lauantai 28. toukokuuta 2011

Lauantai. Seinäjoki. Kamarikirjaston velka. Ym.

Aamusta kutsui tuttuun tapaan Seinäjoki.
Päivä sujui ihan hyvin ja aikakin meni joutuisasti.

Päiväsellä Vaasan sakki karvaisine "lapsenlapsineen" oli saapunut meille.
Odotin ihanaa ruokatarjoilua kun saavuin töistä kotiin.
Kissan viikset.
Sain lähteä "naapurin" ja Vaasan kersan kanssa kauppaan Ylihärmään.
Saihan sitä sitten syödäkseen kersan tekemän ruoan, kunhan ensin haettiin kaupasta aineet.
Hyvää oli ruoka, kiitos kersalle.

Kaupassa eräs henkilö tuli puheilleni, oli lukenut eilisen blogini ja halusi lisätietoja.
Hän kysyi mm. kuinka paljon muut johtokunnan jäsenet ovat keränneet rahaa lainan maksuun ?

Tähän en valitettavasti osannut kunnolla vastata. Mutta päätellen summista jotka tilille ovat tulleet, ei muut kuin minä ja Liisa Pajula.

Toinen kysymys koski lainaa Kamarikirjaston tililtä.
Kuka sitten antoi luvan pankille ottaa rahaa tililtä, jos minä en sitä päättänyt ?

Tähän kysymykseen pystyin antamaan suoran vastauksen.
Luvan pankille antoi Marjatta Yliluoma.

Eiköhän nyt tullut selväksi kaikille asioista kiinnostuneille, asioiden oikea kulku.

On toki hyvä, että laina pankkiin herättää huomiota. Ehkä huomion myötä saamme puutuvan osuuden kasaan.

Vaasan sakki lähti illalla kotiansa kohti ja ONNEKSI karvaiset lähtivät mukana.
Vaasan sakki saunoi ja mies kun kotiutui illanvietosta.

Miehellä kun oli illalla työporukkansa kanssa tiimisaunontaa ja karting ajoa powerparkissa Mika Salo cirguitilla Alahärmässä. Hauskaa oli ollut, ja mieskin kotiutui hyvissä ajoin ja ehjänä.

Siinä sitä näin lauantain ratoksi.
Huomiseen.

Ei kommentteja: