tiistai 2. kesäkuuta 2009

Tiistai ja Kamarikirjasto.

Ihmettelette varmasti, mikä Kamarikirjasto?
Tämän nimen päätimme antaa meidän yhteiselle kokoontumispaikalle.
Kamari, nimitys tulee ns.yhteisestä tilasta jossa on viihtyisää oleskella.
Voi istua ja parantaa maailmaa muiden kyläläisten kanssa.
Tietokonetta voi käyttää, vaikka pasianssin pelaamiseen, videoita katsella ym.mukavaa.
Kirjasto, nimitys tulee kun saimme takaisin meiltä joulukuun lopussa viedyt kirjat.
Samoin Seinäjoelta eräs perhe (Knuuttilat) lahjoittivat runsaan kirja-sekä musiikki kokoelman.
Lahjoituksia on tullut useilta henkilöiltä sekä yrityksiltä.
Kiitos siitä, kaikki otetaan avosylin vastaan.
Kysessähän on sama lainausaseman tila joka meiltä 01.01.2009 myös vietiin, kirjojen yhteydessä.
Pitkä ja sitkeä kädenvääntö Kauhavan Kaupungin kanssa antoi lopulta hyvän lopputuloksen.
Siunausta oli tälläkin asialla, nyt olemme voineet sisustaa sävy sävyyn ja muuttaa tilan mielemme mukaiseksi.
Kiitos, Hallintojohtaja Lehtiniemi.
Kutsu avajaisiin tulee varmasti. Olemme myös ajatelleet, että pappi siunaisi uuden Kamarikirjastomme, minusta ajatus on hyvä.

Muita uutisia, aamusta kävimme teinin kanssa Lapualla tutustumassa Ylä-asteeseen ja samalla ilmoittautumassa ko.kouluun.

Päivä vierähti verhoja Kamarikirjastoon ommellessa, tosin piti keskeyttää kun aloin ompelemaan ihan väärin saumoja. Huomenna jatketaan, eiköhän ne siitä valmistu.

Sauna kutsuu, joten: Huomiseen toivottelee, onnellinen kökkätyöntekijä.

Ei kommentteja: