaalta.
Joonakselle ja vanhemmille: Pitkä taistelu toi vihdoinkin oikeutta Joonakselle.

Iltasella veimme Kamarikirjastoon, "kolmen talon talkoo hyllyn".

Vaikka itse sanonkin, ei hullumpi. Hyllyyn laitetaan aina esille uusimmat kirjat, mitä saamme.
Yksi kirjoista ehdittiin lainata ennen kuvausta.
Hyvin kävi väkeä Kamarikirjastolla ja keräys erään rippilapsen lahjaan käynnistyi hyvin.


Tässä kaksi kuvaa hyllystä.







Pitäisi isontua kun kuvaa klikkaa, toivottavasti.

Eipä tässä näin maanantaina kummempia.

Sauna kutsuu, joten: Huomiseen.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuulin vierestä erästä keskustelua liittyen blogissasi mainittuun rahan keräykseen, jäin itsekseni ihmettelemään että koska kerätyt rahat on viety johonkin tiettyyn liikkeeseen ( aika outo juttu )eikä lahjan saajalle vapaasti käytettäväksi, ainakin meilläpäin saaja saa itse päättää mihin rahat käyttää.

Anonyymi kirjoitti...

Kumma juttu jos ei saa käyttää omia lahjarahoja itse.
Minäkin olen ollut tänä kesänä rippijuhlissa ja annoin lahjaksi rahaa kun lapsi halusi mopon. Mutta kyllä hän saa minun antamalla rahalla ostaa mitä haluaa ja jos mopon haluaa niin sieltä mistä haluaa ja koska haluaa.