sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Keskustan kansanedustaja Aila Paloniemi. Ym.

Todella talvinen oli sää tänään.
Pakkasta - 15 ja kylmä tuuli. HYYRR.
Tuntui, ettei millään lämpiä ihminen.
Tuuli on tehnyt mukavia esteitä tielle, aura-auto on tuntematon käsite.
Ei ole näkynyt, eikä kuulunut mokomaa autoa.

Iltasella olin Itsenäisyyspuolueen palaverissa Lapualla.
Ihan mukava ja asiallinen palaveri.

Järkytyin suuresti, kun luin lehdestä Keskustan Kansanedustajan Aila Paloniemen mielipiteen
huostaanotoista.
Hän ehdotti, että huostaanotto muutettaisiin pysyväksi.
Voi tautinen, mikä ehdotus.

Onko, Paloniemi keskustan asialla ehdottaessaan vakavissaan moista?
Näyttää, ettei Paloniemellä ole pienintäkään käsitystä huostaanotosta ja sen syistä.

Itsenäisyyspuolueen jäsenenä esitän pahoitteluni  Paloniemen puheista, kaikille niille joiden lapset on huostaanotettu
Huostaanottoon on useita syitä, ei niin kuin Paloniemi antaa ymmärtää, että syy on huoltajissa.

Ei tässä oikein tiedä, mitä keskustan kansanedustajan ehdotuksesta kirjoittaisi,
ettei loukkaisi ehdotuksen tekijää ja keskustalaisia?

Kaiken ymmärrettävän alle keskustalaisen ehdotus kuitenkin menee.
Todellisuudentajua, sitä tarvitsee niin esityksen tekijä, kuin puoluekin.
En ainakaan vielä ole lehdistä lukenut, että keskusta irtisanoutuu Paloniemen puheista.

Jaaha. Saunottua, ei tullut. Joten: huomiseen.

Ei kommentteja: