lauantai 10. tammikuuta 2015

Ystävien vierailu. Pihakoivun päätös?? Vaikka eivät voi mitään asioita päättää.!!!!

Päivä meni hommissa ja kiirettäkin piisasi. Hyvä niin.
Mies ja teini tulivat iltapäivästä myös Seinäjoelle. Olin ostanut erään tavaran, jonka he kävivät
hakemassa miesvoimin. Painava kun oli.

Ystäväni ei sitten saanut tavata lapsiaan. Pihakoivu teki oman ratkaisunsa.
Ystäväni oli ilmoittanut Lastensuojeluyksikkö Pihakoivuun, ettei uskalla tulla heidän tiloihinsa, vaan
haluaa tavata lapsensa hänelle turvallisessa ympäristössä.
Tämä on maanantain jälkeiseltä pahoipitelyltä täysin ymmärrettävää.
Pihakoivu selittäköön oikeudessa tekosiansa.

Muutenkin Lastensuojeluyksikkö Pihakoivun lasten omimisessa on huolestuttavaa toimintaa.
Ilmoitetaan lääkärikäynneillä, että he ovat huoltajia, vaikka lapsilla on olemassa oikeat huoltajat.
Ylitarkastajan mukaan, Pihakoivu ei voi määrätä tai puuttua huotajien ja lasten välisiin asioihin.
Pihakoivu on rikkonut myös tätä lakia.

Jos palataan ajassa taaksepäin, niin 1 vuoden ja 1 kk kesti, että psygiatrista hoitoa tarvitseva
lapsi saatiin hoitoon.
Opettaja ja huom, myös Pihakoivun henkilökunta olivat huoltajaan yhteydessä pahasti oireilevasta
lapsesta.
Huoltaja soitti Pihakoivuun useasti ambulanssin hänelle saapuneiden  huolestuneiden viestien takia, mutta
ambulanssin henkilökunta ei koskaan keskustellut huoltajan kanssa.
He, menivät vain sisälle Pihakoivuun, mutta huoltajaa ei päästetty sisälle.
Ambulanssin henkilökunnan mukaan, lapsessa ei ollut mitään vikaa.
Tästä pääsemmmekin kysymykseen: miksi huoltajaa ei päästetty sisälle ja kenenkä lasta
ambulanssin henkilökunnalle näytettiin??

Nyt niin huoltaja kuin minäkin olemme kiitollisia siitä, että lapsi saa vihdoinkin tarvitsemaansa hoitoa
Seinäjoella. Vihdoinkin sairaalan lääkäri totesi, että lapsi tarvitsee apua, vaikka Pihakoivu
avun tarpeen kiistää.

Toisaalta tämä avun viivästyminen on jollain tapaa ymmärrettävää.
Pihakoivussa kun ei ole yhtäkään työntekijää, omistajista puhumattakaan jolla olisi tarvittava koulutus
psygiatriseen hoitoon.
Mitähän mahtavat miettiä ambulanssien työntekijät, kun tajuavat, että heitä on harhaan johdettu
100 %.

Onneksi yksi lapsi on turvassa. Toivotaan, että loputkin saadaan turvaan.

Iltasella, tuli mukava yllätys.
Ystävät Alahärmästä poikkesivat vierailulle.

Maailmaa parannettiin ja nautittiin ystävien tuomasta kahvipitkosta.
Viisaita olivat, ilman tuliaisia meillä olisi ollut vain maitoa ja sokeria kahvin kera.

On se mahtavaa, kun ystävät yllättäen saapuvat.
Kiitos, kun kävitte.

Saunottua tuli, joten : huomiseen.

Ei kommentteja: