keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Keskiviikko, E-P Piiritoimikunta, Tolppanen Ylihärmässä. Ym.

Seinäjokihan se taas aamusta kutsui.
Päivä vierähti ihan mukavasti, mitä nyt illalla sekoilin päivissä.

Elin torstaissa ja poikkesi kirjastolla. Ei ollut kirjasto auki, mutta johtokunta oli kookoontumassa.
Hetken ehdin ihmetellä, kuinka kokoustetaan kirjastopäivänä ?
Ystävällisesti huomauttiin, että kyseessä on keskiviikko.
Viikkovillissä oli meikäläinen, ei voi muuta todeta.

Tänään ILKASSA oli kirjoitus, jossa Etelä-Pohjanmaan Perussuomalaisten piiritoimikunta nostettiin yhdeksi puolueen vahvemmista piireistä.

Ei mikään ihme, että Raimo Vistbacka ja Marjo Pihlman ovat samaa mieltä alueen Perussuomalaisten kanssa.

Piirin puheenjohtaja Tapio Pihlaja on tehnyt pyyteetöntä työtä piirin hyväksi vuosikausia vaimonsa kanssa.
Sitä lehtien määrää mitä he ovat omalla kustannuksellaan jakaneet ei uskalla edes laskea.
Monia tuhansia lehtiä ja uusien osastojen perustamisia ympäri Etelä-Pohjanmaata, omasta lompsasta.

Toki, moni on tehnyt samaa. Jakanut lehtiä ja mainoksia ilman korvausta, mutta iso ero tulee jaettujen materiaalinen ja kilometrien määrässä.
3- 4 tuhatta lehteä ja mainosta + muut ajot päälle ei vastaa meikäläisten 500- 2000 jaettua lehteä.
Ei vaikka kuinka laskisi.

Ilman Tapio Pihlajan pyyteetöntä työtä puolueen hyväksi Etelä-Pohjanmaan piiri ei olisi niin vahva kuin se nyt on.

Nyt on tullut Tapiolle ja hänen vaimolleen palkitsemisen aika.
Palkitseminen näkyy kannatusluvuissa.
Kiitos, loistavasta ja hyvin tehdystä työstä Etelä-Pohjanmaan Perussuomalaisten piiritoimikunnan eteen.

Tämän päivän AVIISISSA oli juttu kansanedustaja Maria Tolppasen vierailusta täällä Ylihärmässä 30.4.11, eli Vapun aattona.
Tolppanen ehti kaikelta kiireeltään tänne Ylihärmään kuuntelemaan asukkaiden mielipiteitä näin vaalien jälkeenkin.
Kiitos Maria Tolppaselle, ajastasi Ylihärmäläisten eteen.

Siinähän sitä taas.
Päivistä sekoilua ja asiaa.
Saunottu ei, joten: Huomiseen

PS." Lapsenlapset", ne karvaiset lähtivät "äitinsä" mukana aamulla Vaasaa kohti.
Meidän Miuku taisi laittaa juhlat pystyyn, kun auton perävalot lakkasivat näkymästä.
HEH, HEH, HEE.

Ei kommentteja: