keskiviikko 1. lokakuuta 2014

29.9-30.9 ja 1.10-14

MAANANTAI:

Vapaa, mutta mielenkiintoinen päivä.
Lähdimme aamusella 29.9-14 ystäväni / huoltajan kanssa kohti Kuntayhtymä kaksineuvoisen lastensuojelua.
Menimme tapaamaan Järvi nimistä lastensuojelun työntekijää.
Hups, aikaa ei ollu tilattuna, mutta Järvellä ei ollut asiakasta, joten menimme hänen huoneeseensa.
Järvi käski poistumaan ja kehoitti muita työntekijöitä soittamaan poliisit paikalle.
Hän "keskusteli" n, 15-20 min ystäväni kanssa ilmoittaen: en kerro mitään tulevasta perjantaista.
Minä huomautin Järvelle, ettei hän ole koko tänä vuonna käynyt Pihakoivussa tapaamassa
asiakkaitaan. Hän myönsi ystävälleni näin asian olevan.
No, Järvi kyseli koko ajan: koska poliisit tulevat?
Saatuaan tiedon, että kohta, hän otti takkinsa ja lähti huoneesta pois.
Poliisit tulivat ja toinen poistui heti etsimään Järveä. Hänhän poliisit oli paikalle pyytänyt.
Kesti jonkun aikaa ennen kuin poliisi tuli takaisian. Ei siinä sen ihmeempiä tapahtunut.
Lähdettiin syömään ja suunnattiin kohti Lapuan poliisiasemaa tekemään rikosilmoituksia.
Aikaa meni Lapualla ihan mukavasti ja asioita poliisin kanssa tuli selvitettyä.
Näiden ohjeiden kera, lähdimme kohti Ylistaroa ja lastensuojeluyksikkö Pihakoivua.
Emme menneet lähelle, vaan olimme parkissa S-marketin pihassa.
Odottelimme paikalle ambulanssia ja poliisia. Odotimme n, 2-3 h. Ei näkynyt, ei kuulunut.
Yhtä äkkiä myöhään illalla Pihakoivun suunnasta tuli auto, jonka ystäväni tunnisti Pihakoivun autoksi.
Auto ajoi ohitsemme ja ystäväni tunnisti lapsensa auton kyydissä.
Pihakoivun auto, lähti Seinäjokea kohti. Tosin, aivan yllättäen auto teki uukkarin valtatiellä ja
lähti kohti Vaasaa.
Tässä vaiheessa lähdimme perään. Pihakoivun auto ajoi 60 km alueella 80 ja 100 alueella 140 km / h.
Huh, mitä menoa. Soitimme 112 ja ilmoitimme ko, auton ajosta.
Tervajoella Pihakoivun auto veti todella kiukkuisen uukkarin ja lähti takaisin Ylistaroa kohti.
Nauhoitimme ajon.
Ajoimme auton perässä Pihakoivuun, jossa poliisi jo odotteli. Poliisi kertoi soittaneensa kuljettajalle ja kehoittanut palaamaan takaisin.
Pihakoivun työntekijä oli ehtinyt satuilla poliisille aika monta satua, ennen kuin menimme paikalle.
Näistä saduista vastaa niin poliisi, kuin Pihakoivukin.
Lopulta selvisi, miksi ambulanssi ei tullut.
Pihakoivu on merkinnyt papereihin itsensä ainoaksi huoltajaksi. Poliisi tutkii tämänkin.
Kuntayhtymä kaksineuvoisen lastensuojelun johtaja myönsi ystävälleni, että ovat tehneet hänelle kiusaa
koko ajan.  Myöntäminen on nauhalla ja poliisi tutkii.
Toki jokaista asiaa tutkivat myös muut kuin poliisit.
Näin toimii lastensuojelu Kuntayhtymä kaksineuvoisen alueella ja lastensuojeluyksikkö Pihakoivu Ylistarossa.

Iltahan oli jo pitkällä kun kotiin ehdin, mutta saunottua tuli.
---------------------------------------------------------------

TIISTAI:

Lapuan poliisiasema ystäväni kanssa oli taasen osoitteemme.
Kyllähän siellä aika hyvin kului.
Lopulta päädymme Kauhavalle ja jo alkoi Lyyti kirjoittaa. Eli, asiat järjestyä.

Olin jopa ihmisten aikaan kotona, eli 18:30.
Saunottua tuli.

--------------------------------------------------------------------
KESKIVIIKKO   01.10-14

Yöllä oli pieni pakkanen. Ei paha, mutta nurmikko oli mukavasti kuurassa.
Vapaata oli tänäänkin.
Päivällä kutsui lääkäri Seinäjoella ja iltapäivästä Lapuan poliisiasema.
Lääkäri käynti meni hyvin. Kaikki arvot olivat hyviä ja verenpainekin oli noussut normaalitasolle.

Poliisiasemalla parannettiin taas maailmaa. Ehdottelin jo, josko saisin sieltä oman huoneen,
kun joka päivä siellä istun tuntikausia. HEH. En saanut, nyyh.

Ei siis mitään ihmeempiä. Normaalia toimintaa koko viikko, eli
lastensuojelun - ja Pihakoivun toiminnan kyseenalaistaminen.

Uskokaa tai älkää, mutta tänään ei saunottu.

Ei kommentteja: