maanantai 23. toukokuuta 2011

Maanantai. Seinäjoki. Yllättäviä käänteitä. Ym

Aamusta joka oli yhtä aurinkoinen kuin iltakin kutsui Seinäjoki.
Päivä vierähti mukavasti välillä todeten, että vettä satoi kuin saavista kaatamalla.
Kesää, sitähän sade tekee.

Yllättävistä elämän käänteistä kuulin Hangon suunnalta.
Ei tiedä mitä odottaa, mutta hyvää ei ole tiedossa.
Narsistinen henkilö on saanut äidin hylkäämään heidän lapsensa ja ottamaan takaisin jo kerran ulos heittämänsä ihmisen.
(Lapsi on sijoitettu sijaiskotiin, odotti vain äidin pääsemistä irti narsistisesta henkilöstä.)
Narsismi, voi kuinka paljon pahaa se saakaan aikaan.
Vannotaan melkein pyhiä valoja muuttumisesta, kuitenkin todellisuus tulee esiin aikanansa.
Ei ihminen ole miksikään muuttunut, valvonta pelaa, et voi käydä missään ilman ko. henkilöä.

Narsismista oli kirjoitus viimeviikon Seinäjoen Sanomissa, kuinka satuinkaan sitä tänään lukemaan.
Kaikki meni nappiin, valitettavasti.

Toivottavasti ei sentään "ruumiita" tule, mutta pahalta näyttää ja vaikuttaa.

Tänään soittelin Perussuomalaisten "pääpaikalle" ja kyselin Ylihärmän Perussuomalaisten tilanteesta.
Uusia jäseniä oli liittynyt yhdistykseen.
Lämpimästi Tervetuloa.

Ei erikoista, näin julkisesti kerrottavaksi.
Joten, huomiseen

Ei kommentteja: