keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Halloween. Järkyttävää, mitä lehdistä ym, medista saa kuulla.

Hommathan ne aamusella Seinäjoella kutsuivat.
Ihan joutuisasti päivä sujui.

Vettä satoi koko päivän ja lämmintä oli.

Yhtä asiaa ole tässä iltasella ihmetellyt: miksi lastensuojeluviranomaisten toimintaa tai paremminkin toimimattomuutta Nurmeksessa, ei ole lehdissä kommentoitu?
Poliisi oli tehnyt lastensuojeluilmoituksen lapsista aiemmin.
Onko taas kerran näin, että tehtävät on jätetty hoitamatta loppuun?
Odotellaan tietoja ja otetaan sitten kantaa asiaan.

Nykypäivinä lehden lukeminen on täynnä järkytyksiä.
Puukotuksia, ampumisia, tahallisia itsemurhakolareita, ym.
Neljän päivän aikana nämä kaikki ovat olleet uutisissa ja loppua ei näy.

Miksi ihmiset on ajettu niin alas, että mikä tahansa ratkaisu kelpaa ongelmiin?

Tottahan tiedetään, ettei sosiaalihuolto auta.
Samoin lastensuojelu, suojelee vain itseänsä. Näin ainakin meillä päin.
Mitä jää ihmiselle käteen? Ei mitään.

Iloisempaan aiheeseen:

Huomenna vietetään Halloweenia.
Kauhavalla ainakin on iltasella lapset vallanneet kadut ja meno on sen mukaista.
Hyvää Halloweenia kaikille.




 Saunottua tuli, joten: huomiseen.

Ei kommentteja: