lauantai 3. tammikuuta 2015

Edelleen karmea keli. Ym.

Vapaata oli meikäläisellä tänään hommista ja hyvä niin.
Keli oli niin karmea, että olisi pitänyt hommiin lähteä jopa tuntia aikaisemmin.

Päivä oli siis mitä parhain asunnon siivoamiselle.

Ihme kyllä, mies oli ennen joulua siivonnut niin hyvin, että sain siivota vain rippeitä.

Koko päivän on satanut lunta tuulen kanssa, nyt iltasella niin tuuli kuin lumisadekin ovat
rauhoittuneet ja ulkolämpötila on mennyt pikkuisen pakkasen puolelle, eli - 1.5 astetta.

Sähköt ovat olleet poikki useimmista paikoista.
Alajärvi johtaa tällä hetkellä aikaa sähköjen poissaolosta.
Taitaa tulla vuorokausi täyteen.

Meillä valot ovat välkähtäneet 3 -4 kertaa, mutta pysyneet päällä.

Ei siis mitään erikoista, näin karmeana myrskypäivänä.
Saunottua tuli, joten: huomiseen.

Ei kommentteja: