perjantai 10. lokakuuta 2014

Kaikenlaista.

Hommathan ne aamusta kutsuivat.
Aika kului ihan mukavasti ja iltasella poikkesin Lapuan poliisiasemalla.
Piti vähän tiedustella asioista ja hyvät neuvot sainkin.

Päivä oli pilvinen ja illasta alkoi kunnon vesisade.
Jokohan se syksy alkaa kunnolla saapumaan ?

Vaasan sakki tuli saunomaan.
Sehän tässä pahinta on, että Kisu pääsi saunaan, mutta minä en.
Ei ole reilua, ei. HEH.

Ei mitään ihmeellistä tälle päivälle.
Rauhallista.
Muut siis saunoivat, kissaa myöden, mutta minä en.

Huomiseen.

Ai niin. Meillä oli pitkästä aikaa käytössä hetken 3 autoa.
Nyt on taasen vain kaksi.
Parempi kaksi kuin yksi, jolla yritettiin pärjätä viikon.
On nuo autot joskus todellisia murheenkryynejä.
Etenkin, kun yhdellä tai kahdella autolla pitäisi kolmen ihmisen mennä eri paikkoihin.
Siinä sitä järjestämistä piisaakin.


Ei kommentteja: