lauantai 6. lokakuuta 2012

Lauantai. Jalasjärvi. Kersa. Tulvat. Valheiden tulva myös Kangas-Annlan silta-ja tieosuudesta.Ym.

Sateista. sateista. Mitäs muutakaan.

Päivällä lähdimme " hengettären" kanssa talkoisiin Jalasjärvelle.
Koko päivähän siinä meni, mutta hyvää jälkeä tuli.

Kyllä oli ennen Jalasjärveä, Seinäjoki tiellä vettä pelloilla. Vieraspaikkakuntalainen olisi luullut järveksi, jos paalit eivät olisi olleet keskellä "järveä".

Merikaarron kersa ja vävy olivat jo meillä kun kotiuduimme Jalasjärveltä.
Ilta meni mukavasti maailmaa parantaessa, mukavuus loppui huolestumiseen kun vartiointivirma otti yhteyttä ja kertoi, että heidän talossaan näkyy valvontakamerassa mieshenkilö.
Huh, mikä pelästys. Onneksi päästiin pelkällä säikähdyksellä.

Tulva on myös saartanut meiltä tien Ylihärmään ja Kosolaan menevä tiekin on veden peitossa.
Toivottavasti sade pian lakkaa ja vesi laskee nopeasti.

Kuulin tänään myös HUHUJEN TULVAN KANGAS- ANNALA SILTA- JA TIERAHOISTA.

EN TIEDÄ ONKO ASIALLA SDP VAIKO KESKUSTA, MUTTA YLIHÄRMÄLÄISILLE ON SYÖTETTY TÄYDELLISIÄ VALHEITA RAHOJAN KOHTALOSTA JOS KO.HANKE EI TOTEUDU.

ON VÄITETTY, ETTÄ YLIHÄRMÄ EI SAA RAHOJANSA JOS SILTAA JA TIETÄ EI TEHDÄ.
YLIHÄRMÄN RAHAT EIVÄT KATOA MIHINKÄÄN, 
RAHAT PYSYVÄT YLIHÄRMÄSSÄ JA YLIHÄRMÄ VOI LAITTAA RAHAT HEILLE TÄRKEISIIN KOHTEISIIN.
TÄTÄ VARTEN ON VALTUUSTO JA VALTUUSTO YMMÄRTÄÄ, ETTÄ YLIHÄRMÄN RAHAT KUULUVAT YLIHÄRMÄN KEHITTÄMISEEN, EIVÄT KANTA KAUHAVAN, KUTEN VALHEIDEN TULVA ANTAA YMMÄRTÄÄ.

KUNTALIITOSSOPIMUKSESSA MAINITAAN MYÖS KIISTOLA- RANNANJÄRVI TIEOSUUDEN KORJAAMINEN, MUTTA TÄHÄN EI RAHAA OLE VARATTU VAIKKA KUNTALIITOSSOPIMUS ON YHTÄ SITOVA TÄSSÄ HANKKEESSA, KUIN SILTA-JA TIEHANKKEESSA.
MIKSI TÄTÄ ASIAA EI AJETA SAMALLA TARMOLLA SDP:N JA KESKUSTAN TOIMESTA??

EN TIEDÄ KUKA NÄIN VALHEELLISTA TIETOA LEVITTÄÄ JA MIKÄ ON SEN TARKOITUSPERÄ?
EHKÄ UUSI NIMILISTA ILMAN LAPUALAISIA JA KOIRIA.

VOIN VAIN TODETA, TODELLA ALA-ARVOISTA YLIHÄRMÄLÄISTEN "KUSETTAMISTA" JA HYVÄKSI KÄYTTÄMISTÄ.

PELOTELLAAN KUIN VENÄJÄLLÄ. HUH, KAAMEAA POLITIKKAA JOS JOKU OIKEASTI TÄTÄ HARRASTAA. TYHJÄSTÄHÄN EIVÄT MOKOMAT HUHUT SYNNY, EIVÄT TODELLAKAAN.

Kyllä on verenpaine pilvissä kun mokomasta "kusetuksesta" kuulee. HUH, HUH,

Sitten toisiin tulviin.
Käväisin iltasella ottamassa jokusen kuvan meidän tulvista matkalla kohti Ylihärmää..
Kuvat ovat vähän hämäriä, olihan ilta jo kyseessä.









Ei siis mitään ihmellistä, jos ei oteta huomioon täydellistä kataluutta/ valheellisuutta Ylihärmän kuntalaisia kohtaan.

Saunottua tuli, joten: Huomiseen

Ei kommentteja: