perjantai 27. toukokuuta 2011

Perjantai, Kuntokamarilaitteiden velka, Kutsu Eduskuntaan. Ym.

Kovin sateisen oloinen oli tämä päivä. Illasta vasta satoi n, 4 minuuttia. Synkkää on, eli sadetta voi ropista lisää milloin vain.

Päivä vierähti monenlaisissa askareissa sekä "naapurin" viemisellä Ylihärmään "lomalle".

Kuntokamarin laitteiden velka pankille on kohta saatu kasaan.
Vielä uupuu n, 400-500 euroa.
Toivoisin, että jokainen jonka luona olen kannatuspyynnön käynyt esittämässä laittaisi vielä kortensa kekoon.
Vaikka en nyt kuulu jäsenistöön olen pitänyt velkaa omanani koko ajan.
Jostain käsittämättömästä syystä ?
Ehkä se että haluan lainan nopeasti maksettavaksi on ollut kannustimena.

Kiitos teille kaikille jotka olette auttaneet niin velaan takaisin maksun onnistumisessa kuin muutenkin.

Pyynnöstäni mm. Laatukilpi lahjoitti ison opastekyltin Kamarikirjastolle, tuoli kirjaston hoitajalle tuli myös lahjoituksena, ensimmäinen tietokoneen sain lahjoituksena Lapuan kaupungilta.
Kuntokamarille sain lahjoituksena isot peilit Kauhajoelta. Liikkeestä nimeltä: Lasi Kolmio.
Leskisen kukkakauppa Ylihärmästä lahjoitti ison salia koristavan kukkasen minulle salille vietäväksi.

Monia muitakin lahjoituksia on tullut Liisa Pajulan ansiosta.
Hyllyjä, lahjoituksena, itse tehtynä naapurien avustuksella kokoon saatuja. Ym, Ym.
Kamarikirjastoa koristava kasvi on Liisa Pajulan kirjastolle toimittama.

Velka on siis lähellä loppusummaa. Toinen asia on Kamarikirjaston tililtä lainattu puuttuva osuus laitteiden maksuun.

Sitä en koe niin henkilökohtaiseksi, kuin pankin lainan.

Varmasti jokainen jäsen yrittää saada rahaa tilille takaisin, mutta omalta kohdaltani koen että olen onnistunut tukimaksujen hankkimisessa kun rahat ovat lainaan kasassa.
Päävastuu Kamarikirjaston tililtä otetusta lainasta, on tietenkin henkilöllä joka lainasi pankille rahaa ja minä se en ollut.

Toivottavasti kohta voidaan maksaa loppu velka pois. KIITOS KAIKILLE AVUSTAJILLE.

Kutsu Eduskuntaan tuli. Pitää nyt katsoa ehtiikö ?
Itselläni ei niin suurta mielenkiintoa asiaan ole koska olen siellä jo useasti vieraillut, mutta teini voisi olla innostunut ko. kohteesta.
Onhan se ensimmäinen kerta toki hieno.
Jo pelkkä turvatarkastus on kokemisen arvoinen asia. Samoin korkeat huoneet, sokkeloiset tilat ja tietenkin itse eduskuntasali ovat kokemisen ja näkemisen arvoisia.

Siinähän sitä taas.

Rahaa Kuntokamarilaitteiden velan maksamiseen odotellen ja saunassa käyneenä : Huomiseen.

Ei kommentteja: