lauantai 11. lokakuuta 2014

Suomi ja Titanicin juhlat, ennen uppoamista.

Seinäjokihan se aamusta kutsui ja hommat tietenkin.
Onneksi oli lyhyt päivä, mutta sitäkin työntäyteisempi.

Pilvistä, mutta lämmintä oli tänään. Pienenpientä vettä tihuutti iltapäivästä.

On oikein naurattanut, jos nyt vakavalle asialle saa nauraa, tämä luottoluokitus.
Suomen kansa on jo aikoja sitten tajunnut, ettemme voi kuulua AAA luokitukseen.
Meillä ei ole kuin työttömyyttä, velkaa, ahdistusta ym, ym,
Tätä ei ole suostuttu myöntämään. Tiedä sitten millaisella rahasummalla olemme säilyttäneet AAA luokituksen, jonka olisi pitänyt jo aikoja sitten laskea perustuen todellisiin tietoihin suomesta.
Tunnettu lause on : On maamme köyhä ja siksi jää:

Tämän ei tarvitse pitää paikkaansa.
On olemassa ITSENÄISYYSPUOLUE joka on tuonut jo aikoja sitten esiin Suomen ongelma-
tilanteet. Ei ole uskottu.

Nyt on pakko uskoa, että olemme samassa tilanteessa kuin uppoava Titanic.
Meiltä ei puutu muuta kuin orkesteri joka soittaa viimestä sävelmää.

Tämän viimeisen sävelmän esittämiseen, ainut pelastus on IPU.
Viimeinen sävel ei soi, kun annamme pelastaa itsemme IPUN toimesta, ennen
totaalista uppamista.

Tässä ote lehdestä:
----------------------------------------------

Se, että Standard & Poor's laski Suomen luottoluokituksen AAA:sta AA+:aan, tarkoittaa käytännössä sitä, että Suomen kykyyn maksaa lainansa takaisin ei enää luoteta samalla tavalla, toteaa Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen.
Kanniainen ei kuitenkaan luota yhdysvaltalaisiin luottoluokittajiin Moody'siin, Fitchiin, eikä Standard & Poor'siin.
Hänen mukaansa nämä voittoa tekevät laitokset epäonnistuivat pahasti 2007-2008 talouskriisin aikaan, ja ovat myöhässä myös nyt.
- Suomen kansantaloudessa ei ole valoa näkyvissä millään suunnalla. Olen itse jo vuoden odottanut, milloin luottaluokittajat tähän oikein reagoivat. Ja minusta ne ovat reagoineet aivan liian hitaasti, kansantaloustieteen professori toteaa ja jatkaa.
- Sanoin viime syksynä, että parasta, mitä Suomelle voisi tapahtua, olisi luottoluokituksen lasku. Me tarvitsemme herätystä, että kaikki ei ole kunnossa. Ja tämä on se herätys. Suomessa on tavallaan menossa juhlat kuin Titanicin kannella juuri ennen kriisiä.

-------------------------------------------------

Ilkka lehti julkaisi tänään vastaukseni Myllymäelle.
Myllymäki otti kantaa aikaisempaa kirjoitukseeni, Ilkka lehdessä. Myllymäellä kaikki on hyvin.

Tässä kirjoitukseni/ vastaukseni:
---------------------------------------------------


Kiitos Markus Myllymäki

lauantai 11.10.2014
Kiitos kun vastasit kirjoitukseeni ”Mitä hyvää on EU:ssa?” Pyysin myös, ettei vastauksessa mainittaisi ulkomaalaisia yhtiöitä, joiden emomaa ei ole Suomi, vaan tulot menevät muihin maihin.
Kirjoitat vastauksessasi itsenäisestä Suomesta ja kunkin kotikunnassa tehdystä sote-uudistuksista ja eläkeuudistuksista. Olivatko päätökset hyviä? Eivät minun mielestäni.
Soteen todellakin kuuluvat niin sinun kuin minunkin mainitsemat mielenterveys- ja muut terveyspalvelut sekä vanhuspalvelut. Vanhuspalveluissa johtajana häärii yhtiö nimeltä Attendo. Ei taatusti suomalainen.
Oletko lainkaan seurannut viimeaikaisia tapahtumia? Mielenterveyspotilaita kotiutetaan, samoin vanhuksia. Terveyskeskuksiin matkat pitenevät. Samoin synnytyspoli on siirtynyt liian kauas asiakkaista. Lapset syntyvät autossa. Tämä on vaarallista, mutta totta.
Nämä kaikki säästötoimenpiteet johtuvat Suomen taloudellisesta ahdingosta. Oletko kysynyt itseltäsi, miksi meillä ei ole rahaa hoitaa omia asioitamme?
Kysyt myös itse, miten EU rajoittaa elämääsi? Toteat myös, että itsenäinen tulee toimeen omillaan. Voi hyvät hyssykät.
Suomen kansalla ei ole töitä, ei ruokaa, sähköjä katkaistaan maksamattomien laskujen takia, kouluista opettajat on lomautettu, hoitopaikkoja lapsille rajoitetaan, yrittäjät ovat tukalassa tilanteessa maksaessaan EU määräämiä kursseja ym, mukavaa.
Minun mielestäni liian moni ihminen elää köyhyysrajalla ja sen alapuolelle.
Myöskään leipäjonot ja kouluista saatava ruoka, joka jää oppilailta syömättä, eivät ole itsenäisesti omillaan tulevan Suomen ylpeydenaihe, vaan häpeä.
Eija Kiviharju-Ketola
Itsenäisyyspuolue

-------------------------------------
Kirjoitukseni sopii mielestäni aika hyvin Suomen nykyiseen tilanteeseen.

Köyhiä, köyhiä, ollaan.

Ihme kyllä, kukaan ei saunonut. Huomiseen.

Ei kommentteja: