sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Sunnuntai, edelleen kuumaa.

Onneksi tänään kävi pieni tuuli, jaksoi olla edes varjossa päivällä.

Iltapäivällä veimme Lapuan "nuorenparin" kotiinsa ja kävimme jatkamassa porkkanapenkin puhdistusta rikkaruohoista. Kyllä sieltä porkkaa löytyi, kun isommat rikkaruohot oli perattu tieltä pois.

(En tainnut eilen muistaa mainita, Lapuan vieraista.) Tätä se vanhuus teettää.

"Naapurin" tekemä hylly Kamarikirjastolle on valmis.
"Naapuri" teki hyllyn, minä hioin ja lakkasin. Toinen "naapuri" toimitti hyllylle "jalat" sekä antoi hyviä vinkkejä hyllyn maalauksen suhteen.
Mieheni kiinnitti "jalat" ja muutenkin otti osaa, että hylly saadaan valmiiksi mahdollisimman nopeasti käyttöä varten.

Kolme taloutta on siis osallistunut hyllyn valmiiksi saamiseen. laitan kuvan kun hylly on sille tarkoitukseensa määrätyssä paikassa ja asianmukaisesti kirjoilla varustettu.

Viikonloppu on sujunut hikisissä, mutta rauhallisissa merkeissä.

Kankaan- ja ikolan kyläläisille tiedoksi:

Kamarikirjastolla on lista erään rippilapsen onnitteluihin, rahan voi tuoda jos haluaa maanataina tai torstaina klo: 18-20.00 välisenä aikana.
Tarkemmat tiedot saa paikanpäältä tai soittamalla minulle.
040-5754366

(Valitettavasti numeroni ei tule näkyviin enirossa osoitteella, Ylihärmä.
Koska olen olen luottamushenkilö, tietoni tulee näkyviin asuinkuntana Kauhava.)

Saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: