tiistai 3. toukokuuta 2011

Tiistai, Seinäjoki. Soini piti pintansa.Ym.

Aamusta Seinäjoelle.

Päivä meni, että heilahti.

Soini piti sitten pintansa Portugalin tukemisen suhteen.
Tosin, pakettia ei ole esitelty ja monia kysymyksiä on avoinna.
Auttaa pitäisi ehkä vähäsen, mutta vanha systeemi ei ole toimiva.
Jos EU kaatuu pienen Suomen tukemattomuuteen eri maiden velkataakassa, niin antaa kaatua.
Kovin on heppoiset kaatumisen syyt, jos näin kävisi.

Suomen ei kuulu olla maksumiehenä jokaiselle maalle, joka talousvaikeuksissa kieriskelee.
Nekin rahat voitaisiin käyttää oman maan työllisyyden tukemiseen sekä lapsiperheiden, että vanhuksien hyväksi.
Mitä kaikkea sillä rahalla saataisinkaan aikaan Suomessa.
Nykyään Suomesta on tehty maa, jossa töitä ei ole, tukia ei saa, kansa elää köyhänä ja alitettuna.


Vaasan kersa oli saapunut meille päivällä ja tehnyt ruan valmiiksi.

Osa väestä kävi saunassa, minä en. Joten: Huomiseen.

Ei kommentteja: