torstai 23. heinäkuuta 2009

Torstai, Onnea Kuiviselle 70.v.

Aamulla sää, oli heti mitä parhain.
Pyykkikone pesemään ja narulle kuivumaan. "Silmissä" pyykit kuivuivat.

Samoin aamusta menimme mieheni kanssa mansikkamaalle ja vieläkin tuli n.4kg mansikoita.
Ei muuta, kuin hilloa keittämään. Taas kerran.
Myöhäisempi mansikka vasta ilmoittaa tulostansa.

Tänä kesänä mansikkaa on tullut todella paljon.

Teinin, kaveri oli meillä kaksiyötä tänään lähti kotiinsa. Hauskaa teineillä kuului olevan.
Naurua kun piisasi ihan loputtomasti.

Illalla olin kamarikirjastolla. Tällä kertaa töissä.
Hyvin ja joutuisasti meni ilta. Kävijöitäkin merkattiin toistakymmentä, vaikka osa kirjaston käyttäjistä oli Reijo Kuivisen 70. vuotis juhlilla.

Luin, lehdestä Kuivisen muistelut omasta ajastaan opettajana.
Harva, hyvin harva nykyinen opettaja pystyy samaan kuin hän.
Kuivinen ymmärsi, että lapsen pitää viihtyä koulussa ja toimi sen mukaan, uhmaten opetussuunnitelmia.
Ei siis ole ihme, että Kuivisen oppilaat ovat menestyneet "maailmalla".

LÄMPIMÄT ONNITTELUT REIJO KUIVISELLE, näin netin kautta.

Saunassa tuli jo oltua, joten: Huomiseen

Ai, niin. Anonyymille: En tiedä, kukin tulkitkoon kirjoittajan kirjoituksen oman mielensä mukaisesti.

Ei kommentteja: