sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Lauantai ja sunnuntai. Hyvää Äitienpäivää.Ilkka.

Tänään sunnuntaina on Äitenpäivä.
Lämpimät Onnitelut kaikille Äideille ja Mummoille.

Itse vietimme mukavan leppoista äitienpäivää mm. mummolassa (mieheni kotona).

Oli mukavaa tavata ihmisiä mummolassa, joita ei ollut aikoihin nähnyt.
Mieheni kanssa siivosimme mummulle koko pihamarkin lahjaksi.
Toki muutakin lahjaa vietiin, mutta perusteellinen pihansiivous oli luultavasti lahjoista paras.

Hikihän siinä tuli, mutta parasta puurtamisessa oli mummun onnellisuus.

Teini ei onnittelu urakkaan osallistunut, oli vielä kaverinsa luona Lapualla.

Iltapäivästä saapui yllätysvieraita Kauhajoelta.
Kauaa ei ehditty maailmaa parantamaan, mutta koeajo Kauhavan teinin autolla tuli suoritettua.

Koeajosta tuli mieleen Vaasan kersa, joka saapui hetki sitten pihaan uudella autollaan.
Koeajo pitää suorittaa myöhemmin ja antaa tarkemmat kommentit auton toiminnasta.

Aamusta yritin nukkua eilisen myöhäisen kotiin tuloajan takia.
Ei onnistunut, ei sitten millään.
Kahvia aloitettiin keittämään jo 5 tunnin yöunien jälkeen.
Osuutensa virkeidellä on varmasti siinä, että vettä juotiin tanssin lomassa.

Kaiken kaikkiaan täydellinen ja onnellinen päivä, oli tämä Äitienpäivä.

---------------------------------------------

LAUANTAI.

Vaasan sakki saapui päivällä Äitienpäivän viettoon.
Karvaiset "lapsenlapset" tuotiin mummulaan lahjaksi, eli lomalle vähäksi aikaa.
Tuli toki "oikeitakin" lahjoja.
Kersalla oli kiire vävyn kanssa Vaasaan, kersan autoa kun tultiin ostamaan.
Uusi auto on jo tiedossa ja sunnuntaina sitten nähdään, millainen.

Teini lähti kaverinsa luokse yökylään ja päätimme mieheni kanssa lähteä tanssimaan Kauhavan suuntaan illalla.

Meillä oli todella hauska antoisa tanssi-ilta.
Melkein jokainen kappale tanssittiin.
Näinhän se on, että kun tanssimaan lähdetään niin sitten myös tanssitaan.
Taksilla mentiin ja tultiin.

Menomatkalla meillä oli juuri taksin ajamisen aloittanut henkilö.
Hyvin osasi asiakaspalvelun ja oli oikein mukava kuljettaja.
Onnea vain tulevaisuudessa työhösi.

Kotona oltiin 03.10 aikoihin.
Nukkumatti tuntui olevan paras kaveri tuohon kellon aikaan.


Huomiseen.

Ai niin, tänään oli Ilkassa kirjoitukseni mielipidepalstalla.
Eli, tässä näin. Asiaa joka sana.
----------------------------------------------------

Yleisöltä
Pyyteetöntä perussuomalaisuutta

sunnuntai 08.05.2011

Ilkassa oli kirjoitus, jossa Etelä-Pohjanmaan Perussuomalaisten piiritoimikunta nostettiin yhdeksi puolueen vahvemmista piireistä.

Ei mikään ihme, että Raimo Vistbacka ja Marjo Pihlman ovat samaa mieltä alueen perussuomalaisten kanssa.

Piirin puheenjohtaja Tapio Pihlaja on tehnyt pyyteetöntä työtä piirin hyväksi vuosikausia vaimonsa kanssa. Sitä lehtien määrää, mitä he ovat omalla kustannuksellaan jakaneet, ei uskalla edes laskea. Monia tuhansia lehtiä ja uusien osastojen perustamisia ympäri Etelä-Pohjanmaata, omasta lompsasta.

Toki, moni on tehnyt samaa. Jakanut lehtiä ja mainoksia ilman korvausta, mutta iso ero tulee jaettujen materiaalinen ja kilometrien määrässä.

Kolme-neljä tuhatta lehteä ja mainosta ja muut ajot päälle ei vastaa meikäläisten 500-2000 jaettua lehteä. Ei vaikka kuinka laskisi.Ilman Tapio Pihlajan pyyteetöntä työtä puolueen hyväksi Etelä-Pohjanmaan piiri ei olisi niin vahva kuin se nyt on. Nyt on tullut Tapiolle ja hänen vaimolleen palkitsemisen aika. Palkitseminen näkyy kannatusluvuissa.

EIJA KIVIHARJU-KETOLA

Ylihärmän perussuomalaisten pj. Ylihärmä
-------------------------------------------------

Ei kommentteja: