keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Keskiviikko ja Kamarikirjasto

Aamusta piti olla Kamarikirjastolla klo:07.30 Radio Pohjanmaa tuli tekemään haastattelua.
Ohjelman jälkeen Pirkon puhelin oli soinut jatkuvasti, kirjoja tarjottiin lahjoituksina meidän kirjastolle.
Uusimpia kun vielä saataisiin, niin hyvin olisi pullat uunissa.

Tässä ote, radio Pohjanmaan kirjoituksesta nettisivuillansa:
-----------------------------------------------------
Kirjasto takaisin naisvoimalla

Kankaan kylän toimeliaita naisia. ( valokuvat, eivät kopioituneet)

Kuntaliitoksen myötä Ylihärmästä kerrottiin Paras-hankkeen koettelevan Ylihärmän Kankaan kylää kovin ottein. Ahkerassa käytössä ollutta sivukirjastoa oltiin lakkauttamassa siitä syystä, ettei muissakaan kylissä ollut sivulainaamoa. Kävimme vuodenvaihteessa kuulemassa kyläläisten tuntoja, ja niinhän siinä sitten kävi, että kirjastossa laitettiin lappu luukulle ja ovi lukkoon. Mutta kyläläiset eivät jääneetkään toimettomiksi, vaan nyt kirjasto on avaamassa ovensa uudelleen - yksityisenä kirjastona.

Kankaan kylän naistoimikuntaa ja kyläseuran johtokuntaa on kiittäminen siitä, että kirjasto avataan jälleen. Pirkko Katteluksen mukaan kirjasto saatiin aikaan kun oli akat asialla. Yksi toimeliaista "akoista" on Eija Kiviharju-Ketola, joka taisteli tilan puolesta ja kävi monet rakentavat keskustelut hallinnonjohtaja Lehtiniemen kanssa. Toukokuun lopulla saatiin iloisia uutisia, että kirjasto saadaan pidettyä.
----------------------------------------------------------------------------------

Olemme onnesta soikeita. Verhot sain vihdoinkin valmiiksi, huomenna saan ripustaa ne paikoilleen.
Otin verhoissa huomioon sisustuksen värit ei liikaa, mutta pikkuisen samaa.

Iltasella poikkesi vieraita Seinäjoelta, mukava kun kävitte.

Siinähän se päivä taas vierähti Kamarikirjaston merkeissä, huilataan kun on valmista ja avajaiset pidetty.

Sauna kutsuu, joten: Huomiseen

Ei kommentteja: