lauantai 27. lokakuuta 2012

Lauantai. Huomenna äänestyspäivä. Mönkään mennyt Alajärven reissu. Ym.

Ihanan aurinkoinen sää oli tänään. Jopa + 12 astetta lämmintä oli ulkona auringossa.

Huomenna on virallinen äänestyspäivä kunnallisvaaleissa.

Lehdet ovat olleet täynnä ehdokkaiden kuvia, kuvia joihin on satsattu tuhansia euroja.
Nämäkin rahat joita käytetään itsensä mainostamiseen olisi voitu ohjata tärkeimmille kohteille.

Suorastaan miljoonia kuluu eri puolueiden vaalikamppanjaan niin lehdissä kuin telkkarissakin.
Samoin, nämäkin rahat olisi voitu ohjata tärkeämmille kohteille.

Jos, ehdokas / puolue ei ole saanut uskottavuutta muutoin kuin mainostamalla itseään jumalattomalla summalla,  niin lasken sen kuntalaisten aliarvioimiseksi.
Naama lehdessä isolla kuvalla varustettuna ja hunajaa maksaneena on älytöntä.

Itse olen sitä mieltä, että kuntalaiset ovat tehneet päätöksensä jo aikoja sitten.
Päätöksen, ketä äänestävät.
Kuitenkin:

Onnea kaikille ehdokkaille huomiselle päivälle.

Alajärvi meinasi kutsua tänään. Oli toki sovittukin asiasta, mutta maha ja auto laittoivat vastaan.
Eli, Alajärvi jäi kaymättä vaikka halua olisi ollut.
Vastoinkäymiset johtuvat jostain syystä, syystä mikä aikanaan selviää.

"Hengetär" joka oli meillä tänään saunassa teki talven ensimmäiset enkelinkuvat lumeen.
Meistä muista ei samaan ollut.
Teini on toki lumienkeleitä tehnyt enempi kuin me lumeen, mutta vielä ei "pokkaa" löytynyt.

Muistan kuinka isäni aikoinaan teki aina lumienkeleitä saunomisen välillä.
Enkeleiden tekeminen vastaa melkein avantouintia.

Täytyypä yrittää ryhdistäytyä ja tehdä lumienkeleitä aina kun mahdollista on.

"Hengetär" saunoi kunnolla ja jäi meille yöksi, väsyneenä mutta onnellisena ja puhtaana. Heh

Muistakaa huomenna käydä äänestämässä omaa ehdokastanne.
Jokainen ääni mikä ehdokkaalta jää kotisohvalle on pois tuloksista.
Vain äänestämällä voit vaikuttaa. Ehdokkaasi ei hyödy äänestä, mitä ei anneta.

Saunottua siis tuli, joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: